Marin toteaa

”Myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa. Lainsäädäntömme on osoittautunut osan toimenpiteiden osalta jäykäksi”, hän tviittaa.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toimimattomuus kuin jumalattoman ymmärrys kun Raamatussa mainittujen asioiden merkitystä tuijottaa tyhjenevin silmin.

Commandohauis

Äänestä

Liikkumisen rajoittaminen ei sitten koske matuja !

1Äänestä

Suomen lainsäädäntö jarruttaa rajoituksien tekoa.

1Äänestä

Olis luullut matujuttujen jäävän taka-alalle ja ihmisellä olevan muutakin ajateltavaa. Nyt kun rajat ovat kiinni ja olemme menossa kohden poliisivaltioita, jossa ihminen on vanki omassa kodissaan. Ei tarvitse pähkäillä paljonko on tulijoita, ei tarvitse partioida kadulla ja muutoinkin on yhteiskuntarauha. Mutta ei. Sama laulu vain kaikuu.

2Äänestä
  • Ja persut ovat ensimmäisinä olleet vaatimassa hyvin tiukkoja rajoituksia välittämättä siitä että ne vääjäämättä lamauttavat taloutta jokainen.

    Hallitus joutuu ottamaan huomioon kaikki näkökohdat ja on vastuussa tekemisistään kansalle toisin kuin oppositio. Viisikon on koko ajan haettava tasapainoa, jossa lääkkeet eivät ole tuhoisampia kuin tauti, joka on tappanut toistaiseksi vasta yhden hyvin iäkkään suomalaisen.

    Juttelin koiralenkillä nuoren kahden lapsen äidin kanssa ajankohtaista kysymyksistä ja saavutimme täyden yksimielisyyden mm. seuraavista:
    1. Hallitus selvästi tietää mitä tekee ja toimii kansan parhaaksi.
    2. On hyvä, että johtavat ministerit ovat nuoria ja vahvoja, kun työpäivät ovat poikkeuksellisen pitkiä ja raskaita.
    3. Nyt on hyvä, että ministereillä on runsaasti avustajia ja valtiosihteereitä, jotta päivittäistä työkuormaa voi jakaa ja asiantuntemusta on koko ajan käytettävissä runsaasti.
    4. On hyvä, että hallituksella on tukenaan kokenut ja viisas presidentti, joka kuitenkaan ei joudu valvomaan öitään ja on tarvittaessa mukana hyvässä terässä ja hengessä.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ja persut ovat ensimmäisinä olleet vaatimassa hyvin tiukkoja rajoituksia välittämättä siitä että ne vääjäämättä lamauttavat taloutta jokainen.

    Niinhän se on, kuitenkin tietyt hysteerisesti suhtautuvat vaatii jo nyt Italiaa, Espanja, Ranska tyyppisiä rajoituksia jotka on perusteettomia Suomeen. Ei se että, koiralenkit ja muu lenkkeily estetään ole ollenkaan hyvä juttu eikä se estä tuota leviämästä. En tiedä koiralenkeistä niissä usein jäädään jututtamaan toisia koiran omistajia ja ollaan paikallaan. Mutta lenkkeilyssä ei ainakaan niinkuin sen itse käsitän ei jäädä mihinkään kansankokouksiin vaan siinä siirrytään reipasta tapahtia paikasta toiseen.

    Hallitus on munannut jo, virus riehuu ja leviää eikä sitä enää voida estä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa nähdä, kenen syyksi hallitus byrokrotisoi oman taitamattomuutensa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän se on, kuitenkin tietyt hysteerisesti suhtautuvat vaatii jo nyt Italiaa, Espanja, Ranska tyyppisiä rajoituksia jotka on perusteettomia Suomeen. Ei se että, koiralenkit ja muu lenkkeily estetään ole ollenkaan hyvä juttu eikä se estä tuota leviämästä. En tiedä koiralenkeistä niissä usein jäädään jututtamaan toisia koiran omistajia ja ollaan paikallaan. Mutta lenkkeilyssä ei ainakaan niinkuin sen itse käsitän ei jäädä mihinkään kansankokouksiin vaan siinä siirrytään reipasta tapahtia paikasta toiseen.

    Voitko luvata, että ilman tiukempia rajoituksia viruksen leviämistä saadaan hidastettua niin että ihmishenkiä saadaan pelastettua?

    Voin luvata, että vaikka lisättäisiin pakotteita, virus jatkaa leviämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän se on, kuitenkin tietyt hysteerisesti suhtautuvat vaatii jo nyt Italiaa, Espanja, Ranska tyyppisiä rajoituksia jotka on perusteettomia Suomeen. Ei se että, koiralenkit ja muu lenkkeily estetään ole ollenkaan hyvä juttu eikä se estä tuota leviämästä. En tiedä koiralenkeistä niissä usein jäädään jututtamaan toisia koiran omistajia ja ollaan paikallaan. Mutta lenkkeilyssä ei ainakaan niinkuin sen itse käsitän ei jäädä mihinkään kansankokouksiin vaan siinä siirrytään reipasta tapahtia paikasta toiseen.

    Me pidettiin kolmen metrin välimatka, kun juteltiin. Ellei yli. Hyvin kuului silti. 👍🏻

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitko luvata, että ilman tiukempia rajoituksia viruksen leviämistä saadaan hidastettua niin että ihmishenkiä saadaan pelastettua?

    Voitko sinä Antsu luvata, että sinulla on mittarit tuohon, kun kellään muulla ei ole?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa nähdä, kenen syyksi hallitus byrokrotisoi oman taitamattomuutensa.

    Persuilla näyttää olevan jo pieni hätä seuraavasta gallupista. Ihan hyvä, silla aihetta on. 😏

    Äänestä

Robottifobiainenhan tuo.

Äänestä

Liian vähän, liian myöhään, Marin!

Äänestä

UutisetKoronavirus
Intiassa karanteeniin määrätyille leima käteen ja seurataan GPS:n avulla – yli miljardi ihmistä halutaan sulkea koteihinsa

Äänestä

Aika ikävä juttu, että Suomi on fastien vallassa.

Äänestä
  • Ehei, persut ovat oppositiossa ja pysyvät siellä koko nähtävän tulevaisuuden.

    Äänestä

Pian saatava

Äänestä
  • Tartuttajat ovat vapaalla jalalla.
    Tyttöhallitus ei kajoa heidän perusoikeuksiinsa mutta eihän näillä ole velvollisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tartuttajat ovat vapaalla jalalla.
    Tyttöhallitus ei kajoa heidän perusoikeuksiinsa mutta eihän näillä ole velvollisuuksia.

    Idolisi Trump aikoo päästää miljoonat sikäläiset tartuttajat vapaaksi kesälaitumille, mutta Suomen hallitus kiristää rajoituksia.

    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/136f37d8-1c8c-4206-90ff-d5a47db0a4c3

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

”Myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa. Lainsäädäntömme on osoittautunut osan toimenpiteiden osalta jäykäksi”, hän tviittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu