ei puutu

hellästi
haurain
sormin
halla
hoitaa
elämän
taimia
iduista
arimpia
vaalii
viikosta
viikkoon
kaikkina
vuodenaikoina
kainalossa
kantaa
ainokaisten
sieluja
huurteen
henkäyksellä
saatellen
hyisten
hyväilyjen
runsaudella
saa
kukkimaan
jään
kukat
onnellisten
maassa
niiden
hopeinen
kauneus
ei katoa
koskaan
syvällä
sydämissä
iäti
säilyy
vaalivana hellänä
turvllisena jäänä
polvesta polveen
7213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
Aloittaja

jos
voisit
jäisitkö
sittenkin
lähelle
metsää
sen
kivisiin
paasiin
kiinni liimautuneena
maan ja taivaan
katseltavaksi
paljaaksi
ihosta kuorituksi
siruksi
katoavaisuudeen
laitamille
jäisitkö
pellon tähden
kaupungin
kivettyneitten
katujen tähden
nukkuviin puihin
vastapäätä
odottamaan
kunnes
koittaa
lepo
jäisitkö
kipusi
vuoksi
tunnistettavaksi
nauloilla
lävistettäväksi
Jeesuksen viereen
tänne
jäisit nyt

Äänestä
  • Aloittaja

    padot murtuvat
    tarkoin vartioidut
    säiliöt särkyvät
    suuret salaisuudet
    eivät ole pääomaa
    enää
    sosiaaliturva numero
    ainut
    vaitiolovelvollisuus
    muitten numeroitujen
    kesken
    Jeesus
    puhuttelee nimellä
    hänet tunnistan
    lapio kädessä
    ….

    sinisissä haalareissa
    hautausmaalla
    seisoo katsellen
    ohikulkevien joukkoa
    läpinäkevät silmät
    eläviä ruumiita
    auringon paisteessa
    kesät talvet
    itseänsä paossa
    etsii turvapaikkaa
    lupaa kysymättä
    jää asumaan
    lähimpään puuhun
    tilaa viemättä
    kuolleen linnun
    pesässä
    …


    nimimerkki
    kiveen uurrettu
    musta paasi
    kultaisin kirjaimin
    koristeltu
    ohi
    kulkeneitten
    näkymättömät
    joukot
    kortistossa
    ilman kasvoja
    Jumala
    nostaa maasta
    aamulla
    tunnistaa
    jokaisen
    ….




    kaksi
    tyhjää kättä
    luitta lihatta
    tasku
    reunoitta pohjatta
    mykkä huutaa kuurolle
    eikä sokea näe ketään
    yhteiskunnan imettäjät
    kiiltävien koneitten
    huoltoasemalla
    sukupuolettomat yksilöt
    vaativat synnytysoikeuksia
    uusi
    sukupolvien
    via dolorosa
    …



    tunteitten oseaanit
    läiskyvät yli
    sielunreunat
    liukenevat pois
    magma liikkuu
    maan sisässä
    syntymättömässä
    ihmisessä
    vuosia eläneenä
    elintarvike kuluttajana
    sammunut tähti
    valovuosien kiilto
    tyhjän paikalla
    2000-vuotta sitten
    Jumala tuli
    pelastusrenkaaksi
    maanantaista
    maanantaihin
    ….


    jäätynyttä mieltä
    silmä sulattaa
    elämän tehtävänä
    tyynyä itkevä
    lapsi
    kynsien alla
    viisi valtakuntaa
    piilossa
    ahneilta käsiltä
    Jumalan temppeliä
    kantaa
    linja-autopysäkille
    joka aamu
    ...

    Äänestä

  • UPDATE_7102252 kirjoitti:

    padot murtuvat
    tarkoin vartioidut
    säiliöt särkyvät
    suuret salaisuudet
    eivät ole pääomaa
    enää
    sosiaaliturva numero
    ainut
    vaitiolovelvollisuus
    muitten numeroitujen
    kesken
    Jeesus
    puhuttelee nimellä
    hänet tunnistan
    lapio kädessä
    ….

    sinisissä haalareissa
    hautausmaalla
    seisoo katsellen
    ohikulkevien joukkoa
    läpinäkevät silmät
    eläviä ruumiita
    auringon paisteessa
    kesät talvet
    itseänsä paossa
    etsii turvapaikkaa
    lupaa kysymättä
    jää asumaan
    lähimpään puuhun
    tilaa viemättä
    kuolleen linnun
    pesässä
    …


    nimimerkki
    kiveen uurrettu
    musta paasi
    kultaisin kirjaimin
    koristeltu
    ohi
    kulkeneitten
    näkymättömät
    joukot
    kortistossa
    ilman kasvoja
    Jumala
    nostaa maasta
    aamulla
    tunnistaa
    jokaisen
    ….




    kaksi
    tyhjää kättä
    luitta lihatta
    tasku
    reunoitta pohjatta
    mykkä huutaa kuurolle
    eikä sokea näe ketään
    yhteiskunnan imettäjät
    kiiltävien koneitten
    huoltoasemalla
    sukupuolettomat yksilöt
    vaativat synnytysoikeuksia
    uusi
    sukupolvien
    via dolorosa
    …



    tunteitten oseaanit
    läiskyvät yli
    sielunreunat
    liukenevat pois
    magma liikkuu
    maan sisässä
    syntymättömässä
    ihmisessä
    vuosia eläneenä
    elintarvike kuluttajana
    sammunut tähti
    valovuosien kiilto
    tyhjän paikalla
    2000-vuotta sitten
    Jumala tuli
    pelastusrenkaaksi
    maanantaista
    maanantaihin
    ….


    jäätynyttä mieltä
    silmä sulattaa
    elämän tehtävänä
    tyynyä itkevä
    lapsi
    kynsien alla
    viisi valtakuntaa
    piilossa
    ahneilta käsiltä
    Jumalan temppeliä
    kantaa
    linja-autopysäkille
    joka aamu
    ...

    Hänet tunnistin pitkän ajan päästä.
    Hän ei ollutkaan loisteliaaseen pukuun puettu hienostoherra mahonkipuisen ruokasalin pöydän ääressä päivällistä syövä.
    Hän ei ollut alkuukaan komea tai puoleensavetävän näköinen, noin niinkuin yleisesti maailman naisen silmin katsottuna.
    Hän oli aivan tavallinen ja arkinen mies, laihanpuoleinenkin, eikä missään tapauksessa komea, noin niinkuin niillä silmillä katsottuna.
    Hän söi voipaperiin käärittyjä ruisleivän siivuja, edam juustoa päällä.

    Ihmeellinen sydänten puutarhuri.
    Pelkästä katseesta muutuin.
    Sain näköni ja kuuloni, ne mitä ilman olin elänyt.

    Äänestä

Olen minäkin ihmetellyt ja huokaillut sitä, että niitä kivisiä sydämiä vaalitaan, uskovinakin.
Harva on joka tahtoo murtua Kristuksen rakkaudesta ja armosta, miksi?
Siksi, että sitä todellista armoa ja rakkautta ei tunneta, miksi ei tunneta?
Siksi, että yhä edelleen halutaan ansaita se pelastus omilla teoilla.
Ja niihin ei armoa voi sekoittaa!!

Mutta ken armon löytää ei voi pysyä samana, vaan sellaisen sydän murtuu pelkästä Kristuksen katseesta!

Äänestä
  • Aloittaja

    Niinpä, näinpä huokailemaan jäimme. Mikä muutti, muuttaa yhä! Aika ei ole loppunut, eikä Tie kulunut loppuun! Täällä toisten vajavaisten kanssa odotamme huokaillen lapseksi-ottamisen päivää, ruumiimme lunastuksen päivää. Sää vaihtuu. Ja vuodenajat. Kevättä, muuttolinnuille?

    Äänestä

  • UPDATE_7102252 kirjoitti:

    Niinpä, näinpä huokailemaan jäimme. Mikä muutti, muuttaa yhä! Aika ei ole loppunut, eikä Tie kulunut loppuun! Täällä toisten vajavaisten kanssa odotamme huokaillen lapseksi-ottamisen päivää, ruumiimme lunastuksen päivää. Sää vaihtuu. Ja vuodenajat. Kevättä, muuttolinnuille?

    Mikä missäkin sykkii, ja minkä voimasta? Omasta itsekkäästä ihmis- voimasta, vai Jumalan Armon armollista sykettä? Sykkiikö kaikille? Vai Harvoille ja valituille? Sykkiikö niille, jotka eivät normia täytä, eivätkä päältäpäin miltään näytä? Sykkiikö lohtua? Sykkiikä armollisuutta armottomille? Sykkiikö Jumalan sydän ihmisen rinnassa kärsivää rakkautta? Sietävää rakkautta? Rakastaako näön vuoksi sanoissa, vai sanoitta teoissa hiljaa? Heitä; joista kukaan ei välitä, eikä näe heissä mainosansioita?

    Äänestä

  • Zierra Ziion kirjoitti:

    Mikä missäkin sykkii, ja minkä voimasta? Omasta itsekkäästä ihmis- voimasta, vai Jumalan Armon armollista sykettä? Sykkiikö kaikille? Vai Harvoille ja valituille? Sykkiikö niille, jotka eivät normia täytä, eivätkä päältäpäin miltään näytä? Sykkiikö lohtua? Sykkiikä armollisuutta armottomille? Sykkiikö Jumalan sydän ihmisen rinnassa kärsivää rakkautta? Sietävää rakkautta? Rakastaako näön vuoksi sanoissa, vai sanoitta teoissa hiljaa? Heitä; joista kukaan ei välitä, eikä näe heissä mainosansioita?

    Löytyy niitäkin, joiden sydämet Kristus on saanut sykkimään.
    Näkemään Hänen silmillään, kuulemaan Hänen korvillaan.
    Kaitaa tietä kulkevien joukko on harva, valtatie kasvaa ja kukoistaa, mutta mitäs sitten?
    Kaitaa tietä kulkeva pääsee perille, kerran:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7102252 kirjoitti:

hellästi
haurain
sormin
halla
hoitaa
elämän
taimia
iduista
arimpia
vaalii
viikosta
viikkoon
kaikkina
vuodenaikoina
kainalossa
kantaa
ainokaisten
sieluja
huurteen
henkäyksellä
saatellen
hyisten
hyväilyjen
runsaudella
saa
kukkimaan
jään
kukat
onnellisten
maassa
niiden
hopeinen
kauneus
ei katoa
koskaan
syvällä
sydämissä
iäti
säilyy
vaalivana hellänä
turvllisena jäänä
polvesta polveen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu