Lentokentille vihdoin ohjeita!

Suomi on käytännössä saari. Epidemia on tullut ulkomailta. Suurin osa on tullut lentokenttien kautta. Vasta tänään saatiin ministeri Haaviston suusta ohjeita lentokoneilla saapuneille: menkää kotiin kahden viikon karanteeniin tapaamatta ihmisiä Lentokentillä jonoissa ei ole ollut riittäviä välejä ihmisten välillä.

Lentokentät ovat tullin ja raja-vartioston aluetta. Kysymys on sisäministeriön toimista. Ministeri Ohisalo on viikkojen ajan keskittynyt Kreikan rajan pakolaisten puolustamiseen. Suomen rajojen sulkemisen yhteydessä hän eritoten halusi sanoa, että turvapaikan hakijat ovat tervetulleita. Poliittista populismia.

Eilen Uusimaan sulkemisen uutisoinnin yhteydessä Ohisalo ei halunnut mainita jämäkästi sitä, että sulkutoimista piittaamattomille voidaan antaa sakkorangaistus. Löysäilyä ja paapomista.

Kuinka paljon meillä olisi vähemmän sairastuneita, jos jo viikkoja sitten lentomatkustajat kentälle tullessaan olisi laitettu kuriin ja karanteeniin?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

STM toimitti ohjeet ja opastuksen lentokentille. Kiuru oli myöhässä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on käytännössä saari. Epidemia on tullut ulkomailta. Suurin osa on tullut lentokenttien kautta. Vasta tänään saatiin ministeri Haaviston suusta ohjeita lentokoneilla saapuneille: menkää kotiin kahden viikon karanteeniin tapaamatta ihmisiä Lentokentillä jonoissa ei ole ollut riittäviä välejä ihmisten välillä.

Lentokentät ovat tullin ja raja-vartioston aluetta. Kysymys on sisäministeriön toimista. Ministeri Ohisalo on viikkojen ajan keskittynyt Kreikan rajan pakolaisten puolustamiseen. Suomen rajojen sulkemisen yhteydessä hän eritoten halusi sanoa, että turvapaikan hakijat ovat tervetulleita. Poliittista populismia.

Eilen Uusimaan sulkemisen uutisoinnin yhteydessä Ohisalo ei halunnut mainita jämäkästi sitä, että sulkutoimista piittaamattomille voidaan antaa sakkorangaistus. Löysäilyä ja paapomista.

Kuinka paljon meillä olisi vähemmän sairastuneita, jos jo viikkoja sitten lentomatkustajat kentälle tullessaan olisi laitettu kuriin ja karanteeniin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu