No niin. Nyt ollaan sitten koronaeristyksissä. Ei siis karanteenissa vaan ihan eristyksissä. Kurkkukipua, hengenahdistusta, imusolmukkeet kipeinä, yskittää ja limaa tulee. Voimaton olo.
Mites muilla mene?
Korona iskee
13
<50
Vastaukset
Kannattaa varmuuden vuoksi pitää lisähappipullo framilla.
Korona kun aiheuttaa keuhkojen toimintaan ongelmia, joiden johdosta hengittäminen vaikeutuu merkittävästi.
Monet tehohoidossa eivät omin avuin kykene hengittämään, joten elintoimintojen ja sisäelimien toiminnan kannalta on tärkeä hapettaa kehoaan keuhkojen kautta, elleivät ne ole jo sitten täysin tukossa. Silloin ei edes nykyinen lääketiedekään voi pelastaa saati jokin herkkäuskoisten satujumala.- Anonyymi
Tämä virus on kehitelty ja pitkään. Tehtailijoita viruksille taisteluita varten on tehty vuosikymmeniä, eikä tarvitse lähettää sotilaita uhkan alle.
Seuraavaksi sitten tsunameita ja maanjäristyksiä, kenties suurempi meteoriitti? Ihminen on tottunut tasaiseen menoon, mutta taitaa olla aika herätä.
Viralliset selityksiin ei ole uskomista, kun on nähty selityksiä ilman vastauksia.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Sinun vastauksesi avaajalle on siis se, että menee Helvetin huonosti.
No voi aloittajana sanoa, että ei tässä nyt (vielä?) kovin huonosti mene.
Mutta mitä tulee Jumalaan tai jumaliin, niin onhan se nyt sentään itse pidettävä huolta omasta hygieniastaan. Ei se Jumala tule pesemään kenenkään käpäliä.
Menee toistaiseksi hyvin, välttämättömillä asioilla on käyty tarpeen mukaan ja terveenä ollaan. Vierailut ovat seis joka suuntaan. Rouvan, kissan ja koiran kanssa pidetään seuraa toisillemme.
- Anonyymi
Pastoreilla on nyt hyvää aikaa miettiä ja katua omia paskapuheitaan lahkojen puhujakorookkelta. Se on varmaa, että he eivät rukoile mitään jumalia apuun, koska tietävät varsin hyvin, että ovat ainoastaan käyttäneet ihmisten luomia jumalia keinona kerätä herkkäuskoisilta rahat pois.
Toivonkin siis koko sydämestäni, että pastorit ja muu lahkojen loisporukka joutuisi teho-osastolle happikoneen varaan toimiensa vuoksi.- Anonyymi
Valheesi ei meitä hetkauta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheesi ei meitä hetkauta.
Hän puhui vain karun totuuden.
T: iloinen nauraja
- Anonyymi
Jos aloittajan suusta tulee limaa, niin ole turvallisella mielellä, sillä sinulla on vain ihan tavallinen perusflunssa, jonka voit niistää nenästäsi kahdessa viikosssa pois, niin kuin ennenkin. Koronassa on vain kuivaa yskää ilman limaa.
- Anonyymi
No niin, taas yksi harhatieto.
Tässä lainaus suoraan lääkäriliiton nettisivuilta:
"Oireet muistuttavat alkuvaiheessa minkä tahansa hengitysteiden virusinfektion oireita."
Nenän vuotamistakin joillakin korokapotilailla esiintyy.
Omasta puolestani voin kertoa, että liman tulo lakkasi ja nyt on sitten sitä kuivaa yskää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242361Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3431949Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63845
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2788