MOT-ohjelma persujen kähminnöstä

Tänään klo 20.00 TV1
Eipä onnistunut Timo Tavio estämään ohjelman lähettämistä.
60<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Kuka on Timo Tavio ja miksi hän olisi halunnut estää tuon ohjelman esittämisen ?

Äänestä
  • Ulkoministeri esti virkamiehen työn ja siirsi syrjään, lisäksi tutkinnassa tekosistaan.

    Äänestä

  • Sama tuo, mikä Tampion etunimi on, persupölhämystöä joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkoministeri esti virkamiehen työn ja siirsi syrjään, lisäksi tutkinnassa tekosistaan.

    Persupölhö antaa tuomion ennen tutkintaa! Samaa sorttia kuin Purra, joka valehteli, että HUSissa käytetään kertakäyttyövälineitä uudelleen, vaikka sittä oli ainoastaan keskusteltu äärimmäisen hätätilanteen varalle.

    Äänestä

Viimeiseen asti persut yrittivät estää ohjelman esittämisen. Mutta ei onnistunut. Taas paljastuu persurötöksiä. :D

Äänestä
  • Missä, miten ja miksi koettivat estää tuon ohjelman lähettämisen ?

    Äänestä

  • Miksi olisi pitänyt estää KOK kaupunginvaltuutetun "mielipide" ? Itse ollut tarjoilemassa tapaamisissa ja kertoi melkoista mutu juttua.
    Tottakai kaikki maat edistää omaa kaupallista ja ideologista kantaansa - näin tekee Suomikin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi olisi pitänyt estää KOK kaupunginvaltuutetun "mielipide" ? Itse ollut tarjoilemassa tapaamisissa ja kertoi melkoista mutu juttua.
    Tottakai kaikki maat edistää omaa kaupallista ja ideologista kantaansa - näin tekee Suomikin

    Tuo kiinalaisyntyinen kaupunginvaltuutettu puhui asiasta avoimesti ja suoraan. Nyt erotettiin puolueesta kuin suoraan puhunut pikkufasisti persuista. Samoin savonlinnalainen ex-persukansanedustaja. Niikko luikerteli ja valehteli jo vuosi sitten ja nyt kieltäytyi puhumasta asiasta kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi olisi pitänyt estää KOK kaupunginvaltuutetun "mielipide" ? Itse ollut tarjoilemassa tapaamisissa ja kertoi melkoista mutu juttua.
    Tottakai kaikki maat edistää omaa kaupallista ja ideologista kantaansa - näin tekee Suomikin

    Miksiköhän Kylmät Faktat ei saa olla palstalla kukaan eikä mikään ei ole yrittänyt "estää" mitään tuli vain oikeasti tärkeitä asioita tuon höpötyksen edelle
    "Ohjelman alkuperäistä lähetysaikaa 16. maaliskuuta lykättiin koroviruksesta tehtyjen erikoislähetysten takia."
    https://yle.fi/uutiset/3-11272183

    Äänestä

Taisi Taviolla olla isompi pelko, siitä, että MOT tekee myöhemmin ohjelman, siitä miten paljon veronmaksajille on tulleet maksamaan Junnilan ja hänen rukousaamiaismatkat Amerikkaan.

Äänestä
  • Ehkä monelle silmät avautuu tämän ohjelman jälkeen
    toivoo vanha vennamolainen

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä monelle silmät avautuu tämän ohjelman jälkeen
    toivoo vanha vennamolainen

    Nykyinen persupuolue on hölvätty yltä päältä natsipaskalla. Nykyisellä persupuolueella ei ole alkuperäisen persupuolueen kanssa muuta yhteistä kuin nimi, joten parempi, jos vaihtaisivat senkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä monelle silmät avautuu tämän ohjelman jälkeen
    toivoo vanha vennamolainen

    Tulen ennustamaan että mitään näyttöä ei tulla esittämään mistään ainoastaan epämääräisiä vihjailuja
    Mistä tuleekin mieleen onko tämä ylen mielestä polttavin kysymys tällä hetkellä kun maa on menossa konkkaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä monelle silmät avautuu tämän ohjelman jälkeen
    toivoo vanha vennamolainen

    Ei tuossa ollut mitään uutta tuo oli jo se vanha juttu joka kuivui kasaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinen persupuolue on hölvätty yltä päältä natsipaskalla. Nykyisellä persupuolueella ei ole alkuperäisen persupuolueen kanssa muuta yhteistä kuin nimi, joten parempi, jos vaihtaisivat senkin.

    Miten sen nyt ottaa. Kyllähän se oli itse Iivisniemen Laarditynnöri, joka tämän hölvääminen suoritti. Ei vain omalta erinomaisuudeltaan ymmärtänyt, että ken natsipakaan koskee se natsopaskaan hukkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinen persupuolue on hölvätty yltä päältä natsipaskalla. Nykyisellä persupuolueella ei ole alkuperäisen persupuolueen kanssa muuta yhteistä kuin nimi, joten parempi, jos vaihtaisivat senkin.

    Suomen Persehtijär r.p. ?

    Äänestä

Nyt Unkarin ykköspersu Orban vaatii poikkeuslakia ikuisuuden kestäväksi sen jälkeen tuskin hän olisi johdossa kuolemaan asti ja sitten poika tai pojanpoika niin kuin Pohjois-Koreassa

Äänestä

Niin kepuloisilta ja sekoomuslaisiltahan ei olekkaan vuosikymmenten aikana palajstunut yhikäs mitään korruptiota, ja rikollista toimintaa No eipä vaikuta millään tavoin minuun, sillä perussuomea äänestän jatkossakin, enkä liki 30 vuotisen äänestysurani aikana ole ikinä suostunut kepuleita saati sekoomusta äänestämään, myös demarit kuuluu tähän porukkaan, aivan kutn virheetkin. Olen aina tiennyt, mitä sontaa nämä ovat.

Äänestä
  • Maakuntarikollisuudesta palkitaan ministeripaikoilla niin kuin olemme kaikki nähneet

    1Äänestä

  • Persu sontatutkijana. Mahtaa ollamielenkiintoinen ammatti.

    Äänestä

  • Persujen mielestä murhatkin ovat sallittuja, koska muuallakin murhataan. Turtianen suorastaan kehotti sellaiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen mielestä murhatkin ovat sallittuja, koska muuallakin murhataan. Turtianen suorastaan kehotti sellaiseen.

    Kokoomuksessa suoritettiin murhia unohdit toki mainita
    Ja demareissa kaapattiin ihmisiä lunnasrahojen toivossa

    Äänestä

Katsokaa tuo MOT-ohjelma tänään klo 20 ykköseltä.
Siinä mua erityisesti ihmetyttää tämä: Miksi Niikko ei suostu vastaamaan toimittajan kysymyksiin?

Ohjelman voi katsoa ylen areenasta vaikka heti:

https://areena.yle.fi/1-50278142

1Äänestä
  • Siellähän oli erotettu sinis- timppa!

    Äänestä

  • Niikko,
    tuo monikertaisesti tuomittu rikollinen...
    Ei yllätä Niikon puhumattomuus

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niikko,
    tuo monikertaisesti tuomittu rikollinen...
    Ei yllätä Niikon puhumattomuus

    Mistä Niikon olisi pitänyt puhua ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niikko,
    tuo monikertaisesti tuomittu rikollinen...
    Ei yllätä Niikon puhumattomuus

    Koska Packalenkin oli siellä Niikon seurassa, niin paikalla olivat sekä rosvo että poliisi.

    Äänestä

Tiedä mitä sisältää mutta Kiinassa on muslimit laitettu kuriin

jotain hyvääkin

Äänestä

Entä vasemmiston töppäilyt,niistä ei puhuta mitään,aina vain Persut silmätikkuna.

Äänestä
  • Persujen töppäilyt ja rikokset ovat heidän omiaan. Samoin muiden.

    Äänestä

"Maailma on monimutkainen paikka"
-kaikille muille, paitsi yksinkertaisille persuille.

Äänestä
  • No tuota olisiko siellä tilaisuuksissa sitten pitänyt alkaa anarkisti-hajottamaan paikkoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tuota olisiko siellä tilaisuuksissa sitten pitänyt alkaa anarkisti-hajottamaan paikkoja?

    Persut voisivat pyytää anteeksi paskapuheitaan ja poistua näyttämöltä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut voisivat pyytää anteeksi paskapuheitaan ja poistua näyttämöltä.

    Suomessa onkin yksi puolue, jossa fantasioidaan Punaisen Ristin tuhoamisesta.
    Vain yksi puolue, jonka ”mestari” toivoi blogissaan poliittisten vihollistensa tulevan raiskatuiksi ja myös fantasioi homon ampumisesta. Yksi puolue, jonka paikallinen kansanedustaja halusi, että Ahvenanmaasta tehdään jonkin sortin keskitysleiri somaleille ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille.

    Mutta älä luule että he koskaan anteeksi mitään pyytäisivät, sillä se olisi sitä ihmisyyttä, joka heiltä nimenomaan puuttuu!

    1Äänestä

Klo 20 Mot - perussuomalaisten Kiina-ilmiö
Katsoppas ja ymmärrät, minkälainen puolue on itseään isänmaalliseksi ja parhaaksi puolueeksi nimittävä!

2Äänestä
  • Hyvin näyttu uskovaiselle Niikolle alkoholi maistuvan tuossa(kin) kiinalaisten järjestämässä illanvietossa...
    Katsokaa ja ihmetelkää

    Äänestä

  • Tuli Niikolle niin hiki, että piti ihan ottaa paita pois ja olla iho kontaktissa! Miksi?

    Äänestä

Eikös se hihhuli-Niikko olekin pääosan esittäjänä Kiina-ilmiössä ---
Katotaanha miltä se Niikon toiminta vaikuttaa maamme turvallisuuden kannalta, kun miekkonen pyörii kuitenkin edelleenkin ulkoasiainministeriössä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

1Äänestä

Persut pettävät aina!
Venäjä- ja Kiinamielisyys rehoittaa persujen riveissä. Korruptio kukoistaa.
Häpeä Niikko! Häpeä Välimäki! Häpeä Packalen!!!!!

1Äänestä

Vielä olis 12 minuuttia jäljellä

Äänestä

Persujen alamäki on alkanut jo aiemmin, nyt se kiihtyi.

1Äänestä

Miten joku persu vielä ilkeää väittää olevansa isänmaallinen? Hävetkää!

2Äänestä

persuloiset...
susia lampaiden vaatteissa

Äänestä
  • HEH HEH

    Itsekehu, itsejuttelu, itsekiitos ja itsepeukutus ne ovat tämän Tenuputinkiimavihanatsivasurin rakkaimmat harrastukset.....

    Äänestä

Mistähän taas oikein mahtaa olla kysymys ? Eilisestä MOT;stäkö ?
Miten siitä onnettomasta ohjelmasta saa irti tuollaisen ketjun ?
Taitaa olla hiukan taas äly hukassa. mikä siinä nyt tuollaisen mielipahan aiheutti ?
Aivan normaalia toimintaa, on ollut, on ja tulee olemaan.
Kiinalla yhteiskuntamuoto ja rakenne edelleenkin kommunistinen, eli valtio on mukana kaikessa, kuten länsimaillakin, mutta länsimailla valtioiden vaikuttaminen on enemmän taustalla, ja toimivat yritysten ja järjestöjen taustalla.
Tuossa ei siis ollut mitään uutta, eikä poikkeavaa - onnetonta sensaation hakua, ja taas kerran MOT potkaisi itseltään uskottavuuden ja tiedovälityksen jakkaran altaan.

1Äänestä

Katsoin koko ohjelman ja odotin koko ajan koska se vehkeily tulee esiin - sitä ei lölydetty oli vain maksettu kuvausmiehille palkkaa siitä että kuvailevat jotakin yhdentekevää

1Äänestä

Vaasemmistohan on tehnyt syvää yhteistyötä Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa jo vuodesta 1917 alkaen.

Jännää ettei vasuri halua puhua tästä mitään.

Äänestä

Kokoomuksesta löytyi syvemmältäkin asiaan sotkeutunut joka erotettiin kokoomuksen ryhmästä

Kokoomus erotti Kiinan kontrolliverkostoon sotkeutuneen kaupunginvaltuutettunsa Vantaalla – "Päätös oli yksimielinen"

Kokoomuksen mukaan kaupunginvaltuutetun Jenni Chen-yen toiminta Kiina-mielisessä yhdistyksessä on puolueen arvojen vastaista.
https://yle.fi/uutiset/3-11272183

Äänestä
  • Kokoomuksen arvot ? Mitähän nekin lienee ?
    Täysin naurettava tuo erottaminen, mutta kertoo kyllä millainen on pikkumiesten kamreeri puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomuksen arvot ? Mitähän nekin lienee ?
    Täysin naurettava tuo erottaminen, mutta kertoo kyllä millainen on pikkumiesten kamreeri puolue.

    Persuissa siis kyseinen kytkös lisää vain mainetta ja kunniaa?

    Äänestä

Ihmettelen vallan mahdottomasti, miten perussuomalaiset voivat huutaa luottamuspulaansa järkeviä ministereitämme kohtaan?

Ainakin minulla on mennyt luottamus perussuomalaisiin täysin = luottamus nolla.

Äänestä
  • Missä ja mitä ovat persussuomalaiset huutaneet luottamuuspulaansa järkeviä ministereitä kohtaan ?

    Sinun luottamuksesi ja sen menettäminen, ei todellakaan kiinnosta ketään, sinähän käyttäydyt kuin räkyttävä ja öyhöttävä rakkikoira.

    Äänestä

Olihan se MOT todellakin silmiä avaava persujen toiminnasta. Perussuomalaisten Kiinalaisten kanssa vaikuttaminen yhteiskuntaamme on otettava eduskunnassa tarkkaan selvitykseen!!

Äänestä
  • Jos olisit oikeasti fiksu lakkaisit tuon persu-kiljumisen ja kiinnittäisit huomiota paljon pahempiin ruots säätiö tupattu lahjottuihin mm. oikeuslaitoksessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisit oikeasti fiksu lakkaisit tuon persu-kiljumisen ja kiinnittäisit huomiota paljon pahempiin ruots säätiö tupattu lahjottuihin mm. oikeuslaitoksessa

    Ei ymmärretä kirjoitustasi! Jäikö koulut kesken?
    Mot oli suora katsaus perussuomalaisten epäisänmaallisuuteen ja epäluotettavuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ymmärretä kirjoitustasi! Jäikö koulut kesken?
    Mot oli suora katsaus perussuomalaisten epäisänmaallisuuteen ja epäluotettavuuteen.

    Ei läheskään kaikki katsoneet ohjelmaa.
    Persujen onni,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei läheskään kaikki katsoneet ohjelmaa.
    Persujen onni,

    Ei siinä mitään katsomista ollutkaan ilmeisesti olivat ruotsalais-ylellä liian varmoja siitä että joku tuomio muka tulisi vaikka ei tullutkaan ja filmikilometrit oli silti pakko esittää vaikka ei niistä mitään uutta tietoa tullut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ymmärretä kirjoitustasi! Jäikö koulut kesken?
    Mot oli suora katsaus perussuomalaisten epäisänmaallisuuteen ja epäluotettavuuteen.

    Kyllä pitää olla pahasti henkisesti häiriintynyt silakka-henkinen hölmöläinen jos tuosta mitään sanomattomasta yritelmästä saa tuollaisia asioita irti.

    Mitä siinä sitten oikein sinun mielestäsi kerrotiin, esitettiin, että siitä voisi tuollaiseen johtopäätökseen päätyä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisit oikeasti fiksu lakkaisit tuon persu-kiljumisen ja kiinnittäisit huomiota paljon pahempiin ruots säätiö tupattu lahjottuihin mm. oikeuslaitoksessa

    Tekeekö huomion siirtäminen muualle jotenkin hyväksyttävämpää/ymmärrettävämpää persujen puuhasteluista Kiinan kommunistisen puolueen vaikutuspiirin kanssa? Tuntuu melko kornilta lukea persujen kommentteja, joissa varoitellaan katalista kommareista, nimitellään lähes koko muu suomalainen poliittinen kenttä kommareiksi Kokoomusta myöten ja kuitenkin persut itse veljeilevät juuri kiinalaisten kommareiden kanssa. Ei mitään järjen häivää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään klo 20.00 TV1
Eipä onnistunut Timo Tavio estämään ohjelman lähettämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu