Elämän CXXV kevät lähti käyntiin parempia aikoja odotellessa.

Anonyymi

Alkoi tuo vanha ketju olla jo aika kökkö käsitellä, etenkin puhelimella, ja muutenkin netti on aika hidas. Tästä lähdemme kohti uutta aikaa. Kukaan ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti vain parempaa.
am

511

2109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eivätpä ajat juuri edellisen ketjun ajoista enää huonommaksi voikaan muuttua.
      Ehkä tämän ketjun elinaikana coronakin haihtuu, tuiiulen lailla!

      • Kiitos amummulle uudesta ja LiisaO:lle edellisestä! Alkoi minunkin pöytäkoneella aivan takuta tuonne alas pääsemiseen.

        Täällä sitä neljän seinän sisällä kuikuillaan partsilta ulos. Sää näyttää ihan hyvältä, mutta eipä tuolla rantatielläkään montaa reippailijaa näy. Kokkolalainen ystäväni soitti minulle yli tunnin puhelun, sanoi olevansa hyvin yksinäinen, eli kärsii tilanteesta, vaikka ei mitenkään urheilullinen ole, että harrastaisi kävelyä ym, koska on keuhkot huonossa kunnossa muutenkin.

        Sain äsken pankkikorttini juntturaan, koska yritin sillä tunnuslukulaitteella käyttää korttini pin-koodia, kun taas verkkopankissa minulla on ihan itse keksimäni pin-koodi. Nyt siis pankkikorttini ei kävisi edes kaupassa, koska vaatii PUK-koodia, jota en varmaan edes tiedä. Onneksi meillä on yhteiskäyttö U:n kanssa verkkopankissa, että saan laskuja maksettua. Tämä oli eka kerta kun minulle näin kävi verkkopankissa, U:lla kun on tottakai eri käyttäjätunnus ja siinä läpyskässä sama pin kuin kortissaan. Minulla ne eivät ole sama, siitä nyt minulla sekaannus, voi helevata sentään. Pitää soittaa pankkiin ja saada se aukaistua taikka vaihdettua aivan toiseen. Yhden kerran olen korttini nielauttanut ottomaatin sisään, kun en muistanut pinniä, se oli varmaan 20 vuotta sitten. U:lta meni kerran Nesteen kortti automaatin sisään, eikä ole sitä sen koommin käyttänyt. Maksaa pankkikortilla. Silloin ei muistanut pin-koodia, koska oli niin monia muistettavia.

    • Anonyymi

      Kiitos a-mummulle uuden ketjun aloituksesta.

      m

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää uusmaalaiset ja muunmaalaiset! "Kahden kerroksen" väkeä siis pian olemme!

      Nonni, nostanpa tämän uuden ketjun nyt ylimmälle hyllylle, ettei tartte haeskella. LiisaO:n ketjusta tulikin pitkä ja kiitokset siitä kelle kiitos kuuluu: L:lle ja meille muille.

      On aikoihin eletty! Kuulin juuri, että eräs sukulaismies oli tässä kuussa saanut vuoden myyntibudjettinsa täyteen. Oli myynyt kahteen valtionhallinnon yksikköön etäyhteyssysteemit. Ei melkein saata uskoa, mutta totta on.

      Olimme taas tänään peltolenkillä. Siinä kävellessä muutkin lihakset jaloissa kuin vain jalkapohjat saavat pientä hommaa, kun kävelyalusta on aika muhkurainen. Lisäksi poluilla on kohtia, missä joutuu usein hypeksimään ja loikkimaan vesimärkien kohtien yli. Samoin ojien ylityksiä siinä on. Eli pikkujumppaa sileän asfaltilla kävelyn sijaan.

      Jumppaa pitäisi harrastaa muutenkin, mutta olen siinä aika laiska. Joskus innostun telkkaria töllätessäni heiluttelemaan puntteja, toisinaan taas veivaan painoilla varustettua hulavannetta. Terassillamme voi mainiosti harrastaa porrasjuoksua; pari porrasta ylös, alas eestaas. Ihan käy liikunnasta, ja olenkin sitä nyt pari kertaa tehnyt, kun sää on viime päivinä siihen lähes pakottanut.

      Viikonlopuksi tuleekin taas kuulemma kylmää, mutta sitähän se on: kevät keikkuen tulevi. Jospa ajaisi tuon koronan hiiteen.
      am

      • Anonyymi

        Kiitos amummu kevätketjusta ! Minunkin pöytäkoneeni hidasteli tuossa edellisess jo kovasti, kun se oli niin pitkä. Kiitos siitä LiisaO:lle, joka olit sen avannut. Siis en tarkoita tuolla kiitoksellani hidastelua, vaan sitä, että olit avannut tuon ketjun! Hidastelu ei ollut sinun aiheuttamaasi suinkaan.

        Nyt täytyy painua tuonne alakertaan, mutta tavataan taas.

        Rapu

    • Anonyymi

      Kirjoitin pitkän kirjoituksen äsken, mutta ei se lähtenyt matkaan?

      Rapu

    • Kiitoksia kiitoksista!
      Sama meno taitaa jatkua tässä uudessakin. Robo vie, vaikka ei syytäkään olisi.

      Kevät on kyllä ihan "päällä". Leskenlehtiä ojan pientareilla, hyypät vauhdissa ja tänään kuultiin jo kiurua! Hirmu ristiriitainen tunne, kun normaalisti tällainen keli saisi jo omankin kielen livertämää, mutta nyt ei. Synkät ajatukset ovat nyt päällimmäisinä. Monilla ihmisillä on ihan hirveä tilanne. Toivottavasti kuitenkin selviävät toiselle rannalle, vaikka kaikki eivät kuitenkaan apujakaan saa.

      Tänään HS:ssa oli kuva ruoka-apua hakevien jonosta. Siellä muutenkin huonovointisia ihmisiä, niin tuommoisessa tiiviissä jonossa koronankin tarttuminen on hyvin mahdollista.

      Viikonloppu on aluillaan ja kelloakin taas pitää veivata. Se on minusta ihan turhaa ja kerkisin jo toivoa, että päätös lopettaa moinen pölyys olisi tullut voimaan jo tänä vuonna.

      Ja nyt lounaalle, joka tänään on omatekemää hernaria.

      Hyvää viikonloppua!

      • Anonyymi

        Tervehdys amummu!

        Minäkin katselin sitä ruoka-avun hakijoiden jonoa ja kyllä teki pahaa. Meille onnekkaammille tuodaan oven taakse muovikassilliset ruokaa läheistemme toimesta, mutta noilla leipäjonolaisilla ei sitä mahdollisuutta ole, eikä yhteiskuntamme päättäjät ole heistä mitään puhuneet tämänkään kriisin yhteydessä. Eivät he katoa minnekään vaikenemalla. Koronalle nuo leipäjonot on myös hyvin otollinen paikka lisääntyä.

        Nyt on parasta ottaa itselleen lukutuokio ennen unen tuloa, että unohtaa "maailman murheet", kun niitä kyllä riittää!

        Nukutaan kaikki hyvin, että jaksamme taas kestää jokainen parhaalla mahdollisella tavalla koronan keskellä.

        Rapu

    • Hyvää perjantaita. Lähetin äsken pankkiin palautekirjeen verkossa, miten saan sen tunnuslukulaitteeni taas toimimaan ja mahdollisen korttini sulun. Pankin chatti oli tukossa ja en alkanut kuuntelemaan ½ tunnin musiikkia, koska asialla ei ole kiire.

      Löysin eilen Yle-uutisista juttua 68-71 vuosina jylläänneestä hongkongilaisesta ja silloisista kuolinluvuista. Sen väitettiin siis kestäneen kolmisen vuotta mutta siitä ei suurta ääntä pidetty, eikä mitään rajoituksia ollut. Itse ja pikkupoikani sairastimme sen silloin -71 ja muistan sen varsinkin siitä, että sinä vuonna muutimme eri asuntoon ja sairastimme sen siinä asuessa. Jo -73 muutimme taas siitä pois. Mutta kuolinluvut honkilaisesta olivat melkoiset, maailmalla arvio kuolleista oli 700000 ja miljoonan ihmisen välillä, Suomessakin noin 1000, arvio siis 3 vuoden aikana.

      Nyt yritetään estoilla saada tautihuippu jakautumaan tasaisesti, etteivät kaikki sairastu yhtä aikaa, joten se ainakin hidastaa ja venyttää sairastumisaikaa ja antaa mahdollisia tehohoitopaikkoja taas vapaaksi myöhemmin sairastuneille. Mutta tuolloin hongilaisen aikana en muista mitään rajoituksia, silloinkin suurin huippu sairaudesta sijoittui vuosille -68-69, jolloin en vielä itse siihen sairastunut.

    • Ravun kirjoitus ei siis lähtenyt edes liikkeelle, koska ketjusta ei ole poistettu yhtään kirjoitusta sääntöjen vastaisena. Robo ei siis ole siihen syy tällä kertaa. Yritäpä uudelleen. Minullakin monesti jumittuu lähetys mutta kun sitkeästi yritän, tulee sama kahteen kertaan. Sekin kyllä ärsyttää.

      • Anonyymi

        Hei!

        Se minun aamuinen pitkä kirjoitukseni ei lähtenyt ollenkaan minnekään, vaikka kuinka yritin ja lopuksi sitten luovutin ja se tietysti silloin katosi kokonaan pois. Robo oli tällä kertaa syytön.

        Ei kai se mitään sen kummempaa tuo "menetetty" kirjoitukseni sitten sisältänytkään. Kunhan rupattelin täältä karanteenista. Taitaa meidän taloyhtiössämme yksi jos toinenkin tehdä etätöitä, kun näyttää että autokatokset ovat täynnä autoja. Väki on siis kotona, vaikka pihallakaan ei näy ketään.

        Poikani kävi minulle eilen kaupassa ja löysin kasseista mansikkarasiankin, mitä en ollut laittanut ostoslistaan, eikä mansikoista ollut edes mitään puhetta. Poikani kai ajatteli, että täytyy äidin saada herkutellakin. Kaunis ajatus. Sieltä kassista puuttui ostostenlasku, enkä tiedä sitä vieläkään?

        Minä opin tänään yhden uuden sanan ja sen merkityksen HS:sta. Se sana oli: Laipiointi ja tarkoitti kuulemma Uudenmaan eristämistä siinä jutussa.

        Minäpä "laipioin" nyt tällä kertaa itseni täältä yläkerrasta tuonne alakertaan vähäksi aikaa!

        Rapu

    • Sain jo todella nopeata palvelua pankista, sähköpostiini tuli viesti jo noin tunnin kuluessa siitä, kun heille viestini lähetin, että tunnuslukulaitteeni avautuu itsestään 24 tunnin kuluttua lukkiutumisesta. Ja että pankkikortilleni ei ole tapahtunut mitään. Pelkästään tälle laitteelle, joka on tällainen valkoinen pieni läpyskä. Jos sitten ei aukea niin saan PUK koodin vain soittamalla sinne. Kokeilen sitä vasta huomenna, vaikka tiedän jo että lukkiutuminen tapahtui jo eilen illalla ja se 24 h on jo kulunut. Oli todella nopeata palvelua pankista:-)

    • Luin myös tuon kahden professorin arvelut, että laipiointi paremminkin aiheuttaa muutaman kuoleman lisää kun esim ikäihmiset, jotka normaalisti asuvat sekä kaupungissa, että mökillä, niin nyt kun eivät pääse mökille, jossa olisivat paremmin suojassa koronalta kuin kaupungissa, ovat nyt pakotettuina täällä kaupungissa oleilemaan. Joku taas keksinyt uuden sanan. Sipilä jo pääministerinä ollessaan käytti vatulointia, joka taas on ihan eri asia, mutta ennestään tuntematon ainakin minulle.

      Joku oli jo sitä mieltä, että älytöntä käskeä ihmiset mökeiltä kotiinsa, mökillä olisivat paljon paremmin turvassa kuin täällä. Heitä olisi pitänyt paremminkin kieltää tulemasta mökeiltään kotiin.

    • ne ikäihmiset jotka mökelllensä lähtevät maakuntiin evakkoon eivät ihan huonokuntoisempia voi olla. Ikäloput rollattori-ihmiset jäävät varmasti kotiinsa pääkaupunkiseudulle.. Ei heistä enää ole mökeillä eläjiksi. Riski on siinä että siirretään tautia maakuntiin kun mennään mökeille sutta piiloon. Monet 7-kymppiset pääkaupunkiseudun eläkeläiset ovat myös ahkeria etelänreisaajia ja laivareissaajia. Kostea sukupolvi. Onko tuttu käsite. Siellä kesämökkipaikkakunnassa käydään kaupoilla lisäsapuskaa hakemassa. Ei kukaan voi kuukausikaupalla mökillä olla. Höperöksi tulee. Ruokavarastot loppuvat. Jostain on saatava lisäsapuskaa. Poiketaan menoreisulla ABC:llä pullakahvilla. Täytyyhän sitä kerran pari pysähtyä kupposelle kun selkää jomottaa ja takapuoli on istumisesta turtana. Tauti voi levitä herkästi paikallisiin. Maakunnissa ei ole pääkaupunkitason tehohoitoa saatavilla väestölle. Kapasiteetti on rajallinen. Moni pelkää ensijaisesti että itse sairastuvat toisista ihmisistä. Ei tule kaikille mieleen että itse voisi olla se oireeton taudin kantaja. Enhän nyt minä. Ongelma on siinä että tauti on todella laajasti levinnyt pääkaupunkiseudulla. Nyt tautia siirretään evakkomatkalaisten mukana maakuntiin. Dejavu. Voi olla että puomit ja eristykset tulevat liian myöhään. Ruma lintu lensi jo ulos häkistä. Ihminen uskoo vasta kun napsahtaa omalle kohdalle. Turhan moni näkee asian vielä vain jonkinlaisena TV-sarjana. Toivotaan kuitenkin että tiepuomeista ja rajoitteista on jotain hyötyä. Hyvä tieto että Viikin tutkimusasemalla on kykyä koronavirusnäytteiden laboratorioanalysointiin. Lisäkapasitetti on nyt tarpeeseen. Täytyy vain tietää keitä testataan. Puosu

    • Puosu kirjoittaa "vähän" mutta ihan ehtaa syvä analyysiä missä asiat katsotaan eri näkökulmista

    • Anonyymi

      Huomenta!

      Sain äsken tekstiviestin poliisilta. Se kuuluu näin: Liikkumista Uudenmaan ja muiden maakuntien välillä rajoitetaan 28.3-19.4.
      Lisätietoja: www.poliisi.fi/liikkumisrajoitukset
      Sitten tuo sama tiedotus vielä muutamalla muulla kielelläkin.

      Ei meitä ole unohdettu ja sehän on hyvä!

      Mitä tulee muuten tähän paikallaan pysyvään elämään, niin mitään uutta (onneksi) ei ole tapahtunut ainakaan minulle. Sää ulkona näyttää aurinkoiselta, mutta vielä en ole avannut yhtään ovea ulos.

      Hyvää lauantaita kaikille!

      Rapu

    • Minäkin sain tuon saman viranomaisviestin puhelimeeni juuri äsken.

      U kävi aamupäivällä klo 9 kaupassa ja sanoi, että talous- ja vessapaperihyllyt tyhjinä, hän sai yhden pienen paketin kumpaakin, yksi jäi enää hyllyyn. Pumppusaippuapullohyllyt tyhjät, leivät parasta ennen huomenna, eli otti paahtoleivän, joilla jo pidemmällä kestoaika. Muuten kaupassa olijat olivat lähinnä rollaattoriväkeä, mutta kauppa aukesikin vasta kahdeksalta eli ei ihme. Eli ei kaikilla ole nuorempia kaupassakävijöitä.
      Desinfioin taas kaikki ovenkahvamme, samoin jääkaappien ovankahvat ja hanat.

    • Anonyymi

      Minullekin tuli tuo poliisin tiedotus, joka siis koski vain tätä Uudenmaan blokkaamista. Siippa ei po. viestiä saanut. Olisikohan niin, että firmojen puhelimiin sitä ei lähetetä.

      Meillä ei onneksi ole tarvetta täältä lähteä rajaa ylittämään. Kaikki on täällä. Mökinkin kevättyöt kerkiää tehdä vaikka ensi keväänä. Ja jos emme silloin ole enää tällä planeetalla, niin joku muu sitten ne tekee. Jos tekee.

      Pieni huoli tuli, kun miniä läksi vapaaehtoisena lentoasemalle kotiin palaavia matkustajia ohjaamaan. Hän kuuluu kriisialojen työntekijöihin, ja heitä on nyt sitten pestattu viikonlopuksi apuun. Toivottavasti "työnantaja" on hoitanut apuvoimien suojauksen kunnolla, eikä virus tule sieltä mukaan kotiin tai maanantaina työpaikalle.

      Luin tänään jostain lehdestä kammottavan luvun 70000. Niin monta alkoholistiperheen lasta joutuu nyt elämään ilman päivittäistä helpotusta, minkä koulu antaa: turvaa, rauhaa, ruokaa ja kavereita. Tuli mieleen, että viinakortti/-lisenssi olisi nyt paikallaan. Mutta jo maininta siitä saattaisi johtaa mellakoihin. Sen toteutuskin olisi sellainen rumba, että koronan kolmaskin aalto olisi jo menneen talven lumia ennen kuin jossain järjestelmässä lisenssi toimisi. Kuha tuumailen.

      Mukavaa lauantaipäivää
      am

      • Kyllä mullenkin lähetettiin tuo viesti, jotta ossaan varoo vaarallisia seutuja. Siellähän kuulemma kehä kolmonenekin on nimetty uudelleen köhä kolmoseksi..

      • Mutta vakavasti puhuen juu, kyllähän tämä korona kärjistää pahasti tilannetta alkoholistiperheissä.

        Myös se, että kun kapakat suljetaan, voi odottaa aika monen huushollin muuttuvan "kapakaksi". Mitkään henkilömäärien rajoitukset ei koske yksityiskoteja ymmärtääkseni. Niissä voi rymytä miten tahtoo.
        Ja idiootit tahtoo.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mutta vakavasti puhuen juu, kyllähän tämä korona kärjistää pahasti tilannetta alkoholistiperheissä.

        Idiooteista puheenollen, tässä pari.

        Trump: Tilanne meillä hienosti hallinnassa, pääsiäiseksi rajoitukset pois.

        Texasin varakuvernööri: Oma henki on vanhukselle pieni hinta maan talouden pelastamisesta.

      • Se, joka haluaa viinaa, saa sen aina, mutta kortti vaikeuttaisi ehkä. Alko ja kaljanmyynti karenssiin kaupoissa, muutama sata räkälää auki ja kaikki sinne puoleksi vuodeksi karenssiin ja pirtua ilmaistarjoiluna, niin juovat itsensä ... jos joku huutaa apuva, niin nyt on tärkeämpiäkin hoidettavia. Näihin veikkoihin nimittäin palaa normaaliaikanakin valtava määrä euroja.

        Tähän eilinen kuulemani huuto 23 vuotiaalle, jolta oli jäänyt vahingossa avain sisään ja vara-avainkin oli sisällä.

        Isä siis meuhkasi, koska poika ei ole valinnut isän suosittelemaa ammattikoulutusta. Poika isän mukaan ei osaa mitään, ei edes pakosti rikkomansa pienen lasin laittoa, koska ei ole rakennusmies. Ja meso oli mahtava. Kuulin, koska poika pyysi minun soittavan isälleen ja antavan neuvon, mihin oli laittanut vara-avaimen. Puhelin oli kaiuttimilla, teinsen tahallani, sillä tiedän tämän isän mielipiteet tarkalleen. Poika oli tullut paljain jaloin meille puolen kilometrin päästä pitkät kalsarit ainoastaan päällään. Isä oli selvin päin. Ei muuten ihme, jos poika olisi muutaman tuopin lohdutuksekseen juonut.

        Kun poika antoin puhelimeni minulle, niin kysyin isältä, miksi oli jättänyt vara-avaimenkin sisälle aikoinaan. Sitä isä selitti sitäkin itselleen sopivaksi eli missään muussa ei ollut kuin pojassa, joka ei osaa siis mitään. Huikea faija vaikka olikin selvin päin.

      • edson kirjoitti:

        Se, joka haluaa viinaa, saa sen aina, mutta kortti vaikeuttaisi ehkä. Alko ja kaljanmyynti karenssiin kaupoissa, muutama sata räkälää auki ja kaikki sinne puoleksi vuodeksi karenssiin ja pirtua ilmaistarjoiluna, niin juovat itsensä ... jos joku huutaa apuva, niin nyt on tärkeämpiäkin hoidettavia. Näihin veikkoihin nimittäin palaa normaaliaikanakin valtava määrä euroja.

        Mun puolestain kaikki viinakset vois olla "kortilla" aina. Toisaalta ei olisi oikein sekään että pienen vähemmistön väärinkäytön takia enemmistön elämää vaikeutettaisiin. Holhoamista lienee meidän yhteiskunnassa muutenkin aika paljon. Ja kuten sanoit, viinaa saa aina jostain.

        Tää kaikki tietysti koskee normaaliaikoja, tällaisen kriisin keskellä tarvitaan holhoamista ja rajoittamista ihan syystä.

        Järkyttävä tarina. Jos on liian känninen isä kauhea, niin on täysin raittiitkin todella julmia. Onkohan isä jonkun uskonlahkon edustaja, tuli mieleeni. Jos lapsi ei osaa isän mielestä mitään, niin hänen pitäisi auttaa poikaa selviämään niistä kouluista, mista pojalle olisi hyötyä ja mielenkiintoa itsellään siihen tehtävään.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Mutta vakavasti puhuen juu, kyllähän tämä korona kärjistää pahasti tilannetta alkoholistiperheissä.

        Myös se, että kun kapakat suljetaan, voi odottaa aika monen huushollin muuttuvan "kapakaksi". Mitkään henkilömäärien rajoitukset ei koske yksityiskoteja ymmärtääkseni. Niissä voi rymytä miten tahtoo.
        Ja idiootit tahtoo.

        Nuoruus ja hulluus. Joku kirjoitus tänään hallituksen toimista kritisoi tätä ikäihmisten karanteenisointia. Sillä on saatu nuoremmat mieltämään että tauti olisi vain vanhojen uhka, ja nuoret voisivat "mellastaa" vanhaan tyyliin.

        Onhan kyllä maailmalta tullut paljonkin tietoa, että (luultavasti) yllättävän paljon myös alle 5-kymppisiä on joutunut sairaalaan ja teholle. Mutta on tietysti paljon porukkaa, jotka eivät näitä koronauutisia (tai yleensä mitään uutisia) paljon lueskele, joten tietoisuus taudin vakavuudesta kaikenikäisille ei mene perille.

        Ja meno jatkuu siellä, missä sitä voi jatkaa. Kotihipat, jotka ainakin minun nuoruudessani oli suosituin huvittelumuoto, ovat ehkä tehneet paluun. Niissä kun itseään vahvempaa nautitaan muodossa jos toisessa, niin ei ehkä ensimmäisenä tule mitkään koronat mieleen. Siperianko kautta tällainenkin asia pitää oppia!

        Nyt lyhyelle ettoneelle, ja sitten kevättraditioomme kimppuun: omalla terdellä jälkkäriksi lasillinen Esmeraldaa, joka on meidän kevätaloitusviinimme. Sellainen siitä tuli yli 20 vuotta sitten, kun Torresin tilalla saimme maistaa sitä ensimmäisen kerran viinin lanseeraustilaisuudessa. Silloin, tammikuun lopussa siellä oli kevät alkamassa ja sää oli just sama kuin tänään täällä.

        Mukavaa lauantai-iltaa!
        am
        ps. muistakaa kellot

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jyväskylässkin on perusterve kaksikymppinen nainen ollut teholla tiistaista lähtien, eli ei ole pelkästään vanhojen vaiva tämä korona.

        Nyt on kyllä täysi kevät, kuulemma ensviikolla vaihteeksi lunta ja räntää. Ehkä ei kannata laittaa suvikumejakaan vielä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mun puolestain kaikki viinakset vois olla "kortilla" aina. Toisaalta ei olisi oikein sekään että pienen vähemmistön väärinkäytön takia enemmistön elämää vaikeutettaisiin. Holhoamista lienee meidän yhteiskunnassa muutenkin aika paljon. Ja kuten sanoit, viinaa saa aina jostain.

        Tää kaikki tietysti koskee normaaliaikoja, tällaisen kriisin keskellä tarvitaan holhoamista ja rajoittamista ihan syystä.

        Tämä raitis isä on varmaan samanlainen ilkiö pojalleen, oli korona taikka ei. Tiedän tällaisia isiä entuudestaan, esim yksi pomoni aikoinaan oli oikea hirviö lapsilleen ja myös vaimolleen.
        Vaimo ei ottanut eroa, koska perhe tuli hyvin toimeen ja vaimo oli osakkaana heidän yrityksessään. Myöhemmin huomasin pojan sortuneen rikollisille teille, ja en sinänsä ihmettele. Perheen isä ei ollut raitis mutta käytti kaikenmaailman lääkkeitä uneen pääsyyn ja oli vielä aivan tokkurassa uni- ja rauhoittavista kun tuli firmaansa aamupäivällä ja alkoi mesoamaan siellä. Kestin itse tässä firmassa oloa vain neljä kuukautta, kun en suostunut äijän oikkuihin. Pyysi kyllä minua jäämään, mutta en jäänyt. Tiesin muiden työntekijöiden kertomuksista, ettei ukko siitä muuksi muutu. Jotkut olivat ukolle velkavankeudessa, kun oli saanut häneltä joko asunnon asuttavakseen taikka lainan takauksen. Jos lähdet firmasta, saat etsiä heti uuden asunnon. Siksi moni pysyi siellä, vaikka äijä teetti heillä vaikka mitä omaan varsinaiseen työhönsä kuulumatonta työtä. Moni pysyi siksi siellä ja kesti ukon mielenmuuokset, joita oli jopa päivittäin. Nyt on myynyt firmansa jo vuosia sitten ja asuu nyt Jenkeissä, siellä missä on paljon suomalaisia eläkeläisiä. Kuten vaikka Eino Grön. Tämä oli yksi niistä työpaikoistani, joissa olin alle nelikymppisenä, tittelini oli myyntisihteeri.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Järkyttävä tarina. Jos on liian känninen isä kauhea, niin on täysin raittiitkin todella julmia. Onkohan isä jonkun uskonlahkon edustaja, tuli mieleeni. Jos lapsi ei osaa isän mielestä mitään, niin hänen pitäisi auttaa poikaa selviämään niistä kouluista, mista pojalle olisi hyötyä ja mielenkiintoa itsellään siihen tehtävään.

        Ei ole kuin oman ammattinsa "uskossa". Ns. älypuhelimet ovat liikaa, siilä puhelin on kuulemma vain soittamista ja tekstejä varten. Digitaalinen maailma on vain tuijottelua ruutuun ja automatio vie kaiken duunin ja ja ja

        Poikamme oli kerran täällä ja selvitti, miten hän voi töissään hyödyntää puhelinta juurikin koko työyhteisönsä avuksi ja työyhteisö tietysti hänenkin avuksi ja kuinka työt siirtyvät langattomasti toisen työkaverin jatkettavaksi tietokoneella jne. Mies nauroi, että ei rakennuksilla ole tuosta hyötyä

        Ikävä kertoa vielä sekin, että toisen pojan päähän tämä samainen isä sai juntattua omistuasunnon välttämättömyyden ja kahdensadan tonnin lainan vanhahkon omakotitalon ostoon. Pitäähän sitä isän mielestä juuri noin tehdä, koska se on ainoa järkevä asumismuoto. Voi päättää kuulemma kaiken itsenäisesti, mitä tekee, mikä ei pidä paikkaansa ainakaan tiheämmillä asuinalueilla käsittääkseni.

        Vikoja on itse kullakin vanhemmalla mutta mutta veikkaan, että monella vanhemmalla on juuri vaikeuksia antaa lasten päättää elämästään ja kannustaa eteenpäin valitulla tiellä. Ei aina helpoimpia tehtäviä, mutta kantsii yrittää kuitenkin niillä edellytyksillä, millä pystyy. Torjunta on paha juttu.

        edson

    • U:kaan ei ole saanut tuota poliisin viestiä, voi olla että lähettävät vain toisella samassa taloudessa olevalle aikuiselle, tiedä sitten, mitä viranomaiset ovat ajatelleet. Minä olen se, jolla meistä ei ole edes ajokorttia, että voisin itse Uudenmaan rajat ylittää autollamme.

      • Kyllä pitäisi tulla kaikille joilla puhelinliittymä on.

        Ja on se rajan ylittäminen kielletty kaikin avoin; joku pölvästi oli jo tänä aamuna yrittänyt juosten ylittää rajan. Saatiin kiinni ja sakotettiin. Joten älkääpäs yrittäkö juostenkaan karata..

      • DrWhoo kirjoitti:

        Kyllä pitäisi tulla kaikille joilla puhelinliittymä on.

        Ja on se rajan ylittäminen kielletty kaikin avoin; joku pölvästi oli jo tänä aamuna yrittänyt juosten ylittää rajan. Saatiin kiinni ja sakotettiin. Joten älkääpäs yrittäkö juostenkaan karata..

        Korjaan: kaikin tavoin.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Korjaan: kaikin tavoin.

        Ymmärsin kyllä tuon kaikin tavoinhan sen täytyi ollakin. Mutta siis juosten yritti. Luin, että 121 käännytettiin takaisin ja yksi sai sakot. Syytä ei silloin sanottu. Tässähän ollaan kohta kuin Meksikon rajalla. Serkkuni, joka kuoli viime syksynä, asunto on Orimattilassa, juuri Uudenmaan rajalla ja heidän kesämökkinsä on täällä Sipoon puolella, eli ei kovin kaukana kodistaan, mutta tuskin leskensä haluaa mökillään ollakaan tulevana pääsiäisenäkään, kun ei ole miestään mukana, jota rakasti ja suree yli kaiken.

      • Calvados kirjoitti:

        Varmaan näitä "urheilijoita" riittää, jotka kokeilevat mitä milloinkin. Nyt ehkä rajan pitävyyttä. Se voi olla jollekin tosi jännää. Toisaalta voihan olla niinkin, että nämä himojuoksijat eivät edes tajua, mitä ympäristössä tapahtuu. Ne vain juoksevat kuin Forrest Gump.

        Yksi entinen työkaverini, 70v, juoksee kuulemma edelleen päivittäin jo vuosikymmenien ajan juoksemansa saman reitin. Niinpä, jos juoksu- tai joku muu reitti on mennyt "veriin", niin vaikeaa kai siitä on poiketa. Ja se sitten voi johtaa rajan ylityksiin ja sakkoihin. No, ehkä tämä rajan yli juoksija vain kokeili systeemiin pitävyyttä.

        Mutta vielä aiemmin päivällä kirjoittamaani lapsiperheiden viinaongelmaan. Juttelin juuri siskoni kanssa. Hänen poikansa tekee työtä lastensuojelussa. Nyt jo on ko . instanssi suunnittelemassa tulevaisuuden toimia koronan vaikutusten korjaamiseen. Ja korona on vasta alkamassa. Lapsiperheissä on tullut nyt jo esille järkyttäviä tapauksia. Eikä aikaa poikkeusolojen alkamisessta ole kulunut kuin hetki.

        Jos on puhuttu viime vuosisadan lopun pankkikriisin vaikutuksista lapsiin ja nyt sitten heidän lapsiinsa, ei tilanteita ehkä voi edes verrata. Tämä voi olla pahempi. Lasten kriisi ei ole ohi, kun korona on ohi, vaan se jatkuu ties kuinka kauan, todennäköisesti nyt kasvamassa olevien lasten aikuisuuteen ja taas heidän lapsiinsa. En sitä enää (onneksi) ole näkemässä. Surettaa suuresti.

        Nyt saunan lämmitykseen.

    • Katsoin äsken uusintana sellaisen ohjelman kuin Masked singers, niin siinä leijona-asuun pukeutunut mies lauloi todella komeasti laulun Con te partiro. Sen vain näinkin ja raadin piti arvata kuka julkkis on kyseessä. kukaan ei arvannut kaiketi oikeata. Mutta aiemmmin oli laulanut Alien-pukuinen mies räppikipaleen ja yksi raatilainen oli arvannut kuka henkilö oli kyseessä. Kun sitten oli yleisöäänestys ja vähiten ääniä saanut hahmo joutui paljastamaan naamionsa takaa kuka on, niin hän oli Mikael Jungner. Maria Veitola oli siis arvannut oikein.

      Minun mielestäni se leijona-asuinen mies oli Pentti Hietanen, joka on oopperalaulaja, mutta ei heitä paljasteta, joten on siis jatkossa. En ole perehtynyt ohjelman ideaan kokonaan. Raatilaisista joku arveli hänen olevan Mikko Alatalo jne.
      Kun henkilöt puhuvat, heidän äänensä on muunnettu, mutta laulavat kyllä ihan omalla äänellään. Ja koska Jungner sanoi, ettei hänellä ole ollenkaan lauluääntä, niin räppi sopi hänelle hyvin. Ihan hyvin se räppi häneltä meni, vaikka en sitä musiikinlajia itse asiassa siedä ollenkaan.

    • "Poikamme oli kerran täällä ja selvitti, miten hän voi töissään hyödyntää puhelinta juurikin koko työyhteisönsä avuksi ja työyhteisö tietysti hänenkin avuksi ja kuinka työt siirtyvät langattomasti toisen työkaverin jatkettavaksi tietokoneella jne. Mies nauroi, että ei rakennuksilla ole tuosta hyötyä"

      Juup, niinhän se taitaa olla että on jo vaikeaa keksiä alaa tai ammattia missä tietotekniikalla ei olisi merkitystä, jopa oleellista merkitystä. Niin se maailma muuttuu, itsekin olin jo kolmekymppinen kun ekan tietsikan ostin. Silloin oli kyllä vähän epäselvää mihin sitä varsinaisesti tarvitaan. Vuosien mittaan se asia kyllä tullut selväksi.

      Selvää on myös se, että saunatta en selviä. Pullon kaljaa tosin vain olen juonut.

    • Anonyymi

      Saas nähdä joko korona kohta on meidänkin perheessä. Eilen kerroin, että miniä läksi lentoasemalle opastamaan ulkomailta tulleita suomalaisia. Se ei olekaan - joutuu vielä tänään menemään- vapaaehtoishommaa, vaan päällikkönsä oli määrännyt.

      Eikä se tehtäväkään ole mitään opastusta, vaan matkaajien hoitamista vaatettamista myöten. Joillakin matkustajilla ei ollut mitään matkatavaroita, ei edes passia. Heille piti SPR:n kirpparilta hakea vaatteita, kaupasta vaippoja, ruokaa, etsiä mielenterveysauttajaa, jne. Ja vain kolme ihmistä oli siihen hommaan saatu, matkustajia oli muutama kymmen. Miniäni on kyllä tottunut johtamaan erilaisia tilanteita, mutta ei tällaista. Kaikki toiminta piti kehittää paikan päällä, kukaan ei ollut suunnitellut mitään. Eikä näille kolmelle ollut antaa muita suojavarusteita kuin kasvosuojus ja hanskat.

      Minua kyllä alkoi nyt ihan oikeasti hieman pelottaa. Miniä ja etenkin poikamme ovat kyllä hyväkuntoisia ja suht perusterveitä, mutta herkkiä saamaan kaikki ympärillä pyörivät taudit. Vasta jokunen viikko sitten sairastivat kausi-influenssan ja olivat viikon ajan todella kipeitä ja kovassa kuumeessa.

      No, eihän tässä auta kuin katsoa, miten tilanne kehittyy ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää.

      Ja ulkonakin on taas kylmä ja raaka tuuli piiskaa. Voi olla, että tänään lymyilen sisällä ja säätän lenkin teon huomiseksi.

      Hyvää pyhää!

      • Kuulostaa aika kaoottiselta tilanteelta, nämä tulijat olivat siis pikaisesti jostain maasta evakuoituja? Onko miniäsi siis ko asiaa hoitava viranomais tms asemassa oleva? Toivottavasti kuitenkin varmistettiin että karanteenimääräykset pantiin täytäntöön.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Kuulostaa aika kaoottiselta tilanteelta, nämä tulijat olivat siis pikaisesti jostain maasta evakuoituja? Onko miniäsi siis ko asiaa hoitava viranomais tms asemassa oleva? Toivottavasti kuitenkin varmistettiin että karanteenimääräykset pantiin täytäntöön.

        Kaaos siellä olikin ollut. Matkustajat olivat kuulemma pysyvästi ulkomailla asuvia ja tulivat nyt kotimaahansa evakkolennolla. Ainakin Portugalista tulleita oli osa.

        Miniä on itse päiväkodin johtaja, lastentarhanopettaja. Yksi niistä kolmesta naisesta on sairaanhoitaja. Miniäkin kyllä työnsä takia käynyt kaikenmaailman kursseja, mutta nehän ovat yleensä aika pinnallisia ja etupäässä tietysti käsitelleet lasten kanssa erilaisista tilanteista selviämistä. Ei siis mikään kriisityöntekijä.

        Homman tarkoitus alunperin oli juuri tuo karanteeniin ohjaus, mutta se olikin vain murto-osa koko tehtävästä, kun iso osa tulijoista oli ihan avuttomassa tilassa, ja heille piti löytyä apua. En kyllä ymmärrä miniän päällikköä, isoa kunnan viskaalia. Olisi itse mennyt sinne eikä lähettänyt alaistaan. Mieleni tekisi karjua.

      • Anonyymi

        Sunnuntai iltapäivää!

        Kyllä minuakin pelottaa, kun vanhempi tyttäreni hoitaa potilaita täällä toisessa korona sairaalaksi keskitetyssä sairaalassa. Nuo pääsairaalat, mihin korona-potilaat keskitetään, ovat Meilahden sairaala ja Jorvin sairaala. Nyt myös vanha Kirurginen sairaala on korona potilaiden käytössä.

        Leikkaussalitkin on nyt koronapotilaiden käytössä ja vähemmän kiireellisiä leikkauksia ei nyt tehdä. Ei tässä siis voi juuri lapsiaan tavata kukaan. En minä lapsiani, eivätkä lapseni omia "aikuisenpia" lapsiaan. Pienet, kotona asuvat lapset ovat tietysti eri asia. Minulla on hyvin eri-ikäisiä lastenlapsia ja taitaa vielä sekin, jo olemassaoleva ikähaitari kasvaa...

        Täällä paistaa aurino! Valkoisia pilviä sinisellä taivaalla.

        Laitoin juuri uuniin ison vuoan jauheliha-makaronilaatikkoa kypsymään. Siitä riittää pakkaseenkin, niin ei aivan heti pääse nälkiintymään, jos kauppaan ei kukaan pääse muutamaan päivään.

        Sunnuntaipäivän jatkoja - toivottavasti amummunkin perhe säästyy tartunnalta, vaikka miniän on tehtävä tärkeää työtään, kuten niin monen muunkin?

        Rapu

    • Anonyymi

      Ja nyt unohtui edellisestä jo nimmarikin kirjautumisesta puhumattakaan
      am

    • Jo on maailma hiljennyt, paseerauslenkillä tuli vastaan kaksi ihmistä. Ilmat ovat mitä hienoimmat, aurinko paistaa.

      Varsinais-Suomi on toistaiseksi säästynyt pahimmalta, koronatapauksia 12 per 100 000 asukasta kohden, kun se Uudellamaalla on 48/100 000.

      Ja mitä kummaa, tätä kirjoittaessani säätila muuttui aurinkoisesta sakeaksi lumisateeksi.

      • "Ja mitä kummaa, tätä kirjoittaessani säätila muuttui aurinkoisesta sakeaksi lumisateeksi"

        Sitä sanotaan kevään keikkuen tulemiseksi😀

      • amummu kirjoitti:

        "Ja mitä kummaa, tätä kirjoittaessani säätila muuttui aurinkoisesta sakeaksi lumisateeksi"

        Sitä sanotaan kevään keikkuen tulemiseksi😀

        Juu, hassu sanonta tuokin, eikä tarkkoittane putelista johtuvia keikuntoja?

        Oudot on työkuviot lastentarhan henkilöstölläkin siis. Hyvähän se on että on ohjattu uusiin tehtäviin, mutta tuo herättää kyllä kysymyksiä siitä että olis kuitenkin jonkinlaista vastaavuutta omaan työkokemukseen siinä mihin nyt poikkeusoloissa kukin määrätään.

        Kyllä sitä minäkin ihmettelen. Niin paljon, että vielä kysyin miniältä, kuinka se homma nyt meni. Ihan käsky se ei ollut, mutta esitystapa oli kuulemma, että kentällä tarvitaan po. projektiin ihmisiä, voisitko hoitaa. Kieltäytyäkin siis olisi kai voinut, mutta luulen, että tämmöisessä tilanteessa moni ei niin tekisi. Miniäkin luuli, ett siellä tosiaan on ihmisiä, mutta olikin vain kaksi muuta. No, kaksihan on jo monta.

        Olisikohan niin, että esim. terveysalan ihmisille ei nyt ylimääräisiä tehtäviä tarjota. Jostain olivat löytäneet kuitenkin tämän yhden. Edes hänet. Luulisi kuitenkin että lasten kanssa työtä tekeviä ei patistettaisi moiseen hommaan. Mutta elämme epänormaalia aikaa ja kaikki kai on mahdollista.

    • Thaimaastakin on vielä tulijoita. Veljeni sai kaveriltansa tekstiviestin että huomiseksi on varannut paluulennon Suomeen. Kyseinen eläkeläisukkeli asustelee talvikauden puoli vuotta Thaimaassa. Kesäihminen joka ei tykkää kylmästä eikä hämärästä tippaakaan. Kesäajan raisiossa omassa kaksiossansa. Yleensä palailee takaisin Raisioon huhtikuun lopussa. Sattuneesta syystä lähtö paluumatkalle olisi varattuna huomiselle. Sen näkee sitten pääsekö koneeseen. On varautunut karanteeniin ja testeihin. Myös siellä lähtöpäässäkin on kontrollia matkustajille. Puosu

      • Ei kai maahantulijoita testata ellei ole selkeitä koronan oireita. Toivottavasti kuitenkin pidetään huoli siitä että tuo karanteeni todella toteutuu.

        Ja totta tosiaan "kevät keikkuu", taas paistaa aurinko täydeltä terältä. Miehän asun sen verran lähellä Naantalia, että se kuuluisa Naantalin aurinko paistaa täälläkin.

    • Hyvää sunnuntain alkuiltaa kaikille. Nyt on kellonsiirrot ym haitanneet taas kellotajua, kun aamulla heräsin, oli kello jo ties mitä, ei kroppa heti tajua näitä aikamuutoksia.

      Saimme puhelun ausseista ip.llä, siellä ovat todella myös varautuneet koronaan. Kaikki paikat suljettu, osavaltioiden väliset matkat kielletty, ravintolat suljettu. Palot sammuneet, sen jälkeen tuli viikon rankkasateet, heillä vesivarastot täyttyivät, ruohot ovat viheriöineet hyvin, mullit ovat laitumella hyvin ravittuina jne. U:n sisko kertoi myös, että ovat varautuneet hyvin, olivat ostaneet uuden suuren pystypakastimen, joka on nyt täynnä valmistamiaan ruokia ja leipiä. Hiivan saanti oli ollut jo vaikeaa, samoin jauhojen. Kertoi myös desinfioivansa kaikki kaupasta tuomansa ruokatarvikepakkaukset ennen kuin vie ne kotiinsa terassiltaan, jopa kaupan muovipusseja myöten. Kun kysyin, millä desinfioi, niin sanoi että tentulla! Nauroi vielä, että tulee mieleensä hukkaan mennyt nuoruus, kun koti haisee tentulle, koska Malmilla asui yksi Tenu-Arskaksi nimetty spurgu joka asui hänen kotitalonsa lähellä, oli siis Arskan haju. Itsekin muistan tämän Arskan. Kun pojantytär soitti minulle, kerroin tämän hänen isotätinsä jutun, niin hän kysyi, mitä on tenttu? Sanoin, että denaturoitua spriitä, jota on vaikkapa sinol taikka lasol. Heti ymmärsi. Onhan hänellä auto.

      U:n sisko on kyllä hyvin turvassa miehensä kanssa siellä tilallaan laakson perukoilla, lähimpään naapuriin on noin 500 metriä. Lähin kaupunki on Wyong, noin 30 km heiltä ja Sydneyyn on noin 90 km. Melkein kuin Helsingistä Lahden lähelle Orimattilaan.

      • Mie olin ovela, siirsin kellot vasta tänään iltapäivällä. Heräsin siis normaaliin (kukonlaulun) aikaan, kroppa ei huomannut mitään..

        Meitillä ei ole vielä ryhdytty desinfiointihommiin. Tuo tenttu saattaa olla tehokastakin, ken sietää sitten moista hajua. Tiettävästi kyllä homma on turhaa kotona, jos muistaa pestä kätensä aina kotiin tullessaan. Toisaalta, ei siitä desinfioinnista haittaakaan ole.

    • Maanantaita! Taas! Justhan se oli.

      Aika kulkee, ainakin näihin aikoihin ihan liiankin nopeasti, mutta voi olla että karanteenin pidentyessä kulku alkaa hidastua, pitkästyminen iskee.

      Minua ei ainakaan vielä pitkästys ole uhannut. Siipan kanssa emme mitään kovia menijöitä ole normaalioloissa. Kotona enimmäkseen luuratan, joten tämä tilanne ei niin kovin suuria muutoksia meille tuo. Tietysti läheisiä haluttaisiin nähdä enemmän ja vähän lähempää kuin vain oven raosta. Mutta sekin aika koittaa vielä. Jos sitten itse on enää elävien kirjoissa. Se on sitten sen ajan murhe.

      Kun katselen noita kuvia "maan" rajoilta, niin tulee siitä aika erikoinen tunne. Paljon tulee näinä päivinä mietittyä edellistä sukupolvea, minkälaisia tuntemuksia heillä oli maan sotaan valmistuessa ja sen sitten alkaessa. Ei voi oikein edes kuvitella, vain pieni aavistuksen haituva tulee mieleen nyt näitä oloja seuratessa.

      Mutta lounamme oli herkullinen.Tänään tein kalkkunaa ja (herkille varoitus😏!) mustatorvisienirisottoa. Hitsin hyvää tuli vaikka kaapista ei löynytkään risottoriisiä. Tavallisesta riisistä tuli lähes yhtä hyvää, kun haudutin riisit osan aikaa kermassa. Kalkkunan olin ostanut jo alkuviikolla ja unohtanut jääkaapin hyllyn perälle. Tänään sen muistin ja olikin sen pe-päivä, joten pakko oli se laittaa. Päivämäärien kanssa olen yleensä aika lepsu, maistan ja jos on pahaa niin sitten vasta heitän pois. Mutta kanan/broilerin ja kalan päivämäärien kanssa olen aika jämtti.

      Hyvää alkanutta viikkoa!

    • U kävi tänään kaupassa, meillä oli lopussa perunat, leipä, juusto, jääsalaatti, toi myös muutaman mandariinin, maidon ja mehun. Pesi kätensä taas kahteen kertaan, ja minä desinfioin taas ovenkahvat, mutta kun kuori itselleen mandariinin, sanoin, että pese taas kätesi ennen kuin syöt sen, koska sitä mandariinia oli saattanut kosketella joku toinen. Mitään elintarvikepakkauksia en desinfioinut mitenkään. Pesin kyllä taas omat kätenikin, kun olin laittanut ne kauppatavarat jääkaappiin. Luin myös tuon edsonin linkittämän ohjeen.

      Olen jo kahtena yönä nähnyt unta, että minulla on kenties korona ja poden hengenahdistusta. Herään siihen. Aika karseaa, kun tulee jo uniin.

      Olimme tänään taas skypeyhteydessä S:joelle ja pikkuinen oli oikein terhakka. Hänellä oli Erkki-niminen pehmolelu, joka näytti huuhkajalta ja hän itse oli Elina, sen kirjan tarinan pikkutyttö. Sitten äitinsä lähetti kuvia s-postiin, missä pikkuisella oli balettipuku päällään ja Erkki-huuhkaja kainalossaan. Yksi kuvasarja oli sellaisen keksijäätelön syönnistä, kun oli haukannut ekan palan siitä, näytti kuin olisi ollut tekarit suussaan.

      • Anonyymi

        Minulla on jo vuosia ollut tapana huuhdella kaikki hedelmät heti kaupasta tultuani, ennen jääkaappiin tai hedelmäkulhoon laittoa. Lisäksi sitrukset pesen harjalla. Niitä kun kuorii pesemättöminä tuntuu, että myrkkyä on suut, silmät täynnä ja käsistä sitten menevät suuhun syödessä.

        Kun joskus katselen ihmisten hedelmien ostoa, niin välillä käy kauhistus. Jokaista yksilöä puristellaan ja pyöritellään käsissä, olen nähnyt jonkun työntävän nokkansakin niihin. Tomaatteja ostan nykyään vain valmiiksi rasioihin pakattuna, Silloin jää ainakin yksi puristelukerta pois.

        Vielä en ole ryhtynyt pesemään kaupan pakkauksia, mutta voi olla että pian täytyy. Täällä meidän kylillä ei ihan hurjia todettujen tartuntojen lukuja vielä ole, eilisiltaan mennessä "vain" 11. Vaan kuka tietää, kuinka paljon niitä on vielä todentamattomia ja oireettomia

        Ei aikaakaan, kun tämäkin päivä on taas pulkassa. Huomenna uusi päivä ja uudet "kujeet".

        Totta A-mummu mitä sanoit hedelmistä. Ovat täynnä kasvinsuojelumyrkkyjä, omenat vahattu jollain aineilla säilymisen vuoksi ja jos ei muuta, niin jokainen puristeltu vaikka kuinka monissa käsissä. Viinirypäleistä luin kerran tullilaboratorion testistä, että vaikka ne pestäisiin fairylla ja harjalla niin myrkky ei niistä kokonaan pois lähde.

      • Anonyymi

        Cee, en halua olla pahanilmanlintu, mutta ystävättäreni näki usein unia, että joku yrittää tukehduttaa, joku istuu rintakehän päällä. on sukelluksissa eikä voi hengittää, jne. Ja heräsi niistä ilmaa haukkoen. Lopulta kävi ilmi, että poti uniapneaa.

        Itsekin välillä yöllä herään hengästymisen tunteeseen, mutta en ole vielä tutkimuksiin lähtenyt. Enkä tiedä kannattako enää tässä iässä semmoisiin lähteäkään. Ystäväni sanoo, että nukkuminen on hankalaa sen laitteen kanssa. Kun nukun muutenkin huonosti, niin mitä tapahtuisi, jos olisi kuonokoppa naamalla ja sitä pitelisi paikoillaan pään ympäri kiristetty remmihäkkyrä.

        U monesti yöllä tönii minua. koska hän on herännyt ja ihmettelee, kun minä en hengitä pitkään aikaan, eli kyllä minulla on uniapnea hänen mielestään. Hänen mielestään minun pitäisi nukkua enemmän kyljellään, olen aina selälläni näissä apnea-kohtauksissa. Ainakaan ylipainosta ei ole kyse minun tapauksessani. Yksi tuttuni, 4-kymppinen mies sai tämän kuonokopan yöksi jo yli vuosi sitten, hän sai sydänvaivoja uniapnean vuoksi. Hän on runsaasti ylipainoinen.

    • Anonyymi

      Minäpäs aloitankin päiväni täällä, sillä poliittinen minäni vielä ei ole noussut

      Totean että kesäaikaan siirtymisen yhteydessä säädin vaa'ankin näyttämään 10 kg ... pienemmäksi. Tässä olisi digivaa'an yksi harmillinen puute, ja siksi en sitä hankikaan.

      edson

      • Minä olen joskus vantterassa nuoruudessani saanut vanhan mekaanisen vaa´an (max 120 kg,), pyörähtämään toiselle kierrokselle. Siis ihan sen päällä seisomalla. Nyttemmin vanhana kuivana äijänä olen ohentunut parhaista päivistäni huomattavasti. Jossain vaiheessa olin jo laihuuden puolella, nyt taas puolitukeva. Pelkkää sahausta edestakaisin on painoni siis.

        Näyttäisi nopeat säänvaihtelut jatkuvan, aamulla auton mittarissa näytti olevan -10, hetki sitten meni jo plussan puolelle.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Minä olen joskus vantterassa nuoruudessani saanut vanhan mekaanisen vaa´an (max 120 kg,), pyörähtämään toiselle kierrokselle. Siis ihan sen päällä seisomalla. Nyttemmin vanhana kuivana äijänä olen ohentunut parhaista päivistäni huomattavasti. Jossain vaiheessa olin jo laihuuden puolella, nyt taas puolitukeva. Pelkkää sahausta edestakaisin on painoni siis.

        Näyttäisi nopeat säänvaihtelut jatkuvan, aamulla auton mittarissa näytti olevan -10, hetki sitten meni jo plussan puolelle.

        Jos tappi eli 172 cm päätyisi toiselle kierrokselle eli whoon max vaa'alla... niin siitäkään huolimatta en osallistuisi painonpudottajiin tai katsoisi vaarallisen lihavaa ... mutta en myös burgerimiestä Euroopassa.

        Minulla viimeksi tippui duunissa paino liki kakskytkiloo. Siit on aikaa. Nyt ollaan huippulukemista kymmenen kiloo alempana ja kun vielä säädin tuon vaa'an, niin 20 kiloohan

        Nyt kaikki matemaatikot laskemaan todellinen painoni. Annan koordinaatit eli lukuja
        x = nykypainoni
        y = huippupaino
        z = vaakaan asennettu kesäpainoni

        Vain yhtälöparilla ratkaistavissa, jos silläkään

        Lisäksi kehun kauppiaitamme. Lattiaan teipattu minimietäisyys. Suunnitteilla käsidesipiste, missä käynti sekä tulo että menosuuntaan. Mahdollisesti myös kasvosuojainpalvelu. Itse kuitenkin säästän enkä ota.

        Jos painaa selvästi alle 0,5 kg per cm, tulos on kohtuullinen raavaalle miehelle.

        Minimietäisyyksistä on nyt uutta tietoa, eli kuulemma potilaan aivastaessa koronapilvi lentää n.8 metrin etäisyydelle, ja voi jäädä pyörimään ilmavirtojen mukana pitkäksi aikaa.

      • Anonyymi
        edson kirjoitti:

        Arvioin kesäpainosi olevan 85 kg. Haluaisit ehkä painaa vain 76-80 kg. Menikö täysin pieleen?

        Cee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvioin kesäpainosi olevan 85 kg. Haluaisit ehkä painaa vain 76-80 kg. Menikö täysin pieleen?

        Cee

        Onneksi ei ole ihan kesä vielä, sillä viis kiloo pitää arviostasi karistaa ja sitten saa kesä tulla. Enteilee tuo "saa kesä tulla" lausahdus, että kesä jää väliin, kuten talvikin jäi.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Jos painaa selvästi alle 0,5 kg per cm, tulos on kohtuullinen raavaalle miehelle.

        Minimietäisyyksistä on nyt uutta tietoa, eli kuulemma potilaan aivastaessa koronapilvi lentää n.8 metrin etäisyydelle, ja voi jäädä pyörimään ilmavirtojen mukana pitkäksi aikaa.

        Toi kaava on hyvä, sillä ei tässä enää niin raavas olla. Sitä paitti, täytyisi olla talousvaaka, että pystyisi tuon puolen kilon per sentti ylityksen punnitsemaan. Se on hiinä ja hiinä meinaan sen puolen kilon ylitys

        Mutta jos ois selvästi alle puolen kilon per sentti, niin syysmyrsky veis mennessään. Sen verran raavas pitää olla, ettei noin käy

    • Mielenkiintoisesti muuttuu tartunojen määrä suhteessa asukaslukuun, V-Suomessa hieman aleneva käyrä, nyt 11.8/100 000. Hus alueella nousu jatkuu, nyt 53.1/100 000. Pirkanmaallakin on 19.9/100 000.
      Näissä luvuissa tosin saattaa olla hieman viivettä päivittymisen suhteen.

      • Anonyymi

        Ettei tässä vain kävisi niin, että rajojen ollessa kiinni viruksen leviämispaine kasvaa ja jossain vaiheessa poksahtaa. No, ei ehkä, onhan rajoilla aukot;).

        Toisaalta nuo tartuntaluvut varmaan huijaavat osaa ihmisistä. Kun on noin "vähän" tartuntoja/100000 as. niin eihän tilanne kovinkaan vakava ole. Kun ei testata, niin ehkä helposti unohtuu, että tartuntojen määrä on todennäköisesti moninkertainen, ja porukoiden normaali toiminta jatkuu.

        Näinhän se on, että vähäoireisia tai oireettomia taudinkantajia on moninkertainen määrä, mutta vakavat tapaukset testataan ja sikäli näillä prosenteilla on merkitystä. Nähdään myös hyvin miksi Uudenmaan alue on pakko eristää.

        Voi tosiaan olla että joku puupää tulkitsee näitä lukuja niin että tilanne ohi, ei muuta kuin bilettämään. Se on pahin virhetulkinta minkä voi tehdä.

    • Anonyymi

      https://www.youtube.com/watch?v=vuhymOusuqI
      Löysin argentiinalaista tangoa neljän kappaleen verran sieltä alkuperäislevytyksistä, muutaman maestron esittämänä, lähinnä instrumentaalina. Varmaan Rapu ainakin nauttii tämän kuuntelusta. Kirjautumiseni on taas häipynyt, saa nähdä, lähteekö.

      Cee

      • Kyllä hyvä tango ja musiikki kelpaa mullekin kuin "ravuille"

      • Anonyymi

        Kiitos Cee!

        Kyllä musiikki aina kelpaa, vaikka tuo Alberto Castillo ei ole kovin minun "makuiseni" laulaja. Päivällä tuli radiosta Marko Maunukselan soittamaa musiikkia, niin kun siellä soi "Meren yllä on tähtien vyö, aallot lauluaan laulaa..." (jotenkin noin ne sanat kai menee), niin tanssin yksin keittiössä (liikkuahan pitää), kun laitoin ruokaa! Ajattelin kyllä, mitä naapurit ajattelee, jos näkevät, mutta haitanneeko tuo, ei minua ainakaan. Tanssikoon jokainen ja missä tahansa, jos siltä tuntuu. Ajathan ovat nyt jo tarpeeksi ankeat monelle sisätiloissa.

        Nyt uutisia katsomaan. Illan jatkoja!

        Rapu

    • Huvittaa, että joku on kiivenneyt laittamaan hengityssuojaimet esim Kolmen sepän patsaan miehille sekä Kauppatorin Mantalle.

      Sain pari päivää sitten puhelimeeni viestin, mitä minun tulee tehdä, jos tunnen saaneeni koronan, Oli puhelinnumeroita ja mainittiin että Laakson ja Malmin sairaalat ovat ne, jotka testaavat, jos tarve. Sain viestin vain ruotsiksi. U sai kolmella eri kielellä.

    • Anonyymi

      Täällä meidänkin kylällä 70 :t saivat kirjeen ihan itse pormestarilta. Merkittävin asia kirjeessä oli kuitenkin sen sisältämät kaikki puhelinnumerot, mistä mitäkin apua voi saada. Samoin kauppojen kotiintuontipalveluiden ja ruoan tilaamista ja noutoa koskevat tiedot ovat varmaan monelle tärkeitä ja hyödyllisiä. Meille nuo jälkimmäiset eivät niinkään ole merkittäviä, kun ruokahommat hoidamme ainakin vielä itse. Toinen asia sitten, jos jostain syystä menee kyky olla omatoiminen.

      Eilen myös tuli puhelu kunnan jostain instanssista, sossua veikkaan, ei soittaja sanonut kuin nimensä. Siinä kyseltiin meidän pärjäämistämme ja jaksamistamme eri asioiden toimittamisessa. Lyhyeksihän tuo puhelu jäi, kun meillä ei ongelmia tai avun tarvetta missään asiassa ilmennyt. Sekin tietysti tämän hetkinen tilanne, huomisesta ei tiedä kukaan.
      am

      • Anonyymi

        Kylläpä teistä uusmaalaisista nyt huolta pidetään. Täällä ensimmäinenkään taho ei ole minua lähestynyt, vaikka olen jo eri kymmenelläkin kuin teistä kukaan. Ehkä olen liian vähäpätöinen muistettavaksi. Tai sitten paikkakunta on niin vähäpätöinen että täällä tiedetään jokaisen asiat, esim. se että minulla on tytär, joka huolehtii.

        Muuten minua huvittaa tuo "hyväntahtoinen" huolenpito, jolla lehdet tarjoavat meille koronalaisille tekemistä. Joku ehdottaa aikuisten värityskirjaa, joku matonkuteitten leikkaamista, miehille tietysti perhojen sidontaa. Luulisi, että useimmat lomautetut, meistä eläkeläisistä puhumattakaan, keksivät itselleen puuhaa ilman viisaampien neuvojakin.

        Entisenä helsinkiläisenä myös ihmettelen, miksi hesarin ulkoilukuvissa kierretään aina Töölönlahtea isoina parvina. Itse sain koirieni kanssa kiertää pari aamutuntia Keskuspuistossa tapaamatta yhtään vastaantulijaa. Mutta se oli ennen se, silloin kun ulkoilua ei oltu nostettu muotiharrasteeksi.

        Tervehdys m!

        Hyvä että ilmoittelet itsestäsi. Olen ajatellut, että miten voit, kun et ole kirjoitellut? En tosin minäkään ole paljon kirjoitellut, kun en keksi mitään ketään kiinnostavaa kerrottavaa, sen olen nyt huomannut, joten jätän palstatilaa toisille.

        Kyllä minuakin on lähestynyt tekstiviestillä ensin poliisi, joka kertoi ulosmenorajoituksista. Minä kun "reissaankin" niin paljon? Sain kuitenkin ensimmäisten joukoissa tuon poliisi infon.
        Samoin jo viime viikonloppuna tuli Helsinki-info. Kolme erillistä tekstiviestiä. Ensin suomeksi, seuraava ruotsiksi ja sitten vielä englanniksi! Varman päälle lähettivät, että tuli ymmärretyksi. Muuta apua ei sitten kyllä ole tarjottukaan kaupungin taholta.

        Onneksi on lapsia. Nälkä ei ole ainakaan vielä yllättänyt. Sinulla on tyttäresi ja ei siellä ainakaan Hesarin "käyrien" mukaan ole paljon tätä tautiakaan, joten olette siellä paremmin turvassa. Hyvä niin.

        Torstai on toivoa täynnä - näin se on nyt nähtävä!

        Täällä vasta 71 v. mutta ei kaipaa muuta kuin kunnan infon, kauppiaan infon, apteekin infon ja ei rasita terveysasemaa turhilla kysymyksillä. Uusmaalaisista on pidettäväkin huolta, se on selvä ja kun taudin huippu on saavutettu, niin sitten on terveydenhoidolla mahdollisuus pitää huolta myös meistäkin. Tää alkaa olla pikkuhiljaa ainakin minulle pässinlihaa

        Nyt on ulkoilu mediassa nostettu, mutta tiedän, että lähimmäiseni osaavat ulkoilla ilman, että lukevat siitä. Osaavat valita paikan kulkea eikä tarvitse lähteä autolla lähimpään kansallispuistoon.

        Hilpein hetki oli, kun pikkulikka soitti tässä taannoin ja ilmoitti, että opettaja oli kehottanut soittamaan isovanhemmille

        En allekirjoita, mä oon mä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervehdys m!

        Hyvä että ilmoittelet itsestäsi. Olen ajatellut, että miten voit, kun et ole kirjoitellut? En tosin minäkään ole paljon kirjoitellut, kun en keksi mitään ketään kiinnostavaa kerrottavaa, sen olen nyt huomannut, joten jätän palstatilaa toisille.

        Kyllä minuakin on lähestynyt tekstiviestillä ensin poliisi, joka kertoi ulosmenorajoituksista. Minä kun "reissaankin" niin paljon? Sain kuitenkin ensimmäisten joukoissa tuon poliisi infon.
        Samoin jo viime viikonloppuna tuli Helsinki-info. Kolme erillistä tekstiviestiä. Ensin suomeksi, seuraava ruotsiksi ja sitten vielä englanniksi! Varman päälle lähettivät, että tuli ymmärretyksi. Muuta apua ei sitten kyllä ole tarjottukaan kaupungin taholta.

        Onneksi on lapsia. Nälkä ei ole ainakaan vielä yllättänyt. Sinulla on tyttäresi ja ei siellä ainakaan Hesarin "käyrien" mukaan ole paljon tätä tautiakaan, joten olette siellä paremmin turvassa. Hyvä niin.

        Torstai on toivoa täynnä - näin se on nyt nähtävä!

        Rapu

        Tervehdys Rapu!

        Mitä sinulle tänään kuuluu? Saitko nukuttua kohtalaisen hyvät yöunet?
        Kiitos kysymästä! Hyvin olen voinut ja nukkunutkin aika levollisesti. Maailma elää ja seurustelee muualla, mutta ei se minua haittaa. Kun itsensä kanssa keskustelee, niin ei vie muiden aikaa. Kysyy ja vastaa itse. Ei tarvitse edes yrittää olla "mielenkiintoinen", mitä tulee siihen, mitä kirjoittaa, eikä silloin tarvitse olla edes oikolukijana itselleen, kunhan toteuttaa kirjoitustarvettaan!

        Kiva kun kirjoitit! Vastaan sinulle kunhan koronauutisilta ehdin!

        Voi hyvin!

        Rapu

    • Anonyymi

      Onhan se hyvä, että yhteiskunta välittää meistä, muukin kuin John Nurminen, joka on välittäjäliike tuossa Vuosaaren satamassa mm.

      U:kin sai spostiviestin Yt-neuvotteluista siihen firmaan, missä on ns TTT-mies. Ei se hänen mielestään häntä koske, koska ei ole millään tavoin vakinainen siellä. On töitä taikka ei. Tänä vuonna ollut vain 4 päivää töissä. Ei häntä siis tarvitse lomauttaa taikka siirtää muihin töihin. Hän tulee töihin jos tarvitaan, jos ei, niin sitten ei.

      Cee

    • Voihan pakana. Kirjoitin joku hetki sitten juttua ilmaisista nettisivuista, joista saa katseltavakseen vaikka mitä. Ja sitten robo vei sen kirjoituksen, varmaan taas siksi, että en muistanut kirjautua ja kun mukana oli yksi linkki.

      Kummatkin sivustot mainittiin tänään HS:ssa artikkelissa, missä oli pitkä luettelo elokuvista, joita voi aikansa kuluksi katsella. Elonet ja Open Culture oli mainittu jutussa myös.

      Olen joskus selannut Elonettiä, mutta sitten se unohtui pitkäksi aikaa. Tänään sitten katsoin huvikseni siitä musiikkianimaation Kukon ja Kanan saunamatka. Voi miten siitä tuli hyvä mieli. Olisipa vielä pikkuisia katsomassa. Ceen pikkuisimmalle voisi olla mieluinen.

      Open Culture'ssa löytyy myös vaikka sun mitä. Mm. vanhoja elokuvia, joista heti päätin, ehkä jo huomenna pistän pyörimään Charaden. Siitä on ainakin ihmisikä, kun sen näin, ja nyt tuli hinku nähdä se uudestaan. Elokuvien listassa sattui silmään myös dokumenttilyhytelokuva, joka kertoo senioreiden flamenco-harrastuksesta - Ceetä voisi kiinnostaa.

      Nyt kuuluu tuolta saunasiivestä siipan kutsu löylyihin, joten eikun lämmittelemään.

      Hyvää keskiviikkoiltaa!

    • Anonyymi

      "Elokuvien listassa sattui silmään myös dokumenttilyhytelokuva, joka kertoo senioreiden flamenco-harrastuksesta - Ceetä voisi kiinnostaa."

      Kyllä kiinnostaa, mutta en löytänyt sitä tuosta luettelosta. Muistatko, millä nimellä se senioreiden flamenco-harrastus lyhytdokkari on?

      Cee

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Kiitos paljon A-mummu. Aukesi:-))

        Katsoin sen ohjelman äsken ja kyllä oli hyvä opetusohjelma. Tuli nuoruus mieleen, jolloin harjoittelin noita jalalla koputuksia kotonani LP-levyn tahdissa, joita minulla on monta. Asuimme silloin eka kerroksessa, kellariin saattoi kuulua, en tiedä, kuuluiko yläkertaan. En kylläkään kovin aikaisin kuin myöhäänkään niitä harjoitellut.

        Cee

    • Keksin näköjään uuden tanssinkin, falmencon. No, silmät vielä aamuhäppärällä. Valvoin taas tuntitolkulla ja vanhan kaavan mukaan nukahdin kun siippa nousi ylös. Onneksi en nukahtanut aikaisemmin. Olisin silloin joutunut heräämään siipan herätyshälyyn. Hänellä oli poikkeuksellisen aikainen nousu, kun hammaslääkäri häntä odotteli. Huomenna vielä aikaisempi. Eikö todellakaan ole muita työaikoja kuin kukonlaulun ajat!

      Kyllä meitä nyt hemmotellaan. Taas tänään soittivat kunnalta. Minun numerooni, mutta siipalle oli asiaa. Hänellä ei täällä neljän vuosikymmenen aikana montakaan asiaa kuntaan ole ollut, ja ilmeisesti puhelinnumeronsa on jäänyt tallentamatta. Eikä sitä löydy nimihaullakaan. Minun numerooni sitten soittivat. Samat pärjäämiskysymykset hänellekin esittivät kuin minulle muutama päivä sitten.

      Tänään tai huomenna ajattelin hieman uhmata karanteenisääntöjä. Pitää mennä ostamaan vanhempieni haudalle ja pihan kukkalaatikoihin kukkia. Saa nuo kulahtaneet kanervat pois silmistä; eivät enää ilahduta. Täytyy vain ensin käydä kurkistelemassa puutarhan parkkipaikalla, onko paljon väkeä. Jos on, niin sitten pois ja jossain vaiheessa uusi tarkistus. Ryysikseen en lähde. Todennettuja tartuntoja kunnassamme oli vielä eilen "vain" 11, mutta tämän päivän lukuja en ole vielä katsonut. Siltihän tuolla liikkuu moninkertainen määrä ihmisiä, joilla tartunta on, eivätkä siitä tiedä.

      Tervettä torstaita toivotellen!

      • "Eikö todellakaan ole muita työaikoja kuin kukonlaulun ajat!"

        Olen samaa mieltä että onhan tuo kukonlaulu jo vähän turhan myöhäinen aika nousta töihin..

        Ja että luvattomille teille karanteenistä, paha juttu. Tuota hammaslääkäri asiaa olen tuuminut, että mahtaneeko monikaan ainkaan yksityisellä puolella ottaa nyt potilaita vastaan?

      • DrWhoo kirjoitti:

        "Eikö todellakaan ole muita työaikoja kuin kukonlaulun ajat!"

        Olen samaa mieltä että onhan tuo kukonlaulu jo vähän turhan myöhäinen aika nousta töihin..

        Ja että luvattomille teille karanteenistä, paha juttu. Tuota hammaslääkäri asiaa olen tuuminut, että mahtaneeko monikaan ainkaan yksityisellä puolella ottaa nyt potilaita vastaan?

        Vai myöhäinen aika!! Aikoinaan työelämässä pullikoin aina, kun joku ehdotti kokousta alkavaksi klo 8. Mikä ihme vimma tehdä töitä yöllä! Onhan iltapäiväkin olemassa! Onkohan se tää meiän luterilainen meininki, joka on "jäänyt päälle", että otsasi hiessä sinun pitää leipäsi tienaaman. Ja minulle se tuskanhiki tuli jo aikaisista työajoista, vaikka en olisi vielä edes kynääni teroittanut.

        Itse väännyin työmaalleni aina vasta yhdeksän aikoihin, jos oli normaali konttoripäivä. Yhdeksäksi töihin ajellessani ruuhkatkin olivat jo aika vähäiset. Mitä varten olisi pitänyt jonoissa nykeltää, kun perille pääsi reippaamminkin välttämällä ajankohdan jolloin kaikki ovat liikkeellä.

        Mutta olenkin aina ollut myöhäisherännäinen, eikä se ole muuttunut miksikään edes iän mukana.

        Hammaslääkäreiden vastaanottoa mietin kanssa. Erään hyvän ystäväni kaksi lasta on hammaslääkäreitä, toinen kunnalla, toinen yksityinen. Kunnalla töitä tehdään, yksityinen ei. Siis näin po. lääkäreiden kohdalla. En tiedä onko yleinen käytäntö.

        Vaan jos lähtee liikenteeseen vaikka viideltä, silloin vasta hiljaista on. Ja aikainen mato se linnun nappaa, vai miten se nyt oli.

        Olin miekin kakarana aamu-uninen, muistan kun äitini puki minut koulutielle ja suunnilleen kantoi puolinukuksissa pihalle. Siihen harvemmin jäin jatkamaan uniani.

        En unissanikaan lähtisi viideltä mihinkään. Aikoinaan vuorotöitä tehdessäni oli vuoroja, jotka alkoivat klo4 tai 5. Silkkaa kidutusta. Mieluummin valvoin vaikka koko yön (yövuoroistakin on monien vuosien kokemus) kuin heräsin aamulla parhaaseen uniaikaan. Siinä liikenteen määräkin oli ihan sivuseikka.

        Minä varmaan olen jo syntymästäni saakka inhonnut aikaisia heräämisiä, ja tuntuu että vain pahenee.

        Nimenomaan unissaan jotkut lähtevät liikkeelle tuohon aikaan. Muuan naistuttavuuteni aikoinaan oli juuri tuollainen tapaus. Saattoi kuulemma lähteä kävelemään nukkuessaan jopa kerrostalon yläkerroksista ulos asti. Ei tosin koskaan tapahtunut noin minun läsnäollessani. Kukapa nyt miun vierestäni olisi edes unissaan halunnut poistua.

    • "Uusmaalaisista on pidettäväkin huolta, se on selvä"

      Näinhän se taitaa olla. Nythän on jo valmiussuunnitelma Uusimaalaisten tehohoitopotilaiden siirtämisestä muualle suomeen jos tiukka paikka tulee. Täällä V-Suomessakin on (toistaiseksi) aika rauhallista koronanan suhteen.
      Toisaalta voi myös siteerata Trumpettia: V-Suomi ensin!

      Mitä tulee ulkoiluun sehän on aina suositeltavaa ja terveellistä. Vaan onko autoilukin ulkoilua jos ajaa ikkuna auki?

      • Anonyymi

        Onneks täällä on paljon huolenpidon arvoisia, ja siihen joukkoon uppoaa yks bönden mummukin ihan huomaamatta;)).

        Ehdottomasti autoilu aknat levällään, ja kattoluukku auki - jos sellainen olis - on ulkoilua aidoimmillaan.
        am

    • Koneeni mainostaa kaiken aikaa, että päivitä ajurisi ilmaiseksi ja nopeasti. Se on Win Zip Updriwer ja kun laitoin sen käyntiin, niin alkoi pyytää rekisteröintiä ja kun katsoin mitä kaikkea siihen pyytää, niin jopa luottokortin numeroa ja maksaa 34,17 e. Eli mikäs ilmainen se sellainen on ? Keskeytin homman. Suoranaista valehtelua.

      Koska minulla on käytössä edelleen myös IE 11 selain, se ilmoittelee, ettei enää tämän vuoden jälkeen päivitä sitä. Avaa edelleen hyvin youtube-videot, mutta ei esim Iltasanomien videoita, silloin menen chromeen taikka kettuun.

      • Kyseinen sovellus on ohjelma jonka avulla Widows voi löytää ja asentaa ajureiden päivityksiä. Siitä on olemassa ilmais -ja maksullinen versio. Ei kannata asentaa koneelle, voi aiheuttaa ongelmia.

        https://virukset.fi/winzip-driver-updater/

    • Anonyymi

      Kiitos avusta Whoo. Poistin sen, koska oli odottamassa koneellani viimeistä vahvistusta myöten. Se oli juuri tuo updater.

      Cee

    • "Helsingin piispa kehoittaa seurakuntia striimaamaan myös hautajaiset", kertoo uutisnauha klo 15 tiedotusten alareunassa. Mitähän tarkoittanee tuo alinomaa hoettu striimaus tässä yhteydessä? Pitääkö hauta kaivaa tavallista syvemmäksi? Lauletaanko peijaisissa vain suosituimpia (striimatuimpia) iskelmiä? Välittömästi liitän tuon salaperäisen striimauksen eniten inhoamieni uutissanojen listalle.

      • Striimaus eli suoratoisto. Kyseessä lienee siis virtuaaliset hautajaiset, joissa vieraat ovat läsnä vain etänä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Striimaus eli suoratoisto. Kyseessä lienee siis virtuaaliset hautajaiset, joissa vieraat ovat läsnä vain etänä.

        Kyllä minä sen tiedän. Ärsyttää vain nuo muotisanat. Hautajaisten yhteyteen mielestäni striimaus sopii harvinaisen huonosti.

        "Vieraat läsnä vain etänä." Juhlakalusta puhumattakaan.

      • LiisaO kirjoitti:

        Kyllä minä sen tiedän. Ärsyttää vain nuo muotisanat. Hautajaisten yhteyteen mielestäni striimaus sopii harvinaisen huonosti.

        "Vieraat läsnä vain etänä." Juhlakalusta puhumattakaan.

        No joo, ehkä niinkin.

        Mutta jos pieni musta huumori sallitaan, niin mie kyllä oikeastaan haluaisin seurata omia hautajaisiani striimattuna sieltä jostain (hiilikellarista?) mihin luultavasti päädyn.

        Minä kyllä sallin pienen mustan huumorin. Suorastaan toivon että sitä olisi täällä enemmänkin. Valitettavasti kokemus sanoo, että kaikki eivät sitä ymmärrä. Huumori kaikissa muodoissaan on vaikea laji, kun ei näe humoristin naamaa eli siitä kuuluisaa silmän pilkettä.

        Mitä tulee tuohon striimaukseen, niin onhan sillä ymmärrettävä yhteys 'virta'-sanaan, tässä tapauksessa Tuonelan virtaan.

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Tuosta Tuonelan virrasta tuli mieleeni mukava kirjoittaja aikoinaan Hesarista, hän oli Styx-virran lautturi. Hän oli muistaakseni Varsinais-Suomesta kotoisin. Paljasti jossain vaiheessa oman nimensäkin.

        Silmän pilkettäkin varten keskusteluissa on keksitty hymiöitä, esim ;-)

        Kiitos valistuksesta Cee, mutta hymiöt vasta lapsellisia ovat. Mainitsemasi ;-) on kärsinyt todellisen inflaation, kun sitä heitellään vääriin kohtiin. Minä olen kyllä sitä mieltä, että jos lukija ei ymmärrä toisen huumoriyritelmää ilman hymiöitä, olkoon ymmärtämättä. Ei kaikilla ole eväitä ymmärtää muita kuin valmiiksi naurettuja vitsejä.

        Amerikkalainen tietokonexpertti Scott Fahlman keksi hymiöt - nykyajan hieroglyfit joskus 80 luvulla. Myöhemmin hän on ällistellyt niiden suosiota. Niin minäkin.

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Kiitos valistuksesta Cee, mutta hymiöt vasta lapsellisia ovat. Mainitsemasi ;-) on kärsinyt todellisen inflaation, kun sitä heitellään vääriin kohtiin. Minä olen kyllä sitä mieltä, että jos lukija ei ymmärrä toisen huumoriyritelmää ilman hymiöitä, olkoon ymmärtämättä. Ei kaikilla ole eväitä ymmärtää muita kuin valmiiksi naurettuja vitsejä.

        Ja sitä valmiiksi naurettuahan ei näe keskustelupalstan kirjoituksissa, kun ei olla kasvokkain. Siitähän täällä keskusteluissakin on monia väärinymmärryksiä syntynyt, kun emme näe naamojemme ilmeitä. Eri asia, jos ei ymmärrä hymiöitäkään.

        "Eri asia jos ei ymmärrä hymiöitäkään"

        Niinpä, jotkut asiat ovat niin hölmöjä, että on kunniakasta olla piittaamatta niistä.

        Täällähän hymiöitä viljellään vähemmän kuin esim. facebookissa, jossa kokonainen kommentti voi olla yhtä hymiötä kymmenine naamanilmeineen. Ei tosin minun piireissäni.

        Kyllä valmiit vitsit "haistaa". Niitähän on perhelehdissä pakolliset sivut "hauskasti" kuvitettuina. Olen joskus Avusta, Seurasta tms. ennenaikaan tilaamistani lehdistä tutkaillut vitsipalstat sillä mielellä, että naurattaako yksikään tekele. Ehkä yksi huvittaa aidosti, toinen saa aikaan hymähdyksen, muut ei mitään. Ja väitän, että vika ei ole huumorintajussani.

        Nykyään hymiöitä käytetään tosiaan niin paljon, että itse yritän olla kiinnittämättä asiaan suurempaa huomiota. Niiden viljelijä antaa kyllä helposti itsestään aivan eri vaikutelman kuin lienee tarkoittanut.

      • LiisaO kirjoitti:

        "Eri asia jos ei ymmärrä hymiöitäkään"

        Niinpä, jotkut asiat ovat niin hölmöjä, että on kunniakasta olla piittaamatta niistä.

        Täällähän hymiöitä viljellään vähemmän kuin esim. facebookissa, jossa kokonainen kommentti voi olla yhtä hymiötä kymmenine naamanilmeineen. Ei tosin minun piireissäni.

        Kyllä valmiit vitsit "haistaa". Niitähän on perhelehdissä pakolliset sivut "hauskasti" kuvitettuina. Olen joskus Avusta, Seurasta tms. ennenaikaan tilaamistani lehdistä tutkaillut vitsipalstat sillä mielellä, että naurattaako yksikään tekele. Ehkä yksi huvittaa aidosti, toinen saa aikaan hymähdyksen, muut ei mitään. Ja väitän, että vika ei ole huumorintajussani.

        Mutta voi ihanaa! Kohta tulee Suomen ihanimman laulajan A. Korisevan naurua!

    • Anonyymi

      Totta on, että hymiöiden liiallinen viljely on vienyt niiltä pohjan pois. Olen joiltakin palstoilta katsonut, kun siellä on joltain kirjoittajalta pitkä rivi jos jonkinnäköisiä versioita. Varmaan älykännyllä tehtyjä.

      Nyt huomasin lehdestä, että Laakson sairaalan pihalle on tuotu kylmäkontteja ruumiiden säilytystä varten. Niillä ei ole vielä käyttöä, mutta arvellaan tulevan, koska korona viivästyttää hautajaisia ja ruumishuoneilla ei ole enää tiloja. Kontteja aiotaan myös pystyttää Malmin sairaalan pihalle, sehän on toinen koronanhoitosairaala.

      Muistan kun kylmäkontteja tuotiin Helsinkiin silloin kun oli Thaimaan tsunami ja 179 ruumista tuotiin sieltä muutaman kevät kuukauden aikana ja ne piti tunnistaa ennen kuin saatiin varmistettua, ketä vainajat olivat. Nyt on eri asia, vainajan henkilöllisyys tiedetään, mutta koska hautajaisissa saa olla vain muutama henkilö, niin moni haluaa odottaa, että saa koko suvun koolle. Minulle itselleni on sama, vaikka minut poltettaisiin ilman yhtäkään sukulaista, pl U.

      Cee

    • Vaihtelevasti on näitä töitä, taasen vähän hiljaisempi hetki. Kyllähän tässä lähitulevaisuus näyttää siinä suhteessa huonolta. Toisaalta, niin kauan kuin henki pihisee, ei aihetta valituksiin. Tarkemmin ajatellen tuo oli huono sananvalinta näinä aikoina, sanotaan mieluummin että niin kauan kuin henki kulkee pihisemättä, ei valituksiin suurempaa aihetta.

      Uutiset koronan ympärillä tuolta maailmalta alkaa olla niin karmeita, ettei oikeastaan pitäisi niitä edes lukea.

    • Taas on perjantai. Yöllä satoi rakeita ja jopa salamoi. Nyt sataa lunta sakeasti, maa on jo taas vaihteeksi valkoinen. Tuuli on kova. Näyttää taas kuin olisi talvi. Saa nähdä, näyttääkö huomenna vielä tältä.

    • Anonyymi

      Niin paljon lunta, kaikkialla lunta vain... Taisi tulla tämänkin kylän lumienkka saavutetuksi. Onneksi on lämmintä sen verran, ettei lumitöihin tarvitse välttämättä lähteä. Kuulemma kettikset olleet aivan vimmoissaan, kun pääsivät lumeen riehumaan. Niiden piti lähtemän maanantaina Lapin keväthangille, mutta eivätpä lähdekään.

      Todellakin kauhistuttavat nuo uutiset koronapotilaista, joista kuolleillekaan ei enää löydy sijoituspaikkoja saati sitten sairaalahoitoa tarvitseville. Kyllähän mediassamme vähän väliä tuodaan esille, että influenssaan meilläkin vuosittain kuolee satoja ihmisiä, eikä se yhtään ihmetytä, mutta nyt kauhistellaan näitä koronakuolemia, joita "vasta" parikymmentä. Sairastumiset ja kuolemat vain tapahtuvat nyt niin eri tavalla kuin satunnaiset influenssatapaukset.

      Toinen kauhistus todella on, miten talous pandemian helpotuttua rakentuu uudelleen. Kovin murheellisia kohtaloita niin yrittäjille kuin yksittäisille ihmisillekin ja kokonaisille perheille. Miten niistä kohtaloista noustaan; kaikki eivät varmaan jaksa. Toivottavasti apua kaikille on kuitenkin saatavilla hieman pidempäänkin kuin vain nämä koronakuukaudet.

      Minulla on useampikin tuttu sossupuolen töissä, ja nyt jo on kuulemma ihan toivottomia lapsiperheitä, joissa lähtötilanne poikkeustilaan oli jo lähellä nollapistettä, ja nyt vain sitten ovat tippuneet tippumistaan sinne epätoivon syövereihin.

      Ei todellakaan pitäisi enää lukea noita kauhu-uutisia ja kuunnella ihmisten kärsimyksiä. Meinaavat nuo tulla jo uniinkin. Viime yönä etsin kaupan lattiasta puhtaita paikkoja, mihin voisin astua, kun lattia oli täynnä koronan punaisiksi värjäämiä kengän jälkiä. Älytöntä.

      Silti hyvää viikonlopun aloittelua!
      am

    • Koska tämä postaus ei lyö nyrkillä (huom. Pahvi-Aulin "Nyrkki") suoraan perussuomalaista eikä muitakaan, ei edes Räsäskää ja Raamatun oppeja, niin aattelin tulla kylään ja nostaa yhden ammattiryhmän esiin.

      Terapeutit, heille on nyt kait kysyntää. Muuten. Ovatko he nykyajan opetuslapsia? Pitää miettiä. Kuuntelin kolmosen aamua ja siellä vakavlla naamalla puhui seksiterapeutti, nyt ei kuulemma haluta enään yhteisen vuoteen jakamista harrastaa. Myös ko. ammattiryhmän tulevaisuus on ehkä turvatumpi, sillä koulut tarvitsevat pikaterapeutteja ja ei se huono tilanne ole kait psykoanalyysin tekijöilläkään. Vaatii ehkä vuosien paneutumisen kynttilän valossa istumiseen pitkän terapian harjoittajan kanssa ja miettiä sitä, miksi perhe taas pihalla ilman jalkineita. Lyhytterapia eli miksi henkilö jäppinen lyö avautuu vasta sitten, kun hallitus on purkanut yli kymmenen henkilön kokoontumiskiellon vai oliko se ny suositus. Mutta olkoot

      • Mie kun olen kuvitellut, että tuossa vajaaan vuoden päästä vois tulla vauvabuumi kun pariskunnilla on ny enempi aikaa yhteisiin harrastuksiin. Ja oman kumppanin läheisyyttä on turha pelätä, kyllä se korona tarttuu joka tapauksessa molempiin.

        Tuo koronan jälkeinen maailma talouden näköulmasta. Näyttää olevan tulossa
        nykyhistorian pahin taantuma. Luonto kiittää, kapitaali itkee. Omasta puolestani en ole talouden suhteen kovinkaan huolissani, mutta nuoremmat joutuvat kokemaan kovia aikoja.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mie kun olen kuvitellut, että tuossa vajaaan vuoden päästä vois tulla vauvabuumi kun pariskunnilla on ny enempi aikaa yhteisiin harrastuksiin. Ja oman kumppanin läheisyyttä on turha pelätä, kyllä se korona tarttuu joka tapauksessa molempiin.

        Tuo koronan jälkeinen maailma talouden näköulmasta. Näyttää olevan tulossa
        nykyhistorian pahin taantuma. Luonto kiittää, kapitaali itkee. Omasta puolestani en ole talouden suhteen kovinkaan huolissani, mutta nuoremmat joutuvat kokemaan kovia aikoja.

        Sanotaan nyt lisäksi näin, että me eläkeläiset ollaan kuin herran kukkarossa.

        Isken suuren toivoni siihen, että saadaan kohta eläkekatto ja se auttaa osaltaan nuorien kukkaron keventämistä. Oikeastaan minusta tuntuu siltä, että hullun 80- luvun jälkeen on nuoret saaneet pelkästään huonoja uutisia.

        Helevetin helevetti sentään, siis nuorten kukkaron kestämistä, ei keventämistä

      • edson kirjoitti:

        Sanotaan nyt lisäksi näin, että me eläkeläiset ollaan kuin herran kukkarossa.

        Isken suuren toivoni siihen, että saadaan kohta eläkekatto ja se auttaa osaltaan nuorien kukkaron keventämistä. Oikeastaan minusta tuntuu siltä, että hullun 80- luvun jälkeen on nuoret saaneet pelkästään huonoja uutisia.

        Suomen eläkerahastoista on sijoitettu noin puolet pörssiosakkeisiin, jotka ovat romahtamassa. Jos pahimmat skenaariot toteutuu, ollaankin tilanteessa että eläkerahastot eivät olekaan loppumattomat. Kannatan miekiin siis suurimpien eläkkeiden leikkaamista. Ainakin jos tiukat paikat tulee. Tuskin kyllä toteutuu tuo juttu.

    • Mitähän pitäisi ajatella Keskon YT:stä? Jokunen päivä sitten oli uutinen, että Kesko tekee nyt koronan aikana huipputulosta, kauppa käy kuin siima.

      • Keskossa yyteet
        S- ryhmässä yyteet
        Elintarviketeollisuudessa yyteet

    • Meiltä ei enää lapsenteko onnistu, nuoremmilta kylläkin. Eri asia on esim Bernie Ecclestonella, 89 v, vaimo 44 v, saavat lapsen kesällä vai oliko syksyllä. Eri sänkyynkään ei ole meillä mahdollisuuksia, sohvalle en halua, on vain yksi makkari. Samassa taloudessa elävät eivät silti ehkä säästy joka tapauksessa. Seksi ei ole ensimmäisenä mielessä siitä huolimatta, että ollaan päivät kotona. Meillä U käy kaupassa, ei tietenkään joka päivä. Olen lukenut joka päivä otsikoita näistä terapeuteista ja psykologeista, kai heitä tarvitaan kohta lisää, on siis ammattikunta, joilta ei työt hevillä lopu. Appi aina sanoi, että terapeutit ja psykologit kouluttautuvat tähän ammattiin, koska ovat itse olleet elämässään hakoteillä ja etsivät selvyyttä oppiakseen tuntemaan edes itseänsä.

      • Juu, ei uskoisi Bernietä liki ysikymmpiseksi. Hyvät geenit ja hyvä kosmetologi..

        Ja oliko muka jossain lunta, ei täälläpäin ainakaan. Tuulee kyllä juuri nyt 16.9 m/s. Täytynee lähteä lenkille ellei tuuli vie.

      • Pääsiköhän ennätystenkirtaan? Siis tuo Bernie. Voitti kirkkaasti Saulin

        Kun ollaan tosi tilanteessa eli päivät pääksytysten naamat vastakkain, niin rakkautta koetellaan. Ei ehkä parasta aikaa perhesuunnitelmille ainakaan. Jostain olin kuulevinani hyvät sanat eli saattaapi pariskunta istua illalla soffalle miettimään ja sanomaan toisilleen, että samassa veneessä ollaat ja pidetään veenettä pystyssä.

        Jos jo kaksi rääkyvää kotona 24/7 ja isi ja äiti saman katon alla etätöissä, niin saattaapi olla, että ... että ei edes seksi ole ... mutta kolmonen kuitenkin jaksoi välittää aamussaan terapeutin sanomaa. Ennen sanottiin, että puuseppää aina tarvitaan, nyt sanotaan, että terapeuttia aina tarvitaan. Ei siinä mitään, tarpeita on joka lähtöön

        Monihan on lähtenyt henkistymään Intiaan, jotkut Tiibetiin. Kasvamaan ihmisinä.

      • edson kirjoitti:

        Pääsiköhän ennätystenkirtaan? Siis tuo Bernie. Voitti kirkkaasti Saulin

        Kannattaa nyt jättää ainakin Intia hengistymisessä väliin. Siellä kun hiljattain astui ulkonaliikkumiskielto voimaan, paikallinen poliisi alkoi heti jakaa informaatiota kumipatukalla jakaukseen niille raukoille jotka eivät olleet ehtineet määräaikaan kotiin.

        Muistan kun olin nuori ja tehtaassa töissä, niin siellä soi monesti levy "Puuseppää aina tarvitaan" Teijo Joutsela taisi laulaa, niin yksi nainen arviolta 40 v, loukkaantui, koska hän oli lapseton ja siinä laulussa jopa lapsi sorvataan, jos ei sitä itse saa. Sitten siellä soi monesti Irwinin uutuus: Työmiehen lauantai, jolloin tällä oli viideltä sauna ja kuudelta joutui putkaan. Siitä loukkaantui yksi työkalupuolen mies, joka sulki sen kovaäänisen, osui varmaan itseen kovemmin kuin muihin. Kun soi George Otsin joku laulu, niin yksi nainen inhosi sitä, koska hänen mielestään Otsin ääni oli kuin olisi ollut kännissä.

        Kaikella tavalla musiikkiakin voidaan joko vihata taikka tykätä, sen sanoman taikka sanomisen tavan mukaisesti.

        "puuseppää aina tarvitaan"

        Ainakin naapurimme kansankodissa vasarat kilkkaa. 330 on miedoista kehoituksista huolimatta onistunut pääsemään hengestään. Siinä yksi ainoa maa, joka onkin säästynyt kaikelta pahalta.

        Tais tosiaan olla sanat "jos rouva ei lasta saa, se sur rur puusta sorvataan".
        Kyllä tuosta voisi pahoittaa mielensä jossain tapauksessa pahastikin.

        Samoin tuo "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan"..no jaa, aikansa tuotteita nuokin laulut.

        Ots kyllä oli upea laulaja, lauloi tieysti Virolaisella aksentilla syntyperänsä takia. "Muuttuvat laulut" on esimerkiksi aivan uskomattoman upea ja upeasti tulkittu laulu. Myös Tuula Valkaman teksti on hieno.

        En ole varma, suuttuiko se lapseton nelikymppinen puuseppälaulun tyhmistä sanoista, vaan siitä, että ylipäänsä joutui koko työpäivän kärsimään jonkuin "striimaamasta" paskamusiikista. Itselläni oli sellainen työ että korkeintaan jokin instrumentaalimusiikki taustalla olisi tullut kysymykseen.

        Muuttuvat laulut oli Mauno Koiviston lempilaulu, samoin minun. Mustanmeren valssi tuo ihania muistoja nuoruudesta, jolloin kävin Jaltalla. Minulla oli myös venäjänkielinen upea levy. Ne kappaleet ovat kadonneet iäksi. Olen venäläisen kaihon ystävä.

        Täsmennyksenä vielä, että tehtaassa työ oli sellaista tylsää liukuhihnatyötä, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Ja sitä musiikkia levyiltä soitettiin vain silloin tällöin, ei siis tarvinnut kaiken aikaa sitä kuunnella. Säälittää nykyiset kauppakeskuksien työntekijät kun joutuvat kuuntelemaan kaiket päivät sitä tylsää muzakkia.

        Pitäis lailla kieltää kaikenmoinen "musiikin" soitto yleisillä paikoilla ja myös työpaikoilla. Melusaastetta on muutenkin maailma täynnä.

        Minä arvostan tätä asuinkoloani en vähiten siksi, että täällä on hiljaista. Kohta alkaa olla aika jolloin lintujen laulut täyttävät äänimaiseman. Se voi olla omasta mielialasta riippuen ärsyttävää riekumista, tai sitten ihastuttavaa liverrystä.

        Pari meidän tontin vakipuluakin (sepelkyyhkyä) on mielestäni jo antanut kuulua itsestään. Noiden "laulu" ei nyt ole siitä kauniimmasta päästä. Meillä viihtyy keväämmällä kyllä satakieli ja mustarastas, eli kauniimaapkin konserttia on tarjolla.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Kannattaa nyt jättää ainakin Intia hengistymisessä väliin. Siellä kun hiljattain astui ulkonaliikkumiskielto voimaan, paikallinen poliisi alkoi heti jakaa informaatiota kumipatukalla jakaukseen niille raukoille jotka eivät olleet ehtineet määräaikaan kotiin.

        Ei ole helppoa ei, mutta meillä onneksi on tilanne se, että suojaimista on ehkä pulaa, Intiassa ehkä kumipatukoista ja niiden heiluttajista

      • Calvados kirjoitti:

        Muistan kun olin nuori ja tehtaassa töissä, niin siellä soi monesti levy "Puuseppää aina tarvitaan" Teijo Joutsela taisi laulaa, niin yksi nainen arviolta 40 v, loukkaantui, koska hän oli lapseton ja siinä laulussa jopa lapsi sorvataan, jos ei sitä itse saa. Sitten siellä soi monesti Irwinin uutuus: Työmiehen lauantai, jolloin tällä oli viideltä sauna ja kuudelta joutui putkaan. Siitä loukkaantui yksi työkalupuolen mies, joka sulki sen kovaäänisen, osui varmaan itseen kovemmin kuin muihin. Kun soi George Otsin joku laulu, niin yksi nainen inhosi sitä, koska hänen mielestään Otsin ääni oli kuin olisi ollut kännissä.

        Kaikella tavalla musiikkiakin voidaan joko vihata taikka tykätä, sen sanoman taikka sanomisen tavan mukaisesti.

        Tuo kohta laulusta, että lapsia sorvataan, niin saattaa hyvin loukata kaikkia puuseppiäkin.

        Ei tippa tapa soi kovaa vielä pari vuotta sitten terassiravintolassa kuntamme kesän avajaisissa. Kaikessa rauhassa voi Veksi Salmi kerätä taidetta ja kannustaa uusia taiteilijoita. Ite nostan kuvitellun maljani Kotkan pojalle

      • Anonyymi kirjoitti:

        "puuseppää aina tarvitaan"

        Ainakin naapurimme kansankodissa vasarat kilkkaa. 330 on miedoista kehoituksista huolimatta onistunut pääsemään hengestään. Siinä yksi ainoa maa, joka onkin säästynyt kaikelta pahalta.

        m

        Ne tehään nykyään pahvista, mutta totta on, että kansankoti on kruunuineen ihan siis mitenkä sen sanois ... H&M

        Kun näen Afrikan tilanteen ja siellä esim. Etelä-Afrikan, niin ... no tää ei nyt liittynyt mitenkään kansankotiin muuten kuin ehkä bisnes edellä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täsmennyksenä vielä, että tehtaassa työ oli sellaista tylsää liukuhihnatyötä, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Ja sitä musiikkia levyiltä soitettiin vain silloin tällöin, ei siis tarvinnut kaiken aikaa sitä kuunnella. Säälittää nykyiset kauppakeskuksien työntekijät kun joutuvat kuuntelemaan kaiket päivät sitä tylsää muzakkia.

        Cee

        Poika ohjasi ja sanoi, että älä sitten saa bulttia Lidlin kassatyöntekijöiden käytöksestä siellä Saksan maalla. Se meinaan on todellista liukuhihnatyötä

        Poika tiesi, että olin sanonut Suomessa joskus kassatytölle, että annapa olla viskaamatta ... en kuitenkaan sano koskaan enää, en siitäkään huolimatta, että minua on valistettu, että se on ammatinvalintakysymys

        Tuo on todellakin liukuhihnatyötä olla kaupan kassana. Kun on pitkä jono ja hihna täynnä edellisen ihmisen tavaroita, ei pääse omia tunkemaan siihen valmiiksi. Sitten kassa vetää ne todella nopeasti lukimen läpi ja tavarat pakkautuvat toiseen päähän jossa jo jogurttipikarit uhkaavat lyttäytyä ennen kuin saat ne pakattua kassiin. Lisäksi kassojen päässä ei ole koukkua, johon ripustaisi kassin sitten, että sen suuaukko pysyisi auki ja toisella kädellä pidät toista hihnaa kiinni ja toisella lapaat tavaroita kassiin. Ja kahden kilon jauhopussia on mahdoton ainakin minun nostaa yhdellä kädellä, tarvitsen siihen molemmat kädet. Samalla pitäisi jo olla maksamassa, kun kassa odottaa. Siinä vaiheessa moni vasta alkaa kaivamaan lompsaa jostain ja kaivaa kukkaroa, olisiko siellä kolikoita tarpeeksi, jos maksaa rahalla.

        Melkein tuntuu kuin kassa saisi palkkaa siitä, montako asiakasta ehtii palvella tunnin aikana.

    • Kyllä pitäisi olla laki, mikä säätää lapsen oikeudesta normaali-ikäisiin vanhempiin. Jotenkin tuntuu siltä, että Bernie-isukki ei enää äätä ööstä erota, kun lapsensa alkaa olla siinä iässä, että tarvitsisi isä-poika fudistreenejä ja muita isällisiä neuvoja. Kykeneeköhän nytkään vaippaa edes vaihtamaan.

      Tässä tilanteessa monille jo pelkkä elämän rajoittuminen kotioloihin aiheuttaa varmaan sellaisia mielenterveysongelmia, että terapia on kurssissaan. Siihen kun vielä lisätään taloudelliset ongelmat, niin vaikutukset voivat olla vaikka mitä.

      Jossain, ehkä jonkun lehden nettisivuilla, vai oliko radiossa, joku äiti kyllä kiitteli rauhoittumisen pakkoa. Kertoi, että kahdelle viikolle kalenteriinsa oli merkattu 25 menoa, vanhempien työjuttujen ja lasten koulun lisäksi. Itse tulisin kyllä hulluksi sellaisessa elämässä.

      No, kaikki on kai suhteellista. Eihän 25menoa/14vrk tee kuin vain n. 1,8 menoa per jokaikinen päivä perheenjäsenten työ- ja koulumenojen lisäksi. Ehkä se ei sitten olekaan paljon. Kuitenkin po. äiti kyllä tuntui olevan helpottunut pakollisesta siirtymisestä rauhallisempaan tahtiin. Luultavasti siitä ei kuitenkaan tylsistyttävän rauhallista tule, kun kotona tehdään nyt kotityöt, palkollisten työt, vahditaan ja ohjataan koululaisia etäopiskelmaan, jne. - No, mites tää nyt Berniestä tähän tuli!

      Hyvää loppukinpäivää!

      • Totta puhuen mie jopa nautin tästä tilanteesta siinä mielessä että saa nyt enemmän olla rauhassa omissa oloissaan. Mie kun olen vähän tämmöinen epäsosiaalinen introvertti.

        Ja oli taasen rauhallinen kävelylenkki, eipä juuri immeisiä näkynyt. Ah mikä yksityisyys ulkonakin nyt.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Totta puhuen mie jopa nautin tästä tilanteesta siinä mielessä että saa nyt enemmän olla rauhassa omissa oloissaan. Mie kun olen vähän tämmöinen epäsosiaalinen introvertti.

        Ja oli taasen rauhallinen kävelylenkki, eipä juuri immeisiä näkynyt. Ah mikä yksityisyys ulkonakin nyt.

        "vähän tämmöinen epäsosiaalinen introvertti"

        Loppupeleissä tämmöinen selviääkin aina voittajana. Tylsyyden voittajana.

        m

    • Jahans, tulipa vaihdettua suvikumit autoon, myös pestyä sisältä ja päältä. Hieman olin huolissani miten tuo rengaspaineiden valvontajärjestelmä synkronoituu, mutta parin kilsan ajon jälkeen varoitusvalo sammui, eli kunnossa on. Noista systeemeistähän monella on huonoja kokemuksia, jossain automerkeissä synkronointiin tarvitaan kuulemma jopa korjaamokäyntiä.

      Ja kyllä täytyy sanoa että kaikissa kaupoissa ei olla ihan ajan tasalla. Pitäisi olla itsestään selvää että käsidesipullo on tarjolla kassalla välittömästi maksutoimituksen jälkeen. Maksupäätehän muunmuassa on varsinainen pöpöjen kerääjä, koska suurin osa asiakkaista sillä numeroita näppäilee. Lähimaksu toimii vain viiteenkymppiin. Miullahan toki on mahdollisuus maksaa myös puhelinsovelluksella, mutta kaikkien kauppojen kassajärjestelmät eivät ole päivitetty sitä varten vieläkään. Ehkä olisi syytä käyttää hanskoja kaupassa.

      • " Pitäisi olla itsestään selvää että käsidesipullo on tarjolla kassalla välittömästi maksutoimituksen jälkeen."

        Samaa mieltä ja sitä voi käyttää jo kauppaan tullessaan, hyvällä paikalla siis

        Meidän kaupassa on myös tarjolla viivat kassan edessä, missä turvavälit merkitty. Mutta kummallinen on ihminen, kun saa omat ostoksensa läpi, niin siinä sitten nyhjätään kauppakassin täyttämisessä ihan vierekkäin ja juttukin luistaa, jos tuttuja ollaan.

        Kyllä se on vain niin, että kesämökkiläiset eivät ole piitanneet kehotuksista. Ikävä kyllä, mutta odotettavissa oli. Varsin oli täyttä kaupoissa, vaikka olikin juuri ja juuri sillä viime hetkellä, milloin kauppias oli varannut sen meille vaivaisille. Itse istuin odottamassa autossa, koska nokka vuotaa huolimatta onko virus tai ei. Pienikin kylmän/lämpimän vaihtelu saa tuon nokan jopa pärskähtämään ja katastrofihan se olisi ollut, jos oisin aivastamaan joutunut, vaikka sitten taskuunkin sen olisin pärskäyttänyt. Samoin illalla usein pötkötellessäni menee talouspaperia, aamu taas on helpompaa aikaa. Tiedä mistä johtuu?

      • edson kirjoitti:

        " Pitäisi olla itsestään selvää että käsidesipullo on tarjolla kassalla välittömästi maksutoimituksen jälkeen."

        Mulla on saman tyyppinen vaiva, jonkilainen krooninen vuotonokka. Pahimmillaan se on aamuisin, kuin olisi ihan selvä räkätauti. Sitten tunnin sisällä tilanne normalisoituu. Myös tuo aivastelu on joka päiväistä. Myös saunassa tuppaa nokka vuotamaan. Olen ollut tuon takia lekurillakin joskus, jotain tippoja määräsi joita käytin vähän aikaa ilman mitään vaikutusta. Myös isälläni oli sama ominaisuus. Eli kyseessä lienee jokin "toiminnallinen" juttu, eli ei voi mittään.

        Nyt on parasta olla menemättä kauppaan, jos sinua sattuu yskittämään. heti saat kyllä pitkiä katseita, varsinkin, jos näytät 7-kymppiseltä. Onneksi meillä ei vielä tarvitse olla passi taikka henkkari kauppaan mennessä. Kumpikin kärähtäisimme niskottelusta. Poikamme, 54 v soitti äsken ja kysyi tarvitsemmeko apua kaupassakäyntiin? Onneksi emme tarvitse. U joutuisi ensin hakemaan hänet 25 km:n päästä läheltä Vantaan lentokenttää, viedä hänet kauppaan, tuoda kassit kotiin ja veisi takaisin Vantaalle. Pojallamme ei ole omaa autoa. Julkisilla menisi ikä ja terveys, että saisi nämä asiat toimitettua meille. Meillä on kauppaan vain 1,2 km tuohon Columbuksen kauppakeskukseen. Lähi Alepaan on vielä vähemmän.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mulla on saman tyyppinen vaiva, jonkilainen krooninen vuotonokka. Pahimmillaan se on aamuisin, kuin olisi ihan selvä räkätauti. Sitten tunnin sisällä tilanne normalisoituu. Myös tuo aivastelu on joka päiväistä. Myös saunassa tuppaa nokka vuotamaan. Olen ollut tuon takia lekurillakin joskus, jotain tippoja määräsi joita käytin vähän aikaa ilman mitään vaikutusta. Myös isälläni oli sama ominaisuus. Eli kyseessä lienee jokin "toiminnallinen" juttu, eli ei voi mittään.

        Meillä on samanlainen krooninen vuotonokka kuin sinulla Whoo ja Edson. Pahimmillaan aamuisin. Sitten rauhoittuu. U tosin pärskii pitkin päivää mutta varsinaista flunssaa taikka nuhaa meillä ei ole. U arvelee, että hänellä johtuu lapsena syksyisin ja keväisin sairastetusta "suu- ja sorkkataudista", joka hänellä päättyi murrosikään tultuaan. Arvelee myös polyyppeja olevan nenäontelossa, mutta ei tässä iässä enää kannata niitä poistattaa, kuolee kuitenkin mielestään 6 vuoden kuluessa.

        Taitaakin olla sitten varsinainen kansantauti tämä vuotonokka. Miekiin oon potenut tätä monta kymmentä vuotta, en osais enää kuivin nokin ollakkaan...

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Mulla on saman tyyppinen vaiva, jonkilainen krooninen vuotonokka. Pahimmillaan se on aamuisin, kuin olisi ihan selvä räkätauti. Sitten tunnin sisällä tilanne normalisoituu. Myös tuo aivastelu on joka päiväistä. Myös saunassa tuppaa nokka vuotamaan. Olen ollut tuon takia lekurillakin joskus, jotain tippoja määräsi joita käytin vähän aikaa ilman mitään vaikutusta. Myös isälläni oli sama ominaisuus. Eli kyseessä lienee jokin "toiminnallinen" juttu, eli ei voi mittään.

        Sama juttu "rahikaisella". Juuri eilen soitin tervariin kysyäkseni olisiko lääkärin kautta saatavilla joku suihke, millä nokan vuotamista ja aivastelua voisi hillitä, apteekin itsehoitoaineet eivät minulle tehoa. Eioota tarjosi tervari. Joitakin vuosia sitten sain lääkäriltä reseptin kortisonisuihkeeseen, mutta ei sekään tehonnut, eikähän sitä pitkäaikaisesti voi käyttääkään. Eli niiskutettava vain on ja näin koronan aikaan niistettävä aina kun naapurin silmä välttää. - Onneksi talouspaperia saa puoliarkkeinakin!

        Eilen katselin telkasta vähän aikaa ohjelmaa nimeltä Perjantai. Siellä haastateltiin tämän ajan tiimoilta mm. historiantutkijaa; tosi mielenkiintoista tarinaa tuli.

        Normaalinakaan aikana en kovasti ihmisvilinöihin kaipaa, ja tämä eristys onkin minulle suht käypä tila. Mutta po. ohjelmassa esitettiin video (ihan alusta en sitä nahnyt), missä näytettiin tyhjyyttä: (ihmisistä) tyhjää koulua, kuntosalia, kirkkoa, kauppakeskusta, uimarantaa, järven jäätä, jne. Sitä katsellessa tuli aika halju tunne, kun koronan yksi vaikutus, ihmisten häviäminen, hyppäsi suoraan silmille. Pahimmalta tuntui nähdä tyhjä koulu. Myös tyhjä uimaranta oli surullinen näky - vaikka tähän aikaan siellä ei ihmisiä olekaan - kuvassa uimarannan penkillä istui mummo ja pieni poika, ikäänkuin "viimeisellä rannalla".

        Tänään tein kaksi syntiä, joista toisen sovittaminen vaatii vielä kolmannen synnin. Kävin ostamassa puutarhalta narsisseja, jotka puutarhalla olivat valmiiksi kahdentoista kappaleen laatikoissa. Laskuni piharuukkuihin tarvittavasta määrästä vs. laatikoiden määrä menivät sekaisin, ja kassalla pokkana maksoin kolmesta laatikosta, vaikka niitä kärryssäni oli neljä. Kassakaan ei katsonut kärryyni mitä siellä oli. Ehkä vielä tänään käyn sovittamassa syntini, viimeistään kuitenkin huomenna. Ei ole kyse kuin kympistä, mutta en sitäkään halua pimittää. Eli se kolmas synti on sitten toinen kauppareisu. Pah.

        Tuossa yllä kirjoitin paikkojen tyhjyydestä. Tyhjä oli myös hautausmaa, kun siellä systerin kanssa tänään kävin. Viikon päästä ehkä jo ihmisiäkin näkyy. Kävimme siellä tänään siksi, että isämme syntymästä on huomenna kulunut 105v. Huomenna me vanhat vuorostamme käymme virpomassa, mutta annamme heille sekä vitsan etää palkan: viskaamme kummankin pojan ovelle narsissilaatikot ja Kindereitä. Koko porukkani tykkää Kindereistä, paitsi minä. Minä tykkään Mignoneistä.
        am

      • Muistan kun U osti meille viime kesänä melkein uuden VW:n vm 2017, johon syksyllä vaihdatti talvirenkaat läheisessä autopesulassa, olivat tasapainottaneet ne, mutta varoitusvalo paloi monta päivää, jolloin vei sen VW-huoltoon kysyäkseen aikaa sen valon poissaamiseksi, niin olikohan firman kassaneiti, joka antaa huoltoaikoja, tuli U:lle näyttämään, miten sen saat pois päältä. Ei maksanut mitään. Nyt tietää, miten toimii, kun olisi taas suvikumit vaihdattaa. Ei itse sitä tee, Entisessä autossa meillä oli aina kitkat, oli kesä taikka talvi ja nyt se entinen loistoautomme on myynnissä Nurmossa takapää oiottuna viimesyksyinen peräänajon seurauksena. On aivan neitseellisen näköinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu "rahikaisella". Juuri eilen soitin tervariin kysyäkseni olisiko lääkärin kautta saatavilla joku suihke, millä nokan vuotamista ja aivastelua voisi hillitä, apteekin itsehoitoaineet eivät minulle tehoa. Eioota tarjosi tervari. Joitakin vuosia sitten sain lääkäriltä reseptin kortisonisuihkeeseen, mutta ei sekään tehonnut, eikähän sitä pitkäaikaisesti voi käyttääkään. Eli niiskutettava vain on ja näin koronan aikaan niistettävä aina kun naapurin silmä välttää. - Onneksi talouspaperia saa puoliarkkeinakin!

        Eilen katselin telkasta vähän aikaa ohjelmaa nimeltä Perjantai. Siellä haastateltiin tämän ajan tiimoilta mm. historiantutkijaa; tosi mielenkiintoista tarinaa tuli.

        Normaalinakaan aikana en kovasti ihmisvilinöihin kaipaa, ja tämä eristys onkin minulle suht käypä tila. Mutta po. ohjelmassa esitettiin video (ihan alusta en sitä nahnyt), missä näytettiin tyhjyyttä: (ihmisistä) tyhjää koulua, kuntosalia, kirkkoa, kauppakeskusta, uimarantaa, järven jäätä, jne. Sitä katsellessa tuli aika halju tunne, kun koronan yksi vaikutus, ihmisten häviäminen, hyppäsi suoraan silmille. Pahimmalta tuntui nähdä tyhjä koulu. Myös tyhjä uimaranta oli surullinen näky - vaikka tähän aikaan siellä ei ihmisiä olekaan - kuvassa uimarannan penkillä istui mummo ja pieni poika, ikäänkuin "viimeisellä rannalla".

        Tänään tein kaksi syntiä, joista toisen sovittaminen vaatii vielä kolmannen synnin. Kävin ostamassa puutarhalta narsisseja, jotka puutarhalla olivat valmiiksi kahdentoista kappaleen laatikoissa. Laskuni piharuukkuihin tarvittavasta määrästä vs. laatikoiden määrä menivät sekaisin, ja kassalla pokkana maksoin kolmesta laatikosta, vaikka niitä kärryssäni oli neljä. Kassakaan ei katsonut kärryyni mitä siellä oli. Ehkä vielä tänään käyn sovittamassa syntini, viimeistään kuitenkin huomenna. Ei ole kyse kuin kympistä, mutta en sitäkään halua pimittää. Eli se kolmas synti on sitten toinen kauppareisu. Pah.

        Tuossa yllä kirjoitin paikkojen tyhjyydestä. Tyhjä oli myös hautausmaa, kun siellä systerin kanssa tänään kävin. Viikon päästä ehkä jo ihmisiäkin näkyy. Kävimme siellä tänään siksi, että isämme syntymästä on huomenna kulunut 105v. Huomenna me vanhat vuorostamme käymme virpomassa, mutta annamme heille sekä vitsan etää palkan: viskaamme kummankin pojan ovelle narsissilaatikot ja Kindereitä. Koko porukkani tykkää Kindereistä, paitsi minä. Minä tykkään Mignoneistä.
        am

        No jopas, onkos täällä siis ketään jolla ei nokka vuoda?

        Ja syntejä syntien perähän...hyvä että edes omatunto soimaa.

        Mie kyllä syön sujuvasti sekä Mignoneita että Kindereitä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        No jopas, onkos täällä siis ketään jolla ei nokka vuoda?

        Ja syntejä syntien perähän...hyvä että edes omatunto soimaa.

        Mie kyllä syön sujuvasti sekä Mignoneita että Kindereitä.

        Mulla nyt astmaatikkona luonnostaan nokka vuotaa. Aina pitää olla puoli pakettia Nessuja taskussa ulos mennessä.

        Otin juuri uunista omatekoisen puolukka-omenapannarin ja mietin, kuinka käy Suomessa sadonkorjuun tässä koronatilanteessa. Muistan kun viime syksynä hyttysten varalle haarniskoitu ja silmikoitu thaimaalaisten puolukanpoimija-armeija kohtasi tuolla meidän saloilla tyttären koiravaljakon. Kumpikin osapuoli pelästyi, mutta lopuksi kohtaaminen päättyi molemminpuoliseksi nauruksi.

        En tykkää suklaamunista. Kauan on siitä, kun piiloteltiin lapselle suklaamuniakaan, liekö nelisenkymmentä vuotta. Ei ole enää "lastakaan", ei sitä punaista hirsimökkiä eikä sitä avaraa peltomaisemaa, josta kirjoittelin tarinoitakin pääsiäisenä.

    • Meilläkin muistan ainakin lapsenlapsille piilotelleeni pieniä ja vähän isompiakin suklaamunia vähän sinne ja tänne sen hetkiseen asuntoomme. Lapset niitä innolla etsivät, nyt ei pikkuisemme voi niitä etsiä, kun eivät voi tulla meille ollenkaan. Jo noin kuukausi sitten kysyi skypellä papalta, vietkö hänet sitten uudestaan siihen hoploppiin, mihin viimeksi veit, ei nyt onnistu. Nekin ovat kiinni. Omalle pojallemmekin muistan niitä piilotelleeni, varsinkin anoppi piti huolen, että niitä etsittäviä löytyi.

    • Onpas upea ilma täällä, aurinko paistaa ja kevättä pukkaa. Jossain päin suomea kuulemma tullut 20 cm lunta.

      Von der Leyen pyysi anteeksi Italialta: "koronakriisi näyttää, että EU:n ”solidaarisuus” on pelkkää sanahelinää."

      Mitäköhän tuossa oikeastaan pyydettiin anteeksi? Mitä "solidaarisuudella" tässä kohtaa oikeastaan tarkoitetaan, kun jokainen maa taistelee samaa vihollista vastaan, vähän sodan eri vaiheessa vain kukin. Hoitokapasiteetti loppuu todennäköisesti jokaiselta maalta.

      • Ehkä se oli "laaja" anteeksipyyntö esim. pakolaisten taakanjaosta. Tai siitä, että Tsekki rikkoo tavarankuljetuksien vapaata likkumista ja ei päästä Italiaan meneviä tarvikkeita rajansa yli. EU:ta hajottavia tekijöitä on joka maassa, ei tartte kuunnella kuin näitä populisteja.

    • Hyvää palmusunnuntaita!

      Ei ole virpojia näkynyt. Kindereitä kyllä varasimme, kun luimme jostain, että lapset ovat erilaisia kikkoja keksineet sen tilalle. Lapsenlapsillemme veimme eilen Kinderit. Hehän eivät enää virvo, mutta namut maistuvat teineillekin.

      Just juttelin miniäni kanssa. Viikko sitten kerroin täällä hänen projektistaan lentokentällä. Se onkin jatkunut koko viikon ja jatkuu vielä ainakin ensi viikon. Päiväkoti-ihmisiä on sinne patistettu siksi, että heitä paljon nyt "vapaana"; lapsia on vähän hoidossa. Sitä en kyllä ymmärrä, että ovat välillä kentällä ja sitten taas päiväkodissa. Palkka juoksee ja työantajalla direktio-oikeus.

      Nyt on miniälläkin kuulemma jotain outoja tuntemuksia kropassaan, mutta ainakin vielä uskoo, että on vain väsymystä, kun vetää päivät päiväkodissa ja illat lentoasemalla. Hän on silti nyt varmuuden vuoksi kotona, tänäänkin olisi ollut "vuoro" kentällä. Kuulemma nyt jo alkaa myös töissä näkyä lapsiperheiden ongelmien kasvu. Ja niitä setvitään päivästä toiseen, mikä vie energiaa, kun näkee lasten onnettomuuden vain lisivän.

      Minä itsekkäänä juuri nyt hieman haikeudella ajattelen, että tänä viikonloppuna olisi meillä ollut perhejuhlat, mutta elämme toivossa, että ne jossain vaiheessa voidaan pitää. Ainakin laivaliput siirrettiin syyskuulle. No, jos ei silloinkaan onnistu, niin kaipa liput saa taas siirtää taas eteenpäin. Ja niistähän voi sitten saada rahatkin takaisin.

      Pysykää terveinä!

      Nyt juhlalounaan kimppuun, siis sen valmistamisen. Grilli saa tänään kesäkasteensa. Sinne menee possua ja hallumia. Mikrossa valkosipuliperunoita. Lisukkeeksi runsas salaatti. Amaronea kyytipojaksi ja avot että päikkärit taas maistuvat.

    • Mutta paras "oivallus" tuli eilen oppositiolta : hallituksen pitää kirjoittaa uusiksi hallitusohjelma.

      Onneksi meillä on hallitus, joka ilman kirjoituksiakin tajuaa erittäin poikkeuksellisen ajan ja sen vaatimukset. Lievennän tätä kommenttiani kertomalla, että täälläkin paistaa aarinko ja huomenna traktori muihin töihin kuin lumitöihin.

      • Niinpä, ennen koronaakin hallituksen työllisyyden kasvu perustui utopiaan.
        Nyt sitten on hyvä vedota tragediaan.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Niinpä, ennen koronaakin hallituksen työllisyyden kasvu perustui utopiaan.
        Nyt sitten on hyvä vedota tragediaan.

        Tuota utopiaahan loivat ainoastaan oppositio ja muutamat muut, kun taas jotkut taloustieteilijät ( Hetemäki, Korkman mm.) näkivät toisin. Jo Rinteen hallituksen aloittaessa oli näkymät maailman taloudessa heikot tulevaisuuden suhteen. Ei meinaan helppo aloittaa. Ja mikä tärkeintä mielestäni, minkä Rinne toisti muutamia kertoja Orpolle, että nyt loppuivat kyykytyspolitiikka ja on toisen arvomaailman aika.

        Sensijaan Sipilän aukaistessa suunsa se johti heti suuriin mielenosoituksiin. Ja tehtiin laki esityksiä, jotka kumoituivat perustuslakiin ja taas uudestaan ja uudestaan ja sotessa tehtiin ensin lehmänkaupat ja sitten uitiin liemessä koko kausi ... ei kun upottiin siihen ja hallitus erosi.

        Mielenkiintoista on se aika, miten nykyinen hallitus jatkaa, kun virus hellittää. Leikkauksia tulee ja veronkorotuksiakin, se on selvä. Ei se ole strategiaa vaan toimeen tarttumista eikä siitä helpommasta päästä.

    • Meilläkin paistaa aurinko, lumesta ei tietoakaan. Ei myöskään ole virpojia näkynyt. Emme kyllä varautuneetkaan, ei heitä näkynyt viime vuonnakaan.

      Kyllä tuo hallitusohjelma on romuttunut koronan takia ilman että uudelleen täytyisi kirjoittaa. Luulisi sen kaikkien tajuavan. Miten uusia työpaikkoja saataisiin aikaan, kun entisetkin ovat joutuneet työttömiksi. Nyt tosin tarvitaan paljon ihmisiä maataloustöihin, siinä pelastus muutamalle tuhannelle työttömälle.

      • Nyt on suunnittelun alla lennättää kausityöntekijöitä muualta, kuulemma charter -lennolla. Ensin karanteeniin, sitten pellolle. Suomalaiset eivät kuulemma pysty/halua noihin töihin, vaikka puolet työvoimasta on kohta lomautettu. Olisi ehkä (suomalaista) ihmisarvoa alentavia moiset työt. ..

      • Anonyymi

        Ja ulkomaisten ruokatuotteiden osto eiku jatkuu, niin kauan kuin niitä on saatavilla. Halvalla. Liidelistä. Kotimaan tuotantoa ei passaa kannattaa: saavat sitä ---keleen maataloustukea

        Kyllä nyt pitäisi sen verran olla rykiä, että suomalaisille tiloille työväkeä jostain löydetään. Jos ei muita, niin armeijan tytöt/pojat hommiin, maan puolustusta tekemään ja huoltovarmuutte nostamaan. Ruotsissa oli hankittu pahan päivän varalle mm. tehohoidon tarvikkeita, mutta sittemmin todettu, ettei niitä tarvita, joten osa niistä on lähetetty jonnekin maailmalle ja osa heitetty menemään. Siis heitetty menemään!!!!

        Hallitusohjelma on aina minua askarruttanut. Sitähän hallitukset ovat aina pitäneet kiveen hakattuina. Ja tämmöistä pitää tapahtua ennen kuin muutoksia aletaan edes harkita. Päteeköhän tässä tilanteessa: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
        am

        PS. Ja taas kirjautuminen on hävinnyt. Huono systeemi. Aina kirjoittamaan aloittaessaan pitäisi tsekata vieläkö kirjautuminen on voimassa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Nyt on suunnittelun alla lennättää kausityöntekijöitä muualta, kuulemma charter -lennolla. Ensin karanteeniin, sitten pellolle. Suomalaiset eivät kuulemma pysty/halua noihin töihin, vaikka puolet työvoimasta on kohta lomautettu. Olisi ehkä (suomalaista) ihmisarvoa alentavia moiset työt. ..

        Tämähän tämä "halu töihin" on näkynyt pitkän aikaa jo Ruotsissa ja Norjassa ja Suomessa. Rakennustyöt ovat likaisia ja raskaita, siivousta arvostetaan vain puheissa. Kuka siivoaa yleisiä vessojamme, metroasemia ... ulkomaalainen lääkäri jne.

        Tomaatit ja kurkut itse mielelläni luen elintarvikkeiksi, mansikoita en. Ja kun kyykkii (millähän palkalla?) päivän mansikkapellolla, niin en ainakaan minä sinne menisi, menkööt satojen hehtarien mansikkamaita pitävien yrittäjien sukulaiset sinne.

        Suorastaan huvitti se yksi uutisissa ollut mansikanviljelijä, joka kehui lapsensa olevan rautainen mansikan taimien juurruttaja, huippu-urheilija. Palkkaa vasten toki minäkin juurruttaisin, mutta en poimisi, vaikka pidänkin mansikoista. Nyt on huippu-urheilijoitakin vapaana sinne poimimaan niitä mansikoita, siis mukaelintarvikkeita, välttämättömyyksiä. Emme ole itse ostaneet enää vuosiin mansikoita, ne tulevat pienestä pellostamme

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja ulkomaisten ruokatuotteiden osto eiku jatkuu, niin kauan kuin niitä on saatavilla. Halvalla. Liidelistä. Kotimaan tuotantoa ei passaa kannattaa: saavat sitä ---keleen maataloustukea

        Kyllä nyt pitäisi sen verran olla rykiä, että suomalaisille tiloille työväkeä jostain löydetään. Jos ei muita, niin armeijan tytöt/pojat hommiin, maan puolustusta tekemään ja huoltovarmuutte nostamaan. Ruotsissa oli hankittu pahan päivän varalle mm. tehohoidon tarvikkeita, mutta sittemmin todettu, ettei niitä tarvita, joten osa niistä on lähetetty jonnekin maailmalle ja osa heitetty menemään. Siis heitetty menemään!!!!

        Hallitusohjelma on aina minua askarruttanut. Sitähän hallitukset ovat aina pitäneet kiveen hakattuina. Ja tämmöistä pitää tapahtua ennen kuin muutoksia aletaan edes harkita. Päteeköhän tässä tilanteessa: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
        am

        PS. Ja taas kirjautuminen on hävinnyt. Huono systeemi. Aina kirjoittamaan aloittaessaan pitäisi tsekata vieläkö kirjautuminen on voimassa.

        "Ja ulkomaisten ruokatuotteiden osto eiku jatkuu, niin kauan kuin niitä on saatavilla. Halvalla. Liidelistä."

        Jos käy ko. kaupassa, saattaa huomata, ettei se siellä se ruoka ole sen halvempaa. Ja juodaanhan sitä ulkolaista viiniäkin

        "saavat sitä ---keleen maataloustukea"

        Vientituista olisi mielenkiintoista tietää enemmän, sillä tiettyyn pisteeseen asti on maataloustuki aivan kannatettava juttu, välttämätön. Kaikki muistavat halvan Briteissä myydyn suomalaisen voin

    • Pentti Linkola
      R.I.P.

    • Nyt radiossa laulaa Marianne Faithfull balladia Lucy Jordanista, joka minun mielestäni on yksi parhaimmistaan. Marianne itse sairastaa uutisen mukaan koronaa. Toivottavasti toipuu. Hänellä olisi vielä annettavaa musiikkiin. Ei ole ikäloppu vielä.

    • Huomasin eilen, että Pertti Paasio, 81 v, on kuollut ja tänään, että Pentti Linkola on kuollut. Se oli varsinainen jysäys mielestäni, koska eli erakkona eli tuskin koronaa sai. Tyttärensä vahvisti kuoleman, mutta ei halunnut enempää kertoa. Paasio sai jo runsaasti ystäviltään muisteloita, politiikkokavereiltaan puolueista riippumatta ylistäviä lausuntoja. Linkola eli 87-vuotiaaksi, noudatti kaikkea mahdollista terveellistä, askeettista elämää, ei silti saavuttanut Arvo Ylpön ikää. Tänään Hesarissa oli sivukaupalla kuolinilmoituksia, osa jo 100 ja ylikin eläneitä. Suurin osa kuitenkin noin 7-kymppisiä.

      Päiviemme määrä on ennalta määrätty, en ole uskovainen, mutta niin se vain taitaa olla. Elät sitten, miten elät.

      • " Linkola eli 87-vuotiaaksi, noudatti kaikkea mahdollista terveellistä, askeettista elämää, ei silti saavuttanut Arvo Ylpön ikää."

        "Kaikkiin mahdollisiin terveellisiin elämäntapoihin" kuului siis pitkät työrupeamat kylmissä säissä. Jo ajatuskin ainakin minua kolottaa joka nivelestä ja het hiipii kaikki taudit tai ainakin jäykkyydet ja nivelvaivat sun muut kehooni.

        Linkola oli ihminen, joka eli pitkään oman ideologiansa mukaan. Nostan hattuani, siihen vaan en ikinä minä pystyisi, ei ei. Huomattavaan kulutuksen vähentämiseen kyllä pystyn ja sitä toivon koronan jälkeisen elämän olevan laajasti, kautta koko maailman. Ilmastonmuutos pitäisi olla seuraava koko maailmaa koskettava vakavin uhka ja se jos mikä vasta punnitsee elämäämme maapallolla. Persuthan ensimmäiseksi asiakseen koronan jälkeen mainitsivat, että nyt pitää ilmastonmuutos unohtaa. Kuka helekutti haluaa äänestää näitä tyhjäpäitä???

      • edson kirjoitti:

        " Linkola eli 87-vuotiaaksi, noudatti kaikkea mahdollista terveellistä, askeettista elämää, ei silti saavuttanut Arvo Ylpön ikää."

        Linkola oli omaehtoinen ja omista periaatteistaan tinkimätön ajattelija jolla oli mielenkiintoisia näkökulmia asioihin. Monissa kohdin olen samoilla linjoilla, joissain asioissa taas en lainkaan. Joka tapauksessa Linkola oli kiinnostava mies. Saattoi kyllä nähdäkseni olla toisinaan tarkoituksellisen provosoiva, ikäänkuin jyrkempi kuin olikaan. Sellaisia monet hyvät keskustelunherättäjät ovat.

        Mutta täällä näyttää olevan likimain täysi kesä. Grillausvehkeet on kohta kaivettava esiin.

        Ilman muuta oli provosoiva ja huomattavasti pehmeämpi kuin jotkut saattavat luulla. Pääsin kerran kuuntelemaan pitäjämme kirjastossa häntä ja yksi paikallinen persu koitti kaikkensa, jotta Linkola hermostuisi. Ei merkkiäkään hermostuneisuudesta ja se oli aivan aistittavissakin. Tasapainossa varmaan asiansa suhteen, iliman muuta

        Täällä pilvistä, mutta rakkain työkoneeni on valmis koitoksiin ja savustuskonekin odottaa ritilöilleen jotain. Ite ootan toistaiseksi aurinkoa, sisällä

      • edson kirjoitti:

        " Linkola eli 87-vuotiaaksi, noudatti kaikkea mahdollista terveellistä, askeettista elämää, ei silti saavuttanut Arvo Ylpön ikää."

        "Kaikkiin mahdollisiin terveellisiin elämäntapoihin" kuului siis pitkät työrupeamat kylmissä säissä. Jo ajatuskin ainakin minua kolottaa joka nivelestä ja het hiipii kaikki taudit tai ainakin jäykkyydet ja nivelvaivat sun muut kehooni.

        Linkola oli ihminen, joka eli pitkään oman ideologiansa mukaan. Nostan hattuani, siihen vaan en ikinä minä pystyisi, ei ei. Huomattavaan kulutuksen vähentämiseen kyllä pystyn ja sitä toivon koronan jälkeisen elämän olevan laajasti, kautta koko maailman. Ilmastonmuutos pitäisi olla seuraava koko maailmaa koskettava vakavin uhka ja se jos mikä vasta punnitsee elämäämme maapallolla. Persuthan ensimmäiseksi asiakseen koronan jälkeen mainitsivat, että nyt pitää ilmastonmuutos unohtaa. Kuka helekutti haluaa äänestää näitä tyhjäpäitä???

        Tokihan kylmät säät aiheuttavat jos jotakin, jos kuumatkin. Itse sairastuin jo 3-kymppisenä nivelreumaan, vaikka ihan sisätöissä vain olen ollut, Ja kolotuksia on riittänyt ja leikkauksia nivelien avuksi. Ei ole kuitenkaan vielä yhtään tekoniveltä minulla. Kuumuus aktivoittaa niveleni vielä kipeämmiksi kuin kylmyys, siksi enää harvoin saunon. Ja hellekesät eivät paranna vaan pahentavat. Ne, jotka vaativat lämpöä ja muuttavat etelään talveksi ovat varmaan nivelrikkoa sairastavia, eivät tulehdusniveltautia sairastavat kuten minä. Reumatautejahan on iso kirjo kaikenlaisia variaatioita.

        Kalastajat, metsurit ja rakennusmiehet ovat kaikenlaisten säiden armoilla.

    • Nyt, kun tämä eläkeläinen visusti välttää kuitenkin ulkoilmaa, tänäänkin, saatan hiukan täällä pohdiskella hymiöitä

      Facessa oli Suomen luonnon sivuilla ilmoitus Linkolan kuolemasta. En hymistellyt, vaikka surun kuva olisi sopinut ehkä parhaiten, jos olisi halunnut hymistellä. En sure kuitenkaan tuntemattomia. En surrut myöskään Paasion kuolemaa. Suruni pidän yksityisasiana

      Jos taas olisi laittanut peukun, niin tulkintaan olisi hieman sivumakua. Tai vielä enemmän olisi sivumaku maistunut, jos siihen olisi lätkäissyt sydämen.

      Peukku sopii esimerkiksi hyvin sellaisen uutisen kannanotoksi : Viimeinen perussuomalainen sai aivoinfarktin

      • Hyvä minä 💪

      • edson kirjoitti:

        Hyvä minä 💪

        Tjaa, hymiöiden tarkoitus lienee selventää tyhmemmän puoleiselle lukijalle (kuten miulle) lauseen merkitys. Tuo merkki on joko kerällä oleva kalkkarokäärme tai sitten uhitteleva käsivarsi...elikkä merkin selventävä vaikutus jää epäselväksi.

      • Melkoiselta persultahan Linkola toisissa puheissaan vaikutti olevankin, hän oli yleensäkin jutuissaan luontofasisti, ihmisten joutaakin hävitä maapallolta, että luonnon saastuminen loppuu. Ei kannattanut maahanmuuttoa, afrikkalaistytöille savimajoissaan ei suositella koulutusta, alkavat pian sen myötä lisää kuluttamaan, ikään kuin naiset ja tytöt olisivat suurimmat maailman tuhoajat. Sitä esim afganistanilaismiehet Talibanit, noudattavat. Kaasuttavat nuoria tyttöjä kouluihinsa, etteivät saa koulutusta ja ala viedä miehiltä perheen päänä olevaa statusta, jossa nainen on nyrkin ja hellan välissä ja on miehen alamainen. Sodat ovat ihan hyviä aika-ajoin, jotta kansa saadaan vähenemään ja luonto pääsee liiallisen saastan ja kulutuksen alta taas elpymään. Linkolan teesit eivät käy nykyvihreisiin ollenkaan, eivät niitä kyllä hyväksyneet silloin puolueeen alkuaikoinakaan.

        Arvostin Linkolaa paljonkin toisaalta ja toisaalta en. Mutta todella mielenkiintoinen persoona oli. Olen nyt lukenut paljonkin hänen juttujaan että hänestä kertovia asioita. Olen niitä lukenut paljon jo vuosien saatossa, esiintymisistään mm luennoitsijana milloin missäkin tlaisuudessa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Tjaa, hymiöiden tarkoitus lienee selventää tyhmemmän puoleiselle lukijalle (kuten miulle) lauseen merkitys. Tuo merkki on joko kerällä oleva kalkkarokäärme tai sitten uhitteleva käsivarsi...elikkä merkin selventävä vaikutus jää epäselväksi.

        Jeeee 😂😂

    • Noh ni, kevään eka sähköinen lenkki tehty. 15 joutsentakin venytteli kaulaansa tuolla järvellä. En ole varma oliko kyhmy vai laulujoutsenia kun en päässyt tarpeeksi nokikkain. Luultavasti kyhmy, koska se on yleisempi laji täällä päin.

      Sitten polulla tepasteli vastaan kaksi kiukkuista paskohanhea. Oli pakko ajaa aika likeltä ohi, toinen alkoi uhkailla shhhh -äänellä. Voisin vaikka vannoa että myös irvisti ja näytti "hampaitaan". Likellä siis oli etten joutunut hanhen syömäksi.

    • Meri on ollut vapaana koko talven tuossa ihan lähellä, mutta yhtään hanhea en ole onnistunut tuossa talon edustan nurmikolla näkemään, vaikka on täysin paljaana lumesta, vaikka osittain jo viheriöi, jokunen uusi ruohonsilmu sieltä jo varmaan nokkaan tarttuisi. Sain taas hengitysliitosta pikkupussillisen rairuohon siemeniä, pitäisiköhän käydä sirottelemmassa ne tuolle nurtsille, jos vaikka itäisivät ja tulisi pieni tukko tuoretta ruohoa niiden nokittavaksi pääsiäiseksi, koska en viitsi sitä kotona kasvattaa, koska edes nuoriso ja pikkuinen eivät pääse meille sitä ihailemaan.

      • Mehän ollaan menneinä vuosina usen vietetty pääsiäistä E-Pohjanmalla. Siellähän poltetaan valakioita pääsiäsilauantaina. Käytännössä siinä kokossa palaa vaikka mitä jätteitä, jäteöljyjä ja jopa autonrenkaita. Jälkimmäisistä ei ole kyllä itselläni havaintoa, vaikka aika monta kokkoa olen ollut polttamassa. Toisaalta kokko oli aina melko isoksi kasattu jo siinä vaiheessa kun me muut porukat sinne saavuttiin. Ties mitä se appiukko oli sinne alimmaksi piilottanut. Kauhia savu pääsiäisenä siis pohjanmaalla.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mehän ollaan menneinä vuosina usen vietetty pääsiäistä E-Pohjanmalla. Siellähän poltetaan valakioita pääsiäsilauantaina. Käytännössä siinä kokossa palaa vaikka mitä jätteitä, jäteöljyjä ja jopa autonrenkaita. Jälkimmäisistä ei ole kyllä itselläni havaintoa, vaikka aika monta kokkoa olen ollut polttamassa. Toisaalta kokko oli aina melko isoksi kasattu jo siinä vaiheessa kun me muut porukat sinne saavuttiin. Ties mitä se appiukko oli sinne alimmaksi piilottanut. Kauhia savu pääsiäisenä siis pohjanmaalla.

        Kerran olimme juuri pääsiäisenä siellä Seinä- ja Kauhajoella ja näimme noita savuja siellä sun täällä palamassa. Oli peltojen laidoilla isoja ja talojen lähellä pienempiä kokkoja. Tuo perinne ei ole kaiketi missään muualla Suomessa, en tiedä. Juhannuskokot palavat siellä sun täällä.

    • Tänään soitin sitten sinne pankkiin, että saan sen tunnuslukulaitteeni pois PUK-koodia vaatimasta. Olikin melkoisen kinkkinen juttu, koska soitin sinne meidän langalla, enkä kännykälläni. Pankin tiedoissa on vain kännykkäni numero. Vaati siis melkoista tunnistautumista. Piti melkein kertoa, että olen syntynyt pienenä jne. Kaikenlaista piti kertoa, että sain todistettua että minä olen minä. Onnistui lopulta. Hän laittaa joka tapauksessa minulle tulemaan uuden härpäkkeen tämän entisen tilalle, joka on toiminut huonosti jo ainakin vuoden ajan. Meillä ei ole enää toiminnassa tunnuslukulistaa, sitä pahvista korttia, jota monet ovat harmitelleet, että poistettiin käytöstä. En myöskään halua mobiililla laskuja maksaa. Virkailija olisi myös opastanut minua maksamaan laskuja tietokoneella siten, että minä ottaisin mobiilisovelluksen, jolla kirjautuisin verkkopankkiin ilman tätä härpäkettä, mutta sekään ei onnistunut, koska kännykässäni en ole koskaan kirjautunut sinne dna-kauppaan, joten kun yritin kirjautua sinne, ei onnistunut. Olisi taas pitänyt keksiä salasanoja ja vaikka keksin, ei hyväksynyt. Luovuimme yrityksestä tällä kertaa. Niin että huoh ja vielä kerran huoh.

      • Osuuspankilla ainakin nykyään toimii homma sutjakkaasti ilman availukulistoja, toki sitten tarvitaan luuriin pankin sovellus jonka "mobiiliavaimella" voi korvata tuon avainlukulistan.

        Mutta ylipäätään on toki niin, että monille ihmisille tällaiset järjestelmät ovat liian hankalia, eikä edes pelkästään ikäihmisille. Liian nopea on tahti mobilisaatiossa.

      • Anonyymi

        Kuten who mainitsi mutta

        itse käytän mobiilia vain joskus, varsinkin silloin, kun ei tarvitse tarkistaa laskua. Vaikka puhelimessa saa suurennettua näkymän, mutta turhaa liikuttelua se aiheuttaa laskun tarkistamisessa. OP myös jakaa avainlukulistat, sillä niitäkin on kiva käyttää esim. vero ja trafi ja kanta.fi avautuvat isommalle ruudulle niillä. Avainlukulistat OP lähettää myös automaattisesti postissa ilman eri tilaamista.

        Varsinkin trafia käytän paljon, sillä otan asuntoauton käyttöön ja poistan käytöstä usein. Tämä sujuu tosi hienosti tietokoneella ja tunnusluvuilla ja koska liikenteeestä poisto vaatii myös pankissa käynnin eli 5 euron maksamisen, niin luurilla saattaisi säheltää, kun pitää käydä välillä pankissa.

        Nykyajassa on helppoa se, että kaikki asiat viranomaispalveluja myöten voi hoitaa verkossa. Vaikka kännykällä jos haluaa.

        Mutta kuten sanottua, koko kansaa ajatellen digitalisaatio etenee liian nopeasti.
        Taisin käyttää edellisessä viestissä sanaa "mobilisaatio", tarkoitin siis tietysti digitalisaatio.
        Mobilisaatio tarkoittaa liikekannallepanoa.

    • Hiljaasta on työrintamalla. Mikäs se on eläkeläisten ollessa, rahaa tulee kuin rännistä.. mutta meikällä ränni alkaa kolista tyhjyyttä. Saattaa tulla sekin aika, että joutuu hakemaan työttömyyyskosrvausta. Hienoa sinänsä, että valtiovalta muistaa jollain tavalla meitä yrittäjiäkin. Yleensä se muistaa vain verottajan kautta.

      Kesäiset on kelit. Eilenkin tais nousta 14 asteeseen jossain vaiheessa.

      Joutui sitten Boriskin teholle, toivottavasti selviää, vielä nuorehko mies. Jotenkin on niin, että tuommoisten tunnettujen henkilöiden kautta koronan tuhovoima tulee ikäänkuin enemmän iholle.

    • Anonyymi

      Finpanden sovellus

      Mitenhän on? Jos oikein olen tajunnut, niin kun on itse antanut nimettömänä luvan seurata omaa mobiiliaan ja merkinnyt siihen sitten, onko oireellinen vai ei ... miten muuten mahdollisesti altistunut/oireellinen/sairas voi liikkua, sillä hänenhän pitäisi olla kotona karensissa (tai tietysti pahemmassa tapauksessa sairaalassa)

      Lisäksi minusta, jos ottaa sovelluksen käyttöön ja itsellä on rajoitettu datan käyttö, niin voipi tulla yllättävä lasku. Tästä en tiedä kylläkään, mutta käsittääkseni siellä taustalla on aktiivinen kartta ja aktiiviset sovelluksen käyttäjän näkyvissä "suorana lähetyksenä" ja taatusti syö tuo palvelus dataa.

      edson

      • Anonyymi

        FinPandemin sivuilta

        "Tärkeää olisi myös saada mahdollisimman paljon tarkkaa tietoa siitä, missä oireiset sekä mahdolliset jo COVID-19 -positiiviseksi testatut ihmiset liikkuvat."

        Siis liikkuvat, haloo!!! Heidänhän pitäisi olla nimenomaa karenssissa. Joku nyt mättää tai sitten olen käsittänyt aivan pieleen, mikä ei ...

        edsonille ole ihan uutta

      • En ole tutustunut asiaan, mutta liekö joku sellainen sovellus joka on esim bleetoothin kautta anonyymisti jollain tavalla linkittynyt muihin lähistöllä oleviin puhelimiin joihin on tämä sovellus asenettu. Jos sitten jollekulle tulee koronadiagnoosi ja tämä henkilö kertoo sen sovellukselle, sovellus osaa informoida tartunnasta muille puhelimille jotka ovat aikaisemmin olleet tartunnan saaneen lähistöllä. Näin ihmiset saavat tietää olleensa tartunnan kantajan lähellä.

        En siis tiedä onko tästä kyse, mutta tuommoinen on ollut suunnitteilla.

        Toki sitten voi laskua tulla jos omassa liittymässä on rajallinen määrä dataa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        En ole tutustunut asiaan, mutta liekö joku sellainen sovellus joka on esim bleetoothin kautta anonyymisti jollain tavalla linkittynyt muihin lähistöllä oleviin puhelimiin joihin on tämä sovellus asenettu. Jos sitten jollekulle tulee koronadiagnoosi ja tämä henkilö kertoo sen sovellukselle, sovellus osaa informoida tartunnasta muille puhelimille jotka ovat aikaisemmin olleet tartunnan saaneen lähistöllä. Näin ihmiset saavat tietää olleensa tartunnan kantajan lähellä.

        En siis tiedä onko tästä kyse, mutta tuommoinen on ollut suunnitteilla.

        Toki sitten voi laskua tulla jos omassa liittymässä on rajallinen määrä dataa.

        Mobiilidatasta puheenollen, se on kyllä harvoja asioita jotka ovat vielä halpaa hupia. Mie käytän luuria navigaattorina verkkoyhteydellä aina ajessani, samoin kuuntelen musaa ynnä muuta striimattuna verkon kautta tunteja joka päivä. Käytössä on verkon maksimiteho, en edes muista onko nykyisessä liittymässä datakattoa. Joka tapauksessa tuon liittymän hinta on jotain pari kolmekymppiä.

        Minullakin on liittymä, missä rajaton määrä puheluita, viestejä (paitsi multimediat), dataa. Maksaa muistaakseni n. 31€ kuussa. Helppo kun ei tarvitse vahtia, kuinka paljon mitäkin toimintoa on käyttänyt. Esim. mökillä ollessani katselen mm. telkkariohjelmia ja elokuviakin puhelimen toimiessa hotspottina.

        Joo, toi hotspotti on kätevä systeemi, tuo tehokkaan verkon kaikkialle tietsikkaakin varten. Toimivatkin nykyään kuin junan vessa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        En ole tutustunut asiaan, mutta liekö joku sellainen sovellus joka on esim bleetoothin kautta anonyymisti jollain tavalla linkittynyt muihin lähistöllä oleviin puhelimiin joihin on tämä sovellus asenettu. Jos sitten jollekulle tulee koronadiagnoosi ja tämä henkilö kertoo sen sovellukselle, sovellus osaa informoida tartunnasta muille puhelimille jotka ovat aikaisemmin olleet tartunnan saaneen lähistöllä. Näin ihmiset saavat tietää olleensa tartunnan kantajan lähellä.

        En siis tiedä onko tästä kyse, mutta tuommoinen on ollut suunnitteilla.

        Toki sitten voi laskua tulla jos omassa liittymässä on rajallinen määrä dataa.

        Jotakuinkin juuri noin olen ymmärtänyt eli bloothuutilla ... mutta ihmettelin tuota "mainosta" että tartunnan saaneet siellä kulkevat ja heidän täplänsä näkyisi punaisena eli muut koettavat välttää tätä kuljeksijaa, jonka pitäisi olla siis karanteenissa mieluummin.

        Puhelinliittymäni pitäisi ns. päivittää eli hinta nousisi vuoden aikana noin 10 ekua x 12 kk, vaikka viiden gigan käyttö riittää tavalliselle tallaajalle hyvin. On mainio tuo whatsapp ja liittymän käyttö myös Euroopassa. Navina en käytä puhelinta, en leffojen katsomiseen, en you tuben ja musiikin kuuntelemiseen ... navi hoitaa, telkku hoitaa, radio hoitaa ja hitsi cd hoitaa jos tarvis.

        Jumankauta, oli miten oli, niin on ajat parantuneet. Ennen piti olla jumalattoman pitkä johto, kun lähti lankapuhelin kainalossa vaikka vain Affenanmaalle

        Hotspotti

        Tällainen rintataskussa ja 10 gigaa lisää Euroopassa, Suomessa ääretön langaton datankäyttö ja kk. hinta siis liikuteltavana kotipäätteenä 17,90 ekuu. http://bot.fi/38uw Mainio vehje, kohta varmaan ei näitä saa, koska liian helppoja ottaa mukaan. Ja toimi moitteetta 2018 Euroopassa, vain aivan muutamassa paikassa näytti punaista eli ei yhteyttä . Latautuu tupakansytyttimestä, jollei 220 saatavissa ja akku kestää parin tunnin ajan ainakin.

    • Juu, ei tulisi mieleenkään katsoa puhelimesta jotain elävää kuvaa, lukeminenkaan ei ole sillä mukavaa, mutta tuleepa sitäkin tehtyä, tosin etupäässä vain uutisia (ja niitä viestejä, tietty). Mökillä on mukava lojua punkassa tietsikka sylissä ja katsoa, mitä lystään. Siipalla on ihan omat telkkariohjelmansa, joten hänen ei tarvitse kuunnella minun mäkätyksiäni kanavilla surffailustaan. - Mikä peijoona siinä onkin, että just miehille kake on lähes elämän eliksiirin veroinen kapistus;))

    • Kaukosäädin ja mies

      Nykykaukosäätimetkin ovat ehkä ... en sano ... mutta sen sanon, jos Spede eläisi, niin se keksis kyllä naisen lokiikan tuosta kaukosäätimen käytöstäkin. 😂😂 nää ei oo mitään käärmeitä

      • Eipä oo toista Speden vertaista keksijää vielä ilmaantunut! Harmi, ettei hänellä ole poikaa😁

    • Anonyymi

      Melkoinen keksijänero Spede olikin. Ja naisen logiikat olivat mainioita.

      Cee

      • Mie oon aina tykännyt Speden varhaisimmista elokuvista. Uunoja tehtiin aivan liikaa, pari kolme olisi riittänyt sen idean pohjalta. Rahan arvon Spede toki tunsi.

        Sitten oli muinoin radiossa sellainen Speden kirjoittama hupailusarja kuin Papukaija G. Pula-aho. Mainiota sanailua, Leo Jokela oli aivan hulvaton nimiosassa.

        Olihan toki naisen logiikka -sketsitkin ihan ok.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mie oon aina tykännyt Speden varhaisimmista elokuvista. Uunoja tehtiin aivan liikaa, pari kolme olisi riittänyt sen idean pohjalta. Rahan arvon Spede toki tunsi.

        Sitten oli muinoin radiossa sellainen Speden kirjoittama hupailusarja kuin Papukaija G. Pula-aho. Mainiota sanailua, Leo Jokela oli aivan hulvaton nimiosassa.

        Olihan toki naisen logiikka -sketsitkin ihan ok.

        Pula-aho oli todella makea tyyppi, harmi että Leo Jokela kuoli niin nuorena. Kukaan ei ole korvannut häntä.

    • Nyt on kyllä niin keväinen päivä, ettei enää paremmasta väliä. Vähän keväthommia olen saanut tehtyä ulkona, mutta ei jostain syystä ole kovin kova draivi päällä.

      Spedestä muistan sen jonkun telkkariohjelman, nimi taisi olla Speden Spelit tjms, missä kilpailijat tekivät kaikenlaisia juttuja. Jossain vaiheessa Arja Koriseva tuli vetämään ohjelmaa. Silloin minulta meni maku siitä tytöstä. Se kätkättäminen alkoi ohjelman ekalla minuutilla ja jatkui viimeiseen, ja rupesi rasittamaan. LiisaO tuolla ylempänä mainitsi jostain ohjelmasta viime viikolla, misssä AK oli mukana. En katsonut, vai tulikohan se radiosta.

      Tehtiin juuri lenkki. Ja hiki tuli pintaan vaikka sisäpaidan päällä oli vain ohut ulkoilutakki. Valkovuokotkin jo nostaneet päänsä. Taitavat mennä jo ohikin äitienpäiväksi. No, kaupasta varmaan saa muita kukkia.

      Rapuselta piti kysymäni, kun olet kommentoinut tervarin labraan pääsyvaikeuksia, joko on tärpännyt? Kummalta tuntuu, ettet sinne pääse. Tuo INR-arvohan on tosi tärkeää tietää säännöllisin välein.

      Täällä meidän tervarissa on ihan oma koronanumero. Jos jotain muuta asiaa on, niin omahoitajalle voi soittaa hänen numeroonsa. Hän soittaa takaisin viimeistään seuraavana päivänä. Mutta onhan siellä Hesassa tietysti toinen tilanne, kun väkeä piisaa ja tautisia on nyt paljon.

      Meillä on myös nettipalvelu, jossa voi mm. kertoa oireistaan ja pistää muutakin tekstiä, ja vastaus tulee viimeistään seuravana päivänä, ellei ole jotain vakavan tuntuista, jolloin yhteys otetaan heti. Sen kautta esim. itse sain määräyksen Hb:n ottoon labrassa. Minulla se alkaa olla sellaisissa lukemissa, että taitaa suonissani virrata puuro eikä veri. Nyt pitää labraankin tilata aika. Onneksi, niin ei tarvitse siellä odottaa ryysiksessä.

      Hyvää kevätiltaa!

      • Anonyymi

        Pääsinpäs ketjuun! Olen tänään saanut vain valkoisen näyttöruudun, kun olen klikannut täällä jotakin keskusteluketjua. Ketjujen nimet tuli kyllä ensin näytille. Luulin jo että minut on suljettu pois kokonaan, kun yritin kirjautumatta, mutta sitten kävin kirjautumassakin, ei auttanut sekään. Nyt pääsin.

        Niin, olen purputtanut tuolla toisaalla noista Marevan-kokeista. Niistä ei saa tietoa mistään. Kyllä minä voisin mennä kokeisiin, mutta en haluaisi mennä jonottamaan kaikkien mahdollisten tartuttajien sekaan kun on tämä sydänhommani riskitekijä, joten en haluaisi saada lievääkään tartuntaa. INR-arvo pitäisi kuitenkin saada myös tämän sydänhomman takia, joten se on nyt ongelma. Eikä se koske ainoastaan minua, meitä on paljon.

        En kirjautunut taaskaan, mutta olen

        Rapu

    • Minulla on myös labrakokeet tervariin taas huhtikuun lopulla. Ne ovat normi turvakokeet reumalääkkeiden takia joka kolmas kuukausi. En vielä tiedä, uskallanko mennä, minulla ei ole sinne mitään kellonaikaa, ja siellä on monesti paljon väkeä. Kellonajankin saa jos etukäteen tilaa.

      Olen myös joskus ottanut sinne yhteyttä netin kautta, meilläkin on se mahdollisuus. Useimmiten uusin jonkin reseptin sen kautta ja pari kertaa olen ottanut yhteyttä muusta syystä esim sydämen flimmeristä ja käsivarteeni ilmestyneestä vyöruususta.

      • Anonyymi

        Cee, olisi tosi tärkeää sinun päästä noihin kokeisiin. Olisiko sinun mahdollista saada puhelimessa sellainen aika, että muita samaan aikaan olisi vähän. Sinullahan on ihan todellisen totinen tarve siihen, ettei sinun tarvitsisi mennä väen paljouksiin.
        am

    • Tuli tuosta Korisevan naurusta mieleeni, jota A-mummukin kauhisteli, että mikä on LiisO:n tilanne, kun olet ollut hiljaa kolme päivää. Olet ollut kyllä monesti viikonkin kirjoittamatta tänne, mutta nyt koronan aikaan ajattelin kysyä. Rapukin on monesti tänne kirjoittamatta, mutta tiedän, että hänellä on kaikki hyvin, kun näen hänet hesarin palstaoilla.

      • Toivottavasti miun runsas kirjoitteluni ei vie kirjoitushaluja muilta, vähän semmoinen intuitio on joskus käväissyt mielessä. Syyttäkää koronaa siitäkin. Huomenna kyllä on taasen töitä.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Toivottavasti miun runsas kirjoitteluni ei vie kirjoitushaluja muilta, vähän semmoinen intuitio on joskus käväissyt mielessä. Syyttäkää koronaa siitäkin. Huomenna kyllä on taasen töitä.

        Dr, veikkaan, että kirjoitushaluttomuutta esiintyy syystä mistä milloinkin, viimeksi ehkä kuitenkin sinusta. Mukavaa, kun kerkiät täällä välillä arkenakin käydä.

        Työn puute on työteliäälle stressaavaa. Mutta onhan täällä mukavaa - vai onko? - juttuseuraa pieneksi virkistykseksi. No, kuha hupatan. Ei työn puutetta korvaa mikään muu työ. Tsemppiä!
        am
        Ps. ja taas hävinnyt kirjautuminen; en jaksa palata siihen tilaan.

        Siis työn puutetta ei korvaa mikään muu kuin työ.
        am

      • Anonyymi

        Koneessani on alkanut kummitella. Siirtyminen end-näppäimellä ketjun loppuun ei onnistu chromella, IE:llä kyllä, mutta se on muuten kurja selain. Kirjautumisen mahdollisuus on kadonnut kokonaan. Välillä koko ketju muuttui omituisen näköiseksi, pelkkä vaakaviiva erotti kommentit toisistaan, yläpuolella kirjoittajan nimi jos on kirjautunut, muuten saa arvuutella anonyymeja. No tämä kuulostaa nyt ihan hölmöltä, mutta jotain omituista häikkää tässä vanhassa koneessa on niin etten juuri jaksa pelehtiä sen kanssa.

        Täällä meillä päin ei ole kuin muutama sairastunut, itseeni ei käänteinen arpajaisvoitto ole osunut eikä kehenkään tuttuunkaan. Talvi jatkuu, takapihan jalkakäytävä on edelleen jäässä ja mulla koiralenkillä luistonestot saappaissa.

        Olen katsellut hyviä trillereitä: DNA, Syntinen ja se W:llä alkava norjalaisruotsalainen ovat viihdyttäneet minua Areenassa. Hyvää pääsiäistä jokaiselle ja yritän lukea jos läppäri sallii.

        Hyvä, että ilmoittelit itsestäsi. Minullakin chrome kenkkuili aamulla, kenenkään kirjautumisia ei näkynyt. Sitten menin kettuun ja hyvin pelitti. Nyt tämä chromekin taas toimii. Taitaa ollaa vikaa S24:ssä. IE on tosi huono S24:ssä, muuten hyvä toistamaan youtubea. Se varoitteleekin, että lopettaa vuoden lopulla päivitykset. Hyvää pääsiäistä sinulle.

        Cee

    • Voi voi Whoo, sinun kirjoituksesi eivät taatusti vie kirjoitushaluja keneltäkään, älä sellaista edes kuvittele. Kirjoita huomennakin jos suinkin jossain välissä ehdit ja vaikka tänään vielä. Ei täällä ole rajoitettu kirjoituksia mitenkään, vaikka meitä muuten rajoitetaan kaikin tavoin nyt koronan aikana. Se on kuin mikäkin peikko, jota ei näe, mutta on jopa tappava.

    • No miten lienee, intuitioni ovat yleensä erehtymättömiä.

      Tää kirjautumisjuttu on tosiaan omituinen, ilmeisesti siinä on jokin aikakatkaisu, kovin pitkään ei yleensä pysy kirjatuneena. Itselläni on tapana - jos huomaan muuttuneeni anonyymiksi - yksinkertaisesti vain kopioida teksti kirjoituskentästä ja peistata se kirjautumisen jälkeen takaisin. Ei vie montaa sekuntia.

      Nyt tuntuu siltä että sauna kutsuu.

    • Kevättä on aika lailla ilmassa. Lämmintä päivisin. Eilispäivänä ahkeroin pihamaalla. Oksasilplpurilla ryskytin kuivia risuja rouheeksi. Nyt toinen silmä pikkaisen punoittaa ja on valonarkakin. Olihan minulla ne hyvät silmäsuojaimet, mutta silpun lapiointivaihessa silmäsuojaimet roikkuivat pihakeinussa. Siinä hetkessä pölyt varmaan olen silmääni saanut. Tänäänkin taas pihalla jotain puuhastelen. Kyttäilen ainakin harakoiden risupesätalkoita. Tehneet huteroa risuläjäänsä parisen viikkoa isoon pihasalavaan. Koskapa kesä tietystikin tulee, toivottavasti jokaiselle, niin siihen sopii hyvinkin "summertime" itse George Gershwinin tulkintana. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=ixdJLXDT_QM

      • Piano-osuuuden sävelsi George gershwin ja lauluosuuden Abbie Mitchell. vaikkakin Ella Fitzgerald on summertimen tunnetuksi tehnyt. Puosu

    • Kesäiseltä tuolla ulkona näyttää olevan, kun ikkunasta katsoo. Lämpöasteitakin täytyy olla melkoisesti, en ole vielä katsonut netistä. Meillä on partsilla mittari, mutta se näyttää aina valtavasti enemmän kuin on oikeasti, koska on lasitettu ja aurinko lämmittää sen.

    • Katsoin tuon lämpötilan, meillä 10, Sydneyssä 18, heillä on tosin kello jo illalla 8, alkavat olla jo syksyiset kelit heillä.

    • Joku oli kirjoittanut runoketjuun kauniisti sinivuokoista. Tänään lenkillä itsekin ihailin niitä. Olivat todella ihania väriläiskiä muuten kuolleen värisessä maastossa, kirkkaassa auringonpaisteessa. Jotain kaunista tämän ruman koronavitsauksen keskellä.

      Aikamoisen lisäbudjetin hallitus teki. Hienoa, että ihmisten henkisetkin tarpeet on otettu huomioon. Myös sossupuolen saama lisäraha tulee tarpeeseen eikä varmaan edes riitä. Lapsiperheistä moni on ilman koronaakin vaikeuksissa saati koronan jälkeen.

      Hirvittää. Hirvittää se, miten ihmiset pääsevät koronan jälkeen taas elämään kiinni, ja se miten valtion karmeaa velkaa ruvetaan sitten maksamaan. Voi olla, että siinä eläkerahastotkin otetaan apuun. Jää nähtäväksi. Vanha sanontahan on: se näkee joka elää.

      Tänään on meilläkin netti tökkinyt kunnolla. Välillä pääsee ja välillä ei. Puhelimen hotspotti kyllä pelaa. Ja sillä pääasiassa tänään olen tietsikkaani käyttänytkin.

      Tässä ollaan siipan kanssa mietitty, mihin ajankohtaan kauppa-asiat tänä viikonloppuna pitäisi sijoittaa. Joku kauppias sanoi, että pelkää ruokakauppoihin syntyvän koronalinkoja, kun ihmiset haalivat pääsiäisruokia. Me kyllä pärjäämme ruoan puolesta vaikka kaikki pyhät. Pakastimesta löytyy yhtä sun toista. Lammastakin olemme sunnuntaiksi jo hankkineet. Tosin tällä kertaa valmista. Tavallisesti laitan sen itse, mutta nyt kun ei ole kuin kaksi syöjää niin valmis ajaa hyvin asiansa.

      HUS rakentaa Meikun parkkihalliin telttasairaalan. Ahistuksesta puhuttiin aiemmin radiossa, ja minua varmaan ahistaisi hirveästi, jos joutuisin koronaa sairastamaan parkkihallin telttasairaalassa. Hengitysvaikeuksia tulee melkein jo ajatuksesta. Kuinkahan siellä saadaan ilmastointi toimimaan. Mutta johonkinhan sairaat pitää saada hoitoon, jos uusia potilaita tulee nykytahdilla.

      Voikaa hyvin!

    • Minäkin huomasin sen kauniin sinivuokkorunon.

      Minäkään en ole juurikaan ajatellut, mitä pääsiäisenä söisimme, koska rakas lapsenlapsenlapsemme vanhempiensa kanssa eivät pääsekään meille, olisimme niin mielellämme passanneet heitä. Pikkuinen oli jo etukäteen pyytänyt papalta, että viethän hänet sinne hoploppiin, johon viimeksikin veit, mutta nyt se ei onnistu, nekin ovat kiinni. En pyydä edes poikaamme ja hänen avokkiaan meille, ovat juuri sitä 50-59 ikäluokkaa, jotka ovat saaneet eniten tartuntoja. Ja avokkinsa on varsinkin mahdollinen tartuttaja työnsä vuoksi. Asuvat täällä Vantaalla. Meilläkin on siis vain kaksi syöjää pääsiäisenä. En istuttanut edes rairuohoa, enka taida etsiä esille muutakaan pääsisäisrekvisiittaa.

      Luin että Sipoossa on tavaton määrä koronan kantajia asukaslukuun nähden, siellä asuu 3 perhettä U:n puoleista veljensä sukua. Ei ole kyllä aiettakaan tavata heitä.

      • Anonyymi

        Täällä vietän pääsiäistä yksin enkä yhtään onnettomana. Yksi hankkeeni on saanut myöntävän ratkaisun. ( Sen voit ehkä lukea toisesta ketjusta)

        Marketissa oli ihan tavallista. Joku hienompi pariskunta siellä liikuskeli, liekö ollut tänne vahingossa joutuneita..

        Minä olen niin monet pääsiäiset, joulut yms viettänyt yksin, etten viitsi sitä surra. Rakkaat romaanit ja tuttujen tarinat kertovat, kuinka ihmisten elämät menevät eri ratoja.
        Pariskuntien elämät menevät toisin kuin leskien tai eronneiden eikä mikään tapa ole parempi kuin toistaan. eikä onnellisempi varsinkaan.

        Upeeta, että saitte asian hoidettua toivomallanne tavalla. Onnea.
        am

    • Anonyymi

      Oli kaiketi m:n tuo edellinen kirjoitus. Siellä siis vielä talvinen kevät. "Täält etelästä sinne pohjolaan, jo kevätlinnut rientää laulamaan..." Sinne nekin tulevat.

      Ei tunnu keväältä. Lintujen laulukin on todella pientä, aamuvarhain ja illalla mustarastas laulelee, mutta muita lintuja ei kuulu, vaikka meillä paljon puita tässä ympäristössä. Peipponen lauloi lenkillämme samoin kiurut tuossa lähipellolla ja hyyppien lisäksi. Mutta pihapuistamme ei lintujen laulua kuulu.

      On hieman huono omatunto. Heti joulun jälkeen tilaamamme viinit Italiasta tulevat huomenna. Tilattiin ne pääsiäiseksi eikä siis tiedetty, mitä tuleman pitää. Mutta onpahan lambadan kanssa herkkupunkut.

      Kauniita unia
      am

    • Anonyymi

      On aika ihme, että nyt tuo suojamaskiskandaali paisuikin tällaiseksi valtavaksi episodiksi. Miten voi varmuusvarastovirasto tehdä tällaisen mokan, että tilaa tavaraa joltain alihankkijalta, joka ei ole virallinen tie, josta tietää, mitä saa.

      Eivät sovi sairaalakäyttöön, joten suojaa siis tavallisia taatikoita, vaikka kauppareissuilla, taikka vanhainkodeissa ja vanhuksilla, joita käy kolme hoitajaa vuorokauden aikana hoitamassa, että vieläkö henki pihisee. Näitä saamme sitten varmaan jatkossa tarpeen mukaan ostaa, nyt niitä ei saa.

      Tiedän, että valtion firmoilla on tarkat hankintasäännöt, mistä saa tilata ilman kilpailutusta. Nyt on siis toimittu aivan toisin ja kyse ei ole muutaman tuhannen ostosta, vaan miljoonista. Muutaman tonnin ostostakin muistan yhden henkilön saaneen syytteen.

      Cee

      • herää tietenkin epäilys huoltovarmuuskeskuksen asiantuntijuudesta. Varastossa on läjäpäin vanhentuneita artikkeleita. SARS ja sikainfluensa on vanhaa historiaa. Siitä ei tosin taidettu oppia mitään. Voi olla että osaajat ovat lähteneet talosta aika päiviä sitten. Vain "rupusakki" ja "kyllä tämä tästä" porukka on jäljellä. Hätäpäissään etsivät jobbareita jotka voisivat auttaa. ihmeellisiä jobbareita ovatkin löytäneet. Seiska-lehden kansikuvaihmisiä. Niinhän se nyt menee. Voi olla että huoltovarmuuskeskuksella ei ole yhtään sairaalatarvike- eikä suojamaskialan luottomiestä Kiinassa etuja valvomassa. Sellaista jolla olisi vuosien liikesuhteet alan tehtaisiiin, päättäjiin ja Kiinan kielen taitoa. Se onnistuu jolla on verkostot ja kontaktit kunnossa. Jos verkostoa ei ole eikä edes ainuttakaan kenttätason luottomiestä niin huijatuksi tulee varmasti. Yksi oikeanlainen luottoihminen riittää. Ei tarvita enempää. Jos sellaista ei ole niin pihalla ollaan. Puosu

      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        herää tietenkin epäilys huoltovarmuuskeskuksen asiantuntijuudesta. Varastossa on läjäpäin vanhentuneita artikkeleita. SARS ja sikainfluensa on vanhaa historiaa. Siitä ei tosin taidettu oppia mitään. Voi olla että osaajat ovat lähteneet talosta aika päiviä sitten. Vain "rupusakki" ja "kyllä tämä tästä" porukka on jäljellä. Hätäpäissään etsivät jobbareita jotka voisivat auttaa. ihmeellisiä jobbareita ovatkin löytäneet. Seiska-lehden kansikuvaihmisiä. Niinhän se nyt menee. Voi olla että huoltovarmuuskeskuksella ei ole yhtään sairaalatarvike- eikä suojamaskialan luottomiestä Kiinassa etuja valvomassa. Sellaista jolla olisi vuosien liikesuhteet alan tehtaisiiin, päättäjiin ja Kiinan kielen taitoa. Se onnistuu jolla on verkostot ja kontaktit kunnossa. Jos verkostoa ei ole eikä edes ainuttakaan kenttätason luottomiestä niin huijatuksi tulee varmasti. Yksi oikeanlainen luottoihminen riittää. Ei tarvita enempää. Jos sellaista ei ole niin pihalla ollaan. Puosu

        Sanos muuta Puosu. Näin on varmaan käynyt, kun hätäpäissään tilataan. Ei ole kuitenkaan kyse vain muutaman tonnin ostoista, vaan miljoonien. Nyt on kaikenlaisia välistä vetäjiä ilmestynyt markkinoille, kuten USA:kin vetänyt välistä jonkun maan ostot.

        Cee

    • Kyllä minäkin äimistyin kun luin, että virallisia hankintoja tehdään kyseenalaisia väyliä käyttäen. On ehkä tilanne niin kova ja varusteista pula, että kaikki keinot pitää käyttää suojainten saamiseksi. Se vähän ihmetyttää, kun vasta nyt Suomessa ryhdytään suojaimia valmistamaan ja osin sekin vielä vasta suunnitteluasteella.

      No, hyvähän täältä karanteenista on räkyttää. Etenkin, kun todellinen totuus asiasta ei ainakaan vielä ole julkisesti tiedossa. Mielenkiintoista kuulla tarinan loppu. JOs sitä koskaan edes kerrotaan.

      Tänään olen vähän taas siivoillut vähän sieltä sun täältä. Ylimääräisiä kamoja, jotka haittaavat siivousta olen myös yrittänyt piilotella kaappeihin, kun ensin niistä olen poistanut turhaa tavaraa roskikseen vietäväksi. Siippa seuraa hommiani silmä kovana ja puuttuu oitis, jos hänen mielestään jotain ei roskapussiin saa laittaa. Hän on kova keräämään kaikkea. Isänsä oli aivan samanlainen.

      YLE-uutisten sivuilla oli kuvia ihmisten käyttämistä ja väsäämistä suojaimista. Asiantuntijat kyllä sanovat, että suojalla voi estää pöpöjen itsestä muualle lentämisen, ei omaa tartunnan saamista. Jossain kuvassa näin ihmisen naamalla sanomalehdestä tehdyn tötsän, jonka hengitysreiän päällä oli kahvisuodatin. Ei ehkä tehokkaimmasta päästä, mutta yritys hyvä (kymmenen, tulos plus miinus nolla")

      Itse ajattelin vielä illalla käväistä kukkakaupassa. Paitsi jos on väkeä, säästän huomisaamuksi.

      Toivotan kaikille erikoisista oloista huolimatta hyvää pääsiäistä. Pysykää terveinä!

    • Anonyymi

      Läjäpäin vanhentuneita ... yksi luottoihminen riittää ...

      Markkina on kaaoksessa. Piskuisen Suomen luottomies voipi olla kuin lastu laineilla. Ja millaisilla ammattitaidoilla on niitä vähäisiäkin suojaimia käytetty?

      Taisi sanoa Vapaavuori, että niitä "viallisia" Suomeen tulleita ei olisi riittänyt kuin viikoksi Helsinkiin eli ei kuitenkaan kauhia määrä ja sopivat kuulemma hyvin yksityisiin hoitolaitoksiin ... oho siis kotihoitoon ... Yksityisethän eivät ole osanneet muutenkaan hoitaa hommia, kun attendonkin yksi hoitoyksikkö taas otettu kunnalliseen valvontaan ja toimien piiriin.

      Tuskin edellisen hallituksen vaatima väenvähennys huoltovarmuuskeskuksesta johti siihen, että vain "rupusakki" jäi jäljelle. Jos näin, niin kaatopaikan osoite löytyy Sipilästä. Ja myös kokoomuksesta, sillä ainoa tarkoitushan oikeistolla on ollut ajaa kunnallisia alas.

      edson

      • Anonyymi

        Ei jumankauta.

        Lueskelin pikaisesti tämän kauneusyrittäjän ja pikavippi Sarmasteen kinoja. Kyllä todella olisi ollut syytä Sipilän hallituksen jälkeen tarkistaa se, että millaisiin salaisiin diileihin huoltovarmuuskeskus on sekaantunut. Johan on kauan tiedetty, mihin jotkut kokoomuslaiset siirtyivät terveyshoitoyrityksissä odottaen kaiken yksityistettävän.

        Vapaavuori vähättelin niitä velvoitteita, mitä on asetettu sairaanhoitoyksiköille eli 3-6 kk varmuusvarastoja.

        Samalla kiva olisi tietää, minkä laatuisia suojaimia käytetään Singaporessa, opposition mainostamassa ihannevaltiossa.

        Väitetään, että esim Kiinassa, josta korona alkoi, kuolleita on vähän verrattuna esim Italiaan, Usaan ja Espanjaan, koska Kiinassa ja Japanissa on normaalia käyttää kasvosuojuksia jos itsellä on nuha ja yskä, suojaavat sen ihmisen lähellä olevia pisaratartunnalta.

        Nuo, mitä nyt Suomeen saimme kalliilla hinnalla, varmaan sellaiseen käyttöön sopivat, eivät sairaalakäyttöön.

        Oli melkoinen se video, joka oli netissä, miten yhden ihmisen yskäisy kaupan hyllyjen välissä leijui seuraavan hyllyn väliin ja siellä olevan ihmisen päälle suoraan, kunnes vähitellen laantui. Sai siinä kaikki hyllyillä olevat pakkauksetkin ison annoksen niistä partikkeleista, joten teki mieleni tänään ottaa käyttöön joka ruokatavaran desinfiointi, mutta luovuin siitä. Olisi meillä ollut ainakin kloriittia ja 3 % vetysuperoksiidia joskus muinoin apteekista ostettuna, mutta luovuin. Desinfioin taas vain ovenkahvat, U pesi kätensä moneen kertaan, samoin minä, joka laitoin ostokset kaappeihin, U kävi suihkussa kaupasta tultuaaan, että covidit huuhtoutuivat viemäriin saippuaveden mukana naamaltaan. Käsiä on saanut rasvata tänään moneen kertaan, kun tuntuvat niin kuivilta runsaiden pesujen jäljiltä.

        Cee

    • Nyt näyttää taas niin keväiseltä tuolla ulkomaailmassa. Sinne, pienelle kävelylle minunkin vielä pitäisi lähteä; viemään kaapeist kootut kamat omiin laatikoihinsa roskiskatokseen, loput auton takapaksiin talteen kierrätysasemalle vientiä varten. Meidän ovelta on roskiskatoksen ovelle 183 askelta. Jos olisi askelmittarini käytössä, niin sen verran kertaa kaksi tulisi lisää plus täällä huushollissa monet tepastelut päivän mittaan; lenkki on jäänyt tänään. No, en laske askeleita, vaikka se kai on muodissa. Mittari minulla on, mutta ei ole ollut käytössä tuntiakaan.

      Kyllä on käsittämätöntä, että joku Tiina Jylhä on päässyt mukaan bisneksiin tämmöisessä, vakavassa tilanteessa. Joku on tehnyt virhe-arvion. Ei voi uskoa, mutta niin näyttää tapahtuneen. Muutenkin tuntuu siltä, että kaikki kynnelle kykenevät yrittävät vetää välistä, netota vakavasta tilanteesta. Paskiaiset! (anteeksi alatyylinen ilmaisu).

    • Onpa Radio Suomen Illassa makoisa ohjelmaidea. Oikein taylor made meille hulvattoman huumorin ystäville, senioreille karateenilaisille.

      Yleisö sai toivoa tarinoilleen improvisaatiota kahdelta loistavalta taitajalta, pianisti Iiro Rantalalta ja piirtäjä Ville Rannalta (ilmeisesti ohjelma on myös katsottavissa jostain). Vaikka en itse soita pianoa, näin elävästi silmilläni erään vanhuksen kuvauksen ison haeun väsytyksestään. Tai toisen muistostaan "mustalaisten kuningasparin" Allan ja Elli Hagertin virmasta varsasta. Heidän mökkinsä minäkin vanhana stadilaisena muistan, samoin muistan sen saman muistelijan puisen kyltin, Satoja kertoja itsekin kuljin koiria taluttaessani ohi sen hauskan varoituksen:

      Päin mäntyä käy sen ihmisen tie,
      joka roskat ja jätteet metsään vie.

      Siellä se seisoo - ellei joku ole ryövännyt- Keskuspuistoa halkaisevan Ampumaradantien, nyk. (tylsästi) Keskuspuistontaipaleen alussa entistäkin ajankohtaisempana varoituksena.

      • Anonyymi

        Löysin tuon ohjelman Ylen Areenasta ja siinä Iiro tosiaan soitti flyygelillä inspiroimansa musiikin ja Ville Ranta piirsi nopsaan sen taulun, jossa oli tuo teksti ja puita ympärillä ja tamma juoksi siellä metsässä.. Hagertitkin muistan hyvin.

        Cee

    • Kyllä se on karmeeta että kokkorit ja persut täällä hilluvat ja roskasuijaimia maahantuovat ja vielä helvetin enkeleitä avuksi pyytävät muuta mitä muuta kokkareila kuten Tiina Jylhä voisi odottaa.
      Se olisi vaan työllistämässä meitä orjapalkalla. Eestiläisille varmaan makssa riisillä. Kuppi kerrallaan
      Kansalaiset yhtykää ja näyttäkää näille roistoille, persuille ja kokkareille, ettei heille ole Suomessa yösijaa
      Jaakko Hakala

      • Nyt joku voi luulla, että minä ...

        Olen kuitenkin hieman jo, mitens sen sanois, armahtanut yösijankin suhteen. Tulee kuitenkin aika, jolloin Harakan nimittämä poliittinen virkanimitys, johtaja siellä hankintaturvalaitoksessa, perataan ja tuloshan ei voi olla muuta kuin ulos.

        SDP on vuosikymmenten suurin poliittisten virkanimitysten ... jaa hetkinen, lienee myös keskusta kunnostautunut ja en ala laskea määriä, kun en siihen kykene

        Nyt olisi Marinin tuhannen taalan paikka laittaa virastot toimimaan. Työ on valtava, kun on lisäksi viruksen aiheuttama valtava jälleenrakennus ja tasan tarkkaan oppositio tulee huutamaan huutamisen jälkeenkin.

    • Jaahans, pääsiäistä pukkaa. Tässä on taasen ollut kiireitä työrintamalla, en ole edes ehtinyt osallistumaan pääsiäisen muonitus-suunnitelmiin. Kaikki on siis rva W:n varassa. Kaipa tässä nälättä pyhien yli selvitään.

      Melkoista sählinkiä tosiaan suojamaskien hankinnassa. Faktojen puuttuessa vaikeaa ottaa tarkemmin kantaa missä mennään ja kuka kantaa vastuun. Nyt olisi kuitenkin tärkeintä saada niitä maskeja. Syylliset ammuttakoon myöhemmin.

      Hiukan pelottava ja ainakin ennenaikainen on Marinin lausunto siitä että Uudenmaan raja avattaisiin jo viikon päästä. Yhä enemmän tuntuu keskustelu muutenkin siirtyvän taloudelliseen huoleen, maksaa kuulemma - oliko nyt jotain miljardin luokkaa viikossa suomen taloudelle nämä tähänastiset koronan vuoksi tehdyt rajoitukset. Mikähän se mahtaa olla ihmishengen hinta euroina nykyään...

      • "Hiukan pelottava ja ainakin ennenaikainen on Marinin lausunto siitä että Uudenmaan raja avattaisiin jo viikon päästä."

        Samaa mieltä, mutta tämähän onkin vain mielipide. Kiva on kuulla, mitä sanoo THL ensi viikolla. Talousihmisetkään ja hallitusta avustavat eivät tiedä todellista talousvaikutusta edes suunnilleen siitä, jos Uudenmaan rajat avataan. Eilen se a talkin julkistalouden proffa sanoi laskelmien teon mahdottomaksi. Helppo uskoa

        Lopetan nämä nakkikioskijuttuni ja toivon kaikille yrittäjille ja työtä tekeville jaksamisia. Me eläkeläiset olemme kuin pumpulissa verrattuna vaikkapa nuoriin työelämää aloittaviin ja moneen moneen moneen muuhunkin verrattuna.

        Yhtä kuitenkin vähän ihmettelen. Miksei kunnan joitakin työntekijöitä kerta kaikkiaan voida lomauttaa. Mikä oli se hallituksen johtoajatus, että julkinen pyrkisi pitämään ovensa auki kaikilla sektoreilla.

      • edson kirjoitti:

        "Hiukan pelottava ja ainakin ennenaikainen on Marinin lausunto siitä että Uudenmaan raja avattaisiin jo viikon päästä."

        Samaa mieltä, mutta tämähän onkin vain mielipide. Kiva on kuulla, mitä sanoo THL ensi viikolla. Talousihmisetkään ja hallitusta avustavat eivät tiedä todellista talousvaikutusta edes suunnilleen siitä, jos Uudenmaan rajat avataan. Eilen se a talkin julkistalouden proffa sanoi laskelmien teon mahdottomaksi. Helppo uskoa

        Lopetan nämä nakkikioskijuttuni ja toivon kaikille yrittäjille ja työtä tekeville jaksamisia. Me eläkeläiset olemme kuin pumpulissa verrattuna vaikkapa nuoriin työelämää aloittaviin ja moneen moneen moneen muuhunkin verrattuna.

        Yhtä kuitenkin vähän ihmettelen. Miksei kunnan joitakin työntekijöitä kerta kaikkiaan voida lomauttaa. Mikä oli se hallituksen johtoajatus, että julkinen pyrkisi pitämään ovensa auki kaikilla sektoreilla.

        Kyllähän kunnakin työntekijät voidaan lomauttaa, mutta lomautuksen perusteena pitää aina olla se ettei mitään korvaavia töitä todellakaan voida osoittaa. Omassa kunnassanikin on käynnissa työntekijöiden YT:t.

        Nyt voimassa oleva pikalomautus viiden päivän varoitusajalla ei koske kuntien tai valtion palvelussuhteita.

    • Kyllä pitäisi joku tolkku laittaa persujen ja kokkareiden toiminnalle oppositiossa. Onhan aivan järjetöntä että tuollaiset yrittäjät saavat edes sanoa mielipiteensä ja johtaa kansaa harhaan oikealta köyhien ja pakolaisten suojelun tärkeydestä ja köyhän kansan tukemisesta niin ettei olisi pakko mennä riisikupillisella orjatöihin.

      Eikös vaan pitäisi perustuslakiin kirjoittaa rajoitus sasnanvapaudelle noiden varalta. Ennen vanhaan toverien Leonid, Iljits, Fosef ja Vladimir suuren aikaan missaä porvarismiä ei olisi lainkaan sallittu, vaan heille olisi määrätty P merkki ommeltavaksi oikeaan takin hihaan ja se olisi vapauttanut jokaisen taistojen tielle lähteneen kunnon kansalaisen sylkemään heidän päälleen ja potkimaan rautasaappailla häntäluun kärkeen.

      Onneksi noita sietämättömiä riistäjiä ei useinkaan ole suurta enemmistöä kansasta joten tehtävä ei ole vaikea. Hiukan ryhtiä niin pääsemme persuista ja kokkareista eroon ja saamme tilalle niin oikeutetusti aidon ja tehokkaan vihervasemmisto järjestelmän missä aina on kaukonaköinen ja viisas johtaja kuten Taisto ohjaamassa meitä oikeaan eli persujen ja kokkarien ajamiseen vaikka Kuala Lumpuriin. Onneksi Kiinaan heitä ei laskettaisi kun siellä osataan omasta takaa oikea johtaminen mikä pitää kunnon tavalla ajattelevat kansalaiset oikealla ajatusmallilla.

      Kaiken maailman yrittäjät, olkaa varuillanne. Me vielä tuile,mme ja teemme teidät työttömiksi ja syömme itse kaikki hedelmät. Mitä teemme niiden hedelmien loppumisten jälkeen ei ole tämän hetken murhe vaan prikaatien oikeus ja vapaat rajat

      • Anonyymi

        Alihan innostui

        Kyl maar nappaa takaraivosta, kun punavihreä naisporukka johtaa maata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alihan innostui

        Kyl maar nappaa takaraivosta, kun punavihreä naisporukka johtaa maata.

        Mitä ihmettä. Kesti näin pitkään löytää todellinen ja aito taistojen toveri kuten kuuluisa Pohjoishämeen persupyydys, Edson
        Mitenkä hän saattaa nyt verrata minua tunnettuun persuun ja orjatyövoiman riisikupilla palkkaajaan kuten tunnetusti hänen Edsoninsa itse vakuuttamana tämä Singaporen rahastaja Ali al Baba
        Nyt olen todella pettynyt kun luulin jo että vihoviimein saamme oikein joukon persuja jahtaamaan ja porvareita ulos maasta heittämään tarpeettomina ja kunnon kommareita ja vihreitä riistävänä. Jopa välillä ihan töitä tarjoten. Eihän sellainen kunnon peräkammarin kansalle voi kelvata. Pois vaan. Ryhdistäydy takaisin sinäkin Edson herra ja hangot kädessä päin persuja käy.
        Niitä on maaseudulla harvemmassa, mutta jos muuttaa taajamaan niin kohteista joiden kimppuun oiketetusti käydä ei ole pulaa. Melkein joka toinen kun on salapersu ja sehän on tilanne mitä kunnon punainen tai vihreä ei saa sietää.

    • Oho, tais tulla äkkilähtö huoltovarmuuskeskuksen Lounemalle. Marin sanoo ettei
      Lounema nauti enää pääminsterin luottamusta. Taitaa tosiaan olla toiminnan nainen tämä Sanna Marin.

      • Joo, tervemenoa vaan. Vaikka se oli demari Harakan nimittämä, niin sillä on vahva porvaritausta. Kukaties salapersu. Ei muuta kuin maasta pois kuten kaikki sellainen epäinternationaalinen väki jolle tavara on niin tärkeetä että ostaa vaikka persulta.
        Persuilla ka kokkareilla ei saa olla mitään asemaa oikeassa ihmiskunnassa eikä heidän sanomisistaan pidä kenenkään välittää. Kaikki on automaattisest fake news
        Olisi jo aika että me kunnon vihreät ja punaiset ottaisimme maamme johdon luotettaviin kläsiimme ja näyttäisimme miten hankitut eväät syödään.

      • Jaakko-Hakala kirjoitti:

        Joo, tervemenoa vaan. Vaikka se oli demari Harakan nimittämä, niin sillä on vahva porvaritausta. Kukaties salapersu. Ei muuta kuin maasta pois kuten kaikki sellainen epäinternationaalinen väki jolle tavara on niin tärkeetä että ostaa vaikka persulta.
        Persuilla ka kokkareilla ei saa olla mitään asemaa oikeassa ihmiskunnassa eikä heidän sanomisistaan pidä kenenkään välittää. Kaikki on automaattisest fake news
        Olisi jo aika että me kunnon vihreät ja punaiset ottaisimme maamme johdon luotettaviin kläsiimme ja näyttäisimme miten hankitut eväät syödään.

        Heh heh, miullen tais selvitä jutun juoni jo.

    • Onpa ulkona holotna. Ei houkuta lenkkikään. Päivällä olisi vielä voinut mennäkin, mutta oli muita tekemisiä.

      Melkoinen farssi tuo huoltovarmuusjuttu. Johtaja sai sitten lentolähdön. Ansaitusti. Perheensä kyllä säälittää. Mitenhän on ministerin lähtemisen kanssa? Tuskinpa ulottuu sinne saakka.

      Jokuhan(!) on saanut täällä oikein taas purkaa tuntojaan. No, se on hyvä. Aina on sanottu, että kirjoittaminen on oiva konsti päästää paineita, ja näinä aikoina erikoisesti, kun ihmiset ovat kodeissaan kylki kyljessä päivästä toiseen samojen naamojen kanssa. Ja vaikka olisi yksinkin, niin puhuahan ihmisen tarvitsee jollekin, ja sitä jokua jos ei oo, niin sitten kirjaimet käyttöön.

      Whoo tuolla ylempänä aprikoi ihmisen hengen hintaa. En tiedä, mikä se on tänään, mutta vuosia sitten näillä meidän kylillä taisteltiin hirviaidoista erään väylän varteen. Silloin laskettiin yhden ihmishengen hinnaksi n. 2milj€. Aitoja ei tullut, kun todennäköisten kuolemien määrä ei laskelmien mukaan olisi ylittänyt jotain kannattavuusperustetta - liian vähän hirviä? En muista, montako ruumista olisi pitänyt tulla, jotta aita olisi noussut.

      • Trafin tietojen mukaan liikenteessä kuolleen kustannuksiksi tulee tosiaan keskimäärin 2,7 miljoonaa euroa. En tiedä miten tuohon lukuun on päästy, mutta aika isolta tuntuu.

        Jos ihan raaka-aineet vain lasketaan, tuskin mokoma kasa happea, hiiltä ja vetyä ynnä muutamia muita aineita montaa euroa maksaisi.

        Ja mitä hittoa, lunta tulee taivaan täydeltä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Trafin tietojen mukaan liikenteessä kuolleen kustannuksiksi tulee tosiaan keskimäärin 2,7 miljoonaa euroa. En tiedä miten tuohon lukuun on päästy, mutta aika isolta tuntuu.

        Jos ihan raaka-aineet vain lasketaan, tuskin mokoma kasa happea, hiiltä ja vetyä ynnä muutamia muita aineita montaa euroa maksaisi.

        Ja mitä hittoa, lunta tulee taivaan täydeltä.

        Kaikki lasketaan rahassa

        Uudenmaan eristyksen purku. Yhden syrjäytyneen hinta. Vyötärön ympäryksen hinta. Neliöltä saadun tuoton hinta. Riisikupin hinta. Konttilaivan vetokyvyn hinta.

        Toisaalta sitten Intian pohjoisosien näkyvyyden parantuminen, sillä ei ole hintaa. Kasvosuojaimilla on.

        Sitten on vielä ns ihmisarvon hinta globaalisti, sehän on hyvin erilainen maailmankolkasta riippuen.

        Niin paljon kuin tätä katastrofia talouden(kin) näkökulmasta kauhistellaan, mie itsekseni aattelen että totta totisesti, jatkuvan kasvun periaate joutakoon nyt hetkeksi väistymään. Vaan onko se mahdollista, lieneekö olemassa jokin luonnon laki joka määrää että jatkuva talouskasvu on ehdottoman välttämätöntä? Maapallon ekologinen kantokyky on aikoja sitten joka tapauksessa ylitetty, joten pitäkäämme kiinni saavutuista eduista loppuu asti, viimeinen eloonjäänyt sammuttakoon valot.

        Tuli mieleen tuosta ekologisesta kantokyvystä äitini viimeisinä vuosinaan vallannut pelko, että maapallo ei jaksa kantaa kaikkea tätä tavaraa, rakennuksia, liikennevälineitä, jne. No, juurihan saimme lukea maapallon tärähtelystä!

        Jossain vaiheessa jo kauan sitten äitin myös oli sitä mieltä, että netti on pe...leestä. Tähän jälkimmäiseen alan melkein itsekin jo uskoa, kun taas on saanut lukea näistä netissä saastatyötään tekevistä ja sitä nyt juuri vain kiihdyttävistä p...fiileistä ja muista groomaajista.

        Tsot tsot, internet ja tietotekniikka ylipäätään on nykymaailman parhaita puolia. En edes muista miten ennen muka pärjättiin kun ei ollut nettiä?

    • Tässä muutama tukikappale taiston henkeä nostattamaan. Se auttaa jahtaamaan persuja ja kokkareita tai muita porvareita vaikka epäilys muuten saattaisi rintaan hiipiä tässä vale uutisten ja valepropagandan maailmassa.
      https://www.youtube.com/watch?v=JoDsClcGMg8
      https://www.youtube.com/watch?v=-tSnJeLAfak
      https://www.youtube.com/watch?v=fs52M5cl4pI
      Nyt vaan kaikki joukolla persut , kokkarit ja muut porvarit ja kansanviholliset tunnistamaan ja heille kertomaan:
      Tää maa armas lättäkää,
      pois lähtekää,
      tänne eivät ajattelijat kuulu,
      vaan täällää hallitsee ideologia uskomus ja luulo.

      • Taistojen tietä kirjoitetaan historiassakin aina vaan uudestaan, kun arkistoja avataan

        Odotan kaikkien kantapäitä yhteen lyövien tahojen lukevan uusia tulkintoja hyökkäyssodastamme. Samoin Saksassa "opiskelleiden" jääkärien tuhotöistä Hitlerin rinnalla. Ei kannata soitella 70 luvun lauluja, jollei ole hajuakaan muusta kuin kemiallisten aineiden pilaamista ... tai eiku pelastuksesta tai riisikupin voimaannuttavasta vaikutuksesta bangladeshiläisellä ompelimolla

        No jos traktori kaihertaa, niin sille en voi mitään

      • edson kirjoitti:

        Taistojen tietä kirjoitetaan historiassakin aina vaan uudestaan, kun arkistoja avataan

        Odotan kaikkien kantapäitä yhteen lyövien tahojen lukevan uusia tulkintoja hyökkäyssodastamme. Samoin Saksassa "opiskelleiden" jääkärien tuhotöistä Hitlerin rinnalla. Ei kannata soitella 70 luvun lauluja, jollei ole hajuakaan muusta kuin kemiallisten aineiden pilaamista ... tai eiku pelastuksesta tai riisikupin voimaannuttavasta vaikutuksesta bangladeshiläisellä ompelimolla

        No jos traktori kaihertaa, niin sille en voi mitään

        Aina kannattaa käydä joka hetki ja kaikin voimin väärien ihmisten kuten persujen a porvareiden kimppuun sillä sanoohan jo oikea järki että maailma olisi parempi jos sellaisia ei olisi. Siksi Herra Edson on oikeassa ja hänen loistavia yhteiskunnallisia näkemyksiään on saumattomasti tuettava ja kannatettava. Jos ketä pitää maalata ja nimitellä niin sehän on oikeutetusti persut ja heidän haamunsakin sekä lahtarikokkarit ja muut marsalkkalaiset. Myös silakankalastajat ovat melkoisia porvareita joten myös heitä alkakaamme nimittelemään aluksi.
        Miten oikeassa ja hieno voikaan yksilön ajatusmaailma joillain olla kuten Edsonilla.
        Onhan se aivan väärin että ihimillä on mökkejä, töitä ja harrastuksia. Ei niitä oikein ajatteleva tarvi paitsi ne mitä tarvii ja nehän on aina kuten maantiet, rautatiet, paikallishiotamot vaikka kaikki persut ja porvarit olisi karkotettu kadotukseen.
        Kyllä Edsonin vaatimuksiin on ehdottomasti yhdyttävä ja alettava suuri kansanpuhdistus. Aloittakaamme se siis persuista jos sellaisia löydämme ja jatketaan sitten helpommin löydettävillä kokkareilla. Kun siitä joukosta on selvitty voimme jatkaa niillä jotka eivät ole ilmoittautuneet puoluekonttorissa oikean tavoittteen jäseneksi.
        Aina kannattaa käydä joka hetki ja kaikin voimin väärien ihmisten kuten persujenja porvareiden kimppuun sillä sanoohan jo oikea järki että maailma olisi parempi jos sellaisia ei olisi. Siksi Herra Edson on oikeassa ja hänen loistavia yhteiskunnallisia näkemyksiään on saumattomasti tuettava ja kannatettava.
        Onhan se aivan väärin että ihimillä on mökkejä, töitä ja harrastuksia. Ei niitä oikein ajatteleva tarvi paitsi ne mitä tarvii ja nehän on aina kuten maantiet, rautatiet, paikallishiotamot vaikka kaikki persut ja porvarit olisi karkotettu kadotukseen.
        Kyllä Edsonin vaatimuksiin on ehdottomasti yhdyttävä ja alettava suuri kansanpuhdistus. Aloittakaamme se siis persuista jos sellaisia löydämme ja jatketaan sitten helpommin löydettävillä kokkareilla. Kun siitä joukosta on selvitty voimme jatkaa niillä jotka eivät ole ilmoittautuneet puoluekonttorissa oikean tavoittteen jäseneksi.
        Kyllä me puolue ja ideologia toverit tämän ymmärrämme ja siksi Herra, siis meidän joukoissa ihan suurherra ja kansanjohtaja, Edson kaiken tuen ja kunnioituksemme saa, Nyt ei muuta kuin taas persujahtiin. Ei riitä persu päivässä vaan meidän toverien on piristettävä tahtia
        Nyt sitten lisää taisteluvoimaa kansanmusiikin parista. Taas aseveljen Jaakon ja hengenheimolaisen ja muualla maailmassa erittäin tykätyn Hakalan Jaakon, jolla on rinta täynnä kunniamaininrtoja objektiivisesta tiedottamisesta.
        Pysy toveri, kansanherra, Edson lujana, yllä vapaus viimeinkin persuista ja porvareista koittaa ja suurempi äly voittaa
        https://www.youtube.com/watch?v=8D3DLfQ8Mfg
        https://www.youtube.com/watch?v=fs52M5cl4pI
        https://www.youtube.com/watch?v=-E8DcHb3Vrs
        https://www.youtube.com/watch?v=x4by_gSIdJ0

    • Taistojen tie

      on ollut loppujen lopuksi nopea ja tulokset mahtavia. On muutama lomapäivä viikossa, mahdollinen kesäloma, Suomessa koulut, terveydenhoidot, sosiaaliturva, nyt vähitellen myös pienyrittäjälle turvaa ja ties mitä tuleman pitää.

      Nyt Marinin johdolla tehostetaan vihdoin virkakoneiston toimintaa, katsotaan tarkasti lainsäädännön esteitä, ollaan mukana palauttamassa vapaata liikkumista ja toisten auttamista. Kansalliset edut näyttäytyivät kuin rutto tuossa suojaimien hankinnassa.

      Hidas kehitys eli kansallisvaltioiden itsekkyyden automaattinen purkautuminen yhä valveutuneemman ja valveutuneemman nuorison voimin etenee.

    • Who : "Kyllähän kunnakin työntekijät voidaan lomauttaa,"

      Muistaakseni se on paljon aikaa vievempi toimenpide. Enkä ole tässä kunnan työntekijää moittimassa, mutta sitä olen, että nyt on aika olla mielestäni silläkin sektorilla mahdollisimman nuuka ja monellahan kunnalla on pakkotilannekin olla nuuka. Moni joutuu elämään joko ansiosidonnaisella tai perusturvalla mahdollisesti pitkäänkin.

      Hallitus varmaan joutuu miettimään kunnalle lisätointen määriä, millä ne kunta pystyy maksamaan. Aina vaan enemmän olen mieltynyt varhaiskasvatuksen merkitykseen. Kuinka monta lasta voidaan suorastaan pelastaa? Ja kuinka nopeasti saadaan apua niille perheille, jotka sitä apua tarvitsevat ja jumal'auta, onko vielä perheitä, joiden vanhemmat eivät edes huomaa olevansa avun tarpeessa ja jättävät lapset oman onnensa nojaan. Persiistä on

      • Vaan mitä mieltä ollaan oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 vuoteen?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Vaan mitä mieltä ollaan oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 vuoteen?

        Jollei Li A. anna periksi, niin ihmettelen

        Varhaiskavatuksen merkitys on tähänkin asiaan ensiarvoisen tärkeää.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Vaan mitä mieltä ollaan oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 vuoteen?

        Tuo oppivelvollisuusasia on himpun, ehkäpä hyvinkin kinkkinen. Toisaalta 15-vuotias peruskoulusta lähtiessään ei ole valmis "maailmalle", jotain pitäisi osata, jotta leipäpuun oksakin jossain vaiheessa löytyisi. Mutta taas, jos nuorta ei kiinnosta opiskelu pätkääkään, niin onhan sekin silkkaa rahan polttoa, jos hänen pitää väkisin venyä "pulpetissaan" vielä 3v.

        Minusta oppisopimussysteemiä pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä vaihtoehto siten, että jos koulu ei maita, niin sopimuksen pitää maittaa. En tiedä, vaikka sellainen olisi suunnitelmissakin. Tosin oppisopimus pitäisi sopimuksen toisellekin osapuolelle jotenkin kompensoida, joten rahaa palaisi siihenkin. Veti tukasta tai parrasta niin ain' on yhtä harrasta.

        Itse en suinpäin oppivelvollisuusikää nostaisi. Ainakaan nyt koronan jälkeen rahaa ei ole pitkään aikaan viskeltävissä ihan mihin vain. Koulumaailmassakaan.
        am

      • DrWhoo kirjoitti:

        Vaan mitä mieltä ollaan oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 vuoteen?

        Silloin pitää myös lapsilisiä maksaa 18-vuotiaaksi asti. En tiedä, mihin asti äitini sai lapsilisää minusta, mutta tiedän, että myöhemmin se ainakin nostettiin 17-vuotiaaksi asti. Siihen mennessä olisin ollut jo 3 vuotta tehtaassa töissä ja sain palkkaa. Olin oppivelvollisuuteni suorittanut 14½-v eli 8-vuotisen koulun ja muutin Helsinkiin tädilleni. Sain kyllä lastensuojeuviranomaisilta pari kertaa kirjeitä, missä kyseltiin, miksi olen lopettanut kouluni kesken? Niin ei ollut. Viranomaisilla oli vaikeuksia seurata minua, koska olin eriniminen kuin äitini oli uuden miehensä takia, jonka nai jo kun olin vasta 7 v. Me pennut pysyimme isämme nimellä, joka oli kuollut. Lähetin heille tiedon, mistä sukunimestä etsitte äitiäni ja pian loppuivatkin yhteydenotot sieltä.

        Tuo lienee vain pieni osa kustannuksista. Jostain luin hiljattain että oppivelvollisuusiän nosto kustantaisi yhteiskunnalle vajaa 20 miljoonaa vuodessa.
        Toki tää on monimutkainen juttu. Mitä pitemmälle opiskellaan, sen paremmin palkattuihin töihin päätyy, eli tuottavampia veronmaksajia ollaan sitten. Ja ylipäätään, maailma on muuttumassa koko ajan vaativampaan suuntaan koulutuksen suhteen.

      • Calvados kirjoitti:

        Silloin pitää myös lapsilisiä maksaa 18-vuotiaaksi asti. En tiedä, mihin asti äitini sai lapsilisää minusta, mutta tiedän, että myöhemmin se ainakin nostettiin 17-vuotiaaksi asti. Siihen mennessä olisin ollut jo 3 vuotta tehtaassa töissä ja sain palkkaa. Olin oppivelvollisuuteni suorittanut 14½-v eli 8-vuotisen koulun ja muutin Helsinkiin tädilleni. Sain kyllä lastensuojeuviranomaisilta pari kertaa kirjeitä, missä kyseltiin, miksi olen lopettanut kouluni kesken? Niin ei ollut. Viranomaisilla oli vaikeuksia seurata minua, koska olin eriniminen kuin äitini oli uuden miehensä takia, jonka nai jo kun olin vasta 7 v. Me pennut pysyimme isämme nimellä, joka oli kuollut. Lähetin heille tiedon, mistä sukunimestä etsitte äitiäni ja pian loppuivatkin yhteydenotot sieltä.

        Tuostakin tuli mieleeni, että miten nykyään lapset tunnistetaan sukunimen perusteella, kun on sinun, minun ja meidän lapsia. Nyt kun saa itse valita nimensäkin, mitä alkaa käyttää ja jos olet rikollinen, vaihdat nimeäsi muutaman vuoden välein etu- ja sukunimeä myöten. Espanjankielisissä maissa monesti on miehellä toisena nimenä äitinsä etunimi ja sukunimenä sekä äidin tyttönimi että isän sukunimi.

      • Tuota ideaa Spede jo käytti yhdessä sketsissään, kun ryösti kassaneitiä. Eilen näin naisen keksimän maskin naamalleen, hän käytti rintsikoidensa kuppia. olivat tuhtia kokoa ja topatut, ei ihan hevillä pöpöt siitä läpi pääse.

      • Calvados kirjoitti:

        Tuota ideaa Spede jo käytti yhdessä sketsissään, kun ryösti kassaneitiä. Eilen näin naisen keksimän maskin naamalleen, hän käytti rintsikoidensa kuppia. olivat tuhtia kokoa ja topatut, ei ihan hevillä pöpöt siitä läpi pääse.

        Suomalaisilla lienee kyllä korkea kynnys maskin käyttöön. Aasialaiset semmoisia ovat tottuneet käyttämään jo ilmansaasteiden takia.

        Mutta viimeisten tietojen valossa aeresolipilven pienentämisessä olisi hyvä käyttää. Voip olla että noita määrätään pakolliseksi jossain vaiheessa täälläkin.

    • Veikkaan, ettei määrätä edes aerosolipilven ehkäisyyn maskeja pakolliseksi. Mutta ilmansaasteiden vuoksi tullaan maskeja tarvitsemaan, se on selvä. Ehkä ei Suomessa ellei katujen puhdistusten aikaan

    • Luin lehdestä, että nyt meille ollaan pohtimassa uusia henkilötunnuksia: Niistä ei selviäisi meidän syntymäaikamme, eikä sukupuoli, eli siis ikämmekin jää arvoitukseksi. Uudistus maksaisi miljoonia. Yksi perustelu oli, että meillä asuu niin paljon ulkomaalaisia, joilla ei ole henkilötunnuksia kuten meillä ollut jo vuoden 1962 alusta, sekä on ihmisiä, joista ei tiedä, kumpaa sukupuolta on taikka haluaa olla ja ollaanhan jo nimistäkin luopumassa, että pojalle ei tytön nimeä jne, nyt annetaan neutraaleja nimiä, sekä sekin ettei enää saisi olla miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, vaan ollaan vaan henkilöitä. Jopa vaatetuksella ei saisi enää lapsien sukupuolta korostaa, eikä leluilla.

      Sanoisin, että aletaanko meillä noudattaa pienen vähemmistön toiveita ja odotuksia? Johan avioliittolakikin jo uudistettiin, joka edelleen hiertää kirkon piirissä. Ainakin kirkosta eronneita on hurjasti, useimmat vain kirkollisverojen takia. Itse vielä kuulun kirkkoon, vaikka en siellä käy kuin häissä ja hautajaisissa sekä kastajaisissa. En halua edes hautapaikkaa, jota joku joutuisi hoitamaan.

      Johonkin korkeampaanhan ihminen kuitenkin uskoo, kuten muslimien mukaan kaikki muut, paitsi he ovat vääräuskoisia. Nytkin korona riivaa eniten vääräuskoisia maailmalla. vaikka näyttää korona riivaavan iranilaisia johtomiehiäkin oikein urakalla.

      • Hinnakas olisi muutos ainakin.

        Hassuhkolta kuulostaa sekin idea, että työnhakukin muutetaisiin täysin anonyymiksi, työntekijä ei työhakemuksessa enää antaisi mitään identiteettitietoja itsestään. Työnantajan olisi sitten kuitenkin osattava valita oikea henkilö hommiin.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Hinnakas olisi muutos ainakin.

        Sitten lisääntyisi varmaan sekin, että tilataan tavaraa henkilöiltä, jotka ovat henkilökohtaisessa konkurssissa taikka ulosotossa, kun se ei paljasta mitään. Mutta näin voisi päästä töihin nainenkin, joka on 59 v, kun luullaan, että on 25 v. Jos varsinkin cv:ssä ei paljasteta vuosilukuja, mistä olet valmistunut milloinkin. Vaikka ei sekään mitään ratkaise, jotkut lukevat itsensä tohtoriksi vasta 70-vuotiaana.

      • Anonyymi

        "Sanoisin, että aletaanko meillä noudattaa pienen vähemmistön toiveita ja odotuksia?"

        Varmaan ei ole kyse mistään vähemmistön toiveista, vaan siitä, että maailma muuttuu. Mikä oli 60 luvulla "itsestäänselvää" ei sitä enää tänään ole.

        Kenenkään en ole nähnyt vaativan, että pojat eivät saisi olla poikia ja tytöt tyttöjä. Liisa saa leikkiä nukeilla.

        Nuoruudestani on muutenkin kaikki muuttunut. Tytöt ja pojat ovat keskenään avoimempia

        Kirkosta eroamisia on ansiokkaasti lisännyt Räsäskä

        edson

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Hinnakas olisi muutos ainakin.

        Hassuhkolta kuulostaa sekin idea, että työnhakukin muutetaisiin täysin anonyymiksi, työntekijä ei työhakemuksessa enää antaisi mitään identiteettitietoja itsestään. Työnantajan olisi sitten kuitenkin osattava valita oikea henkilö hommiin.

        " Työnantajan olisi sitten kuitenkin osattava valita oikea henkilö hommiin."

        Varmaan tulee osaamaankin. Ja sitten on tietysti niitä työnantajia, joille "väärä" nimi tai väri on punainen vaate.

        Ehkä tulevaisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota henkilöön

        edson

    • No peijakas, taas tuli tehtyä sähköpyörälenkki tuolla pitkin mesäpolkuja. Tällä kertaa kaksi jättimäistä joutsenta seisoi keskellä polkua. Silmälivät minua uhkaavasti kun jäin siihen hetkeksi tuumimaan josko tuosta uskaltais ajaa ohi. Aattelin kuitenkin että niitä on kaksi yhtä vastaan, joten käännyin takaisin. Huomenna kyllä laitan niille solmun kaulaan jos vielä kenkkuilevat..jokohan tää ihmisten vähäisempi liikkuminen on saanut aikaan sen, että eläimet valloittavat maailman.

    • Hauska oivallus sinulta. Ovat saaneet vaellella siellä kahdestaan, kunnes joku kaksijalkainen jollain ihmeen pyörähäkkyrällä tulee vastaan, että mikä otus lie?

    • Anonyymi

      Etätyö ei ole tasa-arvoista, kirjoittavat lehdet

      Jumal'auta kirjoitan minä. Mitähän vielä?

      edson

    • "Liisa saa leikkiä nukeilla."

      Ja myös että Matti saa halutessaan leikkiä nukella ilman että ympäröivä maailma tekee siitä itselleen ongelman, ja yrittää tehdä siitä myös Matille ongelman.
      Tämä on sitä positiivista muutosta joka maailmassa on tapahtumassa. Kaikki eivät tietenkään näe asiaa samalla tavalla.

      Räsäskähän on tyypillinen esimerkki ihmisestä joka toisaalta on hyvinkin fiksu, poliitikkojen kärkeä siinä suhteessa, mutta uskonsa vanki.

      • Anonyymi

        Just niin, että Mattikin voi leikkiä nukeilla. Ja kyllä kait se niinkin on, että Matti ja Maija on persoonapronomineina monikossa 'he' ja yksikössä 'hän' enkä pistä hanttiin esim. ruotsin kielen kehityssuunnitelmia.

        Joskus, kun kuulee nuorten haastatteluja vaikka koulun pihoilta jostain asioista, niin on kuin yön ja päivän ero meidän nuoruuteemme. No ainakin minun.

        edson

    • Hyvää pääsiäistä. Tanssiiko aurinko, kuten sen sanotaan pääsiäisaamuna tekevän? Taitaa olla sille liian kylmä tanssia.

      Minuakin kylmää, kun kuuntelen teeveessä hienoa näyttelijää Aimo Räsästä ja hänen veitsenterävää luonnehdintaansa eräästä roolihahmosta. Kyseessä on lahjakas mies, niin lahjakas että tuntee olevan kaikkien muiden yläpuolella, suhtautuu kanssaihmisiin niin kriittisesti että se muuttuu suoranaiseksi tuhovoimaksi ja päätyy itsekin, toivottavasti, saman tuhovoiman kohteeksi. Joten onko viisasta leimata kaikki muut tyhmiksi, kokemattomiksi, kielitaidottomiksi, jopa luonnevikaisiksi, jos he eivät anna hänelle hänen ansaitsemaansa suurta kunnioitusta.

      Mistä lienee moinen ajatus tullut mieleeni juuri tänä aamuna. Ehkä pahimmat trollit eivät lentelekään tuolla yläilmoissa. Ehkä he tekevät myyräntyötään täällä meidän tavisten keskuudessa haavoittaen meitä parhaansa mukaan. Ennenhän trullit hiipivät pääsiäisyönä navetoihin viiltelemään lehmistä nahanpalasia kostaakseen naapureille kuvittelemiaan loukkauksia tai muuten vain näyttääkseen valtansa. Digiaikana keinot ovat toiset. Lukitkaamme ovet noiden tosi pahisten varalta.

      • Juu, ei ole trollaavia trulleja näkynyt täälläkään, tarkoitan täällä meikäläisen asuinsijoilla. Tääl on vedetty mämmiä isojussin tyyliin, nyt alkaa maha sanoa että kiitti, nyt riitti.

        Pääsiäisiä myös, kaikkiin ilmansuuntiin tasapuolisesti.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, ei ole trollaavia trulleja näkynyt täälläkään, tarkoitan täällä meikäläisen asuinsijoilla. Tääl on vedetty mämmiä isojussin tyyliin, nyt alkaa maha sanoa että kiitti, nyt riitti.

        Pääsiäisiä myös, kaikkiin ilmansuuntiin tasapuolisesti.

        Olenko ainoa, jolla on trollisilmää? Vai sanoisinko trollitutka?

      • LiisaO kirjoitti:

        Olenko ainoa, jolla on trollisilmää? Vai sanoisinko trollitutka?

        Et, mutta mie ossaan kattoo asioita (useimmiten) vain itsekseni viistosti hymyillen.

      • Anonyymi

        Minäkin olen havainnut tämän ihmisen loputtoman itserakkauden ja ylemmyydentunteen sen kuin vain lisääntyvän, että mistähän se oikein sikiää? Olla ylivoimainen kaikkiin muihin nähden sekä koulutuksellisesti että älynsä puolesta, että alkaa tuntua jo todellakin, että pieni on nerouden ja hulluuden välinen ero.

        Onko siinäkään ylpeilyn aihetta, että on työssään nähnyt monia maita? Niin ovat nähneet monen alan reppureissaajatkin. Ja miksi meidän pitäisi ihailla hänen englanninkielisiä videoitaan? Eikö tämä Suomi24 ole ensi sijassa suomenkielisille tarkoitettu, kuten nimikin jo sanoo? Eikö tuommoisen "kosmopoliitin" kannattaisi etsiä kavereita kansainvälisistä ympyröistä, kun niin kovasti Suomea ja suomalaisia halveksii? Miksi hän roikkuu täällä ajanvietteen aloittelijoiden joukossa, kun ei kuitenkaan näe itsessään aloittelijan vikaa edes huumorimielessä?

        Ja mikä hulluinta, jos hän on joutunut epäsopuun edsonin kanssa, miksi hän purskauttelee kaunaansa meihin kaikkiin kirjoittajiin, jotka huonoista kokemuksista viisastuneina välttelemme koko miestä kuin ruttoa.

      • Minulta hävisi kommentti ...

        " Joten onko viisasta leimata kaikki muut tyhmiksi, kokemattomiksi, kielitaidottomiksi, jopa luonnevikaisiksi, jos he eivät anna hänelle hänen ansaitsemaansa suurta kunnioitusta."

        Vastaukseni on, että ei ole viisasta

        Tyhmyys.

        Olen "käsitellyt" aihetta paljonkin täällä, mutta puolustuksekseni sanon, että otantani on liian pieni, joten virhemarginaalikin on iso. Tässä koitin harrastaa itseironiaa tai ainakin muistella joskus omaavaani kykyä nauraa enemmän itselle kuin muille.

        Kokemattomuus

        Väitän. Kokemus on yksilöllinen. Yhteisöllisyys on näissäkin kokemusasioissa vähän niin ja näin.

        Kielitaidottomuus

        Onneks on digikäännökset ja yhden yksinkertaisen lauseen se mahdollistaa ymmärtämään, mutta kielihän on muuten liian metkaa, on se sitten kopioitu BBC:ltä tai ...

        Luonnevika

        Tämä olikin ainoa helppo kohta minulle ja omistan todistuksen vioistani.

        PS. Tykkään Flinkkilästä, katsoin juuri ohjelman. Kiva oli kuunnella Räsästäkin. Vain yhtä kohtaa jäin miettimään eli että urheilu ja taide kohtasivat siinä, kun Nummelin antoi läpisyötön ja (?) pääsi läpi. Ei piä paikkaansa. En löydä ainuttakaan kohtaa, missä urheilu ja taide kohtaavat

      • LiisaO kirjoitti:

        Onko siinäkään ylpeilyn aihetta, että on työssään nähnyt monia maita? Niin ovat nähneet monen alan reppureissaajatkin. Ja miksi meidän pitäisi ihailla hänen englanninkielisiä videoitaan? Eikö tämä Suomi24 ole ensi sijassa suomenkielisille tarkoitettu, kuten nimikin jo sanoo? Eikö tuommoisen "kosmopoliitin" kannattaisi etsiä kavereita kansainvälisistä ympyröistä, kun niin kovasti Suomea ja suomalaisia halveksii? Miksi hän roikkuu täällä ajanvietteen aloittelijoiden joukossa, kun ei kuitenkaan näe itsessään aloittelijan vikaa edes huumorimielessä?

        Ja mikä hulluinta, jos hän on joutunut epäsopuun edsonin kanssa, miksi hän purskauttelee kaunaansa meihin kaikkiin kirjoittajiin, jotka huonoista kokemuksista viisastuneina välttelemme koko miestä kuin ruttoa.

        Alista en täällä viitsi kirjoittaa, koetan sitä tuolla toisaalla.

        Tällaista ikuista persujen vastustajaa vastaan voipi hyökätä aivan vapaasti kaikilla kommunistijahdin aseilla tai punavirheillä tai taistolaislauluilla, syyttelemällä ideologiksi, mikä minulle on kyllä enemmän positiivista tunnetta lisäävä. Näillä ei ole mitään merkitystä minulle loppupelissä

        Ali taitaa käyttää samanlaisia "kikkoja" kuin minä aikoinani täällä. Itse niihin olen suurelta osin kyllästynyt ja olen myös huomannut jo ajat sitten, että itselleen siinä hallaa tekee, ei muille.

        Muuten menee mukavasti, ihmisenä olon vaikeuksia kantaen. Toisaalta nyt kirjoitan poikkeuksellista ... juniori ja kumppani ovat lapsenodotuspuuhissa ja on ollut hauskaa kuunnella ja katsella digitaalisesti, kuinka hän eli hen potkaisee, kun äitee maistaa jotain makeata ja odotan myös rajojen avautumista vähintään yhtä kuumasti kuin uudenmaanlaisetkin

        Jos piankin on syntymässä, niin mahtaakos nyt isit päästä valvomaan synnytystä, vai striimattunako pitänee synnyttää?

        Mie olin kyllä aikoinani mukana. Kun napanuoraa olisi pitänyt katkoa, mie menin sohvalle pitkäkseni..

      • edson kirjoitti:

        Alista en täällä viitsi kirjoittaa, koetan sitä tuolla toisaalla.

        Tällaista ikuista persujen vastustajaa vastaan voipi hyökätä aivan vapaasti kaikilla kommunistijahdin aseilla tai punavirheillä tai taistolaislauluilla, syyttelemällä ideologiksi, mikä minulle on kyllä enemmän positiivista tunnetta lisäävä. Näillä ei ole mitään merkitystä minulle loppupelissä

        Ali taitaa käyttää samanlaisia "kikkoja" kuin minä aikoinani täällä. Itse niihin olen suurelta osin kyllästynyt ja olen myös huomannut jo ajat sitten, että itselleen siinä hallaa tekee, ei muille.

        Muuten menee mukavasti, ihmisenä olon vaikeuksia kantaen. Toisaalta nyt kirjoitan poikkeuksellista ... juniori ja kumppani ovat lapsenodotuspuuhissa ja on ollut hauskaa kuunnella ja katsella digitaalisesti, kuinka hän eli hen potkaisee, kun äitee maistaa jotain makeata ja odotan myös rajojen avautumista vähintään yhtä kuumasti kuin uudenmaanlaisetkin

        "Itse niihin olen suurelta osin kyllästynyt"

        Niin minäkin, mutta sattumalta luin tuolta toisaalta sen joukkoteloittajan kirjelmän, jossa meidät kaikki lyötiin matalaksi sukupuoleen katsomatta.

        Synnytyssairaalan vierailusta olen lukenut - onnea vain vaarillekin - että isä pääsee synnytystapahtumaan, mutta ei osastolle, ja muut omaiset saavat luvan odottaa beibin näkemistä kotiutukseen asti.

        Minun aikanani 70-luvulla synnytyksen näkemisen ilo oli riistetty isältä kokonaan enkä muista siitä pahemmin kärsineeni. Pientä draamaa tapahtumaan toi kissamme joka kotona kaatoi isän lohdutuspullon.

        Onhan tuo synnytyksessä mukana olo varmaan ikimuistoisin kokemus mitä mie muistan. En ikinä unohda pojan katsetta kun ensimmäisenä näki isänsä pöllämystyneen naamataulun, mahtoi ihmetellä että piru vieköön, mihin oikein olen joutunut..

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Onhan tuo synnytyksessä mukana olo varmaan ikimuistoisin kokemus mitä mie muistan. En ikinä unohda pojan katsetta kun ensimmäisenä näki isänsä pöllämystyneen naamataulun, mahtoi ihmetellä että piru vieköön, mihin oikein olen joutunut..

        Appeni oli varmaan ensimmäisiä suomalaisia, joka on ollut mukana synnytyksessä. Oli vuosi 1953 joulukuu, kun anoppi alkoi synnyttää nuorinta lastaan, asuivat silloin pienellä ruotsinkielisellä paikkakunnalla Länsi-Suomessa ja paikallisessa sairaalassa oli joku epidemia meneillään, joten kätilö tuli kotiin. Appi joutui mukaan synnytykseen, koska anoppi ei osannut ruotsia ja kätilö suomea. Appi sai kauan kaipaamansa tytön, koska oli jo U:sta toivonut tyttöä. Ikäeroa tuli 8 vuotta.

        Kun minä sain poikamme, ei silloin vielä miehiä synnytykseen hyväksytty.

        Cee

    • Anonyymi

      Ei paista aurinko täälläkään, ei. Hyvin kostealta näyttää, mutta ei se luntakaan ole. Harmaata vain taivaalla näkyy.

      Cee

    • Anonyymi

      Pääsiäispyhäiltapäivää!

      Pääsiäisateriaan vielä tunti, toista. Juuri laitoin parsat marinoitumaan. Siippa duunailee valkosipulipottuja kypsentämistä odottelemaan. Lambada on tällä kertaa kaupan valmista. Se vähän sydämelleni käy, mutta hätä ei lue lakia. Olisi kyllä pakasteessa lammaspaisti, mutta kahdelle ihan liian tuhti annos.

      Ankea on keli. Luulen, että aurinko ei ole jaksanut tanssia noustessaan. Kuka, edes aurinkokaan jaksaa moista keliä uhmata. Jossain eilen lukemassani jutussa oli suhteutettu tajuttaviin mittoihin aurinko ja maa: jos aurinko olisi jalkapallon kokoinen, niin maa olisi siitä 23m.n päässä läpimittainen pallo. Ei aina muista!!

      Jaa-a. Kyllä tuo toisten aliarviointi sujuu joiltakin. Ovat siinä lajissa aivan omaa luokkaansa. Jotkut, viisaammatkin, sentään joskus myöntävät, jos eivät just nyt että muutkin ymmärtävän jotain, ja ainakin jättävät pahimmat "arvo"nimet ja kuolemantoivotukset julkaisematta. Mutta kaipa oman itsen korostamisessa kaikki keinot pitää käyttää. Ei jaksa ymmärtää.

      Kysyin lapsenlapsilta, jotta kävikö pupu. Ei kuulemma. No, ei ole enää muutamaan vuoteen käynytkään. Meillä oli tapana, kun lapset olivat kanssamme mökillä melkein joka pääsiäisenä, attä laittoivat illalla lakkinsa verannalle pupun käyntiä varten. Ja niinhän sieltä aamulla, jännittyneen kiljumisen säestämänä, löytyi milloin mitäkin herkkuja. Voi niitä aikoja!
      am

    • Robo vissiiin hädissään vienyt korjauksen omaan kirjoitukseeni. Piti kirjoittamani, että jalkapalloauringosta 23m:n päässä maapallo olisi 2mm:n läpimittainen pallo. Pääsiäisaterian Amaronella ei vielä vaikutuksia😁

      • Pikaluvulla luin "laitoin marsut marinoitumaan".

        Juu, pieniä pahasia on taivaankappaleet galaktisessa mittakaavassa. Jos yhtään muistan, oma galaksimmekin on satoja valovuosia suuntaansa iso.

        Pääsiäisjuomiin asti ei olla täälläkään vielä päästy.

    • Minultakin näköjään häipynyt pieni kommenttini kouluajoilta, jossa opetettiin, että jos auringon halkaisija on 1 m, niin maapallo on herneen kokoinen ja kuu pienen nuppineulanpään kokoinen.

      "marsuja marinaan", katsoin kerran tv:stä ohjelman, missä todellakin marsuja syötiin herkkuna. Niitä kasvatettiin ensin perheen lemmikkeinä ja sitten syötiin. Perhe oli alkuperäiskansaa ja olivat paimentolaisia jossain Etelä-Amerikassa.

      • Se marsuja ruokana -maa oli Peru. Naiset kutoivat aivan upeita kankaita sellaisilla alkeellisilla kangaspuilla.

      • Juu, meillä kyseessä parsat, - ei marsut, lähipiirissä sentään gebiilejä - joiden marinointia kokeilin ensimmäisen kerran, ja että tuli hyviä. Alunperin oli meininki marinoida niitä ihan raakana, mutta päätin toteuttaa homman vähin erin: eli äkkiä kiehautin parsat ja sitten marinadiin. Seuraavan kerran ehkä siis raakoina marinadiin.

        Olen entistä enemmän kiinnostunut marinoinnista: kun voi marinoida - omilla aineilla - niin ei tarvitse seistä hellan vieressä kypsentämässä. Ja hyvää tulee. Noihin parsoihin tein marinadin, missä neitsytöljyä, balsamicoa, valkosipulia, Dijonia, valkopippuria, tuoretta valkosipulia, HP-kastiketta, soijaa, suolaa ja sokeria hippunen. Hittomölli, että tuli hyvää.

        Kohta omppupiirakkaa jälkkäriks, sitten pari tuntia ja sauna palamaan. Näin ne pyhät menevät karanteenissakin. Joku jossain jo uhkaili, että vuoden loppuun näin mennään. Meikällä ei o hätää, mutta monella taas on.

      • amummu kirjoitti:

        Juu, meillä kyseessä parsat, - ei marsut, lähipiirissä sentään gebiilejä - joiden marinointia kokeilin ensimmäisen kerran, ja että tuli hyviä. Alunperin oli meininki marinoida niitä ihan raakana, mutta päätin toteuttaa homman vähin erin: eli äkkiä kiehautin parsat ja sitten marinadiin. Seuraavan kerran ehkä siis raakoina marinadiin.

        Olen entistä enemmän kiinnostunut marinoinnista: kun voi marinoida - omilla aineilla - niin ei tarvitse seistä hellan vieressä kypsentämässä. Ja hyvää tulee. Noihin parsoihin tein marinadin, missä neitsytöljyä, balsamicoa, valkosipulia, Dijonia, valkopippuria, tuoretta valkosipulia, HP-kastiketta, soijaa, suolaa ja sokeria hippunen. Hittomölli, että tuli hyvää.

        Kohta omppupiirakkaa jälkkäriks, sitten pari tuntia ja sauna palamaan. Näin ne pyhät menevät karanteenissakin. Joku jossain jo uhkaili, että vuoden loppuun näin mennään. Meikällä ei o hätää, mutta monella taas on.

        Häh, gebiilejä? Gerbiilit tiedän.

        Marinoituja juttuja oli meilläkin, eli marinoitua broileria pannussa paistettuna, mausteissa pyöritettyjä uuniperunalohkoja, marinoitua punasipulia, marinoitua mummokurkkua.

        Pääministerikin meillä on Marinoitu..

        Joo, gerbiileistä kyse, Onko olemassa gebiilejäkin? debiilejä??? eivät ehkä ole.

        Minä harvoin marinoin varsinaisia ruoka-aineksia, kuten lihaa tai kalaa. Ne syön kauppiaan paketista, mausteita lisäillen tai sitten omia marinointiliemiä lisukkeena käyttäen. Kasvisten marinointi on ihan kivaa hommaa. Esim just noiden parsojen kanssa on niin: kattilassa höyrystetyt tai nopeasti kiehutetu parsat maistuvat sille samalle, keitetylle parsalle, kun taas marinointiliemessä muhineet masituvat ihan erilaiselle.

        Makuko hälvenee iän mukana? Joskus uskon, yleensä en.

    • Toverillista pääsiäistä toivotan meidän aatteen valaisemien puolesta ja pitkää elämää henkiselle johtajallemme Edsonille hän taistelussaan oikeutetusti persiitä ja porvareita sekä kehitystä vastaan.
      Toivottavasti te muutkin valistumassa olevat kansalaiset olette vahvoine ajatuksinenne menneett coronasta huolimatta pihoille ja kaduille etsimään vielä vapaana olevia persiitä ja porvareita sekä toisin ajattelevia ja pitäneet heille tuhdin puhuttelun suosituksineen minne häipyä ja heti
      Vielä lisää persujahtiin innostavaa innostusmusiikkia
      https://www.youtube.com/watch?v=HDzvMSTFHek
      Tämän uljaan taistelulaulun pitäisi virittää teidätkin aina kaukaisimpia saloja ja soita myöten ideologisen ja rajoittamattoman vihreän kommunismin ja peräkammarin vallan uusimman jeesuksen ajatusten taaksi.
      Myös vahvoja naisia kaivattaisiin johtajan avuksi. Runollisia mutta yhtä aatteeseen ja muunnettuun eli oikeaan totuuteen sitoutuneita.
      Vallankumous ja oikean vallan palautus vaatii kekseliäisyyttää kohderyhmän syyttämisessä. Heihin ei rehellisyys pure joten nyt käyttäkäämme persu, porvari. ja toisinajattelevien jahdissa luovaa kekseliäisyyttä. Kivoja pikku valheita kansalaiset mielellään ostavat ja niitä on jaloon tarkoitukseen lupa tuottaa ihan kuin jokaisella oikealla muslimilla on profeetallinen oikeus valehdella ihan mitä vaan vääräuskoisille. Islamin keinojakin siis voimme uskonnon sallimina käyttää jalossa persu. porvari-ja toisinajattelevien jahdissa ja ajamisessa "persiiseen" eli vaikkapa Swatin laaksoon Pakistanissa siellä olevien taliban veljiemme ja siskojemme hyvään lomahoitoon
      Muistakaa vielä näidsen pyhien aikana että älkää syökö lampaankaretta niin paljon vaan syökää persu, porvari tai toisinajattelija päivässä. Se on hyvä teko ja siitä johtajamme jakaa teille ansiomitalin
      Tässä Edsonin uljaan ideologisen maailman parhaimpina tuotteina esittelen tässä huikean persujahtiin erikoistuneen kansamme taistelijoiden muonitusannoksen. Kaukan pihanurmesta on taistelijoittemme ruoka. Mitään riisikuppeja ei ole näköpiirissäkään sillä riisikuppihan juuri kertoo sen millä köyhiä kansalaisia yritetään alistaa. Tässä armeijamme pakkauksessa riisi oli vain pakkauksen suojamateriaalina.
      Tämän annoksen voimin taas jaksamme persu ja porvari sekä toisinajattelevien jahtia kunne koittaa vapua persuista ja ketään ei ole jäljellä. Luonto vallitsee ja hallitsee. Kalastaja Linkolan ja kapteeni Lammion tavoitteet on saavutettu.
      Tässä vielä maisemakuvaus Swat valleystä minnen lähetitte kiinnisaadut persut, porvarit ja toisinajattelijat uudelleenkoulutukseen islamististen veljiemme oppien mukaisesti

      • Anonyymi

        Voi sinua Ali, mikä sinut on noin sekoittanut? Älä tule tänne Elämään meitä häiritsemään, et ennenkään tänne päin edes muka vilkaissut, mikä nyt on. Jos kohde on edson, hänellä on omakin ketju, missä saat nämä vuodatuksesi sanotuksi.

        Cee

      • Minä näen näissä Alin purkauksissa jotain positiivistakin: vastavoimana edsonnin hirveisiin toivotuksille vain sen perusteella, jotka toivotukset perustuvat siihen, että joku on eri mieltä kuin toinen,

        Niinhän ei voi olla. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä asioista, eikä sen takia pidä joutua edes ajatuksen tasolla likvidoitavien penkkiin. Mutta niin Ali kuin Edsonnikin tuomitsevat kaikki omista käsityksistään poikkevat ihmiset. Melkoista itsevarmuutta.

      • "Tämän uljaan taistelulaulun pitäisi virittää teidätkin aina kaukaisimpia saloja ja soita myöten ideologisen ja rajoittamattoman vihreän kommunismin ja peräkammarin vallan uusimman jeesuksen ajatusten taaksi." Näin kirjoitti Jaakko Hakala. Kummasti tuo outo tulokas tuntuu sisäistäneen Alin käyttämät ilkeydet. Aina jostain pikku detaljista selviää, kuka siinä on kirjoittamassa. Tuskinpa Jaskalla on viholliskytkentöjä "kaukaisimmille saloille ja soille".

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Minä näen näissä Alin purkauksissa jotain positiivistakin: vastavoimana edsonnin hirveisiin toivotuksille vain sen perusteella, jotka toivotukset perustuvat siihen, että joku on eri mieltä kuin toinen,

        Niinhän ei voi olla. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä asioista, eikä sen takia pidä joutua edes ajatuksen tasolla likvidoitavien penkkiin. Mutta niin Ali kuin Edsonnikin tuomitsevat kaikki omista käsityksistään poikkevat ihmiset. Melkoista itsevarmuutta.

        Tietyissä asioissa olen todella itsevarma

        Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan yhteiskunnat kallistuvat. Olen koittanut vähän linkolamaisesti hävittää, mutta kuitenkin olen tämän ns. hävityksen jättänyt jokaisen omalle vastuulle. Eli ahdistukseen olen koittanut keksiä uusia välineitä. No härskiähän se, mutta minkäs teet

        Yks juttu. Ei ole oma käsitykseni esim. ilmastonmuutos, ei ei. Ei ne pitkät autojonot perjantaisin kaupungista maalle ole mitään omia käsityksiäni. Sama näky sunnuntaisin, mutta vastakaiseen suuntaan. Samoin ei ole sekään oma käsitykseni, että tässä poikkeusolossa saastepilvet ovat vähentyneet. Ja vain lyhyesti : ei ole oma käsitykseni se, minkä eurooppalaiset nationalistit ja populistit nyt jo ovat aiheuttaneet. Oma käsitykseni taas on se, että koulutussuunnitelmat ovat oikean suuntaisia. Ja myös se, millä painotusmuutoksilla uusi hallituksemme astui tehtäväänsä. Oma käsitykseni on myös se, että Gretoja ei passais pilkata. On kuin yön ja päivän ero sillä, kulkeeko yön pimeydessä, kuten nationalistit vai avoimin mielin päivännäöllä ne, jotka pyrkivät muuttamaan suuntaa, jotta eläimillä, kasveilla ja ihmisillä olisi edes pieni mahdollisuus ...

        edson

    • Sen verran voin täällä vierailla korjaamassa ihan virheellisiä uskomuksia taas kerran. Eli järjestän pääsiäissunnuntain luettavaa ja toivottavasti myös ajateltavaa
      Ensinnäkään täällä ei ole mitään minun kirjoituksiani vaan tämä nimimerkki Hakala on jonkun muun Edsonin jatkuvaan persujahtiin kyllästynyt henkilö joka on ilmiselvästi ja aivan selkeällä satiirilla kertonut mitä ajattelee Edsonin ajatusmaailmasta.
      Rouva Ceelle sitten ihan erikseen vielä haluaisin muistuttaa kun hän minua täällä väärin perustein osoittelee, että eipä ole kauaa siitä kuin samainen rouva cee ruikutti kovalla äänellä miksi puolustan edsonia enkä näe hänen idioottimaisuuksiaan.
      Mikäs nyt kelkan käänsi kun joku tuleekin ja satiirin keinoin sen kertoo enkä minä asetu puolustamaa. Onko edson yhtä-äkkiä muuttunut kultapojuksi?
      Kun minua täällä väärin perustein ja ihan virheellisesti osoitetaan niin voin kyllä sen tunnustaa että kyllä minuakin hirvitti olla tavallaan edsonin tukena eli ei tuomitsemassa hänen varsin törkyistä kirjoittelua. Minun vaan oli pakko tehdä se siksi, että minulla oli niskassani pitkäaikainen vainolainen ja todellakin valehtelija ja vääristelijä ja puuttumatta edsonin törkeyksiin sain pidettyä ainakin ne kaksi liittoutumatta sillä se olisi ollut jo liikaa ja minäkin olisin joutunut poistumaan takavasemmalle mihin en kokonaan halua poistua kun on asioita joita haluan edistää ja itsekin havaita
      Valitettavasti fakta on sekin että kovin vähässä on asioiden ymmärrys edelleenkin ja siinä mielessä todellakin olen ihan toiselta planeetalta. Näen että esimerkiksi äärettömän selvää sarkasmia ei kukaan näytä ymmärtävän, kuka sen sitten onkin kirjoittanut. Onhan täällä aina vieraillut taitavia jäljittelijöitäkin.
      Kehottaisin rouva Ceetäkin lukemaan tiede ja kulttuurijuttuja enemmän niin olisit kenties jonkin verran kärryillä missä mennään ja kuka menee ja kuka ei
      Se vielä puutuisi että a mummukin olisi yhtäkkiä kääntynyt edsonin hipelijäksi.
      Tämän enempää en tuohon keskusteluun osallistu. Tulin vaan korjaamaan taas kerran väärät väitteet. Minä aion kuitenkin olla luettavissa tuolla herrasmiesporinaketjulla missä pääosin pysytään asiassa ja yritetään mahdollisuuksien mukaan välttää henkilöihin menoa. Suosittelen kyllä lukemaan niitä juttuja mitä sinne lähetetään. Siinä vaikka saattaisi oikeaa tietoakin saada jos vaan pää kestää kääntämistä mutta vaikeuksiahan sinullakin on kun edes niin yksinkertaista termiä kuin collateral damage mikä nyt tavallaan liittyy tähänkin kommenttiin, ei koskaan kontekstissä (asiayhteydessä) auennut
      Hauskaa pääsiäistä vaan. Yrittäkää oppia ja yrittäkää olla lankeematta joidenkin mentaaliansoihin vaan ajatelkaa ennen kuin tartutte kynään. Jos on minulle asiaa, korostan asiaa niin minut kyllä löytää asiakeskusteluista ja aina olisi löytänyt jos suunnistuskykyä olisi ollut

      Niin ja menkää ihmeessä tarkistamaan sieltä ylläpidosta kuka on tuo edsonia ylistänyt Hakala. Tuskinpa kukaan vierailija tällaisella foorumilla pitkään viipyy.

      • Näin ulkopuolisena, joskin koko damagen aiheuttajana muistelen, että se oli Cee eikä a-mummu joka tulkitsi tuon sotatermin väärin. Eikähän tässä missään sodassa edes olla, ellei Mikko-Jaska näe sellaisena sitä, että joku välillä rohkenee olla eri mieltä hänen korkeutensa kaksoisruhtinaan kanssa.

    • Diagnoosi on selvä kuin pläkki!. Kukaan ei enää epäille, etteivätkö Jaska ja Mikko olisi saman kahtiajakautuneen persoonan eri puolia, yhteisestä käsialasta sen tuntee. Vai olisiko Mikolla piilossa ollut kaksoisveli, joka nyt on vasta tullut veljensä avuksi jahtaamaan ja lahtaamaan edsonia ja koko Elämä-porukkaa?

      Mitä tulee edsonin ja sen mainitun hirmuvihollisen liittoutumiseen, eiköhän sitä ole alkanut jo pikku hiljaa tapahtua.

    • Anonyymi

      Täällä pyrin "vanhaan hyvään aikaan" eli kertomaan joskus itseäni ilahduttavista läheisistä tapahtumista. Ja vastaavasti myös aidosti ilahtumaan muidenkin pos. jutuista. Näinhän se meni vuosia Elämässä. Politikoimista en jätä, mutta tänne sitä en tuo.

      Mitä amummu tuolla kirjoitti, niin siihen olen jäävi mitään vastaamaan. Se alkaisi olla naurettavaa oman itsensä puolustamista. No tässä suhteessahan en poikkeaisi kylläkään teistä muista, paitti wholla eipä juuri ole ollut tarvetta puolusteluihin. Erimielisyyksiä on ollut ja varmaan tulee jatkossakin olemaan. Niihin voipi vastata, jos on halua, niin myös toisin, miten viime vuosina olen vastaillut.

      Kirjoittamisen kivuus on kivaa. Ja kun täällä edustus on myös Suomen kartalla laaja, niin osinhan pakostikin tulee uusia näkökulmia. Jossain syödään kohta uusia perunoita, kun toisaalla luodaan katoilta lunta. Jossain kulkee ratikka, jossain ei. Itse olen vasta kaksikymmentä vuotta täällä asuneena alkanut kiinnostumaan paikallisuudesta pienin osin ja liityin kahteen paikallisryhmäänkin. Siellä tuttuja kirjoittajia, mutta ite olen hiljainen sivustaseuraaja.

      Juu ja mitä Ali sanoo, että kultapojuksi pyrkisin, niin meni aika persiiseen arvio. On hakala kuka tahansa, niin hänelle en tule muuallakaan vastaamaan. Aikaa menee hukkaan. Mutta sen sanon, että tuo Alin kirjoitus on ... no jokainen arvio ite

      edson

    • Lyhyesti, vähän samanlainen kysymys kuin Wholla oli vuoden lisäämisellä koulutuksen pakollisuuteen

      Mitä mieltä ollaan siitä, että poikkeuslain käyttöön ottoon pitäisi olla 2/3 enemmistö? Itse luotan perustuslakivaliokunnan ja asiantuntijoiden pätevyyteen. Arhinmäki monen muun kanssa mielestäni näkee liiaksi mörköjä. Pandemian koettelemus terveydenhoidon kapasiteettiin on kyllä vähintäänkin poikkeuslain käyttöönoton hyvä puolustus eikä hätäisesti pitäisi sitä alkaa purkamaankaan.

      Mörköjä nähdään myös yksilösuojan häviämisen suhteen ja se estää tulevaisuudessa hyviäkin toimenpiteitä. Energiasta tulee olemaan pula ja sen ylikulutukseen ei saa käyttää yksilösuojaa kilpenä

      • Tunnustan, mie olen mie, vaikka voissa paistais.

        Ja kyllä ovat hyviä ite tehdyt karjalanpiirakatkin, voi sulaa päälle, niin johan sulaa suussa.

        Jaa että poikkeuslain käyttöönotto. ..Vaikea kysymys tuo. Jotenkin olisin samoilla linjoilla kuin Markus Lohi, eli että mitä enemmän perusoikeuksiin puututaan, myös sitä suurempaa enemmistöä eduskunnassa se vaatisi. Nykyisiä rajoituksia tässä henkeä uhkaavassa tilanteessa en näkisi "perusoikeuksien rajoituksina" lainkaan, vaan nimenomaan päinvastoin ne ovat tukemassa perusoikeuttamme elää mahdollisimman suojassa tartunnalta.

        Mitä tulee asiantuntijoihin, kysehän on siitäkin keitä heistä kuunnellaan ja kuka päättää keitä kuunnellaan.

    • Huomentapäivää, aurinko taas paistaa meikäläisenkin risukasaan. Minä sen collateral damagen ymmärsin, miten ymmärsin, saan kuulla varmaan seuraavat 10 vuotta, mikäli Ali-Jaakko pysyy palstalla.

      Tuohon poikkeuslain käyttöönottoon, on se kyllä hyvä, että se otettiin käyttöön, todistaahan se, että meillä on melko vähän kuolemia ja tartuntoja verrattuna vaikka Ruotsiin, jossa kansa istui eilenkin sankoin joukoin terasseilla, kun uutisia katsoin. Onhan tämä korona kuolemanvakava asia.
      Kun muistelen honkongilaista, joka osui vuosiin 1968-1971, josta ei paljoa puhuttu, niin silloin siihen kuoli suomalaisia 1000 henkeä, mutta tuolla monen vuoden jaksolla. Suurin rypäys oli ollut 1968-69. Ei tämän hetken tiedoillakaan korona tähän lopu, mutta tarkoitus oli, etteivät kaikki sairastu yhta aikaa.

      Riippuu varmaan asiasta, seuraavaa kriisiä ajatellen, täytyisikö olla 2/3 osan enemmistö lain voimaan saattamiseksi.

    • Kummasti nuo Jaakon rekatut nimet ovat muuttuneet harmaiksi. Katsoin jo kerran profiiliaan, ei siitä mitään selvinnyt, ainoastaan se, että kirjoitti vain elämässä, edsonin palstalla, yhden runon oli rustannut, taisi yksi juttu olla Alinkin ketjussa. Ei siis ollut kirjoittanut missään muualla S24:ssä. Ali jopa kehotti kysymään ylläpidolta, luuleeko hän tosiaan, että ylläpito paljastaa, kuka on kirjoittaja. Ei kukaan tänne kirjoittaisi, jos ylläpito lavertelisi nimmarien henkilöyden. Voivat korkeintaan laittaa kirjoittajalle bannia., vaikka sitäkin harvoin näyttävät tekevän, vaikka kuinka rikkoisi palstan sääntöjä, mitä jaakkokin harrastaa joka kirjoituksessaan.

    • Sisäpiiritietoja koronasta. Kuntani alueella muutama tartunta, kaikki kotihoidossa. Alueen koronayksikössä ei ole ollut koko aikana ainoatakaan potilasta. Henkilökunnalla on ollut aikaa tehdä runsaasti mm. ruumispussiharjoituksia.

      Olisi kiintoisaa tietää myös Naantalin tilanne, ties vaikka ennenpitkää päädytään Puosun kanssa viereisiin peteihin.

      Päivän lenkki tuli heitettyä, tänään tuli silmille raekuuro, eilen joutsenpari.

    • Nyt ne joutsenet olivat jo löytäneet paremman kulkupaikan kuin pyöräilypolkusi. Olen katsonut myös tuota tilannetta koronasta: Seinäjoella vain 19 tartuntaa, asukkaita n 60000, Sipoo 41 tartuntaa, 21000 asukasta.

    • Nonni, Sanna rankaisee lenkille läksijöitä; joutsenella päähän, raekuuroilla silmien välliin, millähän huomenna. Täällä meillä kyllä tuuli rankaisee ainakin hentoja, vie pian mennessään.

      Meidän kunnassa viimeisin tieto sanoo, että 21 tartuntaa on todettu. Täältähän käydään paljon Hesassa töissä, ja nyt kun työ tehdään kotona, niin kai se on hidastanut tarttumisia. Miniäkin on ainakin vielä kunnossa huolimatta hirmuisesta urakastaan lentoasemalla. Nyt jäi sitten lomalle. Heidän piti kaksi viikkoa lomailla Lapissa hiihdellen, mutta ehkä sitten ensi vuonna. Lappihan ei mihinkään karkaa. Elleivät sitten sukset.

      Mutta kettispojat ovat onnellisia kun saavat olla koko päivän huushollissaan ihan siellä missä haluavat. Toinen koira tykkää maata poikamme kynkäsää, kun hän tekee töitään. Välillä se pistää päänsä läppärin ruudullekin. Pari kuvaakin on sellaisesta. Sai poika itselleen tarkan pomon.

      Sitä se mämmi teettää. Eilen iltapalaksi söin annoksen mämmiä ja kermaa (kermaa sen pitää olla!), ja kuinkas sattuikaan sitten niin, että en muistanut ottaa pakastimesta tämän päivän ruokaa, pihvejä, yöksi sulamaan, ja tänäänkin vasta lähempänä puolta päivää ne vihdoin muistin. Nyt sitten kieli pitkällä on odotettu niiden sulamista - en laita mikroon, kun alkavat siellä paikoin jo kypsyä. Nälkä kurnii. Kaikki muu muuten valmiina.

      Ja eikä aikaakaan kun jo, voi kauhistus, pääsiäinenkin on plakkarissa. Juhannusta sii sodottelemaan!

      Hyvää pyhien lopettelua!

      • Miten muuten mahtaa olla, kissoihin korona voi kuulemma tarttua, miksei sitten koiriinkiin? Karanteeniin siis vaan.

        Mämmi on hyvintä kuivana, eli ilman lisukkeita. Jämpti on näin.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Miten muuten mahtaa olla, kissoihin korona voi kuulemma tarttua, miksei sitten koiriinkiin? Karanteeniin siis vaan.

        Mämmi on hyvintä kuivana, eli ilman lisukkeita. Jämpti on näin.

        Olen lueskellut erinäisiä kirjoituksia lemmikkieläinten mahdollisesta koronataudista tai viruksen kantamisesta. Joitan pieniä tutkimuksia on tehty.

        Kissoilla ja koirilla on omat koronansa, jotka aiheuttavat niille tauteja, jopa kuolettavia, mutta ne eivät leviä ihmiseen. HKG:ssa kahdelta koiralta löytyi nykyinen korona, mutta koirat eivät olleet sairaita. Siellä testattiin 17 koiraa ja 8 kissaa, joiden perheissä oli tartunta. Kahdelta koiralta löytyi testissä virus. Virus voi siis siirtyä ihmisestä koiraan sen kuitenkaan sairastumatta. Myöskään kotieläimien ei katsota levittävän virusta.

        Minimaalinen riski voi olla, että perheessä missä ihminen on saanut tartunnan, voi virus tarttua esim. koiran suusta sen päästessä nuolemaan esim. ihmisen naamaa, kun se on ensin nuollut sairastuneen naamaa. - en kyllä tajua, jos antaa koiran nuolla naamaansa. Koiran tai kissan turkissa virus ei elä.

        Mutta luulenpa vain, että yllätyksiäkin koronan käyttäytymisessä tulee vastaan. Sen luin äsken, että pessimisti pärjää parhaiten koronakriisissä. Minä olen melkoinen pessimisti, joten ei hätiä mitiä. Kai.

        Olen katsonut monia videoita netissä, missä perheen vauva on lattialla ja koira nuolee tämän naamaa. Samoin pieni taapero ja koira syövät samaa tikkaria. Minusta ihan järkkyä katseltavaa. En kestä kyllä kauaa katsellakaan, kun mennään tuohon vaiheeseen. Aikuisten ajattelemattomuutta ihmettelen. Jo lapsuudesta muistan, kun naapurin tyttö noin 12 v, söi samaa tikkaria kuin hänen colliensa.

        Cee

    • Muistan, kun pakastimet alkoivat yleistyä kodeissa, mikroja ei vielä ollut, niin yksikin nainen kerran sanoi, että säästyin tänäänkin ruuanlaitosta, kun en muistanut ottaa lihaa pakkasesta edellisenä iltana. Söivät sitten varmaan jotain puuroa.

      • Anonyymi

        Äsken kuului radiosta laulu jossa sanottiin osuvasti:

        "Viistoista vuotta sua rakastin,
        mutta tunteitani käsittelit niinkuin pakastin."

        Taisi olla Kari Tapio.

        m

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äsken kuului radiosta laulu jossa sanottiin osuvasti:

        "Viistoista vuotta sua rakastin,
        mutta tunteitani käsittelit niinkuin pakastin."

        Taisi olla Kari Tapio.

        m

        Jumal'auta

        Eikö pakastinta ole syytä aina välillä putsata, ottaa jäät pois?

    • Anonyymi

      Vilkaisin juuri rantatielle, mitä näinkään: nurtsille oli lehahtanut varmaan 100 valkoposkihanhea. Yksi mies pysähtyi ottamaan niistä kuvia kännykällään. Mikäpä niillä, nurmikko vihertää jo hyvin, ei se täysin kuollut ole ollut koko talvena.

      Cee

      • Noista laumoista

        Aika monella on sellainen käsitys, että ihmisen kuuluu tehdä jotain, jos joitain eläimiä on liikaa. Eli niin se menee, että seurauksia tapetaan.

    • Anonyymi

      Töllössä alkoi juuri elokuva, joka kertoo ilmastonmuutoksesta ja porukkaa oli juuri etelänapamantereella, kun valtava railo avautuu sinne ja yksi miehistä saatiin siitä railosta pelastettua. Eli katastrofielokuva ja Sub-kanavalla.

      Cee

      • Jotenkin se vaan menee niin, että talous edellä vaikka railoon.

    • Matkailumainos

      Jos käytte muutkin kuin amummu Kuhmoisissa, niin tässä http://bot.fi/397r paikka, osoite alhaalla, missä mielestäni kannattaa piipahtaa.

      Ja juttu ei "galleristilta" lopu. Omaa kuvataidettakin näytillä ja monenlaista muuta.

    • Ohjelmamainos

      Teemalta on nyt näytetty 2 osaa Mahdoton maa sarjaa. Esittelee Norjan vaikeakulkuisia vesi ja maantiereittejä.

    • Kiitos vihjeestä, en ole huomannutkaan. Olemme sen verran paljon Norjassa omalla autorämällämme nuorina kulkeneet, että aivan hirvitti istua kuskin vieressä. Monesti suljin silmäni taikka painuin lattiantasolle niillä kiharaisilla teillä, missä ei ollut mitään kaiteita ja alla oli pitkä putous johonkin rotkoon. Aina niiltä reissuilta selvisimme ehjinä kotiin.

      • Anonyymi

        Melkein koko pienen ikäni Norjassa olen käynyt ja vasta 2015 vei matka meidät niille suuremmille kivivyöryteille. Eikä halua enää kokeilla, josko kivet pysyvät paikoillaan, niin hurjan tuntuisia vuoret aivan tien vieressä paikka paikoin olivat jo Narvik-Alta välillä. Ja hurjia paikkoja löytyy etelämmästä Norjaa vaikka miten paljon.

        Karavaanarit ulkomailla facessa kertovat oikein uhitellenkin joskus, kuka ajanut missäkin. Myös Alppien kapeita ja mutkikkaita teitä, ja millä taktiikalla tullaan alas, jotta eivät jarrut kuumene liiaksi.

        edson

    • Anonyymi

      Katsoin sen eilisen Mahdoton maa -ohjelman Yle Areenasta ja juuri noilla teillä olemme ajaneet. Olemme kolunneet Norjan tiet aina Narvikista alemmas Norjaan mm Peikon poluksi kutsutulle, jossa tie nousi 1500 metrin korkeudelle ja oli tosi kiharainen. Sisareni mies jarrutti liikaa ja hänen autonsa renkaat alkoivat syökseä öljyä kuin geysirit ja alkoivat savuta joten pysähdyimme ja jäähdytimme kaatamalla vettä termareista autonsa vanteille. Oli sekin aikaa. Teimme monta matkaa kahdella autolla, lapset aina jommassa kummassa autossa kaikki kolme takapenkillä. Yövyimme teltoissa.

      Cee

      • Eilen koitin etsiä sitä Trollstigen tietä, mutta kun en muistanut nimeä, niin enpä löytänyt. Siitä kiharasta ne karavaanaritkin ovat jutelleet. http://bot.fi/39a1 ja kapea tie lisäksi, nuo kivivyörytkin mahdollisia

    • Anonyymi

      Iltapäivää. Aamulla satoi taas lunta, maa valkeni hetkeksi, mutta kaikki lumet ovat taas häipyneet. Ei tietoakaan takatalvesta.

      Nyt poistetaan Uudenmaan rajoilta tiesulut, joten saa nähdä, alkaako liikenne taas runsaana ulos täältä. Puumalan kunta Mikkelin läänissä kauhistelee jo mökkiläistulvaa, vaikka pääministeri kyllä toppuutteli.

      Emme ole itse vielä menossa esim Mikkeliin siskolleni, mutta tuli mieleeni, että tuo ajo sinne vie noin 2,30 - 2,45 h, matkaa meiltä noin 250 km heidän pihalleen hyvää maantietä, iso matka moottoritietä, kun taas Norjassa Trolstigenillä saattoi mennä 8 tuntia 200 kilometrin ajoon.

      Cee

    • Anonyymi

      Oli elokuun loppu v. -68, kun siipan kanssa- silloin vielä poikaystävä - ajoimme Norjan rannikolla kohti Tromsötä. Meille oli kiire eräälle, illan viimeiselle lauttalle ja ajettiin jo valmiiksi aika lujaa. Ja kun ajoimme länteen päin, niin olimme tien meren puoleisella reunalla. Peilistä näkyi, että toinen auto alkoi saavuttaa meitä, ja siitäkös siippa innostui. Mentiin tuhatta ja sataa, eikä perässä tullut saanut meitä kiinni. Lauttasatamassa perässä ajanut kuski - italialainen - tuli sanomaan siipalle kädestä pitäen: hullu mies, Timo Mäkinen. Silloin jo minuakin vähän nauratti, mutta eipä naurattanut tuolla "pikataipaleella".

      Melkoinen määrä on hoivapaikkojen hoidokkeja kuollut koronaan. Hirveää omaisillekin, kun ei vanhuksiaan pääse hyvästelemään. Uutisissa sanotaan: "hoivapaikassa on kuollut...". Mietin, että onkohan vanhuksia lainkaan viety edes sairaalaan saati tehohoitoon. Voi olla, että mietin väärin, johtuen vain uutisten sanamuodosta.

      Mietin myös sitä, onko koronaan joku sellainen säästeltävä lääke, joka jo varhaisessa vaiheessa annettuna estäisi vakavamman taudin muodon, ehkä tehohoidonkin. Se tuli mieleen ent. pressaparista, joista kummallakin tauti oli, mutta nyt ovat siitä toipuneet. Iäkkäitähän ovat hekin. No, kuha tuumaan; mustia ajatuksia!

      Aamulla oli täälläkin lunta, vaikka hiihtämään olisi mennyt. Vaan nyt se on jo sulanut. Kylmän näköistä on, enkä aio mennä lenkille. Täytyy yrittää välttää vilustumista, jotta jos korona pääsisi jostain iskemään, niin olisi sitten muuten kunnossa.

      Mukavia eristäytymisrupeamia!
      am

      • Anonyymi

        "Mietin myös sitä, onko koronaan joku sellainen säästeltävä lääke, joka jo varhaisessa vaiheessa annettuna estäisi vakavamman taudin muodon, ehkä tehohoidonkin."

        Soitan pian terveyskeskukseen ja pyydän, että sairaanhoitaja kysyy lääkäriltä, että voiko hän kirjoittaa predinisol reseptin valmiiksi tai mahdollisesti jonkin tehokkaamman ... Voi olla, etten nyt osannut kirjoittaa tuota lääkettä oikein, mutta se on eräänlainen kortoisonipohjainen tehohoitolääke, mm. astmaan, jos ei avaava astmalääke auta. Olen joutunut sitä käyttämään pari kertaa elämässäni.

        Tiedän tuon lääkkeen, minulle on syötetty sitä jo kauan reumaani, silloin alkuaikoinani juuri tuolla Prednisolon-nimellä, että yleensä pääsin ylös sängystä ilman kauheita polvinivelkipuja, myöhemmin se muutettiin Medrol-nimiseksi, sitä syön nykyäänkin 2 mg päivässä. Minä syön sitä jatkuvasti, enkä ole hajonnut kappaleiksi, kun sanotaan että kortisonilääkkeet haurastavat luita. Mutta annokseni on niin pieni. Aluksi annos oli toki suurempi. Myöskään kuunaamaa minulle ei ole tullut, koska annokset niin pieniä. Kortisonipohjaiset lääkkeet ovat hyviä vaikka minkälaiseen vaivaan.

        Toisella pojallani on myös lieviä astman oireita. Hän ei ole koskaan tupakoinut, mutta joskus kauan sitten silloisessa asunnossamme oli kosteusvaurio homeineen. Siitä ehkä lähtenytkin tauti käyntiin; jos se nyt sitten astmaa on. Hän ei ole vielä käynyt tarkemmissa tutkimuksissa. Lääkäri kyllä kehoitti syksyllä menemään. Sai nyt jotain lääkettä yskäänsä, mutta en tiedä mitä sorttia se on. Etänä hän kyllä onneksi voi töitä tehdä. Konttorilla välillä on joutunut käymään, mutta käy illalla, kun siellä ei enää ole ketään muita.
        am

    • Anonyymi

      Nyt on jo lounas syöty, tällä kertaa thaimaalaista. Poikkeuksellisen aikaisin meille. Liityimme naapurin perustamaan lounasrinkiin, jossa saamme kerran, pari viikossa tilaamamme lounaan ovellemme. Muut rinkiläiset ovat vähän parempia ihmisiä, nousevat aamulla ajoissa, ja heidän lounasaikansakin on siten aikainen. Me myöhäisherännäiset kömmimme pimeästä paljon myöhemmin, siippa yleensä yhdeksän aikoihin, minä tuntia myöhemmin, mutta näillä lounasrinkikerroilla mukaudumme enemmistön lounasaikoihin. Saisihan annokset lämmitettyäkin, mutta se olisi taas lisähommaa. Ovelta lautaselle ja kitusiin, se on suoraviivaista toimintaa.

      Ja lunta sataa. On satanut koko aamun. Lupasivat että muuttuu päivällä vedeksi. Ties vaikka illalla vielä viiniksi;). Jossain eilen olikin kommentti, että huhtikuussa sataa lunta enemmän kuin helmikuussa. Maailmankirjat siis melkein sekaisin.

      Niin sitten olemme me uusmaalaiset taas vapaita. Minä olisin suonut sulun jatkuvan ainakin alunperin suunniteltuun ajankohtaan saakka, mieluiten pidempäänkin. Mökille ei kuitenkaan olla lähtemässä. Tyhmää olisi lähteä jo senkin takia, että siellä pitäisi ängetä pieniin kauppoihin, missä kaksi ei mahdu hyllyjen välissä kohtaamaan, saati sitten pitämään suositeltua etäisyyttä. Mutta varmaan monet ovat jo rynnistäneet matkaan.

      Ensi viikolla meilläkin taas alkaa kettislenkkijakso. Miniä lähtee omiin töihinsä päiväkotiin ja poika konttorilleen tekemään. Hän joutuu tuota maskirumbaa tutkimaan ja siinä voi muutamakin rupeama mennä. Toivottavasti saavat roistot rangaistuksensa. Jossain näin hauskan kuvan hallituskuusikosta. Kuudes naisministeri oli tämä Tiina-tyttönen.

      Meidän pihapuihimme on lehahtanut tiklipariskunta. En ole koskaan ko. lintua nähnyt kuin kuvissa, laulua kyllä olen kuullut. Nyt se on sitten bongattu. Piti näin vanhaksi elää ennen kuin näki linnun, joka esiintyi jo kansakoululaulussa "Näin metsän halki viesti soi, nyt laulajaiset on..." Laulussa kyllä on tiklivarpu. Luulisin kuitenkin, että on sama lintu, tai olisiko varpu liitetty tiklin perään musiikkiin paremmin istuvana. Onhan po. laulussa hamppuvarpukin.

      Nyt päiväkahveelle. Sekin tänään aikaisemmin kuin normaalisti. Pienet poikkeamat päivärutiineista saattavat virkistää. Katsotaan miten meille käy.
      am

    • Anonyymi

      Äsken puhelimeni soi ja en vastannut, koska tuntematon numero. Katsoin sitten netistä kuka soitti -palvelusta, kuka mahtoi olla. Ei selvinnyt muuta kuin että kaksi soiton saanutta oli kommentoinut eilen ja toinen sanoi että hälärisoitto Burundista ja toinen että lehtikauppias, joka artikulaatiosta päätellen kännissä.

      Cee

      • Anonyymi

        Just tänään luin, että nyt sähköpostitse ihmisiä yritetään vikitellä lähettämään "poliisille" kuva pankin tunnuslukulistasta ja salasanasta, koska heidän tililtään on yritetty siirtää rahoja ja poliisi muka selvittää. Viestin saajan tilinumero ja oikeat henkilötiedot olivat mukana. Kuinkahan moni taas menee ansaan. Hitto, ettei noita roistoja saa mitenkään kiinni. Ja jos joku saadaankin, niin aina tulee kaksi uutta tilalle.

        Minä olen tykkänään lopettanut vastaamasta tuntemattomiin numeroihin. Jos jollain on oikeata asiaa pistäköön tekstarin, että "vastaa eukko puhelimees". Mekin välillä katsomme, kuka kulloinkin soittelee, mutta niitä tulee niin paljon, että läheskään kaikkia emme tsekkaa. Eikä niistä läheskään aina edes löydy soittajan tietoja. Toisaalta puhelinmyyjän osa on sellainen, että itse en sitä tekisi puoltakaan tuntia, joten ymmärrän, että jos sillä leipänsä pitää saada, niin yrittää täytyy.

        Rapunen tuossa kirjoitti ihmisten kohttamisesta vaikkapa kadulla. Minulle tämä eristyneisyys on "mennyt jo veriin". Telkkarin ohjelmissakin kauhistelen, kun ihmiset ovat niin lähellä toisiaan, vaikka ohjelmat olisi tehty vuosia sitten.

        Itse en kovasti seuroja kaipaa, en ole halailu- enkä kaikkien kanssa juttelemaan pysähtyvä tyyppi. Näillä kylillä on vain muutama ihminen, joiden kanssa halaten - normaalitilanteessa - vaihdetaan kuulumisia jos törmäillään. Hyvän päivän tuttuja sentään muutama enemmän, mutta heidänkin kanssaan tosiaan se "hei riittää". Eli itse en ainakaan vielä kärsi tästä eristäytyneisyydestä. Omia läheisiäni kyllä kaipaan, mutta puhelin on keksitty ja terassin aidan takaa välillä on käyty juttelemassa. No, katsotaan mitä tuumaan syksyllä, jos rajoitukset jatkuvat. Ja minun mielestäni ne saisivat jatkua niin kauan kuin tarve on.

        Terve!

        Ihmiset tosiaan väistävät toisiaan, mutta sitten on myös sellaisia, jotka eivät näytä edes huomaavan, että pitäisi vähän varoa.

        Minäkin huomaan katselevani kaikkien tapaamisia myös tv:ssä metrien mitat silmissä! Ihmeen hyvin näyttää tarttuvan "neuvot" myös mieleen ja käytökseen.

        Miniäni soitti äsken ja lupasi viedä minut ensi viikolla labraan. Siitä on jo ylipitkä aika kulunut, kun olisi pitänyt kontrolloida labroja, mutta en ole lähtenyt sinne tunkemaan, lähinnä tämän sydänjuttuni takia. Ei ole kiva, jos hengitys ei kulje ja se tukkeutuu jos oikein huono tuuri käy ja korona iskee.

        Minulla on pelannut ruokahuolto erittäin hyvin. Ei ole tarvinnut ruokakasseja raijata. Kaikki lapset perheineen ovat pitäneet sitä huolta, ettei nälkä yllätä - eikä herkuttelukaan! Ei edes silmänruoka, kukkiakin on aina tuotu.

        Viikonloppuja!

        Rapu

    • Anonyymi

      "Parempia aikoja odotellessa"

      Noin hyvin enteellisellä otsikolla alkaa tämä ketju! Kuinka oikeaan osuva se onkaan? Yksi jos toinenkin varmaan toivoo jo valonsäteitä tähän ihmisten tautiseen maailmaan! Ei kyllä vielä suuremmin kannata toivoa, että vapaus koittaa ja ihmiset uskaltavat taas huomata toisensa kadulla menemättä toisiaan karkuun ja pitkän matkan päästä vain kommunikoivat, jos ollenkaan.

      Huomenna on jo taas perjantai ja voimme valmistautua viikonlopun viettoon. Herätään aamuun virkeinä!

      Rapu

    • Anonyymi

      Aurinkoista perjantaita. U kävi äsken kaupassa, pesimme sen jälkeen kolmeen kertaan kätemme, desinfioin taas ovenkahvat jne. Kaupan kassallakin oli ollut käsidesiä kaikkien asiakkaiden käyttöön.

      Cee

    • Toivottavasti tänään lanseerattu "Suomi toimii" panostaa isosti lasten selviämiseen tästä piinasta. Hirveä määrä lapsia joutuu olemaan nyt kaiket päivät kotonaan huonoissa, jopa turvattomissa oloissa, kun ei ole koulua tai päiväkotia. Jälki voi olla rumaa muutaman vuoden päästä.

      Toinen juttu, mitä äsken luin raivostuneena on aikoinaan suomalaisen suojainvalmistustehtaan myynti amerikkalaiseen omistukseen. Sillä pyyhkii edelleen hyvin, mutta meillä ei. Yleensäkin vuosien mittaan tapahtunut suomalaisen (valtionkin) omistuksen myynti ulos on ollut ihan tolkutonta. Jos nyt korona ei opeta siinä(kään) suhteessa mitään, niin monet sen vaatimat kuolonuhrit ovat täysin turhia.

      Tässä kriisissä voisi olla sen verran onneakin mukana, että hallituksen suunnittelemat valtion omaisuuden myynnit saattavat nyt mennä uuteen harkintaan. - Tai sitten hirveässä rahan tarpeessa myydään vielä paljon enemmän kuin oli meininki.

      Toivottavasti tuossa maskijupakassa asianosaiset saadaan vastuuseen täysmääräisesti. Uutisten sanalla "liikemies" on nykyään aina negatiivinen kaiku, ainakin minun korvissani. Jonkun tason rötöstelijähän syleensä on kyseessä, ei mikään oikea liikemies. Kyseisten maskiherrojen/-rouvien taso on aika korkea, jos mitataan rahassa, meidän veronmaksajien rahassa.

      Talousrikoksissahan aina kyseessä on iso raha, mutta sen lisäksi myös niiden tutkinta ja selvitys maksaa. Paljon. Poika on noissa homissa, ja vaikka harvoin jutuista meillekään puhuu, niin joskus kertoo turhautumisensa juuri siihen, että kaikki menee valtion pussista. Jo pelkästään tutkinnassa tarvittava tulkkaus maksaa maltaita; suurin osa ko. rikoksista on ulkomaalaisten tekemiä. Jotka sitten vielä hyvällä onnella pääsevät nauttimaan suomalaisesta täyshoidosta. Ja jos käyttäytyvät hyvin pääsevät vapaaksi aika äkkiä. Uusia rikoksia järjestelemään. Nyt ilmeisesti tutkittavat osaavat sentään suomea, joten tulkkeja ei tarvita, paitsi ehkä Kiinan päässä. Niin, tai mistäs tietää vaikka "tiina-titityy" olisi jo vallan virolaiseksi muuttunut ja osaakin enää vain hoono soomi.

      Ja se on sitten taas perjantai, joten leppoisaa viikonlopun aloittelua. Tai leppoisahan se on jo hallituksen käskystä. On kyllä mukavaa olla tekemättä mitään ja sen jälkeen sitten levätä kunnolla.

    • "Just tänään luin, että nyt sähköpostitse ihmisiä yritetään vikitellä lähettämään "poliisille" kuva pankin tunnuslukulistasta ja salasanasta"

      Mitä, mie aina annan auliisti kaikki tietoni kysyttäessä sähköpostilla.

      Ja näyttää taasen olevan töitäkin melkein entiseen malliin. Vähän on huolestuttavaa se, että yleinen ilmapiiri tuntuu olevan muuttumassa siihen suuntaan, että koronan suhteen pahin olisi ohi. Sehän ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

      Vähän huvittava tuo selitys uudenmaan rajojen avaamisesta siltä osin, että tartunnat ovat muka alueellisesti tasoittuneet niin, että ei olisi enää perustuslain mukaan mahdollista estää ihmisten vapaata liikkumista. Väkimäärään suhteutettu varmistettujen tartuntojen määrä on edelleen 3-4 kertaa suurempi uudellamaalla kuin muualla. Tämänpäiväisistäkin uusista tartunnoista on n. 75 % uudellamaalla. Mikähän näissä rajan sulkemisen perusteissa siis on muuttunut?
      Olisivat sanoneet suoraan mistä on kyse, eli että nyt mennään talous edellä.

      Ilmat ainakin ovat keväiset.

      • Anonyymi

        Ei turha pelottelukaan tee hyvää ihmisille. Tyttäreni oli viime yön päivystämässä korona sairaalassa. Hän tosin kirurgina tekee päivystys leikkauksia, mutta tietää toki sairaalan koronatilanteenkin. Kysyin häneltä, että "onko siellä sairaala täynnä koronapotilaita", niin hän sanoi, ettei ole, vaan korona potilaiden määrä on enempi laskusuuntainen. Hyvä niin. Tosin se voi vaihdella, mutta ei heillä olekaan ainakaan vielä ollut mitään "paniikkitilannetta" sairaalapaikoista - vaikka tuo hänen työpaikkansa on toinen näistä Yliopistosairaaloista täällä Helsingissä ja ne molemmat sairaalat ovat myös koronasairaaloita.

        Tietty osa kansasta tarvitsee "pelottelua" pysyäkseen ruodussa, eikä silti pysy. Onneksi suurin osa kansasta on kuitenkin ajan tasalla.
        Kiva kuulla että sielläkin on vielä rauhallista koronapotilaiden osalta, mutta eihän nuo potilasmäärät missään ole vielä kovin suuria.
        Taisin jo aiemmin mainita, että täällä meillä päin alueellisessa sairaalan koronyksikössä ei ole vielä ollut yhtään ainutta potilasta.

      • hyvä kuulla että DrWhoolla työasiat pelittää huolimatta koronasta. Sehän se tässä onkin että osaan porukkaa kolahtaa aika pahasti. Jollakin voi mennä henkikin. Osalta keikahtaa firmat ja tulee/tuli työllisistä työttömiä. Toivotaan että syksyyn mennessä pahin olisi jo ohitse ja vitsauksesta päästään irti. Uudenmaan eristys loppui. Perusteet lopetukselle jotenkin ontuvat. Osa porukasta ulosmittaa annetun vapauden heti. Lyhytnäköistä touhua. Sinänsä mökille menoa voi kieltää mutta on osattava pitää sitä etäisyyttä kun paikallisiin kauppoihin rynnitään ostoksille.
        Itse ahkeroitsin tänään. Kellarissa tosin kun ulkona käy hirmuinen tuulenvihuri. Puutarhapenkkeihin nikkaroitsin uudet istuinlaudat vanhoihin jalustoihin. Ei ole hakkaraisen teukka ainut kun osaa tehdä puusta mitä vain. Puosullakin pysyy saha ja vasara kourassa. Naulatkin pääsääntöisesti taittumatta uppoavat puuhun. Edeliiset istuinosat olivat halkaistua jykevää tukkia. Lahosivat käytössä ja nyt tein laudasta uudet lavot takapuolta varten. Pinotexia pintaan ja avot. Parempi kuin uusi. Puosu

      • Puosu kirjoitti:

        hyvä kuulla että DrWhoolla työasiat pelittää huolimatta koronasta. Sehän se tässä onkin että osaan porukkaa kolahtaa aika pahasti. Jollakin voi mennä henkikin. Osalta keikahtaa firmat ja tulee/tuli työllisistä työttömiä. Toivotaan että syksyyn mennessä pahin olisi jo ohitse ja vitsauksesta päästään irti. Uudenmaan eristys loppui. Perusteet lopetukselle jotenkin ontuvat. Osa porukasta ulosmittaa annetun vapauden heti. Lyhytnäköistä touhua. Sinänsä mökille menoa voi kieltää mutta on osattava pitää sitä etäisyyttä kun paikallisiin kauppoihin rynnitään ostoksille.
        Itse ahkeroitsin tänään. Kellarissa tosin kun ulkona käy hirmuinen tuulenvihuri. Puutarhapenkkeihin nikkaroitsin uudet istuinlaudat vanhoihin jalustoihin. Ei ole hakkaraisen teukka ainut kun osaa tehdä puusta mitä vain. Puosullakin pysyy saha ja vasara kourassa. Naulatkin pääsääntöisesti taittumatta uppoavat puuhun. Edeliiset istuinosat olivat halkaistua jykevää tukkia. Lahosivat käytössä ja nyt tein laudasta uudet lavot takapuolta varten. Pinotexia pintaan ja avot. Parempi kuin uusi. Puosu

        Juu, miulla ei ole taloudellista probleemaa (ainakaan vielä) niinkuin monella muulla yrittäjällä. Kaikenalaisia maksuhelpotuksia eli maksujen lykkäämisiä olis yrittäjälle nyt tarjolla. Myös suoranaista tukea ja jopa työttömyyskorvausta jos tilanne oikein huonoksi menisi. Jotkut ymmärtääkseni käyttää esim. yel -maksujen siirtomahdollisuutta halpakorkoisena lainana, vaikkei pakko oliskaan. Korko tais olla 2%. Mutta mutta, maksettava ne on kuitenkin, voi olla monelle vaikeeta jälkikäteen jos korona on syönyt elinkeinoa pahastikin.

        Ootkos Puosu ok-asukas kuten miekin? Pinotexiä juu, sitä vedellään talon pintaan muutaman vuoden välein, niin kestää isältä pojalle. Tais olla kyllä Panu maali joka kestää "isältä pojalle".

    • Täälläkin just nyt: "aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä". Ja tuulee niin juman tulen pahuksesti. Jännittää naapuryhtiön tontin vanha mänty, jonka huojuminen on jo melkoista. Jos rojahtaa, niin tällä tuulella rojahtaa meidän olkkariin. Ei muuten, mutta menee hyvä telkkari ja kajarit.

      Kyllä tosiaan tuntuu siltä että talousvetoiseksi meni. Toisaalta, jos ei edes jotain rattaita saada pyörimään, niin voipi olla, että kärsimystä ja kuolemaa tulee sitten muiden asioiden seurauksena. Mielenterveysongelmia ainakin, niin aikuisille kuin lapsillekin. Niitä kyllä tulee joka tapauksessa, mutta vielä enemmässä määrin, jos työttömyys lisääntyy, firmat menevät konkkaan, lapset jäävät niissä syövereissä heitteille... Suoraan sanoen hirvittää, mitä tuleman pitää. Kun nyt ihmiset edes pitäisivät kiinni noista kokoontumissäännöksistä, etäisyyksistä ja huolehtisivat käsiygieniasta. Voisi niistä naamareistakin olla jotain hyötyä.

      • Mulla olis kyllä hyväkuntoinen vappunenä, se tuskin käy koronanaamariksi?

        Vappu tulee olemaan kyllä viimeistään jonkinlainen vedenjakaja tartuntojen suhteen, pahaa pelkään. Itseäni tässä vain pelottelen..

    • Kröhöm

      https://www.sitra.fi/uutiset/robotti-tavoitti-kuhmoislaiset-hyvin-poikkeusoloissa/

      Soiton lopussa oli se tuttu piip ja sitten, jos oli joku huoli viruksen suhteen, niin ... vastasin, että jospa Uudenmaan rajojen avautuessa kunnioitttaisiin sitä, että kaupat ovat varanneet sen aamuajan meille vaivaisille. Jälkeenpäin olen miettinyt, että ennen kuin rokote tulee yleiseen jakoon, niin sitä ennen suurin osa kansasta taudin on jo sairastanut. Mikään Uudenmaan rajojen pitäminen pidempään suljettuna ei olisi tuonut enää hyötyjä, vaan kerta kaikkiaan on jo hyvä, että on aloitettu osin paluu arkeen. Jopa koulujen ja tarhojen avaaminen vähittäin voitaisiin alkaa ennen toukokuun puolta väliä.

      Se, mitä "uudelta" arjelta toivon on se, että ihmiset harkitsisivat enemmän kulkemisiaan ja muuttasivat hiljaa tapojaan itse kukin kestävämmän tulevaisuuden suuntaan. Sitra tekee hyvää työtä paremman tulevaisuuden eteen.

      • kruuna vai klaava? Mietteesi ovat E tolkullisia. Saitko robotilta rakkautta ja sympatiaa. Kemiat pelaava robotin kanssa. . Sitra on sitra vaikka voissa paistaisi. Velikerho. Varmaankin korona pyyhkii yli koko suomenniemen. Vuoden parin jälkeen tehdään inventaario, Itse sellaista että oma jälkisäädös kannattaa pitää kunnossa. Etenkin jos on kerääntynyt oikeata jaettavaa. Pahimmassa tapauksessa oma potti katoaa totaaliseen humpuukiin, systeemin putkiin, ilmaston saastutukseen tai ryövärin taskuun. MIeluummin niin että muutama hento ja vähäosainen saa korjausta elämäänsä. Ulkona paistaa aurinko. Puosu

      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        kruuna vai klaava? Mietteesi ovat E tolkullisia. Saitko robotilta rakkautta ja sympatiaa. Kemiat pelaava robotin kanssa. . Sitra on sitra vaikka voissa paistaisi. Velikerho. Varmaankin korona pyyhkii yli koko suomenniemen. Vuoden parin jälkeen tehdään inventaario, Itse sellaista että oma jälkisäädös kannattaa pitää kunnossa. Etenkin jos on kerääntynyt oikeata jaettavaa. Pahimmassa tapauksessa oma potti katoaa totaaliseen humpuukiin, systeemin putkiin, ilmaston saastutukseen tai ryövärin taskuun. MIeluummin niin että muutama hento ja vähäosainen saa korjausta elämäänsä. Ulkona paistaa aurinko. Puosu

        Robotti ei paljon muuta jakanut kuin paikallista tietoa. Koehan se oli tulevaisuuksia silmällä pitäen.

        Enpäs ole Sitran sivuja kokonaan lueskellut, saati artikkeleita. Minusta kuitenkin on hyvä, että suunnitellaan tulevaisuutta varten paljon ja ei vähiten sitä, miten työelämän rakenteet tulevat muuttumaan ja mitä se tietää.

        Tuo oikea jaettava onkin aika monipuolinen juttu. Miten arvottaa esim. 1800 neliön tonttia Hesassa ja nykyistä ns. kiinteää? Suurin osa arvottaa eri lailla kuin minä. Kruunasta vetoa.

    • Anonyymi

      Yksi lauantaihomma tuli taas tehtyä - lakanoiden vaihto. Käytetyt pudotin rappusten ylhäältä alas, joten niiden käytettyjen jatkokäsittely on vielä edessä, mutta puhtaat lakanat vuoteessa odottavat illalla saunonutta nukkujaa. On se kumma, kuinka tuokin homma "rasittaa" selkää?

      Säätila on taas kohdallaan täällä meillä ainakin. Ovi on auki viherhuoneeseen, eikä palele yhtään. Joten - kyllä se siitä taas!

      Tytär oli ostanut eilen ruokakasseihini (en ollut tilannut niitä) loimulohta ja tuoretta parsaa, joten tänään sitten herkuttelen niillä.

      Aurinkoista lauantaita kaikille! Minä lähden nyt laittamaan pesukoneen töihin, niin ei kerry likapyykkiä kodinhoitohuoneeseen, mutta silitettävää kyllä.

      Rapu

    • "Jälkeenpäin olen miettinyt, että ennen kuin rokote tulee yleiseen jakoon, niin sitä ennen suurin osa kansasta taudin on jo sairastanut".

      Niinhän siinä saattaa käydä. Veli ruåtsalaiset tuota tekniikkaa yrittävät. Kuolleisuus tähän mennessä noin kymmenen kertaa suomen kuolleisuus väkilukuun verrattuna. Epidemian jälkeen lasketaan tilanne ruumiiden määrä vs talous, voi olla että ruåtsi voittaa selvästi molempien määrässä.

      Jahans, kesää tosiaan pukkaa. Kaupassa on käyty, tällä kertaa oli käsidesipullo naulattu kassojen viereen seinään. Asiallista meininkiä. Olen myös printannut keittiön kaapin oveen A4:sen, jossa kissan kokoisin kirjaimin: pese kätes. Eihän sitä asiaa kertakaikkiaan muuten muista kotiin tullessaan.

      Kohta pitää lähteä sähköiselle aamulenkille. Pitänee ottaa pesäpallomaila mukaan ärhäkkäiden joutsenten varalta. Paskohanhilta katkon kaulat tarvittaessa paljain käsin. Ja sitten ei muuta kuin paisti uuniin.

      • Anonyymi

        "Epidemian jälkeen lasketaan tilanne"

        Jos vanhainkodit olisivat toimineet hiukkakin järkeä käyttäen, niin olisi muutama turha kuolema vältetty. Kuolemia tulee, mutta en jaksa itkeä sitä, että voi voi noita riskiryhmäläisiä. Miten he pärjäävät, oi oi. Suurimmalla osalla vanhempaa väestöä on kaikki paremmin kuin lapsilla, nuorilla, työtään aloittelevilla ja työnsä menettäneillä tai lomautetuilla.

        Nyt oikein itketään yksinäisten kohtaloa. Joku tässä ihmetyttää ainakin minua. Vain puhelinsoitto kauppiaalle, niin kotiin saa ruoat ja lääkkeet. Ainoa mitä suren on se, etteivät jotkut pääse kodeistaan vanhustaloihin, vaikka kuinka haluaisivat. Täytyy olla sokea täysdementikko ennen kuin edes harkitaan paikkaa, koska kotiin vangitseminen on halvin keino, kait.

        Muutaman kymmenen metrin päässä ulko-ovelta meillä vaeltaa kiukkuinen metso, taas. Epeli elukka puolustamaan reviiriään

        Luulisin kyllä että vanhusten hoivakotien ym hoitohenkilökunta kuitenkin lienee tehnyt parhaansa, ja hiukan ylikin. Niinhän se kuitenkin on, että yksityisisissä hoitokodeissa voiton tavoittelu ohittaa kaiken muun. Siksi henkilökuntaa on liian vähän, eikä mihinkään suojavarusteisiin ole etukäteen haluttu sitoa rahaa. Voittojen maksimoinnista liiketoiminnassa on kyse. Mutta kuka loppupeleissä on oikeastaan vastuussa tästä?

        Raadollisesti ajatellen vanhainkodeissa kuolleet ovat jo eläneet keskimääräisen eliniän odotteen pituisen tai sitä pidemmän elämän. Mutta tapa millä koronaan kuollaan, lienee se asian traagisempi puoli. Miten mahtaa olla, annetaanko näille vanhuksille edes tehohoitoa, tuskin. He eivät kuitenkaan kestäisi sitä.

        Hyvää päivää sinullekin, edson!

        "Kuolemia tulee, mutta en jaksa itkeä sitä, että voi voi noita riskiryhmäläisiä. Miten he pärjäävät oi oi."

        Kaikki "riskiryhmäläiset" eivät ole suinkaan mitään hoitokodeissa asuvia, mielestäsi jo aivan joutavia ja kuuluisivatkin poistolistalle, sitäkö tarkoitit?

        On myös nuoria sydän- ja muita verisuonisairauksia, sekä diabetestä sairastavia, jotka kuuluvat iästään huolimatta riskiryhmään. Tuskin kukaan haluaa, tai toivoo, että hoitokodeissa asuvat, jo "yliajalla" elävät vanhukset joutuisivat kokemaan tukehtumiskuoleman? Yksin tai koronajoukossa, saamatta mitään apua?

        Kannattaa hieman ajatella mitä sanoo ja mikä "itkettää", ettei vain osu omaan nilkkaan?

        Eilen sanottiin uutisissa, että iso osa vanhusten hoivakodeissa kuolleista ei ole edes kirjattu koronan piikkiin. Tänään oli jo kirjoitus, että mikä voidaan laittaa kuolinsyyksi kuolintodistukseen. Siinäkin on paljon vaihtoehtoja, riippuen siitä mitä kaikkea ihminen sairasti. Korona saattoi avittaa sitä, ja mikäli oli testattu, voitiin laittaa koronan syyksi, jos taas ei ollut testattu, voitiin laittaa silti koronan syyksi mutta hieman eri merkinnällä.

        Ennen vanhaan oli tapana, että melkein kaikki kuolivat keuhkokuumeeseen, niin äitinikin, mutta sisareni ja minun mielestäni äitimme kuoli siksi, että hänen kuolemaansa joudutti hongkongilainen influenssa, jonka sai ollessaan pitkäaikaissairaalan vuodeosastolla vuonna 1969, jolloin se jylläsi pahimmillaan. Hän meni todella huonoon kuntoon siellä ollessaan ja nopeata tahtia, oli MS-taudin heikentämä ja vasta 51 v. Mutta ei silloin ollut mitään vierailukieltoja eikä varoituksia minkään asian takia.

        Cee

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Luulisin kyllä että vanhusten hoivakotien ym hoitohenkilökunta kuitenkin lienee tehnyt parhaansa, ja hiukan ylikin. Niinhän se kuitenkin on, että yksityisisissä hoitokodeissa voiton tavoittelu ohittaa kaiken muun. Siksi henkilökuntaa on liian vähän, eikä mihinkään suojavarusteisiin ole etukäteen haluttu sitoa rahaa. Voittojen maksimoinnista liiketoiminnassa on kyse. Mutta kuka loppupeleissä on oikeastaan vastuussa tästä?

        Raadollisesti ajatellen vanhainkodeissa kuolleet ovat jo eläneet keskimääräisen eliniän odotteen pituisen tai sitä pidemmän elämän. Mutta tapa millä koronaan kuollaan, lienee se asian traagisempi puoli. Miten mahtaa olla, annetaanko näille vanhuksille edes tehohoitoa, tuskin. He eivät kuitenkaan kestäisi sitä.

        Kyllä minusta on Suomessa lähdetty oikea pää edellä kuitenkin eli terveyspuoli. Se, että jossain mahdollisesti on hutiloitu, niin taatusti korjautuu.

        Muuten saattaisi olla sellainenkin tilanne, että hoidossa olisi kuollut aivan perusterveitäkin, koska tehohoitokapasiteetti ei olisi äkkisuuria määriä pystynyt hoitamaan. Nyt näyttää jopa siltä, että asutustihentymien ulkopuolellakin pystytään tehohoitoa jakamaan tarpeen mukaan.

        Käsittämättömän suuresta jutusta on kuitenkin kyse. Viikosta toiseen minäkin olen korva ja silmä tarkkana kuunnellut joka hiton lähetyksen. Ja koittanu käsittää.

        edson

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Epidemian jälkeen lasketaan tilanne"

        Jos vanhainkodit olisivat toimineet hiukkakin järkeä käyttäen, niin olisi muutama turha kuolema vältetty. Kuolemia tulee, mutta en jaksa itkeä sitä, että voi voi noita riskiryhmäläisiä. Miten he pärjäävät, oi oi. Suurimmalla osalla vanhempaa väestöä on kaikki paremmin kuin lapsilla, nuorilla, työtään aloittelevilla ja työnsä menettäneillä tai lomautetuilla.

        Nyt oikein itketään yksinäisten kohtaloa. Joku tässä ihmetyttää ainakin minua. Vain puhelinsoitto kauppiaalle, niin kotiin saa ruoat ja lääkkeet. Ainoa mitä suren on se, etteivät jotkut pääse kodeistaan vanhustaloihin, vaikka kuinka haluaisivat. Täytyy olla sokea täysdementikko ennen kuin edes harkitaan paikkaa, koska kotiin vangitseminen on halvin keino, kait.

        Muutaman kymmenen metrin päässä ulko-ovelta meillä vaeltaa kiukkuinen metso, taas. Epeli elukka puolustamaan reviiriään

        edson

        Yksinäisen, etenkään yksinäisen vanhuksen ongelma ei ole vain materiaalinen. Kuten sanoit, ruokaa ja lääkkeitä saa jotain kautta, mutta olepa yksin viikkotolkulla pelkojesi kanssa, ilman yhtäkään puhekaveria- niinkin yksinäisiä on, eikä kaikilla ole nykyajan kommunikointivehkeitä - niin siitä voi muodostua suurempi ongelma kuin kukaan edes tajuaa. Ennen kuin on myöhäistä. Pätee myös nuorempiin.

        "Pätee myös nuorempiin".

        Kyllä kyllä, totta joka sana mitä sanoit. Sitten on myös meikäläisiä introverttejä, jotka sisimmässään nauttii siitä että saa luvalla olla erakkona kotona. Mitä nyt työelämä vähän edellyttävää sosiaalisuutta, mutta se on oikeastaan ihan eri asia. Kaikilla asioilla on siis puolensa.

        En siis missään nimessä väheksy kenenkään, varsinkaan monien vanhusten hätää, kerron vain miten itse kohtaan koronan tuomia eri puolia elämässäni.

        Dr, kirjoitukseni olikin kyllä kommentti edsonille, joka kertoi, ettei oikein ymmärrä yksinäisten ihmisten kohtalon päivittelyä. Mutta meittii on niin moneen junaan.

        MInäkin jossain vaiheessa jo aiemmin kirjoitin, että en ainakaan vielä kärsi tästä eristäytymisestä. Introvertti kun olen minäkin, samoin siippa. Mukavaa kun voi ihan hyvällä omallatunnolla vain lymyillä kotona. Muutaman ystävän ja sisareni kanssa juttelen puhelimessa välillä, mutta en ollenkaan joka päivä, vaan ehkä kerran, pari viikossa. Perheeni kanssa kyllä olen yhteydessä päivittäin, mutta useimmiten sekin on vain tekstari.

        "Dr, kirjoitukseni olikin kyllä kommentti edsonille"

        Jep, tajusin kyllä. Mie vain kommentoin kommenttia. Useinkin teen niin.

        Ja juu, tuntuu introverttiys olevan aika yleinen luonteenpiirre. Voip olla, että tämmöisille keskustelupalstoille osallistujille se varsinkin on tavallista. Tässähän on tavallaan helpompi haastella "henkeviä" hetken mieijohteesta, kuin raahautua livenä ihmisten ilmoille.

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Yksinäisen, etenkään yksinäisen vanhuksen ongelma ei ole vain materiaalinen. Kuten sanoit, ruokaa ja lääkkeitä saa jotain kautta, mutta olepa yksin viikkotolkulla pelkojesi kanssa, ilman yhtäkään puhekaveria- niinkin yksinäisiä on, eikä kaikilla ole nykyajan kommunikointivehkeitä - niin siitä voi muodostua suurempi ongelma kuin kukaan edes tajuaa. Ennen kuin on myöhäistä. Pätee myös nuorempiin.

        Mistä päättelet, että juuri vanhukset suhtautuvat pelokkaammin koronaan kuin muut? Kunhan tulet tälle vuosikymmenelle, voit huomata ettei elämässä ole enää paljonkaan pelättävää. Vaikka vanhuus heikentää, sen tuomat elämäkokemukset ovat myös omiaan karaisemaan.

        Yksinäisyys pitää ihmisen tavallaan turvassa, kun taas ympärillä höösäävät ihmiset lietsovat ärtymystä ja ehkä pelkoakin.

        En osannut kirjoittaa selkeästi, mitä tarkoitin. Enemmän "parjasin" tätä voivottelua, en niinkään yksinäisiä sanan varsinaisessa tarkoituksessa.

        Kyllähän tällaisessa vaikeassa tilanteessa puhekaveri on aa ja oo monelle, varsinkin jos se on kuulunut normaali ajan välttämättömyyksiinkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää päivää sinullekin, edson!

        "Kuolemia tulee, mutta en jaksa itkeä sitä, että voi voi noita riskiryhmäläisiä. Miten he pärjäävät oi oi."

        Kaikki "riskiryhmäläiset" eivät ole suinkaan mitään hoitokodeissa asuvia, mielestäsi jo aivan joutavia ja kuuluisivatkin poistolistalle, sitäkö tarkoitit?

        On myös nuoria sydän- ja muita verisuonisairauksia, sekä diabetestä sairastavia, jotka kuuluvat iästään huolimatta riskiryhmään. Tuskin kukaan haluaa, tai toivoo, että hoitokodeissa asuvat, jo "yliajalla" elävät vanhukset joutuisivat kokemaan tukehtumiskuoleman? Yksin tai koronajoukossa, saamatta mitään apua?

        Kannattaa hieman ajatella mitä sanoo ja mikä "itkettää", ettei vain osu omaan nilkkaan?

        Rapu

        "Kaikki "riskiryhmäläiset" eivät ole suinkaan mitään hoitokodeissa asuvia, mielestäsi jo aivan joutavia ja kuuluisivatkin poistolistalle, sitäkö tarkoitit?"

        En todella tuota tarkoittanut. En vanhainkodeissa olevia sen paremmin kuin muita riskiryhmäläisiä. Poistolistallani ovat ainoastaan persut

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päättelet, että juuri vanhukset suhtautuvat pelokkaammin koronaan kuin muut? Kunhan tulet tälle vuosikymmenelle, voit huomata ettei elämässä ole enää paljonkaan pelättävää. Vaikka vanhuus heikentää, sen tuomat elämäkokemukset ovat myös omiaan karaisemaan.

        Yksinäisyys pitää ihmisen tavallaan turvassa, kun taas ympärillä höösäävät ihmiset lietsovat ärtymystä ja ehkä pelkoakin.

        Vaikka ite olen 70 ja hitusen , niin höösääjistä en pidä. Ja vaikka vielä nyt on kumppani vierellä, niin ei se mielipiteeseeni vaikuta. Oikeastaan eihän tällainen olotila ole edes mielipidekysymys. Siis jotain olen ehkä pystynyt tästä elämä nimisestä taipaleesta tajuamaan. Eli pelko se senkun lievenee

    • Anonyymi

      Huomenta. On tosi lämpimän tuntuinen sää, ainakin meidän parvekkeella, mittari näyttää 27. Valkoposkia oli äsken rannan puoleisella nurmikolla iso lauma, mutta jokin häiritsi niitä ja lehahtivat lentoon.

      Lakanoiden vaihto on kyllä selälle käyvää puuhaa.

      Meillä on kyllä U;lle hyvin iskostunut kaaliin, että kun tulee ulkoa, niin pesee ekaksi kädet. Hän on meidän kaupassakävijä ja roskisten viejä.

      Cee

    • Voihan peijooni, kova meno lenkkipoluilla senkuin jatkuu. Tällä kertaa hanhilammikkoa lähetyessäni edelläni kulki koiranulkoiluttaja, oisko ollut kyseessä Suomen pystykorva. Koira sai hepulin nähdessään polulla taapertavat paskohanhet, ja kävi kohti kuin yleinen syyttäjä. Hanhet saivat kunnon kyytiä, häh häh hää.

      Vähän meinas tulla vilu puseroon, kaamea tuuli. Jäi lenkki vähän lyhyeksi siis.

      • Ei pingviinejä saa hätyytellä. itsekin koin tuulen hyrskeen kasvoillani pottumaata lapiolla kääntäessäni ja piikkiharavalla tasatessani. Sellainen aarin läntti savijankkoa työstettävänä. Hiki siinä hommassa tulee. Kun maat on käännetty niin sitten on potaatin istuttamisen vuoro. Step-by-step. Jos korona ei miestä vie niin sattaapi olla että vielä satavuotiaana potaattia maan vakoon pillotan. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=SdhAfMor9BM

      • Se koirahan pääsi melkein jo pyrstösulkiin kiinni. "Meidän" kettikset huutavat jo, kun näkevät niitä läheisellä pellolla. Hanhet eivät siitä ole moinaankaan. Tajuavat kai, että koirat eivät tarhastaan mihinkään pääse. Joskus tuo haukku alkaa sisälläkin, kun koirain mielipuuhaa on vahtia ikkunasta tapahtumia. Sitä huutoa ei meinaa kestää edes "koistisen labradorinnoutajakaan".

      • Puosu kirjoitti:

        Ei pingviinejä saa hätyytellä. itsekin koin tuulen hyrskeen kasvoillani pottumaata lapiolla kääntäessäni ja piikkiharavalla tasatessani. Sellainen aarin läntti savijankkoa työstettävänä. Hiki siinä hommassa tulee. Kun maat on käännetty niin sitten on potaatin istuttamisen vuoro. Step-by-step. Jos korona ei miestä vie niin sattaapi olla että vielä satavuotiaana potaattia maan vakoon pillotan. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=SdhAfMor9BM

        Aariin mahtuu jo pottu poikineen. Meilläkin oli taannoin tossa takapihalla pottumaa ja mansikkamaa. Nytten siinä on nurmikko. Oli ennen myös monta omenapuuta, mutta vesimyyrän pirulaiset lounasti niiden juuret.

    • Arvelen, että voi aika monessa huushollissa olla lakananvaihtopäivä. Jotenkin tuntuu, että korona vaanii joka nurkassa, vaatteessa ja ovenkahvassa. Minäkin ryhdyin siis selkääni rääkkäämään. Vaikka meillä on aika korkeat sängyt, niin silti kumartelu tuntuu ilkeältä. Lisä puhtia sain sain säästä, joka oikein houkuttaa viemään kaikki tekstiilit ulos. Nyt vähän täytyy vähän kytätä säätä, ettei yhtäkkiä taivaalta rumahda ämpärillinen vettä ja tee ulkona olevista patjoista uimapatjoja.

      Aikoinaan minunkin isäni kuolinsyyksi merkittiin keuhkokuume. Hän kävi läpi monta aivohalvausta ja viimeisin oli sitten lopullinen niitti. Ja siinä tilanteessahan keuhkokuume iskee aika äkkiä. Mitähän tilastokohtaa tuollainen kuolinsyyn modifiointi kaunistaa, täydentää tjms. No, tosihan tietysti on, että keuhkokuume isän tappoi mutta samalla lyhensi odotettavissa olevia, halvauksen aiheuttamia loppukärsimyksiä.

      Keittiöstä tulee lounaan tuoksu. Eiku syömään.

      • Meillä tuntuu nuo lakanatkin vaihtuvan jotenkin huomaamattani. Samoin löydän aina tarvitessani puhtaita vaatteita kaapista. Kannattaa pitää siis vaimoa kotona..

      • Anonyymi

        Minä tein löydön liinavaatekaapista kun otin sieltä vaihtolakanoita esiin. Löysin sieltä valtavan suuren, vanhan, käsin kirjaillun pöytäliinan. Minulla on keittiössä todella suuri pyöreä pöytä ( en nyt muista läpimittaa, enkä lähde sitä nyt mittaamaankaa), mihin on vaikea löytää sopivan isoa pöytäliinaa. Tämän pöytäliinan muistan siitä asti, kun olin parikymppinen nuori vaimo ja kävimme anoppilassa. Se oli kahvipöydässä liinana jo ensimmäisellä käynnilläni siellä. Se on kaunis, valkoinen, pitsi reunassa (varmaan käsin virkattu) ja siniset orvokinkukat on "merkattu" ympäri liinaa. Keskellä myös kuvioita. Voi mitä unohdettua käsityötaitoa? Liina on kuin uusi vieläkin. Laitoin sen keittiön pöydälle, kun aamulla tönäisin vahingossa tuoremehulasillisen mehua edelliselle liinalle.

        Minä ehdin jo syödä. Loimulohta ja se, mitä ensin sanoin parsaksi, olikin broccolinoa (beibiparsaa). Oli hyvää!

        Nyt alkaa "puhelintunti" yhden sisareni kanssa. Huomenna sitten toisen siskon kanssa ja kolmannen sisareni kanssa puhumme milloin vain mieleen juolahtaa!

        Takavuosina lakanoihinkin kirjailtiin nimikirjaimet. Ainakin 50-luvulla kirjailuharrastus kukoisti. Radiota kuunnellessa sopivaa ajankulua. TV kun tuli niin kirjaileminen jäi monelta unholaan. Miesten tärkeä aputyö oii villalankavyyhdin kannattelu. DDD. Puosu

        Kyllä, noin oli joskus! Tuo pöytäliina on aivan mielettömän kaunis. Tiedän, että ainakin nuorempi tyttäreni innostuu siitä kun sen näkee, ja kyllä esikoistytär myös.

        Tuo aika entinen ei koskaan enää palaa...

        Ei silti, ei siitä ajasta aivan kaikkea kyllä kaipaakaan! Miesten osuus "vyyhdin pitäjänä" oli kyllä hyvin tärkeä luottamustoimi!

        Rapu

      • Anonyymi

        Kivoja ja lohdullisia juttuja kertoo tämä amummu. kiitos rohkaisusta näinä coronan aikoina

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kivoja ja lohdullisia juttuja kertoo tämä amummu. kiitos rohkaisusta näinä coronan aikoina

        Juu, ole hyvä vain. Yhtä rohkaisevaa ja lohdullista on tuomita se, että joku murehtii yksinäisten ihmisten kohtaloita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, noin oli joskus! Tuo pöytäliina on aivan mielettömän kaunis. Tiedän, että ainakin nuorempi tyttäreni innostuu siitä kun sen näkee, ja kyllä esikoistytär myös.

        Tuo aika entinen ei koskaan enää palaa...

        Ei silti, ei siitä ajasta aivan kaikkea kyllä kaipaakaan! Miesten osuus "vyyhdin pitäjänä" oli kyllä hyvin tärkeä luottamustoimi!

        Rapu

        Meilläkin on edesmenneen sukulaistädin käsin ompelema pääsiäisliina. Siinä on vaikka minkälaisia kuvioita, mukaan luettuna liinan päärmeisiin tehdyt upeat ompeleet. Kerran vuodessa, pääsiäisenä se on meillä pöydässä, mutta muuten silkkipaperissa kaapissa. Pesen ja silitän sen aina itse, käsin. Kerkisin pienesti tutustua sen tekijään siipan kanssa seurusteluaikoina. Ihana, vanha karjalasta Savoon muuttanut mummu.

        En tiedä, mihin po. liina joutuu meidän jälkeemme. Miniäni kyllä arvostaa vanhaa käsityöperinnettä, joten uskoisin, että heidän huusholliinsa se menee; jos kaiken rojun keskeltä sen hiffaavat. Tätä kamaa meidän jälkeemme on niin vietävästi, että luulen kyllä jälkipolven hikeentyvän ja pistävän kiertoon kaiken kelpaavan. No, sitä emme onneksi ole näkemässä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meillä tuntuu nuo lakanatkin vaihtuvan jotenkin huomaamattani. Samoin löydän aina tarvitessani puhtaita vaatteita kaapista. Kannattaa pitää siis vaimoa kotona..

        Tasa-arvon aikoina: mitenkäs tuohon tilaan voisi naisimmeinen päästä? Meillä kyllä mies kotona, mutta jotain muutakin siihen varmaan tarvitaan😉

      • Puosu kirjoitti:

        Takavuosina lakanoihinkin kirjailtiin nimikirjaimet. Ainakin 50-luvulla kirjailuharrastus kukoisti. Radiota kuunnellessa sopivaa ajankulua. TV kun tuli niin kirjaileminen jäi monelta unholaan. Miesten tärkeä aputyö oii villalankavyyhdin kannattelu. DDD. Puosu

        Kirjailua harrastin minäkin vielä 6-kytluvun lopulla, kun virkkasin kapioihini pitsit ja kirjailin nimmarit. Silloin kyllä oli meilläkin jo telkkari. Mutta sieltä taisi tulla nuorelle naiselle niin ankeaa ohjelmaa, että käsityötkin hakkasivat ne. Noilta ajoilta muistan vielä esim. Wagon Train'in, joka oli isäni lemppari ja josta minäkin tykkäsin. Silloin taisivat seikkailla sairaalakuteissaan myös Dr. Kildare ja Ben Casey. Niitä piti minunkin syynätä nenä telkassa kiinni. Silti ehdin tehdä käsitöitä.

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Juu, ole hyvä vain. Yhtä rohkaisevaa ja lohdullista on tuomita se, että joku murehtii yksinäisten ihmisten kohtaloita.

        Yksinäisten ihmisten julkisessa säälimisessä on puolet sitä, että tuntee ylemmyyttä moisia surkimuksia kohtaan. Minä ainakin tinttaisin turpaan jos joku tulee minua säälimään.

      • amummu kirjoitti:

        Juu, ole hyvä vain. Yhtä rohkaisevaa ja lohdullista on tuomita se, että joku murehtii yksinäisten ihmisten kohtaloita.

        Pliis, jos nyt minua tarkoitit, niin nyt vähän liioittelet. En siis ole pyrkinyt enää tuomitsemaan ketään ... paitti tietty persuja

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksinäisten ihmisten julkisessa säälimisessä on puolet sitä, että tuntee ylemmyyttä moisia surkimuksia kohtaan. Minä ainakin tinttaisin turpaan jos joku tulee minua säälimään.

        Joo, samaa mieltä.

        Korona on korostuneesti tuonut julkista säälimistä yksinäisyyttä kohtaan. No kunhan korona lievenee, häviää sääliminenkin.

        Ite olen enempi huolissani lapsista ja nuorista. Ja työtä tekevistä tai lomautetuista tai ... no meinasin kirjoittaa palveluammateissa toimivista, mutta koska oon juntti enkä palveluja juurikaan käytä, niin en ole huolissani joka helekutin kuppilan nurinmenoista. Tai tukankihartajien ahdingoista. Ja onhan noita paljon paljon muitakin joogailijoita

        Onneksi nyt alkaa tulla selväksi sekin, että lapset eivät ole ehkä niin viruksen levittäjiä kuitenkaan, joten pidän peukkuja, että toukokuussa lastentarhoihin ja kouluihin vaeltaa ainakin nämä nuoremmat ikäpolvet ja että kesäleirejäkin kyetään vielä kuitenkin pitämään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksinäisten ihmisten julkisessa säälimisessä on puolet sitä, että tuntee ylemmyyttä moisia surkimuksia kohtaan. Minä ainakin tinttaisin turpaan jos joku tulee minua säälimään.

        Miekin oon samaa mieltä siitä, että suinkaan kaikki yksineläjät eivät ole säälin tarpeessa eläviä yksinäisiä surkimuksia.

        Mistä muuten mahtanee johtua, että kaikki eivät rohkene kirjoittaa (kaikkia) mielipiteitään omalla nimmarillaan? Tavallaan ymmärrän sen, jos kyse on siitä että jotenkin häpeää mielipidettään.

      • edson kirjoitti:

        Joo, samaa mieltä.

        Korona on korostuneesti tuonut julkista säälimistä yksinäisyyttä kohtaan. No kunhan korona lievenee, häviää sääliminenkin.

        Ite olen enempi huolissani lapsista ja nuorista. Ja työtä tekevistä tai lomautetuista tai ... no meinasin kirjoittaa palveluammateissa toimivista, mutta koska oon juntti enkä palveluja juurikaan käytä, niin en ole huolissani joka helekutin kuppilan nurinmenoista. Tai tukankihartajien ahdingoista. Ja onhan noita paljon paljon muitakin joogailijoita

        Onneksi nyt alkaa tulla selväksi sekin, että lapset eivät ole ehkä niin viruksen levittäjiä kuitenkaan, joten pidän peukkuja, että toukokuussa lastentarhoihin ja kouluihin vaeltaa ainakin nämä nuoremmat ikäpolvet ja että kesäleirejäkin kyetään vielä kuitenkin pitämään.

        Lapsille ja nuorille parasta koronapalvelua olisi, että vanhemmat malttaisivat pitää perheen rutiinit mahdollisimman samoina kuin muulloinkin. Eivätkä murehtisi lasten kuullen, että mitenkähän se mummu Pihtiputaalla tulee toimeen yksikseen. Vanhat ovat yllättävän vahvoja, eikä korona ole ensimmäinen kulkutauti, josta ovat selvinneet. Tosin mistään muusta ei ole kohkattu samassa mitassa kuin tästä media-ajan vitsauksesta.

        Omakohtaisesti muistan vuosina 1968-69 jyllänneen hongkongilaisen, joka nosti minuunkin elämäni korkeimman kuumeen. Lääkäriin menosta, saati testauksista ei ollut puhettakaan. Asuin niihin aikoihin kuusi vuotta Espoossa enkä tullut koko aikana tietämään edes, oliko siinä kyläsessä lääkäreitä ja missä. Taisi olla nykyinen kansanterveyslaki terveysasemineen vasta tulossa.

        Luin äskettäin, että hongkongilainen tappoi Suomessa 1000 henkilöä.

        m

      • DrWhoo kirjoitti:

        Miekin oon samaa mieltä siitä, että suinkaan kaikki yksineläjät eivät ole säälin tarpeessa eläviä yksinäisiä surkimuksia.

        Mistä muuten mahtanee johtua, että kaikki eivät rohkene kirjoittaa (kaikkia) mielipiteitään omalla nimmarillaan? Tavallaan ymmärrän sen, jos kyse on siitä että jotenkin häpeää mielipidettään.

        Mikset täällä saisi kirjoittaa anonyyminakin?

      • LiisaO kirjoitti:

        Mikset täällä saisi kirjoittaa anonyyminakin?

        No jos on kyse siitä että häpeää mielipiteitään, silloin voinee kirjoittaa anonyyminäkin.

        Tahallinen anonyymiys usein kuitenkin on halpaa puskista huutelua, jossa on kyse jostain ihan muusta kuin halusta keskustella.

      • LiisaO kirjoitti:

        Lapsille ja nuorille parasta koronapalvelua olisi, että vanhemmat malttaisivat pitää perheen rutiinit mahdollisimman samoina kuin muulloinkin. Eivätkä murehtisi lasten kuullen, että mitenkähän se mummu Pihtiputaalla tulee toimeen yksikseen. Vanhat ovat yllättävän vahvoja, eikä korona ole ensimmäinen kulkutauti, josta ovat selvinneet. Tosin mistään muusta ei ole kohkattu samassa mitassa kuin tästä media-ajan vitsauksesta.

        Omakohtaisesti muistan vuosina 1968-69 jyllänneen hongkongilaisen, joka nosti minuunkin elämäni korkeimman kuumeen. Lääkäriin menosta, saati testauksista ei ollut puhettakaan. Asuin niihin aikoihin kuusi vuotta Espoossa enkä tullut koko aikana tietämään edes, oliko siinä kyläsessä lääkäreitä ja missä. Taisi olla nykyinen kansanterveyslaki terveysasemineen vasta tulossa.

        Luin äskettäin, että hongkongilainen tappoi Suomessa 1000 henkilöä.

        m

        Espanjantauti sata vuotta sitten tappoi 20-25000 suomalaista. Silloin ei edes tunnettu viruksia vielä, joka senkin taudin aiheuttaja oli.

        Honkkarin sairastin itsekin. Olin silloin vielä siinä iässä että tollaset sairastettiin vihellellen. Kuumetta kyllä tais olla 40.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Miekin oon samaa mieltä siitä, että suinkaan kaikki yksineläjät eivät ole säälin tarpeessa eläviä yksinäisiä surkimuksia.

        Mistä muuten mahtanee johtua, että kaikki eivät rohkene kirjoittaa (kaikkia) mielipiteitään omalla nimmarillaan? Tavallaan ymmärrän sen, jos kyse on siitä että jotenkin häpeää mielipidettään.

        Mua ei enää hämää se, onko allekirjoitusta vai ei. Ite oon kyllästynyt omaan tapaani aikaisemmin eli sotkemaan juttuja.

        Toisaalta onhan lehdistö ja media oikein ruokkimalla ruokkinut erilaisia pandemiajuttuja. Jo aika pitkään olen tykännyt näistä terveysalan asiantuntijoiden jutuista enempi kuin poliittisista tulkinnoista. Eduskunnan ns. lääkäreitä ja hoitajia en viitsi kuunnella, menisivät töihin sairaaloihin mieluummin. Tosi mielenkiintoista on alkava "elvytystyö" ja koitan lukea silloinkin vain talousasiantuntijoiden mielipiteitä ja huomioita. Tämä tulee olemaan vaikeaa, sillä tunnen itseni ja iliman muuta poliittisestikin tulen olemaan edelleen viivan vasemmalla puolen ja tulkitsemaan sen silmin, mitä näen. Sanovat viisaat, että vas/oik on poistunut politiikan näyttämöltä, mutta ite en oo huomannut näin tapahtuneen

        Edellisellä kyselytunnilla kiihkoutui mm. Juhana Vartiainen ja huusi latia pöytään, koska hallitus oli sulkenut ravintolat. Ei huutaisi Vartiainen (ja muutkin oppositiossa) niin kovaa, jos hallitus olisi vaikka kieltänyt yli viiden hengen kokoontumiset ja jättänyt ravintoloille itse päättää sulkeako vai ei ovensa.

        edson

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Lapsille ja nuorille parasta koronapalvelua olisi, että vanhemmat malttaisivat pitää perheen rutiinit mahdollisimman samoina kuin muulloinkin. Eivätkä murehtisi lasten kuullen, että mitenkähän se mummu Pihtiputaalla tulee toimeen yksikseen. Vanhat ovat yllättävän vahvoja, eikä korona ole ensimmäinen kulkutauti, josta ovat selvinneet. Tosin mistään muusta ei ole kohkattu samassa mitassa kuin tästä media-ajan vitsauksesta.

        Omakohtaisesti muistan vuosina 1968-69 jyllänneen hongkongilaisen, joka nosti minuunkin elämäni korkeimman kuumeen. Lääkäriin menosta, saati testauksista ei ollut puhettakaan. Asuin niihin aikoihin kuusi vuotta Espoossa enkä tullut koko aikana tietämään edes, oliko siinä kyläsessä lääkäreitä ja missä. Taisi olla nykyinen kansanterveyslaki terveysasemineen vasta tulossa.

        Luin äskettäin, että hongkongilainen tappoi Suomessa 1000 henkilöä.

        m

        "vanhemmat malttaisivat pitää perheen rutiinit mahdollisimman samoina kuin muulloinkin"

        Täsä onkin iso ongelma, sillä ne rutiinit ovat muuttuneet ja nyt ovat niin toisenlaisia monella. Itellä on ollut "pikkuhuoli" keskimmäisen poikani perheen rutiineista.

        No eilen, kun "vaadin" tekstiviestillä ilmoittautumaan, niin sain kuvaa Tullisaaresta, missä olivat kalastamassa koko sakki. "Kiristin" poikaani sillä, että jollei ala mitään kuulua, niin en kerro sellaisia tapahtumia Saksasta, mitä minulla on lupa kertoa. Sain vastauksena hymiön, missä siis naama oli hymyssä.

        edson

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        No jos on kyse siitä että häpeää mielipiteitään, silloin voinee kirjoittaa anonyyminäkin.

        Tahallinen anonyymiys usein kuitenkin on halpaa puskista huutelua, jossa on kyse jostain ihan muusta kuin halusta keskustella.

        Eihän tuolla runopalstallakaan juuri kukaan kirjoita muuten kuin anonyymina. Olkoon sitten halpaa puskista huutelua (tai riimittelyä). Hävetä voi kyllä sitäkin, että ottaa osaa tämmöiseen somepelleilyyn.

        Kannattaakin hävetä somepelleilyjään. Runopalstaa en ole silmäilyä enempää edes lukenut, juurikin siksi että siellä ei kirjoitella reilusti omalla some identiteetillään.

        Tämä täältä pyörän satulasta.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Kannattaakin hävetä somepelleilyjään. Runopalstaa en ole silmäilyä enempää edes lukenut, juurikin siksi että siellä ei kirjoitella reilusti omalla some identiteetillään.

        Tämä täältä pyörän satulasta.

        Omalla someidentiteetillään? Onko se lähelläkään meidän oikeita identiteettejä? Asuinpaikka voi täsmätä, ehkä perhesuhteet, mutta moni muu "fakta" voi olla tuulesta temmattua. Kaikilla, oli kuinka rehellinen imago tahansa.

        Itse otan tämän enemmän tai vähemmän pelleilyn kannalta, sen jälkeen millaista vainoa olen täällä tai tuolla saanut kokea.

        Monesti runoillaan vain omaan pöytälaatikkoon, koska julkaisemista kaiketi arastellaan, eli kuten Whoo ilmaisi, että ehkä hävetään. Minä voin lukea runoja ilman että tiedän, kuka on kirjoittaja. Osasta paljastuu kirjoittaja sisällön vuoksi, kirjoittavat monet kirjailijatkin yhtäkkiä salanimellä vaikka kokonaisen kirjan. Mitä he silloin pelkäävät. Ja useat kirjat ovat sekä fiktiota ja faktaa sekaisin.

        Itse olen kirjoitellut runoketjuun nimellä että ilman. Mutta aina, jos olen laittanut nimettömänä tankarunon, laitan alle sen alkuperäisen kirjoittajan. Omiin sepustuksiini en välttämättä ole laittanut mitään.

        Pidän tuosta ketjusta ja aion jatkaa siellä. Samaa toivon muilta. Esim LiisaO:n olen tunnistanut monista. Ehkä Ravunkin. Mutta ei kirjoittajalla ole siinä ketjussa väliä, kuka on. Runous on aitoa mielenliikettä juuri sillä hetkellä kun se syntyy.

    • Vanhoista tekstiileistä puheenollen, ylivoimaisesti paras pyyhe on aito pellavainen. Meillä on nippu semmoisia vanhoja perittyjä. Mitä karheampi, sen paree. Joku froteepyyhe on suorastaan vastenmielinen.

      Tuli vain mielehen kun laitoin saunan lämpiämähän.

    • Ei ole vanhusten hoito hyvässä jamassa muuallakaan. Kanadassa paljastui järkyttävä tapaus jossa yksityisen hoivakodin 130 potilasta oli jätetty oman onnensa nojaan kuolemaan, hoitajat olivat poistuneet. Hoitajia oli kuulemma loppuvaiheessa ollut enää kaksi. Useita kymmeniä kuoli, ennenkuin viranomaiset saivat tietää asiasta. Kuka kuoli koronaan kuka muista syistä, esim. nälkään. Hoivakodin omistaja on huume -ja talousrikoksista tuomittu henkilö. Näin siis korkean elintason maassa Kanadassa.
      Turha kai edes kysyä kuka on vastuussa näistä, tuskin kukaan ilmoittaa olevansa kyseinen taho.

      Tää juttu ilmestyi jo muutama päivä sitten ulkmoaisissa tiedotusvälineissä, luulin kyseessä olevan fake news, mutta pakko kai on uskoa.

      • Minä vanhus olisin valmis kuolemaan vaikka tänä päivänä. Tai no en sentään; kolme vuotta pitäisi vielä elää, että saisin juuri näinä päivinä ottamani velan maksettua eikä perilliselle jäisi sitäkään rasitetta.

      • Anonyymi

        Hyvää sunnuntaita kaikille!

        Aurinko paistaa täällä koronasta välittämättä.

        "Vanhusten kohtelusta jää trauma" - kirjoittaa lukemani lehden sunnuntaitoimituksen toimittaja. Hän kirjoittaa näinkin: "Onko vanhuksia oikeasti edes haluttu suojata? Pelkkä sisään sulkeminen ei sitä vielä kerro."

        Näin se on ja toiset vanhukset ovat onnekkaampia kuin toiset eristyksessäkin. Samassa lukemassani lehdessä kerrotaan myös 85-vuotiaasta "julkkis" avoparista, joiden "kiireistä elämää" häiritsee tämä karanteeniaika, mutta he löytävät tässä ajassa maininnan arvoisen edun omalle kohdalleen.

        ""Me olemme siinä mielessä hienossa asemassa, että harvalla on niin, että ex-pääministeri toimittaa ruuat kotiovelle",...

        Noin se on. Toiset vanhukset ovat onnekkaampia kuin toiset, se tuli tuossakin todistettua.

        Aurinkoista päivänjatkoa - eletään ja annetaan toistenkin elää!

        Rapu (unohdan aina kirjautua)

      • Anonyymi
        LiisaO kirjoitti:

        Minä vanhus olisin valmis kuolemaan vaikka tänä päivänä. Tai no en sentään; kolme vuotta pitäisi vielä elää, että saisin juuri näinä päivinä ottamani velan maksettua eikä perilliselle jäisi sitäkään rasitetta.

        Vai että nyt jo kuolemaan ...

        Ensi elokuussa on velka nelipyöräasunnostani maksettu ja kansaneläkettä oon saanut 35 ekuu lisää ja velka kumppanille jo suoritettu, niin mulle jää melkein 300 / kk enempi lähtee asumaan muuanne.

        Perillisille en jätä kuin mahdollisuuden.

        Me on aateltu ryypätä talo, ettei se jää rasitteeksi perilliselle.

        Sälli opiskeleekin työn ohessa yhä, mutta sellaisella alalla jossa revitään tuohta kaksin käsin. Ainakin maailmassa ennen koronaa. Hiukan olen kyllä huolissani näiden tulevaisuuden toivojen maailmankuvasta. Raha runsaassa mitassa on näille itsestään selvä käyttöhyödyke.

      • Anonyymi

        Rikokset

        Jumal'auta sentään, maailmassa lienee olot niin monessa paikassa paremmin kuin koskaan ja rikollisuus vain kasvaa. Tai ainakin juttujen mukaan tulee tunne, että kasvaa.

        Onko niin, että ihminen oikeuttaa itsensä rikoksen tekoon sillä, että kun nuo talousrikollisetkin, niin sitten minäkin.

        "Ite oon kyllästynyt omaan tapaani aikaisemmin eli sotkemaan juttuja."

        Kiva kuulla, pidetään tuosta kiinni jatkossakin.

        "Onko niin, että ihminen oikeuttaa itsensä rikoksen tekoon sillä, että kun nuo talousrikollisetkin, niin sitten minäkin".

        Mielenkiintoinen kysymys. Ihminen on altis käyttämään tilaisuudet hyväkseen. Tarvitaan myös seuraamuksien pelkoa jotta ihminen pysyy ruodussa. Moraali...mitä se oikeastaan on? Mitä muuta kuin seuraamuksien pelkoa laajasti käsitettynä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai että nyt jo kuolemaan ...

        Ensi elokuussa on velka nelipyöräasunnostani maksettu ja kansaneläkettä oon saanut 35 ekuu lisää ja velka kumppanille jo suoritettu, niin mulle jää melkein 300 / kk enempi lähtee asumaan muuanne.

        Perillisille en jätä kuin mahdollisuuden.

        edson

        Sinulla kävi tuuri, kun sait kansaneläkkeeseen lisää 35 ekuu, itse sain noin 26 ekuu lisää entisen 12 e:n lisäksi. Meillä on muuten yhteiset rahat U:n kanssa, mikä itse asiassa tarkoittaa sitä, että hän maksaa kaiken. Jos minun pitäisi maksaa vuokrasta ja ruuista puolet, en ikinä selviäisi veloistani hänelle.

        Ei meiltäkään perilliselle mitään jää, jos ei tosin velkojakaan, onneksi.

        Yhteiset rahat..jaa'a, meillä on aina ollut omat tilit ja tulot. Silloin kun oli lapsilisä ikäinen talossa, oli sitä varten omien tilien lisäksi yhteinen "sosiaali" tili. Muitakin lapsen "tuloja" eli rahalahjuksia sinne laitettiin. Nuo rahat käytettiin sitten lapsen menoihin. Nykyään on monilla tapana säästää nuo rahat ja antaa sitten lapselle kokonaisuudessaan josain vaiheessa. Ei kai lapslisäjärjestelemän tarkoitus ole ihan tuokaan liene kuitenkaan.

        Pyörölenkki tehty, tänään ei käyneet edes linnut kimppuun.

        Mulle ei kertynyt työeläkettä, koska löin läskiksi jo 1988 ns. tulonmuodostukseni. Siksi saan kansaneläkettäkin noin 400 ekuu. Siitä täydestä viiskymppisestä jäin ihan hilkulle, sillä olihan minulla just ja just yli sen eläketuloja, mitä saavat ne takuueläkeläiset. Mutta sitähän se teettää, kun ei viitsi osallistua edes itsensä kehittämiseen tai ota tosissaan työtarjouksiakaan. Tekee kyllä yleisiä töitä, mutta vasemmalla kädellä vain.. Aikaa ja mahdollisuuksia olisi ollut, mutta en ole missään mielessä katkera, sillä jo aika ajoin olin kusessa taloudellisesti "yrittäjänäkin" ollessani. Vähän kyllä joskus koitin kehittääkin taitojani 1988 jälkeenkin, mutta pintaraapaisuja ne vaan olivat.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Yhteiset rahat..jaa'a, meillä on aina ollut omat tilit ja tulot. Silloin kun oli lapsilisä ikäinen talossa, oli sitä varten omien tilien lisäksi yhteinen "sosiaali" tili. Muitakin lapsen "tuloja" eli rahalahjuksia sinne laitettiin. Nuo rahat käytettiin sitten lapsen menoihin. Nykyään on monilla tapana säästää nuo rahat ja antaa sitten lapselle kokonaisuudessaan josain vaiheessa. Ei kai lapslisäjärjestelemän tarkoitus ole ihan tuokaan liene kuitenkaan.

        Pyörölenkki tehty, tänään ei käyneet edes linnut kimppuun.

        On meilläkin omat tilit ja tulot aina menneet omille tileillemme, mutta nykyään minulla ja U:lla on käyttöoikeus kummankin tileihin ja se on käytännössä sitä, että minä maksan vuokrat, sähköt ja kaikki laskut (melkein) U:n tililtä ja hän käy kaupassa ja maksaa ruuat omalla kortillaan. Lapsilisä tuli minun tililleni ja sillä ostettiin aina lapselle vaatteita. Kun olin töissä, vuokra meni minun tililtäni, ruuat silloinkin U:n tililtä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        "Ite oon kyllästynyt omaan tapaani aikaisemmin eli sotkemaan juttuja."

        Kiva kuulla, pidetään tuosta kiinni jatkossakin.

        "Onko niin, että ihminen oikeuttaa itsensä rikoksen tekoon sillä, että kun nuo talousrikollisetkin, niin sitten minäkin".

        Mielenkiintoinen kysymys. Ihminen on altis käyttämään tilaisuudet hyväkseen. Tarvitaan myös seuraamuksien pelkoa jotta ihminen pysyy ruodussa. Moraali...mitä se oikeastaan on? Mitä muuta kuin seuraamuksien pelkoa laajasti käsitettynä?

        "Kiva kuulla, pidetään tuosta kiinni jatkossakin."

        Ei oo paluuta enää pelkkään vi****luun. Ja sitä paitti ei se ole koko kuvani, minkä peilistäni olen näkevinäni, siis itestäni. Tosin suustani olen ollut ja kait tulen olemaankin paskamainen "kaveri". Sekin on niiiin turhaa, että. Kun ei vaan aina osaa lähteä ilman kommentoimatta

        Onneksi ylivoimaisesti suurin osa pelkää seurauksia rikoksistaan. Minä en niin moraalista tiedä, mutta omantunnon kyllä tiedän omistavani. Toisaalta minulla on lukemati mm. Airaksisen moraalifilosofiakin ja noin ikuisena aloittelijana pelkästään ihmettelen uskonnon opetuksen tarpeellisuutta kouluissamme.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Me on aateltu ryypätä talo, ettei se jää rasitteeksi perilliselle.

        Sälli opiskeleekin työn ohessa yhä, mutta sellaisella alalla jossa revitään tuohta kaksin käsin. Ainakin maailmassa ennen koronaa. Hiukan olen kyllä huolissani näiden tulevaisuuden toivojen maailmankuvasta. Raha runsaassa mitassa on näille itsestään selvä käyttöhyödyke.

        Minuu on meidän juniori ihmetyttänyt ja naurattanutkin

        Kertoi jo naskalina, että kuinka tärkeää on näyttää joskus cv, kun oli nyppimässä rikkakasveja 4 H kerhossa. Siitä lähtien ja tähän päivään - väliin mahtuu jos jotakin. Mm. tappeli itelleen paperisen todistuksen ulkomailla pomon yrittäessä omia sellaista itselleen, mitä ei ollut ansainnut. Ja vielä kohteliaasti, mikä minun suvussani on harvinaista. Tai siis minun ja veljeni muodostamassa sukuyhteisössä, mikä siis on pieni otos koko koplasta, jota en edes tunne.

        Tulevaisuuden toivot

        Toivon niiden laajentavan näkökulmiaan ja uskon, että siihen kykenevätkin, kuhan ehtivät.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Me on aateltu ryypätä talo, ettei se jää rasitteeksi perilliselle.

        Sälli opiskeleekin työn ohessa yhä, mutta sellaisella alalla jossa revitään tuohta kaksin käsin. Ainakin maailmassa ennen koronaa. Hiukan olen kyllä huolissani näiden tulevaisuuden toivojen maailmankuvasta. Raha runsaassa mitassa on näille itsestään selvä käyttöhyödyke.

        "Me on aateltu ryypätä talo, ettei se jää rasitteeksi perilliselle."

        No hyvä, että ootte kimpassa noin päättäneet, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että yksin on kova homma. vaikka kaksin käsin ja tosi yrityksellä tuohon ryhtyisi. Tai no riippuu omaisuudesta, mutta onhan yhden talonkin kippaaminen ... vaikka sitten asuisi tällaisella pääomaköyhtyvällä paikalla, nimittäin miehen työ. OHO

        Juu, taitaa kunto loppua kesken. Nykyisin vetäisen pullon kaljaa saunan jälkeen sujuvasti, mutta kaksi olisi jo liikaa.

    • Se on sitten taas sunnuntai ja uusi viikko kolkuttaa ovella. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan. No, ainakin koronauutisia. Meille myös sitä, että kettislenkit alkavat taas. Vaikka ne ovat aikamoisia veuhtojia remmissä - metsäkoiralle tyypillistä - , niin paljon mukavampaa niiden kanssa kulkeminen on kuin itsekseen tai siipan kanssa paarustelu. On niin kuin olisi joku tehtävä. Itsekseen kävely on vain kävelyä.

      Pellava on kyllä yksi parhaimmista materiaaleista. Jos vain vettä haluaa nahaltaan kuivata, niin sopivasti vanhentunut ja monissa pesuissa pehmennyt pellava on siihen paras. Sellainen imee vedet aikayksikössä, kun taas frotee lähinnä levittelee sitä. Toisaalta jos haluaa saunan jälkeen kekkuloida esim. terdellä, niin pellavapyyhkeeseeen kääriytyneelle tulee kyllä äkkiä vilu lämpimälläkin ilmalla.

      Jaa, että talousrikoksia täällä mietitään. Minusta kaikki talousrikolliset saisi pistää veneeseen - ihan tapilla varustettuun!! - ja Etelämantereelle, ottakoot mukaansa sen verran seteleitä, että saavat niistä niskaansa lämmittävän stoolan. Jos ryöstelisivätkin rikkaat toisiaan, niin hälläs välis, mutta lähes aina on kohteena on yhtei(skunnan)nen raha, jos ei muussa muodossa niin ainakin maksamattomina veroina.

      Kun lukee/kuulee tarinoita, joissa kerrotaan nuorten haaveista, niin kaksi asiaa pomppaa esille, kun työstä puhutaan. Halutaan työtä, missä viihdytään ja nautitaan, mikä "on se mun juttu", palkkakaan ei ole niin tärkeä. Toisille taas rahan teko siintää silmissä. Ja rikkaitahan on Suomeenkin syntynyt viime vuosina vinhalla tahdilla, joten tavallisen taatiaisenkin rikastumismahdollisuus näyttäisi tulevan lähemmäksi kuin milloinkaan - siis näytti ennen koronaa. Toivottavasti jokainen nuori löytäisi kuitenkin koronan jälkeisessä elämässään edes sellaisen työn, millä elättää itsensä.

      Vielä säälistä. Sehän tarkoittaa myös samaa kuin "myötätunto" tai "empatia". Niissä ei minusta ole mitään alentavaa. Sääliä kyllä nykyään usein nimitetään sairaudeksi. Millähän perusteella.

      Hyvää pyhäpäivää!

      • Sääli, myötätunto, empatia, lieneekö suunnilleen sama asia. Nuo ovat asioita mistä syntyy myös moraali, eli yksinkertaistettuna käsitys oikeasta ja väärästä. Jos filosofiseeraamaan ruvetaan, niin "oikeaa" tai "väärää" ei muualla oikeastaan ole olemassa kuin ihmisen moraalikäsityksessä. Tai kuten klishee kuuluu: absoluuttista oikeaa tai väärää ei ole olemassa.

        Ny män niin sekaviksi jutut, että lienee aika lounastaa.

      • Kun katsoin Hesarin kuvaa kuolleista turkisketuista, tunsin syvää sääliä (raivon ohella). Empatiaa en tuntenut, sillä pehmeä 'empatia' on mielestäni varattu tunteelle, jota tunnetaan lähinnä omia lajitovereita kohtaan. Se on hyvin tasa-arvoinen sana. Sääli sen sijaan on ihmisistä puhuttaessa pahasti leimaava sana, onhan 'säälittävällä' pilkkaavakin merkitys.

      • LiisaO kirjoitti:

        Kun katsoin Hesarin kuvaa kuolleista turkisketuista, tunsin syvää sääliä (raivon ohella). Empatiaa en tuntenut, sillä pehmeä 'empatia' on mielestäni varattu tunteelle, jota tunnetaan lähinnä omia lajitovereita kohtaan. Se on hyvin tasa-arvoinen sana. Sääli sen sijaan on ihmisistä puhuttaessa pahasti leimaava sana, onhan 'säälittävällä' pilkkaavakin merkitys.

        Kyllä empatia eli myötäelämisen kyky on välttämätöntä kyetäkseen tuntemaan sääliä lajitoveriaan kohtaan. Toki sääli -sanalla voi olla tarkoittamasi negatiivissävyinenkin käyttötarkoitus. Mutta eiköhän kaikille ole selvää mitä näillä sanoilla missäkin asiayhteydessä tarkoitetaan.

        Kyllä kai tänne kaiken hölötyksen sekaan mahtuu pieni pohdinta siitäkin, miltä joku yksittäinen sana maistuu eri ihmisten suissa ja kuulostaa korvissa. Ei ole kysymys siitä, etteikö valveutunut lukija ymmärtäisi, mitä tarkoitetaan.

        Minä nyt tunnettuna saivartelijana vain lankean joskus ajattelemaan sanojen antamia mielikuvia.

        Saivarteluun syyllistyy yks sun toinen, mutta saivareet omassa päässä ovat kyllä kenkkumaisia.

        Kuka täällä muka "hölöttelee", kaikki on jämptiä asiaa..

    • Sain juuri tietää sisareltani, että yksi mikkeliläinen miespuolinen serkkumme on kuollut viime yönä Mikkelin keskussairaalassa. Oli joutunut sairaalaan toisena pääsiäispäivänä keuhkovaivojen takia. Tuli heti mieleen korona, mutta hän on potenut jo vuosia keuhkoahtaumatautia, koska oli tupakoitsija. Nuorin veljensä yritti päästä ruumistaan katsomaan, mutta ei oltu laskettu. Vainaja ehti tammikuussa täyttää 80. Hän oli vanhin elossa oleva serkkumme. Niin ne serkutkin vähenevät yksi toisensa jälkeen. Samasta katraasta on vielä kolme veljestä jäljellä, äitimme vanhimman veljen lapsia.

    • Kirjoitin eilen yhden viestin tuonne romaaniketjuun, jossa aloittaja puhuu mihin ne pahvihousut ovat kadonneet. Joku oli jo vastannut, että romaanit ovat kirjahyllyssä ja romanit asuvat jossain omissa asunnoissaan.

      Minä siihen kysyin aloittajalta, mitä ne pahvihousut ovat, muistan heillä aikoinaan olleen sellaiset pussihousut kuten taksinkuljettajilla aikoinaan, nykyään heillä on mustat tai tummansiniset suorat housut jne. Kuvailin vaatetustaan. Sitäpä ei robo hyväksynyt. Nykyään ei saa puhua edes vähemmistöryhmään kuuluvien vaatetuksesta, vaikka kaikkihan tietävät heidän pukeutumisensa. Mutta kirjallisesti sanottuna sitä ei saa olla.

      Eilen oli lehdessä myös, että helsinkiläisten somalien keskuudessa on enemmän koronatartuntoja kuin muussa väestössä, niin tänään jo yksi somali kummastelee, että heidän kielivähemmistönsä on otettu syyniin ja heitä syytetään koronan levittämisestä koska eivät kenties ymmärrä tarpeeksi suomea ja osaa siis toimia ohjeiden mukaisesti. Minä kun luulin, että heillä se leviää siksi että asuvat ahtaasti ja perheissä on paljon eri-ikäistä väkeä.

      Poistuukohan tämä.

    • Anonyymi

      Nyt jo alkaa henki tasaantua. Kaivoin ikivanhat kävelysauvat lenkille, ja jopa siinä tuli sen verran heiluttua, että oikea hiki tuli. Taas hyvä syy lämmittää sauna, jopa ihan kohta.

      Sauvakävely tuntui jopa ihan nostalgiselta. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun viimeksi tuota "dementiahiihtoa" vetelin. Paljon ei kyseistä lajia harjoittavia enää näekään. Tänään tuli vastaan yksi sauvova pariskunta. Ehkä tuo jonkun (miehen??) keksimä nimitys pisti monet jättämään porstuaan porkat. Siitähän se erilaisten nimityksien keksiminen alkoi, kun joku (mies) uteli sauvakävelijältä, että mihis rouvan sukset ovat jääneet. Hehheh. Mutta keli oli tosi keväinen äsken!
      am
      ps. kirjautumisen muistaminen on niin vaikeata

      • No kyllä täytyy sanoa että varmaan on mitä parhain liikuntalaji tuo sauvakävely, mutta on siinä jotain koomista. Sanoo hän, joka ihan vakavalla naamalla vesijuoksee altaalla..sitten ainakin kun korona suo.

    • Sauvakävelyäkin harvat kävelijät osaavat oikein tehdä, mitä olen katsonut meidänkin ikkunasta noita rannalla kävelijöitä. Hartiat ovat alhaalla ja sauvovat vain sauvoja lähinnä perässään vetäen. Itse en sitä harrasta, koska olkapääkin jo estää sen. Aina tekosyitä löytyy. Myöskään vesijuoksua en harrasta. siinä laitetaan painot itseensä, että pysytään pystyasennossa vedessä ja juostaan pohjaa pitkin.

      Molemmat lajit ovat ihan hyviä ja kuntoa ylläpitävät, siksi kai olenkin niin romu nykyään, koska en harrasta mitään kuntoilua. Jotain kuntoilua pitäisi harrastaa, ettei kalkkeudu lopullisesti.

    • Anonyymi

      Enemmän kuin sääli, kiinnostaa olenko Raumalla vai Raumassa. Olen mieluummin siis Raumalla. No tää on nyt taas tätä, mutta kun kerran ollaan Turussakin. Sääli sinäns ... OHO

      Olen käynyt sekä Turussa että Raumalla ja Vaasassa aion käydä uudestaan. Sensijaan kirkolla käyn kylläkin enemmän kuin kirkossa. Samoin Utsjoella joskus taas. Miksen myös Ahvenistolla. Hikiässä en

      Jo on aika mennä nähtävästi kyljelleen edsonin

      • No ei siinä vesijuoksussa ihan pohjaa pitkin juosta, johan siinä hukkuisi. Se tais olla mafiahommia missä gansterit laittoivat painot jalkoihin ja eikun merenpohjaa pitkin kävelemään.

        Mie sanoisin että Raumalla. Tai siis Raumal. En tiedä miten raumalaiset itse sanovat. Raumalaisten sloganhan on: Kyl Raum o ain Raum.

      • DrWhoo kirjoitti:

        No ei siinä vesijuoksussa ihan pohjaa pitkin juosta, johan siinä hukkuisi. Se tais olla mafiahommia missä gansterit laittoivat painot jalkoihin ja eikun merenpohjaa pitkin kävelemään.

        Mie sanoisin että Raumalla. Tai siis Raumal. En tiedä miten raumalaiset itse sanovat. Raumalaisten sloganhan on: Kyl Raum o ain Raum.

        Hehheh, no ei ihan pohjalla tietenkään, paitsi jos on snorkkeli.

    • Voihan vihtori. Kirjoitin hienon luennon sauvakävelyn tekniikasta, mutta sitten sohaisin taas jotenkin jotain ja kaikki hävisi kuin se Saharaan.

      Vesijuoksua - minä nimitin omaa tekniikkaani uimakävelyksi - harjoitin muutaman vuoden, mutta sitten lopetin. Olisi kai pitänyt kyetä uudistumaan eli hankkia uimakävelyhanskat ja niiden avulla ja jaloilla polkemalla saada itsensä hirveään vauhtiin. Ja pitää ainakin nenä pinnalla. En hankkinut hanskoja.

      Joskus uimakävelyn alkuaikoina ihmettelin kerran mökin rantakeinussa istuissani ihmistä joka ui ja ui pitkin järven selkää, kaukana omasta rannastaan. Aattelin jo lähteä veneellä häntä hengenpelastamaan, kun pelotti, että hän ei jaksa enää rantaan. Sitten kun hän lopulta kiipesi omalle laiturilleen niin näin yllään tuon vesijuoksuvyön, ja minulle selvisi mistä oli kyse. Itse en kyllä koskaan luonnonvesissä uimakävelisi. Kammottaa jo pelkkä ajatuskin, että joku otus, roska tai kasvi hipoisi jalkaani siellä syvällä. Huh.

      Nuo eri paikoista käytettävät sijamuodot ovat välillä omituisia. Minua rassaa mm. suuresti, että pitäisi sanoa jonkun asuvan Haaparannalla. Minulle se joku rannalla asuva on pystyttänyt vaikkapa teltan lähelle vesirajaa ja siinä sitten oleilee, rannalla. Kyllä rannassa-muoto on yhtälailla oikea: meillä aikoinaan isä tervasi venettä rannassa, pyykkipata porisi rannassa, jne. Kalanpaistonuotio oli kyllä rannalla, lähellä vettä, turvallisuussyistä. No, joku konklaavi kai sijamuodon on päättänyt ja siitä sitten tullut virallista kieltä. Minulle se on keinotekoinen muoto.

      • Nythän on näin, että vesijuoksutekniikan perimmäinen idea ei ole edetä mahdollisimman lujaa vauhtia, vaan kuten totesitkin, polkea vettä ja siten saavuttaa haluamansa rasitustaso. Käsiä käytetään vähän samoin kuin juostessakin. Jos katsoo oikeaoppista vesijuoksua, juoksia ei etene kuin hissun kissun, silti tekee töitä hikipäissä.

        Sitten on erikseen laji nimeltään mummovesijuoksu. Siinä kaksi mummopuolista henkilöä juor..eikun vaihtaa henkeviä ajatuksia keskenään ja samalla ovat liikuttavinaan jalkojaan ja käsiään.

    • Tuo paikkakuntanimi, asuuko -ssa vai -lla ja asukkaan nimitys onkin monesti aika kinkkinen onko oikein.

      Esim Ullava-Ullavalla vai Ullavassa. Tarkistin Kotuksesta on siis Ullavassa ja on ullavalainen.
      Kempele-Kempeleessä-kempeleläinen
      Virrat-Vrroilla-virtolainen
      Tyrvää-Tyrväällä-tyrvääläinen.

    • Anonyymi

      Tervehdys täältä Helsingistä!

      Olen siis helsinkiläinen, mutta tunnen myös Joensuun! Matkailu avartaa, vaikka matkailisi vain Suomessa - eikä se ole "vain" Suomessa. Sanoin ensin väärin. Täytyy sanoa, että kyllä minä olen matkaillut Suomessa vähän jokapuolella maata.

      Täällä paistaa tänään aurinko. Ajattelin lähteä katselemaan, taittaisinko tuomenoksia maljakkoon. Ne kyllä käy maljakossa kukkimaankin. Nyt juuri ei ole olohuoneen pöydällä mitään kukkasia, joten pitäisi edes jotakin saada silmäniloksi!

      Mukavaa viikonalkua!

      Rapu

    • Pilvistä maanantaita. U lähti kauppaan ja vaihdattamaan kesärenkaita autoomme.
      Tuomenkukat ovat kyllä kauniitä, mutta niiden tuoksu ei. Niistä voi myös tulla ötököitä kotikukkiin. Meillä siitä ei ole kyllä pelkoa, koska on vain muutama tekoviherkasvi. Aikoinaan minulla oli upea oikea kiinanruusu, mutta tein sen virheen, että toin juhannuksena muutaman koivunoksan maljakkoon, ne kun tuoksuvat niin ihanalta. Muutaman päivän kuluttua huomasin, että kiinanruusun lehdet olivat täynnä reikiä, kirvat popsivat niitä innolla. Vein kukan pihalle muutamaksi päiväksi ja se meinasi kuolla kun tuli kamala ilma, joka pieksi sen melkein henkihieveriin, mutta ei se siihen kuollut kuitenkaan vaan toipui taas. U nauraa, että saan tekokukatkin hengiltä pienessä ajassa.

    • Tänään on äitini syntymästä 102 vuotta. Ja kesäkuussa juhannuksen aikaan hän on ollut haudassa 51 vuotta.

      Tänään on nuoremman lapsenlapsemme syntymäpäivä, täyttää 24 v.

      Hitler syntyi 20.4. Toinenkin hirviöhallitsija taisi syntyä samana päivänä, olikohan Idi Amin.

      Meneeköhän tänään 20.4.20 moni naimisiin? Olisi helposti muistettava hääpäivä.

      • Anonyymi

        Tuulista huhtikuun iltapäivää!

        Kävin taittamassa muutamia tuomenoksia maljakkoon. Ei niissä olevissa silmuissa nyt ainakaan näy mitään ötököitä! Minä tykkään tuomentuoksusta - "Tuoksuvat tuomien, valkoiset kukkaset, terttuinsa peitos on puu...

        Minulla on ikivanha ja valtavan suuri Kiinanruusu, joka ei enää kuki, mutta voi muuten hyvin. Sain sen nuorena vaimona anopiltani ja yhä se kulkee mukanani (kukkimattomanakin) vaikka anoppi on jo kauan sitten lopettanut maallisen vaelluksensa ja poikansakin (exäni) on lähtenyt muualle asumaan. Tuosta emo Kiinanruususta on näiden vuosikymmenien kuluessa istutettu lukematon määrä uusia Kiinanruusuja kaikille lapsilleni. Nyt juuri nuorempi tytär pyysi pistokkaita, kun hänen Kiinanruusunsa oli kuollut. Nyt ne ovat tuolla vesilasissa juuria kasvattamassa ja laitan ne sitten ruukkuun kasvamaan. Syksyllä sitten ovat varmaan jo hyvin kasvunalussa ja syksy on muutenkin sopiva ajankohta antaa tuo kukka heille, kun tytär saa silloin toisen lapsensa! Minusta tulee mummi jo seitsemännen kerran. Pian pääsen, pienen tauon jälkeen, taas hiekkalaatikolle leikkimään ja hiekkakakkuja kahvin kera syömään!

        Rapu

    • Voi sinua onnellista. Meillä on vain kaksi lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi, joka asuu niin kaukana, etten voi olla hänen kanssaan hiekkalaatikolla. Siitä saa nauttia hänen äitinsä äiti ja isä, jotka vievät joka sunnuntai häntä jonnekin, kun asuvat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Toinenkin mummo asuu vain 70 km:n päässä, mutta mehän olemme jo sitä neljättä sukupolveä tähän pikkuiseen nähden. Oli lähellä jo 5 sukupolvea, kun appi kuoli marraskuussa 2015, niin pikkuinen syntyi tammikuussa 2016. Pikkuisella on vielä 5 elossa olevaa isoisovanhempaa, eli meitä 70 ikäluokkaa.

      • Meitä alkaa olla todella iso joukko joulupöytään. Onhan vauvat niin ihania. Lapsenlapsenlapsia ei ole vielä, vaikka voisi jo ollakin, niin eri-ikäisiä ovat nämä minun lapsenlapseni. Parempi kuitenkin, että opiskelevat ensin ja ehtii sitä sittenkin. Muutamalla heistäkin on kyllä jo se oikea kainalossa. Sitten on näitä pienokaisia vielä monta, mutta ei tällä hetkellä hiekkalaatikkoikäisiä. Nyt sitten nuorimmaiseni odottaa toista lastaan.

        Onhan sinulla ja U:lla aivan mukavasti kun on vielä noinkin pieni lapsenlapsenlapsi, mistä olet kertonut. Lisää vauvoja voi tulla piankin, leikkikaveriksi tälle pienelle.

        Nyt kuitenkin jo Nukku Matti kutsuu, joten hyvää yötä!

    • Koin kivan kokemuksen. Ollaan oltu vattenfallin asiakkaita jo kauan ja kuittasin uuden 24 kk sähkösopimuksen eilen vastaamalla puhelinviestiin A ja aattelin, että olkoot muilla sitten halvempaa, nin en ala yhtiötä muuttamaan siksi, että nettoaisimme kympin kaks

      Mutta tänään tarkistin mm. Helenin hinnan 24 kk sopimuksessa ja 4,18 senttiä kwh. Samoin katsoin vattenfallin hinnan netistä, 4,70 ja kuukausiveloitus 35 ekuu. Ja Helevetti, olin kuitannut puhelimella 4,98 sentin hinnan samaiselta yhtiöltä. Että kiukutti ja vielä yhtiö, missä ollaan oltu ... no eivät tietty isot virmat sitä huomioi.

      Soitin sinne ja kuis ollakaan. Uusi sopimus on sitten hintaa 4,18 ei tartte maksaa kuukausimaksuja ollenkaan. Tsiisus kun tuntu hyvältä. Noin 100 ekun säästö vuodessa ei ole paljon, mutta ... ja kysyin vielä myyjältä, että ei sitten ydinsähköä ... sanoi, että ei ei ja naureskeli. No töpselistä tulee sitä sekasähköä, tiedän, mutta vain kiusatakseni mahdollista tämänkin palstan "herrasmies" lukijaa. Piruilu on toinen luonteeni

      • Mie ihan lonkalta heitän muistikuvan, että meillä olis 4,20 kwh Lumo-energialta. Voi olla että muistan ihan väärin, en jaksa tarkistella.

        Ja töpselistä, eikun pistorasiasta meilläkin sähköä tulee. Täytyy muistaa aina tulpata käyttämättömät pistorasiat, ettei sähköä valu lattialle.

        Tänään olen näköjään puolipäiväisesti töissä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mie ihan lonkalta heitän muistikuvan, että meillä olis 4,20 kwh Lumo-energialta. Voi olla että muistan ihan väärin, en jaksa tarkistella.

        Ja töpselistä, eikun pistorasiasta meilläkin sähköä tulee. Täytyy muistaa aina tulpata käyttämättömät pistorasiat, ettei sähköä valu lattialle.

        Tänään olen näköjään puolipäiväisesti töissä.

        Ja kuka hullu ny näin kauniina kesäpäivänä töitä tekis?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Ja kuka hullu ny näin kauniina kesäpäivänä töitä tekis?

        "Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä": älä missään tapauksessa tee tänään sitä, minkä voit huomenna toisella teettää.

    • Ja onnea myös seitsenkertaiselle mummille.

      • Anonyymi

        "Seitsenkertainen mummi" (tuo seitsemäs kasvaa vielä hyvässä suojassa), on kuulolla ja on ottanut onnittelut vastaan!

        Kiitos!

        Rapu

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Seitsenkertainen mummi" (tuo seitsemäs kasvaa vielä hyvässä suojassa), on kuulolla ja on ottanut onnittelut vastaan!

        Kiitos!

        Rapu

        Onnittelut minultakin!

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Onnittelut minultakin!

        Kiitos, kiitos!

        Mietin kyllä että "uskallanko" kertoa, mutta eihän karjalassa syntynyt osaa olla kertomatta syntymän ihmeestä! Kun se osuu omaan perheeseen!

    • Saako täällä kertoa muusta kuin ihanista lapsen(lapsen?lapsistaan?

      Minä satuin kaivelemaan Tunisian päiväkirjaani vuodesta 1989. Olimme siellä tyttären kanssa. 14-vuotias lapsi vietti päivät ratsastamalla, ja minä kirjan kanssa rantsulla odottelemassa, tosin välillä hevosen selkäänkin noussen.

      Lukemistani muistelmistani hauskin kohta oli se, kun nuori mies tuli luokseni ehdotellen pistäytymistä "jossakin". Kun kieltäydyin, hän vetosi minuun, kieltämättä hyvin perustein: "Sinä elät enää korkeintaan 10-15 vuotta. Haluatko kuolla kokematta arabimiehen rakkautta?"

      • Aika hyvä iskurepliikki.

      • Voitin kerran yhden lavatansseja käsittelevän kirjoituskilpailun. Jos sallitte, referoin Forssan Lehdeille tekemääni tekstiä:

        Suviaamu ja lauantai. Nousen vuoteellani istumaan ja tiirailen ikkunan takana seisovia männyn runkoja. Ne ovat sateesta mustia. Päivemmällä taivas selkenee, sinistä pillottaa, jo saadaan maalarille housut. Ja minä tyttö pääsen mattopyykille. Ja mattopyykin hyvin hoidettuani Ryskeen lavalle. Olen viisitoistavuotias, käynyt keväällä rippikoulun ja saavuttanut tanssikelpoisuuden.

        Jatkuu

      • LiisaO kirjoitti:

        Voitin kerran yhden lavatansseja käsittelevän kirjoituskilpailun. Jos sallitte, referoin Forssan Lehdeille tekemääni tekstiä:

        Suviaamu ja lauantai. Nousen vuoteellani istumaan ja tiirailen ikkunan takana seisovia männyn runkoja. Ne ovat sateesta mustia. Päivemmällä taivas selkenee, sinistä pillottaa, jo saadaan maalarille housut. Ja minä tyttö pääsen mattopyykille. Ja mattopyykin hyvin hoidettuani Ryskeen lavalle. Olen viisitoistavuotias, käynyt keväällä rippikoulun ja saavuttanut tanssikelpoisuuden.

        Jatkuu

        Laitanko ylleni kapean samettihameen sai jamekset? Se riippuu siitä haluanko talsia jalkaisin vai mennä pyörällä. Valitsen pjattihameen ja tällään silmiini runsaasti Filmstars mascaraa ja huuliin Sans egalia. Ripaus Soir de Parisia viimeistelee maailmannaisen tenhoni. Mielessäni on kuva Ryskeen kuningattaresta, tummasta Aulikista, jonka hippavarusteet ovat aina viimeisen päälle: piukeaa punista vakosamettia, kultaisia nappeja ja arnoton meikki.

        Jatkuu

    • Anonyymi

      Nythämä hokasin. Se lainehtiva tunne jaloissa, kun kävelen kotona sähkötöpsökkeen ohi onkin siis siitä ylitse vuotavaa sähköä - onkohan olemassa sähkökalosseja. Meillä sitä sähkötulvaa on, kun kaytämme sitä niin nuukasti, etenkin tähän aikaan vuodesta.

      Hittolainen, kun ei noille pyöräilijöille mene kaaliin soittokellon käyttö. Pitänee kai pyytää eduskuntaa säätämään laki, joka velvoittaa kävelijöitä ja ennen kaikkea koirankuljettajia liikkumaan kevyen liikenteen väylillä aina pareittain. Niin, että toinen kävelee etuperin ja toinen takaperin takaa tulevia pyöräilijöitä vahtien - keväinen lenkki äsken meni taas sadatteluksi. Po. laki turvaisi jotenkin jalkapelilläkin kulkijat

      Huolista huolimatta iloista kevätpäivää!
      am

      Tänään tilattiin taas noutolounas, kun meillä on tuo hovikuljettajakin, joka tuo sen oven taakse. Ja mobiililla kun maksan, niin ei tarvitse rahojakaan desinfioida ja raha on kuitenkin saajan tilillä yhtä nopeasti kuin se kukkarosta toisen käteen siirtäenkin olisi. Tänään ruokana oli herkullista savuporopastaa, ja poroa oli siinä niin paljon, että kokilta varmaan menneet laskut sekaisin poropurua annostellessaan. Joksus syönyt poropastaa, jonka poro piti etsiä netistä. Lounasuokaa oli niin paljon, että minä syön annoksesta kolme kertaa. Ja annoksen hinta oli vain 10€! Toivottavasti siitä jää jotain tekijällekin.

      • Robo näköjään harjoittaa omintakeista kappaleisiin jakoakin. Höh.

    • Ja perskeles, en viitti edes kyssyy mitä mieltä ollaan noista 100 000 egun yritystukien saajista. No, valtion rahaa jakavan Business Finlandin yritystuet ei olekkaan tarkoitettu hätään joutuneiden yritysten jeesaamiseen kuten jotkut luulevat, vaan hyvin menevien yritysten kehittämiseen. Ei ole nyt yhteiskunnalla rahasta puutetta näköjään. Voisi kyllä ajatella myös, että juuri nyt olisi ensisijaista auttaa koronan takia hädässä olevia yrityksiä noillakin sadoilla miljoonilla.

      Mutta kuten on nähty, epidemian aika on niin hektistä, että toimitaan heti ja ajatellaan sitten myöhemmin.

      Tämänpäiväisten tietojen mukaan 100 000 € tukea on myönnetty jopa pöytälaatikkofirmoille, sekä pikku yrityksille joiden liikevaihtokin vain muutamia kymmeniä tuhansia. Sattuuhan sitä, toteaa Business Finlandin johtaja Reijo Kangas.

      Mie lähen pyöräilemään, etten suutu.
      Ja soittokellon sijasta mie aina huudan edessä kulkeville mummuille kurkku suorana: latua, s*atana.

      • Hyvä Whoo! Kerrankin meni mummun urputus perille, ainakin yhdelle takaa puun takaa syöksijälle. Toivonpa tosiaan, että saat seuraajia. Ku vielä laitetaan "havuja prkle" , niin "keveästi polkee vaari, vaarilla on jaguaari".

      • HS:ssa mainittiin mm. joku 100000:n saajafirma, joka toimii vain netisssä, tekee voittoa. mutta BF:n vaatimusten mukaan tuotekehittelee. Jutun mukaan laki säätää, ettei BF saa avustaa juoksevien kulujen maksussa., millä juuri nyt helpotettaisiin pahimman yli pääsemistä. Pitäisi säätää laki, että tämmöisissä tapauksissa laki voitaisiin sivuuttaa tilapäisesti. Mutta aika holtittomilta tuntuvat nuo BF:n avustukset.

        Vaan tämä vain luetun perusteella; BF:n sielunelämästä en tiedä.

      • amummu kirjoitti:

        HS:ssa mainittiin mm. joku 100000:n saajafirma, joka toimii vain netisssä, tekee voittoa. mutta BF:n vaatimusten mukaan tuotekehittelee. Jutun mukaan laki säätää, ettei BF saa avustaa juoksevien kulujen maksussa., millä juuri nyt helpotettaisiin pahimman yli pääsemistä. Pitäisi säätää laki, että tämmöisissä tapauksissa laki voitaisiin sivuuttaa tilapäisesti. Mutta aika holtittomilta tuntuvat nuo BF:n avustukset.

        Vaan tämä vain luetun perusteella; BF:n sielunelämästä en tiedä.

        BF: n tarkoitus on tosiaan jakaa valtion tukirahaa yritysten kehitykseen, uusiin innovaatioihin jne.
        Nyt on lähtenyt homma hanskasta täysin.

        Mie lähen nyt lenkille, en usko että pärjään hanskatta tässäkään helteessä.

        Varmaan osa suoranaisesta hutiloinnista rahanjaossa on johtunut taas kiireestä, mutta ... toivottavasti ei hyvä veli verkostosta. Olisinkohan saanut, koska minullakin on kehittämissuunnitelmia? En varmaan, koska ei olisi ollut varaa palkata sitä anomuksen täyttäjää. No ei muutenkaan. Toisaalta enpä haluaisi olla siinä ryhmässä, joka miettii, kuka saa ja kuinka paljon.

        Kaikenlaista asiallistakin toivomusta hallitus on ihmisille välittänyt, mutta Lintilä teki ennätyksen. Jotenkin näin. "Kun nyt lähetätte niitä raha-anomuksia, niin ajatelkaa tarkkaan, että tarvitsetteko juuri te vai onko mahdollisesti joku, joka tarvitsee enemmän"

        Tuollaisen toivomuksen olin kuulevinani

    • Kyllä minuakin suututti, kun luin noista 100000 saavista firmoista. Eli siis tuotekehittelystä vain maksetaan, ei siitä että menisi muuten konkurssiin. Ja kaikenmaailman keksityille firmoille.

      Ja Aralta odotan jatkoa tarinaansa. Aloitimme siis tanssimisen lavoilla suunnilleen samanikäisinä. Minä aloitin Rajakylän lavalla.

      Tuo Tunisian reissusikin oli varmaan mieleenpainuva, kun arabi tuli tarjoamaan seksipalveluita. Nykyäänhän naiset kilvan hakevat seksikokemuksia esim nigerialaislta miehiltä, kun saavat itseään paljon nuoremmilta. Katsoin hiljattain sellaisenkin ohjelman kuin 90 päivää morsiamena, siinä mm amerikkalainen 54 v nainen matkusti Nigeriaan tapaamaan 30 v miestä. Ei heistä lopulta paria tullut, koska mies halusi vain päästä jenkkeihin naisen avulla.

      • Tänään on pakko päästä mukaan. Ryskeellä soittaa Olli Häme Helsingistä, laulusolistina kuuluisa Brita Koivunen. Herttuan navetan kohdalla kuulen ensimmäisen kaukaisen torven törähdyksen. Harmaalle mummunmökille ehdittyäni erotan jo säveltapailua. Pojat siellä virittävät soittimiaan. Kun tulen takakautta metsän läpi kulkevalta kärrytieltä maantielle, näen yhdellä silmäyksellä seniltaisen yleisötilanteen. Motskareita ja pyöriä näyttää olevan röykkiöittäen, autoja ainakin viisi. Forssalaisia on tullut iso liuta omalla tanssibussillaan.

        Bändi jammailee omiaan. Mitään ei vielä tapahdu. Muutama tyttö istuu penkissä kesäleningissään. Miehet kokopuvuissaan tai pusakoissaan parveilevat tupakalla lavan ja huussin välisellä mäennyppylällä. Aidan takana metsän puolella kuusten varjossa näkyy liikehdintää. Siellä pikkujannut odottavat sopivaa tilaisuutta livahtaa sisään maksamatta.

        Ensimmäinen valssi nostaa likkojen takapuolet penkiltä. Lehmäparissa menemme Kultaista nuoruutta lattiapalkit tömisten. Pojat eivät ole moksiskaan, heidän aikansa ei ole vielä tullut. Vasta sitten kun La Cumparcitan tangosävel kajahtaa, he ryysäävät kohti naistungosta ja pokkaavat eturivin punahuulille.

        Jatkuu

      • LiisaO kirjoitti:

        Tänään on pakko päästä mukaan. Ryskeellä soittaa Olli Häme Helsingistä, laulusolistina kuuluisa Brita Koivunen. Herttuan navetan kohdalla kuulen ensimmäisen kaukaisen torven törähdyksen. Harmaalle mummunmökille ehdittyäni erotan jo säveltapailua. Pojat siellä virittävät soittimiaan. Kun tulen takakautta metsän läpi kulkevalta kärrytieltä maantielle, näen yhdellä silmäyksellä seniltaisen yleisötilanteen. Motskareita ja pyöriä näyttää olevan röykkiöittäen, autoja ainakin viisi. Forssalaisia on tullut iso liuta omalla tanssibussillaan.

        Bändi jammailee omiaan. Mitään ei vielä tapahdu. Muutama tyttö istuu penkissä kesäleningissään. Miehet kokopuvuissaan tai pusakoissaan parveilevat tupakalla lavan ja huussin välisellä mäennyppylällä. Aidan takana metsän puolella kuusten varjossa näkyy liikehdintää. Siellä pikkujannut odottavat sopivaa tilaisuutta livahtaa sisään maksamatta.

        Ensimmäinen valssi nostaa likkojen takapuolet penkiltä. Lehmäparissa menemme Kultaista nuoruutta lattiapalkit tömisten. Pojat eivät ole moksiskaan, heidän aikansa ei ole vielä tullut. Vasta sitten kun La Cumparcitan tangosävel kajahtaa, he ryysäävät kohti naistungosta ja pokkaavat eturivin punahuulille.

        Jatkuu

        Joku kaivaa tuttavansa syvemmältäkin naiskatraasta. Penkille muiden taakse jättäytyneitä nynnyjä tai leuhkoja tyttöjä ei onni suosi tänään kuten ei muinakaan iltoina.

        Tanssityylejä on yhtä monta kuin viejääkin. Joku vatkaa, joku veivaa, joku tsaivaa, joku hikinen äijä imeytyy kiinni kuin sika limppuun. Paikalla on myös se pakollinen pelle. Hänen lähestyessään naisrintama kavahtaa taaksepäin. Mutta miekkonen ei hyväksy rukkasia, vaan kiskoo uhrinsa kädestä keskilattialle ja alkaa viedä arvaamattomin askelkuvioin.

        Katinka, Suklaasydän, Johnny Guitar, Mua lemmitkö vielä oi Kustaa... Ilta vanhenee, tunnelma sakenee. Joku tarjoaa parilleen Pectus-askista, toisensa löytäneet rakastavaiset valuvat kaulakkain kioskille jaffaa juomaan tai portista ulos tummuvaan metsään. Räkätys ja kikatus hyyskän suunnalta kovenee, kuuluu kilahduksia ja kahahduksia. Pikkupojat ovat onnistuneet pääsemään aidan raosta ja istuvat nyt orkkalavan reunalla viattoman näköisinä, pörröiset päät laulajattaren helmuspitsien tasalla.

        "Joutuin vain nyt nukkumatin luo" kajahtaa valssahtavan jazzkappaleen päätökseksi kello kahdeltatoista. Forssalaisten bussi lähtee, ujo pusu vaihdetaan. Ja eikös vain se tumma missimyssy heittäydy istumaan kavaljeerini viereen, kun minun onnettoman on lähdettävä yksin pitkälle metsätaipaleelle. Samperi, etten ottanut pyörää! Autojen valot pelottavat pientä tyttökulkijaa.

        Väistyn polulle nummen kuusien suojaan. Nahkapöksynmäen alle päästyäni kiiltomatojen lyhtyrivi opastaa minut Kaukolan kyläielle, missä Pyhäjärvi laakeana ja tyynenä valaisee tuttua maisemaa.

    • Anonyymi

      Olipa mukava tarina. Tuollaisia ne tanssi-illat olivat.

      Cee

    • Ara pistänyt tulemaan fiktio muisto kilpakirjoitusta. Ihan hyviä ilmaisuja : rippikoulusta tanssikortin saaneelta ja kokonaisuuskin tarinassa.

      Oisko eka jatkotarina Elämässä?

      Muistaako kukaan raittiuskilpakirjoituksia? Meillä koulussa aina syksyisin : mitä tapahtui kesälomalla? No aina ja aina, mutta ainakin sen ajan peruskoululuokilla

      • Ilman muuta myös raittiuskilpakirjoituksiin osallistuin. Taisivat olla liki pakollisia. Palkintona oli urheilijanuoresta kertova kirjanen Voiton perii voimakkain.

        Vaikka viinapirun kokemuksia olisi kaupunkilaistytöllä ollut lähempänäkin, valitsin aiheen tuolta "mannakorven mailta", jossa miehet polttivat kotitekoista viinaa. Kesken ilonpidon saapui paikalle metsän kuningas, mesikämmen ja kaatoi viinapannun. Jotta olisi enempi dramatiikkaa, laitoin otson myös kellistämään luvattomat pirtumaakarit. Nuorena sitä on täysin säälimätön. Ehkä vasta Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia avasi silmät näkemään tuonkin perinnekeiton inhimilliset puolet.

        nuo salapolttajat.

      • LiisaO kirjoitti:

        Ilman muuta myös raittiuskilpakirjoituksiin osallistuin. Taisivat olla liki pakollisia. Palkintona oli urheilijanuoresta kertova kirjanen Voiton perii voimakkain.

        Viinapiru juu. Sehän se niin monen juomarin ja juomarin läheisen kohtalo. Miun isäni oli holisti pahimmasta päästä, mutta jotenkin itse olen taaplannut tässä elämässä. Monen mielestä varmaan lähtökohtiin nähden hyvinkin.

      • LiisaO kirjoitti:

        Ilman muuta myös raittiuskilpakirjoituksiin osallistuin. Taisivat olla liki pakollisia. Palkintona oli urheilijanuoresta kertova kirjanen Voiton perii voimakkain.

        Vaikka viinapirun kokemuksia olisi kaupunkilaistytöllä ollut lähempänäkin, valitsin aiheen tuolta "mannakorven mailta", jossa miehet polttivat kotitekoista viinaa. Kesken ilonpidon saapui paikalle metsän kuningas, mesikämmen ja kaatoi viinapannun. Jotta olisi enempi dramatiikkaa, laitoin otson myös kellistämään luvattomat pirtumaakarit. Nuorena sitä on täysin säälimätön. Ehkä vasta Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia avasi silmät näkemään tuonkin perinnekeiton inhimilliset puolet.

        nuo salapolttajat.

        Joo ja ne kirjoitettiin suorakulman muotoisiin vihkoihin, missä oli kaksi viivaa, ja sen alemman viivan sisään piti ängetä pienet kirjaimet. Koko teksti siis kaunokirjaimilla ja satavarma olen, että sain pari numeroa lisää siitä, että mulla oli kaunokirjoitus 10

    • Hitto vie, hiljaista työrintamalla jo toista päivää. Nyt on pakko anoa 100 tonnia kehittämistukea. Täytyy soittaa Jethrolle ja pyytää pientä konsultointi apua. Hänhän sai tukea myös. Jethrohan on köyhä miljonääri, joten tottakai hänenlaisensa kuuluukin saada valtion tukea.

      Ja hienot ilmat senkuin jatkuu.

      • Mitä mitä Jetrokin joopati joo. Tekis kyllä mieli sanoo, että mitäs se huutokauppakeisarikin, jollei nyt ole palauttanut, en tiedä. Enpä ole äijien touhuja seuraillut, mutta sääliksi ...äsh siis vaikka onkin paljon avun tarttijoita, niin on niitä hiljaisia yrittäjiä, jotka armotta jää jalkoihin. Vähän samalla tavalla kuin mummo, joka saisi tukea, ei sitä hae, vaan venyttää ja venyttää. Tämä hulikupteriraha, jota kait EU:kin tiputtaa, näyttää sokaisseen.

        Jossain oli joku lääkäriyrityskin anonut.

        Tästä sotkusta ei selvitä kuin avoimuudella. Todella ikävä juttu, koska muuten kyllä mielestäni Suomi on tsempannut aika hyvin tämän koronan alkurysäyksen.

      • edson kirjoitti:

        Mitä mitä Jetrokin joopati joo. Tekis kyllä mieli sanoo, että mitäs se huutokauppakeisarikin, jollei nyt ole palauttanut, en tiedä. Enpä ole äijien touhuja seuraillut, mutta sääliksi ...äsh siis vaikka onkin paljon avun tarttijoita, niin on niitä hiljaisia yrittäjiä, jotka armotta jää jalkoihin. Vähän samalla tavalla kuin mummo, joka saisi tukea, ei sitä hae, vaan venyttää ja venyttää. Tämä hulikupteriraha, jota kait EU:kin tiputtaa, näyttää sokaisseen.

        Jossain oli joku lääkäriyrityskin anonut.

        Tästä sotkusta ei selvitä kuin avoimuudella. Todella ikävä juttu, koska muuten kyllä mielestäni Suomi on tsempannut aika hyvin tämän koronan alkurysäyksen.

        Saattaapi olla suomen historian suurimpia skandaaleita tämä rahanjako. Mutta tutkikaan ennenkuin hutkitaan.

        Nyt kuulemma poliisi on aloittanut tutkinnan myös Kiuruveden Attendon hoivakodin kuolemista. Siellähän 11 asukasta on kuollut. Mielenkiintoista.

        Kyllä siis riittää poliisilla töitä koronan jälkipyykissä näköjään.

        Mutta juu, paljon pahempikin tilanne vois koronan suhteen olla meilläkin. Tiedä sitten mikä johtuu mistäkin. Kiinasta tulleet uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että liikkeellä on useampia mutaatioita Covid -viruksesta. Eli on mahdollista, että eri puolilla maapalloa jyllää itseasiassa ihan eri versioita taudista.

        Aattelin joku viikko sitten, että apua ei tartte kuin uuteen teknologiaan ja innovointeihin pyrkivät yritykset. Oli vähän karsee aatos ja siihen lienee vaikuttanut se, että niin kovasti olen kironnut mielessäni jotkut palveluyritykset.

        No onneks ei kaikki tapahdu minun ajatusten mukaan, vaikka toivoisinkin, että maailma hieman rauhoittuisi. Se on vain kyllä täyttä toiveajattelua. Tai sitten vanhenemistani.

        Tää on kans aikaa, jolloin nuori ihminen haukkuu vanhaa, kun se on ulkona. Samoin voidaan varmaan helposti kurittaa tuen saaneita tai syyttää ihan muuten vaan. Salaliittoteoriatkin saattavat levitä, että tahallaan nuo kiinalaiset kemiantehtaisaan jne. Skandaalia synnyttämässä voi kyllä olla tämä rahanjako, mutta niinku kirjoitit, ootetaan nyt hetki.

    • Minäkin osallistuin aina kouluaikana niin raittiuskilpakirjoituksiin kuin runonlausuntakilpailuihin. Ainakin kerran voitin ekan palkinnon ja toisen kerran tokan palkinnon. Palkinto oli aina joku kirja. Yksi palkinto oli Tom Brownin kouluvuodet. En muista, luinko sen koskaan. Se oli paksu kirja.

      Tuo tukien jako kyllä aiheuttaa valtaisan kohun, nyt jo on liuta tulossa takaisinperintöjä kun on annettu niin holtittomasti tukia, vaikka yritys ei ole moneen vuoteen antanut edes tilinpäätöstietoja kaupparekisteriin, vaikka pyydetty on. Esim aamun Hesarissa se yksi kansanedustaja saan tukia, omistaa monta firmaa vaimonsa kanssa, joista osa on ulosotossa.

      Ahneimmat on ekana laittanut hakemukset sisään, vaikka ei olisi ollut edes tarvetta. Jethrokin on mukana vaikka minkälaisessa toiminnassa, ei ole sieltä eniten tarvitsevien päästä.

    • Raihnainen ruumiini on kiertänyt tätä pusikkoa jo kolme päivää ja aina vaan väsyttää. http://bot.fi/39rk ja puska on tuomea. Kirottu puu, jos se ei kasva yhtä runkoa, vaan leviää tuollaisten ohuiden runkojen tavoin ja lisäksi.

      Kun lumi on painanut oksistoa maahan, niin juurtuminen vaan lisääntynyt. Pienet oksat sojottavat sinnetänne ja takertuvat toisiinsa. Nyt sanon suoraan, että jos jotkin pajut ovat paskapuita, niin on tuomikin. Siis mun näkövinkkelistä

      Eilen tulin "työmaalta" heikossa kunnossa, melkein pyörryin ja mittasin verenpaineen. Alle sata / 60 Jos vika on talven horrostamisessa, niin pärkkele sentään, onko ruumis eli keho siis luotu muka joksikin ...

      • Jopas on matalat paineet. Joillakin tosin on luonnostaan noinkin matalat lukemat, mutta voinee johtua myös jostain pumppuongelmasta.

      • Kovin on Edsonin puunrungot mutkallansa. Saa niistä nyt jonkinlaista saunaklapia aikaiseksi. Tuomi on tunnetusti taipuisaa puuta. Teet rungoistasi hevosen luokkeja. Myyt luokit Jämsän torilla paikallisille hevosmiehille. Liikaa ei kannata huhkia yhdellä kertaa jos terveys laittaa tekemiselle kapuloita rattaisiin. MIeluummin usein ja pienissä erissä. Moottorisahan teräketju. Onko pureva ? Tylsällä ketjulla saa aikaiseksi vain savua ja jupinoita suusta. Puosu

      • Puosu kirjoitti:

        Kovin on Edsonin puunrungot mutkallansa. Saa niistä nyt jonkinlaista saunaklapia aikaiseksi. Tuomi on tunnetusti taipuisaa puuta. Teet rungoistasi hevosen luokkeja. Myyt luokit Jämsän torilla paikallisille hevosmiehille. Liikaa ei kannata huhkia yhdellä kertaa jos terveys laittaa tekemiselle kapuloita rattaisiin. MIeluummin usein ja pienissä erissä. Moottorisahan teräketju. Onko pureva ? Tylsällä ketjulla saa aikaiseksi vain savua ja jupinoita suusta. Puosu

        Kyl kevät on mainiota aikaa ja olen etuoikeutettu, kun saan astua suoraan luontoon. Toisaalta näen joskus mielikuvia ihannekaupungista ja silloinkin voisin todeta : olen etuoikeutettu.

        Teräketjun teroituksen opin vasta viimeisessä työpaikassani. Mestari en ole, mutta vapaalla kädellä sen terän teroitan. Ja lastusta sen huomaa heti ja purevuudesta tietty. Jos terän päästää ylikuumenemaan, niin silloin sitä ei teroita millään, se on siis karkaistu.

        Monesti istun jonkun puulajikapulan kanssa ja ihailen. Koitan haistellakin, mutta hajuaisti kun on aivan nolla. Viimeksi istuin juuri tuon "pirun" tuomen ja sitä ennen kirsikkapuukapula käsissäni. Houkuttelisi jotain pientä värkkäämään.

    • Minäkin tunsin eilen itseni tosi väsyneeksi ja ikään kuin olisin tulossa kipeäksi. Oli pakko ottaa eilen kaksi kertaa pienet päikkärit ja niitä en normaalisti harrasta ollenkaan. Sen sijaan verenpaineet minulla aina tuollaista 150-160 ja 85-95 vaikka kuinka on kolme eri verenpainelääkettä aamuin ja illoin.

      Tänään on taas ihan erilainen olo. Eli ihan hyvä. Eilen oli myös oikea olkapää erittäin kipeä ja arka, tänään se on taas "normaalin" kipeä.

    • Tuli mieleeni että onko edsonilla verenpainelääkitys? Sisareni miehellä on ja häntä usein huimaa ja paineet todella alhaalla, kun hänellä on se 100 mg:n Losartan ja siinä 25 mg lisänä se nesteenpoistolääke. Itselläni on Losartan 50 mg x 2 tabl päivässä ilman nesteenpoisto-osuutta. Ja silti paineeni pysyvät korkealla, näköjään.

      U:n sisarella on todella alhaiset verenpaineet ilman mitään lääkitystä. Kun hän oli meillä viimeksi vuonna 2015, mittasin aina omia paineitani ja hän sen jälkeen omiaan. Ne olivat niin alhaiset, sydämen sykettä myöten, että ihmettelin oletko silti hengissä. No olihan hän ja tunsi itsensä ihan hyvävointiseksi. Kun hän myöhemmin joutui sairaalaan Ausseissa oman koiran puremana viikoksi, niin hänen alhaisia verenpaineitaan ja sykkeitään ihmeteltiin sielläkin ja kehotettiin tulemaan lisätutkimuksiin, mutta ei ole mennyt. Miksi menisin, kun en tunne itseäni sairaaksi ja heikoksi, hän totesi puhelimessa.

      • Eipä ole lääkitystä ja joskus aiemminkin on alhainen paine tehnyt tepposiaan. Tänään jo hieman parempi eikä vaivannut "työssäkään" kun istuin enempi. Kun pääsisi näistä nikotiinipurukumeista, mutta minua näyttää riivaavan tuo nikotiinin tarve.

    • Anonyymi

      Olipa mukavaa, nostalgista luettavaa tuo LiisaO:n jatkokertomus. Minä en kunnolla kerinnyt tanssilavoja itsekseni kierrellä, kun tarttui tuo siippa niin aikaisin matkaan. Yhdessä kyllä kävimme aika paljon tanssimassa. Kesälavoista on Rönni jäänyt hyvin mieleen ja meno sielläkin oli juuri tuota Liisan hyvin kuvailemaa. Tosin me kuljimme matkat jo silloin autolla, joten öisen metsän läpi kävelystä en tiedä mitään.

      Kyllä heikoissa hanskoissa ovat (ainakin olleet) nämä HVK:n ja BF:n asiat. HVK:n uusi johtaja tunnustikin, että toiminnoissa - irvokasta, että juuri päähommassa eli hankintatoimessa - puuttui osaamista. Kai niin käy, kun hyville veljille pitää järkätä töitä, eikä siinä osaaminen ole oleellista. Eräs tuttu oli aikoinaan töissä toisessa noista BF:n muodostaneista instansseista ja nyt pyörittelee päätään kun rahoja jaetaan lähes sokkona. Ja nyt sitten taas sielläkin tutkitaan. Voi hyvät sylvit!!
      am

    • Juuri luin, että Heli ja Aki Palsanmäki ovat jo palauttaneet saamansa 100000 euroa, koska heidän henkeään on uhattu ja talonsa on uhattu polttaa. Ihmiset ovat myös ihan järkyttäviä, ei oikeutta saa ottaa omiin käsiin.

      Luin myös, että Sarmaste on otettu kiinni kodistaan, eli esitutkinta aloitettu hänen suojamaskibisneksestään. Saa nähdä, milloin Tiina Jylhä otetaan tarkempaan syyniin.

    • Aika vakuuttavasti ja ymmärrettävästi BF:n johtaja selvitti rahanjaon perusteita ja mitä tekevät ennen kuin avustavat. Eli näyttäisi siltä, että media ensin luo mielikuvia ja otsikoita ja sitten ihmiset raivostuvat.

      Kilpailu on kovaa, myös toimittajien kesken. Katri Makkonen ... miksi minulle tulee sellainen tunne, että koittaa tehdä itsestään vakuuttavaa ? Toistamalla toisti sitäkin, että rahaa on jaettu nollatulosta tekeville ja pöytälaatikko yrityksille. Eli siis Makkonen nojaa toisten toimittajien epäilyihin. Toisaalta kuinka on jaettu, kenelle on jaettu, se on perkaamisen paikka ja kuulemma jatko vaatii lainsäädäntöön muutoksia

      Tässä sitä naputetaan jo tähän aikaan, koska kauppaan kohta.

      • Anonyymi

        Olen saanut Katri Makkosesta aivan samanlaisen mielikuvan kuin sinäkin. En pidä hänen tyylistään tentata, vaikka asia olisi oikea ja varsinkin, kun kyseinen asia vaatisi todella penkomista. Tapa ei tunnu oikealta!

      • Tässähän on koko ajan ollut sellainen väärinkäsitys, että BF jakaisi hätäapurahoitusta yrityksille jotka ovat kaatumassa koronan takia. BF jakaa tukia vain terveiden yritysten toiminnan kehittämiseen, ei yrityksen pyörittämisen kuluihin suoraan. Tätä asiaa lienee ollut väärinkäsittämässä suurin osa tiedotusvälineistä ja sen myötä tietysti kansa. Näköjään myös ministeri Lintilä jos nyt on sitä mieltä että BF tuen myöntämisperusteita pitäisi muuttaa?

        Kritiikki pitäisi nyt oikeastaaan kohdistaa siihen, että onko oikea aika jakaa nopealla aikataululla satoja miljoonia valtion (velka) rahaa tällaiseen tukitoimintaan, vai kohdistaa rahat jotain muuta kautta nimenomaan suurimmassa hädässä olevien yritysten pelastamiseen. Onko nyt sitten BF tehnyt perusteettomia tukipäätöksiä, selviää aikanaan.

        Ja tämäkö muka varhainen aika?

      • iltapäivälehtien onkin tarkoitus tehdä raflaavia otsikoita. Varmaan hakijoiden joukossa on tavallista enemmän pöytälaatikkofirmoja ja koijareitakin. BF tukea haetaan aina kehityshankkeisiin. Nyt korona-aikana myöntämistä ja kriteereitä on kevennetty. Tukea saa helpommin. Osalla ihmisistä menee firmat ja firman omistajat iloisesti sekaisin. Huutokauppias Palsanmäkikin haki avustusta iirmansa verkkoliiketoimintahankkeeseen eikä itsellensä. Jos ihmisellä on oma henklökohtainen toimeentulo-ongelmansa niin silloin haetaan vaikkapa toimeentulotukea kelalta.Mikäli BF on avustanut protestllstalla olevaa yritystä niin on tapahtunut virhe ja tuki varmasti karhutaan takautuvasti pois. Kunnat ja Ely-keskus myöntää riihikuivaa rahaakin koronasta johtuviin pienyritysten kassaongelmiin. Helikopterirahaa jottei toimivat firmat mene vallan kanttuvei. Jos koronakriisi venyy pitkälle syksyyn niin konkursseja tulee paljon. Puosu

      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        iltapäivälehtien onkin tarkoitus tehdä raflaavia otsikoita. Varmaan hakijoiden joukossa on tavallista enemmän pöytälaatikkofirmoja ja koijareitakin. BF tukea haetaan aina kehityshankkeisiin. Nyt korona-aikana myöntämistä ja kriteereitä on kevennetty. Tukea saa helpommin. Osalla ihmisistä menee firmat ja firman omistajat iloisesti sekaisin. Huutokauppias Palsanmäkikin haki avustusta iirmansa verkkoliiketoimintahankkeeseen eikä itsellensä. Jos ihmisellä on oma henklökohtainen toimeentulo-ongelmansa niin silloin haetaan vaikkapa toimeentulotukea kelalta.Mikäli BF on avustanut protestllstalla olevaa yritystä niin on tapahtunut virhe ja tuki varmasti karhutaan takautuvasti pois. Kunnat ja Ely-keskus myöntää riihikuivaa rahaakin koronasta johtuviin pienyritysten kassaongelmiin. Helikopterirahaa jottei toimivat firmat mene vallan kanttuvei. Jos koronakriisi venyy pitkälle syksyyn niin konkursseja tulee paljon. Puosu

        "Jos koronakriisi venyy pitkälle syksyyn niin konkursseja tulee paljon."

        Myös kuolleita ihmisiä tulee silloin paljon, mutta kuoleman syy ei välttämättä ole korona.

      • Puosu kirjoitti:

        iltapäivälehtien onkin tarkoitus tehdä raflaavia otsikoita. Varmaan hakijoiden joukossa on tavallista enemmän pöytälaatikkofirmoja ja koijareitakin. BF tukea haetaan aina kehityshankkeisiin. Nyt korona-aikana myöntämistä ja kriteereitä on kevennetty. Tukea saa helpommin. Osalla ihmisistä menee firmat ja firman omistajat iloisesti sekaisin. Huutokauppias Palsanmäkikin haki avustusta iirmansa verkkoliiketoimintahankkeeseen eikä itsellensä. Jos ihmisellä on oma henklökohtainen toimeentulo-ongelmansa niin silloin haetaan vaikkapa toimeentulotukea kelalta.Mikäli BF on avustanut protestllstalla olevaa yritystä niin on tapahtunut virhe ja tuki varmasti karhutaan takautuvasti pois. Kunnat ja Ely-keskus myöntää riihikuivaa rahaakin koronasta johtuviin pienyritysten kassaongelmiin. Helikopterirahaa jottei toimivat firmat mene vallan kanttuvei. Jos koronakriisi venyy pitkälle syksyyn niin konkursseja tulee paljon. Puosu

        Verkkoliikennetoimintahanke ...

        Sirkus Finlandiankin pitäisi saada, jos hamuaa verkkoon ja jos varsinkin on hanke päällä. Ilmankos se hiton persuedustajakin, se poliisi sai, koska on verkkohankkeessa ja varmaan tosi kehittäjä lisäksi.

        Kyllä tässä menee sekaisin muutakin kuin firmat ja omistajat. No lakimiehet auttaa, sillä eihän aina ole helppoa sanoa sitäkään, kuka omistaa tai missä omistaja on. Saati missä on rahat, jos omistaja löydetäänkin

    • Näyttää säätila olevan edelleen upea.

      Tässä kun on työtönnä joutilaana joutomiehenä, kehtaisko sitä hurauttaa sähköpyörällä noutoruokaa noutamaan..

      Sähköpyörä, tuo mainio kulkine. Miulla on tallissa hienomman puoleinen 24 vaihteinen alumiinihybridikin, mutta eipä sitä ole tullut käytettyä sen koommin kuin tuo sähköavusteinen hankittiin.

      • " alumiinihybridikin"

        Hybridihän autoissa tarkoittaa kahta energialähdettä. Ja hallitus on siirtynyt johonkin hybriditilaan? Mikäs siitä 24 tuumaisesta tekee hybridin? Onks se niin, että ylämäessä ihmisenergiaa ja alamäessä maan vetovoimaenergiaa?

      • edson kirjoitti:

        " alumiinihybridikin"

        Fillarissa hybridi tarkoittaa maantie ja maastopyörän risteytystä.
        Maasto-ominaisuudet tietysti riippuu rengastuksesta, mutta hybrideissä tyypillisesti käytetään leveämpiä renkaita kuin maantiepyörässä. Ei ainakaan "tuubeja". Lisäksi maastopyörä on pienipyöräisempi ja matalarunkoisempi kuin maaantiepyörä.

        Etkös siekiin Edson harkinnut sähköfillaria taannoin? Oishan se komeeta ottaa fillari matkaan kun reissuun lähette. Sillä olis sitten helppo tehdä lyhyempiä tutkimusmatkoja matkakohteessa. Ja jos kumppani käy hankalaksi matkan varrella, voi aina sanoa että tos on pyörä, tule perässä..

    • No ni, oli aika ottaa aamunokoset, kun niin aikaisin ... Näin unta ajasta, jolloin pimeässä kompastellen nousi sängystä ja lähti töihin.

      Jos missä nyt pitäisi joustaa ja jelpata, niin yks sapattivuosi yrittäjille ja duunareille 2/3 palkalla ja 1/3 kehitysrahalla ja sit jos vielä lähtee vuoden päästä yrittämään tai töihin, niin paluuraha kans. Paitti lääkäreille ja maajusseille ja kauppiaille ...OHO ei taija onnistuu muutenkaan. Jos tulee myrsky ja vie sähköt tai auton moottori leviää tai

    • Tässähän kiva ketju. Saako tänne tulla "utareita" nokkimaan nykytinttien tapaan ?

      • Vain omalla vastuulla.

    • Aurinkoista päivää. Varasin äsken sähköisesti aikaa Vuosaaren huslabraan, mutta koko ensi viikolle ei ollut vapaata aikaa yhtäkään, vasta 5.5. sain ajan ja sekin yksi ainoa vapaa sille päivälle. En ole ennen aikaa varannut, mutta nyt päätin, etten korona-aikaan lähde sinne jonottamaan.

      Jossain vaiheessa Rapu valitti ettei saa varattua aikaa edes INR-kokeeseen, oletko koittanut varata sähköisellä lomakkeella?

      • Anonyymi

        Tervehdys!

        Tulin koneelle ja kuinkas sattuikaan, tulin tänään joku aika sitten labrasta INR- kokeesta. Se olikin hankalaa sinne päästä, mutta soitin eilen labran varausnumeroon Malmille ja minulle sanottiin myös, ettei aikoja ole. Kerroin että miniäni pääsisi minut tuomaan sinne joko torstaina, tai perjantaina, ettei tarvitse bussilla mennä, niin vastaus oli vaan, ettei aikoja ole. Kun vähän aikaa keskustelimme, niin minulle sanottiin, että paina C-nappia (päivystys) kun menet labraan (aikaa ei annettu), niin kyllä se verinäyte otetaan.

        Niin tein. Odotushuoneessa ei ollut kuin neljä ihmistä ja päivystykseen menossa ennen minua vain yksi ihminen. Pääsin muutaman minuutin kuluttua ja se oli siinä. Vastausta, mikä on INR-arvoni, en ole vielä saanut. Se tulee kännykkääni.

        Vaikeaksi on tehty nyt näiden muiden sairauksien hoito, kun odotellaan vain korona potilaita!

        Sinulla saattaa olla syy siinäkin, että Malmi ja Laakso ovat ne koronasairaalat, siksi sinne labraankin on vaikeampaa päästä. Meidän tervarissa sanottiin, että jos tunnet koronan oireita, älä tule tänne, vaan Malmille taikka Laaksoon.

        Koronan oireita ei vielä ole onneksi ollut, U kävi äsken kaupassa ja taas normi käsienpesut moneen kertaan ja ovenkahvojen desinfiointi, mutta tavaroita en käsitellyt millään, vaan suoraan kaappeihin. Maanantaina tosin pesin paprikan ihan saippualla ja sitten huuhtelin hyvin, se kun on irtopaprikaa, sitä isoa punaista. Kaksi kauppakäyntiä viikossa on meillä ollut ja ilman minua. Käsiä pestään niin että iho kuivuu.

        Tuosta paprikan pesusta vielä lisäys, että aina minä sen pesen, mutta en ennen ole saippualla pessyt. Kaikki vihannekset tottakai pesen aina, oli mitä tahansa laatua. Kurkut ja omenat aina kuorimme, ei pesu riitä varsinkaan U:n mielestä. Olen monesti seurannut, kun kokit tekevät ruokaa, niin he nyppivät salaattiinkin lehtiä ja yrttejä suoraan ruukusta, eivät pese niitä ensin.

        Minä olen aina pessyt kaikki hedelmät ja vihannekset vedellä, mutta en kyllä koskaan saippualla! Myös sitrushedelmät, vaikka ne kuoritaan.

        Malmi on minulle lähin labra. Se on myös HUS-labra, joten monet Meikun pyytämät kokeet on voinut ottaa täällä, ei ole tarvinnut mennä Meilahteen niitä otattamaan.

        Toivottavasti sieltä ei mitään tarttunut minuun? INR-arvoa en ole saanut vieläkään.

        Rapu

    • Katri Makkosesta olen samaa mieltä, että ei saman asian tivaus tee hänestä hyvää toimittajaa. Monella a-studion toimittajalla on tuo sama tyyli, että samaa asiaa jauhetaan, kunnes saadaan muka oikeanlainen vastaus.

    • No niin. Nyt potaatit on maassa. Aarin verran Timo varhaisperunaa harsopeitteen alla pötköttämässä. Sellaiset 30 vakoa ja vallankin kuokkapelillä istuttaen. Selkään otti kun kuokan varsi on liiaan lyhyt ja joutusin linkkuveitsiasennossa könyämään. Toinenkin meriitti on. Puutarhapenkit 2 kpl on mönjätty ruskealla pinotex puunsuojafärillä. Joku muu maali olisi ollut pare. Pinotex haisee tautisen pitkään ja on aika tervaista. Valkoisilla pyhähousuilla ei parane istua muutamaan viikkoon edes kokeilumielessä. Puosu

      • Pinotexia pintaan, niin vanhakin näyttää nuoremmalta..tuommoisen mainoslauseen muistan.

        Pitäisi siis olla: Pinotexia pintaan niin housutkin näyttävät ruskeammilta.

        Tämäkin viisaus taas täältä pyörän satulasta..

      • Anonyymi

        Onko harsopeite niille Timoille lämmikkeenä vaiko siksi, ettei Timotei pääse heti rehottamaan ennen kuin ovat edes itäneet?

        Ei maajussille morsiameksi koskaan pyrkinyt Cee.

    • Juu, ja jos pyörän satula on ruskeata nahkaa ja saattaa kostua sateesta, saattavat myös valkeat farkkusi on persuuksista ruskeat. Tämän olen kokenut koska yhteen aikaan fillarini oli aina ulkona. Sitten laitoin aina muovipussin satulan päälle, ettei vety sateessa. Pyöräni oli kuin Porakorven Akselilla, joka joutui olemaan pihalla aina yönkin yli, kun ei ollut tilaa alakerran varastossa. Kerran se ruoja, talon omistaja oli siirtänyt pyöräni ulos koko talveksi ja löysin sen keväällä lumien sulettua autotallinsa seinustalta ja täysin ruosteessa.

      • Miten olis jos noi vihannekset ynnä hetelmät pesis astianpesukoneessa?

        Mie pyöräilen tummansinisissä tuulipuvun housuissa, joten mahdolliset väri-irtoamat ei näy. Tuo sähköpyörähän on tarkalleen ottaen naisten malli. Mukavan leveä satulakin. Rva W halusi sähköpyörän jo kun minä vielä olin vähän epäluuloinen asian suhteen. Sittemmin on käynyt niin, että minä sillä ylivoimaisesti enemmän olen ajanut. Olenkin suositellut vaimolle, että hankkisi oman pyörän..

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Miten olis jos noi vihannekset ynnä hetelmät pesis astianpesukoneessa?

        Mie pyöräilen tummansinisissä tuulipuvun housuissa, joten mahdolliset väri-irtoamat ei näy. Tuo sähköpyörähän on tarkalleen ottaen naisten malli. Mukavan leveä satulakin. Rva W halusi sähköpyörän jo kun minä vielä olin vähän epäluuloinen asian suhteen. Sittemmin on käynyt niin, että minä sillä ylivoimaisesti enemmän olen ajanut. Olenkin suositellut vaimolle, että hankkisi oman pyörän..

        Just pesin kaupasta tuomiani rypäleitä - käsin. En viitsinyt niitä varten tiskikonetta käynnistää, kun muuta tiskiä ei ollut. No, seuraavalla kerralla sitten.

        Minä oon sen verran pöljä, että esim. omenat ja päärynät syön aina kuorineen, huolellisen pesun jälkeen tietty. Kurkkua tai kesäkurpitsaakaan en kuori koskaan. Tykkään kuorista. Eilen katselin netistä ohjeita, miten perunankuorista saa syötävää. Olen joskus reissun päällä rapakon takana saanut aivan mahtavia paahdettuja perunankuoria, mutta itse en ole niitä tehnyt. Eilen täällä Ceen mainittua hedelmien kuorimisen tulivat mieleen myös perunankuoret, jotka siis aina olen heittänyt biopussiin. Hyviä reseptejä löysinkin, ja aattelin viikonloppuna kokeilla jotain niistä.

        Tietsikkaa ilman olisi kyllä minun vaikea olla. Siihen suunnilleen kasvoin kiinni jo töissä, ja kun sitten jäin vapaaherrattareksi, niin ensimmäisiin ostoksiin kuului läppäri. Luulen, että olisin saanut pahoja vieroitusoireita ilman omaa konetta. Meillä oli silloin kotona kyllä pöytäkone, mutta siitä en tykännyt; sitoi koneilun yhteen paikkaan, eikä se ole hyvä juttu ollenkaan.

        Kävin äsken vaihdattamassa kesärenkaat, ja nyt tuli sitten lumisateillekin loppu. Paitsi Walpurihan ei ole mitään, jos ei ainakin räntää sada, joten jos silloin taivaalta valkoista tulee, niin antaapa tulla.

        Vaan nyt kettislenkille! Mukavaa viikonlopun aloittelua.

        Muistan kun yhteen aikaan oli oikein villitys tehdä friteerattuja tai pannulla paistettuja perunankuoria. Nyt taitaa olla hieman into niihin laantunut.

        Cee

    • Ovat vaan niin pirskatin kalliita nuo sähköpyörät ja akkukin sitten joskus tarttee uusia, mutta mitään hyvää ei saa ilimatteeks. Oon miettinyt juuri asuntoauton pyörätelineeseen sellaista tai oikeastaan kahta sellaista. Noo, saahan sitä ajatella.

      Jos vuosi menee tässä karanteenin omaisessa, niin ... ja niin taitaa mennä, sillä hallituksen kantsii nyt enemmän ja enemmän kohdistaa rajoituksiaan meihin. Ja vapauttaa niitä nuoria pikkuhiljaa. Enpä vielä 5 vuotta sitten laskenut vuosia kuin noin lavealla pensselillä, että muka olen (olemme) menossa kohti ... ja nyt sitten jo ollaan ns. ikäihminen tai ainakin riskiryhmää. Millaisethan tuntemukset ovat viiden vuoden päästä?

      Ja taas uutta purtavaa hallituksen pään menoksi. Kaikki tongitaan nyt.

      • Jossain uutisessa mainittiin huoli ikäihmisten selvitymisestä koronakriisin aikana henkisesti. Mainittiin, että olisi hyvä jos yli 60 vuotiaat(?) ikäihmiset opettelisivat edes yhden tavan millä pitää yhteyttä muihin verkon kautta. No, ehkä tuon jutun kirjoittaja oli itse joku parikymppinen jonka mielestä jo nelikymppiset ovat ikivanhoja.

        Se on kyllä totta että tänäkin päivänä elää jopa viisikymppisiä, jotka ovat jotenkin onnistuneet koko ikänsä elämään täysin ilman tietotekniikan maailmaa. Hämmästyttävä juttu. Sehän ei liity oikeastaan ikään (ehkä satavuotiaita lukuunottamatta) mitenkään. Tietotekniikkaa on käytetty vuosikymmeniä, monet alan spesialistit ovat jo pitkään olleet eläkkeellä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Jossain uutisessa mainittiin huoli ikäihmisten selvitymisestä koronakriisin aikana henkisesti. Mainittiin, että olisi hyvä jos yli 60 vuotiaat(?) ikäihmiset opettelisivat edes yhden tavan millä pitää yhteyttä muihin verkon kautta. No, ehkä tuon jutun kirjoittaja oli itse joku parikymppinen jonka mielestä jo nelikymppiset ovat ikivanhoja.

        Se on kyllä totta että tänäkin päivänä elää jopa viisikymppisiä, jotka ovat jotenkin onnistuneet koko ikänsä elämään täysin ilman tietotekniikan maailmaa. Hämmästyttävä juttu. Sehän ei liity oikeastaan ikään (ehkä satavuotiaita lukuunottamatta) mitenkään. Tietotekniikkaa on käytetty vuosikymmeniä, monet alan spesialistit ovat jo pitkään olleet eläkkeellä.

        Kyllä on sitä "ikäihmisten" kirjoa ... mutta ei voi kuin ihailla vanhempia ihmisiä, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta juurikaan, mutta haluavat oppia vaikkapa videopuheluita soittamaan. Joku, onneksi harva, kuuskymppinen ei ole "periaatteesta" käyttänyt kuin puhelinta ja lievä virnistys naamalla kertoo, että käteinen on ainoa maksuväline. Leuhkitaan sillä, että näin pärjää hyvin. On siinä mahdollisesti sellainen lastensa opettajakin, että sääliksi käy.

        Kasikymppinen voi ikäihmisenä harjoitella taitoja, jotka monipuolistavat elämää. Ite kakstuhatta luvun alussa vieroksuin muita mahdollisuuksia kuin M Officen tarjontaa. Eli en mikään vallan visionääri tai tietoinen, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa on oppinut näkemään ja hyväksymään.

    • Entä mikä on idiotismin uusi suomen ennätys?
      No on se kun joukko suomalaisia idiootteja lähtee korona epidemian keskellä ostamaan 15 euron lenkkareita Lidlistä. Ensin jonotetaan ulkona ulko-ovelle pakkautuen, sitten toisiaan tönien rynnätään laarille puoliksi tapellen kuka onnistuu saamaan tossut käsiinsä.
      Voi hyvää päivää sentään.

      • Tyhmyyttähän se on tuollainen koohotus. Laumassa kulkemista. Siunattu muoviämpärikansanosa. Ihminen on juurikin sellainen miten elää. Puosu

      • No niinpä niin

        Saikohan ämpärin kaupan päälle? Ei sen puoleen, ite olen tosi huono kenkienkin ostaja. Kun tossusta irtoo pohja, kävelen kauppaan ja hinnan mukaan sitten, mikä ei kyllä vaatetuksessa liene se järkevin tapa. Mutta että ryntäisin 15 ekun kenkien perässä, ei ei, laitan muovipussin jalkaan ja kun sitten joskus ajan kenkäkaupan ohi, niin ensin kysäsen, että onko vain vasemman jalan kenkiä tarjolla, jollei, niin uhraan uudet molempiin jalkoihin.

      • edson kirjoitti:

        No niinpä niin

        Ilmastointiteippiä muutama kierros kengän ympärille, niin johan pysyy pohja kiinni. Kokeiltu on.

        Mutta juu, hyviä jalkineita ei halvalla saa. Se on oikeastaan ainut asia vaatetuksen suhteen missä ei voi juurikaan tinkiä hinnasta.

        Toinen mistä en tingi, on alushousut. Sloggit ne pittää olla, vaikka vähän maksaa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Toinen mistä en tingi, on alushousut. Sloggit ne pittää olla, vaikka vähän maksaa.

        U;lle kelpaa vain bokserit, sellaiset hyvin istuvat, ei mitään liehulahkeita. Olette varmaan huomanneet tanskalaismainoksen miesten boksereista, jossa kysytään, mihin laitat munasi pääsiäisenä? Olisin tilannut sellaiset U:lle, mutta koska olisi voinut maksaa vain jollain hitsin paypalilla en tilannut.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Ilmastointiteippiä muutama kierros kengän ympärille, niin johan pysyy pohja kiinni. Kokeiltu on.

        Mutta juu, hyviä jalkineita ei halvalla saa. Se on oikeastaan ainut asia vaatetuksen suhteen missä ei voi juurikaan tinkiä hinnasta.

        Harmi kun en tuota älynnyt, silloin kun olin työpaikkani mukana ns urheilupäivällä jossain Porkkalassa niin lenkkikengästäni irtosi yhtäkkiä pohja koko jalan etuosan osalta. Kantapään kohdalta pysyi kiinni. Oli kamala yrittää kävellä metsässä kun kengänpohja läpsytti maata vasten joka askeleella. Lenkkarit olivat ihan laatulenkkarit, mutta monta vuotta täysin käyttämättöminä kaapin perukoilla. Kai ne sitten jalan lämmittäminä äityivät ja liimaukset? pohjissa olivat kuivuneet. Ei ollut jeesusteippiä sattunut mukaan.

      • Calvados kirjoitti:

        U;lle kelpaa vain bokserit, sellaiset hyvin istuvat, ei mitään liehulahkeita. Olette varmaan huomanneet tanskalaismainoksen miesten boksereista, jossa kysytään, mihin laitat munasi pääsiäisenä? Olisin tilannut sellaiset U:lle, mutta koska olisi voinut maksaa vain jollain hitsin paypalilla en tilannut.

        No, toi "hitsin" PayPal on se kaikkein kätevin ja turvallisin tapa maksaa verkossa.

        Boxereista mie en tykkää, pittää olla sellaiset lahkeettomat. Sopivuus on oleellista, ei saa olla liian kireät eikä löysät, mutta hieman tukea antavat. Esim. näiden Sloggien materiaali on sellaista, että pitävät muotonsa pesusta toiseen.

    • Joo, ihan höpöä, mutta hyvä höpötysaihe

    • Anonyymi

      Outo juttu tuo ryntäys Lidliin tänä korona aikana? Minne katosi ihmisten itsesuojeluvaisto tuossa "tossujutussa?"

      Minä kävin eilen Malmin sairaalan labrassa. Siellä oli neljä ihmistä odottamassa vuoroaan. Aina kun joku lähti liikkeelle jonnekin päin, tai vaikka joku henkilökuntaan kuuluva käveli käytävällä, niin ihmiset vetivät kaulaliinan suunsa eteen ja "pakenivat" pois tuon kävelijän reitinläheisyydestä!

      Minä sain tänään kännykkääni tuon INR-arvoni ja se oli sama kuin edellinen, minkä otosta nyt oli kulunut jo kaksi kuukautta. Monen vuoden ajan sitä otettiin näiden aiemmin minua vaivanneiden rytmihäiriöiden takia jopa kahden viikon välein. Nyt oli väli neljä viikkoa, mutta venähti koronan ilmestymisen takia kahdeksaksi viikoksi. Tätäkin aikaa sain melkein "tapella" ja lopuksi minulle annettiin armollisesti mahdollisuus mennä kokeisiin päivystyksen kautta.

      Nyt kun vastaus tuli ja onneksi arvot kohdallaan, seuraava näytteenotto oli laitettu kahden kuukauden päähän. Kesäkuun puolivälin jälkeen!

      Tänään on puhuttu uutisissa juuri sydän-, ja verisuonisairaiden, joihin kuuluu rytmihäiriöpotilaat, että he eivät tule ajoissa lääkärille. 30 - 45 prosentilla on pudonnut sydänpotilaiden määrä vastaanotoilta aikaisempaan verraten. Joten monia ei voi enää auttaa, kertoi joku lääkäri!

      Tuo on väärin, ei vastaanotoille pääse, ei edes terveydenhoitajan vo:lle, kun sairaalat ja hoitohenkilökunta odottavat tyhjänpanttina korona potilashuippua, mitä ei ole ainakaan vielä esiintynyt. Muut sairaat, koska muutkaan sairaudet eivät ole parantuneet itsekseen, jäävät hoitamatta.

      Tämän kirjoitti kirjautumaton ja hieman "tuohtunut"

      Rapu

    • Anonyymi

      Tuttavani kertoi tavanneensa ulkoilupolulla sarjasylkijän. Nuori, ei ihan Jukolan Jussin syntyperää oleva kaveri sylkäisi häntä suoraan naamaan. Kymmenen metriä juostuaan tuo varsinainen limanuljaska sylkäisi seuraavaa naista. Tämä tapahtui Pohjois-Hgissä mutta myös Kalliossa oli liikuskellut naisten sylkivainooja. Että on aikoihin eletty. Sanoisikohan tuollaista menettelyä korona-ajan turvaraiskaukseksi tai etälähentelyksi.

      m

      • Tuollaisen täytyy olla hyvin sairaan henkilön teko. Samalla tavalla käsittämätöntä kuin esim. tapaukset jossa joku kätkee neuloja kaupan elintarvikkeisiin. Sellainen hyypiö saatiin jossain kiinnikkin, selitti muistaakseni hakeneensa vähän "jännitystä" elämäänsä.

        Nyt lienee lenkille lähdön aika, näyttää vähän pilviseltä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Tuollaisen täytyy olla hyvin sairaan henkilön teko. Samalla tavalla käsittämätöntä kuin esim. tapaukset jossa joku kätkee neuloja kaupan elintarvikkeisiin. Sellainen hyypiö saatiin jossain kiinnikkin, selitti muistaakseni hakeneensa vähän "jännitystä" elämäänsä.

        Nyt lienee lenkille lähdön aika, näyttää vähän pilviseltä.

        Ja miehän en syle edes noita paskohanhia. Korkeintaan otan nokasta kiinni ja ruuvaan pari kierrosta. Jos nimittäin silmille hyppivät.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/viihde/art-2000006485300.html

      Oletteko kokeilleet ratkaista tätä laskutehtävää? Minä kokeilin ja sain vastaukseksi 24. Hajonta on suurta vastaajien kesken. Suurin osa on arvellut 32. Ja kaikkea on siltä väliltä.

      Cee

      • Anonyymi

        Onnittelut syntymäpäivänä.

        Irma nyt 60v.
        Matti nyt 36v.
        Olivia nyt 12v.

        Vastaus= 24v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelut syntymäpäivänä.

        Irma nyt 60v.
        Matti nyt 36v.
        Olivia nyt 12v.

        Vastaus= 24v.

        Vai Irma huomasi tänä vuonna, että oli samanikäinen kuin 36 12=48 eli Irma eli toiveajattelun lempeässä syleilyssä, vaikka olikin vasta 60

        Onnittelen kuitenkin myös syntymäpäiväsankareita, mutta ceelle heristän sormea, kun meni aikaa räplätessä yhtälöitä ja samalla päänsärkyä alkoi ilmetä eikä edes uni autanut, vaan mietin ja mietin ja kun joku täällä muistuttaa lisäksi tehtävän vastauksista... kokeilemalla minäkin pääsin samaan tulokseen, mutta ... että Irma se senkun nuortuu

        edson

    • Tässäkö amerikkalaisten pelastus?

      http://bot.fi/39x8

      Ja alkaa näköjään alkaa tääkin ketju olla aika täysi.

    • Anonyymi

      Sopii Trumpille tuo ilmastointiteippi. On jo täysi tämä ketju. Kukahan aloittaisi uuden?

      Cee

    • Kävin avaamassa uuden CXXVI=126. Elämän, kun alkoi jo takuta tänne pääsy. Saa nähdä, joko ilmestyi, äsken ei heti tullut näkyviin. On niitä ketjuja ollut hiukan enemmänkin, mutta joistakin jäi tuo roomalainen numerointi pois, joten ahkeria ollaan oltu.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe