Poistettu vetoomus Suomi24:lle

Luultavasti aiheellinen vetoomus Keskustan johonkin henkilöön kohdistuvan aiheettoman syyttelyn hillitsemiseksi poistettiin.
Tässä silti havaintoni suunnitelmallisesta syyttelystä Suomi24:ssä:

" Kirjoitit luultavasti aiheellisesti. Valitettavasti kuitenkin Suomi24:n moderointi on harkitun puolueellista. Eräillä palstoilla, kuten Kielipolitiikka se on suorastaan irvokasta ja harkitusti riitaa haastavaa. Stiftelsen betalar sillä palstalla, ja ilmeisesti kuvittelee saavansa hyötyä?

Oletan että ne jotka kuvittelevat saavansa hyötyä pelleilystä, eivät kuitenkaan kehtaisi - asia Eduskuntaan vietnä, - vastustaa pelleilyn kuriin saattamista lainsäädännön avulla - siis edellyttää että Suomi24 toimisi asiallisesti.

Toivon aloitteellisuutta Keskustalta. Ensi hätään, toivon Keskustan keskustelevan asiasta erityisesti erään hallituskumppaninsa kanssa. "

Tämä oli siis vastaukseni jo poistettuun vetoomukseen.

Erkki Nuutio
Yliopettaja (eläk.) TkL
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luultavasti aiheellinen vetoomus Keskustan johonkin henkilöön kohdistuvan aiheettoman syyttelyn hillitsemiseksi poistettiin.
Tässä silti havaintoni suunnitelmallisesta syyttelystä Suomi24:ssä:

" Kirjoitit luultavasti aiheellisesti. Valitettavasti kuitenkin Suomi24:n moderointi on harkitun puolueellista. Eräillä palstoilla, kuten Kielipolitiikka se on suorastaan irvokasta ja harkitusti riitaa haastavaa. Stiftelsen betalar sillä palstalla, ja ilmeisesti kuvittelee saavansa hyötyä?

Oletan että ne jotka kuvittelevat saavansa hyötyä pelleilystä, eivät kuitenkaan kehtaisi - asia Eduskuntaan vietnä, - vastustaa pelleilyn kuriin saattamista lainsäädännön avulla - siis edellyttää että Suomi24 toimisi asiallisesti.

Toivon aloitteellisuutta Keskustalta. Ensi hätään, toivon Keskustan keskustelevan asiasta erityisesti erään hallituskumppaninsa kanssa. "

Tämä oli siis vastaukseni jo poistettuun vetoomukseen.

Erkki Nuutio
Yliopettaja (eläk.) TkL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu