EU hylännyt Italian?

Anonyymi

200

1011

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lombardian pitäisi julistaa itsenäisyys Italiasta, niin EU olisi välittömästi tukemassa Italiaa ja ihmisten pamputusta.

      • Anonyymi

        Eu on hajoamassa. Raamattu ennustaa oikein, että savi ja rauta eivät liity toisiinsa. Savi kuvastaa heikkoja valtioita ja rauta vahvoja. On rahankulua tekohengittää EU:ta. Tuolle rahalle olisi paljon järkevämämpiä käyttökohteita, mutta kyse on kapinasta Jumalan sanaa vastaan. Hitler ja Napoleonkin yrittivät yhdistää eurooppaa onnistumatta. Eu yhteiskuntaprojekti on tulossa päätökseensä. Britit lähtivät jo.

        Aivan kuin Eu: n kohtalo on ennustettu ja se toteutuu pienintä piirtoa myöten niin samoin kaikki muukin Raamatussa toteutuu. On tulossa vainonajat ja ahdistus jollaista koko maailma ei koskaan ole nähnyt. Se on niin kauhistuttava, että Jumalan on pakko tulla sen vuoksi etuajassa sillä muuten kukaan ei olisi enää elossa. Oletko valmis? Jos olet niin olet silloin ottanut Jeesuksen herraksesi ja pyhität käskyt ja sapatin. Näin saat suojan tulevien ahdinkojen ajaksi. Jumala on luvannut jopa lähettää sotilaiksi pukeutuneita enkeleitä suojelemaan niitä, jotka ovat halunneet etsikkoaikanaan ottaa Jumalan herrakseen.

    • Anonyymi

      Sillä yritetään rikkoa Euroopan yhtenäisyyttä.

      • Anonyymi

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Kuukauden päästä vain alle 30- vuotiaat saavat hengityskoneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Eihän EU:ta kiinosta muu kuin raha. Nauttivat siellä ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä.Eu on tässä korona kriisissä osoittanut täydellisen avuttomuutensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän EU:ta kiinosta muu kuin raha. Nauttivat siellä ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä.Eu on tässä korona kriisissä osoittanut täydellisen avuttomuutensa.

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Totta. Ja tässä on syytä muistaa että italiassa on suomeen verrattuna tuplasti tehohoitopaikkoja väkilukuun nähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän EU:ta kiinosta muu kuin raha. Nauttivat siellä ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä.Eu on tässä korona kriisissä osoittanut täydellisen avuttomuutensa.

        avuton on eu,, kuten matu vyöryn aikana, ja nyt pandemian. missäs libilaari globalistit ja eu ihanuuden huutajat nyt on.. ei riitä että meni maan rajat kiinni,. " impivaarassa" oli sentään maakuntien rajat auki,,voipi olla ettei pian nekään ole auki.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Ihan samanlaisia päätöksiä tehdään päivittäin Suomessa, vaikka koronaa ei olisi. Lääkärit päättää, kuinka paljon on järkeä käyttää terveyspalvelujen resursseja kunkin potilaan kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa.

        Mikä ihmeen EU? Joku komissariko sinne pitäisi lähettää? EU on kansainvälinen sopimus, jolla on muutaman tuhanne joutonoomin kokoinen virkamieskunta säätämässä lakeja, joita täällä ei osata tehdä. Ei sieltä ketään voi lähettää mihinkään, koska eivät osaa mitään tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän EU:ta kiinosta muu kuin raha. Nauttivat siellä ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä.Eu on tässä korona kriisissä osoittanut täydellisen avuttomuutensa.

        Minkä arvelet Putinin Venäjää kiinnostavan Italiassa? Vai onko ryssät ihan humaanisista syistä valmiita auttamaan italialaisia? Ihan kuten syyrialaisia Syyriassa?

      • Anonyymi

        Tuskin.

      • Anonyymi

        Salaliittoteoria kukoistaa taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        No Venäjä menee muka auttaa Italiaa sen takia että mahdollisimman moni kysyisi just tuon kysymyksen...eli että onko EU hylänny omansa.
        Venäjällä vaan sitä koronaa taitaa olla itsellä enemmän ku Italiassa.

        Venäjässä on hoidettu asiat oikein siksi lähettävät lääkäreitä auttamassa .Suomessa ei ole tehty mitään oikein. Hyvä Putin. Onko tässä käpymaassa presidenttiä meinaan ei vain näy missään. Ai jo meillä on paperi nukke presidentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä arvelet Putinin Venäjää kiinnostavan Italiassa? Vai onko ryssät ihan humaanisista syistä valmiita auttamaan italialaisia? Ihan kuten syyrialaisia Syyriassa?

        Syyria ja Italian korona, ei loogista yhteyttä. Ja ryssä - nimitys ei ole tätä päivää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samanlaisia päätöksiä tehdään päivittäin Suomessa, vaikka koronaa ei olisi. Lääkärit päättää, kuinka paljon on järkeä käyttää terveyspalvelujen resursseja kunkin potilaan kohdalla.

        Nuoret juoksevat tartuttamassa itsensä koronaan ja varaavat itselleen pääsyn tehohoitoon. Isät ja äidit kuolevat. Nuoret onnellisia: nyt vaan perintö sileäksi! Jyllätköön korona kunnolla niin että Suomessa on todellinen kärsimysviikko edes kerran vuosisadassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän EU:ta kiinosta muu kuin raha. Nauttivat siellä ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä.Eu on tässä korona kriisissä osoittanut täydellisen avuttomuutensa.

        Asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa.

        Venäjällä rikkaat on ostaneet hengityskoneet pois markkinoilta. Eli vaikea niitä nyt toimitella. Venäjä taisi lähettää sinne vain muutaman tyypin ottamaan selvää tilanteesta ja sitten palaavat kotimaahansa, kun sielläkin kohta räjähtää käsiin tuo homma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Missä EU:lla on laitejemma, Suomessako? :) Tulevaisuudessa ehkä onkin mikäli olen ymmärtänyt suunnitelmista oikein. Tuli hätä käteen odottamatta ja oppia kantapään kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjässä on hoidettu asiat oikein siksi lähettävät lääkäreitä auttamassa .Suomessa ei ole tehty mitään oikein. Hyvä Putin. Onko tässä käpymaassa presidenttiä meinaan ei vain näy missään. Ai jo meillä on paperi nukke presidentti.

        Muuta sinne. Tuleeko hyvää palkkaa idästä? Kyllä pitää olla kieroutunut mielenlaatu, että trollaa olipa itä tai länsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyria ja Italian korona, ei loogista yhteyttä. Ja ryssä - nimitys ei ole tätä päivää

        On se, vaikka voissa paistaisi. Pahan valtakunta, ryöstäjä, riistäjä ja (toisin)ajattelijoiden salamurhien maa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks EU ei sitten itse lähetä laitteitta ja henkilökuntaa Italiaan?

        Italiassa ei enää kytketä yli 60 vuotiaita hengityskoneeseen, koska kapasiteetti on loppu.

        Joku iltapäivälehti julisti että tämä on venäjän ja kiinan proagandaa ja tuotteet ovat huonoja. Täytyy kyllä sanoa HALOO toimittajat, kun ruotsissa pestään kertakäyttö maskeja viidettä kertaa niin mikä on laatu. Nyt on kriisi ja aivan kuten toisessa maailmansodassa tuli suutari ammuksia, johtui että laadun valvonta ei ole massa tuotannon vahvimpia puolia kun tarvitaan tuotettaa massana. Mutta proaganda kelpaa tässäkin, ei siinä etteikö kyseiset maat sellaistakin harrasta mutta olisi syytä nähdä erityisesti Ilta-Sanomien harjoittaman jatkuvan propagandan taakse ja miksi tuollainen sallitaan. Aiheellinen kritiikki on aina hyvästä mutta ihan silkka paskan jauhaminen on todella typerää ja suorastaan ällöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä arvelet Putinin Venäjää kiinnostavan Italiassa? Vai onko ryssät ihan humaanisista syistä valmiita auttamaan italialaisia? Ihan kuten syyrialaisia Syyriassa?

        Teeskentelemällä avuliasta, ne olettavat pääsevänsä lopulta pakotteista. On tuo myöskin yksi keino hajottaa EU:n yhtenäisyyttä. Kuten alotuksestakin on luettavissa ”omat eivät auttaneet, mutta Venäjä auttoi”. Venäjä myös pullistelee siellä sotakalustollaan. He toivat epätarkoituksenmukaista kalustoa, joka on tarkoitettu sotatilanteessa laajojen alueiden desinfiointiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyria ja Italian korona, ei loogista yhteyttä. Ja ryssä - nimitys ei ole tätä päivää

        Olen täysin samaa mieltä, valitettavasti sivistys ei mene jokaiselle oppiin ja meidän pitää vain hyväksyä että joukossamme tulee aina olemaan näitä ei niin sivistyneitä. Joissakin heissä on kylä potenttiaalia kunhan pääsisivät toisenlaiseen ilmapiiriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se, vaikka voissa paistaisi. Pahan valtakunta, ryöstäjä, riistäjä ja (toisin)ajattelijoiden salamurhien maa.

        Kommentisi perusteella et ole siis kaukana siitä maailmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teeskentelemällä avuliasta, ne olettavat pääsevänsä lopulta pakotteista. On tuo myöskin yksi keino hajottaa EU:n yhtenäisyyttä. Kuten alotuksestakin on luettavissa ”omat eivät auttaneet, mutta Venäjä auttoi”. Venäjä myös pullistelee siellä sotakalustollaan. He toivat epätarkoituksenmukaista kalustoa, joka on tarkoitettu sotatilanteessa laajojen alueiden desinfiointiin.

        Kertoo oikeastaan siitä kuinka itse rakennat yhtenäisyyttä, selvästikkin epäluotamukseen perustuvaa luotamusta. Sitä on turha yrittää selittää naapurin syyksi jos ongelma on sinulla jo olemassa. Lisäksi pelisilmäsi on niin huono että et osaa käyttää lainkaan kieltä jolla asian voisi ilmaista toisin. Ikävä todeta mutta juuri teitä kutsutaan suomessa miinanpolkijoiksi, jos asiasta toista ajattelit.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EU tukee vain jäsenmaiden kansalaisten hakkaamista ja tappamista paikallisen hallinnon toimesta. Ei jäsenmaiden kansalaisten sairaanhoitoa.

      • Anonyymi

        Juuri näin , koska Suomi ja sen äänestäjät tukee EU:ta, EU:n illujen koronaa ja haluaa diktatuuria ja Suomen alasajoa.

    • Anonyymi

      Italia on lisäksi nettomaksaja tässä roskaunionissa. Eiköhän ole jo lähes varmaa että Italia seuraa Britannian tietä ja eroaa seuraavaksi unionista.

    • Anonyymi

      Eu on peukalo keskellä kämmentä kriisissä. Kansallisvaltiot sitävastoin toimii.

      • Anonyymi

        Missä EU, siellä ongelma.

      • Anonyymi

        Totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä EU, siellä ongelma.

        Hah hah. Perusputinisti-Persu osoitti taas aivottomuutensa. 😁😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä EU, siellä ongelma.

        Hei persu puolueesi on EU-myönteinen ja kannattaa koronaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä EU, siellä ongelma.

        Missä EU on ongelma, kyllä kun se ei ole enään se mikä sen piti olla. EU on nykyään hirviö jossa siellä muutaman vuoden työskennelleet voivat vain puolustautua sanomalla että me emme ymmärrä. No emme tosiaan ymmärrä, kokemuksesta voin sanoa että kaksi vuotta menee hyvin virkamiehellä ja sen jälkeen ymmärrys katoaa EU parlamentissa loistavasti. Se on aika joka menee aivopesuun että unohtaa juurensa vaikka sitä vastaan taistelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah. Perusputinisti-Persu osoitti taas aivottomuutensa. 😁😂

        Sana persu putinisti osoittaa että sinulla on vielä kasvettavaa henkisesti, toivotan onnea matkaan ja venäläinen kirjallisuus voisi auttaa sinua kuten kirjallisuus yleensäkkin. Voit aloittaa ennen helpolla mutta nykyään vaikealla Viisikko tarinoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei persu puolueesi on EU-myönteinen ja kannattaa koronaa.

        Avasitko tosiaan internetin kirjoitaaksesi tuon mielipiteen vai oliko tuo hetken rohkaisu ja ensi askeleita mielipiteen kirjoittamisen maailmassa. Ei siinä mitään mutta harjoittelu tekee mestarin täälläkin, kehotan ensin miettimään että mihin otat kantaa ja kaksi kertaa miettimään kannataako se laittaa ulos. Tuo mielipide toki on mielipide mutta lopulta oikeastaan ilman mielipidettä, se on siinä se huono juttu.

        Mistä päättelet onko kirjoittaja persu? Persut on eu myönteinen? = on ja ei riippuen keneltä kysyy. Joten ei ihan aukea tuo lause minulle. Kannattaa Coronaa, kyllä aivan varmasti moni Persu pitää Corona oluesta ja pelaa Corona peliä kotonaan ja kavereiden kanssa. Mutta muutoin jos tarkoitat Corona virusta niin höh höh...!!!

        Tämä on niin paksua ja niin lyhyt kirjoitus mitä kirjoitit että on sanottava epäilen sinun olevan humalassa ja toivon sinun miettivän netti käyttäymistä kun olet selvinnyt. Kohtalotoverina voin kertoa että minä olen joutunut vastuuseen kirjoittamistani teksteistä, onneksi hiukan kevyen kautta. Mutta se oli opetus, vastuu voi seurata perässä ja silloin ei auta sanoa mutta se oli persu. Ei minun kohdalla ollut persu mutta niin tai näin. Otin oppia asiasta ja aloin harjoittelemaan, valitettavasti äidinkieli ei ole sillä tolalla että pilkut ja pisteet olisi oikeassa paikassa aina mutta sitäkin yritän. Kaunista kevättä ja toivotaan ei coronaa enää lisää.

    • Anonyymi

      EU byrokratia ei näköjään tee mitään kun kriisi iskee EU maihin eli EU byrokratia virkakunta ylhäältä alaspäin keskittyy varmistelemaan vain omat ökypalkkansa ja muuta rahaetunsa EU byrokratiasta.

      • Anonyymi

        Se byrokratia on kuulunut punikkien toimintaan jo iät ja ajat. He rakastaa komiteoita, työryhmiä, lautakuntia, rattaita. Siksi mikään ei tahdo luistaa punikkien hallitsemissa yhteiskunnissa.

      • Anonyymi

        Oikein

        EU on porvariorganisaatio FAKTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se byrokratia on kuulunut punikkien toimintaan jo iät ja ajat. He rakastaa komiteoita, työryhmiä, lautakuntia, rattaita. Siksi mikään ei tahdo luistaa punikkien hallitsemissa yhteiskunnissa.

        Onha tuo Kiina onnistunut melko hyvin :) että se punikeista

    • Anonyymi

      Kiina lähetti jo yli viikko sitten hengityskoneita Italiaan.

    • Anonyymi

      Unionin olisi pitänyt hylätä Italia jo vuosikymmeniä sitten.

      • Anonyymi

        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi?

        Siksi, koska Italia on Venäjän kaltainen rikollisvaltio.

      • Anonyymi

        Niin olisi 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, koska Italia on Venäjän kaltainen rikollisvaltio.

        Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

        Jos ei sitä huomaa, pitää olla melkoinen uuno ja kouluja käymätön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, koska Italia on Venäjän kaltainen rikollisvaltio.

        Älä kommetoi asiaa mistä et tiedä mitään.STUPID.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, koska Italia on Venäjän kaltainen rikollisvaltio.

        Kiina on tarjoitunut auttamaanUSA ta.Onko USA sinun mielestä myöskin rikollinen. Suomi ei varmasti on rikollinen, koska se pysty omia kansalaisia auttamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, koska Italia on Venäjän kaltainen rikollisvaltio.

        HAHAHA.... Et sitten muuta keksinyt kuin -80 luvun roistovaltio käsitteen Reagan kaudelta, voi hyvä luoja tätä joidenkin suomalaisten ajattelun Tonavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei sitä huomaa, pitää olla melkoinen uuno ja kouluja käymätön.

        Koulut jäi kesken ja silti huomaan että se on valetta, minkälaiset ihmiset siis tuohon menee?

    • Anonyymi

      EU on menettämässä uskottavuutta ja hallinta-asemaansa Shanghain unionin laajetessa ryminällä idästä länteen päin. Turkki ja egypti ovat jo shanghain puolustusliiton jäseniä, eroaako nyt Italia EU.sta ja liittyy Shanghain unionin jäseneksi? Paljon mahdollista.

    • Oudoksuva

      Avaaja:
      "Onko EU hylännyt Italian , kun Venäjä ja Kiina lähettää niille koronavirus apua?"

      Ei ole, kyseessä on virustartunta johon ei ole parantavaa lääketta olemassa joten esim. virusasiantuntijoista ei ole mitään hyötyä Italialle.

      Mukava ele silti joka tapauksessa näiltä mailta vaikka syynä olisikin maan PR-markkinointikampanja. :)

      • Anonyymi

        EU ei auta Italiaa taistelussa koronavirusta vastaan. Turha muuta väittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        EU ei auta Italiaa taistelussa koronavirusta vastaan. Turha muuta väittää.

        Mitä autettavaa virusepidemiassa mielestäsi on?

        Se ei parane itsestään, vaan vaatii aikaa ja tarpeeksi tehokkaan paikallisen eritystyksen että saadaan ostettua lisää aikaa.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Mitä autettavaa virusepidemiassa mielestäsi on?

        Se ei parane itsestään, vaan vaatii aikaa ja tarpeeksi tehokkaan paikallisen eritystyksen että saadaan ostettua lisää aikaa.

        Hengityskoneet ja terveyden hoidon ammattilaisten määrä on tällä hetkellä Italiassa rajoittava tekijä.

        Jos noita ois enemmän, niin kuolleita olisi vähemmän

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hengityskoneet ja terveyden hoidon ammattilaisten määrä on tällä hetkellä Italiassa rajoittava tekijä.

        Jos noita ois enemmän, niin kuolleita olisi vähemmän

        Hengityskoneet eivät riitä vaan ongelma on suureksi osin Italiassa ihan vain sairaalatilan määrästä.
        Se että lähetetään virologeja ja maskeja lääkärien ja rakennustiimien sijasta on kyllä ihan kiva ele, mutta ei valitettavasti auta Italiaa nyt seuraavan parin viikon aikana :/

        Mutta lisä hengityskoneet ja lääkärit pelastavat monta ihmistä kuolemalta.

        Viimein Saksakon otti 6 tehohoitopotilasta Italiasta.
        6 on vähän, mutta jos satut olemaan yksi noista kuudesta, niin tuskin mollaisit tuota apua.

        EU byrokratialla on rahaa takanaan mutta se ei halua auttaa rahallisesti EU:n jäsenvaltioita koronakriisissä.

        EU:lla on rahaa takanaan eli rahalla voi auttaa koronaviruksesta kärsiviä EU maita.

        EU:lla on rahaa takanaan eli voi auttaa EU jäsenmaita jos halua on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei auta Italiaa taistelussa koronavirusta vastaan. Turha muuta väittää.

        Sinäkö autat? Kerro ihmeessä miten autat parantumattoman taudin hoidossa. Happiletku ja parasetamoli ovat ainoat keinot, joilla oloa helpotetaan. Henkeä ei pelasta kumpikaan, jos keuhkokuumeen saat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lisä hengityskoneet ja lääkärit pelastavat monta ihmistä kuolemalta.

        Viimein Saksakon otti 6 tehohoitopotilasta Italiasta.
        6 on vähän, mutta jos satut olemaan yksi noista kuudesta, niin tuskin mollaisit tuota apua.

        Ihmisiä ei pelasteta millä hinnalla tahansa. Suurinta osaa nyt kuolleista erittäin vanhoista ja muista sairauksista kärsivistä henkilöitä ei olisi pelastanut mikään. Yksi hengityskone teholla maksaa 40000-50000 euroa. Tamän kun kertoo italialaisten sairastuneiden määrällä hintalappu on jo vähän reilut kaksi miljardia. Kun tämä epidemia on loppu, näillä laitteilla ei todennäköisesti ole enää mitään käyttöä. Laitteiden valmistamiseen menee niin kauan, että epidemia on ohi.

        EU jösenmaat tarvitsevat tehohoidon tarvikkeita porvarijeesustelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä ei pelasteta millä hinnalla tahansa. Suurinta osaa nyt kuolleista erittäin vanhoista ja muista sairauksista kärsivistä henkilöitä ei olisi pelastanut mikään. Yksi hengityskone teholla maksaa 40000-50000 euroa. Tamän kun kertoo italialaisten sairastuneiden määrällä hintalappu on jo vähän reilut kaksi miljardia. Kun tämä epidemia on loppu, näillä laitteilla ei todennäköisesti ole enää mitään käyttöä. Laitteiden valmistamiseen menee niin kauan, että epidemia on ohi.

        Niitä koneita ja muita sairaalatarvikkeita tarvittaan NYT eikä myöhemmin porvariviisastelija.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lisä hengityskoneet ja lääkärit pelastavat monta ihmistä kuolemalta.

        Viimein Saksakon otti 6 tehohoitopotilasta Italiasta.
        6 on vähän, mutta jos satut olemaan yksi noista kuudesta, niin tuskin mollaisit tuota apua.

        Hengityskoneet ja lääkärit auttavat, mutta kumpiakaan ei Kiina tai Venäjä lähettänyt auttamaan josta avausviesti puhui,

        Se suurin apu Italialle (ja Ranskalle) on näillä näkymin tulossa lähinnä Saksasta :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        EU:lla on rahaa takanaan eli rahalla voi auttaa koronaviruksesta kärsiviä EU maita.

        Se, mitä koronavirukseen tarttuneiden hoitoon tarvitaan on:
        * Sairaaloita jotka ovat jo käyttökunnossa tänäpäisestä
        * Hengityskoneita ja muita tarvikkeita intensiivisen hoidon osastoon satoja kertaa enemmän kuin niitä on ikinä ennen tarvittu ja tarvitaan nyt
        * Satoja kertoja enemmän lääkäreitä ja sairaanhoitajia kuin on ikinä aiemmin koulutettu, niiden pitäisi olla valmistuneita ja kokeneita myös jo nyt että voisivat auttaa kriisissä

        Valitettavasti rahalla ei saa mitään näistä koska jopa rajattomalla rahalla, valmistelu olisi pitänyt aloittaa vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä koneita ja muita sairaalatarvikkeita tarvittaan NYT eikä myöhemmin porvariviisastelija.

        Kerropa ihmeessä mistä niitä taiotaaan kommari ja käypä kysymässä makarooneilta kommari että eivätkö ole tajunneet kommari yrittää niitä hankkia kommari jos niitä jossakin olisi saatavilla kommari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä ei pelasteta millä hinnalla tahansa. Suurinta osaa nyt kuolleista erittäin vanhoista ja muista sairauksista kärsivistä henkilöitä ei olisi pelastanut mikään. Yksi hengityskone teholla maksaa 40000-50000 euroa. Tamän kun kertoo italialaisten sairastuneiden määrällä hintalappu on jo vähän reilut kaksi miljardia. Kun tämä epidemia on loppu, näillä laitteilla ei todennäköisesti ole enää mitään käyttöä. Laitteiden valmistamiseen menee niin kauan, että epidemia on ohi.

        Samaan aikaan ollaan valmiita laittamaan kymmen kertainen määrä rahaa aseisiin.

        Kertoo EU:n arvomaailmasta.

        Aseiden hankintaa perustellaan Venäjän uhalla. Samaan aikaan kuitenkin just Venäjällä on varaa auttaa Italiaa.

        Ymmärräthän että rahaa käyttämällä voit ostaa asioita jotka ovat valmiita nyt tai valmistuttaa asioita jotka on valmiita tulevaisuudessa?

        Raha ei toimi aikakoneena etkä voi ostaa sitä että vuosia sitten olisi aloitettu valmistelut jotka olisi vaadittu tilanteen parempaan hoitamiseen.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Hengityskoneet ja lääkärit auttavat, mutta kumpiakaan ei Kiina tai Venäjä lähettänyt auttamaan josta avausviesti puhui,

        Se suurin apu Italialle (ja Ranskalle) on näillä näkymin tulossa lähinnä Saksasta :)

        Totta, mutta Perusputinisti - Persuja ei totuus kiinnosta.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Ymmärräthän että rahaa käyttämällä voit ostaa asioita jotka ovat valmiita nyt tai valmistuttaa asioita jotka on valmiita tulevaisuudessa?

        Raha ei toimi aikakoneena etkä voi ostaa sitä että vuosia sitten olisi aloitettu valmistelut jotka olisi vaadittu tilanteen parempaan hoitamiseen.

        Kummasti kuitenkin uutisoidaan, että rikkailla on varaa ostaa hengityskoneita kotiin varastoon.

        btw. Italia oli pyytänyt tota apua EU:lta, muttei saanut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa ihmeessä mistä niitä taiotaaan kommari ja käypä kysymässä makarooneilta kommari että eivätkö ole tajunneet kommari yrittää niitä hankkia kommari jos niitä jossakin olisi saatavilla kommari.

        Rahalla niitä saa maailmalta mutta EU byroktia ei halua antaa avustusrahaa Italialle ja muille EU maille joissa korona jyllää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö autat? Kerro ihmeessä miten autat parantumattoman taudin hoidossa. Happiletku ja parasetamoli ovat ainoat keinot, joilla oloa helpotetaan. Henkeä ei pelasta kumpikaan, jos keuhkokuumeen saat.

        Esim. malarialääkkeen on todettu tehoavan koronaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti kuitenkin uutisoidaan, että rikkailla on varaa ostaa hengityskoneita kotiin varastoon.

        btw. Italia oli pyytänyt tota apua EU:lta, muttei saanut

        Jos luet satukirjallisuutta, löydät sieltä mitä tahansa. Sen vuoksi kannattaa suhtautua lukemiisi "uutisiin" vähän kriittisemmin, esimerkiksi sairaalatason hengityskoneita ei myydä normaaleille ihmisille.

        Taisit sekoittaa tässä lähinnä hengityskoneet kasvomaskeihin.

        "btw. Italia oli pyytänyt tota apua EU:lta, muttei saanut"

        Mm. Saksa on ollut auttamassa Italiaa koska itse on selvinnyt so far ainakin paljon paremmin ongelmista kuin suurin osa muista EU-maista joissa on yhtä paljon tapauksia.

        https://www.politico.eu/article/germany-to-send-face-masks-to-italy-to-help-deal-with-coronavirus/
        https://berlinspectator.com/2020/03/24/germany-treats-italian-and-french-coronavirus-patients/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengityskoneet ja terveyden hoidon ammattilaisten määrä on tällä hetkellä Italiassa rajoittava tekijä.

        Jos noita ois enemmän, niin kuolleita olisi vähemmän

        Oikein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU byrokratialla on rahaa takanaan mutta se ei halua auttaa rahallisesti EU:n jäsenvaltioita koronakriisissä.

        EY liittovaltio eivät anna raha italialle haluavat pitää niitä itsellä antavat ihmisten kuolla. Ey johtajille kelpaavat vain raha ei sitä voi pois antaa. Moraalittomat itsekkäät siat. Eikä osaavat hävetä yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä ei pelasteta millä hinnalla tahansa. Suurinta osaa nyt kuolleista erittäin vanhoista ja muista sairauksista kärsivistä henkilöitä ei olisi pelastanut mikään. Yksi hengityskone teholla maksaa 40000-50000 euroa. Tamän kun kertoo italialaisten sairastuneiden määrällä hintalappu on jo vähän reilut kaksi miljardia. Kun tämä epidemia on loppu, näillä laitteilla ei todennäköisesti ole enää mitään käyttöä. Laitteiden valmistamiseen menee niin kauan, että epidemia on ohi.

        Miettikää kuinka montaa ihmishenkeä nämä koneet ovat auttaneet jo ja koko ajan auttaa ja kyllä näitä koneita varmasti tarvitaan maailmalla vielä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rahalla niitä saa maailmalta mutta EU byroktia ei halua antaa avustusrahaa Italialle ja muille EU maille joissa korona jyllää.

        Vain silloin kun niitä on jo muutenkin tarpeeksi.

        Nyt esim. pölynimurifirma briteissäkin (Dyson) on alkanut rakentaa hengityskoneita koska niitä ei vaan ole olemassa tarpeeksi vastaavaa maailmanlaajuista pandemian hoitamista varten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esim. malarialääkkeen on todettu tehoavan koronaan.

        Ei valitettavasti ole todettu.

        Joskin on nähty että mahdollisesti olisi jokin vaikutus, mutta asiaa pitää tutkia paljon paremmin ennen kuin voisi todeta sitä varmaksi.

        Muuten voimme päätellä että esimerkiksi 35% parantuneista pukeutui punaiseen sairauden aikana, siispä todennäköisesti punaiseen pukeutuminen auttaa paranemiseen. Tämän vuoksi aina tarvitsee ensin tutkia onko väitteissä oikeasti perää :)

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Jos luet satukirjallisuutta, löydät sieltä mitä tahansa. Sen vuoksi kannattaa suhtautua lukemiisi "uutisiin" vähän kriittisemmin, esimerkiksi sairaalatason hengityskoneita ei myydä normaaleille ihmisille.

        Taisit sekoittaa tässä lähinnä hengityskoneet kasvomaskeihin.

        "btw. Italia oli pyytänyt tota apua EU:lta, muttei saanut"

        Mm. Saksa on ollut auttamassa Italiaa koska itse on selvinnyt so far ainakin paljon paremmin ongelmista kuin suurin osa muista EU-maista joissa on yhtä paljon tapauksia.

        https://www.politico.eu/article/germany-to-send-face-masks-to-italy-to-help-deal-with-coronavirus/
        https://berlinspectator.com/2020/03/24/germany-treats-italian-and-french-coronavirus-patients/

        Ryslandiassa voi ostaa ihan mitä vaan, kun rahaa löytyy tarpeeksi. Ja se todella tarkoittaa, että kaikkea.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ryslandiassa voi ostaa ihan mitä vaan, kun rahaa löytyy tarpeeksi. Ja se todella tarkoittaa, että kaikkea.

        Vaikka ostaisit ihan kaikki venäjän hengityslaitteet, et saisi tarpeeksi edes yhdelle EU:n suuremmista maista tarvitsisi epidemian laajetessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei auta Italiaa taistelussa koronavirusta vastaan. Turha muuta väittää.

        Autaako Nato espaniaa? Ei mutta toki tekee sen mitä tehtävissä on, EU maat ovat itsenäisiä valtioita ja tämänkaltainen tilanne ei toimi EU/Nato tasolla. On nähty jo se tilanne jossa solidaarisuus loppui ja tarvikkeita ei jaeta maiden kesken, kaikki pitää omistaan kiinni. Aivan kuten Niinistö on todennut liittolaisuus suhteista, se elää aina tilanteen mukaan ja mikään sopimus paperi ei silloin pidä vältämättä paikkansa.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Hengityskoneet ja lääkärit auttavat, mutta kumpiakaan ei Kiina tai Venäjä lähettänyt auttamaan josta avausviesti puhui,

        Se suurin apu Italialle (ja Ranskalle) on näillä näkymin tulossa lähinnä Saksasta :)

        Ovat muuten lähettäneet lääkäreitä ja viruslogeja.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Ymmärräthän että rahaa käyttämällä voit ostaa asioita jotka ovat valmiita nyt tai valmistuttaa asioita jotka on valmiita tulevaisuudessa?

        Raha ei toimi aikakoneena etkä voi ostaa sitä että vuosia sitten olisi aloitettu valmistelut jotka olisi vaadittu tilanteen parempaan hoitamiseen.

        Juuri näin on asia, valmistautuminen on aloitettava aina aikaisemmin eikä juuri nyt. Aseiden osto venäjän uhalla on pelkkä selitys, niitä ostetaan monenlaisiin uhkien takia mutta se venäjä on se kaikkein helpoin selitys. Kukapa sitä haluaisi selittää turpa kuivana kuinka se joku muukin naapuri voi olla uhka jos ei tarvitse, kun selviää selityksellä naapuri Virtasesta. On ihan hemmetin työlästä alkaa puhumaan myös Niemisistä ja Korhosista ja Pentikäisistä kun voidaan sanoa naapuri Virtanen, vaikka ne on myös näitä muita vastaan. Tai sellaisen mahdollisuutta vastaan, mutta yleisesti ottaen en myöskään puhuisi Virtasesesta pahaa. Koska sellainen puhe voi tulla yllätäen vastaan jolloin pitäisi vakuuttaa että en minä mitään tarkoittanut minä vaan höpötin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti kuitenkin uutisoidaan, että rikkailla on varaa ostaa hengityskoneita kotiin varastoon.

        btw. Italia oli pyytänyt tota apua EU:lta, muttei saanut

        Varmaan vielä uskot Michael Jacksonin hengityskaappiin että se oli totta, jos oikein muistan sitä juttua levitti niin sanotut luotettavat mediat muutaman vuosikymmenen ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan vielä uskot Michael Jacksonin hengityskaappiin että se oli totta, jos oikein muistan sitä juttua levitti niin sanotut luotettavat mediat muutaman vuosikymmenen ajan.

        Tämä on hyvä, en kuulu MvLehden fanikuntaan mutta valemediaksi sitä kutsuttiin, muutama vuosikymmen kyllä meni myös valtamedialla valehdella monestakin asiasta. Mutta vasta MvLehti sai ne vakuuttamaan kuinka meihin voi luottaa. Juuri esim: Jackson happikaappi joka pyöri luotettavana väitteenä joka tosiaan oli puhdasta valehtelua medialta alusta loppuun asti. Lopuksi kyllä syyttivät siitäkin Jacksonia että hän halusi sen kaltaista mustamaalausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä koneita ja muita sairaalatarvikkeita tarvittaan NYT eikä myöhemmin porvariviisastelija.

        Niinhän niitä tarvittais, jos niitä vain jostakin sais. Ei auta vaikka olis kuinka paljon rahaa käytettävissä, jos niitä välineitä ei yksinkertaisesti ole valmistettu riittävän paljon. Ne maat joilla näitä mahdollisesti on, säästävät ne omaan käyttöönsä, kun heilläkin epidemia kohta ryöstäytyy huippuunsa.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Hengityskoneet eivät riitä vaan ongelma on suureksi osin Italiassa ihan vain sairaalatilan määrästä.
        Se että lähetetään virologeja ja maskeja lääkärien ja rakennustiimien sijasta on kyllä ihan kiva ele, mutta ei valitettavasti auta Italiaa nyt seuraavan parin viikon aikana :/

        Tilaa on mutta ei tekijöitä, tuo testin analysoiminen esim: ei ole ihan mikään pikku juttu, vai mistä sinä kaivat DNA osaajia tähän hätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa ihmeessä mistä niitä taiotaaan kommari ja käypä kysymässä makarooneilta kommari että eivätkö ole tajunneet kommari yrittää niitä hankkia kommari jos niitä jossakin olisi saatavilla kommari.

        Ei mistään, ymmärän kyllä että tuon viestin jälkeen on vähän halua kutsua kommariksi mutta edes kommunisti ei ollut niin karkea että olisi kutsunut muita porvariksi paitsi ehkä neuvosto johtajien vitseissä. Joten hän on vain Tsuhna eli suomen suomalainen lehmä turpa. Tosi suomalainen tunnetaan katsos siitä että se osaa kunnioittaa muita ja se erottaa Tsuhnat nämä lehmäturvat muista.

      • Anonyymi

        Täsät minä pidin aivan todella....!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ovat muuten lähettäneet lääkäreitä ja viruslogeja.

        Virologeja, ei lääkäreitä ainakin uutisten mukaan. Nämä ovat aiheen tutkijoita eivätkä auta ihmisten hoitamisessa.
        Mutta jos he tekevät työnsä hyvin, saattaa olla että he ovat osallisena vuoden päästä julkaistavan rokotteen kehityksessä.

    • Anonyymi

      Jos ei EU kykene auttamaan jäsenmaitaan, niin kuka kykenee?
      Jenkkejä ei kiinosta ja tuskin Venäjää , Kiinaa ja Kuubaa kiinnostaa auttaa maita, jotka koko ajan kusee niiden muroihin

      • Anonyymi

        Tää onkin jännä nähdä, koska ensimmäiset tajuvat että EU tulee kaatumaan tämän kriisin seurauksena. Tosin se on ollut tarkoituskin alusta asti, EU on ollut vain väliaikainen tavoite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää onkin jännä nähdä, koska ensimmäiset tajuvat että EU tulee kaatumaan tämän kriisin seurauksena. Tosin se on ollut tarkoituskin alusta asti, EU on ollut vain väliaikainen tavoite.

        Totta.

      • Anonyymi

        Jokainen jäsenmaa auttaa itse itseään niin kuin aina ennenkin. Britit huomasivat, että EU byrokraatit eivät kykene heidän asioita hoitamaan, joten päättivät erota. Voivat nyt käyttää EU-byrokraateille maksetut lähes 40 miljardia puntaa johonkin hyödylliseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää onkin jännä nähdä, koska ensimmäiset tajuvat että EU tulee kaatumaan tämän kriisin seurauksena. Tosin se on ollut tarkoituskin alusta asti, EU on ollut vain väliaikainen tavoite.

        EU kannatajat laittavat toivonsa Britannian pääministeri Boriksen mahdollisen korona tartunnan/kuoleman varaan nyt paljon, se olisi hevon onnen potku kun sitten päästäisiin taas peruuttamaan ero jäsenyydestä tai ainakin tekemään siitä kunnon sotku oikean demokratian nimeen.

    • Anonyymi

      On hyvä muistaa, että korona jyllää myös muualla Euroopassa. EU-valtiot varautuvat nyt kukin omaan ongelmaansa. EU:ssa menetellään näin, koska EU ei ole liittovaltio vaan enemmän itsenäisten valtioiden liitto. USAssa menetellään toisin, kun se on liittovaltio. Oikeistopopulistit nimenomaan vastustavat liittovaltiokehitystä, joten yhteisvastuuseen ei päätä tulevaisuudessakaan.

      Venäjä, Kiina ja Kuuba lähettävät apua toivon mukaan ilman taka-ajatuksia. Mutta näiden valtioiden shakinpeluun tietäen, toiminta ei ehkä ole pyyteetöntä. Putin tietää, että Italia on kaikin puolin heikkouden tilassa ja sellaiseen kannattaa aina iskeä. Venäjä haluaa luoda italiaiselle kiitollisuuden velan tunnetta. Kyllä he vielä siitä muistuttavat, että Venäjä auttaa, EU ei. Venäjällä nyt on vaan laajentumispyrkimyksiä, taktiikat vain vaihtelevat. Kiinalla on myös tarve kasvattaa poliittista vaikutusvaltaansa. Kiina tekee sen monin tavoin eli mm. valmis rahoittamaan Helsinki-Tallinna tunnelia.

      • Anonyymi

        Varmasti näinkin, mutta on olemassa vanha sanonta.

        Hädässä ystävä tunnetaan.

        Jos EU ei pidä huolta omistaan, on turha marista kun Venäjä sympatiat kasvaa Italiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti näinkin, mutta on olemassa vanha sanonta.

        Hädässä ystävä tunnetaan.

        Jos EU ei pidä huolta omistaan, on turha marista kun Venäjä sympatiat kasvaa Italiassa

        En ihannoi Venäjää mutta näinkin voi käydä jos italialaiset katkeroituvat että EU byrokratiasta ei ole ollu mitään apua akuutissa koronakriisissä. Katkeruus vallanpitäjiä ja EU:ta vastaan luo jalansijaa nopeille ratkaisuille joita radikaalit ääriliikkeet tarjoavat.

        Onhan se selvää, että ne henkilöt joiden elämän Kiinan, Venäjän ja Kuuban apu pelastaa tuntevat kiitollisuutta auttajaansa kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se selvää, että ne henkilöt joiden elämän Kiinan, Venäjän ja Kuuban apu pelastaa tuntevat kiitollisuutta auttajaansa kohtaan.

        Tuskin Italia.

      • Anonyymi

        Teillä on sairas mielikuvitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti näinkin, mutta on olemassa vanha sanonta.

        Hädässä ystävä tunnetaan.

        Jos EU ei pidä huolta omistaan, on turha marista kun Venäjä sympatiat kasvaa Italiassa

        Jerry Cotton sanoin hädässä ystävä ammmutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin Italia.

        Italia on erittäin Venäjä myönteinen ja Venäjä erittäin Italia myönteinen, näin on ollut melkoisen pitkään pieniä taukoja lukuunottamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ihannoi Venäjää mutta näinkin voi käydä jos italialaiset katkeroituvat että EU byrokratiasta ei ole ollu mitään apua akuutissa koronakriisissä. Katkeruus vallanpitäjiä ja EU:ta vastaan luo jalansijaa nopeille ratkaisuille joita radikaalit ääriliikkeet tarjoavat.

        Eihän tuo näkemys mitenkään ihannoi venäjää, tuo on täysin relevantti ajatuskulku. Tuo näkemys esitettiin SVT kanavalla jo aikaisemmin keskusteluissa, mutta vaara ei edes ole äärioikeisto/vasemmisto vaikka se on yksi niistä. Vaara on myös me kaikki, sinä ja minä kun me ulkoistamme vallan, silloin sen vääryyden tekee joku johon me luotamme.

    • Anonyymi

      Samaa ihmettelen. Ruotsin pitäisi ensimmäisenä olla auttamassa, koska se on auttanut koko maailmaa eniten rahtaamalla puoli maapalloa omaan maahansa.

      • Anonyymi

        EUsta ei mitään hyötyä vain pelkkää haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EUsta ei mitään hyötyä vain pelkkää haittaa.

        EU byrokratialla on rahaa mutta se ei halua auttaa EU jäsenmaita tässä akuutissa koronakriisissä koska rahanahneet EU byrokraatit mepit mukaanlukien varjelevat omia ökypalkkojaan ja muita rahaetujaan joita saavat EU byrokratiassa.

    • Anonyymi

      Syön hatullisen paskaa, jos EU:sta ei tämän kriisin jälkeen eroa valtioita itsenäisiksi Britannian tapaan.

    • Anonyymi

      Naton kaikki resurssit ovat hybridikeskukseen upotettu. Siellä komiteoissa on hyväpalkkaisia joutokenraaleja ja everstejä suoltamassa tonneittain mietintöjä.

      • Anonyymi

        Totta.

      • Anonyymi

        Eikö siellä ole töissä tuo J.Aro.. Jeesus mikä osaamisen taso meillä siellä onkaan, vapise Ahvenanmaa me voimme sotkea bussi linjan lipunmyynnin viideksi minuutiksi Maarianhaminassa 3 minuutiksi.

      • Anonyymi

        Naton resurssit menee turkkiin, voiko venäjään luottaa enemmän kuin Nato maa turkkiin, nythän on niin että siellä ei enää mikään todellinen tieto kulje Erdoganin takia. Kukaan itseään kunnioittava jäsenmaa ei halua auttaa Erdogania, joten nyt siellä puhutaan lähinnä säästä mikä on tänään.

    • Anonyymi

      tässä nähdään eu"n voima kriisinhoidossa,,,,,,,, hiljaista on

      • Anonyymi

        EU byrokraatit ja EU mepit suojelevat omia ökypalkkojaan ja muita rahaetujaan eli rahaa ei EU byrokratialta liikene koronavirksen kanssa kamppaileville EU jäsenvaltioille vaikka rahaa EU:lla on takanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU byrokraatit ja EU mepit suojelevat omia ökypalkkojaan ja muita rahaetujaan eli rahaa ei EU byrokratialta liikene koronavirksen kanssa kamppaileville EU jäsenvaltioille vaikka rahaa EU:lla on takanaan.

        Totta.

    • Anonyymi

      Kyllä EU auttaa, jos matuja on tulossa.

    • Anonyymi

      Eu on kiinan ja yk:n kulissihallinto.
      Nyt sen on tarkoituskin kaatua maailmanhallituksen tieltä.
      https://www.youtube.com/watch?v=3PrY7nFbwAY

      Kiinan totalitaarinen hallintotapa on valittu maailmanhallituksen malliksi.
      Maailmanhallitus ei välitä kiinasta lopulta, vaan haluaa alistaa senkin valtansa alle.

      • Anonyymi

        Onko mitään tietoa ministeripaikoista ... tai huhuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mitään tietoa ministeripaikoista ... tai huhuja?

        Touko Aalto nousee ministeriksi joka ottaa asiaksi piiskauksen ja PA.Petelius anteeksi pyynnöt, PA siksi että kiinassa palkat on tasapäistetty kommunismin tavoin.

    • Anonyymi

      Olen ollut kilpailijana mukana MM- tasollakin ja missään nimessä noiden maiden tuomaritoimintaan ei voi luottaa, ovat tökeimpiä kotiinpäin vetäjiä.

      • Anonyymi

        huono kommentti. Joka maa vetää kotiinpäin, Suomi kärjessä sinivalkoiset lasit,ha ha.

      • Anonyymi

        Tiedä minkä tuomaroinnin, mutta japanissa voittaa MMA taistelussa aina japanilainen jos ei ole kuollut... Tai siis ennen nyt en tiedä mikä nykyään on meininki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        huono kommentti. Joka maa vetää kotiinpäin, Suomi kärjessä sinivalkoiset lasit,ha ha.

        Suomen kotiinpäin vetäminen on kyllä pyhäkoululaisten tasoa noihin mainittuihin maihin verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kotiinpäin vetäminen on kyllä pyhäkoululaisten tasoa noihin mainittuihin maihin verrattuna.

        Kyllä pois lukien kotimaani Norjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pois lukien kotimaani Norjan.

        Tarkoitan siis huh huh tätä kotiin vetämistä.

    • Anonyymi

      Vanha sanonta: Venäjältä ei saa ilmaista hengityskonetta.

      • Anonyymi

        Uusi sanonta vainn sinulle, ja 100 % faktaa. Sinulla ei ole aivoja.

      • Anonyymi

        Olen vanha, mutta vasta nyt kuulen tuon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen vanha, mutta vasta nyt kuulen tuon.

        Niin vanha Ilta-Sanomien Arja Paanasen sanonta että on lirahtanut mustanaamiollakin pöksyyn jotakin.

    • Anonyymi

      Höpö höpö, älä jauha skeidaa. Vai ootko niitä Pietarin trolleja vai "mestarin" kannattaja?

      • Anonyymi

        Höpö Höpö sinun housussa ,van onko siellä mitään?

      • Anonyymi

        Jälleen suomalainen suuri ajattelia, kirjoita kirja koska me olemme halukkaita oppimaan lisää tästä suurenmoisesta ulosannista ja nerokkuudesta.

    • Anonyymi

      Eu byrokratia ja EU mepit hilloavat EU:n rahavaroja itselleen ökypalkoiksi ja muiksi rahaeduikseen.

    • Anonyymi

      No kun hyvät demokratiat on heikkoja verrattuina pahoihin diktatuureihin.

    • Anonyymi

      Eu keskittyy haalimaan lisää rutiköyhiä itäeuroopan valtioita valtapiiriinsä eli nyt vuorossa kurjaloiden kurjala Albania ja joku Pohjois-Makedonia. Albaiasta saamme takuuvarmasti uusia rikollisia Suomeen ryöstelemään ja varastelemaan.

      • Anonyymi

        Albanian mafia on häikäilemätön ja raaka. Tappaa missä ja milloin vain

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Albanian mafia on häikäilemätön ja raaka. Tappaa missä ja milloin vain

        Kommunismin perintöä....

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Venäjä lähetti 100 lääkäreitä italiaan. Minua on pelastanut kuolemasta venäläinen lääkäri. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle. Erikois kirurgi.

      • Anonyymi

        Tämä on se Ilta-Sanomien linja, olen pahoillani mutta tämä on niin värittynyttä poliittista paskaa. Tarkoitan sitä että jos venäjällä julkaistaan suomesta noin kerran kuussa jokin juttu niin IS vastaa siihen noin kymmenkertaisesti lokaa heittämällä. Siis näin vaikka se olisi kuinka asiallisesti tehty juttu, niin ei auta.

        Tämä aiheuttaa kysymyksen että miksi? Olen huomannut että iltalehden linja on paljon parempi vaikka sielläkin on välillä ylilyöntejä mutta missä nyt ei olisi. Mutta IS on täysin toivoton tapaus jos haluaa käyttää luotettavaa mediaa ja viimeinen jota kannattaa siteerata suomen media kentässä.

    • Anonyymi

      EU byrokratia keskittyy turvaamaan vain omia palkka ja muita rahaetujaan koronakriisin aikana.

    • Anonyymi

      Jos Venäjän Iljushin-koneet vaan kestää ehjänä Italiaan saakka, niin on hieno PR-voitonsulka Putinin hattuun tässä.

      Onko noista paikan päällä, sairaalatiloissa sitten mitään apua, se on toinen asia?

      Kukaan venäläinen ei puhu italiaa, ja italialaiset eivät tunnetusti osaa puhua englantia, korkeintaan muutaman sanan turistisaksaa.

      Jotakin paareja ja ruumiita nuo venäläiset ehkä siellä kärräävät sitten.

      • Anonyymi

        Jep... Venäjä vei Italiaan pari lentokoneellista vanhoja sotilaskuorma-autoja, jotka näyttivät lähinnä pesukalustolta. Ilmeisesti jotain neukkuaikaista kalustoa, joka on tarkoitettu kemiallisten- ja biologisten iskujen jälkipesuun.

        Eipä noista taida paljon olla Italiassa hyötyä.

      • Anonyymi

        On todella ikävää lukea tällaisia kommentejä . Hävetkää .

        Suurimalle osalle porukkaa on ongelma se , että auttaja on Venäjä.

        Onhan toi Venäjän apu kuitenkin poliittista. Venäjä ja Italia on tullut toimeen keskenään. Italiahan vastustaa Venäjän pakotteita.
        Nyt kun Espanja on samassa tilanteessa kuin Italia, niin luulen ettei Venäjä toimita apua Espanjaa.

        EU sais hävetä, kun ei pystynyt auttamaan pyynnöstä huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On todella ikävää lukea tällaisia kommentejä . Hävetkää .

        Ei lainkaan ole hävettävää lukea näitä suurten ajattelijoiden kommenteja, mutta muistaa miksi heidän ei pidä koskaan päästä mihinkään tärkeään virkaan. Meidän on hyvä muistaa miksi he ovat ja pysyvät peräkammarin poikina ja jos heillä on vaimo ja lapsia niin tiedämme miksi muulla perheellä on paha olla.

    • Anonyymi

      EU satraapit panttaavat itseään varten EU rahoja eikä auta EU maita jotka taistelevat koronavirusta vastaan.

    • Anonyymi

      Putinkin on havahtunut epidemiaan. Pitää kuulemma puheen. Käskee koronan painumaan helvettiin ja kas, se on siinä.

    • Anonyymi

      Pitäisivät nyt huolen omistaan. Turha tehdä politiikkaa tällä, vaikka lienee turha toivo.

      • Anonyymi

        Tämä viesti olisi sitten lähettevä suoraan is.fi toimitukseen, se on suomen ykkösnyrkki asiassa vai tiedä kenen nyrkki.

    • Anonyymi

      Ryssän trolli lietsovat täälläkin urakalla pelkoa ja epäluuloa. Venäjän Italia-operaatiossa ei auteta korona-viruspotilaita. Venäjän armeijan yksiköt ovat varustautuneet biologiseen ja kemialliseen sotaan kuuluvilla varusteilla joiden käyttöä harjoitellaan.
      Sairatumeille tuosta porukasta ei ole hyötyä.
      Itäiseen Suomeen korona tuli Venäjältä, Pietarista ja Sortavalasta. Ihan Aidsin tapaan. Kaksoiskansalaisethan tramppaavat yhä rajan yli.

      Venäjällä yksin Moskovassa keuhkokuumeeseen kuolleiden määrä on kasvanut 37 prosenttia. Voi kuvitella, mitä muualla maassa tapahtuu, kun provinssien sairaaloissa ei ole keskus”lämmitystä tai juoksevaa vettäkään.

      • Anonyymi

        "Venäjän Italia-operaatiossa ei auteta korona-viruspotilaita. Venäjän armeijan yksiköt ovat varustautuneet biologiseen ja kemialliseen sotaan kuuluvilla varusteilla joiden käyttöä harjoitellaan."

        sulla on varmaa jotain faktaa valheesi tueksi

      • Anonyymi

        Voi voi sinuа katkera ja negatiivisyyttä täynnä ihminen!

      • Anonyymi

        Onnitelut, olet ensinmäinen joka täällä sortuu siihen mistä kirjoittaa.Olen ihmetellyt harvinasen asiallista kirjoittelua ja ilmeisesti sinun hermosi eivät pitäneet niin tiukassa tilanteessa tilanetta hallussa.

        Ei kestänyt ei, aina jonkun liipasinsormi pettää tiukassa tilanteessa tappaen koko joukkueen.

    • Anonyymi

      No, katsotaan ensin kun tulee laskun aika, häipyykö EU pöydästä jollain verukkeella....

    • Anonyymi

      >> Putinkin on havahtunut epidemiaan. Pitää kuulemma puheen. Käskee koronan painumaan helvettiin

      Idän ilmansuunnalta huutaa väkivahva Puutin
      Läntiseltä ilmansuunnalta huutaa sota-ajan kova presidentti Trump

      Johan on ihme, ellei ala Koronalta menemään pas-ka housuun, näiden miesten edessä.

      • Anonyymi

        Eikös Venäjä sulkenut rajat ennen suomea? Meneekö coronalta paskat housuun? Täytyy myöntää että en tiedä onko Coronalla suolisto toimintaa.

    • Anonyymi

      Eihän EU:n tarkoitus ole pitää hyvää huolta Euroopan kansallisvaltioista. Sen tarkoitus on poistaa kansallisvaltiot olemassaolosta.

      Venäjä on kansallisvaltio, joka mielellään auttaa muitakin kansallisvaltioita, tai sellaiseksi haluavia.

      Haluaisiko Suomi olla jälleen jossain vaiheessa itsenäinen kansallisvaltio? Jos kyllä, niin voisimme aloittaa perustamalla uudelleen oman keskuspankin, joka luo yhteiskuntaamme (tai siihen mitä siitä on nyt jäljellä) uutta rahaa aina kun sitä tarvitaan.

      Se on mahdollista. Se, joka sanoo ettei se ole mahdollista, on vihollisesi.

      • Anonyymi

        Venäjän federaatio ei ole mikään kansallisvaltio, se on liittovaltio. Nk. ”aitovenäläiset” kylläkin sorsivat niitä kaikkia muita kansallisuuksia. Jos nykyisen Venäjän asukkaat haluaisivat muodostaa omia kansallisvaltioita, hajoaisi federaatio useisiin pieniin osiin. (No aikuisten oikeasti: heidän ei tietenkään annettaisi sitä tehdä.)

      • Anonyymi

        Tässä olikin mielenkiintoinen kysymys? Johon ei löydy suoraan lonkalta vedettyä vastausta.. Toivon että jatkat tuon kysymyksen tekoa ihan omana ketjuna.. Mutta muotoile se erittäin hyvin ennen kuin julkaiset. Mutta nostan propsit tästä ja peukun ylös. Suuntaan jos toiseen koska en ihan ole varma mitä ajatus suuntausta edustat, siksi ehdotan omaa ketjua. Mutta lupaan ainakin osaltan asiallista keskustelua.

    • Anonyymi

      Tutkimuslaitos Kantar tekee parhaillaan laajaa puhelinhaastattelukierrosta, jossa se luotaa ja tiedustelee mm. suomalaisten yritysten mielipiteitä Euroopan Unionista, ja sen toiminnasta Korona-epidemian aikana.

      Tutkimuksen tilaaja on kuulemma "Belgiasta". Ei ihan suoraan kehdata sanoa että EU-komissio siellä hädissään luotailee jäsenmaiden yrityskentän mielipiteitä.

    • Anonyymi

      Suomi, kuten kaikki muutkin EU maat kamppailevat tällä hetkellä Coronaa vastaan, joten millään maalla ei ole ylimääräistä välineistöä tai henkilökuntaa lähetettäväksi naapurivaltioihin. Kyseinen tauti on kuitenkin kiinan lahja maailmalle, niin ihan hyvä että tulevat hieman auttamaan.

    • Anonyymi

      Ei ole.

    • Anonyymi

      Venäjän trolli änkeää taas kapulaa rattaisiin!
      Venäjä ei tee KOSKAAN mitään ilman ettei sillä olisi taka-ajatuksia!
      Kasakka vie kaiken mikä ei ole hitsattu kiinni.
      Selvimmin tämä näkyy Kimillä ja Itä-Ukrainassa.
      Sotilaskalustolla se nytkin on matkassa. Tämä "auttaja" ei lähde mistään pois vapaaehtoisesti, vaan jää miehittämään aluetta ja pitää sitä omanaan.

      • Anonyymi

        "Venäjä ei tee KOSKAAN mitään ilman ettei sillä olisi taka-ajatuksia!"
        Sanoppa yksikin valtio, joka tekee jotain pyyteettä ja esimerkki siitä

      • Anonyymi

        Onneksi sinä et ole se suomalainen johon meidän pitäisi luottaa.

      • Anonyymi

        Törkyturpa suomalainen jola ei ole suomen kanssa muuta tekemistä kuin passi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törkyturpa suomalainen jola ei ole suomen kanssa muuta tekemistä kuin passi.

        Jolla, pyydän anteeksi kirjoitusvirhettä aloittelijata.

    • Anonyymi

      Ehkä mekin saadaan kiinasta pian apuja, onhan meillä läheisiä suhteita jopa kommunistisen puolueen kontrollikoneistoon.

    • Anonyymi

      Onko EU hylännyt Italian , kun Venäjä ja Kiina lähettää niille koronavirus apua?

      Nämä maat tekivät koronan mahdollikseksi levitä.
      Näet miten Kiina toimi nopesti ja venäjä on olevinaan apuna..
      He haluavat eu ja usan hajota.
      Kommunismia nostattavat.

    • Anonyymi

      EU on paperilla ihan hieno.

      • Anonyymi

        Tarkoitit varmaan että eu on paperia. Ei sen kummempaa. Voi sillä pyyhkiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan että eu on paperia. Ei sen kummempaa. Voi sillä pyyhkiä

        Mutta on se paperilla hieno myös, tosin sitä materiaalia tulee kyllä hienosti myös vessa tarpeisiin. Eli ei muuta kuin tilaamaan Brysselistä dokumentit paperin muodossa, sieltä voi tulla sitten roskalavan verran kuukaudessa mutta siinähän lähettävät.

    • Anonyymi

      Tarvisin Suomen valtiolta 10 mrd euroa.
      Tai vien ne väkisin:) Ota/tai jätä.

      • Anonyymi

        Oho tuo on jo uhkaus ystäväni, mutta jos olet HUS lääkäri joka uhkaa vetää Pubissa olijoita turpaan ja muutoin käyttää väkivaltaa olet turvassa. Mutta muutoin tuli mieleen kostaako tuo lääkäri myös jälkikäteen Pubissa olijoille jos heistä tulee potilaita. Kohteliaisuus säännöistä jätän lääkärin nimen mainitsematta koska oletukseni on että tilanteesta johtuen jaksaminen on nyt kortilla ja käytös siksi voi olla impulsiivista. Mutta ohjeeni HUS väelle, niin paljon kuin olette mahdollisesti moittineet Trump setää Twitter käytöstä, niin muistakaa että loppupeleissä viestinne näyttävät ihan samalta. SE Twitter on siitä jännä paikka kun se teksti ilmestyy mediaan niin viesti on muuttunut siitä ajatuksesta, voisin sanoa että Trump setä tietää tämän mutta hän viis veisaa siitä. Siinä mielessä hän on teitä paljon edellä viisaudessa, koska tekee sen tietoisesti.

    • Anonyymi

      Sitähän se tekee. Yrittää lyödä kiilaa väliin ja hajoittaa eurooppaa. Ei mitään uutta.

      • Anonyymi

        EU hajottaa ihan itse ytsensä koska ei auta EU maita koronakriisissä vaan EU satraapit hilloavat EU rahoja omiin palkkoihinsa, ökyeläkkeisiinsä ja muihin rahaetuihinsa.

      • Anonyymi

        Tässä voisi kyllä ihmiset oppia vähän historiaa Hansa liitosta ja siihen mihin ne hajosivat myös ne muut viritelmät.

    • Anonyymi

      Siitä vähän vaikuttaa. Venäjä näpäytti.

    • Anonyymi

      Venäjä , Kuuba ja Kiina toimivat ihmismäisesti antaessaan lääketieteellistä apuaan Italian koronakriisiin . Oliskohan presidentti Trumpin ja EU:n sekä NATO:n syytä purkaa talouspakotteet ? Venäjä toimi Krimillä aivan oikein , sillä oli Krimin asukkaiden luottamus jopa sotilaat aluksineen siellä vaihtoivat puolta . Kuka nyt haluaisi NATO:n ohjuksia omalle alueelleen tai rajoille ei edes Suomen äärioikeisto itärajalle joka on jo 75vuotta ollut rauhanraja ja Venäjälle valtakuntansa turvallisin raja .

      • Anonyymi

        Venäjän trolli taas asialla.

    • Anonyymi

      Ja aivan yhtäpaljon apuja saisi, jos olisi jokin vihollisvaltio hyökkäämässä. Suomenkin tulee olemaan pakko arvioida uudelleen asemaansa EU:ssa, kun alkaa tämän katastrofin loppulaskun aika ja rahan kerääminen. Se ei tee sitä julkisesti, mutta tekee.

      EU on suuri kulissi, joka perustuu hienoille puheille, rahan keräämiselle sekä jakamiselle.

    • Anonyymi

      Kiinasta kaikki alkoi, joten kiittäkää kiinaa ja lähettäkää vaikka lasku sinne!!!!!!!

      • Anonyymi

        Liikakansoitusten seuraus, koskee kaikkia tarvitaan lisää ja lisää.

    • Anonyymi

      Varsinainen Euroopan unionin päättyy Alppeihin. Italia on osa Pohjois-Afrikkaa.

    • Anonyymi

      Italiassa äärioikeistofasistit riehuvat, kuin sotatilassa ja heittävät köyhyyteen pakottamiaan ihmisiä vankiloihin - ei sellaista valtiota pidä tukeakaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16316677/kuvottava-kok-mussolinien-aggressiivinen-riehunta-medioissa---estaa-koronatiedotuksen

      Sama veroparatiisi-rötössakki ahnehtii Suomessakin nyt tukea veropakolaisyrityksilleen verojenkiertoon ja voiton maksimointiin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16316793/veropakolaisyrityksille-rahan-jakaminen-laitonta--koyhyysongelma-korjaamatta-suomessa-

    • Anonyymi

      kiinan kuuluisi maksaa kaikki kulut mitä koronasta tulee koska sieltä tämä tauti lähti. se olisi pystytty estämään jos olisi aikaisemmin toimittu oikein...

    • Anonyymi

      EU on osoittanut turhuutensa viimeistään nyt. Kansallisvaltiot kuitenkin päätökset valtio kohtaisista toimista tekivät. EU on ollut turpakiinni koko ajan. Merkkeli Sirkkeli keskittynyt vain Saksan asioihin. Koko EU:sta ei ole puhuttu juurikaan vaan puhutti mitä tekee Italia, Espanja, Saksa, Ranska jne.... Oletteko laittaneet merkille tämän?

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe