Sielun pellot

tulisit että
kertoisin
tule
lähelle
kauempaa
lähemmäksi kuin ennen
ihoon asti kiinni
sen pinnan alle
säiliöön
kellumaan
ainoana uutisena
tänä aikakautena
tulisit
ilman vaiheita
haavojen sisäpuolelle
itse kivuksi
että olisi elämä
jaettavaksi riittävää todellisuutta
savisten peltojen kulmilla
kivinä kukkivina aarteina
povessa
kiven
syvimmissä
sopukoissa
varjeltu
toivo
---------


hämärän peitto putoaa
katujen ylle
äänettä
käärien puut
läpinäkyvään villaan
talomaisemien
harmaat harsot
sulavat
valon vastakohdaksi
joka aika
toistuvasti yhtäläisenä
yllätyksenä
silmiin
peruutusmatkaksi
pohjoisnavalta etelään
jähmettäen eteenpäin
liikkuvat muistot
on
käsi vapahtajan kädessä
kiinni
-------


aukaisee itsensä kaksoisovet
poven paadet
rintakehän kaksoislukot
auki
Jumalan silmien eteen
kaikki salatut murheen
rämeiköt nähtäväksi
luodattavaksi pohjia
myöten
onkaloitten alustoihin
asti
koskee
Pyhä katse
pelästymättä
mitään
…

ota
kiinni
käsin
sielun
pellot
hengitä
silmiin
sulamaan
maat ja taivaat
katoavat
ilman sanoja
Sinä Pyhä jäät
Elävä Sana
-------
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
Aloittaja

kanna
kotiin
olkapäällä
kanna
kengätön
estä
palelemasta
maassa
turvattomat kädet
käsissäsi
löytää suojan
kanna
nyt

Äänestä
  • aika
    hyvä
    minusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7102252 kirjoitti:

tulisit että
kertoisin
tule
lähelle
kauempaa
lähemmäksi kuin ennen
ihoon asti kiinni
sen pinnan alle
säiliöön
kellumaan
ainoana uutisena
tänä aikakautena
tulisit
ilman vaiheita
haavojen sisäpuolelle
itse kivuksi
että olisi elämä
jaettavaksi riittävää todellisuutta
savisten peltojen kulmilla
kivinä kukkivina aarteina
povessa
kiven
syvimmissä
sopukoissa
varjeltu
toivo
---------


hämärän peitto putoaa
katujen ylle
äänettä
käärien puut
läpinäkyvään villaan
talomaisemien
harmaat harsot
sulavat
valon vastakohdaksi
joka aika
toistuvasti yhtäläisenä
yllätyksenä
silmiin
peruutusmatkaksi
pohjoisnavalta etelään
jähmettäen eteenpäin
liikkuvat muistot
on
käsi vapahtajan kädessä
kiinni
-------


aukaisee itsensä kaksoisovet
poven paadet
rintakehän kaksoislukot
auki
Jumalan silmien eteen
kaikki salatut murheen
rämeiköt nähtäväksi
luodattavaksi pohjia
myöten
onkaloitten alustoihin
asti
koskee
Pyhä katse
pelästymättä
mitään
…

ota
kiinni
käsin
sielun
pellot
hengitä
silmiin
sulamaan
maat ja taivaat
katoavat
ilman sanoja
Sinä Pyhä jäät
Elävä Sana
-------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu