Mitä toivoa Laajasalo ja Luoma tarjoavat?

Haluaisin kysyä herroilta piispoilta, mikä sitten on se toivonkipinä, mitä he tarjoavat kuolevalle koronapotilaalle ja hänen perheelleen, kun kaikki jääräpäinen toivo on osoittautunut turhaksi. Raamattu nimittäin puhuu sellaisestakin toivosta, jota edes kuolema ei voi Jumalan lapselta riistää: iankaikkisen elämän toivosta. Eikä se ole mikään heikko toivonkipinä, vaan ”varma ja luja ankkuri”, jonka Herra Jeesus on itse käynyt laskemassa toiselle puolelle elämän ja kuoleman rajaa (Hepr.6:19.)

Kristitty voi olla täysin varma siitä, että hänen toivonsa toteutuu, koska Jeesus on kerran todistanut sen nousemalla itse kuolleista. Siksi Jumalan lapsi voi sanoa jopa kuoleman kasvojensa edessä: ”Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.” (Apt.2:26-27.) Miksi, miksi, MIKSI piispat vaikenivat tästä toivosta?

Jos kirkko olisi tehtäviensä tasalla, se käyttäisi saamansa palstatilan puhumalla tästä toivosta ja muistuttamalla kansakuntaa siitä, että kuolemaa varten voi ja pitääkin valmistautua. Kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan (sanoi Tiililä). Henkivakuutus on tärkeä, mutta vielä tärkeämpi on iankaikkisuusvakuutus: että varaamme itsellemme paikan taivaan kodista. Tie sinne on valmis, ja sen tien nimi on Jeesus Kristus. Parannus tarkoittaa sitä, että ihminen kääntyy pois pahoilta teiltään ja pyytää apua ja armoa syntisten Vapahtajalta. Niin yksinkertaista se on.

Kehottaisin piispakuntaa lukemaan Hesekielin kirjasta, mitä siellä sanotaan sellaisesta ”vartiomiehestä”, joka ei uskalla puhaltaa pasuunaan vaaran uhatessa. Ellei ”vartija” varoita Jumalasta luopuneita ihmisiä heitä uhkaavasta iankaikkisesta vaarasta, vaatii Jumala kerran hänen kädestään hänen kuulijoidensa veren. (Hes.33:7-8.)