Seula vuotaa sanoo Halla-Aho

Anonyymi

– Moni ihmettelee, miksi hallitus toimii jatkuvasti viikon tai kaksi myöhässä. Tiedetäänhän, että karanteenitoimilla on suurin vaikuttavuus, jos ne toteutetaan ENNEN kuin virus lähtee leviämään hallitsemattomasti, Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.

Halla-aho toteaa, että ”rajat on nyt pantu kiinni”, mutta ne olisi pitänyt panna kiinni jo muutama viikko sitten, eli silloin, kun Bergamosta vielä lennätettiin lasteittain ihmisiä Suomeen, eikä terveysviranomaisilla ollut heidän varalleen mitään toimenpiteitä.

– Tämä ei ole jälkiviisastelua. Asiasta kyllä puhuttiin jo silloin.

ote suomen uutiset

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marin sanoi että hallitus on tehnyt voitavansa nyt on kansalaisten vuoro. Hallitus vitkutteli alkuun, ei ollut mitään hätää ja nyt paskat housuissa. Olisi pitänyt ottaa karanteeniin ja testeihin tietyistä paikoista tulevat joissa tartuntaa oli ilmenyt eikä päästää tulijoita kotikonnuille, kun näin tapahtui nyt ollaan kusessa, hallituksen viivyttelyn takia eikä THL mitään kehuja saa alun haihahtelun jälkeen.

    • Anonyymi

      Punaviherkelta-poliitikkojen mielestä on tärkeintä, että matut pääsevät esteettä aina Suomeen. Suomalaisista ei ole niin väliä.

    • Anonyymi

      Jos olis pantu rajat kiinni vielä aikaisemmin, olis halkoliiteriaholla selittelemistä, miten Suomi ajettiin alas ihan suotta. Nytkin on vaikeaa, mutta parempi näin.

      • Anonyymi

        En usko. Perst ovat edelläkävijöitä monien uhkien tiedottamisessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko. Perst ovat edelläkävijöitä monien uhkien tiedottamisessa.

        Persut.


    • Anonyymi

      Väyrysellä on windows xp vielä...ei kerinny neuvomaan ajoissa

    • Anonyymi

      vuevoe

      • Päivästä ja vuodesta toiseen höpötellään vain niistä vuoden 2015 tulleista 35 000:sta matusta.
        Sillä vain hämärretään sitä kokonaiskuvaa etä niitä on maassamme jo lähes puoli miljoonaa!


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Päivästä ja vuodesta toiseen höpötellään vain niistä vuoden 2015 tulleista 35 000:sta matusta.
        Sillä vain hämärretään sitä kokonaiskuvaa etä niitä on maassamme jo lähes puoli miljoonaa!

        Niinpä, Pandoran lippaan kannen aukaisivat somalit, jotka SPR:n avustamina n. 30 vuotta sitten saapuivat Suomeen Moskovasta. Taikasanalla asylum avautuivat rajat, ei tarvittu passeja, eikä viisumeja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      569
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe