Demarit, uskotteko politiikkaanne?

Mihin te kuvittelette vievänne Suomen?
Nyt jo puhutaan suomalaisesta verohelvetistä,
josta kaikki taloudellinen toiminta siirtyy ulkomaille.

Kenen asioita ajatte?
Olette unohtaneet sairaat, työttömät, eläkeläiset
opiskelijat! Näiden ryhmien tulotaso on romahtamassa yleiseen kustannustasoon
verrattuna!
6245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joten muista myös se! Todellakin olet joku ulkolainen joka tänne viisauttaan jakaa.
Äläkä sinä huolehdi niiten opiskelijoiden kaljarahoista, Soininvaara on jo riistänyt vanhimpien eläkkeensaajien eläkkeistä jatkuvan pidätyksen niille vapaamuurareiden jälkeläisille avustusrahat! Se riisto jatkuu edelleen. Nuoremmat eläkkeelle jäävät saavat pitää koko eläkkeensä, mutta kaikkein heikoimmilta ja avutomimmilta sitä vain leikataan edelleenkin jatkuen se prosessi!

Äänestä
  • Olen karjalainen juuriltani ja poliittisesti
    riippumaton mietteiltäni!

    Äänestä

Ei demarina ihmettelen teidän pitkämielisyyttänne.

Olen itse yritysjohtajana antanut alaiselle
vuoden tai kaksi aikaa näyttää kyntensä.
Jos homma ei ole jostain syystä toiminut
olen puuttunut asiaan.

Eikö Teillä hyvät demarit olisi nyt syytä
puuttua Tarja Filatovin postiin?
Hommat eivät ole hanskassa.

Mikäli Te ette hoida asiaanne nopesti kuntoon,
on todennäköistä, että koko SDP siivotaan sivuraiteelle miettimään tekemisiään ja tekemättä jättämisiään.

Äänestä
  • Filatovin politiikka on linjassa demareiden
    hyväksymiin tavoitteisiin.

    Eikös muuten Tarja olekin nätti?

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    Filatovin politiikka on linjassa demareiden
    hyväksymiin tavoitteisiin.

    Eikös muuten Tarja olekin nätti?

    Ne isot napit varsinkin.

    Äänestä

Koita puhua työllisyydestä, niin
jo mammat puhuvat napeistä ja naamavärkistä!

Jatkakaa vaan samaa rataa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Torgny M kirjoitti:

Mihin te kuvittelette vievänne Suomen?
Nyt jo puhutaan suomalaisesta verohelvetistä,
josta kaikki taloudellinen toiminta siirtyy ulkomaille.

Kenen asioita ajatte?
Olette unohtaneet sairaat, työttömät, eläkeläiset
opiskelijat! Näiden ryhmien tulotaso on romahtamassa yleiseen kustannustasoon
verrattuna!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu