Ovatko Sanna Marin ja ministerit niin sinisilmäisiä hölmöjä etteivät ole nähneet miten alusta alkaen THL on jatkuvalla valehtelulla virusta vähätellen vedättänyt koko ajan, jotta Marin saisi kansan vihat niskaansa, kun suunnitelman mukaisesti Kokoomus järjestää kymmeniä miljoonia euroja maksavan jatkuvakestoisen valhekampanjoinnin mustamaalaamaan Marinia medioissa. Eniten vituttaa se, että Kokoomus-syöpä onnistui taas kerran hujaamaan ja ilkkuu kun sillä on mediat ja some-trolliarmeijat, joilla yksinkertaista kansaa voi kusettaa uskomaan että syy on Marinissa eikäTHL:ssä.
THL:n ja Kokoomusen johdon kaikki viestittely tulisi saada Europolin tutkntaan, koska selvästi Kokoomus on tavoitellut valtaa THL:n kokoomusjohdon rikollisen toiminnan avulla koko kansakunnan terveyden vaarantaen ja aiheuttaen lukuisia kuolemia tahallaan.
THL:n ja Kokoomusen johdon kaikki viestittely tulisi saada Europolin tutkntaan, koska selvästi Kokoomus on tavoitellut valtaa THL:n kokoomusjohdon rikollisen toiminnan avulla koko kansakunnan terveyden vaarantaen ja aiheuttaen lukuisia kuolemia tahallaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
On sinulla ongelma. Tärkeintä on politiikka eikä Suomen ja suomalaisten hyvinvointi. Taidat myös olla näitä terroristileirin tyhjentäjiä?
Sinulla on vakava ongelma. THL on korkein teveysviranomainen jonka tehtävä on huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista. Hallituksen tehtävä on kuunnella asiantuntijaviranonaista ja toimia sen ohjeiden mukaan, koska hallitus ei ole terveydenhuollon asiantuntija. Nyt syyllistetään Marinia kaikkialla kokoomusmedioissa valtavasta vahingosta minkä THL:n kokoomuslaiset johtajat ja Kokoomus yhdessä ovat aiheuttaneet Marinin tuhoksi.
Olen perussuomalisia ääänestänyt kolmessa eduskuntavaalissa peräkkäin. Juuri siksi vaadin rehellistä toimintaa ja historiamme törkeimpien rikollisten Kokoomuksen ja TL:n saattamista vastuseen kammottavasta rikoksestaan vallan tavoittelussa.
Sinulla on todella vakava ongelma ja sen nimi on politiikka.
Onko sinulle ongelma se kun joku tajuaa Kokoomuksen pyrkivän valtaan kansanterveyden kustannuksella, apunaan THL:n puoluekaverit? Taidat olla niitä jotka kannattavat vanhusten kidutusta yksityisissä Esperi Care bisneskodeissa?
Minulla on ensisijainen hätä suomalaisista ja THL on epäonnistunut pahoin. Lentokentät olivat ensiarvoisen tärkeitä taudin leviämiseksi. Vieläkään ei toimi kunnolla. THL: n johtaja sanoi, että tapahtumat ovat edenneet äkkiä, kun kuukausi sitten Italiassa roihahti. Siis kuukausi ja miten hitaasti toimittiin THL:n optimismiin uskoen. Tiesimme mitä tapahtui Kiinassa ja mitä alkoi Italiassa. Otin pari kertaa hallitukseen yhteyttä, että miksi ei toimita, niin vastaus oli, että luotamme asiantuntija-arviouhin ja emme löysi pelkoa jne... Oppositio ja sen kannattajat tiesi alusta lähtien miten olisi toimittava.
Voin vaan kuvitella jos toi koneisto ei saa rikostuomiota tahallisesta kuolemantuottamuksesta niin kyllä hoituu rangaistus ihan muilta tahoilta.
THL on propagandalaitos: tuhon ja huolen laitos.
"Synnin palkka on kuolema."
- Jesaja -
THL ei ole välittänyt pätkääkään WHO:n ohjeista, koska heillä on enemmän tietoa kuin mailman johtavilla virologeilla ja epidemia spesialisteilla..
Kokoomushan on työväen puolue niin kuin aikaisemmissa vaaleissa kampanjoivat. Teot ja puhe ovat menneet sen mukaan!
Salminen kyllä näyttää Demarilta ja missäs ne Kymmenet Aavustajat ovat jos itsellä ei riitä äly vaan alkaa puhua Spekttaakkeleista
Kun tällainen korkein terveysviranomainen antaa ohjeita hallitukselle miten toimia, niin kertokaapa kuinka hallitus olisi voinut sivuuttaa ne ja toimia eri tavalla kuin mitä asiantuntija on esittänyt?
Mika Salminen;
Asiantuntemus
-Tartuntatautien seuranta ja torjunta
-Kansainvälinen terveysturvallisuus
-Varautuminen infektiouhkiin
-Mikrobiologia (erikoistuminen virologiaan)
-Kansanterveyspolitiikka
Päätehtävät
-THL Terveysturvallisuusosasto, johtaja THL Johtoryhmä, jäsen
-Puolustusvoimat ja THL, Biouhkien osaamiskeskus, johtaja
-Euroopan tautikeskus (ECDC), Tieteellisen Neuvoston jäsen
Koulutus
1998, Virologian dosentti, Helsingin yliopisto
1994, FT, Helsingin yliopisto
1990, FM, Helsingin yliopisto
Muu lisäkoulutus
2003 – 2004 Johtamisen JET – tutkinto, Haaga – Helia AMK
2003 – 2005 Infektioepidemiologian varttuneen asiantuntijan koulutusohjelma
Käynnissä olevat projektit
2015- EU HA-REACT Joint Action hanke ”HIV and Co-infection Prevention and Harm Reduction", koordinaattori
2014- Kansainvälinen terveysturvallisuusohjelma (GHSA), kansallisen strategiaryhmän jäsen
2016- Kansainvälinen Allianssi-hanke ulkoisten IHR-JEE vertaisarviointien vahvistamiseksi, kansallisen strategiaryhmän jäsen
Edustukset
2013- Euroopan tautikeskus (ECDC), kansallinen koordinaattori
2013- Maailman terveysjärjestö (WHO), kansallinen IHR Focal Point
2013- Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Tartuntatautien neuvottelukunta, jäsen
2012- Maa- ja metsätalousministeriö (MMM), Zoonoosikeskuksen ohjausryhmä, jäsen
2013- Sisäministeriö, CBRNE ohjausryhmä, varapuheenjohtaja
2010- Euroopan avaruusjärjestö (ESA) Planeettasuojelun työryhmä, puheenjohtaja
2012- Kansallinen HIV-asiantuntijaryhmä, puheenjohtaja
https://thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/mika-salminen
Lisätutkimusta tarvitaan: kuka tutkija ei haluaisi 1,7miljoonan ihmisen otantaa virologiantutkimukseensa.. lisää kvalitatiivista tutkimusta....
Hintana on tietenkin tietty tilastollinen kuolleisuus alueella. Tutkimukseen tarvitaan tartutettu ryhmä Uusimaa ja verrokkiryhmä, muu Suomi.
Puhuu sen puolesta että ovat aikeissa yrittää massamurhata kymmeniä tuhansia suomalaisia. Koulutuksen puutteella ei selity.
Juuri tämä osoittaa, miten tasoton on osaamisjärjestelmämme. Meillä on valeasiantuntijoita eikä kukaan ole äänestänyt Mika Salmista poliittiseen virkaansa.
Hallitus olisi voinut vaihtaa Salmisen. Niin Putin ja Trump olisivat voineet tehdä: Kekkonenkin.
THL ssä on jotain pahasti vialla,
Ovatko sitten vajaaälyisiä idiootteja hillotolpillaan vai lahjottuja pas kiaisia?
Salmisen meriitit kertovat ettei voi olle teoriassakaan mahdollista, eikö mies olisi tiennyt kuinka valtavsta uhkasta on kyse kun korona lähti leviämään Wuhanista. Silti tämä ohjeisti viimeiseen asti hallitusta toimimaan kuin mitään hätää ei olisi tiedossa. Ministereillä ei tuollaista tietämystä ole, ja juuri siksi eri alojen korkeimmat viranomaiset ovat oman alansa huippuja, jotta päättäjät voivat täysin luottaa heidän ohjeisiinsa.
"Ministereillä ei tuollaista tietämystä ole, ja juuri siksi eri alojen korkeimmat viranomaiset ovat oman alansa huippuja, jotta päättäjät voivat täysin luottaa heidän ohjeisiinsa."
Ehkä Suomessa näin, mutta kaikissa länsimaissa päättäjät ovat tahallaan päästäneet viruksen maahansa. Yksikään ei toiminut uhkaa ennakoiden, vaikka tiedot olivat tavallisellekin kansalle saatavilla yli kuukautta ennakkoon, ennenkuin olisi ollut välttämätöntä aloittaa torjuntatoimet.
Jos kyse olisi vain Suomesta - eikä mietitä miksi THL veti tätä kansanmurhalinjaa - ehkä voitaisiin hyväksyä kokemattoman Marinin hallituksen hyväuskoisuus.
Mutta kun verrataan kaikkiin muihin länsimaihin, tämä on kiistämättä globaalin eliitin ajama kansanmurha.
Suomessa halutaan poistaa vanhoja ja sairaita.
Johonkin tuollaiseen mitä kuvasit, voisi tämä toiminta viitata. Jokin suurempi globaali valta ehkä on ryhtynyt korjaamaan maailman ylikansoittumisen ongelmaa, jolloin jopa WHO voisi olla siinä osallisena.
Luulen kanssa että siitä on kysymys, johan alkaa helpottaa kun kaikki parjatut ikäluokat ovat siirtyneet suorajalkaisten valtakuntaan ja nuoremmat saa jatkaa maailman tuhoamista ilman että kukaan jupisee mitään.
Salminen+puolusti+kasvu-+ja+vakaussopimusta+ja+75%:n+työllisyyttä.+Salmisen+toiminnasta+on+vastuussa+valtiovarainministeri+Katri+Kulmuni+(kesk.).+Päivi+Sillanaukeen+(kok.)+toiminnasta,+sotesensuurista,+on+Kansallinen+Kokoomus.
Kyseessä lienee kansaneläkelaitoksen ja valtiovarainministeriön eutanasiaohjelma EMU-vakaudeksi.
Thl karanteeniin heti ja lopullisesti. Vahingoittaa peruuttamattomasti suomalaisten terveyttä.
THL tekee mallinnuksia
Nuo eivät ole edes ennusteita
Mika Suominen ei vastaa mistään mitään niinkauan kuin palkka juoksee
Julkistetut käyrät ja käppyrät ovat pelkkiä arvailuja ne eivät perustu mihinkään testaukseen
Eli hallitus tekee päätöksiä pelkkien huuhaa mutujen pohjalta
Jos hallituksen pitäisi pitää Salmisen ohjeita mutuna ja huuhaansa, saisi Suomesta irtisanoa kaikkien alojen korkeimat huippukoulutetut viranomaset huuhaaporukkana, ja ministerit vain takoisivat omilla tiedoillaan päätöksiä miten toimitaan. Tulisiko hyvä?
Mika Salminen;
Asiantuntemus
-Tartuntatautien seuranta ja torjunta
-Kansainvälinen terveysturvallisuus
-Varautuminen infektiouhkiin
-Mikrobiologia (erikoistuminen virologiaan)
-Kansanterveyspolitiikka
Päätehtävät
-THL Terveysturvallisuusosasto, johtaja THL Johtoryhmä, jäsen
-Puolustusvoimat ja THL, Biouhkien osaamiskeskus, johtaja
-Euroopan tautikeskus (ECDC), Tieteellisen Neuvoston jäsen
Koulutus
1998, Virologian dosentti, Helsingin yliopisto
1994, FT, Helsingin yliopisto
1990, FM, Helsingin yliopisto
Muu lisäkoulutus
2003 – 2004 Johtamisen JET – tutkinto, Haaga – Helia AMK
2003 – 2005 Infektioepidemiologian varttuneen asiantuntijan koulutusohjelma
Käynnissä olevat projektit
2015- EU HA-REACT Joint Action hanke ”HIV and Co-infection Prevention and Harm Reduction", koordinaattori
2014- Kansainvälinen terveysturvallisuusohjelma (GHSA), kansallisen strategiaryhmän jäsen
2016- Kansainvälinen Allianssi-hanke ulkoisten IHR-JEE vertaisarviointien vahvistamiseksi, kansallisen strategiaryhmän jäsen
Edustukset
2013- Euroopan tautikeskus (ECDC), kansallinen koordinaattori
2013- Maailman terveysjärjestö (WHO), kansallinen IHR Focal Point
2013- Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Tartuntatautien neuvottelukunta, jäsen
2012- Maa- ja metsätalousministeriö (MMM), Zoonoosikeskuksen ohjausryhmä, jäsen
2013- Sisäministeriö, CBRNE ohjausryhmä, varapuheenjohtaja
2010- Euroopan avaruusjärjestö (ESA) Planeettasuojelun työryhmä, puheenjohtaja
2012- Kansallinen HIV-asiantuntijaryhmä, puheenjohtaja
https://thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/mika-salminen
Suomessa nyt vain ei riitä lahjakkuuksia kuin teknologiateollisuuteen.
Suurin syy thl:än tehottomuuteen on tämä suomen perussynti eli poliittiset virkanimitykset.Olisi ihan kiva vastaisuudessa tietää kuinka monta todellista terveydenalan ammattilaista tuossakin lafkassa on näiden poliittisten urpojen lisäksi.
Asiantuntijat ovat olleet pihalla tästä muuallakin, THL ei ollut ainoa.
Mutta kun kyse on maasta, jossa itsekin olen syntynyt, niin minulle tämä ei kelpaa selitykseksi. Ei meidän tule olla yhtä tyhmiä kuin muut. Me emme pärjää näissä oloissa, jos olemme.
Koreoissa ÄO on 105, Suomessa itäeurooppalaiset 98.
Kaikki toimenpiteet, jotka edesauttavat vasemmistohallituksen kaatamisessa ovat perusteltuja.
Siitä miten Marinia näytettäsiin systemaattisella valehtelulla johdetun harhaan, tulee pakostakin mieleen se miten Postin kokoomuslainen johto huijasi Paateroa kuukausia valheillaan, ja kuinka kokoomusmedioiden valtaisa mustamaalamiskampanja valheineen aiheutti Paateron ja Rinteen savustamisen ulos hallituksesta valehtelijan leimat otsassaan. Tässä kaava on hyvin sama. Kokoomusen apuna Postin johdon tilalla on THL:n johto. Paateron tilalla on Marin tuhoamisvuorossa. Ja nyt on demarit yritetty saada kansan epäsusioon kansalaisten murhaamista kaihtamatta.
US622 - Kokoomus tappaa talossa ja puutarhassa.
Kello on kohta kuusi ampiainen huusi. Ja joukkopako Helsingistä Utsjoelle alkaa, koska pelkäävät karanteenia.
THL:n mukaan koko koronaviruksen ei pitänyt koskettaa suomea mitenkään, vaikka samaan aikaan mm. italiassa oli helvett* irti ja turisteja lappasi suomeen ilman mitään kontrollia. Ja hups, miten se nyt noin pääsikin leviämään suomeen.
Älkää nyt olko tyhmempiä, kuin olettekaan. Älkää ainakaan näyttäkö sitä noin suoraan.
Oikeestiko väitätte, että Kokoomus haluaa ajaa Suomen yrittäjät vararikkoon? Nimenomaan ne, ketkä ovat Kokoomuksen suurimpia kannattajia ja tuovat rahaa puolueelle. Kokoomushan nimenomaan vannoo yrittäjyyden nimeen ja haluaa työnantajien pussin kasvavan.
Postin kokoomuslainen johto valehteli kuukausia Paaterolle postityöntekijöiden ylisuurten palkkojen uhkaavan Postin tulevaisuutta, vaikka johtajien Venäjän- ja Euroopan todella pimeät bisnekset aiheuttivat megatappioita, ja työntekijöiden hyvä tulos piti Postin kannatavana. Paatero uskoi valheet ja astui niillä viritettyyn ansaan, suostuen kulisseissa palkkojen alennuksiin vaikka hallitus muuta sanoi. Kun palkkojen alennus ei toteutunut, järjesti Kokoomus valtava mediarumban ja trolliarmeijat someen mustamaalaamaan Paatero ja Rinne valehtelijoiksi, jolloin Kokomus vaati hallituksen hajoittamista ja uusia vaaleja. Toisin kuin Kokoomus yritti, ei hallitus hajonnut, vaan Paatero ja Rinne saivat lähteä.
Nyt kuvio on täsmälleen sama. THL:n kokoomuslainen johto on kuukausia johtanut tarkoituksella hallitusta harhaan ja Kokoomuksen mediat sekä trolliarleijat kaikkialla ovat alkaneet hokea, MARIN, MARIN, MARIN, MARIN... ON SYYLLINNEN. Täsmälleen kuten Postikusetuksessa, eivät mediat ole kertoneet ketkä valheillaan ovat hallitusta huijanneet.
Edellinen Sipilän hallitus, jossa myös persut ja kokoomus istui, leikkasi THL:n rahoitusta miljoonilla euroilla vuonna 2016. Leikkaukset aiheutti 220 THL:n työntekijän irtsanomisen, joka nyt varmuudella osaltaan näkyy laitoksen tehokkuuden heikentymisenä.
Eli oppostitiossa nyt räksyttävät persut ja kokoomus voivat taputella toisiaan selkään tästäkin luomastaan tilanteesta.
Lähetin onnittelusähkeen kokoomukselle ja kepulle, kiitos alasajojen, kriisi paisuu.