Ohisalon oharit

Mitä ihmettä se huulipunaministeri kyykkii puhumaan kunta-asioista kansalle? Nyt en ymmärrä. TV-tilaisuudet ovat päätösten kertomista varten erityisesti kansalaisille, ei meitä hievauta kuntarahat, me haluamme tietää konkreettisista päätöksistä ja yksi ministeri voi sen kertoa, ei tarvita koko liutaa ministereitä puhumaan vuoronperään. Järki käteen nuoret tyttöset jo!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan Ohisalo sisäministeri, ja Suomen kuntien asiat ovat sisäpolitiikkaa sikäli, että jostain erikoisesta syystä kuntaministeri on valtionvarainministeriön tontilla. Onko tätä tulkittava siten, että kuntaministerille kuuluvat vain ja ainoastaan valtion varainsiirrot kunnille, ja kaikki muu kuntiin liittyvä sisäministerille?

Äänestä

Tottakai kuntarahat hetkauttavat kansalaisia. Kunnathan niitä terveydenhoitohenkilökunnan palkkoja paljon makselevat ja huolehtivat monenmoisesta asiasta tämän koronankin vuoksi. Kuntiin liittyvät päätökset ovat ihan yhtä konkreettisia kuin muutkin ratkaisut. Sille ei nyt oikein mahda mitään, jos tämä ei yllä ymmärryksesi tasolle.

Sekä valtion että kuntien rahat merkitsevät tässä tilanteessa itse asiassa ratkaisevan paljon. Yhteiskunta pyörii nyt poikkeusoloissa painotetusti julkisen sektorin varassa. Nyt viimeistään kannattaa miettiä sitä, että miten meidän olisi käynyt, jos kaikki julkiset toiminnot olisi yksityistetty kuten Kokoomus on vaatinut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä ihmettä se huulipunaministeri kyykkii puhumaan kunta-asioista kansalle? Nyt en ymmärrä. TV-tilaisuudet ovat päätösten kertomista varten erityisesti kansalaisille, ei meitä hievauta kuntarahat, me haluamme tietää konkreettisista päätöksistä ja yksi ministeri voi sen kertoa, ei tarvita koko liutaa ministereitä puhumaan vuoronperään. Järki käteen nuoret tyttöset jo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu