Julkisen terveydenhuollon EI pidä vastata yksityispotilaista

Koronasta siis selvitään, kun velvoitetaan yksityinen terveydenhuolto mukaan talkoisiin. Hämmästelen sitä, kuinka porrvarihallitus on visusti hiljaa kermaa kuorivasta yksityissektorista. Se on pantava mukaan kanslaisia pelastamaan, poikkeuslailla joka on jo voimassa !

Esimerkiksi työterveyshuollon asiakkaat pannaan työterveyshuollon hoidettavaksi, jolloin muu julkinen sektori kevenee. Nyt tuumasta toimeen, porrrvarihallitus, ja poikkeuslait käyttöön niin kansalaiset pelastuu ja resurssit (joita tosiasiallisesti on yllin kyllin yksityisellä) riittävät mainiosti !!

T. Haans.sea
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän duunarit menee sinne työterveydenhoitoon kun tuntee itsensä sairaaksi. Ei sitä ole lopetettu. Tuolla linjalla tilanne lienee jopa parempi koska työterveyteen pääsee kiireettömäänkin hoitoon.

Mutta Suomessa työterveydenhoito rajautuu lääkärinhoitoon, yksityispuolella ei ole sairaalahoitoa. Yksityispuolella on vain pienehköjä klinikoita joissa tehdään esimerkiksi leikkausoperaatioita, mutta vaikkapa jälkitarkkailu on enintään vuorokausi jonka jälkeen potilas kotiutetaan. Yksityispuoli ei siis voi hoitaa koronapotilaita, tehohoitokin ilmeisesti puuttu.

Viranomaiset ovat kyllä kaavailleet että yksityispuolenkin hoitajat ja lääkärit voidaan siirtää julkiselle puolelle, mikäli kriisi pahenee todella vakavaksi.

Äänestä
  • >>Viranomaiset ovat kyllä kaavailleet että yksityispuolenkin hoitajat ja
    >>lääkärit voidaan siirtää julkiselle puolelle, mikäli kriisi pahenee todella vakavaksi.

    Juuri näin, meillä ei ole "Pulaa" lääkäreistä eikä hoitureista, ne vain on ryhmittyneet piiloon kermankuorintaan. Eikä pulaa ole hoitopaikoistakaan, tässä yksi SAIRAALA-kompleksi, myynnissä ja se voidaan ottaa käyttöön vaikka heti:

    https://huutokaupat.com/1742617
    Myydään: (Korkein tarjous 242 000 € )

    ""Raaseporissa sijaitseva Meltolan sairaalan päärakennus yli 8 hehtaarin maa-alueineen valtatie 25 varrella. Meltola sijaitsee noin 8 km Karjaan keskustasta Hyvinkäälle päin n. 50 km päässä Kehä III:sta.

    Päärakennuksen julkisivut edustavat arvokasta 20-luvun klassisismia. Sairaala on alun perin rakennettu tuberkuloosisairaalaksi ja toiminut talvisodan aikana sotavammasairaalana (nro 36. SotaS). Kiinteistö ei ole suojeltu. Sairaalatoiminta on päättynyt v. 2016. Tämän jälkeen rakennus on ollut vuokrattuna muuhun sosiaali- ja terveydenhuollon alaiseen toimintaan huhtikuuhun 2019 saakka.""

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Viranomaiset ovat kyllä kaavailleet että yksityispuolenkin hoitajat ja

    osta sieltä sairaalapaikka itsellesi, kaiken varalta

    Äänestä

Yksityispuolella on rerursseja käytettäväksi, mutta yksityspuolen käyttöä rajoittaa pelko lääkärien ja apteekkarien rikastumisesta ylitöillä.

Tällä hetkellä on kuitenkin terveydenhoidon tärkein tehtävä organisaation uudistuksen yhteydessä rajoittaa apteekkarien ansiotasoa sekä ajaa alas yksityinen toimiva työterveyshuolto.

Nämä ovat lupauksia, jotka täytyy työväenliikkeen johtaman hallituksen lunastaa, varsinkin kun vappusatanenkin meni porvareille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koronasta siis selvitään, kun velvoitetaan yksityinen terveydenhuolto mukaan talkoisiin. Hämmästelen sitä, kuinka porrvarihallitus on visusti hiljaa kermaa kuorivasta yksityissektorista. Se on pantava mukaan kanslaisia pelastamaan, poikkeuslailla joka on jo voimassa !

Esimerkiksi työterveyshuollon asiakkaat pannaan työterveyshuollon hoidettavaksi, jolloin muu julkinen sektori kevenee. Nyt tuumasta toimeen, porrrvarihallitus, ja poikkeuslait käyttöön niin kansalaiset pelastuu ja resurssit (joita tosiasiallisesti on yllin kyllin yksityisellä) riittävät mainiosti !!

T. Haans.sea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu