mökkiläisiä poikkeustillassakin. Ei voi aina odottaa avustuksia ja tukiaisia eikä kukaan maksa enempää kiinteistöveroa. Mökkiläiset ovat aloittaneet mökityksen tänä vuonna aikasin. Siellä paikalliset ovat jo käsi odolla odottamassa tienistiä.
Junttien palveltava
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Palvelu velvoitetta on vain kunnilla, joissa ko, ihmiset ovat kirjoilla.
Ulkopaikkakuntalaisen eläkeläisten hoito kuuluu kunnalle minne on veronsa maksanut työikäisenä.
Kiinteistöveron perusteena on käytetty terveydenhuollon rahoittamista. Nyt kerrankin kun sitä tarvitaan niin Kepu pettää jälleen kuntatasolla. Maataloustuet joutavat leikkuriin. Menkää juntit oikeisiin töihin.