Paikallisten yrittäjien tukeminen

Vuosia aikaa kirjoitin paikallisten yrittäjien suosimisesta juuri tähän samaan Kaarina-keskusteluun. Ihmettelin silloin kaarinalaisten kateutta (sosiaalidemokraatteja kun ovat) ja minua pidettiin lähinnä idioottina kun suosin paikallisia enkä osta netistä tai kaikkein halvimmalta jostain muualta. Silloin oli huolena erikoisliikkeiden katoaminen Kaarinan keskustan alueelta. Ovatko nyt nimby-ihmiset muuttaneet toimiaan ? En usko. Itse en toimi yrittäjänä. Tiedän kyllä että kaikkein vaikeinta kaarinalaisille on maksaa jostain.
11219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eihän paikalliset viis välitä pärjääkö joku kivijalkamyymälä. Eivät tajua että yrittäjät maksavat veroja kaupungille ja kohentaa kaupungin taloutta.

Äänestä
  • Rikasta yrittäjää ei halua kukaan elättää, se vihaa duunareita kun on kokkare.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikasta yrittäjää ei halua kukaan elättää, se vihaa duunareita kun on kokkare.

    Kautta aikain on yrittäjiä pidetty ahneina ja se ahneus näkyy myös yrittäjien lapsissa ja lastenlapsissa. Kotoa opittu tapa haalia itselle vaikka vähän filunkikeinoin veroja maksamatta ja lahjonnalla. Ihan tavallista.

    Juuri näin!!

    Samaa on AY-liikkeen piirissäkin verovapauksineen ja vuokra asunto kytköksineen. Kyllä ahnein on ammattiliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikasta yrittäjää ei halua kukaan elättää, se vihaa duunareita kun on kokkare.

    On se hienoa että jollakin oikeasti on aikaa miettiä kuivuvan puron putkittamista ja vielä viedä se hovioikeuteen kunnan rahoilla. Jos kyseessä olisi oikea vesistö niin sitten ymmärtäisin mutta että ei vaan olisi näin kunnallisvaalien alla oman statuksen nostoa?
    Avin virkamiehet kuitenkin miettineet ja antaneet päätöksen eli he tekee asian virkavastuulla ja ennakkotapauksiin ym. nojaten.
    Kaupunki joutuu nyt säästämmän jostain muualta että putki saadaan asennettua maahan.
    Mistä sitten säästetään?

    Äänestä

Samalla lailla jokainen palkastaan veroja maksaa kun yrittäjätkin.
Itse ostan sieltä mistä itelle on edukkainta ja järkevintä, en ryöstöhintoja maksa.On monia liikkeitä joissa en oo koskaan käynyt, aivan sama onko niitä.
Jokaisella on vapaus valita palveluja mitä tarvitsee.Joskus sen paremman ja halvemman saa naapuripitäjästä.Kannattaa kannattaa palveluja ja liikkeitä joita ennenkin on kannattanut, niin ne säästyy ja säilyy.
Tilaan myös nettikaupoista, sekin, omia valintoja.
Toiset tehköön miten haluavat, ei oo multa pois.

Äänestä

Kaarinangradilaiset pitävät huolen siitä että Kaarinangrad on mahdollisimman epämiellyttävä paikka, joka pelkällä arkkitehtuurillaan onnistuu karkoittamaan jokaisen kauas alueestaan. Näin mahdollistetaan mahdollisimman pieni asiakaskunta Kaarinangradin kapitalisteille, jotta yritykset saadaan konkurssiin pois sosialistisen ihanteen tieltä.

Äänestä

Kuka hakee työpaikkaa jostakin firmasta, jonka pomo ajelee mersulla ja asuuu upeassa omakotitalossa suurine pihoineen, omistaa muutamia kesämökkejä kauempaa, ei maksa kunnon palkkaa työntekijöilleen. Suomalaiset nuoret ovat viisastuneet. Koulut on käyty ja ammattitaitoa löytyy, mutta mielummin kortistossa omilla buisneksillä kuin johonkin firmaa alipalkattuna.

Äänestä

Amorella ajoi isosti kiveen, keula oli vaipunut syvälle. Hyvä ettei tullut autokannelle vesi. Kyseessä oli suuri onnettomuus, Kalliomäki kertoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vuosia aikaa kirjoitin paikallisten yrittäjien suosimisesta juuri tähän samaan Kaarina-keskusteluun. Ihmettelin silloin kaarinalaisten kateutta (sosiaalidemokraatteja kun ovat) ja minua pidettiin lähinnä idioottina kun suosin paikallisia enkä osta netistä tai kaikkein halvimmalta jostain muualta. Silloin oli huolena erikoisliikkeiden katoaminen Kaarinan keskustan alueelta. Ovatko nyt nimby-ihmiset muuttaneet toimiaan ? En usko. Itse en toimi yrittäjänä. Tiedän kyllä että kaikkein vaikeinta kaarinalaisille on maksaa jostain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu