Uusimaa eristykseen - mentiinkö liian pitkälle?

Anonyymi

Muut Pohjoismaat eivät ole tällaista tehneet, vaikka niisstä tilanne on vakavampi.

Tutkija ihmettelee THL:n uusia lukuja: ”Miten Uudenmaan sulkeminen voidaan perustella?”

Tutkijatohtori Tuomas Aivelo pitää uutta ennustetta koronaviruksen leviämisestä Suomessa aiempia valoisampana.

– Odotan hämmennyksellä mikä on hallituksen perustelu sille Uudenmaan sulkemiselle. Selvästikään se ei voi olla, että näin moni tarvitsee tehohoitoa, hän totesi ennen valtioneuvoston keskiviikkoillan tiedotustilaisuutta.

676

6901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei missään nimessä liian pitkälle. Valtiovallan on pakko puuttua liikkumiseen koska idiootit eivät itse tajua kehotuksia usko. Seuraavaksi aletaan kirjoittaa sakkoaja jos ei pysytä sisällä !

      Idioottien vuoksi normiihmiset kärsivät !

      • Anonyymi

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

      • Anonyymi

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

      • Anonyymi

        Juuri näin!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan!

      • Anonyymi

        Täysin oikea ratkaisu, pääsiäisliikenne aisoihin. Tosin olisi voinut tämän jo toteuttaa aiemmin.

      • Anonyymi

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Olisiko mahdollista saada bussilinjat Helsingistä poispäin vetämään . Kuumemittari otsaan ,sitten sisälle vaan,jos ei...olisi helppo tarkastaa ja ruuhkat vähenisivät .

        Se johtuu näistä vähättelijöistä, että mitään ei aluksi tehty. Trumppikaan ei kuunnellut asiantuntijoita ja nyt siellä on tullut housuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        Oletko käyttänyt huumeita, vai miksi et pysy aiheessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko mahdollista saada bussilinjat Helsingistä poispäin vetämään . Kuumemittari otsaan ,sitten sisälle vaan,jos ei...olisi helppo tarkastaa ja ruuhkat vähenisivät .

        Ei olisi mahdollista. Jotkut sairastaa tämän täysin oireettomana, mutta tottakai tartuttavat sitä muihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Milloin aletaan haastaa käräjille huvimatkailijoita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Jos on tietoinen taudistaan, sen levittämisestä voi saada max 10 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko mahdollista saada bussilinjat Helsingistä poispäin vetämään . Kuumemittari otsaan ,sitten sisälle vaan,jos ei...olisi helppo tarkastaa ja ruuhkat vähenisivät .

        Mitä helvettiä se kuumemittari tässä auttaa? Ettekö te saatanan retardit tajua, että sitä koronaa voi tartuttaa myös täysin oireetonkin? Oireet voi alkaa vasta 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja siinä ajassa sen ehtii tartuttaa moneen muuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Ajoissa liikkeelle, aluksi varmaaan opetellaan kunnes alkaa sujumaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Suuri virhe. Eteläsuomalaiset saivat palata hiihtolomalta esim. Italiasta ilman karanteeia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko mahdollista saada bussilinjat Helsingistä poispäin vetämään . Kuumemittari otsaan ,sitten sisälle vaan,jos ei...olisi helppo tarkastaa ja ruuhkat vähenisivät .

        Voit olla viruksen kantaja ilman kuumetta..
        Ei toimi, pitäisi jokaiselle tehdä verikokeet ym..testit joita ei tällä hetkellä lievästi kuumeinenkaan saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Hallitus muni tilanteessa rankasti, kun pahalta infektioalueelta tulevat päästettiin ilman kontrollia. tietysti Tietysti tämä on jälkiviisautta.....

      • Anonyymi

        Noinkin tyhmälle idiootille se sakko pitäisi kirjoittaa jo pelkästä aivökääpiön olemassa olosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus muni tilanteessa rankasti, kun pahalta infektioalueelta tulevat päästettiin ilman kontrollia. tietysti Tietysti tämä on jälkiviisautta.....

        Hallitus luotti persujen kehuihin kuinka hienosti italia toimi noilla alueilla sulkemalla ne. Eihän tuollaisen kehumisen kohde voi olla mitenkään paha kenellekkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko käyttänyt huumeita, vai miksi et pysy aiheessa?

        Lol

      • Anonyymi

        Tilannehan on tämä että vaikka hallitus laittaisi kuinka rajoitteita on ihmisiä jotka vähät välittää tilanteesta. Jokaisen suomalaisen pitäisi itse noudattaa rajoituksia ja ottaa vastuu omista tekemisistään. Välittää myös muista ihmisistä. Ainut keino millä saa taudin aisoihin on se että jokainen ottaa vastuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä se kuumemittari tässä auttaa? Ettekö te saatanan retardit tajua, että sitä koronaa voi tartuttaa myös täysin oireetonkin? Oireet voi alkaa vasta 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja siinä ajassa sen ehtii tartuttaa moneen muuhun.

        Se on juuri näin. Pelottavintahan tässä on se kuinka paljon tuolla liikkuu sellaisia tartuttajia, jotka itse ovat oireettomia. Olet voinut saada tartunnan juuri ennen koiutumista reissusta, jolloin tauti vasta itää. Sitten kuljet pitkin poikin kauppoja ja ostoskeskuksia tartuttamassa muita.
        En ymmärrä, olemmeko me ihmiset niin tyhmiä, että odotamme viranomaisten käskyä jäädä kotiin. Eikö jokainen voisi käyttää omaa järkeään ja jättää kaikki turha ulkona liikkuminen pois. Se on ainoa keino välttää tarttumista, sairastumista ja turhia kuolemia.
        Ja mieti.....vaikka et välittäisi itsestäsi niin välinpitämättömyytesi voi kostautua toiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        Ei tuo ole mikään kielioppivirhe. Sanalla on monta muotoa ja merkitystä. Kansanedustaja-sana on ihan toinen juttu!

      • Anonyymi

        Aivan totta!
        Idioottien takia kärsimme.Näiden minä tiedän,minä,minä,minä ihmisten takia.
        Ja ne jotka lentäenkin tulleet ,eikä menneet karanteeniin,vaan suoraan ruokakauppaan tai muualle.Vähät välittivät ja levittivät virusta.Nämä vastuuseen teoistaan.Venäjälläkin lääkäri laitettiin vastuuseen,kun toi matkalta viruksen.Miten oon Hussis lääri,joka tuli matkalta ja seuraavanapäivänä sairaalaan töihin,miten on hänen vastuunsa,joutuneeko vastuuseen ,tartutti monia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Eikös vihreät ole mielissään kun ei autot ei liiku

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        Suomes on niin lepsua touhua nuo rajoituksetkin, kovat sakot kaikille jotka ei noudata sääntöjä. Päättäjätkin toiminu liian myöhään, on vaan palloiteltu kuoleman vakavalla asialla ja leikitään ihmisten hengellä, hävetkää päättäjät.:(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se johtuu näistä vähättelijöistä, että mitään ei aluksi tehty. Trumppikaan ei kuunnellut asiantuntijoita ja nyt siellä on tullut housuun.

        Niin, ja vaikka olisi tehty mitä tahansa, korona olisi levinnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilannehan on tämä että vaikka hallitus laittaisi kuinka rajoitteita on ihmisiä jotka vähät välittää tilanteesta. Jokaisen suomalaisen pitäisi itse noudattaa rajoituksia ja ottaa vastuu omista tekemisistään. Välittää myös muista ihmisistä. Ainut keino millä saa taudin aisoihin on se että jokainen ottaa vastuuta.

        Laita itses pakkopaitaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on tietoinen taudistaan, sen levittämisestä voi saada max 10 vuotta.

        Suuresti ihmettelen miten välinpitämätöntä toimintaa lentokentillä ollut, kaikki saa tulla ja mennä kuinka haluaa oli kuolemantauti korona tai ei, eihän se päälle näy mutta .....
        Ja mikä h.......n pakko niitä suomalaisia on tänne vetää ulkomailta ja tänne tuli 200000 kriittiseltä alueelta, mitä teki Suomi, kaikki vaan omaehtoiseen karanteeniin kotiin hah... näin meillä torjutaan hirvittävän tappavaa koronatautia, v.... mitä järkyttävän välinpitämätöntä toimintaa päättäjiltä, hävetkää.... niin ja nyt odotetaan 40000 lisää suomalaista ulkomailta, joo en voi käsittää , käsittämätöntä.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri virhe. Eteläsuomalaiset saivat palata hiihtolomalta esim. Italiasta ilman karanteeia.

        Sai muualta Suomestakin, ne sitten vei tautia eteenpäin. Uudellamaalla nyt sattuu asumaan lähes kolmasosa väestöstä. 1,6 miljoonaa. Tietenkin tapauksiakin on enemmän.

      • Anonyymi

        Nyt kannattaa lähteä Uudeltamaalta, vielä ehtii! Samoin kapakkaan kannattaa mennä ryyppäämään perin ankarasti, koska kohta on kapakat kiinni!

      • Anonyymi

        Idioottien vihervassarien takia normiihmiset kärsivät paremminkin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Sodassa valtatiet ovat kuitenkin pommitetut: kiertäkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        Raija Toiviainen syyttelemään pinnareitakin.

      • Anonyymi

        Suomessa on valtiovarainministeriön, Suomen pankin, Paivi Sillanaukeen ja THL:n huijaama tyttörukkahallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaa lähteä Uudeltamaalta, vielä ehtii! Samoin kapakkaan kannattaa mennä ryyppäämään perin ankarasti, koska kohta on kapakat kiinni!

        Alkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri virhe. Eteläsuomalaiset saivat palata hiihtolomalta esim. Italiasta ilman karanteeia.

        Ja pohjoissuomalaiset!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja vaikka olisi tehty mitä tahansa, korona olisi levinnyt.

        Tämä on kieltämättä hyvinkin todennäköistä. Vaikka henkilöliikenne olisi pysäytetty täysin, niin tavaraliikenteen on pakko kulkea. Ja korona säilyy useita päiviä pinnoilla, jotain kautta se olisi tänne päässyt.

        Ellei muutoin, niin jonkun rajan yli juoksevan koiran mukana.

      • Anonyymi

        Kansanedustajat ja hallitus saava t matkustaa ja levittää vapaasti koska...

      • Anonyymi

        Te olette juuri niitä idiootteja, jotka ottavat kaiken hallituksen ja median sanoman lakina. Ajatelkaa omilla aivoillanne tätä koronatilannetta!!!!

      • Anonyymi

        Idioottimaisten päätösten vuoksi talous romahtaa ja nähdään kenties massiivisin konkurssi- ja työttömyysaalto mitä kuvitella saattaa. Kaikki vain sen takia, ettei keuhkokuume ruuhkauta sairaaloita. Pienempi paha se olisi ollut. Ennusteissa koronan kuolonuhreja tulisi pahimmillaankin vain 3500. Normaaliin kausi-infulenssaan kuolee vuosittain Suomessa n. 500 hlöä ja sairaalabakteereihin n. 1200 hlöä. Vähän suhteellisuudentajua!

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Suomalaiset ovat jo nyt osoittaneet miten huonosti kykenevät kantamaan vastuuta kriisin keskellä, vaikka todennäköisesti ollaan vasta alkutaipaleella.
        Nyt ei ole itsekkyyden aika, pitää ymmärtää jokaisen että elämme poikkeus oloissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on kieltämättä hyvinkin todennäköistä. Vaikka henkilöliikenne olisi pysäytetty täysin, niin tavaraliikenteen on pakko kulkea. Ja korona säilyy useita päiviä pinnoilla, jotain kautta se olisi tänne päässyt.

        Ellei muutoin, niin jonkun rajan yli juoksevan koiran mukana.

        Väärää puhetta! Korona nimenomaan ei säily pinnoilla kuin muutaman tunnin, tai voi säilyä, mutta käytännössä heikkenee niin paljon, että on 90% vaaraton jo parin tunnin päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Ei menny
        Eridtyken voi purkaa nopeasti jos jotkut tajuu olla levittämä koromaaa

        Kaveri ti USA ja käy lenkillä viemässä ruokaa

        Ei kuitenkaan töissä voi. Käydä

        Kaupassa käy levitetään tautii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä se kuumemittari tässä auttaa? Ettekö te saatanan retardit tajua, että sitä koronaa voi tartuttaa myös täysin oireetonkin? Oireet voi alkaa vasta 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja siinä ajassa sen ehtii tartuttaa moneen muuhun.

        Mutt jos ei tartu muihin ei olle oireeton, nin miksi pitäisi muka peräytyä siit Lapin hiihtoreissust tai Alpeilta kun se on kertta maksettu verotetuilla euroilla. Miksi te työttömyyskorvauksesen anojat muka ollette parempia ihmisiä, varfför de ?!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärää puhetta! Korona nimenomaan ei säily pinnoilla kuin muutaman tunnin, tai voi säilyä, mutta käytännössä heikkenee niin paljon, että on 90% vaaraton jo parin tunnin päästä.

        Olet sekoittanut tutkimukset. Pari tuntia ilmassa, mutta 24 tuntia pahvilla ja 2-3 päivää metallilla ja muovilla. Eli pikakuljetuksissa tarttuu helposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Entä onko Islamin levittäminen Eurooppaan vakava rikos? Pitäisikö olla?

        Kumpi on tapannut vuosien aikana enemmän Euroopassa? Islam vai covid-19?

      • Anonyymi

        Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,jylhien järvien laulantaa.Meilleppä vapautta on vaarat nää,ryöstäjät menkööt merten taa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaa lähteä Uudeltamaalta, vielä ehtii! Samoin kapakkaan kannattaa mennä ryyppäämään perin ankarasti, koska kohta on kapakat kiinni!

        Voi voi sentään,nyt kyllä kannatta ottaa kaikki ilo irti,mutta valitettavasti emme ehdi surra puolestasi,muuta tekemistä nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Mitä väliä jollakin jonolla tässä tilanteessa on? Pieni haitta verrattuna siihen, että ymmärtämättömät toimivat vastoin ohjeita ja kehotuksia. Nyt sopeudutaan muuttuneeseen maailmaan, tai itketään ja sopeudutaan. Ja siinä maailmassa ei ole tilaa joukkokokoontumisille ja ympäriinsä matkustelulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin aletaan haastaa käräjille huvimatkailijoita?

        Huvimatkaisua ei tulevaisuudessa enää ole, koska on otettu nykyisestä pandemiasta opiksi. Ainakin toivottavasti otetaan opiksi ja laitetaan huvimatkailu ruotuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkin tyhmälle idiootille se sakko pitäisi kirjoittaa jo pelkästä aivökääpiön olemassa olosta.

        Totta! Ainakin kymppitonnin sakko, niin se aivokääpio kyllä häviää ja järki alkaa toimimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,jylhien järvien laulantaa.Meilleppä vapautta on vaarat nää,ryöstäjät menkööt merten taa.

        Meidän on Ruotsista luotava maa , raukat vain jäivät merten taa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin aletaan haastaa käräjille huvimatkailijoita?

        Höpö höpö, kuljetaan maaseudullakin, väljää, mukavaa asuskelua ja olemista. Oli viime perjantaina tullut suomeen 30 filippiiniläis hoitajaa. Miten on mahdollista? Taitaa kytkeytyä tähän myös palkkaneuvottelut hoitajien palkoista. Oon hyvä jos mahd.moni uudellamaalla sairastuu ja voidaan todeta kuinka oli tarpeellista ja tarvitsemme ulkomaalaista työvoimaa: uskomatonta

      • Anonyymi

        Voisi luulla, että meneillään on vähintään sota. Täysin ylimitoitettua touhua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoon!

        Ilman muuta. Ja kun juomat loppuu, kapakkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te olette juuri niitä idiootteja, jotka ottavat kaiken hallituksen ja median sanoman lakina. Ajatelkaa omilla aivoillanne tätä koronatilannetta!!!!

        Ei siinä ole mitään ajattelemista. Pakotteet on ihan hulluja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä jollakin jonolla tässä tilanteessa on? Pieni haitta verrattuna siihen, että ymmärtämättömät toimivat vastoin ohjeita ja kehotuksia. Nyt sopeudutaan muuttuneeseen maailmaan, tai itketään ja sopeudutaan. Ja siinä maailmassa ei ole tilaa joukkokokoontumisille ja ympäriinsä matkustelulle.

        Seuraavaksi sinä varmaankin "pelastat" sairaat kuolemasta kolmeen neljään flenssuunkin vuoden aikana? Siis menemällä itse karanteeniin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin. Pelottavintahan tässä on se kuinka paljon tuolla liikkuu sellaisia tartuttajia, jotka itse ovat oireettomia. Olet voinut saada tartunnan juuri ennen koiutumista reissusta, jolloin tauti vasta itää. Sitten kuljet pitkin poikin kauppoja ja ostoskeskuksia tartuttamassa muita.
        En ymmärrä, olemmeko me ihmiset niin tyhmiä, että odotamme viranomaisten käskyä jäädä kotiin. Eikö jokainen voisi käyttää omaa järkeään ja jättää kaikki turha ulkona liikkuminen pois. Se on ainoa keino välttää tarttumista, sairastumista ja turhia kuolemia.
        Ja mieti.....vaikka et välittäisi itsestäsi niin välinpitämättömyytesi voi kostautua toiselle.

        Pahinta on se, että sain luultavasti oireettomalta taudin kantajalta tartunnan eikä itselläni ole luultavasti silti mitään oireita. Eikä tule olemaankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilannehan on tämä että vaikka hallitus laittaisi kuinka rajoitteita on ihmisiä jotka vähät välittää tilanteesta. Jokaisen suomalaisen pitäisi itse noudattaa rajoituksia ja ottaa vastuu omista tekemisistään. Välittää myös muista ihmisistä. Ainut keino millä saa taudin aisoihin on se että jokainen ottaa vastuuta.

        Jos minulla olisi mökki Uudenmaan läänin ulkopuolella, niin nämä kulkemisrajoiteuhkaukset saisivat minut lähtemään sinne heti. Olisi paljon fiksumpaa hallitukselta pyytää ihmisiä olemaan menemättä Uudenmaan ulkopuolella olevaan mökkiin, useampi voisi jopa noudattaa pyyntöä. Enkä usko, että tällä läänirajoituksella on suurtakaan vaikutusta tähän aikaan. Ei tämä nyt ihan mökkeilysesonkia ole tähän aikaan.

      • Anonyymi

        Syö VitaePro niin ei tarvitse jännittää. Pysyy koronat kaukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        no hohhoijaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri virhe. Eteläsuomalaiset saivat palata hiihtolomalta esim. Italiasta ilman karanteeia.

        Onneksi Italiasta ei palannut yhtään Keski-eikä Pohjoissuomalaista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Miten joku voikaan olla noin typerä? Miten jokaiselle palaajalle löytyy valtion virkamies vahtimaan 24 h/14.

        Lisäksi valehtelet, ettei ole ohjeistettu ulkomailta palaajia. Mun tuttavani tuli Suomeen kaksi viikkoa sitten. Hän tuli sellaisesta maasta, missä koronaa ei ollut vielä tavattu. Lisäksi hän oli lomalla viettämässä aikaa purjehtimalla pari viikkoa. Eli tuskin sai siellä koronaa. Kun hän palasi Suomeen, niin häntä kyllä opastettiin ja hän sai mm. tekstiviestin siitä, että kotikaranteenissa on oltava 14 vuorokautta. Hän on uskollisesti ollut tekemässä etätöitä nyt kotonaan, eikä ole poistunut sieltä mihinkään.

        Suomen valtio ei voi yhtään mitään sille, että kansalaiset ovat tottelemattomia. Jotkut etenkin vanhat ovat, kuin pieniä lapsia ja niitä pitää paimentaa kaikenaikaa. Joku tuolla jossain sanoi, että etenkin vanhempien vahtimista voi verrata siihen, että heittää kourallisen kirppuja ilmaan ja yrittää saada niitä kiinni. Tuo näkyy pätevän suurempaan osaan suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, kuljetaan maaseudullakin, väljää, mukavaa asuskelua ja olemista. Oli viime perjantaina tullut suomeen 30 filippiiniläis hoitajaa. Miten on mahdollista? Taitaa kytkeytyä tähän myös palkkaneuvottelut hoitajien palkoista. Oon hyvä jos mahd.moni uudellamaalla sairastuu ja voidaan todeta kuinka oli tarpeellista ja tarvitsemme ulkomaalaista työvoimaa: uskomatonta

        näitä kyllä otetaan vastaan avosylin rajat kiinni helvetti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sai muualta Suomestakin, ne sitten vei tautia eteenpäin. Uudellamaalla nyt sattuu asumaan lähes kolmasosa väestöstä. 1,6 miljoonaa. Tietenkin tapauksiakin on enemmän.

        Uusimaan pitää eristää ainakin vuodeksi niin olisivat vähemmän tyhmiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta!
        Idioottien takia kärsimme.Näiden minä tiedän,minä,minä,minä ihmisten takia.
        Ja ne jotka lentäenkin tulleet ,eikä menneet karanteeniin,vaan suoraan ruokakauppaan tai muualle.Vähät välittivät ja levittivät virusta.Nämä vastuuseen teoistaan.Venäjälläkin lääkäri laitettiin vastuuseen,kun toi matkalta viruksen.Miten oon Hussis lääri,joka tuli matkalta ja seuraavanapäivänä sairaalaan töihin,miten on hänen vastuunsa,joutuneeko vastuuseen ,tartutti monia!

        Niinpä jos lääkärit on noin tyhmiä niin mitä voi tavalliselta kansalaiselta vaatia?,Päät pölkylle vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        Maailmalta, siis ei pelkästään Espanjasta, on esim. kahden viimeisen viikon aikana palannut ihmisiä arviolta kymmeniä tuhansia. Kaikki palaavat ovat potentiaalisia viruksen levittäjiä vaikka heillä ei oireita olisikaan. Kuitenkin esim. Espanjasta palaavista osa on olleet karanteenissa kohta kaksi viikkoa ja muuallakin on ollut liikkumisrajoituksia, joten he ovat todennäköisesti pienin vaara suomalaisille. Silti palaajille on annettu suositus kahden viikon karanteenista, jota joku noudattaa ja joku sitten ei. Panemalla kaikki tulijat kahden viikon karanteeniin hotelleihin kuten 2015 Ruotsista tulleet pantiin kuukausiksi, niin johan Suomen hotellibines ja kulkutauti kukoistaisi. Tietenkin mahdollisten sairastuneiden valvonta ja ruumiiden kerääminen olisi helpompaa kun ne olisivat samoissa tiloissa eikä ympäri ämpäri pitkin valtakuntaa. Säästöä sekin.

        Valitettavasti THL ja maan hallitus ovat näiden ulkomailta palaavien osalta nukkuneet onnensa ohi sillä vahinko on jo tapahtunut. Lomalaiset ovat jo suurimmalta osaltaan palanneet ja levittäytyneet pitkin maata, joten mahdollisen hännänhuipun sulkeminen Helsingin hotelleihin ei tässä konkurssissa enää paljoa pelasta. Valtion ja hallituksen toiminta on ollut VPK:n kaltaista eli tulipalojen sammutusta ilman ennalta ehkäisyä. Kun koko ajan olemme myöhässä, niin taudin etenemistä ei voida edes kunnolla hidastaa pysäyttämisestä nyt puhumattakaan.

        Espanjassa on katastrofi laukeamassa käsiin vaikka siellä määrättiin ulkonaliikkumiskielto jo kohta kaksi viikkoa sitten. Kaikki ravintolat, kahvilat, baarit, yökerhot yms. sekä muut kaupat on suljettu ruokakauppoja ja apteekkeja lukuunottamatta, ulkona liikkuminen on kielletty vain pienin poikkeuksin ja poliisi valvoo ja kirjoittaa kovia sakkoja kiellon rikkojille.

        Suomessa pitää toimia kuten mm. Espanjassa eli ravintolat, baarit, yökerhot, kahvilat, kaupat ja kauppakeskukset kiinni, vain apteekit ja ruokakaupat hallitusti auki, ulkonaliikkumiskielto kaikille yli 5.000 asukaan taajamille, sallittua olisi vain töissä käynti ja muutamat muut tiukat välttämättömät poikkeukset. Tällöin olisi edes teoriassa mahdollista päästä taudissa niskan pääälle ja jollain tavalla hallita tilannetta. Espanjassakin viivyteltiin liian kauan vaikka Kiinan, Intian, Iranin ja naapurin Italian tilanne oli nähtävissä. Suomessa tehtiin sama virhe ja nyt on myöhäistä mutta ainahan hallitus voi selitellä ja sitähän se tekeekin.

        Mitä kustannuksiin tulee, niin vuoden 2015 jälkeen olemme maksaneet ainakin 15 miljardia humanitaarisen maahanmuuton kustannuksia suomalaisten siitä millään tavalla hyötymättä. Samalla tulijat ovat raiskanneet satoja lapsia ja naisia sekä tappaneet kymmeniä suomalaisia. Näin ollen olemme tosiasiallisesti olleet jo viisi vuotta humanitaarisen katastrofin piirissä. Valtiovaltaa sen paremmin kuin monia kansalaisiakaan tämä ei tunnu huolettavan, joten ehkäpä sitä oppii kestämään kurjuutta kun riittävän kauan harjoittelee. Uudenmaan sulku on vain laastaria ja hallituksen epätoivoinen yritys parannella kädettömyyttään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Paluuliikenne Uudeltamaalta ei ollut sen suurempaa kuin tavallisestikkaan. Tämä eristäminen oli kuitenkin liikaa. Kyseessä on yhteiskuntakokeilu ja halutaan selvittää miten pitkälle voidaan mennä. Intiassa pääministeri pisti 1,3 miljardia viikoksi kotiinsa. Tuntuu, että kaikkialla on sama meininki, kuin kilpailu siitä kuka pystyy "hidastamaan" viruksen etenemistä. Tosiasiallisesti nyt tutkitaan miten hyvin lainsäädäntö ja muut toimivaltuudet pelaavat ja missä tarvitaan vielä hienosäätöä. Tämä kaikki tähtää kuitenkin siihen lopulliseen päämäärään, joka on ilmaistu Raamatussa eli kristittyjen vainoamiseen. Lopunaikana, joka on ihan kohta kristittyjä jahdataan kuin juutalaisia natsisaksassa.

        Saatat ihmetellä mistä minä moisia keksin, mutta mieti miksi muka otetta vallasta halutaan lisätä. Syy on siinä, että liian heikko valta ei kykene toteuttamaan hirmutekoja. Kun valta on absoluuttista niin silloin valta on yhdellä kuten Pohjois-Koreassa ja sielläkin vainotaan kristittyjä. Itse asiassa aivan kaikkialla vainotaan kristittyjä, ihan kaikkialla. Pohjoismaissa se on halveksuntaa ja muualla suoraa miekanterää.

        Kautta historian vallassa olleet ovat vihanneet ihmisiä, jotka uskovat Jeesukseen ja puhuvat Hänestä. Syy on siinä, että yleensä pahuus on vallassa olevien sydämessä. Politikot aina lupaavat yhtä ja tekevät juuri päinvastoin. Ihmisiä he toki ovat, mutta itsekkyys ja ideologia tuntuvat menevän sen asian edelle, että he ovat edustamassa kansaa, eivät itseään.

        Kun kristityt puhuvat Jeesuksesta he muistuttavat, että elämä on lyhyt ja kyseessä on hirmuinen kamppailu jokaisen meidän sielusta. Jeesuksen nimi nuhtelee näitä ihmisiä. Toisille taas Jeesus tuntuu olevan sietämätön kilpailija sillä osa ihmisistä haluaa tulla palvotuksi. Esim. Paavi on nimittänyt itsensä jumalan pojan sijaiseksi. Kim yong taas on isä aurinkoinen. Islamin uskoisissa maissa on taas paljon kalifeja. Kaikki ovat kuitenkin lihaa ja verta ja kristittyjen muistutukset ärsyttävät heitä, koska ne jäävät soimaan heidän päähänsä ja häiritsevät heidän nautiskeluaan ja hedonismia.

        Onneksi kuitenkin minä ja minun perheeni palvelemme Herraa. Jeesuksen lunastustyö on pelastanut minun syntisen sieluni kadotukselta ja tiedän, että Herra sotii minun puolestani. Sortajat ja vääryydentekijät Jumala polkee maahan tavalla tai toisella ja muistoakaan heistä ei jää. Hänen käskynsä ovat oppaanani ja sapatilla kunnioitan Häntä luojana. Tämän kaiken myllerryksen keskellä voin vain huoletta katsella, kun Suomen hallitus tekee erilaisia tempauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        .Tuollainen on tosi pieni haitta,jos puoli Suomea säästyisi taudilta. Itsekkyys huipussaan Helsingin seudulla. Suomen talouskin voisi helpommin elpyä, jos muu Suomi saataisiin pidettyä käynnissä. Ja luultavasti Sarsin sairastaneena, olisit samaa mieltä taudin leviämisen estämisestä. Haavistokin saisi suuntautua muuhun kuin näiden kaikenkarvastaisten ryhmämatkojen järjestämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se johtuu näistä vähättelijöistä, että mitään ei aluksi tehty. Trumppikaan ei kuunnellut asiantuntijoita ja nyt siellä on tullut housuun.

        Jos katsoit eilen illalla Amerikka, jakautunut maa, niin Trump panee sen demokraattien syyksi ilman muuta. Jäi hieman epäselväksi, mutta hän ei tainnut lopultakaan saada kaadettua Obama-care terveydenhoitolakia ja tosi hyvä niin.
        Ja tätä tautia ei todellakaan kannata vähätellä- Nimim. luultavasti Sars 1 sairastanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta!
        Idioottien takia kärsimme.Näiden minä tiedän,minä,minä,minä ihmisten takia.
        Ja ne jotka lentäenkin tulleet ,eikä menneet karanteeniin,vaan suoraan ruokakauppaan tai muualle.Vähät välittivät ja levittivät virusta.Nämä vastuuseen teoistaan.Venäjälläkin lääkäri laitettiin vastuuseen,kun toi matkalta viruksen.Miten oon Hussis lääri,joka tuli matkalta ja seuraavanapäivänä sairaalaan töihin,miten on hänen vastuunsa,joutuneeko vastuuseen ,tartutti monia!

        Husissa muistaakseni töihin palaaminen välittömästi tuli johdon käskynä. Viimeksi muuten Tv:ssä joku asiantuntija alkoi näyttää sairaalta, eikä näissä ruutukuvissakaan turvavälejä pahemmin ole. Eikä vielä tiedetä varmasti, vaikka sittenkin tarttuisi myös kauempaa ilmateitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuresti ihmettelen miten välinpitämätöntä toimintaa lentokentillä ollut, kaikki saa tulla ja mennä kuinka haluaa oli kuolemantauti korona tai ei, eihän se päälle näy mutta .....
        Ja mikä h.......n pakko niitä suomalaisia on tänne vetää ulkomailta ja tänne tuli 200000 kriittiseltä alueelta, mitä teki Suomi, kaikki vaan omaehtoiseen karanteeniin kotiin hah... näin meillä torjutaan hirvittävän tappavaa koronatautia, v.... mitä järkyttävän välinpitämätöntä toimintaa päättäjiltä, hävetkää.... niin ja nyt odotetaan 40000 lisää suomalaista ulkomailta, joo en voi käsittää , käsittämätöntä.....

        200 000 on varmaan joku trolliluku, mutta Haavisto saisi perustaa oman extreme-matkatoimiston ja hänelle henkilökohtaisesti pitäisi lukea lakia kuolemanvaaran tuottamisesta muille ihmisille. Tappavaa auttamishalua ihmisillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idioottimaisten päätösten vuoksi talous romahtaa ja nähdään kenties massiivisin konkurssi- ja työttömyysaalto mitä kuvitella saattaa. Kaikki vain sen takia, ettei keuhkokuume ruuhkauta sairaaloita. Pienempi paha se olisi ollut. Ennusteissa koronan kuolonuhreja tulisi pahimmillaankin vain 3500. Normaaliin kausi-infulenssaan kuolee vuosittain Suomessa n. 500 hlöä ja sairaalabakteereihin n. 1200 hlöä. Vähän suhteellisuudentajua!

        Mistä tiedät, ettet olisi niiden 3500 joukossa. Ruotsista se kohta nähdään, miten käy, koska siellä tallaisia rajoituksia ei ole. Mene käymään vaikka Tukholmassa ja bailaa viimeisen päälle jossain yökerhossa, muttä jää sitten sinne, on svenskeillä varmaan velvollisuus auttaa turistiakin. Sinne jonnekin jää- tai urheiluhalliin, minne niitä sairaspaikkoja väsätään.
        Hyvää matkaa-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Voi harmi kannattaa se asua siellä virus pesässä. Turha lähteä karkuun. Muuvalle ei haluta Uudeltamaalta tulijoita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä se kuumemittari tässä auttaa? Ettekö te saatanan retardit tajua, että sitä koronaa voi tartuttaa myös täysin oireetonkin? Oireet voi alkaa vasta 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja siinä ajassa sen ehtii tartuttaa moneen muuhun.

        Minähän takia suositellaan välttämään ihmiskontakteja ja suositaan eristäytymistä 🤦🏽‍♂️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilannehan on tämä että vaikka hallitus laittaisi kuinka rajoitteita on ihmisiä jotka vähät välittää tilanteesta. Jokaisen suomalaisen pitäisi itse noudattaa rajoituksia ja ottaa vastuu omista tekemisistään. Välittää myös muista ihmisistä. Ainut keino millä saa taudin aisoihin on se että jokainen ottaa vastuuta.

        Juuri näin! Kaikkien on nyt vaan pysyttävä kotonaan ja oltava siellä. Muuten meillekin tulee Espanjan ja Italian ulkonaliikkumiskielto! Ja kaikki eivät oireile mitenkään muuten kuin ehkä sykkeen nousulla. Siis jos sulla käy tuuri.

        Maailmalla on mennyt jo vauvakin tähän. Täytyykö meilläkin kuolla lapsia ennen kuin mökkeilijät tms. Uskoo?

      • Anonyymi

        Yrittäkää nyt ymmärtää, että tämä ei ole varsinainen räkätauti, vaan tämä tauti lamaannuttaa keuhkot niin ettei kertakaikkiaan pysty hengittämään. Ainakin Sars 1 toimi näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Mahtaakohan koskea myös matuja kun aletaan rangaistuksia jakamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä onko Islamin levittäminen Eurooppaan vakava rikos? Pitäisikö olla?

        Kumpi on tapannut vuosien aikana enemmän Euroopassa? Islam vai covid-19?

        Molemmat ovat tappaneet vähemmän kuin Kristinusko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä onko Islamin levittäminen Eurooppaan vakava rikos? Pitäisikö olla?

        Kumpi on tapannut vuosien aikana enemmän Euroopassa? Islam vai covid-19?

        Ei se islaminkaan levittäminen ole suotavaa. Tarttuvan taudin tietoinen levittäminen on syystäkin vakava rikos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syö VitaePro niin ei tarvitse jännittää. Pysyy koronat kaukana.

        Eikä muuten pysy. Äläpä levitä valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idioottimaisten päätösten vuoksi talous romahtaa ja nähdään kenties massiivisin konkurssi- ja työttömyysaalto mitä kuvitella saattaa. Kaikki vain sen takia, ettei keuhkokuume ruuhkauta sairaaloita. Pienempi paha se olisi ollut. Ennusteissa koronan kuolonuhreja tulisi pahimmillaankin vain 3500. Normaaliin kausi-infulenssaan kuolee vuosittain Suomessa n. 500 hlöä ja sairaalabakteereihin n. 1200 hlöä. Vähän suhteellisuudentajua!

        Tyhmä taidat olla. Kaikki nuo ihmiset käyvät sairaalan läpi ennen kuolemaansa ja kaikki ne muutkin sairaudet ja influenssat on vielä olemassa ihmisiä kuolisi ihan helvetisti ja muuhunkin kuin koronaan koska sairaalat ovat täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä se kuumemittari tässä auttaa? Ettekö te saatanan retardit tajua, että sitä koronaa voi tartuttaa myös täysin oireetonkin? Oireet voi alkaa vasta 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja siinä ajassa sen ehtii tartuttaa moneen muuhun.

        Kohta on kaksi viikkoa lopussa ei ole oireita mutta karanteenissa pitää olla iänkin puolesta .
        Vaikka läheltä piti kun viimeiselle lennolle päästiin ja tultiin helsikiin lentoasemalle ei minkäänlaista kontrollia joten oikei että uusimaa pistetään karanteeniin

        Eiköhän sinullekin tule aikanaan toinen ääni kelloon, kun alat pikku hiljaa sisäistää, mihin kaikkeen nämä toimet ovat lopulta johtamassa. Vielä on helppo huudella, kun yhteiskunnan seisahtumisen seuraukset rajoittuvat lähinnä muutamiin rajoituksiin. Seuraukset ovat vasta tulossa, ja havainto siitä, että kyse ei ollutkaan muutamasta viikosta. Mieti sitä sitten, kun älyät, että jo nyt on selvät merkit siitä, että todellista kestoa ei haluta sanoa suoraan vaan rajoituksia esitetään vähitellen väläyttämällä.

        Aivan. Tässähän alkaa ihan haaveilemaan, että tulisi ihka oikea sota! Silloinkin olisi vapaampaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin oikea ratkaisu, pääsiäisliikenne aisoihin. Tosin olisi voinut tämän jo toteuttaa aiemmin.

        Taas se nähtiin, että missäpäin Suomea se typeryys asuu... Etelässä tietysti, koska sehän on se Suomen alapää, viemäri. Kun ihmiset ovat noin tyhmiä, niin tarvitaan erikoisia toimia, kuten eristäminen. Kaikki mitä tästä opitaan, on vain hyväksi jatkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te olette juuri niitä idiootteja, jotka ottavat kaiken hallituksen ja median sanoman lakina. Ajatelkaa omilla aivoillanne tätä koronatilannetta!!!!

        No kun se omilla aivoilla ajatteleminen ei näköjään toiminut, on hallituksen ollut pakko ottaa käyttöön Uudenmaan sulkeminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomes on niin lepsua touhua nuo rajoituksetkin, kovat sakot kaikille jotka ei noudata sääntöjä. Päättäjätkin toiminu liian myöhään, on vaan palloiteltu kuoleman vakavalla asialla ja leikitään ihmisten hengellä, hävetkää päättäjät.:(

        voisitko kertoa mitä sääntöjä pitäisi noudattaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomes on niin lepsua touhua nuo rajoituksetkin, kovat sakot kaikille jotka ei noudata sääntöjä. Päättäjätkin toiminu liian myöhään, on vaan palloiteltu kuoleman vakavalla asialla ja leikitään ihmisten hengellä, hävetkää päättäjät.:(

        voisitko kertoa mitä sääntöjä pitäisi noudattaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodassa valtatiet ovat kuitenkin pommitetut: kiertäkää.

        pääseeköhän jokereitten kausikortil helsinkiin

        ei todellakaan menty liian pitkälle sulkeminen olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten

        kyllä asia on näin aivan varmasti on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä onko Islamin levittäminen Eurooppaan vakava rikos? Pitäisikö olla?

        Kumpi on tapannut vuosien aikana enemmän Euroopassa? Islam vai covid-19?

        Vai kristinusko? Vai liikenne? Vai Stalin? Eihän nuo ihmisen toimet ole mitenkään verrattavissa kulkutauteihin, taudit tappavat vielä kaikkien muiden syiden lisäksi ihan mm. ismeihin ja ihonväriin katsomatta.

      • Ainakin sieltä espanijasta tuleille karanteenilaisille jalkapannat, ett' pysyvät myös karanteenissa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        EI TODELLAKAAN MENTY

        VOISI SANOA ETTÄ EHKÄ TEHOKKAINEN KEINO VIRUKSEN TORJUNNASSA

        KIITOS HALLITUKSELLE SE TEKI OIKEIN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja vaikka olisi tehty mitä tahansa, korona olisi levinnyt.

        ulkona liikkumis kielto voimaan nahdollisimman pian

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minähän takia suositellaan välttämään ihmiskontakteja ja suositaan eristäytymistä 🤦🏽‍♂️

        Se edistää mielialalääkkeiden myyntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas se nähtiin, että missäpäin Suomea se typeryys asuu... Etelässä tietysti, koska sehän on se Suomen alapää, viemäri. Kun ihmiset ovat noin tyhmiä, niin tarvitaan erikoisia toimia, kuten eristäminen. Kaikki mitä tästä opitaan, on vain hyväksi jatkossa.

        Olemme oppineet sen, että meillä on paska hallitus. Kuten tiedät, se korona on levinnyt rajoitusten aikoina - ja ei ainakaan vähene näillä (eikä millään) uusilla kansalaisvapauksien rajoituksilla.

      • Anonyymi

        Kyllä varmaan hyvä juttu. Näin saadaan pääkaupunkiseudun väestö hoidettua kunnialla. Kunhan täällä tilanne on hallussa, niin sitten taudin voi antaa levitä muualle suomeen.
        Näin saadaan suomen talousmoottori taas käyntiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi päällikkö mainitsi että taudin levittäminen on vakavarikos, eli ei taida selvitä, edes sakoilla.

        Puhu pukille, ei kukaan levitä tahallaan, paitsi viruksen kehittäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on tietoinen taudistaan, sen levittämisestä voi saada max 10 vuotta.

        Minä ainakin levittelen KÄSIÄNI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ulkona liikkumis kielto voimaan nahdollisimman pian

        Ulkonaliikkumiskielto on suomenkielen kieliopin mukaan yhdyssana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös vihreät ole mielissään kun ei autot ei liiku

        Vihreiden tavoite on ettei mikään enää liiku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taudin levittäminen ei ole niin vakava rikos kuin se että Mäenpää sanoi vieraita lajeja vieraslajeiksi. Vakava yhdyssanavirhe. Samanlainen virhe kuin jos kansanedustajaa sanoo kansan edustajaksi.
        Kansan edustaja on populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti ja äitin nussija.

        Sano tuo päin naamaa, omaisille, jonka äheisen sait hengiltä.

      • Anonyymi

        Jaa, että aluksi vähätteli (jälkiviisaus on tosi helppoa) ja nyt ylimitoittaa ( tulevaisuuden ennustaminen on tosi vaikeata).

        Vasta suksyllä voit jälkiviisaana todeta, oliko toiminta ylimitoitettua vai ei. Vielä et pysty sitä tekemään. Ehkä me muut voimme sitten jälkiviisaina todeta sinun vähätelleen 26.3.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme oppineet sen, että meillä on paska hallitus. Kuten tiedät, se korona on levinnyt rajoitusten aikoina - ja ei ainakaan vähene näillä (eikä millään) uusilla kansalaisvapauksien rajoituksilla.

        Ei sitä ”vähentämään” pystytä.

        Näillä rajoituksilla on tarkoitus hidastaa taudin leviämistä, että edelliset tehohoitopotilaat ehtivät pois sairaalasta seuraavien tullessa. Kun niitä tiloja, hoitohenkilökuntaa ja välineitä ei riitä kaikille yht’aikaa. Jos koko maan annetaan sairastaa samanaikaisesti, joudutaan tosi raa’alla kädellä päättämään kuka saa hoitoa ja kuka jätetään tukehtumaan.

      • Anonyymi

        Kuntosalit
        Rautakaupat kiinmi
        Ulkonaliikkumiskielto yöksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!!!

        Kuntosalit kiinni
        Rautakaupat kand

        Öinen Ulkonaliikkumiskielto nuorisolle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoriteille syntyy kymmenien kilometrien jonot niistä, joilla on laillinen syy, kun jokainen auto pysäytetään. Jo nyt pienikin kolari aiheuttaa heti työmatkaliikenteeseen kilometrien jonot.

        Sympatiat työnmatkalaisille , päivälle tulee pituutta kun joutuu jonottamaan mutta pääasia että lomailijat saavat lennellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri virhe. Eteläsuomalaiset saivat palata hiihtolomalta esim. Italiasta ilman karanteeia.

        Eka munaus ja suurin ; lomailijat palasivat vapaasti Italiasta vaikka tauti tiedossa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja aluksi missattiin tuhannen taalan paikka kun karanteenia ei laitettu lomailijolle ja katsottu ett niin myös tapahtuu , nyt kärsitään kaikki ja pitkään ja tästä ei ihan helpolla selvitä , kuka selviää ja kuka ei ,

        jälkikäteen tulemme näkemään Etelä-Korean ja Ruotsin valinneen paremman tien.

        Talouden tuhoaminen on katastrofaalinen virhe ja Marinin hallitus tulee historiankirjoituksessa olemaan yksi Suomen sodanjälkeisen historian huonoimmista.

        Ongelmiin reagoidaan paniikissa sen sijaan, että oltaisiin proaktiivisesti rakennettu tarvittavaa testi- ja hoitokapasiteettia. Hölmöläisten hommaa. Jokainen uusi arvio IFR kuolleisuudesta alenee, viimeisimpänä The Lancet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus muni tilanteessa rankasti, kun pahalta infektioalueelta tulevat päästettiin ilman kontrollia. tietysti Tietysti tämä on jälkiviisautta.....

        Hallituksessa on väärät ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomes on niin lepsua touhua nuo rajoituksetkin, kovat sakot kaikille jotka ei noudata sääntöjä. Päättäjätkin toiminu liian myöhään, on vaan palloiteltu kuoleman vakavalla asialla ja leikitään ihmisten hengellä, hävetkää päättäjät.:(

        Tavallinenkin ihminen ymmärtää, HALLITUS ON AINA MYÖHÄSSÄ.

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä vangitaan mahdollisimman paljon ihmisiä pahimman epidemian alueelle niin että kaikki varmasti altistuvat kuten niillä karanteenilaivoillakin. Eikö pitäisi päinvastoin patistaa tai pakottaa ihmiset mahdollisimman hajalleen ympäri maata. Siellä pari viikkoa eristyksissä ja epidemia olisi ohi. Vaan viisaammathan ne näistä päättää kuin mää.

      • Anonyymi

        Helsschwitz-Työ tekee vapaaksi.

      • Anonyymi

        Itsekkäät minä minä ihmiset ole tähänkään saakka ohjeita noudattaneet joten miten yhtäkkiä muka näin tapahtuisi häh?!

      • Anonyymi

        Juuri siksi, etteivät lähtisi tautia levittämään maakuntiin. Jos nyt on lainkaan seurannut hallituksen tiedotuksia tai edes uutisia, niin tämän asian pitäisi olla selvä.

      • Anonyymi

        No kun ne parhhat hoitomahdollisuudetkin on Uudellamaalla. Muualla Suomessa sairaalat ei pärjäisi jos nämä 1,7 miljoonaa ihmistä levitettäisiin muualle Suomeen.

      • Anonyymi

        Uudenmaan alueella on sairaala ja tehohoitopaikkoja eniten. Lapin alueella vähiten, siksi sinne ei nyt turisteja kaivata. On parempi jos Uudenmaan alue sairastaa ensin ja kehittää vastustuskykyä, kuin koko maa kerralla.

      • Anonyymi

        Saa nähdä kuinka nämä toimenpiteet auttavat. Kukaankahan ei viellä täysin tunne tämän viruksen toimintatapoja käytännössä. Se voi yllättää viellä tutkijatkin. Mutta ainakin on yritetty jotakin tosissaan.

        Puhu vaan omasta puolestasi;-)
        https://youtu.be/iNvXDAkRzUw

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri siksi, etteivät lähtisi tautia levittämään maakuntiin. Jos nyt on lainkaan seurannut hallituksen tiedotuksia tai edes uutisia, niin tämän asian pitäisi olla selvä.

        Jotkut ovat tehneet selväksi, että eivät kuuntele koska hallituksessa on naisia.

      • Anonyymi

        Ei viisaammat vaan laumassa tyhmyys tiivistyy. Varusmiehet nuorimmat hakeen koronaa ja lomille lähtiessään levittävät koronan tehokkasti ympäri Suomea, yes hyvä illuminati ja tilanne kuten Raskassa poikkeustila ilman valvojia kaikki poliisit , varusmiehet koronassa.

      • Anonyymi

        Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pk-seudulla kuolisi koronaan. Sen jälkeen alkaa tulla asuntoja vuokra- ja myyntimarkkinoille, todennäköisesti kohtuullisemmin hinnoin. Aion seurata myynti-ilmoituksia tarkasti, jos kunnon rommi iskee niin ostan parhaat päältä. Fiksu sijoittaja asuu muualla kuin pk-seudulla koronan ja mamujen keskellä.

      • Anonyymi

        On päivänselvää, että uudellamaalla on eniten tartunnan saaneita, kun uudellamaalla on eniten ihmisiä, 1.7 miljoonaa. Miten joku uudenmaan rajat kiinni tulee auttamaan koronan leviämisen , kun sitä on jo ympäri Suomen? Ei mitenkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pk-seudulla kuolisi koronaan. Sen jälkeen alkaa tulla asuntoja vuokra- ja myyntimarkkinoille, todennäköisesti kohtuullisemmin hinnoin. Aion seurata myynti-ilmoituksia tarkasti, jos kunnon rommi iskee niin ostan parhaat päältä. Fiksu sijoittaja asuu muualla kuin pk-seudulla koronan ja mamujen keskellä.

        Viipurilainen maahanmuuttaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri siksi, etteivät lähtisi tautia levittämään maakuntiin. Jos nyt on lainkaan seurannut hallituksen tiedotuksia tai edes uutisia, niin tämän asian pitäisi olla selvä.

        Ainoa asia mikä on selvä on se, että korona leviää koko maassa. Tulee lisääntymään Uudenmaan rajojen vahtimisen jälkeenkin. Katsos, tavarat liikkuu ilman rajoituksia - ja jokuhan niitä kuljettaakin. Jotkut käy töissä koko maassa. Esim edustajat, junailijat, bussikuskit, poliisit ym.ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa nähdä kuinka nämä toimenpiteet auttavat. Kukaankahan ei viellä täysin tunne tämän viruksen toimintatapoja käytännössä. Se voi yllättää viellä tutkijatkin. Mutta ainakin on yritetty jotakin tosissaan.

        Otan räkätaudin tosissani, mutta hallituksen toimet eivät vakuuta. Hallitus tekee jotain, mikä ei tule estämään koronan leviämistä. Se tulee leviämään joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        Juurikin siksi että ette levittäisi tartuntaa koko maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pk-seudulla kuolisi koronaan. Sen jälkeen alkaa tulla asuntoja vuokra- ja myyntimarkkinoille, todennäköisesti kohtuullisemmin hinnoin. Aion seurata myynti-ilmoituksia tarkasti, jos kunnon rommi iskee niin ostan parhaat päältä. Fiksu sijoittaja asuu muualla kuin pk-seudulla koronan ja mamujen keskellä.

        Siunausta vaan nyt toimillesi.
        Perikuntasi kiittää.

      • Anonyymi

        Koska ei haluta, että se leviää hallitsemattomasti koko maassa. Siksi eristykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekkäät minä minä ihmiset ole tähänkään saakka ohjeita noudattaneet joten miten yhtäkkiä muka näin tapahtuisi häh?!

        Pakon ja rangaistusten ihmeellisellä vaikutuksella näin tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ei haluta, että se leviää hallitsemattomasti koko maassa. Siksi eristykset.

        Se on jo levinnyt koko Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ei haluta, että se leviää hallitsemattomasti koko maassa. Siksi eristykset.

        Sehän leviää. Eristyksestä huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän leviää. Eristyksestä huolimatta.

        Niin leviää, mutta HITAAMMIN, etteivät kaikki tehohoitopotilaat ole samanaikaisesti avun tarpeessa. Hoitokapasiteetti voi sitten vähän paremmin riittää tarvitsijoille, eikä tarvitse heittää arpaa siitä, kuka pääsee hengityskoneeseen ja ketkä jätetään kitumaan.

    • Anonyymi

      Muualla Suomessa on niin surkea terveydenhuolto siksi oli pakko.

      • Anonyymi

        Ihmettelen miksi Mehiläisen resursseja ei ole sosialisoitu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen miksi Mehiläisen resursseja ei ole sosialisoitu?

        Varmaan siksi, että emme asu sosialistimaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan siksi, että emme asu sosialistimaassa.

        Vähän toisen käsityksen saa kun kuuntelee persujen ja kokkateitten öyhötystä rahasta. Nyt siis päästiin vaiheeseen, jossa hallitus on opposition mielestä tehnyt taudin eteen tarvittavat päätökset, niin voidaan siirtyä vaiheeseen raha. Se on, että jopa vastustetaan kapakoitten sulkemista jota itse vaadittiin. Ainoa tavoite rahan lypsäminen härskisti.

        Kommari Arhinmäki vastustaa.

      • Anonyymi

        Ei se järin kummallinen näytä olevan Uudellamaallakaan. Ei ole edes hoitohenkilöillä tarpeeksi suojavälineitä.

    • Anonyymi

      Onhan se aika nöyryyttävä häpeä, jos ruotsalaiset osoittautuvat niin paljon suomalaisia fiksummiksi, että siellä suositukset ja ohjeet toimivat, kun täällä tarvitaan sotilaat tiesuluille.

      • Anonyymi

        Ja siellä on sitten paljon enemmän kuolleitakin.

      • Anonyymi

        Ai fiksuja kuolleita siellä nyt 44kpl ja 189 tehohoidossa ja ei sielläkään ole tehohoitopaikkoja kuin 430kpl!!!! eli kohta puolet käytössä ja viirus vasta alussa eli entä pääsiäisen jälkeen kun ovat käyneet laskettelemassa viiruslingoissa. Silloin katsotaan sairaaloissa kuka saa elää kun ei paikat riitä.Lisäksi viikon päästä maskit loppumassa ja tämä tieto Aftonbladetista tänään. Eikä niillä ole tällaisia varmuusvarastoja kuin meillä.Varmaan pyytävät maskit meiltä mutta onneksi siitä jo päätös että emme voi antaa.

        Ruotsi on pilannut itse itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on pilannut itse itsensä.

        Ruotsi ei voi muuta tehdä. Heillä on paha ongelma lähiöissä, joka leimahtaa tuleen jos määrätään karanteeni. Tämä on pakon sanelema juttu, eikä milään "taktiikka". Miksi sossut peruu Maj-tågetin? Aivan! Asun Ruotsissa.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti ovat fiksumpia

      • Anonyymi

        jos ruotsalaiset on kuuliaisia suomi ei usko ennen kun on pakko ja se on nyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siellä on sitten paljon enemmän kuolleitakin.

        Ja 10 miljoonaa asukasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai fiksuja kuolleita siellä nyt 44kpl ja 189 tehohoidossa ja ei sielläkään ole tehohoitopaikkoja kuin 430kpl!!!! eli kohta puolet käytössä ja viirus vasta alussa eli entä pääsiäisen jälkeen kun ovat käyneet laskettelemassa viiruslingoissa. Silloin katsotaan sairaaloissa kuka saa elää kun ei paikat riitä.Lisäksi viikon päästä maskit loppumassa ja tämä tieto Aftonbladetista tänään. Eikä niillä ole tällaisia varmuusvarastoja kuin meillä.Varmaan pyytävät maskit meiltä mutta onneksi siitä jo päätös että emme voi antaa.

        Kohta siellä on Italian ja Espanjan tilanne väistämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei voi muuta tehdä. Heillä on paha ongelma lähiöissä, joka leimahtaa tuleen jos määrätään karanteeni. Tämä on pakon sanelema juttu, eikä milään "taktiikka". Miksi sossut peruu Maj-tågetin? Aivan! Asun Ruotsissa.

        Sen ongelman voi ratkaista, mutta ei kuitenkaan ruotsalaisella diskuteeraamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta siellä on Italian ja Espanjan tilanne väistämättä.

        Ja me tullaan perässä.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset ovat aina olleet fiksuja, jo pienenä poikana siellä käydessä koin sen lämpimän tunteen mikä useilta suomalaisilta puuttuu.
        Harmittelin aina, että syntyi Suomeen.
        Noilla suluilla tulee vielä syntymään kohtauksia ja jopa tappoja tai murhia, joko poliisi tai armeijan nuoret kaverit vielä ampuvat jonkun tai joku tulee ampumaan sinne. Näin on hyvin todennäköistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ruotsalaiset on kuuliaisia suomi ei usko ennen kun on pakko ja se on nyt

        Ruotsissa on täysi sota päällä heti kun tulee jokin matkustusrajoitus helvetti pääsee irti

    • Anonyymi

      Jonoja tulee se on selvä mutta nyt eletään lähes sota aikaa vihollisena helvetin pieni viirus ! Mikä siinä on ettei mene kaaliin !

      • Anonyymi

        Syökää lihaa, niin tuette uusien viirusten ja tautien syntyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syökää lihaa, niin tuette uusien viirusten ja tautien syntyä.

        Syökää lihaa , niin pysytte terveinä.

        Viher-ituhipit pössyttelevät höpöheinää , sitten ovat hivissä ja AIDSissa parkumassa ilmaista terveydenhoitoa.

        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syökää lihaa, niin tuette uusien viirusten ja tautien syntyä.

        Niin Lepakon lihaa sillähän kunto kohenee

        Sianlihan syönnin olemme lopettaneet jo viime vuosituhannella. Eivät juutalaisetkaa koske sianlihaan. Siinä on jotain vastenmielistä. Ihmetystä herättää aina joulukinkut, kuka niitä syö? No onhan niitä syöjiä Suomessa. Jossain maissa syövät hiiriä, rottia, kissoja, koira..kaikkea mitä nyt vaan liikkuu. Hyvä thaimaan matkaajille maistaa .-)
        Suuri riski on kuljettaa vielä 2-3 kertaa päivässä matkailijoita Thaimaaseen. Finnairin listalla on kuitenkin joka päivä lentoja A-350 koneella??? Miksi tähän ei saa vastausta, kun muuta toimintaa lamautetaan. Raha taitaa olla syy ja sijoittajat, jotka eivät ole köyhiä, mutta joilleka muutaman kympinkin menetys on kuin sairaskohtaus tulisi.

        Kyllä kasviruoka on terveellistä eikä viruksia tule, jos ei taas tehtailla lisää näitä viruksia jakoon. Tässä ovat onnistuneet ja leviää kun on joka puolelle saatu siemenet lennätettyä.

        Sodassa kuoli enemmän kuin viisi ihmistä ...

      • Anonyymi

        Sota-aikanakaan ei laitettu Uudenmaan lääniä kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodassa kuoli enemmän kuin viisi ihmistä ...

        Sota-aikana kuoli enemmän kuin viisi, mutta siviilissä kuolee kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodassa kuoli enemmän kuin viisi ihmistä ...

        _TOISTAISEKSI_ viisi kuolemantapausta... Niitä tulee kyllä väistämättä lisää. Niin on tullut muuallakin.

    • Anonyymi

      Tutkija sitä ja tutkija tätä. Noiden tutkijoiden puheet ovat menettäneet merkityksensä jo aikoja sitten.

      • Anonyymi

        enpä usko ilmastotutkijoihinkaan , tuskinpa pelottelut pitävät paikkansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        enpä usko ilmastotutkijoihinkaan , tuskinpa pelottelut pitävät paikkansa

        Ilmastouskovaiset ovat onneksi hiljentyneet nyt täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        enpä usko ilmastotutkijoihinkaan , tuskinpa pelottelut pitävät paikkansa

        – Elokuussa 2003 esiintyi Yhdysvalloissa laajoja sähkökatkoja. Niiden johdosta suomalaiset virkamiehet ja ”asiantuntijat” kiiruhtivät tv-haastatteluissa julistamaan, että meillä Suomessa tällainen ei ole mitenkään mahdollista, koska meillä on nämä asiat hoidettu paljon paremmin ja sähkön toimitusvarmuudesta on huolehdittu moninkertaisilla varmistuksilla… Ja kas kummaa: ei ehtinyt kulua kuin muutama päivä, kun Helsingin Kruunuhaan sähkökeskuksessa tapahtui paha oikosulku, minkä seurauksena lähes koko pääkaupunkiseutu pimeni pitkäksi ajaksi. (Tämä tapahtui 23.8.2003.)

        – Nyt keväällä 2020 tämä koronavirusepidemia ja siihen varautuminen. Hallitus ja viranomaiset ovat jo pitemmän aikaa julistaneet, että mitään erityisempää hätää ei ole, sillä kaikesta on huolehdittu ja kansalaisten turvallisuus varmistettu. Käytäntö kuitenkin selvästi osoittaa, että näin ei ole asian laita. Valmistautuminen on ollut hyvinkin vajavaista, ja ihan perustarvikkeistakin on pulaa. Tämän seurauksena monia sairastuneita ei pystytä edes testaamaan, vaan heidät ohjeistetaan menemään kotiin ja hoitamaan itse itsensä niin kuin parhaaksi katsovat.

        [email protected] 07:29
        Valhetta kun tarpeeksi toistaa, siihen aletaan uskoa.

        Tilaaja26.03.2020 07:48
        Kyllä, tämähän on modernin propagandan keskeisimmän oppi-isän Joseph Goebbelsin (1897-1945) tärkeimpiä oivalluksia.

        Goebbels havaitsi, että kaikkein tehokkain propagandamenetelmä on toisto. Eli jos samaa väitettä toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, suurin osa ihmisistä rupeaa vähitellen pitämään kyseistä väitettä totena – vaikka se oikeasti olisikin aivan tuulesta temmattu.

        Esimerkiksi tämä viime aikoina suosittu ilmastohömppä ja sen levittäminen nojaa juuri tähän menetelmään. Senkään tueksi ei ole kyetty esittämään ainuttakaan tieteellisesti pätevää todistetta, mutta tästä huolimatta suuret ihmisjoukot on saatu uskomaan kyseiseen väitteeseen, kun sitä on jatkuvasti tiedotusvälineissä toistettu.

        Olet oikeassa. Kun ilmastonmuutosta sanotaan hömpäksi tarpeeksi monta kertaa, niin yksinkertaiset lhmiset alkavat uskoa sen olevan hömppää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastouskovaiset ovat onneksi hiljentyneet nyt täysin.

        Ilmastohan on karttojen mukaan parantunut, kun moni tehdas on seisokissa ja lentojakin vähennetty...siis vain vähän kuitenkin. Taivashan on täynnänsä tuhansia koneita ja näytti olevan kymmeniä helikoptereitakin Englannin rannikolla, mitähän puuhaavat??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastohan on karttojen mukaan parantunut, kun moni tehdas on seisokissa ja lentojakin vähennetty...siis vain vähän kuitenkin. Taivashan on täynnänsä tuhansia koneita ja näytti olevan kymmeniä helikoptereitakin Englannin rannikolla, mitähän puuhaavat??

        Tavaraliikenne ei pysähdy, ja suuri osa pikakuljetuksista menee lentäen.

        Eikä se ilmasto mitenkään yht'äkkiä parane. Jos päästöt pysyy tällä tasolla, se on kunnossa vuoteen 2070 mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastohan on karttojen mukaan parantunut, kun moni tehdas on seisokissa ja lentojakin vähennetty...siis vain vähän kuitenkin. Taivashan on täynnänsä tuhansia koneita ja näytti olevan kymmeniä helikoptereitakin Englannin rannikolla, mitähän puuhaavat??

        Kyttäävät varmaankin yli kahden ihmisen "kokoontumisia" :D

    • Anonyymi

      Asumistuet on lopetettava ja Helsinki tyhjennettävä vieraista.

      • Anonyymi

        Juuri näin, ainoa mitä yhteiskunta kustantaa niin on arkku. Ei asuntoja, ei ruokaa eikä sääliä, taudit talttuu aika pian, eihän rikkaat sairastu, vai miten se oli...

      • Anonyymi

        Siis kaupunki tyhjäks... ???

      • Anonyymi

        Eiköhän asumistuet saa jäädä! Tehdään sensijaan niin, että ylisuuret eläkkeet, vaikka yli 4000 euroa, lopetetaan ja annetaan nuo miljardit tuottavaan toimintaan ja auttamaan näitä puolta miljoonaa suomalaista, jotka elävät köyhyydessä, ei edes rajalla.
        Lottovoittajatkaan eivät näy auttavan Suomen huonovointisuutta, vaan pitävät visusti miljoonat pyrstön alla ja hautovat niitä sukulaisten kanssa kuin hanhiemo muniaan.
        Sanoisin, että ahnetta porukkaa ja valittaa ja kitisee. Kuitenkin tuo tautikin tuli jäädäkseen kun se kerran tehtiin laboratorioissa, en usko virallisiin selityksiin. Suomessa ei kannata enää uskoa mihinkään viralliseen, varsinkaan Estonian upotuksen jälkeen. Siinä jäi vastaamatta paljon ja todistajiakin murhattiin, yksi jopa kotiovelleen. Mitä tästä opimme, ei mitään varmaan?

    • Anonyymi

      Vappuna koko maassa tai ainakin suuressa osassa maata on laajennettu ulkonaliikkumiskielto, poliisit ja armeija valvovat että kadut pysyvät tyhjinä. Uusimaa eristetään sen vuoksi, etteivät asukkaat pääse juhannuksena mökeillensä, juhannuksena kun on tapana, että koko Uusimaa hiljenee, kun väki pakenee landelle.

      Tähän ei ole tässä epidemiassa varaa, näin ennakkoon toimimalla pyritään estämään pienten paikkakuntien terveydenhuollon ylikuormitus ja varmistamaan, että kunnan vakituiset asukkaat saavat tarvitsemansa hoidon.

      Ajatelkaa nyt vähän itsekin.

      • Anonyymi

        Ymmärtänet, että ne uusimaalaiset jotka ovat halunneet poistua mökeilleen, ovat sen jo tehneet. Uutisointi on pidemmän aikaa ollut sen suuntaista, että jokainen on tiennyt tästä jo kauan.

        Mökkiläiset voivat aina palata takaisin uudellemaalle jos pöpö iskee, kotiosoitteeseen on aina lupa palata. Joten mökkiläiset voivat rauhallisin mielin mökkeillä - jos oireet alkavat, pääsevät kuitenkin kotipaikkakunnalleen hoitoon.

        Nyt on myös jo sen verran pitkään ollut nämä karanteenit jne liikkeellä, että juhannuksena ei varmasti mitään erityistä mökkeily-piikkiä nähdä. Useimmat mökkejä omistavat ovat näin lomautettuine jne jo aikaa sitten aloittaneet mökkikauden.

      • Anonyymi

        Niin ja silloin pitäisi jo kansan huomata , ettei viranomaisiin pidä luottaa ja hoitoja ja perusteita ei ole toimille, kun karanteenit ei ole auttaneet jos ylipäätään niitä valvojia on , etteivät ole itse karanteenissa ja taudissa.

      • Anonyymi

        Joku on nähtävästi unohtanut, että Helsingissä esim. joutuu odottamaan päiviä päästääkseen terveyskeskushoitoon. Siis ihan normaalitilanteessakin! Sairaaloissa on sen sijaan kapasiteettia.

      • Anonyymi

        Jos vappuna ei voi liikkua mihinkään niin loppuu ainakin nuo työläisten vappumarssit ja porvarit voitti taas. Kapitalistia ketuttaa aina vappuna kun työläiset marssii vappua kuin voitonjuhlaansa vaikka menivät ja hävisivät sisällissodan. Porvarien mielestä kaduilla ei pitäisi marssia muut kuin he ja heidän armeijansa kolonnat. Työläisten pitäisi olla kotona hiirenhiljaa ja vain palvoa ylhäisöä tai olla kaduilla osoittamassa kunniaa oikeistolle kumartamalla tai niiaamalla jolla osoitetaan ylhäisölle alistuminen esivaltaan nähden.

        Missä ihmeen maailmassa mahdat elää? Vappu on mielestäni ollut, ainakin 40 vuotta, suurta yhteistä kevään juhlaa valkolakeille ja työläisille (joista nykyään suurin osa valkolakkeja). Englannista vielä löytyy luokkayhteiskunnan rippeitä.

    • Anonyymi

      Olen tullut siihen tulokseen että suomalainen on niin tyhmä, ettei se osaa varoa mitään.
      Mitä enemmän varoitetaan, sen innokkaammin tullaan alle metrin päähän naamasta puolihuutaen "selvittämään" koronatilannetta mitä pitäisi tehdä ja mitä ei.
      Hissi varsinkin on varmin paikka naama naamaa vasten selvittää tilannetta.

      • Anonyymi

        "Mikä helketin karanteeni?"

    • Anonyymi

      Veikkaan että Uudenmaan eristäminen on turhaa.

      • Anonyymi

        Se on jo selvää ennen sulkuakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo selvää ennen sulkuakin.

        Uusimaa eristetään sen vuoksi, etteivät asukkaat pääse juhannuksena mökeillensä, juhannuksena kun on tapana, että koko Uusimaa hiljenee, kun väki pakenee landelle.

        Tähän ei ole tässä epidemiassa varaa, näin ennakkoon toimimalla pyritään estämään pienten paikkakuntien terveydenhuollon ylikuormitus ja varmistamaan, että kunnan vakituiset asukkaat saavat tarvitsemansa hoidon.

        Ajatelkaa nyt vähän itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimaa eristetään sen vuoksi, etteivät asukkaat pääse juhannuksena mökeillensä, juhannuksena kun on tapana, että koko Uusimaa hiljenee, kun väki pakenee landelle.

        Tähän ei ole tässä epidemiassa varaa, näin ennakkoon toimimalla pyritään estämään pienten paikkakuntien terveydenhuollon ylikuormitus ja varmistamaan, että kunnan vakituiset asukkaat saavat tarvitsemansa hoidon.

        Ajatelkaa nyt vähän itsekin.

        Mutta sen toteutus on mahdotonta käytännössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sen toteutus on mahdotonta käytännössä.

        No juurihan ne pystyttelevät tiesulkuja siellä, onko mennyt ohi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juurihan ne pystyttelevät tiesulkuja siellä, onko mennyt ohi?

        Sulta on selvästi mennyt paljonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juurihan ne pystyttelevät tiesulkuja siellä, onko mennyt ohi?

        Taas tällainen perustollo joka ei ymmärrä että nutenkä päätetään kuka saa mennä ja mihinkä olet menossa.
        Mutta onhan se hyvä että tällä palstalla on ajatustelukija joka osaa näm,ä hommat. Ja liikenneruuhkat ja rekkajonot eivät tietenkää häiritse normaalia mliikennettä... Eihän?

        Siis mitenkä päätetään.

        Voi elämän kevät, ei ole mitään ruuhkia, kun liikenne on Uudeltamaalta rajoitetaan vain välttämättömiin, eli viranomaiset ja huoltoliikenne ja vastaavat pääsevät läpi. Sitten ne harvat työssäkäyvät saa luvan matkustaa, mutta mistään mökkijuhannuksesta on turha edes haaveilla ennen kuin v 2021, sikäli mikäli korona ei ole ottanut osaansa.

        Harvat työssäkäyvät! ;D

        Näkee että et ymmärrä kuinka monta kymmentä tuhatta käy töissä Uudellamaalla. Lisäksi Vuosaaren satama on maan suurin vientisatama. Rekat jumuiutuvat kilometrien jonoihin ja myöhästyvät laivoilta. Just in time toimitusketjut Eurooppaan katkeavat ja suomen teollisuuden miljardien sopimukset ovat vaarassa.

        Kukahan tämänkin lystin maksaa?

        Pitäisi varmaankin laittaa nämä jankuttajat henkilökohtaiseen taloudelliseen vastuuseen niin saattaisi löaskun nähtyä ääni muuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimaa eristetään sen vuoksi, etteivät asukkaat pääse juhannuksena mökeillensä, juhannuksena kun on tapana, että koko Uusimaa hiljenee, kun väki pakenee landelle.

        Tähän ei ole tässä epidemiassa varaa, näin ennakkoon toimimalla pyritään estämään pienten paikkakuntien terveydenhuollon ylikuormitus ja varmistamaan, että kunnan vakituiset asukkaat saavat tarvitsemansa hoidon.

        Ajatelkaa nyt vähän itsekin.

        Kaikki joilla mökki on, ja jotka ovat sinne halunneet, ovat jo lähteneet. Sen verran näitä lomautuksia ja karanteeneja on nyt ollut. Uutisointi on pitkään uhkaillut uudenmaan kiinnimenoa, joten karkuun on halutessaan ehtinyt jo monta kertaa.

        Juhannuksena ei varmasti olisi muutenkaan nyt nähty mitään erityistä mökkeily-piikkiä. Ihmisillä on nyt aikaa notkua koko kevät ja alkukesä mökeillään, juhannus ei tänä vuonna ole mikään erikoinen "pako työelämästä".

        Uudenmaan vakioasukit voivat oireillessaan aina palata kotiin ja saada hoitoa kotikunnassaan. Ei heillä ole tarvetta jäädä mökkikuntien terveydenhuoltoa rasittamaan.

        Jas junat myöhästyvät tunteja. Ei paljon haittaa työmatkalaisia tietenkään koska sairaanhoitajiahan ei uudellamaalla nyt tarvita?

        Jooo....

        Rahtiliikenne menee normaalisti (tiesulkujen ja sotilaspoliisien ohi), se on täysin selvää. Mutta tavallisen stadilaisen on turha unelmoida mökkijuhannuksesta, olette siellä Uudellamaalla motissa juhannuksen yli, halusitte tai ette, mutta näin tämä menee.

        Lyön vetoa että jussina ei ole sulkua.

      • Anonyymi

        Täältä on jo kaikki karanneet jotka pystyvät. Kuka Lapin kelomökkeihin ja kuka muualle maahan. Porukka lensi kuin varpusparvi pakoon haukkaa, puhelinseuranta näytti sen. Seuranta tehtiin vain Telian puhelimista, eiköhän toiset samanverran ole muita liittymiä käyttäviä.

        Nyt kun sulkua vielä viivytetään, tänään on kaikilla ulosmenoteillä menoruuhka kuin Juhannuksena. Loput karkaa nyt kun voivat vielä lähteä. Etätöitä voi tehdä mökiltäkin niin sekään ei estä.

        Rahti ei mene minnekään kun maantiet ovat kilometrien mittaisia parkkipaikkoja sulkujen vuoksi. Ajosyiden selvittely kun on niin hidasta puuhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juurihan ne pystyttelevät tiesulkuja siellä, onko mennyt ohi?

        Ei voi vielä tehdä sulkuja koska eduskunnan täytyy saada tehdä Eskon puumerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi vielä tehdä sulkuja koska eduskunnan täytyy saada tehdä Eskon puumerkki.

        Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyön vetoa että jussina ei ole sulkua.

        Ok, toivotaan näin. Mutta ainoa keino, jolla jussin sulku ei ole voimassa on se, että koronasta saadaan niskalenkki ennen sitä. Enkä usko että se näillä tiedoilla tapahtuu.

        Eli sulku on ja pysyy jussinakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jas junat myöhästyvät tunteja. Ei paljon haittaa työmatkalaisia tietenkään koska sairaanhoitajiahan ei uudellamaalla nyt tarvita?

        Jooo....

        Lisäksi valtio saa maksaa poliisien liput kun nousevat junaan muuten konduktöörit heittävät ulos ellei ole lippua ostettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahtiliikenne menee normaalisti (tiesulkujen ja sotilaspoliisien ohi), se on täysin selvää. Mutta tavallisen stadilaisen on turha unelmoida mökkijuhannuksesta, olette siellä Uudellamaalla motissa juhannuksen yli, halusitte tai ette, mutta näin tämä menee.

        Nyt nöet vaan unta sillä sotiliaspoliisilla ei ole mitään valtuuksia tavalliseen siviiliin vaan vain pulustusvoimien henkilöstöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt nöet vaan unta sillä sotiliaspoliisilla ei ole mitään valtuuksia tavalliseen siviiliin vaan vain pulustusvoimien henkilöstöön.

        "Uusimaa asetetaan lukkojen taakse kovilla käytännön toimilla. Jopa 700 poliisia, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos perustavat kymmenille teille sulkupisteet, joissa kaikki matkustajat tarkastetaan."

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/124a7345-ac7f-4280-989d-9acc7a0b0d00

        Ikäihmisetkö täällä vänkää vastaan? Ette tule pääsemään noista suluista ilman painavaa syytä yhtään mihinkään, siellä on poliisi, rajavartiolaitos ja armeija vastassa. Meneekö tämä nyt jakeluun!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jas junat myöhästyvät tunteja. Ei paljon haittaa työmatkalaisia tietenkään koska sairaanhoitajiahan ei uudellamaalla nyt tarvita?

        Jooo....

        Poliisien tiedotustilaisuudessa kerrottiin että tarkastus tehdään kuten tullitarkastus Allegrossa. Poliisit kiertää junassa asemien välillä ja tarkistaa ihmisten oikeuden kulkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyön vetoa että jussina ei ole sulkua.

        Siinä ja siinä, noihin aikoihin pitäisi olla laantumassa, mutta ei vielä ohi. Uudenmaan sulku on todennäköisesti lopetettu, mutta edelleenkään ei suositella matkustamaan muualle Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt nöet vaan unta sillä sotiliaspoliisilla ei ole mitään valtuuksia tavalliseen siviiliin vaan vain pulustusvoimien henkilöstöön.

        Jokaiseen tarkastuspisteeseen on luvatt poliisi jolla on valta. Sotilaat avustaa liikenteenohjauksessa, vaikkapa autojen pysäytyksessä ja poliisi tarkastaa paperit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uusimaa asetetaan lukkojen taakse kovilla käytännön toimilla. Jopa 700 poliisia, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos perustavat kymmenille teille sulkupisteet, joissa kaikki matkustajat tarkastetaan."

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/124a7345-ac7f-4280-989d-9acc7a0b0d00

        Ikäihmisetkö täällä vänkää vastaan? Ette tule pääsemään noista suluista ilman painavaa syytä yhtään mihinkään, siellä on poliisi, rajavartiolaitos ja armeija vastassa. Meneekö tämä nyt jakeluun!?

        Ei ikäihmisiä ole mitään intoa lähteä kotoa. Pysyvät mieluummin täällä kunnon sairaaloiden lähellä. Mökeille yrittää keski-ikäiset ja nuoremmat lapsineen, jos heitä vielä löytyy Uudeltamaalta.

      • Anonyymi

        Uudenmaan eristäminen tuli pari viikkoa myöhässä niinkuin hallituksen muutkin päätökset. Tämä koituu ihmisten hengen menoksi. Tuhannet ihmiset ehtivät jo maakuntiin mökeilleen tautia levittämään. Käy niin, etteivät maakuntien sairaalat pysty hoitamaan kaikkia sairaita, tehohoidosta puhumattakaan. Sitten alkaa valinta ketä hoidetaan ja ketä ei. Valinta tehdään ymmärrettävästi sen mukaan kenellä on suurempi mahdollisuus selviytyä ja suurempi elinajanodote. Maakunnissa väki on ikääntynyttä ja sairastavaa jo valmiiksi, joten tänne viruksen levittäneet eteläsuomalaiset tulevat olemaan vastuussa suuresta määrästä vanhuskuolemia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki joilla mökki on, ja jotka ovat sinne halunneet, ovat jo lähteneet. Sen verran näitä lomautuksia ja karanteeneja on nyt ollut. Uutisointi on pitkään uhkaillut uudenmaan kiinnimenoa, joten karkuun on halutessaan ehtinyt jo monta kertaa.

        Juhannuksena ei varmasti olisi muutenkaan nyt nähty mitään erityistä mökkeily-piikkiä. Ihmisillä on nyt aikaa notkua koko kevät ja alkukesä mökeillään, juhannus ei tänä vuonna ole mikään erikoinen "pako työelämästä".

        Uudenmaan vakioasukit voivat oireillessaan aina palata kotiin ja saada hoitoa kotikunnassaan. Ei heillä ole tarvetta jäädä mökkikuntien terveydenhuoltoa rasittamaan.

        Eteläsuomalaisilla ei ole mitään oikeutta vaatia terveydenhoitoa mökkikunnistaan kun se ei ole riittävä paikallisillekaan. Mutta ovat vastuussa viruksen levittämisestä maakuntiin ja siten ihmishengistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiseen tarkastuspisteeseen on luvatt poliisi jolla on valta. Sotilaat avustaa liikenteenohjauksessa, vaikkapa autojen pysäytyksessä ja poliisi tarkastaa paperit.

        "poliisi tarkastaa paperit."

        Mitkähän paperit?

        Koronapaperit joita jokainen kantaa mukanaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimaa eristetään sen vuoksi, etteivät asukkaat pääse juhannuksena mökeillensä, juhannuksena kun on tapana, että koko Uusimaa hiljenee, kun väki pakenee landelle.

        Tähän ei ole tässä epidemiassa varaa, näin ennakkoon toimimalla pyritään estämään pienten paikkakuntien terveydenhuollon ylikuormitus ja varmistamaan, että kunnan vakituiset asukkaat saavat tarvitsemansa hoidon.

        Ajatelkaa nyt vähän itsekin.

        Nyt on vasta pääsiäinen tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki joilla mökki on, ja jotka ovat sinne halunneet, ovat jo lähteneet. Sen verran näitä lomautuksia ja karanteeneja on nyt ollut. Uutisointi on pitkään uhkaillut uudenmaan kiinnimenoa, joten karkuun on halutessaan ehtinyt jo monta kertaa.

        Juhannuksena ei varmasti olisi muutenkaan nyt nähty mitään erityistä mökkeily-piikkiä. Ihmisillä on nyt aikaa notkua koko kevät ja alkukesä mökeillään, juhannus ei tänä vuonna ole mikään erikoinen "pako työelämästä".

        Uudenmaan vakioasukit voivat oireillessaan aina palata kotiin ja saada hoitoa kotikunnassaan. Ei heillä ole tarvetta jäädä mökkikuntien terveydenhuoltoa rasittamaan.

        Mutta tartuttavat taudin mökkikuntaan ennen kun palaavat kotiin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täältä on jo kaikki karanneet jotka pystyvät. Kuka Lapin kelomökkeihin ja kuka muualle maahan. Porukka lensi kuin varpusparvi pakoon haukkaa, puhelinseuranta näytti sen. Seuranta tehtiin vain Telian puhelimista, eiköhän toiset samanverran ole muita liittymiä käyttäviä.

        Nyt kun sulkua vielä viivytetään, tänään on kaikilla ulosmenoteillä menoruuhka kuin Juhannuksena. Loput karkaa nyt kun voivat vielä lähteä. Etätöitä voi tehdä mökiltäkin niin sekään ei estä.

        Ei hätää, lomamökkien sijainti on tiedossa ja muiden maakuntien poliisi tulee varmasti kiertämään mökit ja passittamaan väen koteihinsa. Kuten Norjassa jo tehdään, täällä Suomessa taas kai viikon myöhässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvat työssäkäyvät! ;D

        Näkee että et ymmärrä kuinka monta kymmentä tuhatta käy töissä Uudellamaalla. Lisäksi Vuosaaren satama on maan suurin vientisatama. Rekat jumuiutuvat kilometrien jonoihin ja myöhästyvät laivoilta. Just in time toimitusketjut Eurooppaan katkeavat ja suomen teollisuuden miljardien sopimukset ovat vaarassa.

        Kukahan tämänkin lystin maksaa?

        Pitäisi varmaankin laittaa nämä jankuttajat henkilökohtaiseen taloudelliseen vastuuseen niin saattaisi löaskun nähtyä ääni muuttua.

        Oikein

        Tarkoitat että kävi töissä. Tästä lähin ei käy kuin välttämättömillä aloilla olevat, kuten terveydenhuollon työntekijät. Lopuille tuli pakkolomaa.

      • Anonyymi

        Turhaa se eristäminen onkin. Kuitenkin eristetään ettei syyteltäisi.
        On kai opittu jotain esim. siitä rokottamisesta, mistä tuli narkolepsia!.
        Kait sen käsittely lehdistössä on kielletty ja vakuutusyhtiöt maksaneet mahdolliset potentiaaliset valittajat hiljaisiksi korvauksilla. Jos nostat asian oikeuteen, häviät varmasti ja vakuutusrahat menevät. Tätä taktiikkaa käytettiin ainakin 1990-luvulla Virossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uusimaa asetetaan lukkojen taakse kovilla käytännön toimilla. Jopa 700 poliisia, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos perustavat kymmenille teille sulkupisteet, joissa kaikki matkustajat tarkastetaan."

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/124a7345-ac7f-4280-989d-9acc7a0b0d00

        Ikäihmisetkö täällä vänkää vastaan? Ette tule pääsemään noista suluista ilman painavaa syytä yhtään mihinkään, siellä on poliisi, rajavartiolaitos ja armeija vastassa. Meneekö tämä nyt jakeluun!?

        En tiedä ketkä tai minkäikäiset hankaavat vastaan, eivätkä ymmärrä mutta miettikääs tätä....miksi ylipäänsä ollaan tässä tilanteessa?
        Jos kaikki suomalaiset olisivat ottaneet onkeensa heti ja toimineet annettujen suositusten mukaan, käyttäneet järkeään ja vähentäneet liikkumistaan niin tuskin näin järeitä keinoja oltaisiin edes tarvittu.
        Meillä ihmisillä ei ole luontaista vihollista, mutta osaamme hoitaa oman tuhomme hienosti ilman niitä, ihan itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiseen tarkastuspisteeseen on luvatt poliisi jolla on valta. Sotilaat avustaa liikenteenohjauksessa, vaikkapa autojen pysäytyksessä ja poliisi tarkastaa paperit.

        Jokaiselle sotilaalle 30 patruunaa lippaaseen. Tässä mitään poliiseja tarvita...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo selvää ennen sulkuakin.

        Ei hallitukselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahtiliikenne menee normaalisti (tiesulkujen ja sotilaspoliisien ohi), se on täysin selvää. Mutta tavallisen stadilaisen on turha unelmoida mökkijuhannuksesta, olette siellä Uudellamaalla motissa juhannuksen yli, halusitte tai ette, mutta näin tämä menee.

        Monella on mökki Uudellamaalla. Kauhuskenaariosi ei koske heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo selvää ennen sulkuakin.

        Ei ole selvää ennen sulkua. Pitää katsoa, miten se auttaa, ja jos ei auta, niin kovempia keinoja vaan käyttöön,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi elämän kevät, ei ole mitään ruuhkia, kun liikenne on Uudeltamaalta rajoitetaan vain välttämättömiin, eli viranomaiset ja huoltoliikenne ja vastaavat pääsevät läpi. Sitten ne harvat työssäkäyvät saa luvan matkustaa, mutta mistään mökkijuhannuksesta on turha edes haaveilla ennen kuin v 2021, sikäli mikäli korona ei ole ottanut osaansa.

        Eikä mökkikesää tule silloinkaan, jos muisti ei ole niin lyhyt että koronan antama oppitunti haihtuu mielestä. Ja toivottavasti ei ole niin lyhyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahtiliikenne menee normaalisti (tiesulkujen ja sotilaspoliisien ohi), se on täysin selvää. Mutta tavallisen stadilaisen on turha unelmoida mökkijuhannuksesta, olette siellä Uudellamaalla motissa juhannuksen yli, halusitte tai ette, mutta näin tämä menee.

        Ja pitääkin mennä. Ei se eristys muuten toimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyön vetoa että jussina ei ole sulkua.

        Kyllä muuten on. Korona ei edes näytä asettuvan, joten todennäköistä on että Uudenmaan eristyksestä tulee pitkä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok, toivotaan näin. Mutta ainoa keino, jolla jussin sulku ei ole voimassa on se, että koronasta saadaan niskalenkki ennen sitä. Enkä usko että se näillä tiedoilla tapahtuu.

        Eli sulku on ja pysyy jussinakin.

        Ja jussin ylikin. Pysyvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi elämän kevät, ei ole mitään ruuhkia, kun liikenne on Uudeltamaalta rajoitetaan vain välttämättömiin, eli viranomaiset ja huoltoliikenne ja vastaavat pääsevät läpi. Sitten ne harvat työssäkäyvät saa luvan matkustaa, mutta mistään mökkijuhannuksesta on turha edes haaveilla ennen kuin v 2021, sikäli mikäli korona ei ole ottanut osaansa.

        Juhannuksesta on turha haaveilla 2021. Sillon tulee vuorostaan flunssavirus ja toki me suojelemme sairaitamme silloinkin ja menemme karanteeniin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisien tiedotustilaisuudessa kerrottiin että tarkastus tehdään kuten tullitarkastus Allegrossa. Poliisit kiertää junassa asemien välillä ja tarkistaa ihmisten oikeuden kulkea.

        On sitten lisäksi maanteillä ratsioita. Kuinkakohan kauan poliisin resurssit, 24/7 riittävät? Siis 700 poliisia ja noin 100 sotilasta? Joku matikkanero vois laskea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole selvää ennen sulkua. Pitää katsoa, miten se auttaa, ja jos ei auta, niin kovempia keinoja vaan käyttöön,

        Minäpä kerron: Korona leviää siitä huolimatta, valitettavasti. Sitähän nämä lääkärit ovat kertoneet ainakin kaksi viikkoa. Tarkoituksena on h i d a s t a a pöpön leviämistä. Se taas on ihan toinen juttu onnistuvatko he. Eivät. Noin 100 000 työntekijän lomauttuminen on minusta aivan liian kova keino jo nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä muuten on. Korona ei edes näytä asettuvan, joten todennäköistä on että Uudenmaan eristyksestä tulee pitkä.

        Toivottavasti ei. Nämä toimet on sanottu tehtävän viruksen hidastamiseksi (ei onnistu) ja ehkäpä nämä pölhökustaat toteavat jossain vaiheessa turhiksi pakotteensa. Mutta aivan kuten sinä, en usko kansanedustajien osaavan ajatella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juurihan ne pystyttelevät tiesulkuja siellä, onko mennyt ohi?

        Mökille voi mennä metsän kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä ketkä tai minkäikäiset hankaavat vastaan, eivätkä ymmärrä mutta miettikääs tätä....miksi ylipäänsä ollaan tässä tilanteessa?
        Jos kaikki suomalaiset olisivat ottaneet onkeensa heti ja toimineet annettujen suositusten mukaan, käyttäneet järkeään ja vähentäneet liikkumistaan niin tuskin näin järeitä keinoja oltaisiin edes tarvittu.
        Meillä ihmisillä ei ole luontaista vihollista, mutta osaamme hoitaa oman tuhomme hienosti ilman niitä, ihan itse.

        Ei vielä ole Suomessa tapahtunut mitään, mikä oikeuttaisi pakkolait.Hysteeristä toimintaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "poliisi tarkastaa paperit."

        Mitkähän paperit?

        Koronapaperit joita jokainen kantaa mukanaan?

        Neuvostoliiitossa sai 15 vuotta työleiriä jos tavattiin ilman papereita se on vakooja spiooon CTOJ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä ole Suomessa tapahtunut mitään, mikä oikeuttaisi pakkolait.Hysteeristä toimintaa!

        Mitä pitää tapahtua, että niille olis oikeutus?

    • Anonyymi

      Ymmärsin itse asian niin, että kyseinen tutkija kyseenalaistaa THL:n liian pienet luvut mutta on valinnut ilmaista asian noin. Huoli THL:n liian optimistisesta (julkisesta) tautiennusteesta on toki perusteltu.

      WHO:n käyttämien lukujen mukaan 100 000 suomalaista voi kuolla. THL:n ennuste on paljon pienempi.

      • Anonyymi

        Uudenmaan sulku kestää 19.4 saakka.Ei vappuun eikä juhannukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudenmaan sulku kestää 19.4 saakka.Ei vappuun eikä juhannukseen.

        No ei kai ne sitä tässä vaiheessa vielä kerro. Toki tilanne elää koronatilanteen takia koko ajan. Mutta tarvittaessa ja todennäköisesti sulku jatkuu juhannuksenakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kai ne sitä tässä vaiheessa vielä kerro. Toki tilanne elää koronatilanteen takia koko ajan. Mutta tarvittaessa ja todennäköisesti sulku jatkuu juhannuksenakin.

        Eilen illalla pääministeri ennusteli että sulun tilannetta tarkastellaan ennen Pääsisäistä ja sulkua jatketaan jos se katsotaan tarpeelliseksi. Voi olla että Juhannukseksi sairaustilanne on helpottamassa joten sulkua ei tarvitse jatkaa sinne saakka.

      • Anonyymi

        Onhan meitä jo muutenkin liikaa Suomessa, 100 vuoden ennusteella monta miljoonaa tulee kuolemaan Suomessa :-()

      • Anonyymi

        Sitten WHO:n on parasta siirtyä tekemään kauhufilmejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudenmaan sulku kestää 19.4 saakka.Ei vappuun eikä juhannukseen.

        Optimismia. Sulku tulee kestämään kauan. Myös juhannuksen yli.

    • Anonyymi

      Norja otti periaatteessa tiukemman linjan. Poliisit ovat kiertäneen mökeillä ja käskeneet porukan palata kotiin.

      Ruotsi teki väärän valinnan. Viikonlopun jälkeen tulee suuri piikki sairastuneissa kun porukka on käynyt pohjoisen laskettelukeskuksissa ja juhlineet siellä vapaasti. Kuolintapauksia on jo paljon enemmän kuin suomessa ja lisääntyy vauhdilla.

      • Anonyymi

        Ruotsi yrittää lahdata porukkaa huolella. Ja sairastuttaa loput jotta eivät voi vastustaa eliitin aikeita.

      • Anonyymi

        Missään demokraatisessa maassa Poliisilla ei ole oikeutta tulla yksityselle kiinteistöklle ilman maanomistajan lupaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään demokraatisessa maassa Poliisilla ei ole oikeutta tulla yksityselle kiinteistöklle ilman maanomistajan lupaa.

        Valmiuslaki oikeuttaa tähän. Siksi sitä ei olekaan käytettu sodan jälkeen. Eiköhän Norjassakin ole vastaava laki.

        Niin ja ainahan poliisi voi tulla kiinteistöön jos on tiedossa rikos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään demokraatisessa maassa Poliisilla ei ole oikeutta tulla yksityselle kiinteistöklle ilman maanomistajan lupaa.

        Aivan varmasti poliisilla on oikeus tulla yksityiselle kiinteistölle ilman maanomistajan lupaa kaikkina aikoina. Poliisihan on viranomainen jos joku ei sattuisi sitä tietämään ja viranomaisten käskyjä on kansalaisten toteltava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi yrittää lahdata porukkaa huolella. Ja sairastuttaa loput jotta eivät voi vastustaa eliitin aikeita.

        Somaleitahan siellä kuolee kummasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somaleitahan siellä kuolee kummasti.

        Tupakoivatko he?
        Vai onko kysymys veriryhmästä?
        Jos tehohoidossa sopiva veri puuttuu, kai siihenkin kuolee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään demokraatisessa maassa Poliisilla ei ole oikeutta tulla yksityselle kiinteistöklle ilman maanomistajan lupaa.

        🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Ruotsi ei voi muuta vaikka haluaisikin. Liian paljon uusruotsalaisia, jotka ei suostu karanteeniin. Mellakat aiheuttavat lisää sairastumisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somaleitahan siellä kuolee kummasti.

        Somaliassa ei muuten ole kuollut koronaan montakaan, onko ensimmäistäkään todellista tapausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somaleitahan siellä kuolee kummasti.

        Sosialidemokraatit yrittävät Endlösungia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valmiuslaki oikeuttaa tähän. Siksi sitä ei olekaan käytettu sodan jälkeen. Eiköhän Norjassakin ole vastaava laki.

        Niin ja ainahan poliisi voi tulla kiinteistöön jos on tiedossa rikos.

        Ehdottomasti sulut pääsiäisenä, vappuna , juhannuksena ja ehdottomasti lisää jos pieninkään tarve vaatii. Ei täs monet köyhät suomalaisetkaan pääse mihinkään mökeille, kun tässä hyvinvointivaltiossa rehottaa köyhyys, kaikki mökeiltä palautuksena koteihinsa, eihän sitä tarvitse edes miettiäkään enempää.

      • Anonyymi

        Jos, siis jos, terveysviranomaisten väitteet siitä, että Suomi on kahden viikon viiveellä perässä, Suomen luvut tulevat rumentumaan, sillä siinä ennusteessa Suomi ei ole tullut vielä taudin huipulle vaan se on vasta tulossa. Mikä nyt ei tarkoita sitä, että Ruotsissakaan oltaisiin vielä tautihuipulla! Eli siinä mielessä me emme tiedä vielä oliko Ruotsin valinta väärä. Voi hyvinkin käydä niin, että lopputulos on sama (väkilukuun verrattuna) kuin meillä. Sitä emme tiedä ennen kuin korona on ohi.

    • Anonyymi

      tää eristäminen on osa isoo plääniä kun venäkko kommandiitit vallottaa tsadin

    • Anonyymi

      Syyttäkää niitä typeriä edesvastuuttomia ihmisiä jotka tuhansittain lähtivät mökeilleen maakuntiin. Heidän takiaan Uusimaan eristys täytyi tehdä.

      • Anonyymi

        Se typeryys ei yllättänyt. Nykyajan porukka on niin saatanan tyhmää, että ohjeistus ei mene kalloon. On pakko käyttää pakkokeinoja, kun heillä ei se aivokapasiteetti riitä tajuamaan tilanteen vakavuutta.

        Nyt kannattaa syyttää vapaata kasvatusta, jossa kaikki on sallittua, jos joku ei ole erikseen kiellettyä. Pisa-tuloksetkin sen kertovat, että porukka tulevaisuudessa vaan tyhmistyy, kun aivopesu aloitetaan jo lastentarhassa.

    • Anonyymi

      "Uusimaa asetetaan lukkojen taakse kovilla käytännön toimilla. Jopa 700 poliisia, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos perustavat kymmenille teille sulkupisteet, joissa kaikki matkustajat tarkastetaan."

      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/124a7345-ac7f-4280-989d-9acc7a0b0d00

      Ikäihmisetkö täällä vänkää vastaan? Ette tule pääsemään noista suluista ilman painavaa syytä yhtään mihinkään, siellä on poliisi, rajavartiolaitos ja armeija vastassa. Meneekö tämä nyt jakeluun!?

      • Anonyymi

        Jälleen yksi joka ei tajua asiasta mitään....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen yksi joka ei tajua asiasta mitään....

        No valaise meitä, sinä viisas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No valaise meitä, sinä viisas.

        Selvitä käytännön toteutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitä käytännön toteutus.

        Viranomainen näyttää stop -merkkiä, sinä pysähdyt ja kerrot syyn miksi haluat yrittää rajan. Sitten näytät mahdollista kulkulupaa ja jos nämä tiedot eivät riitä rajan ylitykseen, niin sinä käännyt takaisin.

        Miksi sinä et ymmärrä tätä asiaa? Kriisialueilla tuollaiset tiesulut on arkipäivää, niitä voi olla useita esim. kymmenen kilometrin pätkällä. Siitä ei läpi mennä ilman asianmukaista lupaa.

        Eli kannattaa varmaan pysyä kotona, jos sitä lupaa tai painavaa syytä ei ole.

        Kulkulupaa?

        Voi jösses!

        "poliisi tarkastaa paperit."

        Mitkähän paperit?

        Koronapaperit joita jokainen kantaa mukanaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulkulupaa?

        Voi jösses!

        "poliisi tarkastaa paperit."

        Mitkähän paperit?

        Koronapaperit joita jokainen kantaa mukanaan?

        Saat kulkuluvan, jos menet töihin tai olet pelastushenkilöstöä tai kuulut niihin henkilöihin, joiden kulku on kriisitilanteissa sallittava. Muuten menet kaiveleen nenääsi kotiisi.

        Kuka antaa luvan, milloin, mistä?

        Töihin on mentävä heti huomenna ja oltava heti työajan alettua paikalla. Lupa, tarkastus, autojonot ja poliisin mielivalta päästää ketä sattuu ja milläkin syyllä voivat olla melkoinen hidaste.

        "Saat kulkuluvan"

        Minä haluan yksisarvisen!

        Mistä niitä saa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka antaa luvan, milloin, mistä?

        Töihin on mentävä heti huomenna ja oltava heti työajan alettua paikalla. Lupa, tarkastus, autojonot ja poliisin mielivalta päästää ketä sattuu ja milläkin syyllä voivat olla melkoinen hidaste.

        Riippuu töistä. Jos olet terveydenhoidon puolella tai vastaavissa paikoissa töissä, niin pääset läpi. Polisit kyllä näkee tietokannastaan missä hommissa olet.

        Muussa tapauksessa sulta kysytään että "miksei työnantaja ole laittanut etätöihin" ja käännyttää sut kotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulkulupaa?

        Voi jösses!

        "poliisi tarkastaa paperit."

        Mitkähän paperit?

        Koronapaperit joita jokainen kantaa mukanaan?

        Hyvä hyvä että viranomaiset tarkastavat kulkuluvat, ei mitään lepsuilua enää lisää sitä on jo tarpeeksi valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä hyvä että viranomaiset tarkastavat kulkuluvat, ei mitään lepsuilua enää lisää sitä on jo tarpeeksi valitettavasti.

        Sulla varmasti on kansiokaupalla kulkulupia huomiseksi?

      • Anonyymi

        Jos 700 poliisia on Uudenmaan rajoilla, niin sitten se puuttuu muista tehtävistä. Sehän tarkottaisi noin 10-prosenttia poliiseista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos 700 poliisia on Uudenmaan rajoilla, niin sitten se puuttuu muista tehtävistä. Sehän tarkottaisi noin 10-prosenttia poliiseista.

        Hyvä, osaat laskea. Juuri näin sanottiin uutisessakin: 10% poliiseista vartiossa.

      • Anonyymi

        Joo mutta rajan yli liikkuu noin 120 000 autoa vuorokaudessa.

        Suurin osa työ liikennettä ja muuta esim. tavaran kuljetusta ja viranomaisia.

        Auttaako tämä oikeasti mitään? Kuinka paljon oikeasti pienenee autojen määrä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranomainen näyttää stop -merkkiä, sinä pysähdyt ja kerrot syyn miksi haluat yrittää rajan. Sitten näytät mahdollista kulkulupaa ja jos nämä tiedot eivät riitä rajan ylitykseen, niin sinä käännyt takaisin.

        Miksi sinä et ymmärrä tätä asiaa? Kriisialueilla tuollaiset tiesulut on arkipäivää, niitä voi olla useita esim. kymmenen kilometrin pätkällä. Siitä ei läpi mennä ilman asianmukaista lupaa.

        Eli kannattaa varmaan pysyä kotona, jos sitä lupaa tai painavaa syytä ei ole.

        Mitä jos en käännykään?
        Kumpi ampuu selkään, poliisi vai armeija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos en käännykään?
        Kumpi ampuu selkään, poliisi vai armeija?

        Heittävät piikkimaton.

    • Anonyymi

      Nyt kun kiisselit on jo housuissa, niin homma on jokaisen kansalaisen harteilla. Löytyy valitettavasti henkilöitä, joiden oma äly ei ole riittävällä tasolla, että osaisivat toimia järkevästi. Heidän takia tulee rajoituksia, estoja ja kieltoja.

      Aivan samalla tavalla voidaan kiittää nopeusvalvonnan kiristymistä ja peltipoliiseista heitä, jotka ajavat ylinopeutta.

    • Anonyymi

      Kaivurit kaivamaan kaikki tiet poikki. Mieluiten tekojärvi suomen poikki joka täytetään hapolla.

      • Anonyymi

        Ei hapolla. mutta tiet joo poikki! Niin, että siitä ei kyllä autolla mennä, ei edes katumaasturilla!

    • Anonyymi

      Meillä viruksen painotus on uudellamaalla joten ihan luonteva ratkaisu. Lisäksi läänin rajoittuessa puoliksi mereen on rajoitus helppo tehdä.

      • Anonyymi

        Kaivetaan Uudenmaan ympärille kanava.

      • Anonyymi

        Kaivetaan Uudenmaan ympärille kanava.

      • Anonyymi

        Sinä siis luulet tosiaan siitä olevan apua? Minulla on salaista tietoa: Ei ole hyötyä.

    • Anonyymi

      Minne noi 200 000 tautialueilta tullutta on jalkautunut? Jos Uudelle maalle niin tiet poikki, mutta jos pitkin Suomea, niin peli on pelattu

      • Anonyymi

        200 000 on propellipää-foorumeilla keksitty luku. Mieleltään terve ihminen tajuaa ettei tuollaistaa määrää porukkaa ole kerralla ulkomailla.

    • Anonyymi

      Kyllä se mahtaa olla oikei, nyt kun hakisivat vielä norppansa pois Saimaalta merelle.
      Sotilaat komennettaisiin etsimään ja kiinniottamaan norpat ja kuutit. Valtiollahan on verkkoja joilla näppärästi homma hoituisi. Jos niitä kuolisikin, sehän ei yhtään mitään haittaisi, kuollet voisi jättää Nesteen biojalostamolle porvooseen. Voi ne ampuakin, kunhan vaan kaikki saa pois, likaamasta vesistöjä ja syömästä kaloja.

      • Anonyymi

        Kiirellisellä aikataululla, niinkuin homma olisi jo hoidettu.

    • Anonyymi

      Hyvä sinänsä ettei ole kyse kesäaikaisen maastopalon sammutuksesta , kannattaako nyt jo vai ei ? Tädit voivat pohdiskella virusjuttuja siinä muun tuppervaaran ohessa .

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        MV-lehti sisältää vain paskaa. Älkää lukeko moista paskajulkaisua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MV-lehti sisältää vain paskaa. Älkää lukeko moista paskajulkaisua.

        Mitä paskaa tuossa oli? Se ei ole Italiasta, Italiassa ei ole sähköjohtoja yli teitten tuohon tapaan. Lienee Aasiasta tai Etelä-Amerikasta.
        Tuskin liittyy koronaan edes mitenkään.

    • Anonyymi

      Hei ! Kun ihminen ei välitä ees aivan normaalista siisteydestä niin luonto antaa Opetuksia. Ihminen se luulee hallitsevansa maailmaa.... VÄÄRIN... !!! NYT kannattaa ottaa opiksi tästä eteenpäin... no ei ihminen tee näin vaan KAIKKI unohtuu... ainakin miesten pitäisi tajuta PIENI asia.. kun käyt siellä Vessassa niin TAJUA ees vähän pestä KÄSIÄSI nyt tästä eteenpäin !!!! JA ÄLKÄÄ ihmiset menkö kauppaan suoraan esim. Rakennuksilta ym töistä Paskaset haalarit päällä.... onko niin pirun vaikeeta sekään tajuta ????? KIIIITOOOSSSS !!!! YRITTÄKÄÄ EES !!!!!

    • Anonyymi

      Aika erikoista puuhastelua. Iltapäivälehdissä luodaan hysteriaa, että mökkilöiset ruuhkauttavat teho-hoitopaikat maaseudulla. Ensinnäkään suurin osa mökkiläisistä ei sairastu koronaan ja näistäkin vain osa tarvitsee teho-hoitoa. Iltapäivälehdet tekevät oikeiston työtä tässä asiassa, mikä sitten lieneekään lopullinen tavoite.
      RKP taisi olla ainoa, jolla on jalat maassa, ehkä pitää äänestää tuota seuraavaksi.

      • Anonyymi

        Haloo? Ei ne mökkiläiset yksistään terveydenhuoltoa ruuhkauta. Ongelmana on se että mökkiläiset tartuttaa taudin paikallisiin kaupoissa yms, ja sitten se on pian kaikilla.

        Edellyttää sitä, että mökkilöisillä on on korona. Hysteria kansan ja iltapäivälehtien sivuilla ei ole todiste koronasta. Samaan aikaan baarit ja ravintelit saavat olla auki.
        Mökkilöiset ja muut matkaajat osannevat niin halutessaan pitää välin muihin ihmisiin myös muualla kuin Uudellamaalla.

        Olet kärryiltä tippunut. Baarit ja ravintolat (paitsi takeaway) on jo suljettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kärryiltä tippunut. Baarit ja ravintolat (paitsi takeaway) on jo suljettu.

        Jaa, ravintoloita ei saada suljettua vielä tänä viikonloppuna. Näin vaan on. Kahvilatkin ovat auki. Toisissa paikoin on muutama asiakaskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, ravintoloita ei saada suljettua vielä tänä viikonloppuna. Näin vaan on. Kahvilatkin ovat auki. Toisissa paikoin on muutama asiakaskin.

        Ai, ne ei ole vielä virallisesti kiinni? Täällä ovat tajunneet jo sulkea, viisaampaa väkeä vissiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, ravintoloita ei saada suljettua vielä tänä viikonloppuna. Näin vaan on. Kahvilatkin ovat auki. Toisissa paikoin on muutama asiakaskin.

        Sankoin joukoin ravintolaan ennen kuin hanat sulkeutuvat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kärryiltä tippunut. Baarit ja ravintolat (paitsi takeaway) on jo suljettu.

        Auki oli ainakin iltapäivällä melkein jokainen kadulla oleva kuppila mitä katsoin kun kävin parturissa.
        Tauti etenee teki kuka mitä sitten tahansa ja tahtihan oli nopea.
        Taisi levitä ensin ilmateitse. Kaikkea ne kiinalaiset keksii.

    • Anonyymi

      "Uusimaa eristykseen - mentiinkö liian pitkälle?

      Muut Pohjoismaat eivät ole tällaista tehneet, vaikka niisstä tilanne on vakavampi."

      Uudenmaan maailmanlopun extremistibilettäjät on erikoistapaus. Laskettelukeskusten baarit ja Hesan yökerhot ja karaokebaarit sekä kauppakeskukset (Hertsin avajaiset) täynnä. 1000 tartuntaa yhden hinnalla ja jonot suuremmat kuin ilmaisten ämpärien jaossa.

      • Anonyymi

        Mikä nuota päättäjiä vaivaa kun puhuvat baarien ja ravintoloiden sulkemisista, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. voiko tämä olla ihan oikeasti niin ylitsepääsemätön ongelma päättäjille, en ymmärrä, lapsikin tajuais että jossain mättää ja pahasti.

        Jokunen ravintola on vapaaehtoisesti sulkenut ovensa, kun asiakkaita on ollut niin vähän.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista, kuinka eri tavalla Ruotsi reagoi ja perustelee linjaansa. Lopputulos on ainakin se, että heidän taloutensa on kriisin jälkeen paremmassa kunnossa kun esim meillä. Jos koronaan kuolleita on Ruotsissa lopulta suhteessa sama määrä kuin muualla, linja ei välttämättä ollut huono.
      Tosin heillä saattaa tulla pula tehohoito paikoista.
      Tämä on todella ikävä juttu ja pilaa kaikki suunnitelmat puhumattakaan siitä että jos sairastuu vakavasti ja ei hoitoresurssit riitä. Suomessahan valikoidaan ketä hoidetaan.

      • Anonyymi

        Ja se pelottaa, että tauti jättää esim pysyvän keuhkovaurion tms

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se pelottaa, että tauti jättää esim pysyvän keuhkovaurion tms

        Siirtokeuhkon saa kyllä, on se niin hyvin suunniteltu systeemi.
        Kiinalaisia on valtavat määrät kaiken aikaa testattavana, et kun sopiva tarve tulee, pääsee luovuttamaan. Ne on niitä mielipidevankeja, mut ei sellaista haluta ajatella meillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se pelottaa, että tauti jättää esim pysyvän keuhkovaurion tms

        Lopetapa hetipaikalla syanidin käyttäminen. Sitä on teollisessa ruoassa ainakin suolan muodossa, kun ne putkistot menis tukkoon ilman sitä. Yliannostusoire on YSKÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtokeuhkon saa kyllä, on se niin hyvin suunniteltu systeemi.
        Kiinalaisia on valtavat määrät kaiken aikaa testattavana, et kun sopiva tarve tulee, pääsee luovuttamaan. Ne on niitä mielipidevankeja, mut ei sellaista haluta ajatella meillä.

        Jaa, että sen takiako ei tarvita rajoituksia, kun ”siirtokeuhkon saa kyllä”?

    • Anonyymi

      Tilanne muissa pohjoismaissa

      Ruotsi: maanrajat auki, ei rajoitteita sisäisessä matkustelussa

      Norja: maanrajat kiinni
      ei sisäisiä liikkumiskieltoja mutta muita rajoitteita maan sisäisessä matkustelussa
      maan rajat taas auki arvioidusti 16.04.

      Tanska: maanrajat kiinni
      ei sisäisiä liikkumiskieltoja ei rajoitteita maan sisäisessä matkustelussa
      maan rajat taas auki arvioidusti 13.04.

      Aiheesta lisää:
      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ruotsista-tuli-poikkeus-pohjolassa-ei-sulje-rajoja-eika-kouluja-koko-eun-koronaohjeet-laativa-tukholman-virasto-epidemian-huippu-viela-edessa/8d3c6c87-a31f-41ff-9551-bdbeedc90224

    • Anonyymi

      ......"Uusimaa eristykseen - mentiinkö liian pitkälle?

      Miksi ei lentokenttää laitettu edes mihinkään valvontaan, saati eristykseen???
      Eikä ole laitettu vieläkään!!!!!

      Eikä "omaehtoisesta karanteenista" matkustajille edes tiedotettu !?
      Vajakkien puuhastelua.

      THL:n höyrypäät laativat vaan omia salaisia ! mallejaan ja taulukoitaan - tai paremminkin kopiovat niitä vuodelta 2007.
      .

    • Anonyymi

      Eristäkää kun ei kerran ole rokotteita
      ,eikä täyttä varmuutta taudin haitoista.
      RUUMIS kasa kertoo ,että ei parane
      leikitellä.

    • Anonyymi

      Helsinki Vantaan lentoasemalta maakuntiin koteihinsa saa kulkea täysin vapaasti! Eli ne ainoat tartuttajat on ne jotka päästetään läpi!

      Suomi kusee tässä yhteiskuntaa ja taloutensa täysin ylimitoitetuilla toimilla. Olen todella pettynyt hallitukseen. Mitään hyödyllisiä toimia ei tehdä tilanteelle mutta populistista sekoilua sitäkin enemmän.

      Eipä silti. Suurimmat ääliöt ovat jälleen oppositiossa. Siis ne täys tollot oppositiossa haluaisivat lamauttaa Suomen vielä pahemmin! Yksikään puolue ei vastusta tätä hysteeristä epäjohdonmukaista sekoilua jolla tuhotaan Suomen talous ja aiheutetaan menetetty sukupolvi.

      Rajoitusten vaikutukset pitkällä aikavälillä ovat sata kertaa pahemmat kuin mitä koronan vaikutukset olisivat olleet pahimmassa tapauksessa. Pelkästään itsemurhia tulee tämän tahallisesti aiheutetun laman takia enemmän kuin korona olisi voinut pahimmassa tapauksessa tappaa. Mahdollista on sekin ettei Suomi enää tästä lamasta nouse. Että tämä on nyt Suomen loppu. Tämän hetken päättäjiä kirotaan vielä vuosikymmenien päästä.

      • Anonyymi

        Paskan väliä. Ei voi tietää onko yhdelläkään matkailijalla koronaa, jos ei testatakaan. Rajoituksien tarpeettomuudesta olen aivan samaa mieltä kuin sinä.

      • Anonyymi

        Sinähän sen tiedät.

      • Anonyymi

        Parempi ylimitoitettu varovaisuus, kuin valtava määrä kuolleita. Mitä taloudesta siinä tilanteessa, kun kyseessä on ihmisten henki ja terveys? Ei nyt pidä ajatella rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi ylimitoitettu varovaisuus, kuin valtava määrä kuolleita. Mitä taloudesta siinä tilanteessa, kun kyseessä on ihmisten henki ja terveys? Ei nyt pidä ajatella rahaa.

        Jos pakotteet tulee voimaan, 100 000 lomautetaan.

    • Anonyymi

      THL tuli eilen tv ja tähän asti on
      oltu suurta johtajaa Marinin takana
      mutta nyt kun tuli todellisten asioitten
      aika niin he peräsivät vastuusta pois
      sanoivat ,että ulkomailta tulleiden
      saasteisten ihmisten kuljetus kotiin
      karanteeniin eipä kuulu heille.Isot
      herrat nauttivat kansan antamaa isoa
      palkkaa, mutta vastuuta heillä ei ole.
      Poikkeustilassa kansalaisten tappaminen ja vastuun palloilu voi
      johtaa kiväärin eteen.

    • Anonyymi

      Olen täysin hallituksen linjoilla tässä asiassa, vaikka olisinkin toivonut näitä toimia jo aikaisemmin. Nyt pitää kuitenkin katsoa tilannetta tästä eteenpäin. Liikkumisrajoitukset, niin ikäviä kuin ne muuten ovatkin, ovat nyt välttämättömiä.

      Tilannetta arvioiden joudutaan mahdollisesti liikkumista rajoittamaan vielä huomattavasti enemmänkin.

    • Anonyymi

      Jännä homma homma, että Ebola ei ole levinnyt länsimaihin, johtuisko siitä, että se pelottaa enemmän ja tajutaan pysyä poissa aluielta??? Mitä!!!

      Itse syytään koronan leviämisestä kaikkia niitä jorka on tänä vuonna matkustellu ulkomailla ja erityisesti niitä jotka siellä asuu veropakolaisina ja nyt tunkevat takaisin suomeen

      Keskon ex pääjohtaja Portugal pakolainen Halmesmäki on varmaan ensimmäisten joukossa pelastettu :)

      • Anonyymi

        Ja voitte olla varmoja, että kun lennot kaukomaihin taas alkaa niin kaikki ryntää matkoille, mikään muu niitä ei vituta kuin matkojen peruuntuminen juuri nyt kun piti päästä lähtemään!!!

      • Anonyymi

        Aloitin eilen kirjan VIRUS lukemisen, Robin Cook on kirjoittanut 1976 sellaisen kirjan. Hän on kirurgi, joten sen ajan liikuntoja on hyvä mittailla nyt;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja voitte olla varmoja, että kun lennot kaukomaihin taas alkaa niin kaikki ryntää matkoille, mikään muu niitä ei vituta kuin matkojen peruuntuminen juuri nyt kun piti päästä lähtemään!!!

        Mitä? Kyllä Finnair kulkee Thailandiaankin jopa 3 lentoa päivässä!! Kuka sinne pääsee lentämään sitten? Ei ne tyhjinä kulje. Kyllä joku lähti Balillekin kuulin vaan tutulta.
        Kyllä matkoja tehdään, sehän tässä kummastuttaakin. Eikä kukkaaaan tiiä mittäään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä? Kyllä Finnair kulkee Thailandiaankin jopa 3 lentoa päivässä!! Kuka sinne pääsee lentämään sitten? Ei ne tyhjinä kulje. Kyllä joku lähti Balillekin kuulin vaan tutulta.
        Kyllä matkoja tehdään, sehän tässä kummastuttaakin. Eikä kukkaaaan tiiä mittäään!

        Ei pidä paikkaansa.
        Raja on kiinni, mihinkään Balille ei kukaan suomalainen pääse lähtemään. Lentoja kyllä vielä kulkee, kun Suomessa lomalla olevien ulkomaalaisten täytyy päästä palaamaan kotimaihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa.
        Raja on kiinni, mihinkään Balille ei kukaan suomalainen pääse lähtemään. Lentoja kyllä vielä kulkee, kun Suomessa lomalla olevien ulkomaalaisten täytyy päästä palaamaan kotimaihinsa.

        Ai niin, ja tavaraliikenne tietenkin. Tuosta iso osa kulkee lentäen.

    • Anonyymi

      Alkaako tästä nyt syrjintä? jos Suomalainen haluaa palata kotimaahansa ja ilmoittaa että tulee maasta X joka on osoittautunut Covid19:n varsinaiseksi tautipesäksi joutuu erityisen ankarien toimien kohteeksi?

      • Anonyymi

        "joutuu erityisen ankarien toimien kohteeksi?"

        Patologin suorittama lääketieteellinen ruumiinavaus heti rajalla jotta terveydentila saadaan selvitettyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "joutuu erityisen ankarien toimien kohteeksi?"

        Patologin suorittama lääketieteellinen ruumiinavaus heti rajalla jotta terveydentila saadaan selvitettyä!

        höpöp höpö: pensaspalovaaran takia tupakoivat saavat jäädä saaristoon!

      • Anonyymi

        Näin pitäisi toimia.

    • Anonyymi

      Suomalaista Mattia ei välttämättä päästetä enää edes Suomeen jos hän tulee kriisialueilta vaan hänet käännytetään takaisin kriisialueelle koska hän ei tiedä rajalla taikasanaa Ausyluym

      • Anonyymi

        Jokainen kansalainen pääsee takaisin maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen kansalainen pääsee takaisin maahan.

        Vaikka ei pitäisi päästä. Ei enää yhtäkään potentiaalista tartuttajaa pidä päästää!

      • Anonyymi

        Suomalaisiahan aiotaan oikein hakemalla hakea niiltä kriisialueilta.

        (Toivottavasti niille ymmärretään järjestää karanteeni siellä Helsinki-Vantaan lentokenttähotelleissa, eikä päästetä samantien levittämään virusta ympäri maata.)

    • Anonyymi

      Ihmettelyissä paistaa vain se harmitus, kun ei saa enään elää kuin pellossa. Eikä voi vapaasti kulkea tartuttamassa muita vaikkapa pelkkää ilkeyttään.

    • Anonyymi

      No he jotka mökillään nyt ovat ovat siellä huhtikuun 19 pvään asti tai jopa pitempään. Jos on hyvin varusteltu mökki ja ruokaa riittää, mikäs siellä on ollessa. Hengityssuoja päälle kun käytte asioilla kylillä tai kipin kapin takaisin kotiin.

    • Anonyymi

      Uudenmaan eristäminen on kannatettava toimenpide, mutta siitä saatava hyöty on pieni verrattuna haittaan, joka aiheutuu kymmenientuhansien veropakolaisten rahtaamisesta Suomeen. He levittävät koronaa ja kuormittavat Suomen sairaaloita vaikka ovat veronsa maksaneet muualle ja kehuskelleet julkisesti kuinka hyvä terveydenhuoltojärjestelmä siellä on.

      On epäoikeudenmukaista, että suomalaisten veronmaksajien rahoilla kustannetaan osittain heidän rahtaamisensa tänne meidän muiden vahingoksi. Taitaa ne tehohoitopaikat mennä heille. Tokkopa meille muille enää riittää, kun "kotoperäinen" koronahuippu tulee kotvan kuluttua.

      • Anonyymi

        Se on käytettävä keinot, jotka mahdollisia. Ei uudenmaan eristäminen maailmaa kaada, siellä on hyvät palvelut ja terveydenhuoltokapasiteettia.
        Veropakolaiset saisivat pysyä siellä uudessa kotimaassaan.

      • Anonyymi

        Täyttä asiaa puhut, hyi hävetkää veropakolaiset mitä olette tehneet ja tulette tekemään.

    • Anonyymi

      Kuka ihme tätä soppaa oikein hämmentää? Veropakolaiset tänne ja ei uskota annettuja ohjeita. Muu maailma antaa määräyksiä ja on pakko totella ja kansalaiset uskoo. Kuka meidän soppaa hämmentää--onko se itse----------------

      • Anonyymi

        Tulet huomaamaan, etteivät ne kansat kauaa usko. Toisekseen poliisi joutuu ylitöihin eikä nekään jaksa. Ryhdytään kysymään, että miksi rajoitukset ovat suurempia kuin sota-aikana? Siinä lentää helposti hallituksia kuin ohimennen roskakoriin!

        Kyllä noissa maissa varmaan osataan käsitellä niitä idiootteja, jotka eivät usko.

    • Anonyymi

      Kun sanoo pysäyttijille.....
      " Tulen lentokentältä ja Pohjois-Italiasta " ,

      niin tie aukeaaa.....
      ""Jees jeees, anteeksi, toki , menkää vaan ja ihan minne asti vaan. "
      "Anteeksi tuhannesti. "

    • Anonyymi

      Kerrankin oikea päätös. Ja toivottavasti pysyvä. Uusimaa ja Suomi erivaltioiksi.

      • Anonyymi

        Lappi on jo käytännössä suljettu ja ryntäys loppunut. Ei ole enää muita tulijoita, kuin ne, joilla siellä on koti tai mökki. Ja sama virtaus on poikki maan muihin ilmansuuntiin nytkin joka tapauksessa. Hömöläisten touhua. Otetaan täkin toisesta päästä palanen ja laitetaan se toiseen.

      • Anonyymi

        Kannatan tätä ajatusta. Uusimaa irti Suomesta ja Suomen pääkaupungiksi Turku!

    • Anonyymi

      Olisiko Kainuu pitänyt eristää.
      -jäisi viisaita jäljelle.

    • Anonyymi

      Hassua🤡

    • Anonyymi

      Tää oli hyvä päätös.
      Pitää myös valvoa kanssa!!!
      Että raja pitää....

    • Anonyymi

      Luonto se taas komentaa Ihmispoloista joka EI HALUA muutakuin... mulla ja mulle vaan KAIKKI !!!!!! EI kannata ottaa mistää oppia vaan jatkaa... pappa 65v.

    • Anonyymi

      Konekiväärikompanja rajalle, rautaa rajalle!!!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muuten suomen terveydenhuolto romahtaa jos virustorjuntaa ei tehdä

    • Anonyymi

      KAKLU heilahtaa alaosaan heti.

    • Anonyymi

      Tämä olisi pitänyt tehdä viikkoja sitten.

    • Anonyymi

      Muut Pohjoismaat ovat läntisiä sivistysmaita. Suomi on itäeurooppalainen autokratia.

      • Anonyymi

        Sivistysmaissa on enemmän koronakuolemia, kuin täällä autokratiassa.

    • Anonyymi

      Hesalaiset saa viettää pääsiäisen kotonaan.

    • Anonyymi

      Marin myönsi juuri eduskunnassa tautia ei yritetä voittaa vaan vain hidastaa eli vanhuksia tulee kuolemaan ja paljon suomessa?

      • Anonyymi

        Käsittämätön ilmaisu Marinilta, tautia ei pyritä voittamaankaan vaan hidastamaan. Mikä päättäjiä riivaa??? Näin Suomen rikkaat ja joilla on valtaa kohtelevat heikompiosaisia tässä niin sanotussa hyvinvointivaltiossa Suomessa. Kyllä saisitte hävetä. Kai se on niin, että halutaan suomesta pois sellaiset kansalaiset jotka eivät enää ole hyödyllisiä valtiolle, köyhät ja vanhukset ja sairaat halutaan eliminoida. Vai oletteko eri mieltä????

        Siinähän sitten ihmetellään, kun teho-osastot täynnä ja porukkaa kuolee. Kiinassa tekivät päätöksen, että ihan liian vaarallinen päästää leviämään vapaasti ja alkoi kovat toimet.

      • Anonyymi

        Nimenomaan! Voittamaan sitä ei pysty. Jos ei edes hidasteta, niin tulee kuolemaan paljon muitakin kuin vanhuksia, koska tehohoitopaikat eivät riitä kaikille tarvitsijoille samanaikaisesti. Sen takia on viisaampaa, että hoitoon joudutaan muutama kerrallaan, eikä kaikki yht’ aikaisesti. Italian tilanne pyritään välttämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittämätön ilmaisu Marinilta, tautia ei pyritä voittamaankaan vaan hidastamaan. Mikä päättäjiä riivaa??? Näin Suomen rikkaat ja joilla on valtaa kohtelevat heikompiosaisia tässä niin sanotussa hyvinvointivaltiossa Suomessa. Kyllä saisitte hävetä. Kai se on niin, että halutaan suomesta pois sellaiset kansalaiset jotka eivät enää ole hyödyllisiä valtiolle, köyhät ja vanhukset ja sairaat halutaan eliminoida. Vai oletteko eri mieltä????

        Se oli aivan oikein ymmärretty Marinilta, tautia ei tässä vaiheessa pystytä voittamaan, ennenkuin lääkefirmat keksii jotain. Nyt yritetään vain hidastaa, koska tauti voi aiheuttaa keuhkojen lamaantumisen, ettei jouduttaisi valitsemaan kuka pääsee hengityskoneeseen, vaan sinne mentäisiin pikkuhiljaa, jotta kaikki tarvitsevat saavat myös tehohoitoa, sanoi myös Marin. Kiina ei vielä tänne pieneen Suomeen ole luvannut tuoda 10 000 hengityskonetta niinkuin Italiaan.

    • Anonyymi

      Tämä on sitä demariholhoamista! Vassari- ja demarihallituksen märkä päiväuni päästä määräilemään ja holhoamaan kansalaisia. Mitäpä muuta tällaiselta punahuulihallitukselta voisi odottakaan...

    • Anonyymi

      Suomen hallitukselta oikea päätös sulkea Uudenmaan alue. Lisäksi pitäisi pikaisesti sulkea kaikki paikat, missä on lähikontakteja, eli baarit, kuppilat, ravintolat, ostoskeskukset, parturi-kampaamot, kauneushoitolat jne, jotta viruksen leviämisvauhtia saadaan pikaisesti hillittyä.

      Näin ovat myös monessa muussa maassa jo pikaisesti tehneet (esim. Italia, Tanska, Norja, Saksa, Belgia, Hollanti, Ranska, Britannia), jotta saavat viruksen leviämisvauhtia hillittyä.

      Nyt pitäisi myös Suomessa ottaa kaikki järeät keinot käyttöön. Viivyttely on kohtalokasta, jokainen päivä on liikaa, jolloin virus pääsee leviämään eksponentiaalisesti!

      Ruotsi näyttää oleva ainoa poikkeus, ovat toistaiseksi rajoittaneet vähemmän ihmisten liikkuvuutta. Mutta Ruotsissa näyttävät varautuvan suuriin potilasmääriin Suomea paremmin. Ruotsissa ovat pikavauhtia rakentaneet esim. erillisen korona-kenttäsairaalan Tukholman messukeskukseen. Ja veikkaan, että ovat tilanneet lisää myös esim. suojavarusteita ja hengityskoneita

      Meillä Suomessa pitäisi tehdä samoin ja varautua noin 3000 - 4000 tehohoitopaikkaan, jotta kapasiteetti riittäisi paremmin.

      THL:n laskemat tehohoitopaikkaa tarvitsevista on liian pieni, joten laskelmaa pitäisi pikaisesti tarkistaa ja korjata!

    • Anonyymi

      Ei mennyt kunhan vaan muistetaan noudattaa annettuja ohjeita

    • Anonyymi

      Kummallinen kysymys, ei ole tainnut aloittaja seurata tapahtumia ja hallituksen perusteluja, jotka asialliset. Oikein toimittu!

    • Anonyymi

      Pitää muistaa ketä on hallituksessa. Se on "meidän hallitus" ei suomen.

    • Anonyymi

      Nyt koko suomi ulkonaliikkumiskieltoon 4 vko

    • Anonyymi

      Huomenna on konekiväärit asemissa uudenmaan rajalla kovat piipussa.

    • Anonyymi

      Alussa koronatoimissa hallitus jahkaili, mutta nyt tekee oikeita toimia. Kyselyissä ihmiset kannattavat vieläkin kovempia toimia.

      • Anonyymi

        Niin varmaan kannattavat, kunhan ei vaan itseään koske.

    • Anonyymi

      Julkis jääkiekkoilija näytti Hyvää ja viisasta toimintaan... Kun tuli kotiin ulkomailta vietti pari päivää Helsingissä morsiamen kanssa ennenkuin kotiutui kotiseudulleen...... Ja näitä viisaitahan riittää

      • Anonyymi

        Ei saa moittia kiekkoleijonia!

        Se on epäisänmaallista! Sotilasarvo tuollaisilta pois!

    • Anonyymi

      Tarpeetonta eristää Uusimaa.

      • Anonyymi

        Uusimaan vois eristää vaikka nyt alkuun ainakin sadaksi vuodeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimaan vois eristää vaikka nyt alkuun ainakin sadaksi vuodeksi

        Minusta taas tuntuu hyvälle kun tuo muu Suomi blokattiin meistä eroon.

      • Anonyymi

        Ei ole tarpeetonta! Suomen alueista juuri Uudellamaalla korona jyllää pahiten. Mistä tuollaisia sikiää, jotka eivät edes tuota ymmärrä?

    • Anonyymi

      Ei missään tapauksessa Uusimaa ole mennyt liian pitkälle. Sama jatkukoon maakunnittain jos korona räjähtää pahemmaksi. Kun ihmiset ovat ajattelemattomia on otteet oltava kovat. Omaehtoista karanteenia ei kaikki välitä pitää, kaikki eivät edes ymmärrä miten vakavasta viruksesta on kysymys. Erikoisesti heille tiukka linja on tarpeellinen.

    • Anonyymi

      Eikö Tutkijatohtori Tuomas Aivelo seuraa uutisia?
      Näin se koronapommi räjähti Italiassakin kun ihmiset suuntasivat epidemiasta huolimatta lomille laskettelukeskuksiin yms.

      Toisekseen tämä noin tuhat virallista tartuntaa ei ole lähellekään totuutta.
      Todellisuudessa tartuntoja on jo 30 kertainen määrä!

      Viimeviikonloppuna etäläsuomesta lähti välinpitämättömien autoletka Lappiin, jotka kerkesivät matkallaan altistaa lukemattomima ihmisiä virukselle.

      Näihin faktoihin pohjautuen toimenpiteet ovat pikemminkin liian löysiä!

      • Anonyymi

        Tällaisilla lällyn lällyn suosituksilla ole mittään merkitystä.
        Kaivinkoneella kaikki Uudellemaalle johtavat tiet poikki, rautatieliikenne keskeyttää, ja poliisit sekä sotilaspoliisit valvomaan kovat piipussa maakunnan rajaa.

        Lisäksi ne, jotka suuntasivat viime viikonloppuna Lappiin, niin liikennekameroista kaikilta rekisterinumerot ylös ja käydä takavarikoimassa auto puoleksi vuodeksi valtiolle, lisäksi nimet ja naaman kuvat julki!

      • Anonyymi

        Ei sillä tartunnan saaneiden määrällä ole oikeastaan paljoakaan merkitystä vaan sillä kuinka moni heistä joutuu tehohoitoon. Suurimmalle osalle, noin 80 prosentille tämä on ollut pikkujuttu. Sitähän terveysihmiset pelkäävät, että tehohoitoyksiköt täyttyisivät.

    • Anonyymi

      Nykyiseen tilanteeseen on tultu siksi, että media on lietsonut alusta alkaen koronavirushysteriaa. Se on jo saanut käsittämättömät mittasuhteet, kun vessapaperi loppuu kaupoista hamstrauksen vuoksi. Olen kokenut aasialaisen influenssan ajan vuonna 1957. Kansakoulun toisen luokan yli 40 oppilaasta puolet oli sairaana. Minä ja muut terveet kävimme normaalisti koulua. Mitään hysteriaa ei ollut, kun ei ollut myöskään ylikaupallistunutta mediaakaan.
      Nykyinen hallitus yrittää käsitellä tässä mäiskeessä asioita mahdollisimman rauhallisesti. Ensimmäinen ylilyönti, missä taudin kulun mutkat oiottiin suoriksi, oli yli 70-vuotiaisiin kohdistunut ikärasismi. Ei koronavirus ole terveille ihmisille vaarallinen - olkoon ikä mikä tahansa - vaan niille, joilla on sellaisia sairauksia, jotka aiheuttavat kuolemanvaaran.
      Nyt saa lukea lehdistä kauhunsekaisia juttuja, että meidän pitää pysyä poissa näkyvistä. Tälle jatkoa on se, että Uudenmaan asukkaat muodostavat vaaran muulle maalle. Minusta alkaa tuntua siltä, että vapaa markkinatalous tässä elää jo kuolinkouristuksissaan. Sehän on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen, luonnon tuhoamisen ja saastuttamisen, maapallon väestöräjähdyksen ja kansainvaellukset.
      Vetreä veteraanikansalainen

      • Anonyymi

        No fakta nyt vaan sattuu olemaan se, että tämä kyseinen Koronavirus on isolle osalle terveitäkin ikä-ihmisiä vaarallinen.
        Noin joka kuudes saa jonkinlaisen keuhkokuumeen tai siihen rinnastettavat oireet, joka siis vie voimat nuorelta terveeltäkin, puhumattakaan siitä iäkkäästä ihmisestä, jolla ei enää välttämättä voimat riitä niin rajuja oireita vastaan.

        Hengityskoneita on rajallinen määrä, joten epidemian kulkua on pakko hidastaa, muutakaan ei voida tässä tilanteessa tehdä.
        Ehkä jos toimiva rokote saadaan käyttöön niin tilanne paranisi jo paljon.

      • Anonyymi

        Ensimmäine järkevä kommentti mitä olen lukenut. Tästä on tehty niin Suomessa kuin muuallakin hysteerinen tilanne. Minullakin on tuttuja, jotka nyt kuolemanpelossa kyyhöttävät poterossaan eivätkä uskalla liikkua entiseen tapaan.
        Huomaa, että jotain mätää on kun wc-paperiakin pitää rahdata vuosien tarve kotiin.
        On sentään tutuissa järkeviäkin ja uskaltavat liikkua ja tapailla.
        Maapallo tulee tavalla tai toisella ylikansoituksen vuoksi aina pitämään "itsestään" huolen.
        Sairauksia on aina ollut ja tulee olemaan, jos ei muu niin joku karsiin liikakansoitusta.
        Tässä saavat tuta ne hölmöt, jotka valittavat Suomen hidasta väkiluvun kasvua. Täällä on ihan tarpeeksi jo ihmisiä. Eläkkeistänsä huolestuneet suurituloiset eläkkeensaajat voisivat luopua ylisuurista eläkkeistä ja saada mielenrauhan, vaikka väkiluku ei kasvaisikaan. Sillä lailla selvittäisiin.

        Viisaat jää eloon, tyhmät vähättelee.
        Se että koronaan ei suoraan kuole ei tarkoita sittä etteikö se koituisi kohtaloksi, kun keuhkovammat altistaa monelle muulle vaivalle.

        Ei kritiikki tarkoita automaattisesti vähättelyä. itse en vähättele ja pyrin pysymään erossa moisesta viruksesta, mutta tällainen Uudenmaan sulkeminen menee jo överiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kritiikki tarkoita automaattisesti vähättelyä. itse en vähättele ja pyrin pysymään erossa moisesta viruksesta, mutta tällainen Uudenmaan sulkeminen menee jo överiksi.

        Överiksi?
        Perusteluja kiitos!

        Kuten asia on tullut jo monta kertaa esille, niin taudin kulkua on pakko hidastaa jotta terveydenhuollon resurssit riittävät jokaiselle apua tervitsevalle.

        On edesvastuutonta olla välinpitämätön, jos oma terveys ei kiinnosta niin ajattele edes lähimmäisiäsi.

      • Anonyymi

        Siita sitten vain liikkeelle!

      • Anonyymi

        Vähättelevä asenne ei nyt sovi! Korona nimenomaan on vaarallinen! Nyt Espanjassa kuolee satoja per PÄIVÄ! Siis 24 tunnissa satoja kuolleita koronaan. Vielä jokin aika sitten se oli Italia, jossa satoja kuoli koronaan 24 tunnin aikana. Ikä ei näköjään tuo automaattisesti järkeä.

      • Anonyymi

        Vai on se ikärasismia, että teitä 70 kansalaisia yritetään suojella koronalta!

        Toivottavasti ymmärrät sen tosiasian, että siinä vaiheessa kun joudutaan valitsemaan kuka tarvitsevista saa tehohoitoa ja kuka jätetään ulkopuolelle, sinun ikäluokkasi automaattisesti jätetään hoidotta. Vähäiset resurssit kohdistetaan nuoriin perusterveisiin ihmisiin, joista henkiin jäädessään on yhteiskunnalle eniten hyötyä.

        Sinä et myöskään tiedä kuinka vaarallinen korona on, sinä vain luulet tietäväsi. Maailmalla siihen on kuollut nuoriakin perusterveitä ihmisiä ja paljon keski-ikäisiä. Tätä kyseistä virusta ei ennen ole maailmassa esiintynyt, joten kokeneet lääkäritkään eivät vielä sitä tunne riittävän hyvin, saati sitten sinä.

    • Anonyymi

      Varmasti Uudellamaalla on kivaa asua ja aivan vierivieressä kun sitä maata on niin vähän Suomessa..... pysykää nyt siellä STARILAISET ja olkaa onnellisia----- morkkaatte aina Landelaisia... heh !!!!!

    • Anonyymi

      ÖVERIKSI MENI!
      Ei se auta vaikka joka mökin pihapiirin sulkisi.
      Virus tekee tehtävänsä teki kuka mitä tahansa, tämä vain pistää elämän monelle vaikeaksi; tulee avioeroja ja riitoja - toisaalta jouluna lahjoja lapsien muodossa.

      Olisi voitu jatkaa ihan normaaliin malliin, eiköhän tulos ole kuitenkin ihan sama.

      • Anonyymi

        No kun ei ole, kun se tehohoito ja hengityskoneet oikeasti pelastaa ihmishenkiä!

    • Anonyymi

      Tukholmassa puhutaan sen eristämisestä.

    • Anonyymi

      Aivan oikein,olisi pitänyt jo ajat sitten rajoittaa ja kontroloida.Tänne pääkaupunkiin on tultu linja-autoilla,junilla,lentokoneilla,ryhmämatkoilla,tallinan ja ruotsinmatkoilla.Ilman et mitenkään kontroloitu,testattu ihmisiä.Ravintlat,kuppilat täynnä.Ainakin täällä itähelsingin lähiössä.Naapurikin vähätteli,kun otin puheeksi,et pitää nyt huolehtia käsienpesusta ym.Nyt olemme näiden välinpitämättömien ihmisten takia eristyksessä!
      Hallituksen olisi viikkoja sitten jo puuttua näihin vapaaseen liikkumiseen.On ihmisiä ,jotka ei mitään välitä ohjeista.

    • Anonyymi

      Ei menty liian pitkälle. Uudeltamaalta kulkee upeita metsäreittejä naapurimaakuntiin. Ulkoilmaihmistä ei eristys haittaa ollenkaan, kun voi aina halutessaan patikoida naapurimaakuntaan. (Maakunnan sisällä kaiken lisäksi kulkee julkinen liikenne. Ja jos oikein käsitin, poliisi ei tarkista ihmisten liikkumiselleen kertomia selityksiä.)

      • Anonyymi

        Eikä poliisi valvo metsissä kulkevia ihmisiä tulevaisuudessakaan vaan maanteitä ... :D

      • Anonyymi

        Miksi sinne naapurimaakuntaan on pakko päästä?
        Eikö Uusimaa olekaan kiva paikka?

    • Anonyymi

      Tätä menoa suomessa ei ole kohta töissä kuin poliisit ja armeija!
      Ei mitä järkee tässä suomen touhussa enää ole. Näillä kaikilla rajoituksille ei saada aikaan muuta, kun kamala yhteiskunnan pysähtyminen kaikkineen. Mitään vaikutusta tähän nuhatautiin niillä ei ole. Ihan yhtä vähän sairastuu ja kuolee, tehdään me mitä vaan. Nyt 5 heikkokuntoista vanhusta kuollut.
      Joku jossain sanoi hyvin, että tamä touhu on sama, jos 250 liikenteessä vuosittain kuolemien takia, kiellettäisiin kaikki liikenne. Tämä on kamalaa hätävarjelun liioittelua.
      Ruottalaisilla on tässäkin asiassa kaikkineen, hiukan enempi järkeä.
      Nyky ihmisillä ei ole näissä asioissa minkäänlaista realista käsitystä, vaan mennään tunteet edellä päis seinää!

      • Anonyymi

        Suurin osa liikennekuolemien taustalla on alkoholi, sairaus, väsymys tai mielentila.
        Laki kieltää ajamisen jos ei ole ajokuntoinen, koska silloin olet vaaraksi muille.

        Koska Uudellamaalla on nyt niin paljon ihmisiä jotka ovat vaaraksi muille, niin heidän liikkumistaan on täytynyt rajoittaa, siis ihan samalla tavalla kuin rajoitetaan sen rattijuoponkin liikkumista ottamalla hänet säilöön koska on vaaraksi muille.

        Eli kyse ei ole siitä kuinka monta kuolee, vaan kyse on moraalista!
        Kaikki estettävissä oleva kuolema estetään!
        Jos rajoituksiin ei ryhdytä, niin ruumishuoneisiin ei mahdu enää ruumiita, ja käy niin kuin italiassa ja Espanjassa jossa rakennuksia muutetaan ruumishuoneiksi,
        Ei siellä liikenteessäkään synny ruumiita tällaiseen tahtiin!

        Ruotsalaiset eivät edes yritä estää estettävissä olevia kuolemia, ja se tuleekin olemaan heidän hälläväliäpolitiikkansa takia seuraava Koronapommi.

    • Anonyymi

      Uudenmaan korona-keskittymän erostäminen on mittavan kokoluokan operaatio. Maan hallitus kantaa viime kädessä vastuun siitä, onko tehty toiminto ollut järkevä ja onnistunut, vaiko ei.

      Siis mahdolliset jälkikäteen, epidemian päätyttyä annettavat kehut tai mahdolliset moitteet Uudenmaan sulkemisesta, ne ohjautuvat nyt pääministeri Sanna Marinin kabinetille.

      Tässä mielessä muut eivät nyt voi tyttöviisikkoa auttaa, päätös on tehty, ja niskaan tulee, mitä aikanaan tulee.

      Itse olisin tehnyt aivan samanlaisen eristämispäätöksen. Se olkoon henkisen puolen tukilausumani tässä suhteessa. Vaikea ja raskas operaatio, mutta oikean suuntainen päätös on tehty.

      Historia sitten aikanaan tuomitsee taikka kehuu.

    • Anonyymi

      Eikös se ole hyvä että laitetaan se eristykseen missä epidemia on pahimmillaan jos se ois täällä muualla niin kyllä ois laitettu aikasemmin mut kun etelän vetelistä kyse niin ne vaan natisevat

      • Anonyymi

        Pitäisi kyllä Pirkanmaakin eristää, sinne on jo levinnyt paljon.

      • Anonyymi

        Älä huoli täältä uudeltamaalta työläiset saavat mukaan koronaa ja levittävät muualle suomeen,,,tajuuko kukaan,hallitus??? Vaikka tre tai lahti uudellamaalla käy töissä porukkaa,leviäääää edelleeennnn turha sulku

        Mitkä työläiset? Et nyt ole asiaa oikein ymmärtänyt. Eristys tarkoittaa sitä että muualta siellä työssä käyvät joutuvat pakkolomalle. Se että työpaikka on siellä ei riitä syyksi sulun ylittämiselle.

    • Anonyymi

      Armahda Herra Suomen kansaa ja opeta kääntymään puoleesi rukoillen.amen
      Tämä kansa väheksyy ja halveksuu Taivaan ja Maan luojaa.Armahda meitä.

      • Anonyymi

        AMEN

    • Anonyymi

      Turhaa, turhaa. Korona leviää joka tapauksessa ihan muissakin kunnissa.

      • Anonyymi

        Jotta kaikki saisi hoitoa, niin kaikkien pitäisi pysytellä kotiseudullaan.
        Ei harvaan asutun seudun terveydenhuolto voi hoitaa kaikkia, jos on suuri määrä muualta tulleita mökkiläisiä sairastuu myös.

    • Anonyymi

      Kaikki kuollaan kuitenkin.

    • Anonyymi

      Koko homma on ihan ylimitoitettua. Ei tartuntoja voi estää lainkaan.

      • Anonyymi

        Tarkoitus onkin hidastaa leviämistä, jotta kaikki ei sairastuisi samaan aikaan ja terveydenhuolto romahda. Silloin tulisi paljon kuolleita.

    • Anonyymi

      Tässä ei ole järkeä !! tänne uudellemaalle tulee muualta tuhansia työläisiä ja ehkä saavat tartunnan ja menevät kotiinsa esim lahteen ja siitä vaikka mökille.Tässä ei ole TAASKAAN mitään järkeä.Leviää yhä....

    • Anonyymi

      Taitaa olla Uusimaalaisille Vihervasemmistolaisille kova paikka, kun toimitaan täysin heidän oman maailmankuvan vastaisesti sulkemalla ja eristämällä koko Vihreiden ydinjoukko Uudellemaalle.

      Siellä joutuu suvaitsevaiset, Vihreät, Vasemmisto ja kaikki muutkin näyttämään kulkulupaa, jotta voisi edes teoriassa päästä rajan yli muualle Suomeen. Tämä kaikki vihervasemmistolaisen hallituksen takia.

      Kyllä Kalliossa raavitaan päitä, tiedä sitten riittääkö yksi punkkupullo per ilta.

    • Anonyymi

      Kyllä mentiin. Ja jos nyt silti annetaan ihmisten lentoliikenteen jatkua niin eipä ole tuolla teiten sulkemisesta mitään merkitystä.

      • Anonyymi

        Ei menty! Itse asiassa pitäisi olla vieläkin tiukempi eristys.

    • Anonyymi

      Pysykää kukin kotonanne jos mahdollista.

    • Anonyymi

      Sulaa älyttömyyttä ja pelkkää korona-hysteriaa!
      Hämeessä yhtä paljon koronaa väkilukuun suhteutettuna - nyt pitää Häme eristää ja heti!!
      Muutenkin täyttä älyttömyyttä koko hallituksen touhu - epidemian pitää antaa mennä väestön läpi samalla kun riskiryhmät turvataan. Nyt vaan pitenee tämä turha eristely yms.
      Ruotsissa tämäkin osataan ja tajutaan paremmin!

      • Anonyymi

        No mitempä se riskiryhmä turvataan jos pandemian annetaan levitä hallitsemattomasti koko Suomeen?
        Toinen asia että jos koko Suomi sairastaa Koronan yhtaikaa, niin miten turvataan yhteiskunnan toimivuus, huoltovarmuus, maanpuolustus, poliisi, palokunta, ja muu viranomaistoiminta?
        Siihen ei riitä kenenkään resurssit.

        Saataisiin vaan katsoa sängynpohjalta henkitoreissaan kuinka rakennukset ovat liekeissä eikä niitä ole kukaan sammuttamassa, varkaat ryöstelee kaduilla koska poliisitkin ovat koronan kourissa sängynpohjalla, ja pian se ryssäkin käyttäisi tilaisuuden hyödyksi ja valtaisi suomen helposti kun vastassa ei olisi mitään muuta kuin Koronan kourissa hoipertelevia Suomen sotilaita.

      • Anonyymi

        Ääliö! Eristys on nyt tarpeen! Toki myös Häme pitäisi myös eristää. Korona on sen verran vaarallinen, että se pitää tukahduttaa.

    • Anonyymi

      ei haittaa sanoo vaan moro niin pääsee rajan yli : ) no joo kaverilla on pöytälaatikkofirma pirkanmaalla tai ehkä on sillä pääse yli helppoa niin ei tarvi metsän kautta mennä

    • Anonyymi

      Ei todellakaan menty liian pitkälle. On tehtävä kaikki mahdollinen pandemian pysäyttämiseksi ja henkien pelastamiseksi. Jos ei tehdä, länsinaapurissa nähdään sen skenaarion tulos. Tähän asti 62 kuollutta ja lisää tulee.

      • Anonyymi

        Naapurissa onkin tuplasti asukkaita.

    • Anonyymi

      Tämä on ihan loistavaa, mitä enemmän saadaan mökkiläisten liikkumista vaikeutettua sekä muun liisinkiskoodilla ajavien "salesmanien" liikettä tekee se gutaa kansalaisten lompakossa, ja näin perisuomalaisena juupajoen junttien suosimalla kommentilla ihan pakko höystää tätä, kun firmat itsee konkan uhkaa, totean kuten eräs neropatti kokoomuksesta aiemmin hyvinä aikoina ja moni muu Suomalainen "Seppo Särmäkari" että maksaa ne laskut vaan ajallaan niin ei tule maksuongelmia eikä maksuhäiriömerkintöjä..se ei paljon lämmitä varmaan näiden pienyrittäjien mieltä puhumattakaan siitä vakiokommentista mitä Juupajoen Juntit viljelee"Pitää olla säästöjä sekä puskuria tilillä pahan päivän varalle"..Muhahahahaha, nyt se taitaa iskeä Juupajoen Juntteihin jotka niiiiiin Särmäkareja ja reippauden perikuvia laskunmaksussa..ai että tää tuleva lama tekee gutaa Juupajokelaisille joiksi Suomalaisia tervaniskoja nimitän kun kehuvat miten asiat on hoidettu aina täsmälleen ja asiat on kunnossa, ei voi tietää keneen se osuu seuraavaksi...

      • Anonyymi

        Saadaan nämä rikkaat mökinomistajat pois kun valtio ottaa haltuun pakkolailla mökit ja maat!

    • Anonyymi

      Ei todellakaan menty,rajoitus on vain 3 viikkoa myöhässä,nyt jo liki 100 000 taudin levittäjää on poistunut mökeilleen saastuttamaan tervettä suomea.

    • Anonyymi

      Ei menty. Kaikki maakunnat toisistaan ja osa maakuntien sisäisestä liikenteestä pitää katkaista.

    • Anonyymi

      Ei menty liian pitkälle.
      Ja saman tien alkoi valitus ja narina ilta sanomien sivuilla jostain koiran pennuista jne...
      Entäpä jos olisi sotatila?
      Tulisiko silloinkin ensimmäisenä mieleen mokkiremontti tai muut henk. kohtaiset asiat.
      Tilanne on tavallaan kurittomien ihmisten itseaiheuttama siellä Uudellamaalla.
      Ensin Lapin ryntäys, sitten sankoin joukoin mökeille vaikka oli selkeä hallituksen suositus pysytellä omalla paikkakunnalla.
      Ei millään tunnu joillekin menevän perille miten vakavan asian kanssa olemme tekemisissä.

    • Anonyymi

      Sulusta tulee noin miljardi euroa viikossa taloudellista vahinkoa yrityksille jonka aiheuttaja eli valtio on lain mukaan korvausvelvollinen yrityksille. Teollisuusyritysten tavaratoimitukset takkuavat, "Just in time" toimitukset eivät kulje ja ulkomaiset yritysasiakkaat alkavat perua satojen miljoonien edestä tilauksia ja asiakassuhteita suomalaisiin yrityksiin toimitusten hitauden ja puuttumisen vuoksi.

      Tulee monelle veronmaksajalle vielä suru puseroon kun näitä velkoja maksellaan 50% tasaverolla takaisin seuraavat kaksi vuosikymmentä tai jopa pidempäänkin.

      • Anonyymi

        Siinä siirtyy monelta nuorelta parilta ensiasunnon ostaminen ja auto moneksi vuosikymmeneksi. Voipi uusien autojen myyntikin sakata pahasti kun vain ulkomailta tuodut käytetyt autot menevät kaupaksi kun kenelläkään ei ole verojen jälkeen varaa uuteen autoon.

      • Anonyymi

        Montahan miljaardia yrityksille olisi tullut taloudellista tappiota ilman rajoituksia?
        Korona olisi levinnyt hallitsemattomasti hetkessä jokaiselle Suomalaiselle vauvasta vaariin, ja kaikki firmat pienistä suuriin olisivat joutuneet laittamaan pillit pussiin.

        Kylläpä nyt ajatellaan suuria Uuusimaalaisista viruksenkantajista.

        Että oikein koko maahan olisi vain sieltä levinnyt...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä nyt ajatellaan suuria Uuusimaalaisista viruksenkantajista.

        Että oikein koko maahan olisi vain sieltä levinnyt...

        Näinhän se onkäynyt muuallakin, Italiassa, Eteläkoreassa jne.
        Tautipesäkettä ei eristetty ajoissa ja tauti pääsi leviämään hallitsemattomasti.
        Kysessä on ärhäkkäästi leviävä virus!

        Ei meillä Suomessakaan testata oireettomia. Tauti leviää takuuvarmasti. Jos on tuuria, ei saa sitä, jos ei ole tuuria, saa sen. Suurimmalle osalle sairastaneista se on ollut pikkujuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä nyt ajatellaan suuria Uuusimaalaisista viruksenkantajista.

        Että oikein koko maahan olisi vain sieltä levinnyt...

        Näin on käynyt muuallakin! Et varmaan halua sitä tilannetta koko maahan? Ellet, niin muutapa tuota asennetta.

      • Anonyymi

        Sillai me pystytään maksamaan tuo 10 miljardin itse aiheutettu laina pois 10 vuodessa, kun lakkautetaan kehitysapurahojen jakaminen maailmalle.
        Miljardi menee vuodessa siihen touhuun. Oli huonot tai hyvät ajat, niin siihen kyllä riittää aina rahaan.
        Muuten me ei pystytä maksamaan näitä velkoja kohtuudella pois!

    • Anonyymi

      Uudellemaalle perustetaan muusta Suomesta erillään oleva kalifaatti.

      • Anonyymi

        Ei mitään kalifaattia, vaan muusta Suomesta tulee Suomen kansantasavalta.

    • Anonyymi

      Mentiin, se on levinnyt jo eikä tällä ratkaisulla siihen enää vaikuteta. Muutenkin tuntuu siltä, ettei hallitus ole miettinyt sitä minkälaiseen konkurssiin maamme joutuu. Kuinka paljon taloudellinen tilanne ajaa ihmiset ahtaalle, psyykkiset ongelmat ym. lisääntyvät.

      • Anonyymi

        Marin pressaksi!

        Siinä on jämäkkä tyttö paikallaan!

    • Anonyymi

      Hintinsitkut, jotka kirjoittelevat tänne kommenttejaan (tarkoitan sivareita ja armeijan käymättömiltä homppelia) voisi lähettää Ahvenanmaalle mansikkamaan peloteiksi.

      • Anonyymi

        Marin pressaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin pressaksi!

        Marin kuningattareksi!

        Eipähän tarvita enää mitään vaaleja kun on elinikäinen valtion päämies.

    • Anonyymi

      Mahtavia aikoja elää. Nyt vielä armeija kadulle ja ulkonaliikkumiskielto päälle. Välitön teloitus jokaiselle, joka uskaltaa uhmata kieltoa. Ai että..

    • Anonyymi

      Miksei mikään firma valmista kestäviä ja cooleja esim.
      Marimekko tai maasto kuosisia hengityssuojaimia vaihdettavilla suodattimilla, niiden käyttö voitaisiin aloittaa heti kun virukset uhkaa, silloin voitais liikkua vapaasti, ne ei pelasta ravintoloita, mutta tauti ei leviäis niin rajusti. Ja tietty pitäis olla helposti pestävät suojahanskat

      Ja mikä parasta, jokaisen pitäisi hankkia suojaimet jo etukäteen ja se pitäisi rekisteröidä maistraatissa ja hallitus voisi määrätä milloin käyttö aloitettava, vähävaraisi tuettaisi hankinnoissa.

      Olenko ehkä fiksumpi kuin kakki muut yhteensä? Ostin suojaimet ja ruokavarastot jo aikaa sitten, ei tartte panikoida yhtään.

      • Anonyymi

        Hengityssuojaimien ja hanskojen kunto ja olemassaolo voitaisiin tarkastaa palotarkastuksen yhteydessä tai nuohouksen.

    • Anonyymi

      itse olen jo lähes 70v..kotona olen ollut ja olen mieluummin ,kuin etsin sen viruksen itselleni,Eiköhän mökeille mene nuoretkin,eikä vain ikäihmiset.Ja ne joilla on autot.Köyhät pysyy kaupungissa .
      Ja kyllä ne poliisit tutkii tänne tulevat,sekä täältä lähtevät.
      Ja ne matkustelvat sen viruksen tänne on tuoneet.Eli hyvin toimeentuleva kansanosa!
      Ja onko ymmärretty,et ymmärtävätkö maahanmuuttajat,jotka myös käyvät kotimaissaa.et tuovat tullessaan virukset tänne.Tässä talossa olen ihmetellyt kun iso afrikasta oleva lapsiperhe elää,kuin ei viruksia oliskaan.Tullaa juttelemaan ihan lähelle,et pitää sanoa,et pitää olla turvavälit nyt..Eivätkö ymmärrä ohjeita tai eivät välitä.Sama kaupoissa.

    • Anonyymi

      Aivan oikea päätös, ja heti tiet kiinni.

    • Anonyymi

      Kyse ei niinkään liene Viruksesta. Venäjän pääministeri kävi sopivasti puhumassa Suomelle lakia että Ahvenanmaa on Demilidarisoitu vyöhyke,mitä varten? Jokuhan tämän Viruksen laittoi liikkeelle kun katsaa Maapallo karttaa ja seuraa tietoja maitten tilastoista miten heillä varmoja havaintoja. En tietenkään syytä ketään,mutta Uudenmaan eristäminen vaatii Armeijan tulon myös Saaristoon vieläpä aika mittavasti kun tietää Saariston sokkelot ja nyky historian esim. pieni saari jossa yhdeksän laituria ja ainoa syväuoma Nesteen ja muitten isojen paattien käytössä. Minä olisin jo laittanut kuuntelu laitteet ja ehkä kamerat joka saareen notkoon ja niemeen. Nyt Kiina ja Venäjä näyttävästi syyttävät EU- hylännyt Espanjan ym,maita omilleen,,outoa auttamis halua kun tietää Silkkitie projektin joka on käynnissä ja Kommunisti maa ei auta ellei maaalueista ja niitten omistajien kanssa käydä vaihtokauppaa. Italia oli ensin josta Venäjä -Kiina humautti hyljätyksi tulleena ja apuun mennään,mitä varten? Heiltä puuttuu tilat hoitaa sairaita ja en usko että heidän Kirvesmiehet rientävät kuolemaa uhmaten tekemään muutaman eli noin sata hoito keskusta ja aivan hyvää hyvyyttään,vielä puolivuotta sitten Italialaisten jostain syystä antamat kommentit Venäläisistä oli 100 pros. negatiivisia,eikä Kiinakaan ollut kaveri siinä gallupissa. Suomi laittoi rajat kiinni ja tiukasti kuin sotaa edeltävänä aikana,ehkä kun ajattelette pakkohan Uusimaa ja ja kohta muutkin kunnat lukitaan että saadaan "pienet vihreät "äijät pysymään näkösällä. Älkää hetkeäkään epäillä etteikö ihmisten hätää ole aina käytetty hyväksi,ja nythän on Orjamaa P-Korea joka hyppää kun kauniisti pyydetään,2010 oli jo lähellä että käy siinä naapurissa muttei raketit toimineen/se on vaarallinen maa. Miksi sotkea kätensä kun löytyy koulutettu kansa. Rajat ja Kunnat täytyy eristää Koronan takia sekä mahdollisten yllätysten kun "he" aivopesevät tätä sukupolvea vanhoilla jo todistetuilla tiedoilla " Muka pressa ja tutkijat ollu heillä kännissä sanoi Inkeriläinen tai sieltäsuku ja hänen kirja oliko Hyvästi Neuvostoliitto tai Näkemiin? en muista mutta olihan se ihan lähipäivinä telkkarissa(puoli seitsämän?) Hallituksen toimet on minusta hitaat,rajaaminen auttaa kaikessa tarvikkeiden ja Hoitohenkilökunnan tarpeen jaossa.

      • Anonyymi

        Ja kas kun tästä selvitään? Niin kaikki lentoliikenne ja lomat ulkomailla pitää lopettaa, sillä rikkaat ne tämänkin tähän maahan toi, sillä köyhät ei lomaile ulkomailla. Ja jos tulevaisuudessa vielä lennetään niin veroilla veroilla, jotta ilmasto ja maapallo pelastuu...

        Rikkailta pitää poikkeuslailla takavarikoida omaisuus jotta koronan aiheuttamat kustannukset saadaan maksettua!

    • Anonyymi

      Järjetöntä!

      Mä en saa tulevana pääsiäisenä ajaa autolla päiväksi mökille tarkistamaan sitä, miten mökki on säilynyt talven jälkeen (en tapaisi matkalla kuin ehkä jonkin aikaisin heränneen muurahaisen).

      Samalla Espanjasta lennätetään tuhansia ihmisiä, jotka voivat ilman poliisin ja sotilaiden vartiota liikkua kotikaupungissaan täysin vapaasti.

      • Anonyymi

        Mökkimurtoja on nyt helppo tehdä kun Helsinkiläiset eivät pääse pariin kuukauteen mokeillensä.

        Eiköhän kevään aikana nähdä iso murtoaalto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mökkimurtoja on nyt helppo tehdä kun Helsinkiläiset eivät pääse pariin kuukauteen mokeillensä.

        Eiköhän kevään aikana nähdä iso murtoaalto.

        Mutta.. mutta... miten ne mökkimurtojen tekijät pääsevät tänne tihutöitään tekemään kun Tallinnan lautat eivät kuljeta latvian ja liettuan kavereita ja itärajakin on suht tiukasti kiinni?

      • Anonyymi

        Tässä tilanteessa ihmishenget ovat tärkeämpiä kuin joku saatanan mökki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mökkimurtoja on nyt helppo tehdä kun Helsinkiläiset eivät pääse pariin kuukauteen mokeillensä.

        Eiköhän kevään aikana nähdä iso murtoaalto.

        Ei nähdä, kun ne sukulaiskansojenn miehet eivät pääse Suomeen.

    • Anonyymi

      Eli nyt on heinäsirkkoja paljon,niitähän kannattais nyt syödä ja saatais ruokaa nälkäisille..monet eläimet ei syötäviä,ei ihme jos virukset siel lisääntyneet ja nyt koko maailmaan.

      3 mooses :11

    • Anonyymi

      Mitä aloittaja mölisee? Koko Suomi oli pitänyt eristää muusta maailmasta heti, kun virus alkoi levitä. Ne, jotka yhä vain matkustivat ulkomaille, olisivat saaneet pysyäkin siellä niin kauan, että koko homma olisi mennyt ohi. - Nm. Kerralla kaikki elämän matkat

      • Anonyymi

        Oli kyllä melkoista vitkuttelua rajojen sulkeminen,saati lentoliikenne..edelleen vaan pumpataan sairastuneita ja muita viruksen kantajia suomeen. Näiden lomalaisten,ym.karanteenissa olevien/sairastuneiden,kannattaisi tiedostaa sekin asia että,tappavan tartuntaudin levittäminen on rikos josta voi tulla usean vuoden vankilatuomio.

        Itseäni ainakin työläisenä v*tuttaa uutiset näistä paukapäistä jotka oikein laumoittain tunkevat joka paikkaan,vaikka nimenomaan on kehotettu välttämään ihmismassoja ja pitämään etäisyyttä. Mikä ihmisiä vaivaa? Onko kusta päässä?

        Suomessa on nyt kuollut koronaan viisi ihmistä, kaikki iäkkäitä tai ennen koronaakin jo vakavasti sairaita. Mikä tosiaankin ihmisiä vaivaa? Mikä tästä koronasta tekee sellaisen, että sitä pitäisi pelätä? Suomessa tulee olemaan lama, jollaista ei ole koskaan ennen nähty. Tuhannet ihmiset tulevat sen takia riistämään itseltään hengen.

        Vaikka tautiin kuolleita onkin rajoittamistoimista johtuen vain viisi, niin siinäkin on viisi liikaa.
        Nämäkin oltaisiin vältetty jos olisi toimittu jo pari kuukautta aikaisemmin.

        Ilman rajoituksia luku olisi vähintään samaa suuruusluokkaa kuin länsinaapurissamme, josta siis tulee nyt lähiviikkoina muodostumaan kaikkien aikojan pahin Koronapommi.
        Ruotsissa ihmiset tulee kuolemaan sänkyihin ilman hoitajia kun yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä.

        Tämä SARS-CoV-2 on vakava tauti, sillä keuhkokuume on vaarallinen kaikille.
        Virus on vienyt voimat hyväkuntoisiltakin nuorilta niin, että eivät ole päässeet sängystään ylös. Myös hyväkuntoisia keski-ikäisiäkin on joutunut viruksen takia tehohoitoon. Lisäksi keuhkosairaus jättää keuhkoihin elinikäiset jäljet, ja jotka eivät välttämättä enää kestä edes kausi-influenssaa.

        Ei tästä mitään lamaa tule, kunhan rajoituksia noudatetaan eikä viruksen anneta levitä hallitsemattomasti, muussa tapauksessa se lamakin on erittäin lähellä.

        Ymmärrätkö, että kuinka monta ihmistä kuolee Suomessa päivittäin ilman koronaakin? Lama tulee joka tapauksessa koronan aiheuttaminen toimenpiteiden seurauksena. Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä että millaisen kassavajeen pien tai keskisuuri yritys kestää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka tautiin kuolleita onkin rajoittamistoimista johtuen vain viisi, niin siinäkin on viisi liikaa.
        Nämäkin oltaisiin vältetty jos olisi toimittu jo pari kuukautta aikaisemmin.

        Ilman rajoituksia luku olisi vähintään samaa suuruusluokkaa kuin länsinaapurissamme, josta siis tulee nyt lähiviikkoina muodostumaan kaikkien aikojan pahin Koronapommi.
        Ruotsissa ihmiset tulee kuolemaan sänkyihin ilman hoitajia kun yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä.

        Tämä SARS-CoV-2 on vakava tauti, sillä keuhkokuume on vaarallinen kaikille.
        Virus on vienyt voimat hyväkuntoisiltakin nuorilta niin, että eivät ole päässeet sängystään ylös. Myös hyväkuntoisia keski-ikäisiäkin on joutunut viruksen takia tehohoitoon. Lisäksi keuhkosairaus jättää keuhkoihin elinikäiset jäljet, ja jotka eivät välttämättä enää kestä edes kausi-influenssaa.

        Ei tästä mitään lamaa tule, kunhan rajoituksia noudatetaan eikä viruksen anneta levitä hallitsemattomasti, muussa tapauksessa se lamakin on erittäin lähellä.

        Ei ole mitään evidenssiä siitä, että kuolleita olisi vain viisi rajoittamistoimenpiteiden seurauksena. Näitä toimenpiteitähän vasta harkitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään evidenssiä siitä, että kuolleita olisi vain viisi rajoittamistoimenpiteiden seurauksena. Näitä toimenpiteitähän vasta harkitaan.

        Ja ainakaan rajoituksia ei pida purkaa, koska suomessa kuolee influenssaan 1000 vuosittain.

        Jos jatkamme karanteenia, saastamme 1000 ihmishenkea joka vuosi tasta eteenpain!

        Eiko niin?

        Kun nyt hyvään vain totumme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on nyt kuollut koronaan viisi ihmistä, kaikki iäkkäitä tai ennen koronaakin jo vakavasti sairaita. Mikä tosiaankin ihmisiä vaivaa? Mikä tästä koronasta tekee sellaisen, että sitä pitäisi pelätä? Suomessa tulee olemaan lama, jollaista ei ole koskaan ennen nähty. Tuhannet ihmiset tulevat sen takia riistämään itseltään hengen.

        Korona voi tappaa KENET VAIN! Ja ellei tapa, niin sairastuttaa vakavasti. Eli lopetapa tuo saatanan vähättely. Kuolemia tulee enemmänkin, se on väistämätöntä.

    • Anonyymi

      Vastauksena aloittajan kysymykseen: ei menty.

      Oikeastaan hallitus (kiitos hutisalon olettaisin) on vähän jopa vitkutellut. Ryanairin lennot välillä Bergamo-Lappeenranta (olkoonkin että 80% matkustajista pietarilaisia) olisi pitänyt lopettaa jo 3 viikkoa sitten ja lentoliikennettä rajoittaa rajusti jo aikaisemminkin.

    • Anonyymi

      Niin.

      Oleellinen kysymys on: kuulummeko me kaikki riskiryhmään?

      Onko meillä kaikilla joku perussairaus? Olemmeko me kaikki vanhuksia?

      Jos vastaus on "kyllä". Niin silloin meille ei ole kerrottu kaikkea viruksen vaarallisuudesta. Jos vastaus on "ei" niin nämä toiminnat ovat täysin ylimitoitettuja.

      Mikä on totuus?

      • Anonyymi

        Totuus on se, että virus on vaarallinen kaikille. Se on jo tullut selväksi.

      • Anonyymi

        Seuraa vaikka tilannetta Ruotsissa, mitä tapahtuu, jos lähes mitään rajoituksia ei olisi. Varmaan osaat ruotsia peruskoulun käyneenä, jotta voit menna vaikka Ruotsin tv:n sivulle.

      • Anonyymi

        On kyllä kerrottu jo pandemian alkuvaiheessa mahdollisesta hengityksen lamaantumisesta, mutta kun se ei mene jakeluun kauniille jsa rohkeille.

    • Anonyymi

      Ei, ei menty liian pitkälle. Olisi pitänyt itse asiassa tehdä tuo toimenpide jo aikaisemmin, jotain viikko tai pari aikaisemmin.

    • Anonyymi

      Olis pitänyt jo 60-luvulla estää nuo kusipäiset Impivaaralaiset muuttamasta etelään :(

      • Anonyymi

        Kiitoksia kommentistasi.

        Me täällä Uudellamaalla uskomme pärjäämämme ilman muuta Suomea, vallan mainiosti. Harvaan asutut seudut ovat de facto, koko maalle "rasitus".

        Sorry, mutta näin se vain kasantalouden näkökulmasta ehkä on. Luulisin, että Skotlanti Iso-Britanniassa ja Katalonia Espanjassa saattaisivat olla samankaltaisessa tilanteessa.

        Mitäpä tuumat, jos käyn kusella Päijännetunnelin suulla? Sehän on se putki, mistä kaikki Helsinkiläiset saa vetensä. Ja sitten tulet väittämään, että pääkaupunkiseutu tulee toimeen ilman vettä, vai? Kuinka pitkän aikaa? Juotteko sitten kolera-altaasta vai mistä?

        Kyllä maaseutu pitää pääkaupunkilaiset hengissä. Ilman maaseutua te kellahtaisitte alta aikaykiskön.

      • Anonyymi

        Voi Voi et taitaas sinäkään hengitellä ilman Suomi ruokaa...

        Vai ameba on muotosi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä tuumat, jos käyn kusella Päijännetunnelin suulla? Sehän on se putki, mistä kaikki Helsinkiläiset saa vetensä. Ja sitten tulet väittämään, että pääkaupunkiseutu tulee toimeen ilman vettä, vai? Kuinka pitkän aikaa? Juotteko sitten kolera-altaasta vai mistä?

        Kyllä maaseutu pitää pääkaupunkilaiset hengissä. Ilman maaseutua te kellahtaisitte alta aikaykiskön.

        Uusimaa on paljon muutakin kuin pääkaupunkiseutu. Vettä on kyllä Uudellamaallakin. Alun perinkään sitä putkea ei olisi kannattanut Päijänteeltä vetää, mutta joku poliittinen broileri siinäkin sai tahtonsa läpi. Lohjanjärvi on iso.

    • Anonyymi

      Uudenmaan alue joutuu olemaan huomattavasti pidempään eristetty, toukokuussa viimeistään sieltä tullaan väkisin sulkujen läpi ja jos vertaa italian tapahtumiin, ikävä kyllä rajoitettu alue on todella pieni ja seuraukset sen mukaisia.

      • Anonyymi

        Miksi ne tulee väkisin sulkujen läpi?
        Niiden mielestä koko muu Suomi on niille pelkkä rasite. Miksi ihmeessä ne siis sieltä pois lähtisivät?

    • Anonyymi

      Ne on nää s.....nan lentelijät tai yms, matkailijat jotka tätä nk. KORONAA

      levittävät sinne zun tänne !

      Eikö totta ?

    • Anonyymi

      EI menty. Olkaahan nyt joku vuosi siellä uudellamaalla reservaatissa. Ei teidän stadin pintaliitäjien sissitystä ja lässytystä kukaan tänne kaipaa. Pysykää nyt vaan siellä betoniviidakossa kiireittesi keskellä.

      • Anonyymi

        Pakon sanelema . Painoarvona toisella puolella vaa assa ihmishenget . Voi olla että toimet laajenee muualle maahan ja lokeroidaan karanteenialueiksi ja kun tauti on voitettu ,ties milloin tilannetta puretaan . hyviä ratkaisuja ei ole tässä vaiheessa.Alunalkaen olisi pitänyt reakoida rajat sulkemalla ajoissa olisi näiltä vältytty,mutta kukapa sitä otti uskoakseen tuolloin,kun ei kaikki tahdo ottaa uskoakseen vieläkään toimien tarpeellisuutta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Landehan tässä eristettiin. Ette pääse mihinkään sieltä Euroopan pohjoisimmasta nurkasta. Puolestani Uudenmaan voisi eristää pysyvästi teidän maalaisten Pohjois-Suomesta, emme tarvitse teitä mihinkään. Tukiaisista säästyvillä miljardeilla voimme kevyesti vaikka ostaa kaiken ruuan ja energian Virosta ja Ruotsista. Olisimme noin Viron kokoinen maa ja yksi maailman vauraimmista.

        Pitää kyllä paikkansa, että Uusimaa pärjäisi hyvin ilman muuta Suomea ja voisi ostaa ruokansa ihan mistä vain. Kyllä ne muualta Suomestakin sen varmaan mielellään myyvät Uudellemaalle, koska tarvitsevat rahaa. Siinä vain kävisi pian niin, että muun Suomen tuottama ruoka voisi ollakin aika kallista, jos ei Uusimaa maksa enää tukia. Muutakin ogelmaa tulisi, jos Uudenmaan naapurina olisi iso, eläkeläisiä ja peräkammarin poikia täynnä oleva Muu-Suomi. Ei me sitä haluta. Kyllä me ne elätetään niin kuin tähänkin saakka. Kunhan nyt tämän pandemian ajan pysyvät siellä missä asuvatkin eivätkä tule etelään meidän hengityskoneille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Landehan tässä eristettiin. Ette pääse mihinkään sieltä Euroopan pohjoisimmasta nurkasta. Puolestani Uudenmaan voisi eristää pysyvästi teidän maalaisten Pohjois-Suomesta, emme tarvitse teitä mihinkään. Tukiaisista säästyvillä miljardeilla voimme kevyesti vaikka ostaa kaiken ruuan ja energian Virosta ja Ruotsista. Olisimme noin Viron kokoinen maa ja yksi maailman vauraimmista.

        Hyötyhän on molemminpuolinen, Hesassa ei tarvitse katsella landepaukkuja eikä landella hesalaisia örveltäjiä, joten mitä ihmettä valitatte kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Landehan tässä eristettiin. Ette pääse mihinkään sieltä Euroopan pohjoisimmasta nurkasta. Puolestani Uudenmaan voisi eristää pysyvästi teidän maalaisten Pohjois-Suomesta, emme tarvitse teitä mihinkään. Tukiaisista säästyvillä miljardeilla voimme kevyesti vaikka ostaa kaiken ruuan ja energian Virosta ja Ruotsista. Olisimme noin Viron kokoinen maa ja yksi maailman vauraimmista.

        Sitten kun Viroon ja Ruotsiin tulisi joku kriisi, ette saisikaan enää ruokaa. Kannattaisi mielummin turvata edes vähäinen omavaraisuus ja ruveta viljelemään siellä Uudellamaalla. Kääntäkää pelloiksi joutomaat ja nurmikot.

    • Anonyymi

      Lännessä pörssit romahtaneet, vaan ei Kiinassa. Jos Corona Venäjän/Kiinan/Iranin biologinen ase ... niin bye-bye Suomi/Ruotsi/Israel/Eu/Etelä-Korea/Taiwan/Japani ... ja hyvin hyvin monet muut valtiot.

      Liuskeöljyn tuottajat konkassa ... vai Sauditko asialla? Natsit/ Al-Q taas?
      Autoihin, liikenteeseen ja millä energialla kuljetaan - liittyy muuten TAATUSTI.

      • Anonyymi

        Herää jo,viruksen DNA.sta on pystytty selvittämään ettei virus ole kemiallisesti kehitetty vaan tod.näk.jostain lepakosta.

    • Onhan se yhenlaista pelleilyä tuollanen mutta noh huulipunilta voi mittää oottaa kkaan :D

      • Anonyymi

        Et tunne varmaan yhtään sairastunutta kun tuolla tavoin kirjoitat,

        suomessa ei käytetä kasvosuojia, sen takia jouduttiiin.

      • Anonyymi

        Vittu mikä ääliö! Mistä moisia persreikiä sikiää? Tuollainen asenne tällaisessa tilanteessa on täysin sopimaton! Alapa ajattelemaan ja sitten vasta kirjoittele.

    • Anonyymi

      Hallitus ja THL joutuu turvautumaan rajumpiin keinoihin sen vuoksi, että yrittävät hillitä kardinaalimunausten seurauksia. Heidän on pakko löytää jonkunlaiset toimet, joista näkyy äkkiä positiivisia tuloksia. Siksi hallitus yms. on istunut hätäkokouksissaan, jotta löytävät radikaaleille keinoille mahd. vähän taloudellisia vahinkoja aiheuttavat toteutustavat, sekä lakimuokkaukset/uudet pykälät niitä varten. Lakien uudistamisen syynä oli mm. se, ettei pakkotoimista yms. seuraa mahdollisesti laillisia korvausvaateita. Näit asioita hallitus yms. kävi läpi, mitä kaikkea voi pakkotoimista seurata, jotka voivat edetä oikeustoimiin, ja nämä estettiin lakimuutoksilla. Normaali poikkeuslakihan meillä oli jo voimassa, mutta koska tehtiin virheitä, ko. poikkeuslaki sellaisenaan ei toiminut enää. Siksi Marin ilmoitti "valmiuslain uudistamisesta ja päivittämisestä". Tällaisia puolueita täytyy välttää äänestämästä!!!

      • Anonyymi

        Tutkijatohtori Tuomas Aivelon kirjoituksia on hyvä lukea enemmän, niin ymmärtää outoja kirjoituksia paremmin.
        Tuota aloittajan mainitsemaa Tutkijatohtori Tuomas Aivelon kirjoitusta en valitettavasti ole nähnyt. Mutta menee samaan ö -mappiin kuin muutkin

    • Anonyymi

      Hyvä hallitus!!! Meillä on näköjään paljon ihmisiä jotka ei tajua tilanteen vakavuutta. Italiasta, Espanjasta ym tullaan itkien tänne kauheaa tilannetta pakoon. Joka vähänkin valittaa hallituksen toimista häipykööt täältä etelän aurinkoon ottamaan takapuoleen aurinkoa. Häipykää valittajat te olette tämän yhteiskunnan tuho. Kovemmat otteet nyt ja sakkot ja kovat turhasta liikkumisesta niskuroijille niin tekee Saksa, Englanti ym

      • Anonyymi

        Eiköhän noi ole niitä jotka on edullisemman verotuksen perässä muuttaneet Espanjaan kokolailla pysyvämmin ja nyt Suomi muistuu mieleen kun on hätätilanne.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Muu Suomi pärjää varsin hyvin ilman Uusimaata mutta ei päinvastoin,aikas nopiaa olis jääkaapis vaan valot ilman muuta suomea,hyvin erottaa näis keskusteluus Kehä 3.sen sisällä asuvien kommentiis että todellisuus on kadonnut betonikopiis.Kyllä mä niin nautin tilanteesta,pitääs vaan kieltää myös ruuan kuljetus Uudellemaalle koska hehän kuulemma pärjäävät omillaan,myös susia ja karhuja sinne pitääs viedä ku heidän mielestään niitä täytyy suojella,saisivat niitä silitellä aikansa kuluksi,sais Cityvihreät kahlita itsensä puuhun suojellakseen niitä.

        Näinhän se on. Tulisi Kehä III:n sisällä aika äkkiä ikävä muuta Suomea. Tosin me maalaiset pärjäisimme ihan hyvin ilman Uusimaata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muu Suomi pärjää varsin hyvin ilman Uusimaata mutta ei päinvastoin,aikas nopiaa olis jääkaapis vaan valot ilman muuta suomea,hyvin erottaa näis keskusteluus Kehä 3.sen sisällä asuvien kommentiis että todellisuus on kadonnut betonikopiis.Kyllä mä niin nautin tilanteesta,pitääs vaan kieltää myös ruuan kuljetus Uudellemaalle koska hehän kuulemma pärjäävät omillaan,myös susia ja karhuja sinne pitääs viedä ku heidän mielestään niitä täytyy suojella,saisivat niitä silitellä aikansa kuluksi,sais Cityvihreät kahlita itsensä puuhun suojellakseen niitä.

        Niitä susilaumoja olis hyvä kuskata sinne Uudellemaalle, siitä asiasta olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Ruotsissakin eilen kymmeniä kuolleita ja siperia alkoi opettamaan. Nyt sieläkin alkoi jo vaatimukset nousta että asialle tehtävä enemmän.

      Kyllä se näkyy kaikissa jotka on vähääkään näitä rajoitustoimia vastaan, että kyse on itsekkäistä syistä.

    • Anonyymi

      27.3. NY Times : USA:ssa nyt maailman eniten tartuntoja.

      Liiallinen vapaus johtaa tuhoon.

      • Anonyymi

        Näin se on. Ja vielä kun on tyhmä presidenttikin, niin tuho on taattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Ja vielä kun on tyhmä presidenttikin, niin tuho on taattu.

        Ei presidentillä tässä asiassa taida olla tekemistä. Ehkä armeijan ylipäällikkönä, jos uusmaalaiset alkaa tunkea väkipakoin muuhun Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei presidentillä tässä asiassa taida olla tekemistä. Ehkä armeijan ylipäällikkönä, jos uusmaalaiset alkaa tunkea väkipakoin muuhun Suomeen.

        Tuossa varmasti viitattiin USA:n nykyiseen presidenttiin, joka ei kyllä mikään älyn jättiläinen ole. Suomella on viisas presidentti.

    • Anonyymi

      Miksikä Suomi teki tällaisen päätöksen että Uusimaa eristetään.
      En ole seurannut paljoa uutisista aiheesta mutta oma näkemys on että Suomi on pitkä ja kapea maa, suuri määrä ihmisiä asuu tiiviisti Uudellamaalla, maaseudulla heikommat terveyspalvelut joten hyvä pitää iso massa ihmisiä eristyksissä ettei tartunnat leviä hallitsemattomasti muualle Suomeen.
      Suomessa hyvin suurella määrällä Uudemä maan ihmisistä mäkki tai sukulaiset muualla Suomessa ja nyt estetään tätäkin liikennettä että lähdetään mökeille ja sukulaisten luo karkuun koronaa ruuhkaisesta Etelä-Suomesta.
      Muissa Euroopan maissa ei välttämättä tällaista tilannetta ole. Suomi on siitä erikoinen maa että liikenne suuntautuu aina enimmäkseen etelästä pohjoista kohti ja takaisin joten helppo eristää ja valvoa.

      • Anonyymi

        No niin suuntautuu pohjois-eteläsuunnassa. Oletko huomannut, että myös melkein kaikki isot tiet on rakennettu siihen suuntaan, poikkeuksena Turuntie ja Hämäläisten härkätie. Pitää liikkua niin kuin tiet on. Olisiko tässä jokin puolustusnäkökulmakin olemassa, että idästä länteen ei ole tehty liikkumista kovin helpoksi?

    • Anonyymi

      Hallituksen tyttöjen hätäproopuskan vaikutuksista voi lukea Parvilahden kirjoista Berijan puutarhat.

    • Anonyymi

      Hallitus tekee aivan oikein, suurempiin rajoituksiin pitäisi mennä ,
      kun suomalaiset ei käytä hengityssuojaa. Sanoi japanilaiset tuttavani.

      Suomalaiset haluua että Korona lentää suoraan nieluun, tai suoraan nenään.
      Ehkä ajattelevat että parasta sairastua vielä kun on sairaalassa tilaa.

      Hallitus on kyvykäs, mutta kaikki johtunee taustajoukoista.

    • Anonyymi

      Uudenmaan eristyksessä on paljolti kyse siitä, että kun ihmiset eivät osaa tai halua käyttää järkeään ja ymmärtää mikä on hallituksen ja THL:n tavoite, niin nyt puuttuvaa ajattelua yritetään korvata kielloilla ja rajoituksilla. Kiellot ja rajoitukset ovat hankalampia ja tehottomampia kuin omaehtoinen järkevä toiminta, mutta kun kusipäät ovat loputon luonnonvara, niin nyt mennään näin.

      Fiksut kärsii kun tyhmät koheltaa.

      • Anonyymi

        Lopeta sitten se koheltaminen. Uskotko tuosta vain kaiken mitä viranomaiset sanovat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta sitten se koheltaminen. Uskotko tuosta vain kaiken mitä viranomaiset sanovat?

        On parempi uskoa! Rajoituksia tulee siksi, kun tyhmä väki ei usko. Se on ilmeisesti tätä nykyaikaa, että ei uskota hyvällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On parempi uskoa! Rajoituksia tulee siksi, kun tyhmä väki ei usko. Se on ilmeisesti tätä nykyaikaa, että ei uskota hyvällä.

        https://www.youtube.com/watch?v=iJM5qjbjOdc

        nyt pitää hypellä kotona paikallaan.
        huonekalut keskelle lattiaa et voi ottaa askeliakin.

    • Anonyymi

      Eilen rajalta käännytettyjen joukossa oli myös Suomalaisia joilla on kaksoiskansalaisuus toisin sanoen Suomen lisäksi myös muun maan kansalaisuus. Heille oli annettu vaihtoehto "oletko varma" että haluat tulla

      "ei vitussa" oli useamman vastaus, jokainen heistä lähti paluulennolla takaisin toiseen maahan.

      Eiköhän tämä kuvasta jotain jo Suomen asiaa tässä geopoliittisessa tilanteessa.

    • Anonyymi

      "tutkimusten perusteella tiedetään, että kriisitilanteessa ihmiset eivät panikoi, vaan toimivat järkevästi"

      Kuten hamstraavat vessapaperia? Tämä Aivelon väite ei pohjaudu tutkimusinformaatioon eikä aihe kuulu hänen tutkisalaansa, vaan etupäässä sosiaalipsykologiaan ja osin taloustieteeseen. Korona sai aikaan täysin irrationaalisen massahysterian, jokanäkyy sekä yksittäisten kuluttajien toiminnassa, että makrotasolla markkinoiden toiminnassa,

    • Anonyymi

      Juntit pitää lennättää suoraan kotikentilleen, muuten kuolleisuus nousee Ruotsin lukemiin.

      • Anonyymi

        Joka kaupunkiin rakennettava kansainvälinen lentokenttä heti!

      • Anonyymi

        Jätetään ne matkailevat juntit mieluummin ulkomaille.

    • Anonyymi

      Kyllä on vihattu alue tuo Uusimaa muualla Suomessa kun lukee kommentteja,ny sen näkee miksi,alue täynnä narkkareita,työttömiä,juoppoja sun muita jotka ei vaan tajua mitä heille sanotaan,siksi on pakko käyttää kovempia keinoja.

      • Anonyymi

        Ymmärrätte varmaan, että Uusimaa elättää koko Suomen köyhät. Uudellamaalla asutaan siksi, että siellä on töitä, ja palkasta maksetaan verot, joilla kustannetaan maaseudunkin loisijoiden elämä. Jos Uusimaa ajetaan alas, niin Suomi romahtaa.

    • Anonyymi

      CIA antaa ohjeet.

      • Anonyymi

        Ei tässä CIA:n ohjeita tarvita. Hallituksen ohjeet ja kehotukset riittävät. Elleivät riitä, niin sitten tulee kiellot ja pakot. Valitkaa itse: Joko kuuntelette ja otatte onkeenne, tai tulee ne kiellot ja pakot. Väen oma valinta. Uudellamaalla väki valitsi, että on pakko laittaa eristys päälle.

        Kaikki puolueet saanevat tukea CIA:n kautta. Pitääkö tämä paikkansa? Bill Gates on tukenut Covid 19 kehittämistä 5,4 Miljoonalla.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan mennä liian pitkälle. Huomattavasti helpompi selvitä hengissä, jos vain 100 kuolee eikä 3500, niinkuin on ennustettu.

    • Anonyymi

      Tässä tämän hulluuden näkee, kun ilfluenssoihin kuolee enemmän ihmisiä vuosittain mitä tähän koronaan.
      Tilastokeskuksen tuoreimmat tiedot influenssan aiheuttamista kuolemista ovat vuodelta 2018. Tuolloin Suomessa influenssaan kuoli 436 henkilöä, joista yli 65-vuotiaita oli 415. Influenssa oli lisäksi myötä­vaikuttavana tekijä 264 kuolemassa

      Vuoden 2018 tilastoista löytyy 700 kuolemaa, jossa influenssa on mainittu.
      Yhteensä influenssa siis mainittiin vuonna 2018 tasan 700 kuolintodistuksessa. Samana vuonna Suomessa kuoli yhteensä 54 524 henkilöä.

      Nyt keksitään kaikenlaisia rajoituksia ja vapaaehtoisesti laitetaan koko suomi kiinni ja pysähdyksiin.
      Tässä pätee vanha sanonta, että leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Suomi taitaa tosiaan kuolla näihin hallituksen hölmöilyihin.
      Tuolla uudenmaan eristyksellä aiheutetaan totaalisesti suurta vahinkoa kaikkialle.
      Hallitustytöt on nyt niin sekaisin että heidän täytyis pitää parin viikon loma.

      YLe on lietsonut tässä taudissa vastuuttomasti hysteriaa ja typerä kansa tietysti panikoituu ja uskoo kaiken mitä syötetään.
      Suomi ajetaan nyt alas nopeesti ja totaalisesti.

      • Anonyymi

        Minä vaadin kovempia toimia ja kaikista rajoituksista luopumista. Tv. Persu

      • Anonyymi

        Siis kyllähän meillä on aina riittänyt hengityskoneita ja tehohoidon kapasiteetti kausi-influenssaan sairastuneille, mutta nyt tehohoitoa tarvitsevia tulee niin ennen näkemätön määrä, että ilman rajoitustoimia ne eivät tule riittämään kaikille.

        Joku kirjoitti tuolla aikaisemmin että kyllähän liikenteessäkin kuolee enemmän ihmisiä, no kun ei vaan kuole!
        Jos tarkastellaan maita, joissa rajoitustoimet on aloitettu liian myöhään, niin tauti kylvää ruumiita vuorokaudessa niin paljon että esimerkiksi Espanjassa piti jäähalli muuttaa ruumishuoneeksi jotta ruumisvuori mahtuisi jonnekin, koska ruumiita tulee enemmän kuin niitä ehditään polttamaan!
        Ja joku perkele vielä väittää että liikenteessä ja kausi-influenssassakin kuolee enemmän, no kun yksinkertaisesti ei vaan kuole!

        Suomen kuolleisuusluvut ovat toistaiseksi pieniä, ja se johtuu vain ja ainoastaan kansalaisten lainkuuliasuudesta annettuja rajoituksia, suosituksia, ja ohjeita kohtaan, ilman sitä me oltaisiin samassa jamassa Ruotsin kans, josta siis tulee lähiviikkoina seuraava Italia!

        Tuleva riippuu täysin siitä, kuinka hyvin/huonosti me näitä annettuja ohjeita noudatetaan!

        Jos seuraat mediaa, niin YLE ei lietso Koronavirus asiaa sen enempää kuin mikään muukaan mediatalo Suomessa ja muualla maailmassa.
        Pikemminkin Suomen media on ollut vaitonainen monista sellaisista Koronavirukseen liittyvistä uutisista ,jotka saattaisivat säikäyttää heikkohermoisempia, esimerkiksi viimeisimmän viikon ajalta Italiasta ei ole uutisoitu Suomessa juuri mitään, mutta
        ulkomaalaisissa tiedotusvälineissä sitäkin enemmän.
        Syy löytyy luvuissa:
        Cases: 80,589
        Deaths: 8,215

      • Anonyymi

        Korona ei ole mikään influenssa, vaan ihan tosiaankin tappava tauti. Lopetapa se saatanan vähättely! Vaikka nyt onkin 2020 ja nykyaikana sössönsöö, niin se järki silti päähän. Ei helvetti, miten tyhmä ihminen voi nykyaikana olla.

      • Anonyymi

        Kun haukot henkeä kuin kala kuivalla maalla, etkä saa, niin tiedät, onko tämä hysterian lietsomista.

    • Anonyymi

      Uudenmaan sulkeminen olisi ollut tarpeeton, sulkeminen aiheuttaa kuitenkin kuolemia niin on todenneet professoritkin

      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/3f78792b-19dc-4cd1-8ce0-5811a266faa0

      Lisäksi maan rajojen sulkeminen on aina askel kohti sisällissotaa, eristämisen vaikutus on nähty historiassa jo niin monta kertaa.

      • Anonyymi

        Sisällissodan syylliset sitten olisivat ne ymmärtämättömät idiootit! Täytyy ymmärtää, että koronan ei voi antaa levitä ihan valtoimenaan. Uusimaa on nyt se Suomen koronakeskus, ja se pitää eristää koko muun kansan suojelemiseksi.

    • Anonyymi

      Tavallinen ihminen ei taida voida asioille paljoakaan. Se tapahtuu, mikä tapahtuu.

    • Anonyymi

      Porukka luulee tosissaan että näitä epidemioita voidaan hallita. Mitä enemmän tautia hillitään nyt, niin sitä kovemmin se tulee päälle sen toisessa aallossa, joka tulee väistämättä. Mutta nykymenolla silloin ollaankin jo käytetty kaikki paukut loppuun, niin taloudellisesti kuin muutenkin.

      Tietenkin, koska ei tule laumaimmuniteettia.

      Meille väitetään että tasataan tautihuippua, kun ei ole hoitopaikkoja. Tämä suunnitelma siis sisältää sen että sairastuneita tulee varmuudella lisää myöhemmin. Noh, olen varma että hoitopaikkojen 100 kertaistaminen olisi tullut halvemmaksi kuin koko yhteiskunnan alasajo vuosien lamaan.

      Ruotsissa on toimittu kaikin tavoin fiksummin kuin Suomessa. Niin siellä varustettiin se yksi areenakin hoitoa varten...

      • Anonyymi

        Yritys hankkia kansalle laumaimmuniteetti johtaisi siihen, että ainakin puolet kansasta kuolee. Suomi on maa, jossa väki on ikääntyvää, ja perussairauksiakin on. Eli siis isot todennäköisyydet valtavalle määrälle koronakuolemia. On siis pakko yrittää edes hillitä taudin leviämistä.

        Eli näiden ikääntyvien takia, joita ei nytkään pystytä inhimillisesti hoitamaan, kannattaa nyt siis tuhota seuraavan sukupolven tulevaisuus? Perussairaat karanteeniin jotta terveet voi pitää yhteiskunnan pystyssä.

        Mikään missään ei kylläkään viittaa miljoonien kuolemiin. Se on puhdasta spekulointia ja tyypillistä paniikin lietsontaa.

        Ja tuo sana hillitä... olen huomannut että aina kun sitä käytetään niin on suuresta kusetuksesta kysymys. Niinpä, ilmastoverot taitavatkin muuttua tulevaisuudessa koronaveroiksi...

        Mutta eihän niitä ilmastoveroja voida enää perustellakaan kun yhteiskunta ei enää pyöri ja matkustelut on matkustettu.... Ja tätä menoa on pakko jatkua kunnes koko ihmiskunnalla on se laumaimmuniteetti. Jos joku kuvittelee että se saavutetaan tällä "hillitsemisellä" muutamassa kuukaudessa niin miettikääs uudestaan.

      • Anonyymi

        Mitä muuta se on esimerkiksi Kiinassa ja Honkongissa ollut kuin epidemian totaalinen selättäminen vain ja ainoastaan tiukoilla rajoituksilla?
        Siellä puhuttiin vielä kuukausi sitten epidemian hillitsemisestä, nyt sen selättämisestä.
        Kiinasta piti tulla delekaatio neuvomaan Italialaisia että miten ne hommat oikeasti kuuluu tehdä, toivottavasti niiden ei tarvitse tulla myös tänne neuvomaan!

        Immuniteetti saadaan tulevaisuudessa rokotteen myötä, sitä ennen meidän on pelattava aikaa ja hillitä epidemian leviämistä jotta terveydenhuollon resurssit riittävät.

        Vaikka ne hoitopaikat 1000 kertaistaisiin, niin sinne ei saada yhtään enempää niitä hengityskoneita kuin mitä niitä nyt on!
        Joten Ruotsi voi yrittää estää paniikkia kansan keskuudessa höpöttämällä jostain lisähoitopaikoista, mutta yhtään hengityskoneella varustettua tehohoitopaikkaa se ei saa lisättyä.
        Ruotsilla alkaakin olemaan tilanteen takia jo kuset housussa, ja kansan tyytymättämyys lisääntyy suoraan verrannollisesti kuolemien määrään, ja heidän katseet ovatkin viimeaikoina kohdistuneet Suomeen ja siihen kuinka tehokkaasti täällä asioita hoidetaan.

        Elämässä ei ole mitään muuta pakkoa kuin kuolla jossakin vaiheessa. Iso todennäköisyys siis sille, että vanhuksia tulee kuolemaan koronaan tai muutaman vuoden päästä vanhuuteen?

        Ei muutaman kuukauden eristyksillä koronaa täysin selätetä, mutta pysyvällä toimintatapojen muutoksella ja sen tajuamisella, että nyt on maailma muuttunut. Koronan jälkeisessä maailmassa ei ole tilaa massatapahtumille eikä huvimatkailulle. Sama toki koskee kaikenlaisten pakolaisten haalimista myös. Koronaa on pakko hillitä, että terveydenhuollon kapasiteetti saadaan riittämään mahdollisimman pitkään. Eikö se mene päähän, vai onko päässä paskaa?

        Jos noin innolla odotat kuolemaa, niin ei kait siinä sitten muuta kuin päättämään päiväsi, mutta älä luule että me tulemme mukaan, me muut halutaan pitkää ja tervettä ikää.

      • Anonyymi

        Luultavasti siksi, ettei tartte ruumiita siirtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muutaman kuukauden eristyksillä koronaa täysin selätetä, mutta pysyvällä toimintatapojen muutoksella ja sen tajuamisella, että nyt on maailma muuttunut. Koronan jälkeisessä maailmassa ei ole tilaa massatapahtumille eikä huvimatkailulle. Sama toki koskee kaikenlaisten pakolaisten haalimista myös. Koronaa on pakko hillitä, että terveydenhuollon kapasiteetti saadaan riittämään mahdollisimman pitkään. Eikö se mene päähän, vai onko päässä paskaa?

        Ei selätetä, mutta lääketeollisuus saa aikaa kehittää mahdollisen lääkkeen ja rokotteen, jolla tulevaa leviämistä voidaan hillitä. Tietääkseni keskuudessamme elää monia HIV:iin ja Aidsiin sairastuneita, jotka nykyiset lääkkeet pitävät hengissä, vaikka sekin oli alussa kuolemantuomio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuta se on esimerkiksi Kiinassa ja Honkongissa ollut kuin epidemian totaalinen selättäminen vain ja ainoastaan tiukoilla rajoituksilla?
        Siellä puhuttiin vielä kuukausi sitten epidemian hillitsemisestä, nyt sen selättämisestä.
        Kiinasta piti tulla delekaatio neuvomaan Italialaisia että miten ne hommat oikeasti kuuluu tehdä, toivottavasti niiden ei tarvitse tulla myös tänne neuvomaan!

        Immuniteetti saadaan tulevaisuudessa rokotteen myötä, sitä ennen meidän on pelattava aikaa ja hillitä epidemian leviämistä jotta terveydenhuollon resurssit riittävät.

        Vaikka ne hoitopaikat 1000 kertaistaisiin, niin sinne ei saada yhtään enempää niitä hengityskoneita kuin mitä niitä nyt on!
        Joten Ruotsi voi yrittää estää paniikkia kansan keskuudessa höpöttämällä jostain lisähoitopaikoista, mutta yhtään hengityskoneella varustettua tehohoitopaikkaa se ei saa lisättyä.
        Ruotsilla alkaakin olemaan tilanteen takia jo kuset housussa, ja kansan tyytymättämyys lisääntyy suoraan verrannollisesti kuolemien määrään, ja heidän katseet ovatkin viimeaikoina kohdistuneet Suomeen ja siihen kuinka tehokkaasti täällä asioita hoidetaan.

        Dyson suunnitteli 10 päivässä hengityskoneen, jota voi valmistaa bulkkina nopeasti
        https://edition.cnn.com/2020/03/26/tech/dyson-ventilators-coronavirus/index.html

    • Anonyymi

      Suomessa on keskitytty joukkojen hallintaan enemmänkin kuin taudin parannuskeinoihin.
      Stalinistisen maan tunnusmerkit täyttyvät kun kesken kriisin omat kansalaiset nähdään suurimpana uhkana joka pitää taltuttaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mielestäni mentiin tällaisten tapauksien aikaisempien kokemusten tietämättömyyttien vuoksi liian rajuihin rajoituksiin. Kunhan ihmis populaatio tekee niin kuin viranomainen päättää, vaikka se ei ole tehnyt oikeesti juurikaan mitään. Vaan mitätön rajanylitys aiotaan ottaa hallituksessa lapselliseksi näytönpaikaksi, hyi hävetkää SUOMEN HALLITUS

    • Anonyymi

      Totta kai mentiin. Toisten ulkomaan reissun seurauksista kärsii nyt sellaiset jotka on olleet koko ajan kotimaassa. Eikös ne koronan suomeen tuoneet pitäisi etsiä ja saattaa vastuuseen?

      • Anonyymi

        Persuna olen sitä mieltä, että hallituksen olisi pitänyt tehdä tiukempia toimia ja taas teki liian tiukkoja rajoituksia.

    • Anonyymi

      Hallitus on paennut vastuutaan ja he ovat vähätelleet pandemia tilanteen uhkaa alusta asti. Mitään ei tehty koko talvena vaan jaettiin valheellisia lausuntoja. Koronapotilaat päästettiin Italian ja Itävallan matkoilta Suomeen ilman karanteenia ja nyt sitten Suomalaisia alkaa kuolla läjäpäin. Suoraan sanoen roistomaista toimintaa. Oppositiopuolueet esittivät ajoissa vaihtoehtoisen tavan hoitaa koronan muodostama uhka ajoissa. Vastauksena hallitukselta kuultiin lista valheita, kuten THL:n pystyvän hoitamaan asian ilman hallitustason linjauksia. Nyt on Marinin ja Ohisalon syytä muistaa omat tekonsa asian suhteen ja kantaa niistä vastuu. Huonoa johtamista ollut asian hoitaminen alusta asti hallituksessa.

    • Anonyymi

      Hoitoon ensimmäisinä, jotka eivät ole käyneet ulkomailla tartunta-aikaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Ne jotka ovat pysytelleet kotona, pitäisi päästä hoitoon!

    • Anonyymi

      Kaikille panta kaulaan ja sähköiskua jos menee tietyn reviirin ulkopuolelle. Liikkuminen on suurimpia rikoksia tässä maassa heti lisääntymisen jälkeen.

      • Anonyymi

        Kannatetaan!
        Honkong laittoi sähköiset seurantapannat jokaiselle karanteenissä olijalle, mutta Suomi voisi lisätä siihen vielä sen sähköisku-toiminnon.

    • Anonyymi

      Liian myöhään tapahtui kun junantuomat on kaahailleet pönden ja Stadin väliä!

      Nyt on hyvä kun napapiirin reservaattilaiset eristettiin sinne pöndelle.

    • Anonyymi

      Joku täällä rehvasteli että Uudenmaan voisi pysyvästi eristää ja ette tarvitse muuta maata. Jopas naurattaa. Juuri otsikoitu miten laumana ryntäsitte Lappiin pakoon viirusta ja bilettämään mutta joudutte palaamaan häntä koipien välissä takaisin kun kaikki paikat oli suljettu. Jokainen jolla mökki poistunut sieltä. Että kyllä näyttää muun maan raikas ilma ja luonto kiinnostavan. Myös syntyperäisiä stadilaisia. Lomalla ruuhkat pohjoiseen, lumen perässä. Olen itse monen polven syntyperäinen stadilainen mutta ulkomaiden ja lännen kautta asettunut järviSuomeen jo iät ajat sitten.

    • Anonyymi

      Ilta- lehdessä ehdotus, että Turusta uusi pääkaupunkimme----kannatetaan!

      • Anonyymi

        Turusta pääkaupunki ! Sitten siitä vasta taivas aukeaa.

    • Anonyymi

      Älä huoli koko uusimaa muuttuu Mogadisuksi vähitellen

      • Anonyymi

        Sitä varten sinne pitäisikin antaa nyt jo itsenäisyys ja todella, eduskunta pitäisi muuttaa Turkuun.

    • Anonyymi

      Tuliko tästä Uudenmaan eristämisestä osa Jan Vapaavuoren presidentinvaali kampanjaa? Venäjällä Vladimir Putin- meillä seuraava presidentti sovittu jo valmiiksi! (Ykkösaamu) !

    • Anonyymi

      Uusi laskelma Aalto-yliopiston tutkijoilta:
      HUSin tehohoitopaikat voivat täyttyä jo lähiviikkoina, jos ihmiset eivät noudata rajoituksia.

      Aalto-yliopiston tutkimusryhmä laski ennusteita koronaviruspotilaiden määrästä Suomessa. Keskeistä on, miten hyvin rajoituksia noudatetaan ja loiveneeko tartuntojen kasvu.

      Tuleva viikko on ratkaisevan tärkeä!

      ”Tilastot kertovat karua kieltä siitä, että ilman rajoituksia ja kapasiteetin nostoa olemme pulassa”, hän sanoo.

      Ilmosen mukaan kapasiteetin lisäyskään ei auta pitkään, jos hoidettavien määrä kasvaa kovin jyrkästi.

      Uudenmaan sisäinen tartuntakäyrä on saatava loiventumaan. Meillä on vielä mahdollisuus siihen, mutta ikkuna ei ole auki pitkään. Se on tehtävä nyt heti.

      Kaikkien uusimaalaisten tulee tehdä nyt kaikkensa kontaktien välttämiseksi, tutkija sanoo.

      Kaikkien on toimittava heti tänään ja tästä eteenpäin! Nyt ei voi enää yhtään viivytellä.

      Eristäytykää, pysykää kotona oman perheen kesken. Ei muita lähikontakteja, vain välttämättömät ruokakaupassa ja apteekissa käynnit.

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006455499.html

    • Anonyymi

      Eikö kannattaisi rakentaa nyt pikavauhdilla erillinen koronasairaala esim. Helsingin messukeskukseen tai johonkin tyhjään toimistorakennukseen tai hotelliin, jotta tehohoitopaikkoja saadaan HUSin alueelle reilusti lisää.

      Uudellamaalla on Suomen suurin tautipesäke, joten tänne pitäisi nyt pikaisesti saada hengityskoneita ja muitakin resursseja lisää.

      Näin ovat käsittääkseni myös Tukholmassa tehneet, ovat rakentaneet erillisen kenttäsairaalan Tukholman messukeskukseen.

      Myös Venäjällä ovat pikavauhdilla rakentamassa uutta, erillistä koronasairaalaa. Ja käsitykseni mukaan myös Espanjassa johonkin halliin.

      Myös Saksassa ovat uutisoinnin mukaan nyt pikavauhdilla tuplaamassa tehohoitopaikkojen määrää, joka Saksassa oli jo entuudestaan paljon suurempi kuin muissa Euroopan maissa väkilukuun suhteutettuna.

      Saksassa on käsittääkseni normaaliolosuhteissa 28.000 tehohoitopaikkaa (Saksan väestömäärä 84 milj). Jos tuplaavat tehohoitopaikkojen määrän, heillä on tuolloin noin 56.000 tehohoitopaikkaa.

      Jos meillä Suomessa on suunniteltu noin 1000 tehohoitopaikan riittävän ja Suomessa väestömäärä on noin 5,5 miljoonaa, jokainen voi siitä laskea, että meillä on Suomessa huomattavasti vähemmän tehohoitopaikkoja kuin Saksassa.

      Yksinkertaisella matematiikalla laskettuna:

      Suomen väestömäärä 5,5 milj.
      1000 tehohoitopaikkaa
      Eli 182 tehohoitopaikkaa 1 miljoonaa asukasta kohden.

      Saksan väestömäärä 84 milj.
      56.000 tehohoitopaikkaa.
      666 tehohoitopaikkaa 1 miljoonaa asukasta kohden.

      Tässä linkki uutiseen, jossa kerrotaan mm. Saksan tehohoitopaikkojen määrästä:

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006450195.html

    • Anonyymi

      Uskoisin, että Uudenmaan eristäminen oli viisasta, jotta leviämisvauhtia saadaan hidastettua. Vastaavalla tavalla ovat myös muissa maissa paitsi Ruotsissa tehneet.

      Mutta nyt ei kannattaisi tuhlata aikaa ja energiaa toistemme syyttelyyn ja syyllisten etsintään.

      Nyt tarvitaan meidän kaikkien panosta, jotta saamme tämän kriisin selätettyä yhteisvoimin!

      Tämä on melkein rinnastettavissa sotaan. Meidän on tuettava toinen toistamme ja tehtävä jokainen oma panoksemme, jotta taudin leviämisvauhtia saadaan hillittyä!

      Katse eteenpäin ja järeät keinot käyttöön, jotta ihmishenget saadaan pelastettua!

      Taloudellisia tappioita tulee meille kaikille, yksilöille, yrityksille, kunnille, valtiolle. Se on nyt hyväksyttävä. Mutta terveys ja ihmishenkien pelastaminen on nyt tässä tilanteessa tärkeämpää kuin raha!

      Nyt tarvitaan sitkeyttä ja määrätietoisuutta ja meidän kaikkien apua. Kyllä me tästä vielä noustaan, yhteisvoimin!

    • Anonyymi

      On ollut surullista huomata, että Suomessa talous ja raha on sanellut, vaikka kyseessä on kriisitilanne, joka uhkaa ihmisten terveyttä ja henkeä.

      Onko raha todella tärkeämpää kuin ihmisten terveys ja henkiinjääminen?

      Rahan vuoksi ei nähtävästi ollut rohkeutta sulkea pikaisella aikataululla esim. ulkomaanlentoja, vaan asian kanssa viivyteltiin.

      Toivottavasti tästä on nyt otettu opiksi.

      On hyvä muistaa, ettei raha lohduta enää siinä vaiheessa kun on menehtynyt koronaan ja makaa puuarkussa multien alla..

      Pelottaa suorastaan, miten meidän täällä HUSin alueella käy, onko tehohoitopaikkoja tarpeeksi..

    • Anonyymi

      Herätys, uskokaa nyt hyvät ihmiset, että nyt on tosi kyseessä ja tilanne on jo vakava täällä HUSin alueella.

      Meidän kaikkien pitää nyt eristäytyä ja pysytellä kotona oman perheen kesken, kuten myös HUSin henkilökunta ja lääkärit ovat jo yli viikko sitten kehottaneet, jotta saadaan tämän taudin leviämisvauhtia hillittyä!

      Nyt ei voi enää löysäillä ja viivytellä, muutoin meidän käy huonosti täällä Uudellamalla!

    • Anonyymi

      Meillä täällä korpisuomessa pikkukylässä ei pääse edes kauppaan ilman tarkastuksia. Tänäänkin piti kolmesti esitttää id-kortti, puhaltaa, ja vielä persesilmänkin tutkivat hivakan varalta. Tautia ei löytynyt ja osuuskauppatoiminta on julmaa!

    • Anonyymi

      Veikkaan, että osa HUSin alueella asuvista ihmisistä ei vieläkään ymmärrä pysytellä kotona ja välttää lähikontakteja, vaan käyvät porukalla kavereiden kanssa istumassa iltaa ja levittävät mahdollisesti myös tietämättään tautia eteenpäin.

      Tätä menoa meillä on kohta hirveä tautipesäke täällä HUSin rajojen sisäpuolella, ja hirveä määrä sairastuneita, kun ymmärtämättömät ihmiset jatkavat elämää samaan malliin kuin aikaisemminkin..

    • Anonyymi

      Eihän toki menty liian pitkälle. Se on vain harjoitusta, että seraavalla kerralla osataan valtakunnan rajat laittaa kiinni ja kovat piippuun.

    • Anonyymi

      Ei menty liian pitkälle. Mutta nyt pitäisi kaikkien uusmaalaisten ymmärtää pysyä kotona, muuten meillä saattaa räjähtää homma kohta käsiin täällä HUSin alueella.

      Kuulun riskiryhmään ja pelkään, että tätä menoa meillä on kohta täällä HUSin alueella liikaa sairastuneita, eikä hoitopaikat riitä jos saan tartunnan.

      Olen itse pysytellyt kotona etätyössä jo yli 2 viikkoa, mutta mieheni viilettää jatkuvasti kaupungilla ja tapailee runsaasti ihmisiä ja kulkee julkisilla liikennevälineillä päivittäin. Hän ei ikävä kyllä tunnu ymmärtävän asian vakavuutta ja vaarantaa sekä minun että lastemme terveyden ja ehkä myös hengen..

      Hän on sitä mieltä, että jos se ei ole kiellettyä, niin sitten se on ihan ok, eikä siinä ole mitään vaaraa.

      • Anonyymi

        Heitä aviomiehesi ulkoruokintaan ja ota takaisin sitten, kun tautitilanne helpottuu.

    • Anonyymi

      Suomen hallitus! Kuten olette jo tähän mennessä varmasti huomanneet, tavallinen väki ei noudata pelkkiä kehotuksia ja suosituksia, ennenkuin on pakko. Kaikki eivät edes viitsi seurata kunnolla uutisointia, joten ovat ihan kuutamolla tästä tilanteesta.

      Joten nyt on MÄÄRÄTTÄVÄ kaikki ihmiset HUSin alueella pysymään kodeissaan oman perheen kesken, jotta saadaan tätä leviämisvauhtia hillittyä! Ei muita lähikontakteja, paitsi ne joiden on pakko käydä töissä kodin ulkopuolella, jos ei ole etätyömahdollisuutta. Ja ulkoilu sallittu vain oman perheen seurassa.

      Ostoskeskukset, ravintolat, baarit, kauneushoitolat, kampaamot ym HETI kiinni.

      Vain ruokakaupat ja apteekit auki.

      Kohta on jo liian myöhäistä ja meillä on Uudellamaalla sairastuneita liikaa, jolloin kaikkia sairaalahoitoa tarvitsevia ei ehditä hoitamaan eikä tehohoitopaikat riitä!

      Nyt on toimittava nopeasti! Ei voi enää viivytellä päivääkään! Muuten HUSin alueella on kohta kriisi käsillä.

    • Anonyymi

      Nyt HETI järeät keinot käyttöön HUSin alueella, muuten sairastuneiden määrä räjähtää käsiin!

      Muissakin maissa on jouduttu pakottamaan ihmisiä pysymään kotona, muuten eivät usko! Se on nyt nähty, ikävä kyllä.

    • Anonyymi

      Siis mitä? Onko siellä Uudellamaalla yhä ostoskeskukset ja baarit auki ja ihmisetkö niissä yhä pörrää? Tiheästi asuttu alue ja paljon väkeä, joten ei kuulosta hyvältä, jos siellä ei saada nyt niitä tartuntoja kuriin..

    • Anonyymi

      En haluaisi nyt asua Uudellamaalla.

      • Anonyymi

        Eipä sinne kukaan järkevä menisikään.

    • Anonyymi

      Todellakin mentiin!

      Koko maan sulkeminen koronaepidemian takia on katastrofaalinen ratkaisu

      Päätökset pitäisi perustua tietoon ja nyt tietoa ei ole, koska Suomi kieltäytyy testaamasta kansalaisiaan infektiolta. Eli kaikki päätökset perustuvat puhtaaseen arvaukseen tilanteesta. Tämä ei ole hyvä pohja hallituksen päätöksenteolle.

      Samalla keskitytään vain ja ainoastaan koronaviruksen suoriin vaikutuksiin. Suomessa kuoli vuonna 2018 keskimäärin yli 35 ihmistä joka kuukausi kausi-influenssan, ilman että se aiheutti kansallista paniikkia. Koronaan kuolleita on seitsemän; hallitus panikoi ja perässä koko kansakunta - aiheettomasti.

      Eristämistä perustellaan terveydenhuollon kapasiteettiongelmilla. Hallitus olisi murto-osalla kriisipaketteihin varatuista miljardeista voinut hankkia koronatestejä, vuokrata hotelleja väliaikaisiksi koronaan keskittyviksi sairaaloiksi (ja samalla tukenut näiden liiketoimea), hankkia tarvittava välineistö sekä vuokrata lääkäreitä yksityiseltä sektorilta. Noin kolmannes lääkäreistä toimii julkisen terveydenhoidon ulkopuolella ja nyt vuokraamme näitä lääkäreitä Espanjaan. Koko kansakunnan eristämisen sijaan olisi pitänyt eristää riskiryhmät ja järjestää näille apua ruoka, yms, kuljetusten ja mahdollisen taloudellisen tuen muodossa.

      Vertailun vuoksi:
      Tehohoitopaikat Suomessa = 1000/5,5M = 182/1M
      Tehohoitopaikat Saksassa = 28000/84M = 333/1M
      Saksa on päättänyt kaksinkertaistaa tehohoitopaikat nykyisestä, mitä tekee Suomi? Eristää ja tuhoaa talouden, jonka lasku on paljon suurempi.
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006450195.html

      Oxofordin yliopiston CEBM tutkimuslaitoksen arvioin mukaan kuolleisuus KAIKKIEN tartunnan saadeinen keskuudessa (IFR) on 0,29% (95% luottamusväli on 0.25%-0.33%).
      https://www.cebm.net/covid-19/global-covid-19-case-fatality-rates/

      Ohessa statistiikkaa kausi-influenssasta vertailun vuoksi. Osassa teollisuusmaista influessan kuolleisuus on korkeampi kuin CEBM arvio koronasta.
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6815659/table/T1/?report=objectonly

      Jos KAIKKI maailman ihmiset saisivat koronaviruksen, ja kuolleisuus on 0,29%, kuolleita tulisi noin 22,5 miljoonaa. Tämä on tietenkin äärimmäisen epätodennäköinen skenario. Maailmassa on vaikka kuinka monta tappavaa taudinaiheuttajaa, emmekä panikoi niistä.
      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006447666.html

      Yli puolella Diamond Princess risteilyaluksella tartunnan saaneista ei ollut oireita lainkaan. CFR kuolleisuus vääristää lukuja, kun emme tiedä todellista tartunnan saaneiden määrää. Tätä taustaa vasten hallituksen testaamattomuuspolitiikka on käsittämätöntä. Rahaa kaadetaan itseaiheutetun kriisin jälkihoitoon, ei todellisuuden hahmottamiseen ja hoitokapasiteettiin.
      https://www.eurosurveillance.org/content/10.2807/1560-7917.ES.2020.25.10.2000180

      Toimenpiteillään Suomen hallitus, ja monien muiden maiden hallitukset, aihettavat suunnatonta taloudellista ja sitä kautta inhimillistä vahinkoa. Tämä tulee johtamaan psykologisiin ongelmiin, itsemurhiin, huono-osaisten marginalisoitumiseen ja kuolemiin. Kukaan hallituksessa ei ole miettinyt tämän katastrofin seuraamuksia tai inhimillistä hintalappua kun koronavirusta tuijotetaan laput silmillä.

      https://www.forbes.com/sites/melaniehaiken/2014/06/12/more-than-10000-suicides-tied-to-economic-crisis-study-says/#5c9c27a47ae2
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4202979/

      Hallituksen ja viranomaisten toimet ovat mielestäni olleet ala-arvoisia tässä kriisissä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti ymmärrät, että nämä 7 kuollutta Suomessa on vasta alkusoittoa, kuten muissakin maissa tilastot ovat osoittaneet.

        Tämä Koronavirus on erittäin nopeasti leviävä, joten sekä sairastuneiden että kuolleiden lukumäärä kasvaa eksponentaalisesti, eli suomeksi sanottuna vauhti kiihtyy joka päivä. Ikävä kyllä. Joten järeät toimet ovat välttämättömiä, muuten tämä räjähtää käsiin ja sairastuneita on liian paljon yhtä aikaa.

        Totta! Tämä on vasta alkusoittoa. Kuolleita tulee paljon, ja niitä tulee TODELLA paljon, elleivät ihmiset ala käyttämään niitä aivojaan ja eristäytymään. Eristäytyminen on ainoa suoja koronaa vastaan. Siis haluammeko, että ihmisiä kuolee mahdollisimman vähän, vai että ihmisiä kuolee mahdollisimman paljon? Toivottavasti ymmärretään tilanne. Tilanne on tämä Suomessakin, juuri nyt, ja pitkän aikaa.

      • Anonyymi

        166203
        Tapaukset, joilla oli lopputulos:
        137 391 ( 83 %)
        Palautettu / vastuuvapaus

        28 812 ( 17 %)
        Kuolemat

        Vähän korkeampi kuin sinun 0,29%

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        166203
        Tapaukset, joilla oli lopputulos:
        137 391 ( 83 %)
        Palautettu / vastuuvapaus

        28 812 ( 17 %)
        Kuolemat

        Vähän korkeampi kuin sinun 0,29%

        "Vähän korkeampi kuin sinun 0,29%"

        Sinulla taitaa olla vaikeuksia luetunymmärtämisen kanssa.

        IFR : Infection Fatality Rate
        CFR : Case Fatality Rate

        Kyse on maailman parhaaksi rankatun yliopiston tutkimuslaitoksen arviosta IFR:stä, ei minun. Jos olisit jaksanut lukea tekstin ja vielä ymmärtänyt sen, olisit tajunnut, että CFR on täysin harhaanjohtava, koska moni tartunnan saanut on täysin oireeton ja jotkut maat, kuten Suomi, eivät SUOSTU testaamaan kansalaisiaan saadakseen selville kokonaiskuvan tartuntatilanteesta. Ilma dataa on mahdotonta johtaa ja tehdä hyviä päätösiä. Osittain siksi hallitus ja THL ovat niin totaalisen kuutamolla. Etelä Korea valitsi toisen tien ja siellä on homma hankassa ilman, että suljettiin koko maa ja tapettiin talous.

        Tietenkin ruumiita tulee lisää - antaa tulla. Vuonna 2018 tavalliseen influenssaan kuoli suomessa noin 35 henkilöä JOKA KUUKAUSI, eikä me koko maata sen takia laiteta karanteeniin.

        http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuinka-monen-kuoleman-syy-on-influenssa-kertovatko-luvut-kaiken/

        Hallituksella on löysät housuissa ja nyt panikoidaan, jotta tehtäisiin jotain miettimättä yhtään pitkän aikavälin seurauksia.

        Lääke on pahempi kuin sairaus.

      • Anonyymi

        Niin hallituksemme kuin oppositiokin on antanut täyden tuen hallituksen toimille Huom! myös Kokoomus!
        Viimeksi tänään Koomuksen Jan Vapaavuori kommentoi että kaikki ravintolat olisi pitänyt sulkea jo ajat sitten.
        Tässä asiassa kaikki, SIIS IHAN KAIKKI ovat rajoitusten kans samoilla linjoilla, sillä erotuksella että oppositio olisi halunnut vieläkin tieukempia rajoituksia!
        Joten hallitus ei ole missään nimessä ylireagoinut, vaan päinvastoin, hallitus on koko ajan kuunnellut yrittäjiä ja antanut heille aikaa niin paljon kuin sitä tässä tilanteessa on voitu antaa.
        Nyt se aika on kulunut umpeen, ja on tekojen aika.

        Valtava määrä asiantuntijoita on kuultu, ja tultu siihen johtopäätökseen että rajoitukset ovat pienempi paha kuin päästää epidemia riehumaan hallitsemattomasti valtakuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Tämä on vasta alkusoittoa. Kuolleita tulee paljon, ja niitä tulee TODELLA paljon, elleivät ihmiset ala käyttämään niitä aivojaan ja eristäytymään. Eristäytyminen on ainoa suoja koronaa vastaan. Siis haluammeko, että ihmisiä kuolee mahdollisimman vähän, vai että ihmisiä kuolee mahdollisimman paljon? Toivottavasti ymmärretään tilanne. Tilanne on tämä Suomessakin, juuri nyt, ja pitkän aikaa.

        Tietenkin ruumiita tulee lisää - antaa tulla, emme voi mitenkään estää kaikkia kuolemia vaikka tekisimme mitä. Suomessa kuolee keskimäärin 150 ihmistä jokainen vuoden päivä. Vuonna 2018 tavalliseen influenssaan kuoli suomessa noin 35 henkilöä JOKA KUUKAUSI, yli yksi päivässä ja lähes kahdessa päivittäisessä kuolemassa influenssa oli osasyyllinen (700 vuodessa) eikä koko maata sen takia laiteta karanteeniin.

        http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuinka-monen-kuoleman-syy-on-influenssa-kertovatko-luvut-kaiken/

        Korona on ärhäkämpi ja tarttuu helpommin, joten on syytä olla varoivaisempi ja riskiryhmään kuuluvien kannattaa olla erityisen varovaisia. Ei koko maata tästä syystä kuitenkaan tarvitse laittaa kiinni ja aiheuttaa valtavaa tuhoa yhteiskunnassa.

        Hallituksella on löysät housuissa ja nyt panikoidaan, jotta tehtäisiin jotain miettimättä yhtään pitkän aikavälin seurauksia.

        Lääke on valitettavasti nyt pahempi kuin tauti.

      • Anonyymi

        "Korona on ärhäkämpi ja tarttuu helpommin, joten on syytä olla varoivaisempi ja riskiryhmään kuuluvien kannattaa olla erityisen varovaisia. Ei koko maata tästä syystä kuitenkaan tarvitse laittaa kiinni ja aiheuttaa valtavaa tuhoa yhteiskunnassa."

        Etkö seuraa tapahtumia?
        Juurihan näin päättäjämme aluksi tekivät, mutta kun ihmiset EIVÄT USKONEET PYYNTÖJÄ JA KEHOITUKSIA, niin oli pakkoa toimia!

        Jos päättäjiltämme tulee selvä viesti kansalaisille, että nyt on syytä välttää lähikontakteja, matkustamista, ja muutenkin turhaa liikkumista julkisilla paikoilla, niin NÄMÄ SAATANAN PÄSSIT TEKEE JUURI PÄINVASTOIN!

        Mitä luulet että mihin se johtaa?
        Nii'i, ei ole vaikea arvata mitä silloin tehdään. Ei ainakaan tulla kertaalleen toistamaan samoja kehoituksia, vaan silloin toimitaan!
        Minun puolestani saisivat tehdä saman kuin Kiinassa, Honkongissa, ja Intiassa, eli kaikki vaan vähintään kahdeksi viikoksi sisälle karanteeniin niin oppisivat p***kele! Ei tuottaisi minulle mitään vaikeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Tämä on vasta alkusoittoa. Kuolleita tulee paljon, ja niitä tulee TODELLA paljon, elleivät ihmiset ala käyttämään niitä aivojaan ja eristäytymään. Eristäytyminen on ainoa suoja koronaa vastaan. Siis haluammeko, että ihmisiä kuolee mahdollisimman vähän, vai että ihmisiä kuolee mahdollisimman paljon? Toivottavasti ymmärretään tilanne. Tilanne on tämä Suomessakin, juuri nyt, ja pitkän aikaa.

        Nuorallatanssia molempien vaihtoehtojen välillä. Ruotsi on valinnut talouden, mutta sielläkin tietenkin jokaisella on mahdollisuus eristää itsenä halutessaan.

    • Anonyymi

      Pohjois-Italiassa otettiin kovat keinot käyttöön 3 viikkoa sitten. Laittoivat kaikki ravintolat, ostoskeskukset, kampaamot jne kiinni ja ihmisten on siitä lähtien pitänyt pysytellä kotona. Vain ruokakaupassa ja apteekissa on saanut käydä. kotiin.

      Mutta toteuttivat tämän Italiassa liian myöhään. Sairastuneiden ja kuolleiden määrä on valtava. Mutta nyt alkaa pikku hiljaa vauhti onneksi hidastua.

      Haluammeko täällä Uudellamaalla tehdä samat virheet ja viivytellä, kuten Pohjois-Italiassa viivyttelivät.

    • Anonyymi

      Ei mennyt liian pitkälle tämä Uudenmaan eristäminen, se olisi vaan pitänyt tehdä HETI, koska nyt nämä koronapakolaiset lähti sopulilauman tavoin mökeilleen levittämään koronaa ja siten kuormittamaan mökkipaikkakuntien terveydenhuoltoa.

      Tämän näki meidänkin paikkakunnalla Sysmässä perjantaina kaupassa, kuinka oli ilmiselvästi tultu pääkaupunkiseudulta mökille ja oltiin ostoksilla. Osa kulki täysien ostoskärryjen kanssa hieman luimistellen, ettei olisi niin kiinnitetty huomiota. No, tunteehan paikalliset nämä mökkiläiset vuosien varrelta... Todella vastuutonta ja lähimmäisistä piittaamatonta toimintaa.

      Toivottavasti tieliikennekameroista voidaan lukea jälkeenpäin näiden koronapakolaisten autojen rekisterinumerot...

      Kaiken lisäksi nyt nämä Uudenmaan koronapakolaiset kuormittavat jo muutenkin ruuhkautunutta 4G-verkkoa täällä mökkipaikkakunnalla, kun meidän paikallistenkin on oltava etätöissä ja lasten on tehtävä etäopetuksessa koulutehtäviä, veroilmoituksiakin pitäisi palautella ensi viikolla.

    • Anonyymi

      Eteläläisille annettiin mahdollisuus. Ei toiminut. Poukkoillaan ympäri Suomea, mitä vaihtoehtoja jää? lapissa asuvana voin sanoa että luojan kiitos nämä laitettiin aisoihin. Sitä saa mitä tilaa

    • Anonyymi

      Olihan sitä tosiaan pitänyt odottaa, että kuolleita olisi kymmenittäin ja sadoittain sairaita jonossa hengityskoneeseen. Liian aikaista täällä.
      Ruotsissa asia on hoidettu maailmanlopun ennustajien mieleisellä tavalla, puhumattakaan Etelä-Euroopasta.

      Tee niin tai näin, aina väärin päin.

    • Anonyymi

      Myös Saksassa ottivat kovat keinot käyttöön jo 22.3. ja meillä Suomessa ikävä kyllä vielä viivytellään.

      Ote YLEn uutisesta:

      Saksa kieltää yli kahden ihmisen kokoontumiset koronaviruksen takia – määräys ei koske samassa taloudessa asuvia

      Saksassa yli kahden ihmisen kokoontumiset ovat toistaiseksi kiellettyjä. Näin pyritään estämään koronaviruksen leviäminen.

      Liittokansleri Angela Merkel on sopinut asiasta tänään Saksan osavaltioiden pääministerien kanssa käymässään puhelinkokouksessa.

      Määräys ei koske samassa taloudessa asuvia ihmisiä.

      Ihmisiä tavattaessa tulee pitää 1,5 metrin turvaväliä. Saksan johto määrää ravintolat, samoin kuin erilaiset hoitoyritykset, kuten kampaamot ja kosmetiikkastudiot suljettaviksi. Ravintola-annosten kotiinkuljetus ja nouto ovat edelleen sallittuja

      https://yle.fi/uutiset/3-11270226

    • Anonyymi

      Porukalta rupee nuppi sekoo ku eipääse liitää riennosta toiseen

    • Anonyymi

      Jääkiekkoporukka ja susi - jengi

    • Anonyymi

      Ihan oikein eristää!! Kuulin velipojalta että kahvilat täynnä porukkaa ja golfkentillä käy kuhina. Äly hoi älä jätä!

      • Anonyymi

        Hallitus teki ison virheen siinä, että tiedotti koronan olevan riski vain yli 70-vuotiaille ja monisairaille.

        Nyt on ollut nähtävissä, että tietyt nuoret henkilöt eivät piittaa muista kuin itsestään. Biletyksen jatkuminen kertoo siitä.

        Hallituksen tiedonanto oli kuitenkin väärä. Korona voi olla hengenvaarallinen myös nuorille aikuisille! Lopettakaa se bilettäminen nyt itsenne takia, kun ette muitten ihmisten takia kyenneet lopettamaan. Kiitos. Vain yhdessä voimme selvitä tästä kriisistä.

        Ei ne nykynuoret kovin älykkäitä näköjään ole.

        Kyllä siinä tyhmenpikin viisastuu, kun henkeä ei saa vaikka kuinka yrittää, jos ehtii viisastua, ehkä ei. Yrittäkää nyt ymmärtää, että tämä virus voi lamaannuttaa keuhkot kokonaan ja vielä kun luulit jo olevasi terve, ainakin melkein. Sitä varten niitä hengityskoneita yritetään haalia lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus teki ison virheen siinä, että tiedotti koronan olevan riski vain yli 70-vuotiaille ja monisairaille.

        Nyt on ollut nähtävissä, että tietyt nuoret henkilöt eivät piittaa muista kuin itsestään. Biletyksen jatkuminen kertoo siitä.

        Hallituksen tiedonanto oli kuitenkin väärä. Korona voi olla hengenvaarallinen myös nuorille aikuisille! Lopettakaa se bilettäminen nyt itsenne takia, kun ette muitten ihmisten takia kyenneet lopettamaan. Kiitos. Vain yhdessä voimme selvitä tästä kriisistä.

        DR.dk, eli Tanskan televisio on tehnyt hyvän videon, miten virus käyttäytyy ja tosi on, että vanhempien ihmisten yleinen immuunipuolustusjärjestelmä on heikompi kuin nuorten. En vain ymmärtänyt kakkea. Norja vielä menettelee kouluruotsillakin, mutta tanska olikin jo vaikeampaa.

    • Anonyymi

      Ja minun liikumista ei rajoiteta saati en ala muuttamaan menojani,olkoon joku flunssa korona tai ei.

      • Anonyymi

        Vittu mikä asenne! Tuollaisten paskapäiden takia korona leviää! Korona on oikeasti vaarallinen, ja sitä ei sovi vähätellä. Nyt ne aivot käyttöön, vai onko ne niin paskaiset, että ne ei toimi?

    • Anonyymi

      Koronan ilmaantumisluvut pomppasi roimasti, kun haettiin muutama koneellinen veropakolaisia osittain valtion tukemin lennoin. Hoidon hinta-laatu-suhde on ilmeisesti täällä hyvä. Rahahan se veropakolaisia liikuttaa. Tehohoidetaan heidät kuntoon, niin pääsevät jälleen pelaamaan golfia aurinkoon. On ilo auttaa hädässä olevia. Olisi oikeudenmukaista, että maksaisivat hoidostaan maksamatta jääneet veroeurot.

      • Anonyymi

        Totta! Heidän pitäisi maksaa veroja Suomeen, sillä ovat Suomessa saaneet koulutuksen ja kaiken.

      • Anonyymi

        Ja raha ei tässä ole muumipää ulkoministerin toimissa pahinta, vaan se, että sitten viedään hoitopaikka maassa vakituisesti asuvilta.

    • Anonyymi

      Naapurimaiden tilannetta verrattaessa Venäjällä asetettiin ensin varhaisessa vaiheessa lentokiellot kohteista, joissa pandemian havaittiin levinneen. Tämän jälkeen asetettiin ulkomaalaisten matkustuskielto Venäjälle, jota seurasi lopulta kaiken matkustalentoliikenteen keskeyttäminen viime torstaina. Tiukennukset ovat tapahtuneet portaittain.

      Tällä hetkellä ainoastaan valtion järjestämät venäläisten palautuslennot saapuvat tiukan terveyskontrollin alaisuudessa Venäjälle. Kaikki saapuvat venäläiset myös Covid-19 testataan ja ohjataan pakolliseen karanteeniin. Mitään ehdollisia yksilösuorituksia ei Venäjän mallissa suvaita.

      Jospa näin olis menetelty . Olisiko tarvinnut eristää

    • Anonyymi

      Totta kai. Tämä on vain ihmisen yritys leikkiä jumalaa siinä missä ilmastonmuutos asiassakin. Jos jotkut asiat on ennustettu tapahtuviksi korkeimmissa tahoissa. Niin ei niitä ihmisen toimet muuksi muuta. Se on sitä että, kuvitellaan erilaisilla kuin taikatempuilla pystyvän muuttamaan asioita.

      • Anonyymi

        Kyllä eristykset tähän koronaan puree. Niiden tosin täytyy olla kattavia ja pitkäkestoisia.

    • Anonyymi

      Laitonta puuhaa maan teitten katkaisu. Ei se tästä tilanne ainakaan parane. Moni ihminen varmasti saa pultin!
      Nostan hattua sille, jolleka annettiin sakot! Hän ei ole lammas, joka vapisee ja määkii laumassa.
      Olisiko hänet kenties pamputettu poliisin toimesta jos olisi yrittänyt ajaa sulkujen ohi ja olisiko sen jälkeen armeija avannut tulen rynnäkkökivääreillä ja kranaateilla? Olisiko mies paennut sen jälkee miinoitettuun metsään ja saanut surmansa.

      Tämä homma on hysteerisen sairasta. Ei viruskaan halua kuolla, mutta ei varmasti tapa kaikkia, eli itseään. Eläkäämme sovussa.

      • Anonyymi

        Se, joka kaahasi suluista läpi, on vastuuton paskapää! Eristys otettiin käyttöön hyvästä syystä. Ei minusta sympatiaa heru niille, jotka yrittävät venkoilla ja rikkovat määräyksiä, jotka on annettu syystäkin. Ihmisten terveys ja henki menee jonkun välinpitämättömän paskapään liikkumisen edelle. Näin se on, perkele!

      • Anonyymi

        Oli rattijuoppo. Olet varmaan itsekin jossain aineissa.

    • Anonyymi

      Miten jotkut voi olla niin tyhmiä ja välinpitämättömiä, ettei tajua, että korona on vaarallinen myös nuorille ja keski-ikäisille ja jatkavat samaan malliin baareissa istumista ja ostoskeskuksissa pyörimistä jne.

      Eikö ihmiset seuraa uutisia koronasta? Hollannista on jo jonkin aikaa sitten uutisoitu, että jopa puolet tehohoitoon joutuneista on nuoria tai keski-ikäisiä.

      Että sitäkö tässä odotetaan, että joku läheinen tai perheenjäsen joutuu tehohoitoon, niin sitten vasta hoksataan, että tässä on oikeasti vaarallinen tauti kyseessä.

      Pelkään, että tauti pääsee leviämään kovaa vauhtia täällä Uudellamaalla, ennenkuin ihmiset herää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Aikamoisia idiootteja! Siis suoranaisia paskapäitä! Ei karanteenissa oleva saa liikkua ihmisten ilmoilla. Sen pitäisi olla tyhmällekin itsestäänselvyys.

    • Anonyymi

      Noi Espanjasta ja tuolta suunnasta palaavat suomalaiset on yhden tiedon mukaan niitä jotka on enemmän pysyvästi sinne muuttaneita edullisemman verotuksen perässä mutta nyt hätätilanteessa muistui Suomi mieleen. Jotkut kaksoiskansalaiset on sellaisia rääpijöitä vaikka asutaan jossain ihan eri maassa pitäs keskittyä sen maan asioihin kuitenkin puututaan jatkuvasti Suomenkin asioihin.

      • Anonyymi

        Suurin osa heistä maksaa todella ison eläkeläisveron Suomeen. Verosopimuksen mukaan eläen eläkeläisten kotivierailiut ja kesäloma täällä jäisi lyhyeksi elleivät suostuisi tämän suomiveron maksajiksi.

    • Anonyymi

      Uusimaa eristykseen - mentiinkö liian pitkälle?

      UUDENMAAN GAZA KIINNI..!
      Anna Kontula vasuri,on kohta myyränä rikkomassa saartoa:))

    • Anonyymi

      Vaaditaan vaan ensin kaikki kiinni, jotta pääsee vaatimaan tälläistä. Naurattaa vaan, että mihin kokkareilta unohtuu, että "pitää ensin tienata ne rahat joita jaetaan". Nyt tällä öyhötyksellä ei olekkaan yllättäen mitään merkitystä. Velanotolla ei ole kokoomuslaisesti enää tälläkään hallitusella YLÄRAJAA, kunhan kohde on "OIKEA". Varjele luoja maan heikompiosaisia.

      "klo 10:24: "Pienet vuokran alennukset eivät yrittäjiä juurikaan lohduta", sanoo Jaana Pelkonen (kok). Pelkosen mukaan hallituksen tulisi korvata tappiot yrityksille täysimääräisesti."

      • Anonyymi

        Miten ihmessä tässä oikein käy??????? Olisko oikein , että pääomaveroja nostetaan nyt ja reilusti-------nyt vastaus siihen kasvaako se raha puissa????

    • Anonyymi

      Kyl norjassa tehdään ihan samaa ja isommaltikin et useempi kauopunki on sulki..

    • Anonyymi

      Korona tartunnat lisääntyy muualla Suomessa vaikka uusimaa on eristyksissä olisiko tämä alun virheitten palkkaamista!

    • Anonyymi

      Sittekkö saadanne mökkiseläisekki sinne takasi, puuttini lupasi ampua täsmä iskun sinne.

    • Anonyymi

      Mistähän se johtuu, että muissa maissa pystyivät laittamaan kaikki ei-kriittiset kaupat, baarit, kuppilat ja kampaamot kiinni yhdessä yössä (esim. Italia, Tanska, Ranska, Saksa, Britannia), kun huomasivat, että virus leviää räjähdysmäisesti.

      Mutta meillä täällä Suomessa viikkotolkulla ihmetellään, seurataan, pohditaan ja hinkataan jotain lainsäädäntökiemuroita.

      Onko meillä Suomessa jollain tavoin hankalampi lainsäädäntö kuin muissa Euroopan maissa kun on näin auttamattoman hidasta?

      Laittakaa nyt pikaisesti kiinni ne kampaamot, baarit ja kuppilat täällä pääkaupunkiseudulla, että saadaan tätä viruksen leviämisvauhtia hillittyä.

      Pääkaupunkiseutu on tiheästi asuttu alue, joten nyt pitäisi toimia nopeasti, muuten meillä on kohtaa liian paljon sairaalahoitoa tarvitsevia yhtä aikaa!

    • Anonyymi

      Täällä pääkaupunkiseudulla pitäisi kyllä sulkea myös kampaamot välittömästi.

      On kyllä käsittämättömän hitaasti toimittu täällä pääkaupunkiseudulla kampaamoiden, ravintoloiden, kuppiloiden ja ostoskeskusten sulkemisen kanssa, vaikka tiedetään, että tällä alueella on pahin tautipesäke ja tauti leviää nopeasti.

      Onko Suomi todella näin byrokraattinen maa, kun virkamiesten ja lainsäädännön kiekuroiden viilaaminen on näin hidasta, vaikka on kyse ihmisten terveyttä ja henkeä uhkaavasta epidemiasta?

      En ymmärrä, miksi viivytellään.

      Kohta ollaan hätää kärsimässä täällä HUSin alueella jos sairastuneiden määrä kasvaa nopeasti. Sitäkö tässä odotellaan, vai mitä? Ja siinä vaiheessa onkin sitten jo liian myöhäistä, kuten esim. Italian ja Espanjan keisseistä on nähty.

      Vai kuvitellaanko täällä Suomessa, että me olisimme täällä Suomessa jotenkin terveempää ja vastustuskykyisempää kansaa kuin muut, eikä se korona vie meitä suomalaisia sairaalakuntoon samalla tavalla kuin muissa maissa?

      Uutisoinnin mukaan näyttäisi siltä, että tähän mennessä Euroopan maissa jopa 10-20% sairastuneista on tarvinnut sairaalahoitoa ja näistä puolet eli 5-10% tehohoitoa.

      Olen erittäin huolissani Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudun tehohoitopaikkojen riittävyydestä. Tehohoitopaikkojen kaksinkertaistaminen on hyvä alku, mutta pahoin pelkään, että pääkaupunkiseudulla tämä ei riitä alkuunkaan kun vertaa esim. saksalaisten varautumissuunnitelmaan, joka on moninkertainen Suomen lukuihin verrattuna.

    • Anonyymi

      Tässä ei näytä riittävän pelkät ”toivomiset ja suositukset”.

      Osa pääkaupunkiseudun kuppiloista, baareista ja kampaamoista pitää näköjään ovet jääräpäisesti auki siihen asti kun joku KÄSKEE ne sulkea.

      Harvinaisen typerää porukkaa. Vaarantavat sekä oman että asiakkaidensa terveyden ja pahimmassa tapauksessa myös hengen.

      Toki saattaa olla, ettei osa ihmisistä ole seurannut uutisointia, joten ovat ehkä ihan pihalla tästä koronatilanteesta, eivätkä ymmärrä tilanteen vakavuutta.

    • Anonyymi

      Tollot ihmiset istuu baareissa eikä ymmärrä, että nyt kannattaisi pysyä kotona oman perheen kesken ja välttää kaikkia turhia fyysisiä lähikontakteja. Onko tämä todellakin näin vaikea ymmärtää?

      • Anonyymi

        Siis menkää baareihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis menkää baareihin

        Ei todellakaan mennä minnekään baareihin tämän pandemian aikana! Äly hoi, älä jätä!

    • Anonyymi

      Olisiko reilua niin, että kunnon kansalaiset, jotka ovat noudattaneet suosituksia ja pysytelleet kotona eristyksissä pääsevät sairaalahoitoon, jos sitä tarvitsevat.

      Ja ne jotka vähät välittävät ohjeista ja notkuvat jääräpäisesti kuppiloissa ja räkälöissä piittaamatta omasta ja muiden terveydestä, eivät saa hoitoa, jos kapasiteetti ei riitä.

      Aika karu ehdotus kyllä, myönnän sen. Mutta olen tosi kypsä siihen, että osa ihmisistä on niin piittaamattomia ja välinpitämättömiä, ja kuvittelevat, että tämä tilanne ei koske heitä. Pahentavat tilannetta omalla tyhmänrohkealla käytöksellään, jonka seurauksena joku muu voi sairastua kohtalokkaasti.

    • Anonyymi

      Ne tyypit jotka jäävät kiinni piittaamattomasta käytöksestä pitää laittaa vankiloihin säilöön muiden konnien kanssa.

      • Anonyymi

        Aivan! Sellaisten paskapäiden piittaamattomuus vaarantaa muiden hengen ja terveyden!

    • Anonyymi

      Ei ole menty yhtään liian pitkälle rajoittamisissa. On ollut aika todella vihdoin tehdä jotain, jotta ei epidemia laajenisi. Nyt oli jo, että seuraava vaihe olisi Pirkanmaa siirtymässä myös uuteen vaiheeseen? (Olin lukevani niin tuolta sivuilta). Olisi tehtävä myös rajoitusta edelleen ja oltava nyt viisaita ja askelta edellä taudin leviämisen suhteen, laajennus liikkumisten rajoituksissa. Eihän se auta jos kuitenkin ihmiset valtoimenaan liikkuvat muualla ns. "liikkumisen vapailla alueilla" ja siellä todetaankin virus. Tuli tekee työtään, mitäs sitten tehdään, miten voidaan tilanne kohta pelastaa. Todella nyt järki käteen kaikki ihmiset, vastuuta ja huolta jokainen omalta osalta, että tästä voisimme selvitä parhain päin. Ei ole mukava jos joudumme rakkaita läheisiämme hautaamaan ja jättämään hyvästi ikuajoiksi. Jos näin käy, elämä ei enää ole samaa sen jälkeen. Siispä koetetaan jokainen kantaa tämä asia huolella ja hyvällä omalla tunnolla kunniakkaasti maaliin. Toimitaan oikein, ettei tarvitse jälkeenpäin katua, etten tehnyt oikein ja tarpeeksi. Tilanne ei ole korjattavissa millään katumisella. Peli on mahdollisesti menetetty. Sanoisin myös, että korkeimmat vallanpitäjät, tehkää ripeitä ja oikeita päätöksiä asian suhteen, älkää odotelko. Poikkeustila kai antaa pikaisen toimintaan mahdollisuuden. Kansalaisina olkaamme nyt kuuliaisia ja noudatetaan ohjeistusta tässä asiassa. Kun saisimme tämän hoidettua, ehdimme jokainen palata arkeen, vapauteen ja liikkumisen vapauteen. Sinne mökeille on varmasti mitä mukavin mennä ja palata, kunhan tilanne saadaan ohi. Voidaan sitten tavata kaikki rakkaat vaikka siellä mökillä, kun kaikki ovat terveenä ja hengissä! Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta!

      • Anonyymi

        Todella hyvä kirjoitus aiheesta. Käyttäkää ihmiset niitä aivojanne ja ajatelkaa muitakin, pliis.

      • Anonyymi

        Juu ei ole menty.Pikemminkin toimet ovat laahanneet. Vielä on pohjoisessa raja auki vaikka työpaikka liikenne on viroon suljettu. Ruosissa on ongelma suurempi ja aivan oikein .Leviämistä voi estää vain rajoittamalla liikkumista. Mitä pidempään hannataan toimia vastaan sen suuremmat ovat seuraukset. Toki suoria esimerkkejä ei ole menneisyydestä tai on mutta niistä tuskin on kirjattu toimenpiteitä , kuten tuosta rutto epidemiasta tai mene ja tiedä , mutta nyt selkeästi näkyy toimien hitaudessa purukumisukupolven kokemattomuus. Nyt ei auta englannikieliset siteeraukset tai muunkaan tyyppiset prassailut tai elvistelyt mahdollista toimista tai seuraamuksista. Nyt Vaaditaan kylmää harkintaa , nopeaa päätäntä kykyä ja etenkin kykyä tehdä pikaisia päätöksiä asioista jahkailujen sijaan , jotta seuraamukset jäävät mahdollisimman pieniksi.

    • Anonyymi

      Bolognalainen keuhkotautien erikoislääkäri Antonio Domenico Di Taranto kertoo IS:n haastattelussa, miten Suomen kannattaa valmistautua koronavirusepidemian kiihtymiseen.

      SUOMEN on omaksuttava mahdollisimman nopeasti kaikki se tieto, joka on opittavissa koronaviruksen vastaisessa taistelussa pidemmällä olevilta mailta. Sen jälkeen opittu tieto täytyy ottaa pikaisesti käyttöön, paikallisiin olosuhteisiin sovellettuna.

      Näin sanoo italialainen keuhkotautien ja sisätautien erikoislääkäri Antonio Domenico Di Taranto, joka on seurannut koronaviruspandemian etenemistä Pohjois-Italiassa sijaitsevassa kotikaupungissaan Bolognassa.

      – Avainasemassa tässä ovat koronaviruksen hoidon kaikkiin aspekteihin liittyvät tiedot, niiden vertaaminen sekä nopea toimiminen niiden pohjalta. Suomi on tässä ainakin teoriassa ihan hyvässä etulyöntiasemassa, sillä te ette ole joutuneet olemaan se ensimmäinen maa tämän haasteen kanssa.

      – Tarkkailkaa, mitä on tapahtunut muissa maissa. Kaikkien poliittisten puolueiden, eduskunnan, hallituksen, ammattiliittojen sekä muiden valtainstituutioiden täytyy tehdä yhdessä töitä saman tavoitteen vuoksi, Taranto sanoo.

      Tiukat liikkumisrajoitukset ja muut vastaavat toimet johtavat väistämättä kansalaisoikeuksien ja vapauksien supistumiseen. Tämän vuoksi kaikkien yhteiskunnan tärkeimpien instituutioiden tulisi Taranton mukaan olla yksimielisiä ja määrätietoisia näistä asioista päätettäessä.

      Tavoitteen tulisi olla kaikille sama: katastrofin torjuminen ja ihmishenkien suojaaminen.

      KOLME VINKKIÄ SUOMELLE
      Italialainen keuhko- ja sisätautien erikoislääkäri Antonio Domenico Di Taranto antaa koronavirusepidemian pahenemiseen valmistautuvalle Suomelle kolme yleisen tason vinkkiä, jotka on opittavissa Italian tilanteesta.

      Ne kuuluvat näin:

      1. Sairaaloilla on oltava tarpeeksi sänkyjä, henkilökuntaa, tarvikkeita (hengityssuojaimia), monitoreja, hengityskoneita sekä suojausmateriaaleja. Perustavaroita.

      – Haasteena on hoitaa todella suuria määriä potilaita samaan aikaan. Tämä on haastavaa paitsi jo käytännön kannalta itsessään, mutta myös henkisesti.

      2. Tehkää tartuntakokeita ja testejä niin paljon kuin mahdollista, koko maassa. Jäljittäkää tartuntaketjuja.

      3. Oikeaa suojausta ei tule olla tarjolla pelkästään hoitohenkilökunnalle, vaan kaikille niille kansalaisille, joiden täytyy käydä töissä ja joilla ei ole mahdollista tehdä etätöitä. Tämä koskee siis esimerkiksi kaupan kassoja ja bussikuskeja.

      Lue koko artikkeli tästä (29.3.):

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006456673.html

    • Anonyymi

      Saksalainen terveydenhuollon johtaja toteaa: Hoitopaikat loppuvat kesken

      Saksan johtava kansanterveyden laitos kertoo, että uuden koronaviruksen aiheuttama tauti etenee niin nopeasti, että edes vauraan maan hoitopaikat eivät riitä.

      – Terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetti ei riitä, se on täysin selvää, Robert Koch -instituutin (RKI) johtaja, professori Lothar Wieler kertoo Frankfurter Allgemeine -lehdessä. https://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/coronavirus-in-deutschland-rki-chef-lothar-wieler-im-interview-16701206.html

      Yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Saksassa on 58 247 varmistettua tautitapausta.

      RKI on Saksan kansallinen tartuntatautien asiantuntijalaitos. Se toimii Saksan terveysministeriön alaisuudessa. Instituutti on keskeinen kansanterveyden alan tutkimuslaitos kotimaassaan.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006450360.html

      Oma kommenttini ja suuri huoleenaiheeni tähän liittyen:

      Saksassa on tällä hetkellä käsittääkseni noin viisi kertaa suurempi määrä tehohoitopaikkoja Suomeen verrattuna (maidemme eri väestömäärät huomioituna) .
      Joten Suomessa ja varsinkin HUSin alueelle pitäisi nyt pikaisesti lisätä tehohoitopaikkojen määrää merkittävästi. Uutisoinnin mukaan HUSin alueella on suunnitelmissa kaksinkertaistaa nykyinen tehohoitopaikkojen määrä, mutta pahoin pelkään, ettei tämä tule riittäämään.

    • Anonyymi

      Pienimmän harmin tie voisi olla päästää virus etenemään ja antaa ihmisten tehdä itse omat valintansa.

      Pidettäisiin yhteiskunta käynnissä eikä tehtäisi taloudellista itsemurhaa joka johtaa laajaan tulevaisuuden näköalattomuuteen ja toivottomuuteen, työttömyyteen, perheväkivaltaan, itsemurhiin ja pahimmassa tapauksessa anarkiaan.

      Toivottavasti päättäjillä on edes jonkinlainen suunnitelma miten tästä päästään ulos. Anarkia on kolmen lämpimän aterian päässä.

    • Anonyymi

      Kova hinku jos on, lyö repun selkään ja talsii rajan yli. Metsikköjen suojissa tai sieltä täältä mutkitellen. Ilmoita epäilyttävistä maleksijoista.

    • Anonyymi

      Onhan täällä Suomessa kuitenkin paljon lasten myrkkymurhaajia. Järvenpää, Jokikunnas ... ai ne johtaa koko valtiota. Virkamiesmafian KePuliinit.

      Odottava äiti saa muuten odottaa:)

    • Anonyymi

      Paskapäät tiesi tilanteen Kiinassa ja silti lähtivät hakemaan virusta. Nämä reissaajat pilas kaiken!!! Nyt on oltava sisällä näiden hupimatkustajien takia. Leuhkikaa nyt kävimme ulkomailla paskapäät!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Toivottavasti tulee ulkonaliikkumiskielto ja laitetaan Suomi muutamaksi viikoksi kiinni. Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että virus ei leviä jos ei sitä levitetä. Eli kaikki kodin ulkopuoliset kontaktit pois. Jokainen kykenee tähän, jos haluaa. Mutta tuskin onnistuu, kun ei löydy järkeä eikä itsekuria.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Luvut pöytään: Poliisi tarkisti aamuruuhkassa lähes 14 500 ajoneuvoa – käännytettyjen osuus vain 0,17 prosenttia

      Eli melko hyödytön harjoitus joka vieläpä maksaa paljon!

    • Anonyymi

      Hallitus ampuu kärpäsiä F-16 avulla... Ja "teke hyvää" kansalle yhtä samalla tavalla kuin joku raiskajaa...Suur kiitos- kansa huutaa... On mielenkiintoista miten se hurraaminen muutu kuin sama kansa saa laskun tästä hyvästä... Hallituksella ei ole yhtä oma rahaa...kaikki on kansalaisten taskusta. Olisi kivä jos samalla tavalla olisivat julkisetsti esillä laskelmat muista sairauksista...paljonko joka päivä sairastui, paljoko vaati sairaalahoitoa ja montako kuoli... Jaa tässä vielä: memento mori - jokainen kuole, myöhemmin tai aikaisemmin...Ja kuin viedän valtio tällä tavalla konkursiin miten hoidetaan kaikki tama muita sairauksia?

      • Anonyymi

        Tavallinen flunssavirushan on se joka tappaa yleisimmin heikon vanhuksenkin vuodeosastolla.

    • Anonyymi

      Kurittomat paskiaiset!!!!! Muu eurooppa panee liikkumiskieltoja antaa sakkoja, rikoksista kaksinkertaiset tuomiot ym kiristykset ja kymmenet miljoonat ihmiset uskoo mitä sanotaan. Meillä nämä lässöttäjät pilannut kaiken. Ruotsin rajakin muka kiini. Muilla ei vuoda mikä ihme meillä vaivaa?????

      • Anonyymi

        Haluatko että koko maan talous pysäytetään? Useampi miljardi vahinkoa viikossa.
        Haluatko että Uudenmaan sairaanhoito pysäytetään, kun useat sairaanhoitajat ja lääkärit eivät pääse töihin.

        Seuraa mitä maailmalla tapahtuu? Kukaan ei kiellä sairaanhoitajia, lääkäreitä liikkumasta. Sinulla polittinen lukihäiriö:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa mitä maailmalla tapahtuu? Kukaan ei kiellä sairaanhoitajia, lääkäreitä liikkumasta. Sinulla polittinen lukihäiriö:

        No sitten ei pidä jauhaa siitä miksi Uudenmaan rajalta menee lähes kaikki läpi ja sulku on tarpeeton!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa mitä maailmalla tapahtuu? Kukaan ei kiellä sairaanhoitajia, lääkäreitä liikkumasta. Sinulla polittinen lukihäiriö:

        Pitäisi päättä ensin mitä sululla halutaan saavuttaa, ennen kuin sulkuja tehdään. Nyt ei oikein tiedetä mita halutaan, mutta kiire oli tekemään jotakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten ei pidä jauhaa siitä miksi Uudenmaan rajalta menee lähes kaikki läpi ja sulku on tarpeeton!

        19.4. tämä laiton sulku avataan. Hallitus on tulkinnut lakia väärin. Se laki antaa oikeuden sulkea Suomen rajat, muttei Suomen sisällä alueita. Asia pitäisi käsitellä perustuslakivaliokunnassa. Siksi Marin ei jatka saartoa.

    • Anonyymi

      Liikkumiskielloilla pysäytetään viruksen tarpeeton leviäminen. Liikkumiskielloilla varmistetaan yritysten nopea toiminnan ennallistaminen ja yhteiskunnan normaalitilaan palautuminen.

    • Anonyymi

      Ei menty liian pitkälle. Hyvä vaan että Suomessa tehdään tämän leviämisen estämiseksi edes jotain... kun jotkut ei vaan sitä meinaa ymmärtää, että vaikka itselle se ei osuisi pahana niin joku toinen siihen voisi kuolla. Nyt vaan pitäisi saada sisälle kaikki nuoretkin hortoilemasta kauppakeskuksien nurkilta ja ulkoa. Hyvä myös, että baarit on vihdoin suljettu! Siinä vaan meni mielestäni ihan liian kauan saada ne suljetuksi ja se on varmasti jo aiheuttanut tuhoa josta nyt sitten joudutaan kärsimään..

      • Anonyymi

        Massaimmuniteetin hakeminen olisi parempi ratkaisu Ruotsin mallin mukaan. Talouden sulkemisen inhimilliset seuraamukset ovat paljon pahemmat kuin koronan. Suomessa kuolee 48000 ihmistä vuodessa. Vaikka 1000 kuolisi, osa näistä olisi mennyt muutenkin, joten tuskin korona edes näkyy tilastoissa. Sama pätee Ruotsissa. 90000 kuolee vuosittain, nyt on kuollut 180. Pyöristysvirhe. En usko, että Ruotsiinkaan tulee mitään tilastopiikkiä.

        Vuoden päästä voitte todeta, että olin oikeassa, Ruotsi oli oikeassa ja Suomen hallitus tuhosi Suomen talouden ja nuoren sukupolven tulevaisuuden. Nuorten on paras opiskella ruotsia ja muuttaa länteen Ruotsiin tai Norjaan, jos haluaa jonkunlaisen taloudellisen tulevaisuuden.

        Ymmärrän kantasi, mutta mielestäni on liioittelua sanoa että Suomen hallitus tällä päätöksellä olisi tuhonnut Suomen talouden ja nuoren sukupolven tulevaisuuden. Uskon kuitenkin että hallituksella on jotain apukeinoja sitten talouden nousuun saamiseen. Ja kyllä mielestäni on tärkeää miettiä näitä ihmisiä ihan yksilöinäkin, ihmisinä joilla on perhe ja omat unelmat elämälleen, eikä vain tilastoina. Kyllä varmasti siihen koronaan kuolisi enemmänkin kuin vain vanhoja pappoja ja mummoja, jos näitä eristystoimia ei olisi tehty. Riskiryhmään voi kuulua myös vaikka 16-vuotiaita joilla on paha astma.

    • Anonyymi

      Voidaanko oheisesta jutusta päätellä. Että ne joiden mukana koronaa Suomeen tuli, ois ollut parempi vaikka ampua hengiltä rokotteen puuttuessa vs. tämä tilanne jossa me kaikki jotka ei olla ulkomailla käyty joudutaan myös kärsimään koska muutamat mokasi? Syy on pitkälti näissä ulkomaan matkailijoilla, ne tulisi saattaa myös vastuuseen kun Suomeen palattuaan jatkoivat elämää normaalisti vaikka heillä oli korona. Tämä viesti on kysymys, mitä mieltä olette?

      Psykiatri varoittaa: ”Karanteenit vaikuttavat Suomen päihde- ja mielenterveyspalveluihin”

      Monet ovat arvostelleet Suomen toimia taistelussa koronavirusta vastaan. Ennakointi on puuttunut lähes kokonaan. Nopeat ja tehokkaat testaukset olisivat selvittäneet ulkomailta Suomeen saapuneet taudinkantajat ennen viruksen holtitonta leviämistä. Nyt maksetaan kalliimpi lasku sillä, että koko maa pysäytetään.

      Loppulasku kasvaa myös mielenterveysongelmien ja päihderiippuvuuksien lisääntymisellä ja vaikuttaa sen kautta myös lastensuojeluun. Työttömyys tulee lisääntymään radikaalisti. Ongelmat kasaantuvat ja monille päihteet voivat olla ainoa pakotie ahdingosta.

      – Suomessa on yli puoli miljoonaa ihmistä, joiden alkoholinkulutus ylittää riskirajat. Nyt on vaarana, että riskikulutus kasvaa edelleen. Lipsuminen suurkulutuksen puolelle on mahdollista, kun stressi kasvaa, kotoa ei voi liikkua juuri mihinkään ja normaalit sosiaaliset pidäkkeet höllentyvät, Terveystalon psykiatri Antti-Jussi Ämmälä varoittaa.

      Työpaikoille ei voi mennä pienessä sievässä tai alkoholilta haisten. Etätöissä se onnistuu ilman, että kukaa välttämättä huomaa ongelmaa. Arkirutiinien muuttuminen voi vaikuttaa kohtalokkaasti perheiden toimintaan. Seppälä on huolissaan erityisesti pidemmän tähtäimen riskeistä. Moni voi etsiä hetken helpotusta alkoholista, kun poikkeustila jatkuu viikkoja tai kuukausia ja esimerkiksi taloudelliset huolet rysähtävät täysillä ihmisten niskaan.

      Erityisen huolissaan Seppälä on lapsista, joille koti ei näissä oloissa ole välttämättä turvallinen paikka.

      – Siksi epidemia on erityishaaste jo ennestään kuormittuneelle lastensuojelulle ja tietysti yleisemmin päihde- ja mielenterveystyölle, Seppälä sanoo.

      Ammattilaiset suosittelevat nyt työnantajia kiinnittämään huomiota työkykyjohtamiseen, jotta työntekijät eivät jäisi yksin ongelmiensa kanssa. Ihmisiä on myös kannustettava liikunnan pariin, jotta rentoutuminen ei vaadi useampaa viinilasillista joka ilta.

      Kyllä se siitä. Jep jep. Vaikkei meillä varaa eikä rahaa ole.

    • Anonyymi

      Kun muut ei ole niin kurittomia kuin lomailevat : minä, minä, minä.
      Aivan oikea ratkaisu, että Uusimaa closed!

    • Anonyymi

      Jos joku katsoo Oddasatin uutisia, niin Norjassa joku pohjoisen kunta estää etelästä tulleiden pääsyn alueelleen. Mitenkähän se Suomessa onnistuisi. Eristetään kaikki kunnat, joissa vielä ei ole yhtään koronatartuntaa.

    • Anonyymi

      Mentiin, sairasta touhua , coronaa on jo joka maassa , rajat auki ja laivat kulkemaan että pääsee kotona käymään !
      Skånepåg

    • Anonyymi

      Ihan sairasta tällaiset rajoitukset. Hullu hallitus, jota terveysterroristit STM:ssä vievät kuin pässiä narussa.

    • Anonyymi

      Mentiin liian pitkälle. Tehtiin laiton päätös sillä se laki (joku 118) antaa luvan Suomen rajojen kiinnilaittoon, muttei maan sisällä alueiden eristämiseen. Siinä syy miksi Marin ei yritä jatkaa Uudenmaan saartoa. Asiahan on tulossa perustuslakituomioistuimeen sen vuoksi, että oikeusoppineet pitävät Uudenmaan saartoa laittomana.

    • Anonyymi

      RER
      ÄRR EE ÄR

    • Anonyymi

      SUomalaisia on työttömänä ja otetaan ulkomaalaisia töihin jottka tuovat tauteja.ken syy??????

    • Anonyymi

      Hallitus on myöhässä.karanteerit olisi pitänyt
      Jatkua jo paljon aikaisemmin.

    Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe