Eduskunnan kyselytunti meni perussuomalaisten kohdalta ihan penkin alle, kun puolueen kansanedustajat kyselivät asioita, jotka on jo hoidettu.
Olipa taas turhaa teatteria peruskiinalaissuomalaiset
Olipa taas turhaa teatteria peruskiinalaissuomalaiset
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei vaan erittäin osuvasti otettiin asioita esille. Oppositiopolitiikka on tämän vuosituhannen laadukkainta ja asiallisinta. Hyvä perussuomalaiset!
Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet hallitukselle, että eivät kysy esim. työllisyystoimista, talousbudjetista, koska tietävät sen jo menneen kauas tavoittteista epidemian vuoksi, hienoa järki politiikkaa puolueelta.
Halllitus on lyöty valmiiksi miksi pitäisi vielä erikseen lyödä lyötyä maassa
Miten te sen selitätte, kun SannaMarin kertoi aiemmin, että oikea-aikaisesti hallitus aloitti coronan hoitovalmistelut ja nyt kuitenkin maailmanterveysjärjestöltä tuli nuhteet kuukautta liian myöhäisestä caronan hoidosta.
Mikä valehtelija , taisi aiheuttaa tahallaan koko katasrifin, että ei tarkoituskaan ole estää viruksen leviämistä muka.
Nyt Sanna Marin elää kuin sika vatukossa.
Mitähän ne niin kauan siellä Kreikankin rajalla Ohisalon kanssa touhusivat. Ohisalo yrittänyt pitää väkisin auki rajat pakolaisille. Nyt Ohisalo on rajojen sulkija Uuudella maalla. Suomalaisilta.
Niinhän ne ennen sanoivat, että kyllä maalla ollaan viisaita, kun merellä vahinko sattuu. Sanna Marinin pelastustyöt mahtaa olla käynnissä. Mutta kuka maksaa suuret kustannukset. Koska pelastustyö on valmis.
Niinhän ne sanovat, että huolella valmisteltu on puoliksi tehty, vai oliko se niin että etulyöti asema on puoli voittoa.

Ja piti taas toistaa
Persut kun on ovat niin erinomaisen jälkiviisaita, niin he voisivat alkaa kysellä myös sitä, miksi armeijalla oli niin paha kalustopula vuonna 1939...
Hyvä heitto. Mutta kuvaa hyvin persujen toimintaa.