Eu ei tee mitään?

Eikä se osaakaan tehdä, aivan halvaantunut, tumput suorana, kohta ne tippuu lattialle. Eu,nhan pitäs nyt auttaa kaikin tavoin jäsenmaitaan, mutta ei, kansallisvaltiot tekevät ITSE täysillä töitä viruksen leviämisen estämiseksi. Kyllä tämän jälkeen varmasti moni muukin maa alkaa suunnitteleen Eu,sta lähtöä.
Kansallisvaltiot osoittavat voimansa nyt.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hyvät lähtökohdat ensi vaaleissa Perus-suomalaisilla.

Äänestä

EU on paperia. Lopetettava?

Äänestä

Maiden kansalaiset sitä virusta toisilleen tuuppaavat.

Tiedossa on, että täysin oireeton voi tartuttaa koronaviruksen eteenpäin. Oireeton kantaja voi siis tartuttaa koronavirusta jopa päivien ajan ennen ensioireita. Suojele muita ja itseäsi pysymällä kotona, vaikka olisit täysin oireeton. Pitää pysyä kotona kaksi viikkoa taudin jälkeenkin.

Äänestä

Tämä on hyvä testi mihinkä EU:sta tosipaikan tullen on. Tulos on että helvetinmoinen ja kallis paperitiikeri on täysin hampaaton. Miksi me ylipäätään maksamme mitää EU:lle kun koko viritys on pelkkä märkä pieru.

Äänestä

Kiinalaiset ihmettelevät eurooppalaisten munattomuutta viruksen kanssa.

Äänestä
  • Meillä ainakin on munaton hallitus. Suomen malli missä kaikki paikat laitetaan kiinni, mutta ihmiset saavat kulkea vapaasti tuhoaa kaiken.

    Äänestä

Eu on ollut tässä kriisissä tyhjä paperi. Ei ketään kotona.

Äänestä

Missä mepit ovat tällä hetkellä? Ovatko kaikki paenneet omiin maihinsa?

Äänestä
  • Kehtaako ne enää kömpiä esiin koloistaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehtaako ne enää kömpiä esiin koloistaan?

    jos tää epidemia hellittää niin tulevat kyllä ja vaativat aplodit hyvin organisoidusta suorituksesta

    Äänestä

Ullatus.

Äänestä

EU kyllä rahoittaa jäsenvaltioitaan koronan takia, joten älkää jauhako silkkaa sontaa.

Äänestä
  • joo, jäsenvaltioiden omilla rahoilla

    Äänestä

Tällainen paska on eurostoliitto.

Äänestä
  • Mutta nytpä maistelee Saksan johtaja Merkelkin epävarmuuden tunnetta coronan suhteen kun ollut samassa tilassa tartunnan saaneen kanssa.

    Saksa siirtyi uuteen vaiheeseen ,kokoontumisten henkilöluku rajoitettu kahteen henkilöön.

    EU on ollut yhtä tyhmä järjestelmänä kuin Suomen nykyinen poliittinen johto ja niiden "asiantuntijat" yhdessä, samaa rataa tämä nyt menee, virusta levitetään urakalla kun kontrollit puuttuu maahantulijoilta :(

    Pandemian keskellä tapahtuneen vapaan ja vastuuttoman matkailun vuoksi olemme kusessa ja valtaisissa vaikeuksissa ja vielä sittenkin jos tästä suurin osa jotenkin selviää, ollaan veloissa korvia myöten maan kansalaisina loputtomiin.

    Ei näytä nykyhetki, eikä tulevaisuus liian ruusuiselta, miksi hitossa meille osui kokemattomat ihmiset valtion johtopaikoille ja miten nämä vanhatkin konkaripoliitikot vaikenevat kokonaan todellisuudesta?

    Tämän corona virus pandemian Suomeen tulo on kuin hölmölän oppikirjasta, pahinta, että vieläkään eivät tajua rajoittaa sen alkuperäisen "tuontikanavan" , matkustajalentoliikenteen seurauksia kontrolloidun karanteenin avulla.

    Miten voi yksilöiden vapaus käydä yleisen turvallisuuden yli? Mikä oikeusvaltio tämä on?

    Äänestä

Eu "lla ei ole johtajaa vaan sekalainen joukko joista kukaan ei ota vastuuta eivät saaneet pakolais asioitakaan kuntoon vaan jakoi rahaa Turkille ja näin lakaisi asian maton alle Eli turha liittouma

Äänestä

Samoin yk,molemmat turhia ja kalliita kerhoja.

Äänestä

Eu on turha ja kallis laitos. Kansalliset toimijat koronan lopusta nujertaa. Eu on tarpeeton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikä se osaakaan tehdä, aivan halvaantunut, tumput suorana, kohta ne tippuu lattialle. Eu,nhan pitäs nyt auttaa kaikin tavoin jäsenmaitaan, mutta ei, kansallisvaltiot tekevät ITSE täysillä töitä viruksen leviämisen estämiseksi. Kyllä tämän jälkeen varmasti moni muukin maa alkaa suunnitteleen Eu,sta lähtöä.
Kansallisvaltiot osoittavat voimansa nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu