Mitä ihmettä?

Kysyin HEITTEILLÄ hokijastasta, että saako hän aivan vapaasti haukkua meitä kissanomistajia ja luomutuottajat vastuuttomiksi rikollisiksi vuodesta toiseen, mutta aloitus taidettiin poistaa.
Näinkö on, että me olemme pohjasakkaa, jolla ei ole edes sananvapautta?
60<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Koira tappaa kissan , se on sen luonto.

Käsittämätöntä että näinkään yksinkertaista asiaa ei ymmärretä vaikka se söpö mirri talouden jumalaksi olisikin nostettu. Pitäkää ne kattinne kotona, Suomen luonnolle irtipäästettynä se saa saman verran tuhoa aikaan kuin minkki. Jopa koirakin osaa jättää pienemmät elukat rauhaan.

Äänestä
  • Luomutilalla on oltava kissoja. Maataloissa on tuhansia vuosia ollut kissoja ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luomutilalla on oltava kissoja. Maataloissa on tuhansia vuosia ollut kissoja ja tulee aina olemaan.

    Höpöhöpö!

    Luomutila ei ole mikään oikeutus rikkoa voimassa olevia lakeja.

    Keskity huolehtimaan tilasi hygieniasta ja jätteiden käsittelystä asiallisesti, niin lopputulos on paljon parempi, kuin kissoja HEITTEILLÄ rääkkäämällä.

    Jollet osaa tai kykene, kannattaa harkita jotakin muuta ammattia.

    Äänestä

  • Vain hullut ja kouluttamattomat koirat voi tappaa, kissat ja koirat sopii hyvin yhteen.

    Äänestä

  • Koiran omistaja tappaa ihan kaiken. Taas on fesessä uusia verisiä kuvia. Kertakaikkiaan oksettavaa!

    Äänestä

Omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella ilman välitöntä valvontaa oleva kissa on HEITTEILLÄ. Ja kissojen HEITTEILLEjättö ja hylkääminen on kiellettyä.

Niin sanoo laki. Tarkemmin laista ja sen tulkitsemisesta poliisin ylijohdon asiallisessa ja selvässä lausunnossa täällä:

http://www.dewi.info/wp-content/uploads/2018/01/Vastaus-kirjeeseen-kissan-vapaana-pidosta.pdf

Eikä siitä tosiseikasta pääse yli eikä ympäri, että henkilö, joka pitää lemmikkejään HEITTEILLÄ, ON TODELLA POHJASAKKAA.

Äänestä
  • Tuo on yhden kääkän mielipide, ei laki. Sellaista lakia ei ole olemassa, joka velvoittaisi pitämään kissat kiinni edes keskustassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on yhden kääkän mielipide, ei laki. Sellaista lakia ei ole olemassa, joka velvoittaisi pitämään kissat kiinni edes keskustassa.

    Luepa tarkemmin!

    Allekirjoittajia on kaksi: Poliisijohtaja Jorma Toivanen ja Ylikomisario Mia Poutanen.

    Eikä kyse ole mielipiteistä, vaan ihan puhtaasti tosiasioista.

    Kaikki lausunnossa mainitut lait löytyvät helposti finlexistä, sinäkin voit ihan itse tarkistaa ne sieltä, jos et muuten usko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luepa tarkemmin!

    Allekirjoittajia on kaksi: Poliisijohtaja Jorma Toivanen ja Ylikomisario Mia Poutanen.

    Eikä kyse ole mielipiteistä, vaan ihan puhtaasti tosiasioista.

    Kaikki lausunnossa mainitut lait löytyvät helposti finlexistä, sinäkin voit ihan itse tarkistaa ne sieltä, jos et muuten usko.

    Kumpikaan noista ei ole tuomari. Oikea tuomari tuomitsee AINA kissantappajan, jos tämä ei ole ehtinyt hävittää todisteita.
    Montako esimerkkitapausta haluat linkitettävän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumpikaan noista ei ole tuomari. Oikea tuomari tuomitsee AINA kissantappajan, jos tämä ei ole ehtinyt hävittää todisteita.
    Montako esimerkkitapausta haluat linkitettävän?

    Miksi ihmeessä pitäisi olla tuomari? Lausunnossa mainitut lait, määräykset ja ohjeet ovat kaikki hyvin selkeitä. Ei niissä pitäisi kenellekään olla mitään ylivoimaista ymmärrettäväksi.

    Mikä sinun ongelmasi asian suhteen oikein on? Etkö sinä kykene itsenäisesti ymmärtämään Suomen kieltä?

    Minkä takia sinä et ymmärrä? Oletko lukutaidoton tai muuten vain tyhmä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on yhden kääkän mielipide, ei laki. Sellaista lakia ei ole olemassa, joka velvoittaisi pitämään kissat kiinni edes keskustassa.

    Tämä kääkkä perustelee, näkemyksensä lakiin ja sopimuksiin.
    Mihin sinä?

    Kulkukoirat, vaikka Ponsse on siitä saanut nimensä. Viemerän kovin kiltaporukan uros.

    Oliko nyt kissan omistajienkin aika liittyä lakia noudattaen kansalaisten kerhoon.

    Jos kissa kuolee, ettei omistajansa tiedä.
    Kauppoihin kuvaa, someen ja ollaan niin huolehtivia. Lapsetkin odottaa. Kannattaisi silloin jo hoitaa lemmikkiään niin. Ettei mitään tapahdu.

    Kissikeissi, Mustassamaassa.
    Olitteko paikalla valvomassa kun lemmikkine oli ulkoilemassa? Oman tonttien ulkopuolella.
    Kuoliko lemmikinne teidän pihaan? Näittekö tapahtuman?
    Missä teidän lemmikinne olivat tapahtuma aikana?
    Ette tiedä. Eli te olitte päästäneet jatkuvasti lain vastaisesti eläimen vapaaksi.
    Olette syyllisiä.

    Näin käy, sitä saa. Mitä tilaa.

    Äänestä

Tietääkseni kaavoitetuilla taajama-alueille lemmikkieläimet (käärmeistä-hiiriin) tulee pitää kytkettynä tai kiinniotettavissa jos on oman tontin ulkopuolella - korjatkaa jos laki on muuttunut.

Äänestä
  • Mutta, kun mun marsulla on niin vahva vapaudentahto, ettei sitä voi häkissä pitää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta, kun mun marsulla on niin vahva vapaudentahto, ettei sitä voi häkissä pitää.

    Heitteillä hokijalta ei pidä kysyä mitään se vastaus tiedetään jo muutenkin antaa hokia ittekseen vaikka aamusta iltaan hullu on hullu vaikka voissa paistaisi.Jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tietää mikä on omaa ja mikä on toisen omaa ei sitä tartte hullulta kysyä tuloo vaan paha mieli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heitteillä hokijalta ei pidä kysyä mitään se vastaus tiedetään jo muutenkin antaa hokia ittekseen vaikka aamusta iltaan hullu on hullu vaikka voissa paistaisi.Jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tietää mikä on omaa ja mikä on toisen omaa ei sitä tartte hullulta kysyä tuloo vaan paha mieli.

    Mutta mun oma kissa saa olla toisen auton konepellillä, toisen pihassa. Kuseskella toisen terassilla. Toinen on velvollinen peittämään lasten hiekkalaatikon ettei mun kissa käy ulostamassa sinne.
    Mustanmaan kissat eivät olleet esim. luomutilan kissoja.
    Jos kissat pysyy tilallaan, se on ok.
    Mutta tutkimuksissa on kissan keskimääräinen reviiri, metsästysalue 110ha. Suomalainen tutkimus, Turun seudulta.
    Mutta missä on Lapualla 110ha luomutila?
    Paljonko kaupunki on ostamassa sitä tontti maata Ritamäellä. Ei sekään riittäisi kissan reviiriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta, kun mun marsulla on niin vahva vapaudentahto, ettei sitä voi häkissä pitää.

    Marsulla on marsun vapaudentahto.

    Pidä kuitenkin mielessä, että HEITTEILLÄ juoksentelevaa marsua uhkaavat monet vaarat.

    Jos päästät marsusi HEITTEILLE, sille voi käydä huonosti.

    Sitten on myöhäistä vinkua.

    Äänestä

tämä yksi äijä on niin suuriluuloinen että kun sillä on aseita ja koiria turvanaan että se saa kiusata ja terrorisoira naapureitaan loputtomasti mutta kyllä hitlerikin lopuksi halakes kun se aikansa pullisteli

Äänestä
  • Ja sun kissas maailman napa. Lakia saa rikkoa. Kun on MUN kissa. Kyseessä. Persu taidat olla kissoinesi. Kysy mitä Mestari vastaa.

    Äänestä

  • Ketä äijää nyt taas tarkoitat?

    Onko kyseinen äijä aseineen ja koirineen touhuillut sinun pihassasi vai omalla tontillaan?

    Entä ovatko sinun kissasi olleet häiriköimässä vierailla ja luvattomilla alueilla?

    Minkä takia sinä et halua huolehtia kissoistasi, vaan tunget niitä väkisin syyttömien ihmisten riesoiksi?

    Miksi ihmeessä?

    Äänestä

Hieno napata äänenvaimennetulla pienoiskiväärillä vaikka 100 m kiikari ja kaikki.

Äänestä
  • Tämä viesti poliisille tutkittavaksi...

    Äänestä

Hei! Kissan omistajat. Ettekö ole vakuuttaneet lemmikkiänne.
Koirat on vakuutettu.
Miksi ette kissiänne. Ei rokotuksia, ei sirutusta.

Vastaus.

Mitä vakuuttaa, annetaan palstalta saa uusia.

Yhteiskunta hoitaa. Lopetuksen.

Äänestä

Mitä?
Olen ymmärtänyt että luomutilalla kaikki on valvottua. Eläinterveys, ruoka ja ympäristö.
Kuitenkin on eläimiä luomutilalla liikkua, missä liikkuvat.
Tällä hetkellä suurin kusetus;
1. Luomuruoka
2. Ilmastonmuutos
3. Vastuuntuntoiset kissan omistajat

Äänestä

niin kauan oli rauha niin kissan kun koiran tai molenpien omistajien välillä mutta kun paljastui että muutama runkkari ja kusipää oli huvikseen ruvennut salaa tappamaan ihmisten lemmikkejä niin ihmisten oikeurenmukainen viha leimahti ei näitä rötöksiä tehtaile kaikki metsästäjät monella metsästäjällä on kissa itselläänkin vaan eläin rääkkäyksestä nauttivat saristit ja muut poikkeavat rikolliset

Äänestä

Kyllähän täs jo puhellaan enempi omista tunteista kuin kissiistä

tunne purkausta tää touhu on ollut koko meneisyytesä ja kuinkas pitkälle vielä jatkuukaan, vielä kun tää vierhän kirkohon -sitäkin saapi täs oroottaa

– Kyllä tua meirän lukkari on muutoon hyvä, mutta sen verran sen veisuu on vielä vierasta, nottei taharo oikeen saara kunnon unenpäästä kiinni, sanoo ukko kirkos vieruskaverillensa.

Äänestä
  • Kissin mukahansa ottajia viimeiselle matkalleen
    - kuin myös näitä koiranleukoja höynäyttäjiä

    Kyllä näitä molempia riittää

    Äänestä

  • Jokapuolista aiunausta meille kaikille yhteiselle matkalle,
    - koska se on aina ollut näin ilman alkua tai loppua

    Jumala loi auringon, kuun (virsi 135)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokapuolista aiunausta meille kaikille yhteiselle matkalle,
    - koska se on aina ollut näin ilman alkua tai loppua

    Jumala loi auringon, kuun (virsi 135)

    Ei tätä sen enempiä tarvitse vakuuttaa, koska se on näin
    Samaa kirkovenettä souvamme ja het sitten päin tyrskyjäkin ja läpi vain mennään kun yhes souvetaan

    Äänestä

Kuvittelet olevasi arvostelun yläpuolella? Kyllä sinua saa arvostella ja minä saan tykätä ketuista ja inhota kissoja...

Äänestä

Nyt on sopiva sää ruokkia ulkokissoja.

Äänestä

tenavien leiri pyörii näissä ympyröissä mutta pyöriköön

HAU HAU HAUU

Äänestä

kissa koira ja ihminen on asunut rauhassa rinnakkain maailman alusta asti nyt vasta muutama saristinen runkkari on sotkenut asian olisi eri juttu jos ammuttaisiin ihmisten ravinnoksi mutta kun käytetään huvittelun vuoksi elävinä maalitauluina niin lintuja kuin muitakin eläimiä

Äänestä
  • NIIN ON!!! Kissa on ePyktiläisten vanha jumala, jota balsamoitiin. Olette pakanoita eli mamu-uskoisia... BUAAAHHHAHHA, MAMU-USKOISET

    Äänestä

  • Taitaapa olla vihapuhetta tuo vetoomus, koska väitteitä ampumisista jne ei ole todistettu. Jopa kiihotus kansanryhmää vastaan saattaapi löytyä tuolta. NOT ei ilmeisesti halua esiintyä nimimerkillään.

    Äänestä

  • Maailmassa taitaa olla nyt muita kiireitä, kuin politikoida kissoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaapa olla vihapuhetta tuo vetoomus, koska väitteitä ampumisista jne ei ole todistettu. Jopa kiihotus kansanryhmää vastaan saattaapi löytyä tuolta. NOT ei ilmeisesti halua esiintyä nimimerkillään.

    Ahaa?!

    Onko notin oikea nimi Heli Perala?

    Ainakin tuon adressin etusivulla lukee "by: Heli Perala".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa?!

    Onko notin oikea nimi Heli Perala?

    Ainakin tuon adressin etusivulla lukee "by: Heli Perala".

    Pyytäkääpä Heli Perälältä lausunto, miksi nimi on sivustolla niin kuullaan !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyytäkääpä Heli Perälältä lausunto, miksi nimi on sivustolla niin kuullaan !!

    Notti on jo poistanut omia kirjoituksiaan, missä on rikollista "sanomaa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Notti on jo poistanut omia kirjoituksiaan, missä on rikollista "sanomaa".

    Lukekaapa palstalta "Paikkakunnat > Uusimaa > Helsinki" kirjoitus, jonka on kirjoittanut ystävämme "nuorissa_on_tulevaisuus" 05.10.2017 klo 03:24!

    Melko karua maalittamista, vai mitä?

    Linkit eivät näköjään taas säily palstalla, mutta google löysi kyseisen viestin haulla:
    nuorissa_on_tulevaisuus 05.10.2017 03:24

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lukekaapa palstalta "Paikkakunnat > Uusimaa > Helsinki" kirjoitus, jonka on kirjoittanut ystävämme "nuorissa_on_tulevaisuus" 05.10.2017 klo 03:24!

    Melko karua maalittamista, vai mitä?

    Linkit eivät näköjään taas säily palstalla, mutta google löysi kyseisen viestin haulla:
    nuorissa_on_tulevaisuus 05.10.2017 03:24

    Tuo on kyllä enemmän mainos kuin maalittamista. 'Naapurin norjalainen metsäkissa 500€ portaille tuotuna'.
    Rikollisen mainos. Poliisi saisi tutkia mitä tuon mainoksen takana on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on kyllä enemmän mainos kuin maalittamista. 'Naapurin norjalainen metsäkissa 500€ portaille tuotuna'.
    Rikollisen mainos. Poliisi saisi tutkia mitä tuon mainoksen takana on.

    Höpöhöpö!

    Tuossahan on kyseessä ihan selvä kunnianloukkaus.

    Nimeltä mainiten syytellään henkilöä perusteettomasti kissantappajaksi.

    Ilman asiallisia todisteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö!

    Tuossahan on kyseessä ihan selvä kunnianloukkaus.

    Nimeltä mainiten syytellään henkilöä perusteettomasti kissantappajaksi.

    Ilman asiallisia todisteita.

    eihän tässä ole muita maalitettu kuin ihmisten lemmikkejä ja tekijä on siitä julkaisussaan oikein kuvan kanssa rehennellyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän tässä ole muita maalitettu kuin ihmisten lemmikkejä ja tekijä on siitä julkaisussaan oikein kuvan kanssa rehennellyt

    Ai niin, eipä tosiaankaan!

    Eihän siellä ole kerrottu edes juuri mitään tietoja.

    Ei etunimiä, ei sukunimiä, ei paikkakuntia, ei työpaikkoja eikä metsästysseuraakaan.

    Miten tuosta nyt kukaan voisi henkilö tunnistaa?

    Olipas todellakin salassa toimittu!

    Salapoliisi Hessu Hopo - Niin salainen, ettei tyhmempi heti huomaakaan.

    Äänestä

Ketut ovat elämäni. Kissat ovat Egyptiläisten pakana jumalia.

Äänestä
  • Jaahas, kettuilija on vetänyt aamukuivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaahas, kettuilija on vetänyt aamukuivat.

    Kettu Vitonen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kettu Vitonen.

    E.kot kot kot

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kettu Vitonen.

    Yks Ville käyttää tuota vitsiä.

    Äänestä

Suomessa on sananvapaus ja saa vapaasti sanoa, että te luomuhörhöt ja kissanpalvelijat olette häiriintyneitä!

Äänestä
  • Mene nyt itsees ootko tosiaan niin nuuka pihastaan ettei naapurin kissa voi käydä siellä aika erikoinen tapa elää jos sellainen vaivaa noin paljon että jaksaa vuosikaupalla sortaa yhtä kissanomistajaa?Uskomatonta laskua kaikki nii sun viestis tänne varmaan tuhansia ja kuitenkaan kukaan tuskin on muuttanut kantaansa asiassa voimia vaan jos vielä 10 vuoden päästä sama jatkuu purskahdan itkuun sun puolestas hyvää jatkoa toivotaan hyvin oot jaksanu tähän asti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene nyt itsees ootko tosiaan niin nuuka pihastaan ettei naapurin kissa voi käydä siellä aika erikoinen tapa elää jos sellainen vaivaa noin paljon että jaksaa vuosikaupalla sortaa yhtä kissanomistajaa?Uskomatonta laskua kaikki nii sun viestis tänne varmaan tuhansia ja kuitenkaan kukaan tuskin on muuttanut kantaansa asiassa voimia vaan jos vielä 10 vuoden päästä sama jatkuu purskahdan itkuun sun puolestas hyvää jatkoa toivotaan hyvin oot jaksanu tähän asti!

    Miksi ihmeessä henkilön pitäisi sietää ääliöiden HEITTEILLE päästämiä kissoja pihassaan?

    Miksi?

    Jos ei ääliö älyä itse pitää kissaansa poissa vierailta alueilta, niin joku muu kyllä älyää....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä henkilön pitäisi sietää ääliöiden HEITTEILLE päästämiä kissoja pihassaan?

    Miksi?

    Jos ei ääliö älyä itse pitää kissaansa poissa vierailta alueilta, niin joku muu kyllä älyää....

    Niih pyörähti pösilö jälleen täysillä silmille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niih pyörähti pösilö jälleen täysillä silmille

    No millä oikeudella ääliöt pyrkivät valloittamaan syyttömien pihat kissojensa paskomistantereiksi?

    HÄH?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No millä oikeudella ääliöt pyrkivät valloittamaan syyttömien pihat kissojensa paskomistantereiksi?

    HÄH?

    Itseä ei moinen haittaa yhtään mutta jos sua haittaa niin onko tämä oikea paikka siitä valittaa kun tuntuu että menee jankkaamiseksi olis ehkä aika vaihtaa aihetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseä ei moinen haittaa yhtään mutta jos sua haittaa niin onko tämä oikea paikka siitä valittaa kun tuntuu että menee jankkaamiseksi olis ehkä aika vaihtaa aihetta

    Suoli24 on kelpo paikka valittaa ihan kaikesta.

    Ja tosiasiahan on se, että minulla on kyllä keinot pihassa häiriköiviä kissoja vastaan, ei siinä mitään.

    Ongelma vaan on se, että kissojen omistajat suhtautuvat kovin ymmärtämättömästi tilanteeseen, eivät meinaa millään käsittää, että he itse ovat tässä asiassa väärässä.

    -

    Äänestä

Taas on lenkkipolut niin täynnä koiranpaskaa, että joka kerta joutuu pesemään lenkkareita, vaikka kuinka varovasti yrittäisi loikkia paskojen ylitse.

Meillä on rivarissa asfalttipiha ja puutarhassa parin aarin nurmikko/kukkamaa/yrttitarha.

Kertaakaan sinä aikana kun olen tässä asunut, en ole nähnyt yhtään ainutta kissanpaskaa enkä ruikittuja nurkkia/lakanoita, vaikka tuossa ympärillä näkyy useampikin kissa joka päivä.
Yksikään ei liioin ole jäänyt auton alle, joten ne "onnettomuudet" ovat melkoisen harvinaisia.
Tässä ei toki ajeta lujaa, mutta kukaan ei liioin tahallaan aja päälle. Sellaisiakin henkilöitä kai jossain perämetsissä on, mutta ei onneksi täällä sivistyksen kehdossa.

Äänestä
  • Lenkkipolku kuuluu niihin alueisiin joissa kissat ja koirat eivät saa kulkea vapaana. Se vain ei auta yhtään mitään vaikka koira olisi lieassa, koska se paskoo tasan yhtä paljon silloinkin.

    Kun kerran järjestyslakia ei noudateta, jätteitä ei kerätä pois, niin koirien pääsy kuntopoluille tulee kieltää kokonaan.

    T. Paskaan astunut

    Äänestä

Paljonko Mustamaassa on tällaisia paikkoja?

"Omistajan kuuluu järjestyslain mukaan huolehtia, että irrallaan oleva kissa ei mene naapuritalon tai taloyhtiön pihalle eikä järjestyslaissa lueteltuihin kiellettyihin paikkoihin, kuten kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle.

Kissa ei myöskään saisi liikkua yleisellä uimarannalla, lasten leikkipaikaksi varatulla alueella, elintarviketorilla, yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla tai urheilukentällä."

"Järjestyslaissa ei ole säädetty koirien kanssa vastaavaa velvoitetta pitää kissaa kytkettynä taajama-alueella. Kissan pitäminen kytkemättömänä on siten sallittua. "

https://www.minilex.fi/a/järjestyslaki-ja-kissa

Äänestä
  • Kannattaisi lukea koko artikkeli, eikä vain valittuja paloja.

    Muutama lainaus linkittämästäsi sivustosta:

    1) "Kissan omistajan ja haltijan tulee kuitenkin kiinnittää huomiota niihin riskeihin, joita kissa voi kohdata liikkuessaan vapaana taajama-alueella. Esimerkiksi liikenne on suuri riski vapaana kulkeville kissoille."
    2) "Omistajan on käytännössä mahdoton valvoa kissansa liikkumista, mikäli sallii kissan liikkua vapaana. Omistaja vastaa kuitenkin kissansa aiheuttamista vahingoista."
    3) "Poliisi valvoo järjestyslain noudattamista. Edellä mainitun kissan pitämiseen liittyvän velvollisuuden laiminlyönnistä rangaistaan rikesakolla. Rikesakon suuruus on 40 euroa. Jos kissa on aiheuttanut vahinkoa julkiselle tai yksityiselle omaisuudelle, voi omistaja joutua siitä vahingonkorvausvelvolliseksi."

    Niin se vaan menee, että "Omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella ilman välitöntä valvontaa oleva kissa on HEITTEILLÄ." Kissojen HEITTEILLEjättö ja hylkääminen on laissa kielletty.

    Semmoinen on Suomen laki. Tarkemmin laista ja sen tulkitsemisesta poliisin ylijohdon asiallisessa ja selvässä lausunnossa täällä:

    http://www.dewi.info/wp-content/uploads/2018/01/Vastaus-kirjeeseen-kissan-vapaana-pidosta.pdf

    Lopeta sinäkin turha mussutus, noudata lakia ja ryhdy huolehtimaan kissastasi paremmin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kysyin HEITTEILLÄ hokijastasta, että saako hän aivan vapaasti haukkua meitä kissanomistajia ja luomutuottajat vastuuttomiksi rikollisiksi vuodesta toiseen, mutta aloitus taidettiin poistaa.
Näinkö on, että me olemme pohjasakkaa, jolla ei ole edes sananvapautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu