Minulla on vähän kaksijakoiset tunteet koronaviruksesta itseni kannalta. En aio tähän nyt eritellä asiaa muista näkökulmista, se keskustelu kuuluu toisille palstoille. Tiedän, että oma sairastumisenikin voisi aiheuttaa teoriassa loputtoman tartuntaketjun ja jopa kuolemia niin kauan, kunnes väestön immuniteetti on korkeampi (tai normaalit ihmiset alistuvat täydempään eristykseen) ja tartuntaluku painuu selvästi alemmas. Tosin itse olen niin eristyksissä aina, että yhdenkin ihmisen riski saada vahingossa tartunta juuri minulta lienee olematon, jollen joutuisi sairaalaan osastolle.
Olen halunnut kuolla käytännössä koko ikäni mutten ole pystynyt pelkuruuteni vuoksi tekemään vielä itsemurhaa.
Tavallaan toivon saavani koronatartunnan, koska minulla olisi silloin mahdollisuus kuolla muulla tavoin kuin oman käden kautta. Ei tarvitsisi enää ikinä kuunnella ja nähdä sitä, kuinka muut ihmiset vain aina ilmaisevat haluavansa päästä minusta eroon, jos olen heitä kohtaan aloitteellinen (ja jopa silloin kun en ole). Eikä kärsiä siitä, kuinka muut eivät koskaan tahdo tutustua, tai jos kerran viidessä vuodessa haluavatkin, he tekevät sen vain jättääkseen myöhemmin, jolloin vahinko on vielä isompi.
Ikävä kyllä tuskin tulen kuolemaan tähän, koska olen vähän alle 40-vuotias ja fyysisesti tietääkseni perusterve, jopa liikunnallinen nainen. Eniten ahdistaa se mahdollisuus, että sairastuisin vakavaan tautimuotoon ja selviäisin hengissä keuhkot pysyvästi vaurioituneina. Elämästäni tulisi vielä surkeampaa, ja saattaisin vammasta huolimatta elää vielä vuosikymmeniä, parista askeleesta puuskuttaen.
Olen sitäkin miettinyt, että jos päätyisin tehohoitoon ja sattuisin keski-ikäisyydestä huolimatta saamaan hengityskoneen, niin mihin siitä luopuminen todennäköisesti johtaisi. Mielelläni kuolisin ja mahdollisesti pelastaisin vaikka sitten jonkun itseäni vanhemman ja toivottavasti elämänhaluisemman ja pidetymmän ihmisen hengen näennäisellä altruismillani. Mutta en tuota luultavasti tekisi, jos palkkiona olisi pysyvä vammautumiseni.
Toki ymmärrän, että koronavirukseen kuoleminen voi olla äärimmäisen ahdistava ja ajallisesti pitkäkin kokemus, mutta silti hengityksen hiipuminen ja sydämen pysähtyminen kovassa kuumehoureessa tai jopa tajuttomana kuulostaa helpommalta ja humaanimmalta kuin naruun kuoleminen.
Mitä te, erityisesti kuolemantoiveita elätelleet, yksinäiset asiasta ajattelette? Onko tämä nyt uhka vain mahdollisuus, jota suorastaan tyrkytetään hopeatarjottimella? Vaikkakin nykyisten letaalisuusprosenttien valossa loppujen lopuksi aika pieni sellainen.

Vastaukset 22
Vanhimmat
A: lopeta nenän kaivuu
B: Kysy lääkäriltä kuulutko riskiryhmään
C: Jos et niin ota popparit kaapista ja seuraa komediaa / Jos kuulut niin älä mene räkivien ihmisten lähelle äläkä nuole puhelinpylväitä.
Sinulla on sielu taivaassa joka ohjaa sinun elämääsi, hän haluaa sinun oppivan jotain täällä maanpäällä itselleen. Siksi sinulla on ollut vaikeata, mutta mitä olet oppinut?
Katso toinen ketju. Kirjoitin sinne, että koronasta lietsotaan Suomessa paniikkia tavalla joka on turhaa ja vahingollista. Varsinkaan ihmisiä ei pitäisi ajaa yksinäisyyteen sulkemalla kirjastoja ja kahviloita, ja kirkkoja, tärkeitä sosiaalisen kohtaamisen paikkoja. Ne voitaisiin pitää auki kävijämäärää rajoittaen.
Itselläni myös aika kaameita tuntemuksia nyt, ja ymmärrän sinua.
Olen vakuuttunut siitä, että tämä "tyhjät kadut ja minnekään ei saa mennä" loppuu aikaisemmin kuin on sanottu, ennen toukokuuta, veikkaan huhtikuun loppua. Mutta pitkältä sekin tulee tuntumaan. Pitäisiköhän tästä lähteä Ruotsiin... mutta ainiin, ei pääse.
Yksinäisyys on minullakin ollut monta kertaa pohdinnan alla elämässäni. Mutta olen taistellut siitä enemmän tai vähemmän irti, erilaisten työkalujen avulla, joista pidän terapiaa tärkeimpänä.
Kirjoituksessasi minua suututtaa maailmankaikkeuden toiminta. Sellainen fiksu ja ymmärtävä ja ihmissuhteessa arvokas ihminen kuin sinä joutuu kokemaan yksinäisyyttä. Aivan perusteettomasti. Sinut on altistettu lapsuudessa jollekin, mikä on vahingoittanut sinua. Teljennyt sinut tuohon tilaan. Se asia pitäisi muuttaa, lukko pitäisi murtaa.
Hyvä, olenkin odottanut ja kaivannut asiaan liittyviä aloituksia! Itse eläkkeellä 45 v. Olen laatinut jo vuosia sitten oman hoitotestamentin, pitäisi olla oma kannassa. Eli ei elvytystä tai tehohoitoa missään tilanteessa. Nyt poikkeusaikoina hoitotahtoja kyllä noudatetaan. Helpompaa sitä on pistää kipulääkettä kuin pitää hengissä ihminen, jonka kaikki elintoiminnot ovat uhattuina.
Korona ei käy itsemurhaksi, koska siinä on niin pieni kuolleisuus. Oman immuniteetin riittävyyttä ei tiedä ennen tositilannetta. Tämä ei ole mustasurma, joka oli ihan eri luokkaa tappavuudessa.
Väitän, että itse koronatoimet tappavat enemmän ihmisiä välillisesti ja suoraan kuin korona. Muutenkin henkisesti heikoilla oleville ja muutenkin eristyneille pakkoeristys voi olla kamala kokemus. Osa tekee itsemurhan, osa saa vain sairaskohtauksen ja kuolee siihen kotonaan.
Loppujen lopuksi /-40v ei ole enää nuori. Henkinen pitkäaikainen stressi vanhentaa kehoa. Kehossa voi olla jo muhimassa perussairauksia, joita heikon sosiaalisen aseman ja hullun leiman vuoksi ei ole tutkittu. On olemassa myös särkyneen sydämen syndrooma, jolla on jokin hieno japanilaisperäinen nimi. Eli ihan pelkkä järkytys voi aiheuttaa sydämeen sydäninfarktia vastaavan tilan, joka pahimmillaan tapaa.
Itse pelkään kotiin eristämistä. Ulkona liikkuminen on pitänyt minua elämässä kiinni sen jälkeen, kun kaikki päivätoimintoni ja sosiaaliset suhteet katkesivat.

Hyvä analyysi. "Väitän, että itse koronatoimet tappavat enemmän ihmisiä välillisesti ja suoraan kuin korona"
"Ulkona liikkuminen on pitänyt minua elämässä kiinni sen jälkeen, kun kaikki päivätoimintoni ja sosiaaliset suhteet katkesivat."
-- Ehdotus: käydään päivittäin vaikka kiskalla, ostamassa kahvia mukaan... Myyjätkin ovat iloisia kun siellä joku näyttäytyy. Eikä ole kiellettyä vaihtaa paria sanaa. Tähän koronahommaan tuntuu vain tulevan sellainen yleinen moraalinen hysteria, että ihmiset eivät uskalla enää jutella tuntemattomien kanssa senkään vertaa kuin ennen. Sen huomaa kun kävelee ulkona, matkustaa bussilla ja käy kaupassa. -- E i anneta periksi tälle.
-eilinen anonyymi
Ehdottaisin kevätsiivouksen aloittamista. Kun tekee vaikka pikkuisenkin päivässä, niin viikossa näkee jo ison muutoksen viihtyvyydessä ja se nostaa mielialaa kummasti.
Itsesäälissä piehtarointi ei hyödytä eikä sillä saa edes huomionkipeänä huomiota näinä vaikeina aikoina, kun ihmiset kamppailevat selviytyäkseen. Sanoisinpa, että omissa ongelmissa piehtaroinnin sijaan nyt olisi aika auttaa muita. Minä haen muutamalle ikäihmiselle kaupasta esim. ruokatilauksesta unohtuneen maidon päiväkahviin ja vien samalla roskat roskakatokseen.
Auttamalla muita saa merkitystä elämäänsä. Auttajista pidetään. Saan auttamisenilon, mikä lisää onnellisuutta ja kiitollisuutta elämää kohtaan.
Monella yksinäisellä vaan ei ole tuttavapiiriä niin paljon, että siitä löytyisi apua tarvitsevia ikäihmisiä! Ajattelehan vähän. Sitähän yksinäisyys juuri on. Että olisi annettavaa, mutta ei ketään, jolle sitä voisi tarjota. Jos nyt joku neuvoo, että laita vaikka lappu rappukäytävään, että apua tarjolla, niin toki, mutta ei sekään ole niin helppoa ihmiselle joka elänyt pitkään yksin ja arastelee ottaa kontakteja. Ja moni yksinasuva vanhus ei myöskään luota vieraisiin. On paljon rikollisia ja hyväksikäyttäjiä. Mieluummin turvataan perheenjäseniin ja tuttuihin. -eilinen anonyymi
Elämä ei ole helppoa kenellekään. Yksinäisyyden karkoittamista voi aloittaa vaikka tervehtimällä naapureita ja osallistumalla taloyhtiön pihatalkoisiin. Itsesääli ja esteiden etsiminen ei poista yksinäisyyttä. Auttajista pidetään eivätkä he ole yksinäisiä. Auttaessaan saa. Nyt jos koskaan siihen on hyvä tilaisuus. Itse meidän kaikkien on ongelmamme ratkaistava. Se on vastuullista aikuisuutta.
Entäs jos on kyseessä syrjäytynyt kapinallinen
Irwin joka ei haluakaan millään tavalla sosiaalistaa
itseään, tällaisiakin on varmasti keskuudessamme,
oikea Irwin Goodman (Antti Yrjö Hammarberg) eli
parisuhteessa vuosina 1972-1991 vaimonsa Riitta
Hammarbergin kanssa ja omia lapsiakin heillä, Heidi
ja Henrik.
Eilen 500000 tartuntaa 25000 kuollutta.
Tänään 600000 tartuntaa 28000 kuollutta.
Tämä on pahinta mitä on tapahtunut 2.maailman sodan jölkeen.
Mielestäni+kuoleminen+COVID-19+-taudin+"avulla"+on+niin+epätodennäköistä,+etten+ole+edes+vaivautunut+ajattelemaan.+Saat+COVID-19:n+alle+1+%+todennäköisyydellä.+Jos+silti+satut+saamaan,+kuolet+siihen+alle+1%+todennäköisyydellä.++Jos+kohonkin+sairauteen+haluaa+liittää+kuolemantoiveensa,+kannattanee+tutustua+sairastumis-+ja+kuolleisuusprosentteihin.
Onko pelottelu aiheellista, itse pelkään vain että
lähipiirini joku todella rakas ihminen voisi kuolla
koronaan yhtäkkiä varoittamatta. Minun kun on
vaikeaa luoda ihmissuhteita sosiaalisen kömpe-
lyyteni takia, jota aspergeriuteni aiheuttaa arjessani.
Moni luulee ensivilkaisulla että olisin läpeensä
pahantahtoinen ihminen, vaikka on minullakin
tunteet yhtä lailla kuin kellä tahansa tuntevalla
ihmisellä. Rakastavia, helliä ja herkkiä tunteita
pitäisi meidän ihmisten vaalia enempi elämässä.
Onneksi Aira Samulin, Katri Helena, Paula Koivu-
niemi ja Jorma Uotinen osaavat vaalia näitä tunteita
(rakkaus, hellyys, herkkyys).
Ei tämä korona-karanteeni ole muuttanut elämää mitenkään.
Yksinäistä erakkoelämää jo 2010 toukokuu alkaen.
Oveen lappu VAARA.Korona-karanteeni.
Kyllä saa olla rauhassa.
Korona on rauhoittunut kesäkuuhun mennessä. Itse asiassa jännä tämä vouhkaaminen koronasta noin ylipäätään, koska yksinäiselle tämä ei oikein merkitse paskaakaan.
Kirjastot ovat kiinni, mutta noi muuten mikään ei ole muuttunut elämässäni. En tapaa ihmisiä muutenkaan ja olen aina vältellyt muita ihmisiä, kun lapsena en saanut huomiota hyvällä tai pahalla. Kuvaavaa on että vaikka hajosin itkemään kolmosluokalla lattialle luokan edessä, niin edes opettaja ei tullut lohduttamaan.
Muutama ihminen kuolee kesään mennessä Suomessa ja se on ikävää, mutta niin kuolee kausi-influenssaankin, tulipaloihin, alkoholiin, huumeisiin jne.
"Kirjastot ovat kiinni, mutta noi muuten mikään ei ole muuttunut elämässäni. En tapaa ihmisiä muutenkaan ja olen aina vältellyt muita ihmisiä, kun lapsena en saanut huomiota hyvällä tai pahalla. Kuvaavaa on että vaikka hajosin itkemään kolmosluokalla lattialle luokan edessä, niin edes opettaja ei tullut lohduttamaan. "
Kurjaa. Voin samaistua, minulla ollut vähän samoin.
Torjutuksi tuleminen on
paskinta mitä maailmassa
voi olla. Naiset ovat ajoittain
kovin kummallisia torjuessaan
miesten aloitteet. Mies murtuu
kun nainen torjuu hänet, ei kel-
paakaan seuralaiseksi. On tämä
vitun piinallista.
Koronaan+kuolee+mahdollisesti+vain+5+%mahdollisuudella+kun+on+se+95+%+muuta+mahdollisuutta+eli+95+%eloonjäämismahdollisuus+ja+taidat+muutenkin+olla+4+kymppisenå+vielä+vähemmässä+vaarassa+kuin+5%+mahdollisuus,että+sekin+taitaa+alkaa+vasta+6kymppisistä+se+oikeahko+kuoleman+vaara.Mutta+kun+sulla+on+noin+synkkiä+ajatuksia+niin+sinun+pitää+saada+mielialaasi+ja+ajatuksiasi+ehdottomasti+nostetuksi+ettet+ajattelisi+kuolemaa+mitenkään+esim+koska+kyllähän+se+kaikille+aikoinaan+tulee+kun+kukaan+ei+tänne+lopulta+ole+jäänyt..+Että+sen+kuoleman++ajattelussa+ei+ole+mitään+itua+eikä+järkeä+kun+aikanaan+se+hoituu+ihan+itsekseen,Ei+sitä+tarvitse+ajatella+eikä+jouduttaa+mitenkään+sitä+asiaa.Mutta+olisi+hyvä+jos+pääsisit+keskustelemaan+joihinkin+sinuun+kiinnostaviin+yhdistyksiin+esimerkiksi+että+olisi+niitä+hyviä+ihmis+kohtaamisia+ja+hakeutuisit+kansalaisopisto+ryhmiin++esimpuuhastamaan+tai+liikkumaan+tai+taiteilemaan+tai+käsitöitä+tekemään++jotakin+ynnä+vastaavaa.Ehkä+jossain+kuntosali+harrastuksessa+törmäisit+vastakkaiseen+sukupuoleen+tai+vaikka+alkaisit+harrastamaan+eläintenhoitoa+esim++tai+avantouintia+tai+ihan+mitä+tahansa+alkaisit+tekemään+niin+päivissä+tärkeä+olla+jotakin+tähdellistä+ja+mukavaa+puuhaa.Luonnossa+kävelykin+jo+esim+näin+keväisin+tuo+hyvää+mieltä+ja+iloa+päiviin+ja+lintujen+tarkkailu+ja+kuuntelu++on+vaikkapa+mukavaa..Kerrostalossakin+tai+missä+lähiössä+oletkin+niin+jotkut+ihmiset+voivat+jutella+kanssasi+kun+vaan+pari+sanaa+jollekin+viitsit+sanoa+esim.niin+seuraavalla+kerralla+niin+voi+käydä+vaikka+niin+että+juttelette+jo+enemmänkin..?Kaikki+eivät+jaksa+jutella+mutta+aina+löytyy+niitä+jotka+edes+vähän+jaksavat+jutella..Pieniä+juttuja+teet+vaan+päivässå+aina+niin+mieliala+siitä+nousee+etkä+enää+mieti+täysin+turhia+ja+tarpeettomia+turhan+synkkiä+ajatuksia..
Mitä+höpäjät,+ettäkö+muka+kuolisi+5%.+Tosiasiassa+koronavirustaudin+kuolleisuus+on+viimeisimmissä+tutkimuksissa+havaittu+olevan+0.66.+
Julkisuudessa+ilmoitetut+luvut+heittelevät+sen+mukaan,+miten+ne+on+laskettu.+Suurin+osa+tartunnan+saaneista+ei+koskaan+huomaa+sitä,+ei+siis+saa+mitään+oireita.+Kuinka+monta+näitä+ihmisiä+väestössä+on,+ei+tiedetä,+juuri+siksi+että+he+eivät+tiedä+saaneensa+tartuntaa+eivätkä+hakeudu+terveydenhuoltoon,+eikä+koko+väestöä+testata.+Kuitenkin+viimeaikaisempien+tutkimusten+perusteella,+mitkä+on+tehty+eri+maista,+ja+on+päästy+vähitellen+kartoittamaan+myös+oireettomien+viruskantajien+määrää,+on+päädytty+lukuun+0,66.+
5+pros.+on+varmaan+laskettu+jostain+sairaalahoidon+tai+tehohoidon+tarvitsijoista.+Sekään+luku+ei++ole+yllättävä,+kun+ajattelee,+että+sairaala-+tai+tehohoitoa+tarvitsee+vain+pieni+osa+sairastuneista.+Kuolleet+ovat+pääosin+riskiryhmään+kuuluvia.+Tietenkin+on+myös+muissa+ryhmissä+yksittäisiä+tapauksia.+Vastustuskyky+vaihtelee+yksilöllisesti+monista+tekijöistä+riippuen.+Ei+ole+harvinaista,+että+nuori+tai+keski-ikäinen+perusterveenä+pidetty+onkin+joltain+ominaisuudeltaan+vähemmän+vastustuskykyinen+koronvirukselle+tai+muulle+influenssalle.+Heidän+sairastumisestaan+ja+varsinkin+menehtymisestään+tulee+tietysti+suurimmat+otsikot.+
Koronavirusrajoitukset+on+mielestäni+Suomen+oloissa+ylimitoitetut+ja+väärin+suunnitellut.+Riskiryhmiä+ei+suojata+riittävästi+-+taudin+ei+olisi+pitänyt+päästä+lainkaan+hoivakoteihin!+Se+olisi+voitu+estää+huolellisella+suunnittelulla.+Sitä+vastoin+muita+ryhmiä+ei+tarvitsisi+rajoittaa+niin+paljon+kuin+nyt+tehdään.+He+kestävät+viruksen.+Ja+laumaimmuniteetti+syntyy+vasta+kun+koko+väestö+on+altistunut+virukselle.+Tietenkin+pitää+rajoittaa+viruksen+leviämistä+sen+verran+että+terveydenhuollon+kapasiteetti+saadaan+riittävälle+tasolle,+mutta+siinäkin+suhteessa+näyttää+että+on+hosuttu.+Tiukkojen+rajoitusten+vaikutukset+näkyvät+terveysongelmina+ja+yhteiskunnan+toimimattomuutena+vielä+pitkään.+Myös+yksinäisyys+tappaa,+ja+toimeentulovaikeudet.
Tulis vaan korona ja tappais minut. Oon ollut ihmisten lähellä ja oikein yrittänyt mutta ei tartu.Ei tässä elämäs ole mitään minulle joten sama jos kuolisin. Kuolisin varmaan helposti jos korona tarttuu.
Älä sinäkään hosu turhia. Tämä ihmisten eristäminen toisistaan on niin idioottimaista. Sen sijaan että sanotaan että vältä sosiaalisia kontakteja, pitäisi sanoa että vältä lähikontakteja ja noudata turvaväliä. Älä sinä mieti, ettei elämässä olisi sinulle mitään. Olet tärkeämpi kuin luulet, et ehkä itse sitä koe, mutta olet silti. Ehkä ympärilläsi on ollut ymmärtämättömiä ja pahantahtoisia läheisiä... Etsi muita. Koeta olla maailmassa. Käy kaupassa, juttele vaikka myyjien kanssa, turvavälit pitäen. Tämä menee kohta ohi.