Vastuuntuntoa tarvitaan

Anonyymi

Inarin kunnanjohtaja jo kehottaa pääkaupunkilaisia pysymään omilla paikkakunnillaan. Pienten paikkakuntien terveydenhuolto pystyy hoitamaan nipin napin oman väestön jos virus tänne leviää. Lähin päivystysyksikkö Tammisaari joutuisi hoitamaan oman alueensa lisäksi mahdollisesti varuskunnasta tulevat sekä nyt nämä Hankoonkin runsain joukoin tulleet ja tulevat pääkaupunkiseutulaiset. Eikös nyt olisi syytä myös oman kunnanjohtajamme rykäistä pienen pyynnön - pysytään omilla paikkakunnilla ja täten osallistutaan vastuulla siihen ettei virus leviä ja että terveydenhuoltomme kestää ja jaksaa tämän kriisin läpi. Turismin aika on sitten kun tilanne rauhoittuu!

4

103

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei Helsinkiläiset tuommoista ymmärrä vaan lähtevät reissuun tautia levittämään vaikkapa lappiin.

    • Anonyymi

      Korona virus koettelee Suomea. Tilanne on paha rajoituksia on tehty esim joukko kokoontumisiin julkisilla paikoilla. Mites sitten anniskelu ravintolat. Järki käteen ihmiset. Pysykää mieluummin kotona tai liikkukaa luonnossa.

    • Anonyymi

      Puomi Porkkalan kohdalle.

      • Anonyymi

        Ja vartijat katse länteen päin?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe