Lait eivät suojaa suomea italian ja espanjan kohtalolta

Leviääkö korona suomessakin yhtä hallitsemattomasti ja kohtalokkaasti kuin se on italiassa ja espanjassa levinnyt? Ranska ja saksa näyttää seuraavan samaa rataa.
Pystyykö päättäjät lakien avulla suojaamaan kansaa riittävillä rajoituksilla?

Ei suomella ja suomalaisilla ole mitään erityisominaisuutta joka suojaisi tuolta kehitykseltä. Voisi melkein sanoa että päinvastoin, koska kaikkia suosituksia ja rajoituksia rikotaan kuin uhmaikäiset pikkulapset!

Nyt nähdään että sotienjälkeinen lainsäädäntömme on pikaisen uudistamisen tarpeessa, koska se painottuu enemmään yksilön- ja elinkeinovapauksien turvaamiseen kuin kansalaisten hengen ja terveyden suojaamiseen.

Kyllä turvallisuuden kannalta tärkeät päätökset pitää pystyä tekemään nopeasti, ilman monen päivän vatulointia ja siksi lainsäädäntömme pitää päivittää joustavaksi ja pikatilanteissakin toimivaksi.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jopahan frau pääministerikin huomasi että lait eivät ole ajantasalla eivätkä käyttökelpoisia vaan liian jäykkiä ja lyhytnäköisesti laadittuja.
Siinäpä se nyt hyvin nähtiin ettei kukkahattulait toimi silloin kun on paha paikka...

Äänestä

Presidentti Martti Ahtisaari puolisoineen on saanut koronatartunnan.

Äänestä
  • Niin, kun vanhat käävät ei älyä pysyä poissa konserteista ja ompeluseuroista. Miten lie ahtisaaret päässeet testiin kun muille se on mahdotonta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kun vanhat käävät ei älyä pysyä poissa konserteista ja ompeluseuroista. Miten lie ahtisaaret päässeet testiin kun muille se on mahdotonta?

    Muta Afterskiit ovat toista, niissä ei mikään tartu. Paitsi ehkä klamydia ja muut lastentaudit.

    Äänestä

Koronan sairastamisessa iso ongelma ovat riskiryhmäläiset.Etelässä riskiryhmäläiset asuvat samassa huushollissa koko suvun kanssa ja saavat nuorilta tartunnan,johon moni kuolee.Suomessa riskiryhmäläiset eivät asu näin vaan yleensä varsin eristyksissä jo valmiiksi.
Pitää muistaa,että täällä tulee koronaan kuolemaan paljon ihmisiä,riskiryhmäläisiä.Heillä itsellään on suurin vastuu itsestään.
Kuolleita tulee olemaan arviolta 10000-20000,ehkä enemmän.Pitää muistaa,että kuolemat tulevat riippumatta siitä mitä hallitus tai perusterveet ihmiset tekevät. Mitä pitempään asiaa venytetään,sitä useampi riskiryhmäläinen saa tartunnan ja kuolee.
Yleiset rajoitukset siis lisäävät kuolleisuutta,poikkeuksena vain riskiryhmille suunnatut rajoitusohjeet.
On turha syytellä ihmisiä jostain sanomalla,että "muuten käy kuin Espanjassa".
Siis kuolleet tulevat olemaan täysin totta teki mitä tahansa tai oli tekemättä.

Maa ollaan laittamassa täysin jumiin ja talous on työttömyyden kanssa menossa tilaan,jota on vaikea edes kuvitella.Monet eivät asiasta välitäkään,kelahan maksaa rahat kuten ennenkin.

Eläkäämme elävien ihmisten elämää,muuten odottaa vuoden-kahden täydellinen pimeys.Sitä ei kestä muuten kuin tajuttomana.
Kun tulee lisää sääntöjä,niin saa (sensuroitu.. .... ...)...,niin eläkää ja (sensuroitu.. ...) maalaisjärjen mukaan.
Liiat säännöt ja määräykset pitää purkaa ja jättää riskiryhmille vastuu omasta itsestään.Muuten tulee kapina,joka on jo käynnissä.

Elämän on jatkuttava nyt ja myöhemmin,ilman (turhia)rajoituksia.Toistan,että kuolleita tulee joka tapauksessa paljon,siihen on turha vedota rajoituksia lisätessä.
Viruksen tuomat pakolliset "normikuolemat" eivät ole peruste yleisille rajoitteille.

Äänestä

Mitähän tuohonkin nyt, liioittelua että kotiin pitäis linnoittautua vaan nää kaikenmaailman juorukerhot ja juniorit jotka kokoontuu on ongelma. Toki keski-ikäisiäkin joukossa jotka ei osaa esim. ulkoilua hoitaa yksin vaan tarvitaan siihen pulinaporukka mukaan.

Mitä jos jokainen yrittäis ne ulkoilunsa hoitaa pienemmissä (2-3) ryhmissä niin ei tarviis sitäkään ruveta kieltämään. Se välimatka myös muihin ihmisiin olis helppo pitää, kaupassa vähän hankalampaa vaan siellä ehkä lynkataan jo jos vähän köhit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Leviääkö korona suomessakin yhtä hallitsemattomasti ja kohtalokkaasti kuin se on italiassa ja espanjassa levinnyt? Ranska ja saksa näyttää seuraavan samaa rataa.
Pystyykö päättäjät lakien avulla suojaamaan kansaa riittävillä rajoituksilla?

Ei suomella ja suomalaisilla ole mitään erityisominaisuutta joka suojaisi tuolta kehitykseltä. Voisi melkein sanoa että päinvastoin, koska kaikkia suosituksia ja rajoituksia rikotaan kuin uhmaikäiset pikkulapset!

Nyt nähdään että sotienjälkeinen lainsäädäntömme on pikaisen uudistamisen tarpeessa, koska se painottuu enemmään yksilön- ja elinkeinovapauksien turvaamiseen kuin kansalaisten hengen ja terveyden suojaamiseen.

Kyllä turvallisuuden kannalta tärkeät päätökset pitää pystyä tekemään nopeasti, ilman monen päivän vatulointia ja siksi lainsäädäntömme pitää päivittää joustavaksi ja pikatilanteissakin toimivaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu