EU laajenee !!!

Paskabriteistä päästiin onneksi eroon. Albania ja Pohjois-Makedonia ovat liittymässä Euroopan unioniin. https://yle.fi/uutiset/3-11273776

"EU on myös valmis tukemaan Balkanin maita taloudellisesti koronaviruksen takia."
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Siiinä taas avustusten saajia /nettohyötyjiä...BUHAAAHAAH..hienosti menee..

Äänestä

EU komissaarit hamuaa lisää näitä köyhiä tukikupparivaltioita EU:n valtapiiriin ärsyttääkseen tarpettomasti ja turhanaikaisesti Venäjää ( en ole venäjäfani vaan toivon rauhaa) vallan ahneuksissaan. Kepulainen entinen komissaari Olli Rehn touhusi exitäeuroopan persaukiset valtiot Romanian ja Bulgarian EU:hun ja houraili myös Turkin EU jäsenyyttä mutta onneksi hänen virkansa meni katkolle koska valta vaihtui Suomessa. Nykyään kepu Rehn lekottelee ja nostaa ökypalkkaa suojatyössä Suomen pankissa.

Äänestä

Romania on EU:n jäsen (!) ja niin heikossa kunnossa että sinne ei edes palauteta rikollisia kärsimään rangaistustaan vankilaolosuhteiden vuoksi. Helsingin kadut täyttyvät Romaniasta tulleista keräjäläisistä.

EU ei tietenkään pakota Romaniaa korjaamaan tilannetta.

Äänestä
  • EU antaa Romanialle ja Bulgarialle erillistä rahatukea romanien olojen kohentamiseen mutta Romanian ja Bulgarian poliitkot ja virkakunta pistävät rahat lliiveihinsä. Ruotsi kysyi asiasta muutama vuosi sitten mutta ei saanut koskaan vastausta osaamattomalta ja välinpitämättömältä EU byrokratialta.

    Äänestä

  • Näinpä.

    Äänestä

Miksi uusia valtioita tuetaan taloudellisesti koronaa vastaa,mutta vanhoja maita ei?

Äänestä
  • Ei vanhoja rikkaita maita. Suomikin sai alkuaikoina persaukisena itämaana huikeat määrät EU:n koheesiorahoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vanhoja rikkaita maita. Suomikin sai alkuaikoina persaukisena itämaana huikeat määrät EU:n koheesiorahoja.

    Linkki väitteeseesi, kiitos.

    Äänestä

Rikkaimmat lähtee ja köyhimmät astuu tilalle. Juurikin syystä että köyhät hyötyy mutta rikkaat ei eu.sta.
Korona on jo nyt näyttänyt että edes eu ei auta toisiaan vain mennään oma napa edellä on yhtäkuin eu.n kauniit puheet on olleet lumetta.
Mikäli unioni pelaisi edes suomen ei tarvitsisi turvautua varmuusvarastoihin. Mikä olisikaan tilanne jos olisi sotatila.
On käsittämätöntä että esim italiaa auttaa tässä katastrofi tilanteessa diktatuuriset kommunismit mutta ei länsivaltiot.
Voitte olla varmoja kun korona tilanne voitetaan alkaa eu.a lähtevien rikkaiden maiden määrä lisääntyä.

Äänestä
  • Kaikki kusettajat pääsee ruinaamaan rahaa.

    Äänestä

  • Mitkä länsivaltiot ovat tällä hetkellä siinä kunnossa että voisivat Italiaa auttaa? Kiinalla on kokemusta epidemian kuriin laittamisesta, Venäjä hakee myötätuntoa ja yrittää hajottaa EU:n yhtenäisyyttä.

    Naapurimaat ovat itsekin koronaepidemian vuoksi hätätilassa ja USA:n presidenttinä on pelle, jota kiinnostaa vain seuraavat presidentinvaalit, ihmishengistä viis.

    Äänestä

  • EU byrokratia öypalkkaisine virkamiehineen ja EU meppeineen varjelevat omia rahaetujaan keskellä koronakriisiä eli oma napa ensin mottona EU virkamiehilläa ja EU mepeillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä länsivaltiot ovat tällä hetkellä siinä kunnossa että voisivat Italiaa auttaa? Kiinalla on kokemusta epidemian kuriin laittamisesta, Venäjä hakee myötätuntoa ja yrittää hajottaa EU:n yhtenäisyyttä.

    Naapurimaat ovat itsekin koronaepidemian vuoksi hätätilassa ja USA:n presidenttinä on pelle, jota kiinnostaa vain seuraavat presidentinvaalit, ihmishengistä viis.

    Älä puhu paskaa. Koko 340 miljoonan asukkaan USA:ssa on vajaa 50 000 todettua tapausta, joista New Yorkissa on puolet eli 25,665 tapausta, 183 kuollutta. Ko. paskaläävästä vastaa Bill de Blasio demokraatti ja Trumpin vihaaja. Kuuluu myös vasurikastiin, joka kieltäytyy tutkimasta, kuka rajan yli hiippailee, ja suojelee laittomasti maassa olevia rikollisia estämällä näiden otusten maasta karkoitukset. Jokaisessa eniten tautitapauksia löydetyssä osavaltiossa on demarijohto. Trumppi ei voi puuttua näiden vuosikymmmeniä päin persettä hoidettujen osavaltioiden päätöksiin. Totuudeksi se ei muutu, vaikka CNN ja muut demariroskalehdet, joihin armas kotimainen paskalehdistömme jatkuvasti viittaa, koittaa joka asiasta Trumppia syyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä länsivaltiot ovat tällä hetkellä siinä kunnossa että voisivat Italiaa auttaa? Kiinalla on kokemusta epidemian kuriin laittamisesta, Venäjä hakee myötätuntoa ja yrittää hajottaa EU:n yhtenäisyyttä.

    Naapurimaat ovat itsekin koronaepidemian vuoksi hätätilassa ja USA:n presidenttinä on pelle, jota kiinnostaa vain seuraavat presidentinvaalit, ihmishengistä viis.

    Vaikka kuinka moni länsimaa. Niinhän aina kehutaan etenkin suomen vihreät että "meillä on rahaa ja olemme rikas länsimaa joten siksi tehtävämme on auttaa muita"
    Totuus näkyy silti olevan toinen kun kyse on meistä eurooppalaisista. Jos rahaa ja apua pitäisi jakaa nopeasti vaikka afrikkaan sinne kyllä löytyisi välittömästi irrotettavaa resurssia.
    Ota kuitenkin huomioon että emme ole maailmansodassa. Sodan aikanakin toiset sodassa olleet tukivat toisiaan. Nyt meillä oon infrastruktuuri ja kaikki kunnossa eikä uhkaa ole mihinkään muunmuassa energian jakeluun vaan ainoastaan pandemia jonka ainoa tarvis on sairaanhoitovälineet kaikkinensa. Kuvittele mikä oli tilanne köyhän suomen sodassa jossa tuhansia läpiammuttuja paikattiin kaiket päivät.
    Siihen nähden meillä PITÄÄ olla resursseja hoitaa joka ainoa suomalainen vaikka tämä tauti kävisi läpi jokaisen.

    Äänestä

Siitä vain rajat levälleen koko maailman kävellä Suomi-neidon syliin. Samalla ovenavauksella saamme lisää kotikutoisten rosmojemme lisäksi ihan ulkomaan ihmeitä samoista hommista tappelemaan. Täytyy hankkia kalterit tupansa ikkunoihin.

Äänestä

Albania ja Makedonia??? Ei helvetti... taas kaksi kehitysmaakohdetta, joita joutuu rahoittamaan = valtionvelka kasvaa.

Äänestä
  • Rikas Turkki saadaan pian EU:hun.
    Ja sen jälkeen upporikkaat arabi-öljyvaltiot.
    Sittein meillä EUssa riittää rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikas Turkki saadaan pian EU:hun.
    Ja sen jälkeen upporikkaat arabi-öljyvaltiot.
    Sittein meillä EUssa riittää rahaa.

    Saudit ei tule koskaan olemaan eu-jäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saudit ei tule koskaan olemaan eu-jäsen.

    Saudit ovat välillisesti siitä lähtien eu - jäsen kun Bosnia hyväksytään Eu - maaksi, niin vahva asema saudisalafismilla on jo nyt Bosniassa.

    Äänestä

Maata kehutaan kun se on jäsen ja orjallisesti myönteinen. Kun se haluaa erota jäsenyydestä, se on yhtäkkiä "paska maa". Voi tätä europunkeroiden ailahtelevaa mielentilaa. Terapiaan?

Äänestä

Kiire tulee...EU kun on osoittautunut täysin hampaattomaksi isojen asioiden ratkaisemisessa - viimeisin esimerkki koronavirus. Iso vitsi.

Toivottavasti sentään ehtii nykyisessä muodossaan hajota ennen kuin tyrkyllä olevien uusien jäsenmaiden hakemukset tulevat käsittelyyn.

Äänestä

Saadaan mahdollisimman nopeasti päästä tukemaan antamaan rahallista tukea eu kassasta

Äänestä

Tynnörin pohjia kaivellaan jo. Milloin Ukraina?

Äänestä

EU on likakaivo ja paskamagneetti.

Äänestä
  • EU haluaa lisää valtioita valtapiiriinsä itäeuroopasta rassatakseen huolella Venäjää ja se voi johtaa vaikka mihin loppupeleissä. Silloin koronakriisikin on kevyttä kauraa kun ohjukset alkavat lentää.

    Äänestä

Eikun englantilaiset pääsivät eu-paskasta eroon. Ylväs kansa joka ei tarvitse kommunismia.

Äänestä

EU komissaarit keksittyvät EU:n laajenemiseen keskellä koronakatastrofia. On siinä prioriteetit hallussa rahalla käyvillä EU satraapeilla.

Äänestä
  • EU:ssa riittää virkamiehiä tekemään muitakin töitä kuin panikoida ja täristä. Kausiflunssat ovat jokavuotisia ja menevät ohi. Elämä jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:ssa riittää virkamiehiä tekemään muitakin töitä kuin panikoida ja täristä. Kausiflunssat ovat jokavuotisia ja menevät ohi. Elämä jatkuu.

    Nyt ei kyse kausiflunssasta vaan koronavirusepidemiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt ei kyse kausiflunssasta vaan koronavirusepidemiasta.

    Nyt on kyse koronavirukseksi nimetystä kausiflunssasta, joka ei ole edes pahimmasta päästä.

    Normaali tautiepidemia, joita on joka vuosi. Tyhjänpäiväinen panikointi ja skitsoilu ei ole mikään teko syy lopettaa normaalia elämistä, vaikka suurpääoma haluaakin siirtää jostain syystä omaisuutta kansalaisilta itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on kyse koronavirukseksi nimetystä kausiflunssasta, joka ei ole edes pahimmasta päästä.

    Normaali tautiepidemia, joita on joka vuosi. Tyhjänpäiväinen panikointi ja skitsoilu ei ole mikään teko syy lopettaa normaalia elämistä, vaikka suurpääoma haluaakin siirtää jostain syystä omaisuutta kansalaisilta itselleen.

    Koronavirus ei ole kauisflunssa joten älä valehtele.

    Äänestä

  • Laajeneminen on pitkän tähtäimen projekti. Kausiflunssan hoito on pelkkä tilapäinen prosessi.

    Äänestä

Saadaanpa lisää maita hyötymään EU rahasta. Britit oli sentään maksajia, mut kyllästyivät ja virtaaviin vitun tukipakolaisiin.

Halusivat päättää itse ketkä elättävät. Ei rahaa kaiken maailman sosiaalipakolaisille ja ammattisossu somaleille.

Äänestä

Albaniasta saamme takuuvarmasti lisää rikollisia kiertelemään Suomeen eli ryöstelemään ja varastelemaan.

Äänestä

Ei saa***a.

Äänestä

Ei herran jumala, Onneksi olkoon Britannia. Suomella on edessä kovat ajat, matua valuaa sisään solkenaan, kiitos Ohisalon ja nyt on edessä isompi maksajan rooli.

Äänestä
  • Valetta suollat porvari koska rajat on kiinni. Persut olivat päästämässä Suomeen yhdessä kepun ja kokoomuksen kanssa noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista pääosin Lähi-idän muslimimaista ja tuo tyriminen on maksanut veronmaksajille tähän asti jo vähintään 10 miljardia euroa.

    Äänestä

EU komissio haalii jäsenikseen kaikki persaukiset itäeuroopnavaltiot vain laajentaakseen valtapiiriiään itään ja ärsyttääkseen Venäjää. Varma tie kolmanteen maailmansotaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Paskabriteistä päästiin onneksi eroon. Albania ja Pohjois-Makedonia ovat liittymässä Euroopan unioniin. https://yle.fi/uutiset/3-11273776

"EU on myös valmis tukemaan Balkanin maita taloudellisesti koronaviruksen takia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu