Tässä totuutta

Vaikka Mark5 ja muut harhautuneet väittävät minua näkymättömäksi pilven reunalla hengaajaksi, niin se ei pidä paikkaansa. Se on ainoastaan vanhan vihtahousun suunitelma johtaa heikkoja harhaan.

Toisin kuin harhaanjohdetut opettavat, en ole kostonhimoinen enkä nyt sen kummemmin rakasta ketään enemmän kuin toista. Olenkin suhteellisen välinpitämätön teitä kohtaan jonka takia annoin teille vapaan tahdon että pärjäisitte keskenänne.

Siitäkään ei näköjään tullut sitten mitään. Itse itsellenne aiheutitte jopa tämän nykyisen pandemian ja harhaanjohdetut kuvittelevat sen olevan jokin rangaistus minulta.

Mutta joka tapauksessa, sinä olet sentään ymmärtänyt pointtini. En osoitettani sano jotten aiheuttaisi noissa pirun riivaamissa kansainvaellusta, mutta kysy toki jos kysyttävää on.

Olenhan luonut sellaisen sanonnankin, kuin: "Kysy mitä vaan, vastaan mitä vaan"

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käsityksesi jumalastasi on siis sellainen, ettei tämä ole kaikkivaltias eikä kaikkitietävä.

      Väität myös ilmeisestikin Raamatun valehtelevan.

      • Anonyymi

        Jos Raamatussa ei olisi virheitä, olisi se Jumalan kirjoittama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Raamatussa ei olisi virheitä, olisi se Jumalan kirjoittama.

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

        Etkö ole koskaan lukenut ajatuksen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

        - käärmeet ja aasit eivät puhu
        - ihmiset eivät voi matkustaa vaalaan vatsassa
        - kukaan ei pysty muuttamaan vettä viiniksi
        - kukaan ei kävele vetten päällä
        - lohikäärmeitä ei ole
        - pari kalaa ja leipää ei ole rekkakuorma eväitä jne.
        No saduissahan toki kaikki on mahdollista, mutta ne ovat siis satuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

        vain yksi virhe raamatusta.

        Ne ristiriidat ovat parhaita. Ne täytyy fundiksen selitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

        Kun samasta tapahtumasta on kaksi ristiriitaista kuvausta. Ne eivät voi olla yhtä aikaa totta. Toisen kohdan on silloin oltava epätosi.

        Tämä lainaus on vuoden Suomalaisen Raamatun 1938 versiosta. Mutta virhe on muissakin.

        Apt 9:7
        Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.

        Apt 22:9
        Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.

        Vähintään toinen kuvaus on virheellinen. On myös mahdollista, että molemmat kohdat eivät ole totta vaan keksittyä fiktiota.

        Jos Raamatussa on näin yksinkertaisia ja selviä virheitä niin voidaanko olettaa, jonkin yliluonnollisen voiman suojanneen sen sanomaa.

        Jos haluat lisää virheitä niin käy jokainen evankeliumi läpi Pontius Pilauksen roolista ja sanoista. Kirjoita ylös ja vertaa. Huomaat että ne ovat räikeässä ristiriidassa keskenään.

        Jotkut kristityt pitävät Pilatusta pahana ja jotkut pyhimyksenä. Mene ja tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - käärmeet ja aasit eivät puhu
        - ihmiset eivät voi matkustaa vaalaan vatsassa
        - kukaan ei pysty muuttamaan vettä viiniksi
        - kukaan ei kävele vetten päällä
        - lohikäärmeitä ei ole
        - pari kalaa ja leipää ei ole rekkakuorma eväitä jne.
        No saduissahan toki kaikki on mahdollista, mutta ne ovat siis satuja.

        Raamattua ollaan ajansaatossa saatettu muutella, mutta sitä vartenhan tuli Jeesus Kristus tie, totuus ja elämä. Samoinhan ollaan varmaan muuteltu Raamattua, kuin ihmisetkin muuntelevat kirkkoja ja totuutta.

        Jeesuksen yli saa ajaa rekalla jos hän on tie. Työnsin aurausviitan Jeesuksen pyyllyn ja heitin hiekkaa päälle Sitten muistin: UREA sulataa jään

        pissin Krisuksen naamalle.

        Sen lisään edelliseeni. 20:21

      • Anonyymi kirjoitti:

        - käärmeet ja aasit eivät puhu
        - ihmiset eivät voi matkustaa vaalaan vatsassa
        - kukaan ei pysty muuttamaan vettä viiniksi
        - kukaan ei kävele vetten päällä
        - lohikäärmeitä ei ole
        - pari kalaa ja leipää ei ole rekkakuorma eväitä jne.
        No saduissahan toki kaikki on mahdollista, mutta ne ovat siis satuja.

        "- käärmeet ja aasit eivät puhu"

        Raamatun luomiskertomus todistaa, että käärme voi puhua ja toinen kohta Raamatussa todistaa, että aasi voi puhua.

        "- ihmiset eivät voi matkustaa vaalaan vatsassa"

        Joonan kirja Raamatussa todistaa, että ihminen voi matkustaa valaan vatsassa.

        "- kukaan ei pysty muuttamaan vettä viiniksi"

        Jeesus todisti, että vesi voidaan muuttaa viiniksi.

        "- kukaan ei kävele vetten päällä"

        Jeesus todisti, että veden päällä kävely on mahdollista.

        "- lohikäärmeitä ei ole"

        Raamattu todistaa, että lohikäärmeitä on

        "- pari kalaa ja leipää ei ole rekkakuorma eväitä jne."

        Raamattu todistaa, että parilla kalalla ja leivällä voi ruokkia suuret ihmisjoukot

        "No saduissahan toki kaikki on mahdollista, mutta ne ovat siis satuja."

        Raamattu todistaa, että kaikki on mahdollista Jumalalle ja sille joka uskoo.

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        Jos keskustelijoille sanan "todiste" merkitys on aivan erilainen, on keskustelu täysin turhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos keskustelijoille sanan "todiste" merkitys on aivan erilainen, on keskustelu täysin turhaa.

        Voiko lohikäärmeitä olla? Kyllä voi, koska Raamattu sanoo niin. Onko muita todisteita? Raamatussa sanotaan niin. Niin niin, mutta onko mitään Raamatun ulkopuolisia todisteita? Kyllä, koska Raamattu sanoo niin. Mutta mitä ne ovat? Raamattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen yli saa ajaa rekalla jos hän on tie. Työnsin aurausviitan Jeesuksen pyyllyn ja heitin hiekkaa päälle Sitten muistin: UREA sulataa jään

        pissin Krisuksen naamalle.

        Sen lisään edelliseeni. 20:21

        Eikö ole kiva haukkua ja pilkata sellaista, joka joku päivä saattaa sinutkin pelastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole kiva haukkua ja pilkata sellaista, joka joku päivä saattaa sinutkin pelastaa.

        Tuo saatananpalvoja kreationisti ei mistään mitään tajua. Olisi hyvä, jos te uskovaisetkaan ette menisi hänen trolleihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - käärmeet ja aasit eivät puhu
        - ihmiset eivät voi matkustaa vaalaan vatsassa
        - kukaan ei pysty muuttamaan vettä viiniksi
        - kukaan ei kävele vetten päällä
        - lohikäärmeitä ei ole
        - pari kalaa ja leipää ei ole rekkakuorma eväitä jne.
        No saduissahan toki kaikki on mahdollista, mutta ne ovat siis satuja.

        Oho, ateistin rationaalinen ajattelu löi kapuloita Raamatun tekstien rattaisiin.

        No mites sitten. Sinähän olet nyt sujut kristinuskon kanssa.
        Eli muutamia vuosia, vuosikymmeniä vielä elämää jäljellä ja sitten ruumiisi lasketaan arkussa hautaan. Ja se oli sitten siinä !

        En ole se kelle vastasit, mutta sama kohtalo sinulla. Vai kuvittelitko säästyväsi sillä, että luet vanhaa kirjaa ja uskot siihen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole se kelle vastasit, mutta sama kohtalo sinulla. Vai kuvittelitko säästyväsi sillä, että luet vanhaa kirjaa ja uskot siihen?

        Raamattu, Jumalan Sana, vakuuttaa, että sielu pelastuu iankaikkiseen elämään:

        Johanneksen evankeliumi:
        3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.  
        Apostolien teot:
        16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." 
        1.Pietarin kirje:
        1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen

        Mutta minun ruumiini jää tänne, sillä Raamattu sanoo:

        1.Korinttolaiskirje:
        15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta

        Ja toisessa kirjassaan Johannes paljastaa että pitää olla juutalaista sukujuurta pelastuakseen: vain 144 000 juutalaista pelastuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja toisessa kirjassaan Johannes paljastaa että pitää olla juutalaista sukujuurta pelastuakseen: vain 144 000 juutalaista pelastuu!

        -----Ja toisessa kirjassaan Johannes paljastaa että pitää olla juutalaista sukujuurta pelastuakseen: vain 144 000 juutalaista pelastuu!-------

        Ei pidä paikkaansa !

        Sinetillä merkittyjä 144 000 -  KAIKISTA ISRAELIN LASTEN SUKUKUNNISTA !

        12 x 12 000 = 144000

        Ilmestyskirja:
        5:1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun. 
        7:4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:  

        Mutta kun evankeliumi on annettu myös pakanakansoille.

        Lue Ilmestyskirja 7:

        Ilmestyskirja:
        7:9 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

        Eikö se ole ihan sama mitä Raamatussa tai missä tahansa muussa vanhassa kirjassa lukee, kun siitä ei ole mitään todisteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sano vain yksi virhe raamatusta.

        << No sano vain yksi virhe raamatusta. >>

        No, Jeesuksen viimeiset sanat ristillä ennen kuolemaa on vanha klassikko.
        Mikä näistä on viimeinen:
        1. Se on täytetty
        2 Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni
        VAI
        3. Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

        Käsittääkseni maksimissaan vain yksi noista voi olla totta. Muut on virheellisiä väitteitä Jeesuksen viimeisiksi sanoiksi.

        Synnin palkka on kuolema, iankaikkinen ero Jumalasta. Mutta Jeesus koki hetkellisesti senkin kohtalon - eron Jumalasta - jota jotkut sanovat helvetin piinaavimmaksi asiaksi, ajatukseksi.
        Todennäköisesti Jeesus ei etukäteen tiennyt että joutuisi ristillä kokemaan eron Isä Jumalasta.
        Siksi sanat: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

        Siis mainitsemasi viimeiset sanat järjestyksessä:
        3, 1, 2.

        << Siis mainitsemasi viimeiset sanat järjestyksessä:
        3, 1, 2. >>

        Siis, että viimeiset sanat olisivat olleet "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni" ? Mutta sittenhän Raamattu on väärässä kun se väittää, että viimeiset sanat olikin "Se on täytetty".

        Raamatussa on siis virhe.

        Heh, helppoa.

        "Raamatussa on siis virhe.
        Heh, helppoa."

        =====

        En sanoisi niin.

        Innostuin tutkimaan Jeesuksen viimeisiä sanoja ristillä:
        Sekä Matteus että Markus kertovat Jeesuksen sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" 
        ja sitten :  "Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."

        Matteuksen evankeliumi:
        27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? 
        27:47 Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Hän huutaa Eliasta."
        27:48 Ja kohta muuan heistä juoksi ja otti sienen, täytti sen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda.
        27:49 Mutta muut sanoivat: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan."
        27:50 Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.  

        Markuksen evankeliumi:
        15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? 
        15:35 Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Katso, hän huutaa Eliasta."
        15:36 Ja muuan juoksi ja täytti sienen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda sanoen: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias ottamaan hänet alas."
        15:37 Mutta Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.  

        Luukas mainitsee Jeesuksen sanoneen:"Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.   
        Johannes mainitsee Jeesuksen sanoneen:"Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä   

        Joten järjestys on:3,2,1  tai
        3,1,2  varmasti en ainakaan minä pysty sanomaan. 

        Luukkaan evankeliumi:23:46
        Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.   

        Johanneksen evankeliumi:
        19:28 Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: "Minun on jano."
        19:29 Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen.
        19:30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä

    • Anonyymi

      Sul on musta silmä, Sipilä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      81
      4317
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2807
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2684
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1886
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1726
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1520
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1501
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      108
      1443
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1395
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      93
      1356
    Aihe