Perussuomalaisten kannatus rajuun laskuun?

Korona, korona on hallinnut uutisointia. Rajat laitettiin kiinni, Uusimaa on menossa eristykseen jne, jne. Odotan mielenkiinnolla Perussuomalaisen kannatuksen laskua, sillä se menee arvioni mukaan jo 18 % tuntumaan ja lienee 2. suurin puolue. Demarit tai Kokoomus on ykkösenä.
Kansa alkaa kypsyä yhden asian liikkeeseen, maahanmuutto. Eikä liene kannatuksen pitämiseksi koholla ainakaan Kiinan kommunistipuolueen kanssa kaveraamisesta (MOT) Ei varmaan kannatusta nosta myöskään EU-ssa venäjämielisessä ryhmässä toimimisessa.

T: entinen persu, nykyinen Keskustan kannattaja
66<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

mILLOIN TULEE SEURAAVA gALLUP?

Äänestä
  • Galluppeja rakastaville persuille tulee ankeat ajat.
    Jo kolme galluppia peräkkäin on mennyt niin, että 20 000 -50 000 persukannattajaa/ gallup on vaihtanut puoluetta.

    Äänestä

Persuihin iski koronaähky ,selittelyä, väärinymmärtämistä ja opastusta jälkijunassa, vain myötähäpeää tuollainen osaamattomuus synnyttää.

1Äänestä
  • Gallotit ei minulta ole mitään kysyneet, ainut oikea suomalaisten puolesta taisteleva voima, muut myy eu komisaareille kaiken, hyvävelivirat/rahat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gallotit ei minulta ole mitään kysyneet, ainut oikea suomalaisten puolesta taisteleva voima, muut myy eu komisaareille kaiken, hyvävelivirat/rahat.

    Persujen harjoittama isänmaallisuuden omiminen on vastennmielistä polulismia.
    Ei Suomi ole etnonationalistinen maa. Isänmaani ei ole myöskään rasistinen "rajat kiinni" maa. Se Suomi, minkä eteen minä olen virkaurani ajan työtä tehnyt, on demokraattinen länsimainen valtio, joka noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Suomi on humaani sivistysmaa, jonka viitekehys maailmalla on Euroopan unioni.

    Impivaaralaiset saavat ummehtua savupirtteihinsä.

    Mikä helpotus se olisikaan Suomen kansalle, jos nämä impivaaralaiset kaasuttaisivat itsensä. Jussin ajatuksen mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gallotit ei minulta ole mitään kysyneet, ainut oikea suomalaisten puolesta taisteleva voima, muut myy eu komisaareille kaiken, hyvävelivirat/rahat.

    "annatuksen lasku" ei ainakaan näiden sivustojen avausten määrän perusteella pidä paikkaansa. selkeästi suosituin puolue

    1Äänestä

Samma+här,+persujen+kannatus+ropisee+reilusti,+jpopa+15+%+tuntumaan.

1Äänestä

Päinvastoinhan tässä tulee käymään. Kuten muistamme ja tiedämme niin Persuthan vaati jo tammikuussa järeämpiä otteita tämän Koronan suhteen MUIDEN puolueiden lähinnä naureskellessa asialle.

No nyt kun niitä tulee niin nähdään että TAAS JÄLLEEN KERRAN olisi kannattanut uskoa Persuja heti, eli hallitus tekee juuri niin kuin Persut ehdottivat - Kuka nyt ei kannattaisi puoluetta joka on KOKO AJAN KAIKISSA ASIOISSA HEREILLÄ!

1Äänestä
  • No monestiko olet persu ennustanut että aurinko nousee huomenna? Kerran se ei nouse sinulle ja silloin ei persuylimielisyydesta ja itsensä ylentämisestä ole suurta hyötyä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No monestiko olet persu ennustanut että aurinko nousee huomenna? Kerran se ei nouse sinulle ja silloin ei persuylimielisyydesta ja itsensä ylentämisestä ole suurta hyötyä.

    Minähän vain kerroin miten asiat on :-)

    Äänestä

  • Ihanko tammikuussa. Tammikuussa virus vasta ensi kertaa tunnistettiin ja vasta helmikuussa Euroopasta löytyi ensimmäisiä yksittäisiä matkoilta tulleita tartuntoja. Suomessa oli 06.03 tapauksia 15 ja ne olivat kaikki ulkomailta saatuja. Jos joku olisi vaatinut tammikuussa järeämpiä otteita, hänellä olisi pitänyt olla kristallipallo.

    Mutta valehtelun te persut olette aina osanneet. Muuhun teistä ei juuri olekaan.
    Seuraava gallup tulee osoittamaan jyrkkää kannatuksen laskua. Jopa kokoomus on kannattanut hallituksen linjaa ja antanut sille täyden tukensa, vaikka yksityiskohtia arvostellen. Nyt kun hallitus nauttii korkeampaa luottamusta kuin ainoakaan hallitus sitä ennen, niin Purran ja Packalenin nuiva linja kusee persujen omiin aamiaismuroihin. Kyllä suomalaiset näkevät persujen paskapuheen läpi.

    Halla-ahon Jussi sentään esiintyi sovinnollisesti hallituksen suuntaan, kun tiesi, mistä poliittinen tuuli käy. Purra ja Packalen eivät sitä haistaneet. He eivät tajunneet, että Suomen kansa on hallituksen takana harvinaisen yksimielisesti ja buivia persuja pidetään käpykaartilaisina.

    1Äänestä

  • Kerro kuka ja missä ja milloin joku perussuomalaisita vaati tammikuussa niitä järeämpiä,toimia. Tarkistan asian omista vielä tietolähteistäni.

    1Äänestä

  • Jälleen valetta perussuomalaisten toiminnasta.
    Esitit seuraavan väitteen”Kuten muistamme ja tiedämme niin Persuthan vaati jo tammikuussa järeämpiä otteita tämän Koronan suhteen MUIDEN puolueiden lähinnä naureskellessa asialle.”

    Tarkistin eduskunnan sivuilta, mitä järeitä otteita muka perussuomalaiset hallitukselta vaativat tammikuussa ja tässä tulos: yksi kirjallinen kysymys: Arja Juvonen 24.1: ”Mihin toimiin hallitus ryhtyy varautuakseen koronavirusepidemiaan Suomessa”?
    Siis yksi kirjallinen kysymys, ei muuta eikä kovinkaan järeä vaatimus!
    Halla-aho kommentoi 27.2 hallituksen vastausta Arja Juvosen kysymykseen.
    Seuraavan kerran Perussuomalaiset aktivoituivat aiheesta maaliskuun alussa.

    Nyt perussuomalaiset mellastavat kuinka he muka ovat vaatineet järeämpiä toimia, hah.

    1Äänestä

  • Luuletko, että tuo jälkiviisastelu puree enää kovin pitkään äänestäjiin? Teot ne ovat, jotka ratkaisevat ja siksi esim. presidentin ja pääministerin toimia kansa on pitänyt pääasiallisesti erittäin hyvinä kyselytutkimusten mukaan. Mitä persut ovat konkreettisesti saaneet aikaan? Lähinnä poikkiteloisia puheita vailla konkretiaa eli ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

Nyt on koko kansa nähnyt, että ne tekijät, osaajat ja vastuunkantajat ovat hallituksessa, ei persuissa. Persut ei osaa muuta kuin keikuttaa venettä. Täysin turhaa porukkaa.

2Äänestä

Vaikea on kuvitella kansalaisten hyväksyvän puna-vihreä-vasureiden ajamaa, valtion täydellisempää kodasrofiakaan. Edut jotka on saavutettu katoaa inlaatioon. Aletaan korottaa verojakin. Töitä ei ole tarjolla ja joutuvat oman onnensa varaan, pakolaiset vievät ne vähätkin ja halvat työt. Voihan ne tukea perseaukiistenkin politiikkaa.
Niin yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen ja lopettavat Suomessa, supistavat.

1Äänestä
  • Persut öyhöttävät jatkuvasti, että "hallitus on tullut persujen linjalle".
    Aika vaikeaahan se olisi jo teoriassakin.
    Sillä eihän persuilla ole mitään linjaa. On vain loppuun kulunut hyrrätakki ja kaljan vahvistama jälkiviisas polla.

    1Äänestä

Vaikea on kuvitella kansalaisten hyväksyvän puna-vihreä-vasureiden ajamaa, valtion täydellisempää kodasrofiakaan. Edut jotka on saavutettu katoaa inlaatioon. Aletaan korottaa verojakin. Töitä ei ole tarjolla ja joutuvat oman onnensa varaan, pakolaiset vievät ne vähätkin ja halvat työt. Voihan ne tukea perseaukiistenkin politiikkaa.
Niin yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen ja lopettavat Suomessa, supistavat.

1Äänestä
  • Vaikea+kuvitella+kansalaisten+hyväksyntää,+kun+Marinin+toimia+pääministeriä+pitää+hyvinä+tai+erittäin+hyvinä+85+%+kansasta.Vaikea+kuvitella,+kun+hallituksen+toimien+kannatus+on+82+%,+joka+on+ainutkertaisen+korkea+Suomessa.Sinun+on+varmaan+vaikea+kuvitella,+miten+se+kertotaulu+on+muka+oikea.+Se+kun+on+niin+käsittämättömän+vaikeakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikea+kuvitella+kansalaisten+hyväksyntää,+kun+Marinin+toimia+pääministeriä+pitää+hyvinä+tai+erittäin+hyvinä+85+%+kansasta.Vaikea+kuvitella,+kun+hallituksen+toimien+kannatus+on+82+%,+joka+on+ainutkertaisen+korkea+Suomessa.Sinun+on+varmaan+vaikea+kuvitella,+miten+se+kertotaulu+on+muka+oikea.+Se+kun+on+niin+käsittämättömän+vaikeakin.

    Halla-ahon asema on paskamainen. Hän tajuaa, missä mennään, kun packalenit ja purrat tössivät koko homman. Jussia en arvosta ihmisenä pätkääkään, mutta poliitikko hän on. Hän ymmärtää, ettei tällaisessa tilanteessa sovi potkia aisan yli. Arvostelun paikka on vasta, kun kriisi on ohi, jos silloinkaan. Kyselytunnilla muiden persujen kuin Jussin kommentit satoivat suoraan hallituksen laariin. Jussi ei yksin kykene takaamaan persujen uskottavuutta.

    Ei hallitukseen. Todennäköisesti kymmenen prossan pienpuolueeksi.

    2Äänestä

  • Hei mikä on kodasrofi? Minun sivistyssanakirjassa ei siitä ole mainintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikea+kuvitella+kansalaisten+hyväksyntää,+kun+Marinin+toimia+pääministeriä+pitää+hyvinä+tai+erittäin+hyvinä+85+%+kansasta.Vaikea+kuvitella,+kun+hallituksen+toimien+kannatus+on+82+%,+joka+on+ainutkertaisen+korkea+Suomessa.Sinun+on+varmaan+vaikea+kuvitella,+miten+se+kertotaulu+on+muka+oikea.+Se+kun+on+niin+käsittämättömän+vaikeakin.

    Hallituksen toimista voi sanoa vain että lopultakin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen toimista voi sanoa vain että lopultakin!

    Marin, liian vähän liian myöhään.

    Lentokenttätöppäily hyvä esimerkki.

    Marin päästi ihan tyhmyyttään matkustajat maahan ilman mitään tarkistuksia tai ohjeita...

    1Äänestä

Perusuomalaisten+kannatus+on+tällä+hetkellä+35%,+sillä+Halla-Ahon+jämäkkä+johtajuus+on+tehnyt+kansaan+suuren+vaikutuksen.Mannerheimin+jälkeen+ei+ole+nähty+yhtä+vahvaa+kriisiajan+johtamista!On+kuin+Jumala+olisi+lähettänyt+Suomelle+Halla-Ahon,+Huhtasaaren,+Purran,+Turtiaisen...+Kun+hätä+on+suurin,+Herra+siunaa+Suomea+viisailla+johtajilla.

1Äänestä
  • Perussuomalaiset+35+%+,+kun+hallituksen+kannatus+on+82+%.+Se+tekee+yhteensä+jo+117+%.+Pitää+ottaa+isompi+kansa,+että+kaikki+rosentit+mahtuvat.+Se+on+jo+enemmän+kuin+Leonid+Brezhnevin+kannatus+muinaisen+Neuvostoliiton+vaaleissa.

    Äänestä

Vasurit nyt vaan on pimeitä .

1Äänestä

Kannatus+on+mennyttä+persuilla,+alle+20+%+joka+tapauksessa+seuraavassa+gallupissa.

Äänestä
  • Gallupit voit tunkea hanuriisi , niillä ei Suomea pelasteta .

    1Äänestä

Persut olisi voineet esiintyä sovinnollisena ja yhteistyökykyisenä edes nyt kriisin keskellä.
Mutta mitästä pashaa! Samaa maalittamista ja loanheittoa tekeviä kohtaan kuin normaalistikin. Ei mitään halua olla yhdessä asiaa hoitamassa.
Kyllä kansa muistaa tämän!

1Äänestä

Persujen kirjoituksia:

-Hallitus toimii nyt perussuomalaisten linjoilla.
-Kansa ei hyväksy hallituksen toimia.

Itsekritiikki on tosiaan ihan suotavaakin välillä. Ei mulla muuta.

1Äänestä
  • Hyvä heitto! Kuka se puhuakaan pelleistä!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä heitto! Kuka se puhuakaan pelleistä!

    ai siis vasemmistolaisista???

    1Äänestä

  • Niin oliko sulla oikeita todisteita vaiko pelkkää valhetta taas heittelet??

    Äänestä

  • Vasemmisto teki sen taas.
    Jo perinteeksi muodostunut traditio, eli vasurit hyökkäsivät älyttömillä jankkauksillaan persujen kimppuun.....

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmisto teki sen taas.
    Jo perinteeksi muodostunut traditio, eli vasurit hyökkäsivät älyttömillä jankkauksillaan persujen kimppuun.....

    "Perinteeksi" näkyy muodostuneen ennemminkin tämän levittämäsi, vasemmistoa haukkuvan spämmiviestin jankkaus, jota kopioit summittaisesti vastauksena kaikenlaisiin perussuomalaisiin kohdistuviin kritiikkeihin. Osumia löytyy kymmenestä eri viestiketjusta viimeisten kolmen päivän ajalta, linkin voi kopioida tuosta:

    < https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword="Jo perinteeksi muodostunut traditio, eli vasurit hyökkäsivät älyttömillä jankkauksillaan persujen kimppuun" >

    Perussuomalaista viestintätyyliä, eli yleistä sekasorron lisäämistä?

    Äänestä

Todella mielenkiinnolla odotan seuraavaa galluppia ja tuleeko millainen kannatuksen romahdus persuille.

Äänestä
  • Eikö oikeesti ole muuta tekemistä kuin odotella galluppia j a kyylätä josko perussuomalaisten kannatus olisi pudonnut ? Seuraa ennemmin kannattamasi vasuri-viher-komu-hallituksen säälittävää räpellystä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö oikeesti ole muuta tekemistä kuin odotella galluppia j a kyylätä josko perussuomalaisten kannatus olisi pudonnut ? Seuraa ennemmin kannattamasi vasuri-viher-komu-hallituksen säälittävää räpellystä .

    Kyseistä+vasuri-viher-komu-hallitusta+tukee+82+%+suomalaisista.+Persuille+ei+paljoa+liikkumavaraa+jää.

    Äänestä

Persujen+kannatus+laskee+kesään+2020+mennessä+12-15%+tietämiin.

Äänestä
  • 12-15%+suomalaisista+hyväksyisi+käpykaartilaisuuden+ja+sabotoinnin?+Aika+surkeaa+toteutuessaan,+mutta+minkäs+teet?

    1Äänestä

Ihmetyttää jos jokuon tällähetkellä edes kiinnostunut sellaista tekemään, ja vielä enemmän ihmetyttää jos sellaisesta olisi kiinnostunut. Olisikai jotain hiukan tärkeämpääkin puuhastelua, kuin puoluekannatus mittaukset ja niista höpöttäminen.

Äänestä

Jos populismin kannatus laskee, siitä on hyötyä yhteiskunnallisestikin.

1Äänestä
  • Vasemmistopopulistit itkevät jo.....

    Onneksi hallitusta johtava botoxmuumio ei omista kyynelrauhasia.....

    Äänestä

Persujen kannatus alkaa ykkösellä seuraavassa gallupissa.

Äänestä
  • KORONA, MISTÄ ON KYSE?! - YouTubewww.youtube.com › watch
    för 5 dagar sedan - Koronavirus Sars-Cov-2 Covid-19 Lähteenä tutkijat, lääkärit, tutkimukset, tilastot ja uutiset.

    Äänestä

Persut lähellä Venäjää, Kremlin edun mukaisesti.

Äänestä
  • Persut tahtoisivat poistaa itärajan kokonaan, niin saataisiin karjala takaisin??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut tahtoisivat poistaa itärajan kokonaan, niin saataisiin karjala takaisin??

    Vasemmistollahan on itäraja jossain Afganistanin tienoilla.

    1Äänestä

90+%+kansalaisista+kannattaa+tällä+hetkellä+muuta+kuin+maailmanparantajia,+ilmastohaihattelijoita++ja+kansojen+sekoittamisideologiaa.

1Äänestä
  • Vaihda nuo perussuomalaiset öyhöviholliskuvasi tuosta johonkin todellisiin, edes lähelle vastaaviin poliittisiin mielipiteisiin, niin huomaat jääväsi niitä vastaan vauhkoiluinesi melko pieneen vähemmistöön.

    Suurin osa kansalaisista kannattaa ihmisten auttamista niin lähellä kuin kaukana, maahanmuuttajien ja humanitääristen pakolaisten vastaanottamista sekä ilmastonmuutokseen reagoinnin välttämättömyyttä. Joita vastaan te persut tapaatte hyökkäillä.

    Äänestä

  • Mikäli hallitus olisi toiminut nopeammin, persut olisivat syyttäneet sitä "koronapaniikin lisäämisestä ja koronahysterian loietsomisesta."
    Persut vaihtoivat taktiikkaa lennossa ja ammensivat loputtomasta jälkiviisaudenlähteestään taikasanat: "Olisi pitänyt toimia aikaisemmin, nopeammin ja voimakkaammin!".
    Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että persut eivät ole mukana siinä yhteisessä koronan vastaisessa rintamassa missä KAIKKI muut ovat. Persut ovat tässäkin asiassa muuta mieltä.

    Äänestä

  • "Persut tahtoisivat poistaa itärajan kokonaan, niin saataisiin karjala takaisin??"
    Venäjän voisi liittää suomeen, ei päivastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäli hallitus olisi toiminut nopeammin, persut olisivat syyttäneet sitä "koronapaniikin lisäämisestä ja koronahysterian loietsomisesta."
    Persut vaihtoivat taktiikkaa lennossa ja ammensivat loputtomasta jälkiviisaudenlähteestään taikasanat: "Olisi pitänyt toimia aikaisemmin, nopeammin ja voimakkaammin!".
    Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että persut eivät ole mukana siinä yhteisessä koronan vastaisessa rintamassa missä KAIKKI muut ovat. Persut ovat tässäkin asiassa muuta mieltä.

    Mutta kun hallitus on mokannut alusta alkaen, Herää pahvi!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihda nuo perussuomalaiset öyhöviholliskuvasi tuosta johonkin todellisiin, edes lähelle vastaaviin poliittisiin mielipiteisiin, niin huomaat jääväsi niitä vastaan vauhkoiluinesi melko pieneen vähemmistöön.

    Suurin osa kansalaisista kannattaa ihmisten auttamista niin lähellä kuin kaukana, maahanmuuttajien ja humanitääristen pakolaisten vastaanottamista sekä ilmastonmuutokseen reagoinnin välttämättömyyttä. Joita vastaan te persut tapaatte hyökkäillä.

    Kopiokopiovasuri näytti meille että hän osaa hokea persua, oli aihe mikä tahansa ;DDD

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kopiokopiovasuri näytti meille että hän osaa hokea persua, oli aihe mikä tahansa ;DDD

    En tietääkseni hokenut mitään sen enempää kuin oli kommentin muotoilemiseksi välttämätöntä.

    Omat viestisihän ovat pelkkää valmiiden fraasien hokemista, tai spämmiviestien levittämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihda nuo perussuomalaiset öyhöviholliskuvasi tuosta johonkin todellisiin, edes lähelle vastaaviin poliittisiin mielipiteisiin, niin huomaat jääväsi niitä vastaan vauhkoiluinesi melko pieneen vähemmistöön.

    Suurin osa kansalaisista kannattaa ihmisten auttamista niin lähellä kuin kaukana, maahanmuuttajien ja humanitääristen pakolaisten vastaanottamista sekä ilmastonmuutokseen reagoinnin välttämättömyyttä. Joita vastaan te persut tapaatte hyökkäillä.

    Hyvä kommentti. Ja niin totta!

    Äänestä

Koronakommarit ulisevat täällä persua ilman mitään järkeä ....

Onko se tartunta edennyt jo aivoihin ???

Äänestä
  • Montako virusta siihen yhteen soluun mahtuu ???

    Äänestä

  • Olipa siinä taas ajatuksettomuudessaan epähumaaniuteen saakka yltävät kommentit persu(i)lta. Miten voitte?

    Äänestä

Väittämä ei pidä paikkaansa, koska ei ole Korona-hässäkän aikana tehty galluppeja.
Aloitus on vain jonkun katkeroituneen, entisen perussuomalaisen raaputuksia ja toiveunia.

Äänestä
  • Mikäli persujen seuraava galluplukema ei ala ykkösellä, se todistaa, ettei suomen kansa ole oppinut poliittisesti vielä mitään edes koronan kouluttamana. Valitettavasti.

    Äänestä

Gallup+tulos+persuille+loppukesästä+on+12+%+luokkaa.

Äänestä

Persujen kannatus romahtaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa...

Äänestä
  • Persujen kannatuksen romahdus on nyt tosi asia. Ja vauhti alaspäin kiihtyy....

    Äänestä

Alas+on+persujen+kannatus+nyt,+pohjat+4-6+%+tienoilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Korona, korona on hallinnut uutisointia. Rajat laitettiin kiinni, Uusimaa on menossa eristykseen jne, jne. Odotan mielenkiinnolla Perussuomalaisen kannatuksen laskua, sillä se menee arvioni mukaan jo 18 % tuntumaan ja lienee 2. suurin puolue. Demarit tai Kokoomus on ykkösenä.
Kansa alkaa kypsyä yhden asian liikkeeseen, maahanmuutto. Eikä liene kannatuksen pitämiseksi koholla ainakaan Kiinan kommunistipuolueen kanssa kaveraamisesta (MOT) Ei varmaan kannatusta nosta myöskään EU-ssa venäjämielisessä ryhmässä toimimisessa.

T: entinen persu, nykyinen Keskustan kannattaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu