Montako taivasta?

Mormonit opettavat, että on kolme taivasta, mutta Raamattu sanoo, että on vain yksi ja helvetti. Ei Jeesuskaan sanonut ristin ryövärille, että missä taivaassa he ovat yhdessä samana päivänä vaan sanoi LUUK. 23: 43. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa. Ei ryöväri päässyt paratiisiin tekojensa ansiosta vaan tunnustamalla Jeesuksen. Mormonit sen sijaan uskovat, että ihminen tekojensa ansiosta pääsee johonkin kolmeen taivaaseen. ILM. 7: 14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilmestyskirjassakin on vain yksi taivas missä Jumala ja karitsa on. Kuinka nämä ihmiset olivat päässeet taivaaseen? Ei tekojen mukaan. Vaan heillä oli ollut likaiset vaatteet eli he olivat olleet syntisiä, mutta pesseet vaatteensa Karitsan veressä. Jeesuksen sovitustyön ansiosta he ovat päässeet sinne. He olivat jo olleet suuressa ahdistuksessa. Joten ei eräiden oppi, että seurakunta temmataan jo ennen ahdistusta taivaaseen. ILM. 7: 17. sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." Eli he olivat olleet ahdistuksessa ja nyt Jumala on pyyhkivä heidän kyyneleensä. Ja myös rikas mies ja lasarus ei ole kuin yksi taivas Abrahamin helma ja sitten on helvetti. Eli mormonit ovat pahasti hakoteillä tässä kolmen taivaan olemassa olosta. Ja siinä että tekojen ansiosta niihin pääsee tai joutuu. Ja että hyvät ihmiset jotka ovat olleet mormonin kirjan opetukselle ahkerat pääsevät jopa jumaliksi.

294

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavali puhuu kolmesta taivaasta.

      • Anonyymi

        Mutta toisin kuin mormonit opettavat, taivaita on seitsemän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kolmannessa on kolme tasoa. "Seitsemäs taivas on meidän" sanovat rakastuneet jo maan päälläkin.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Matematiikka ei vieläkään täsmää. Kolme, joista yhdessä on kolme tekee vasta viisi.

      • Kyllä mutta tarkoittaa, että ensimmäinen taivas on tämä mikä näkyy meille ja toinen on avaruus ja kolmas on sitten paikka missä on Jumala

      • Olli.S kirjoitti:

        Kolmannessa on kolme tasoa. "Seitsemäs taivas on meidän" sanovat rakastuneet jo maan päälläkin.

        Ei Kristityt sano noin. Vaan jossain iskelmässä on.

      • ILM.4: Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasuunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

        Taivaassa on ovi meille avoin. Ei useammassa kuin yhdessä taivaassa. Sana taivaassa on yksikössä.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        ILM.4: Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasuunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

        Mikä sitten on taivasten valtakunta?

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Kyllä mutta tarkoittaa, että ensimmäinen taivas on tämä mikä näkyy meille ja toinen on avaruus ja kolmas on sitten paikka missä on Jumala

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        ILM.4: Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasuunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

        Taivaassa on ovi meille avoin. Ei useammassa kuin yhdessä taivaassa. Sana taivaassa on yksikössä.

        Yhdessä mielessä yksi, toisessa kolme, kolmannessa seitsemän.

        Mehän voimme mennä ohi enkelienkin, ja enkelit ovat jo taivaassa, sanoo Raamattu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Matematiikka ei vieläkään täsmää. Kolme, joista yhdessä on kolme tekee vasta viisi.

        Paratiisi lisäksi. Kuusi.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Niin, ja tuolla korotuksessa oppinne mukaan moninaidaan. Muissa kirkkauskissa ihmisillä ei ole edes sukupuolielimiä.

        Täällä maan pinnalla ollaan ja kuoltuamme pääsemme vain yhteen taivaaseen ei useampaan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi lisäksi. Kuusi.

        Mutta oppinne mukaanhan paratiisi ei ole taivas vaan väliaikainen sijoituspaikka siin missä tuonelakin. Nyt oli kysymys loppusijoituspaikoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oppinne mukaanhan paratiisi ei ole taivas vaan väliaikainen sijoituspaikka siin missä tuonelakin. Nyt oli kysymys loppusijoituspaikoista.

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Yhtä hyvin voisit kertoa satua seitsemästä kääpiöstä. Jospa heille kullekin onkin oma taivas ja tuo lukumäärä tulee siitä?

        Tuolla ylimmässä tehtaillaan henkilapsia fyysisillä sukupuolielimillä. Koska miehillä on siellä haaremit, naisia on moninkertainen määrä.

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sitten on taivasten valtakunta?

        Se on Jumala ja enkelit ja muut taivaassa

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Mutta kuoltuamme pääsemmekö joko taivaaseen ja joudumme helvettiin. Tuskin tämä jako tulee viimeisellä tuomiolla paljoa muuttumaan.

      • Olli.S kirjoitti:

        Yhdessä mielessä yksi, toisessa kolme, kolmannessa seitsemän.

        Mehän voimme mennä ohi enkelienkin, ja enkelit ovat jo taivaassa, sanoo Raamattu.

        Emme elävänä. Vaan on Hanok ja Elia päässyt kuolematta.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mutta kuoltuamme pääsemmekö joko taivaaseen ja joudumme helvettiin. Tuskin tämä jako tulee viimeisellä tuomiolla paljoa muuttumaan.

        Piti olla Tai joudumme ei ja. Taas painovirhe paholainen iski.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Joo, mormonimiehet eivät todellakaan ole uskollisia. Siitä olemme samaa mieltä. Smithkin hyppeli aisan yli kuin sika vatukossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mormonimiehet eivät todellakaan ole uskollisia. Siitä olemme samaa mieltä. Smithkin hyppeli aisan yli kuin sika vatukossa.

        Tuo on semmosta kriitikkojen ja luopioiden propagandaa.

        Et siis pane mitään painoa tyttöjen valaehtoisille todistuksille etkä Smithin omin käsin kirjoittamille painostuskirjeille, joissa hän painostaa uskontonsa oppien avulla tyttöjä jalkavaimoikseen, et Emman omin silmin näkemälle Josephin uskottomuudelle Fanny Algerin kanssa?

        Ne väitteet on tarkasti tutkittu ja köykäisiksi havaittu, ja kaikki ihmiset ovat syntisiä. Kuka on syntinsä anteeksi saanut? Ei ainakaan sellainen, joka ei tee parannusta panettelujen levittämisestä.

        Varma tosiasia on, että vainoa oli ja panetteluja levitettiin. Jotkut uskovat niihin vieläkin. Ja levittävät niitä totuuksina. Sellainen vaino jatkuu, ja innokkaina siinä ovat kirkosta luopuneet, ensin kaikki omaksuttuaan. Sitten eivät löydä rauhaa muualta, kun mikään ei ole tämän veroista.

        Tutkittu on ja tosiksi todettu. Tietenkin mormonien itsensä "tutkimukset" ovat asia sinänsä. Niillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Aivan sama kuin Abrahamin kirjan suhteen. Yksikään oikea egyptologi ei tietenkään pidä Smithin "käännöksiä" minään muuna kuin täytenä huijauksena, mutta mormoni"egyptologit" ovat toista mieltä.

        Vai että mikään ei ole moninainnin veroista? Voi poika, luulet vain!

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Mutta missä mainitaan nuo kolme taivasta, mitä on mormoneilla? Tietysti muualla kuin mormonien kirjassa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi lisäksi. Kuusi.

        Mitä ne kuusi taivasta sitten on? Lasketaanko helvetti myös niihin? Ainakin rikas mies ja Lasarus on vain kaksi paikkaa!!!!

      • Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Onko maa tällä hetkellä joku paratiisi? Ei ainakaan kaikille. Mormonien johtajille ehkä on , kun ei ole rahasta puutetta.

        Viimeinen tuomio tulee heti, kun Jeesus palaa maan päälle. Ei ole mitään tuhatvuotista valtakuntaa sitä ennen, että voisi tehdä parannuksen sinä aikana.

      • Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Eikö nainen lankennut syntiinkin ensimmäisenä?

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Eikö nainen lankennut syntiinkin ensimmäisenä?

        Nainen joutuu useammin esim. raiskauksen kohteeksi, kun miestä ei voi raiskata muut kuin nuo ruskean reiän tökkijät.

        Mutta kyllä nainen tekee syntiä siinä missä mieskin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tutkittu on ja tosiksi todettu. Tietenkin mormonien itsensä "tutkimukset" ovat asia sinänsä. Niillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Aivan sama kuin Abrahamin kirjan suhteen. Yksikään oikea egyptologi ei tietenkään pidä Smithin "käännöksiä" minään muuna kuin täytenä huijauksena, mutta mormoni"egyptologit" ovat toista mieltä.

        Vai että mikään ei ole moninainnin veroista? Voi poika, luulet vain!

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

        Asiat on jo tutkittu! Abrahamin kirjakin on täysin selvä asia, samoin Smithin moninainti!

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

        Eivätkä egyptologit mitään mormonikirkon vihamiehiä ole, vaan puolueettomia tutkijoita!

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Taivaasta puhutaan vaan yksikössä.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Taivaasta puhutaan vaan yksikössä.

        Entä taivasten valtakunta?

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Sinä vaan aina puhut tuota viimeisellä tuomiolla, mutta siihen saattaa olla vielä aikaa. Joten tässä maailman ajassa on kuoltuamme vain kaksi paikkaa mihin voi joutua tai päästä. Tuskin helvetissä olevat sitten joskus pääsevät tähän paikkaan. MATT.25: 34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

        Eikä paratiisissa olevat joudu tänne 41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

        Että kyllä tämän päivän pelastuneet ja kadotukseen joutuvat on sama kuin viimeisellä tuomiolla.

      • Olli.S kirjoitti:

        Yhdessä mielessä yksi, toisessa kolme, kolmannessa seitsemän.

        Mehän voimme mennä ohi enkelienkin, ja enkelit ovat jo taivaassa, sanoo Raamattu.

        Tottakai taivaassa on enkelit, mutta ohi emme mene vaan olemme samassa paikassa heidän kanssaan.

      • Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi lisäksi. Kuusi.

        Vähennä neljä. Vain paratiisi ja helvetti

      • Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Ylösnousemiseen voi vielä mennä aikaa useampi tuhat vuotta.

        Mormonien johto joutuu viimeisellä tuomiolla tänne

        MATT.25: 41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
        44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
        45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
        46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

        Koska eivät auta köyhiä, vaan sijoittavat omaisuuttaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä egyptologit mitään mormonikirkon vihamiehiä ole, vaan puolueettomia tutkijoita!

        Luin juuri kokonaisen kirjan Aabrahamin kirjasta ja niistä muumioista, joissa ne papyrukset oli. Sitä tekstiä oli Aabrahamilta ja Joosefilta muutaman paksun Raamatun verran, että vain pienen osan ehti Joseph Smkth kääntää. Niitä papyruksia ei enää kirkolla ole, mutta ne kirjat tulevat löytymään vielä ja käännetään.

        Niin monet muutkin Raamatussa mainitut kirjat ja kadonneiden sukukuntien kirjat.

        Nuo on pikku vänkääjiä muutamista papyrussivuista mitä kriitikot nyt mölisevät, koko homma on paljon paljon suurempi asia. Jo nykyisessä Aabrahamin kirjan käännetyssä osassa on mittaamattoman arvokkaita tietoja ja teologisesti tärkeitä asioita, joita ei muuten tiedettäisi.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Sinä vaan aina puhut tuota viimeisellä tuomiolla, mutta siihen saattaa olla vielä aikaa. Joten tässä maailman ajassa on kuoltuamme vain kaksi paikkaa mihin voi joutua tai päästä. Tuskin helvetissä olevat sitten joskus pääsevät tähän paikkaan. MATT.25: 34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

        Eikä paratiisissa olevat joudu tänne 41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

        Että kyllä tämän päivän pelastuneet ja kadotukseen joutuvat on sama kuin viimeisellä tuomiolla.

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Vähennä neljä. Vain paratiisi ja helvetti

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

      • Olli.S kirjoitti:

        Yhdessä mielessä yksi, toisessa kolme, kolmannessa seitsemän.

        Mehän voimme mennä ohi enkelienkin, ja enkelit ovat jo taivaassa, sanoo Raamattu.

        Sanotaan vain yhdestä taivaassa.

        ILM. 7: 9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

        14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
        15. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.

        El ivain yksi taivas

      • Olli.S kirjoitti:

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

        Ei teillä ole vihamiehiä, vaan heitä jotka yrittävät korjata teidän oppia. Pidättekö te noita vihamiehinä jotka arvostelevat teidän kirkkoa?

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

        Jos sinä Olli pääset taivaaseen kyllä sitten minäkin pääsen samasta ovesta.

        Koska on yleinen ylösnousemus aikojen lopussa. Sitä emme tiedä, että koska.

        Kuoltua ei saa mitään ilmoituksia silloin ollaan taivaassa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Ylösnousemus kyllä tapahtuu täällä maan päällä

        1TESS. 4: 13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
        14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
        15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kolmannessa on kolme tasoa. "Seitsemäs taivas on meidän" sanovat rakastuneet jo maan päälläkin.

        Seitsemästä taivaasta minäkin muistelen jostain kuulleeni. Mutta jos ajattelevat ihmiset taivasta joka heidä yllänsä on. Kuullakin on taivaansa yhteinen maapallon kanssa ja niin monella muullakin planeetalla. Musta aukko jonne taivaat katoavat kokonaisina aurinkokuntina. Lähin sellainen mainittiin joskus ennen 30000 valovuden päässä. Nykyään puhutaa 25000 valovuodesta, kaipa ne ajanoloon kaikki tarkentuuvat. Aurinkokuntamme kiertää tätä mustaa aukkoa kerran 240miljoonassa vuodessa, monen muun lukemattoman aurinkokunnan kanssa,miljoonien, mikä kauempana, mikä lähempänä ja lähimmät nielee sisuksiinsa. Aikaa kauimmilla menee pitempään ja lähempänä olevilla vähempi, kiertonopeusesta riippuen. Voisi luula myös kierto ajankin olevan saman, kaikki on mahdollista, jolloin kauimmaiset aurikokinnat kiitäisivä suuremmalla nopeudella. Omassa galaksissamme.
        Galaksejahan on miljardeja tiedossa, Saman taivaan alla, en tiedä sitten mitä on muiden taivaiden alla.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jos sinä Olli pääset taivaaseen kyllä sitten minäkin pääsen samasta ovesta.

        Koska on yleinen ylösnousemus aikojen lopussa. Sitä emme tiedä, että koska.

        Kuoltua ei saa mitään ilmoituksia silloin ollaan taivaassa.

        Älä ole niin varma. Kristitty munkki ja Joseph Smith olivat samaan aikaan taivaan portilla. Pyhä Pietari osoitti munkin etumusta ja kysyi että mitä sillä on tehty. Munkki vastasi: "Pelkästään pissitty". Pyhä Pietari esitti saman kysymykse Joseph Smithille. Luullessaan tietävänsä kohtalonsa Smith vastasi alistuneena rehellisesti: "Naitu niin pirusti!"

        Pyhä Pietari osoitti Smithille, että tule sisään vain, mutta munkille hän osoitti helvettiä. Munkki ihmetteli päätöstä, jolloin Pyhä Pietari sanoi: "Tämä on paratiisi eikä mikään käymälä!"

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Nainen joutuu useammin esim. raiskauksen kohteeksi, kun miestä ei voi raiskata muut kuin nuo ruskean reiän tökkijät.

        Mutta kyllä nainen tekee syntiä siinä missä mieskin.

        Naiset kiristävät miehiltä rahaa enemmän kuin miehet naisilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sitten on taivasten valtakunta?

        Monikossa olisi taivaitten valtakunnat.

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        Mutta tämän hetkinen tilanne on kuoltua joko taivas tai helvetti. Viimeistä tuomiota emme tiedä koska tulee. Silloin nousevat kuolleista kaikki myös polttohaudatut. Ja meidät jaetaan vuohiin ja lampaisiin.

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuo on semmosta kriitikkojen ja luopioiden propagandaa.

        Kristityt ei voi uskoa useampaan taivaaseen. On joko pelastus tai kadotus. Välimuotoja ei ole eikä ylä ja ala paikkoja.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

        Keitä nuo vihamiehet ovat? Eikö Jeesus käski rakastamaan myös heitä jotka teitä vihaavat

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entä taivasten valtakunta?

        Taivasten valtakunta on yksikössä

        Taivaitten valtakunnat ovat monikossa Että se siitä

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

        1PIET. 3:18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
        19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,

        EF.4: 8. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisill

        9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
        10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

        1TESS. 4: 16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

        Miksi Jeesus saarnasi kuolleille. Hän meni heille ilmoittamaan että saatana on voitettu. Hän otti myös vankeja saaliikseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole niin varma. Kristitty munkki ja Joseph Smith olivat samaan aikaan taivaan portilla. Pyhä Pietari osoitti munkin etumusta ja kysyi että mitä sillä on tehty. Munkki vastasi: "Pelkästään pissitty". Pyhä Pietari esitti saman kysymykse Joseph Smithille. Luullessaan tietävänsä kohtalonsa Smith vastasi alistuneena rehellisesti: "Naitu niin pirusti!"

        Pyhä Pietari osoitti Smithille, että tule sisään vain, mutta munkille hän osoitti helvettiä. Munkki ihmetteli päätöstä, jolloin Pyhä Pietari sanoi: "Tämä on paratiisi eikä mikään käymälä!"

        Oli myös että saman paikkakunnan pappi ja linja-auton kuljettaja kuolivat lähes yhtä aikaa. Silloin Pietari kysyi, että kummalle puolelle teitistä toinen menee? Pappi sanoi, että minä taivaaseen, kun olen hengen mies. Mutta linja-auton kuljettaja sanoi ei, ei koska silloin kun sinä saarnasit kaikki nukkui, mutta kun minä ajoin silloin kaikki rukoili.

      • Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Jotkut naiset ovat nöyriä miehelle, mutta nykyään monet naiset komentavat miehiään.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ne väitteet on tarkasti tutkittu ja köykäisiksi havaittu, ja kaikki ihmiset ovat syntisiä. Kuka on syntinsä anteeksi saanut? Ei ainakaan sellainen, joka ei tee parannusta panettelujen levittämisestä.

        Varma tosiasia on, että vainoa oli ja panetteluja levitettiin. Jotkut uskovat niihin vieläkin. Ja levittävät niitä totuuksina. Sellainen vaino jatkuu, ja innokkaina siinä ovat kirkosta luopuneet, ensin kaikki omaksuttuaan. Sitten eivät löydä rauhaa muualta, kun mikään ei ole tämän veroista.

        Kaikki olemme syntisiä, vaan Jeesuksen ansiosta pelastumme tai muuten Jeesus on turhaan kärsinyt ja kuollut. JOH. 6: 37. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

        53. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
        54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

        MATT. 26: 26. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
        27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
        29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

        Mitään tuhatvuotista valtakuntaa ei tule missä voisi parannuksia tehdä. Parannukset tulee tehdä NYT.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Mitä ne kolme oikein on. Mihin niistä oikein joutuu tai pääsee? Pääseekö omien ansioiden mukaan, kun on ollut hyvä mormoni? Tai Jeesuksen sovitustyön ansiosta?

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jos sinä Olli pääset taivaaseen kyllä sitten minäkin pääsen samasta ovesta.

        Koska on yleinen ylösnousemus aikojen lopussa. Sitä emme tiedä, että koska.

        Kuoltua ei saa mitään ilmoituksia silloin ollaan taivaassa.

        1KOR. 15: 35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
        36. Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
        37. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
        38. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
        39. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
        40. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
        41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
        42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
        43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
        44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.

        1TESS. 4: 13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
        14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
        15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
        18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

      • Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Vain välivaihe??? Tämä vaihe saattaa kestää tuhansia vuosia, ettei voi sanoa mistään väliaikaisesta paikasta.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ne väitteet on tarkasti tutkittu ja köykäisiksi havaittu, ja kaikki ihmiset ovat syntisiä. Kuka on syntinsä anteeksi saanut? Ei ainakaan sellainen, joka ei tee parannusta panettelujen levittämisestä.

        Varma tosiasia on, että vainoa oli ja panetteluja levitettiin. Jotkut uskovat niihin vieläkin. Ja levittävät niitä totuuksina. Sellainen vaino jatkuu, ja innokkaina siinä ovat kirkosta luopuneet, ensin kaikki omaksuttuaan. Sitten eivät löydä rauhaa muualta, kun mikään ei ole tämän veroista.

        Vain itsensä tekemällä parannuksella pääsee määrättyyn taivaaseen??? Kunnon mormoni pääsee sinne missä on Jumala ja voi tulla myös Jumalaksi.

        On vain kaksi paikkaa mihin kuoltuamme voimme mennä. Taivas ja helvetti. Taivaaseen pääsee ainoastaan Jeesuksen kautta ei omilla ansioilla.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kirkolla on vihamiehensä. Jotkut väittävät vääriksi ja huijauksiksi, jotkut eivät. Tutkitaan eikä tutkita.

        Pidätkö Olli myös meitä vihamiehinä? Me emme kyllä ole teidän vihamiehiä emme vihaa teitä. Mitä Jeesus käski sanoa vihamiehistä?

        ROOM. 12: 20. Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle"

        Ihan sama täällä. Mutta väärän todistuksen antaminen meistä on vihamielinen teko meitä kohtaan. Sinun kanssa on vain opillinen ero.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ihan sama täällä. Mutta väärän todistuksen antaminen meistä on vihamielinen teko meitä kohtaan. Sinun kanssa on vain opillinen ero.

        Hyvä ettemme vihaa toisiamme

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Täällä maan pinnalla ollaan ja kuoltuamme pääsemme vain yhteen taivaaseen ei useampaan.

        Ruumis jää maahan haudattavaksi, mutta sielu ja henki menevät sitten taivaaseen tai helvettiin. Että taivaassa emme voi lisääntyä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kolmannessa on kolme tasoa. "Seitsemäs taivas on meidän" sanovat rakastuneet jo maan päälläkin.

        Kolme osaa ei kolmea taivasta eikä kolmea tasoa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi lisäksi. Kuusi.

        Yksi taivas on kun katsomme ylös ja jossain siellä on paratiisi vain yksi paikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkittu on ja tosiksi todettu. Tietenkin mormonien itsensä "tutkimukset" ovat asia sinänsä. Niillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Aivan sama kuin Abrahamin kirjan suhteen. Yksikään oikea egyptologi ei tietenkään pidä Smithin "käännöksiä" minään muuna kuin täytenä huijauksena, mutta mormoni"egyptologit" ovat toista mieltä.

        Vai että mikään ei ole moninainnin veroista? Voi poika, luulet vain!

        " Yksikään oikea egyptologi ei tietenkään pidä Smithin "käännöksiä" minään muuna kuin täytenä huijauksena, mutta mormoni"egyptologit" ovat toista mieltä."

        Tuota uudistettua egyptinkieltä ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä taivasten valtakunta?

        MATT. 3: 2. ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle"

        Eli Jeesus on tullut taivaasta maan päälle.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

        Jeesus puhui kuolleille kun ei ollut vielä noussut kuolleista. Mutta viimeisellä tuomiolla mennään lopulliseen paikkaan

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Missä noin sanotaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole niin varma. Kristitty munkki ja Joseph Smith olivat samaan aikaan taivaan portilla. Pyhä Pietari osoitti munkin etumusta ja kysyi että mitä sillä on tehty. Munkki vastasi: "Pelkästään pissitty". Pyhä Pietari esitti saman kysymykse Joseph Smithille. Luullessaan tietävänsä kohtalonsa Smith vastasi alistuneena rehellisesti: "Naitu niin pirusti!"

        Pyhä Pietari osoitti Smithille, että tule sisään vain, mutta munkille hän osoitti helvettiä. Munkki ihmetteli päätöstä, jolloin Pyhä Pietari sanoi: "Tämä on paratiisi eikä mikään käymälä!"

        Samalta paikkakunnalta kuoli pappi ja bussikuski. Pietari kysyi, että kummalle puolelle. Pappi sanoi heti että hän taivaaseen, koska hän on hengenmies. Bussikuski sanoi: kun sinä saarnasit kaikki nukkui, mutta kun minä ajoin kaikki rukoili, että minä menne taivaaseen,

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        "Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat."

        Ketkä muut??? Lasaruskin nousi, muuta kuoli kyllä sen jälkeen. Vaan Jeesus on jäänyt henkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä hyvin voisit kertoa satua seitsemästä kääpiöstä. Jospa heille kullekin onkin oma taivas ja tuo lukumäärä tulee siitä?

        Jää sinä satujasi lukemaan. Jätä muut rauhaan ja anna muiden keskustella uskosta.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Ei taivaasta mitään sieluja tule. Ei sieluja voida synnyttää vaan jo kohdussa lapseen tulee sielu henki ja ruumis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mormonimiehet eivät todellakaan ole uskollisia. Siitä olemme samaa mieltä. Smithkin hyppeli aisan yli kuin sika vatukossa.

        Taasko keskustelu meni Smithiin ja Snow:n?????

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat."

        Ketkä muut??? Lasaruskin nousi, muuta kuoli kyllä sen jälkeen. Vaan Jeesus on jäänyt henkiin.

        Monet nousivat. Kai se riittää tiedoksemme. Se ilmoittaa sen, että kun Jeesus tulee takaisin, monet nousevat taas. Elia meni kuolematta taivaaseen. Apostoli Johannes ei kuollut. Kaikki ihmiset nousevat n. tuhannen vuoden päästä viimeiselle tuomiolle.

        Ylösnousemusta on monessa vaiheessa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Ei kun yksi taivas. Ylösnousemuksessa saa maan päällä ihminen sielun ja henGen takaisin ja elämme täällä maan päällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun yksi taivas. Ylösnousemuksessa saa maan päällä ihminen sielun ja henGen takaisin ja elämme täällä maan päällä.

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei taivaasta mitään sieluja tule. Ei sieluja voida synnyttää vaan jo kohdussa lapseen tulee sielu henki ja ruumis.

        Henkimaailmassa on pelkkä sielu. Maan päällä ja sitten ylösnousemuksessa on sielu ja ruumis yhdessä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Onpa sinulla paskamainen Jumala, kun heittelee tuliseen järveen.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Niin, mormonimiehethän eivät kirkon alkuaikoinakaan olleet uskollisia. Smithkin nai kaikkia kaksijalkaisia paitsi kanoja ja käytti myös kavereidensa vaimoja.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tuo on semmosta kriitikkojen ja luopioiden propagandaa.

        Sehän on historiallinen totuus.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jotkut naiset ovat nöyriä miehelle, mutta nykyään monet naiset komentavat miehiään.

        Luterilaisessa kirkossahan on myös papittaria.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Paratiisi on taivas henkimaailmassa. Jumalan Valtakunta maan päällä on olla uudestisyntynyt kristitty. Kuulua Kristuksen ruumiiseen henkisesti.

        Se on taivas maan päällä. Seitsemän.

        Täältä henkimaailman taivaaseen ja ylösnousemuksessa johonkin kolmesta taivaasta. Ylimmässä kehitys jatkuu ikuisesti, vaikka ollaan jo täydellisiä.

        Kaikki ihmiset nousevat ylös ylösnousemuksessa ennen viimeistä tuomiota. Osa ei pääse taivaaseen vaan keitetään tuliseen järveen. Osa menee kadotuksen puolelle ja osa taivaisiin.

        Joka vaiheessa, kuollessa ja ylösnousemuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai kadotus. Onni tai vankila. Mutta tämä ja seuraava ovat vielä koetuspaikkoja. Ratkaisu tulee vasta viimeisellä tuomiolla.

        Ylösnousemusta on jo monessa vaiheessa ennen viimeistä tuomiota. Kun Jeesus nousi ylös, monet muutkin nousivat.

        Tuskin helvetissä olijat pääsevät viimeisellä tuomiolla sille oikealle puolelle.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne väitteet on tarkasti tutkittu ja köykäisiksi havaittu, ja kaikki ihmiset ovat syntisiä. Kuka on syntinsä anteeksi saanut? Ei ainakaan sellainen, joka ei tee parannusta panettelujen levittämisestä.

        Varma tosiasia on, että vainoa oli ja panetteluja levitettiin. Jotkut uskovat niihin vieläkin. Ja levittävät niitä totuuksina. Sellainen vaino jatkuu, ja innokkaina siinä ovat kirkosta luopuneet, ensin kaikki omaksuttuaan. Sitten eivät löydä rauhaa muualta, kun mikään ei ole tämän veroista.

        "Kuka on syntinsä anteeksi saanut? Ei ainakaan sellainen, joka ei tee parannusta panettelujen levittämisestä."

        Jeesuksessa saamme synnit anteeksi emme omin ansioin.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Tottakai taivaassa on enkelit, mutta ohi emme mene vaan olemme samassa paikassa heidän kanssaan.

        ILM. 22: 8. Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
        9. Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".

        19: 10. Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."

        Enkeli on samanarvoinen luotu olio kuin on ihminen.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei ole. Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille? Henkimaailmassa tapahtuu vielä paljon tuhannessa vuodessa. Ole onnellinen, että lopullinen tuomio on vasta viimeisellä tuomiolla. Sinulaisesi voi saada tiimitukset joltakin jälkeläiseltäsi joskus. Kai kaikille vääräoppisille saarnataan?

        Ateisti havaitsee elävänsä kuoltuaan. Kai hän silloin on alttiimpi uskolle. Kai hänelle siellä saarnataan?

        Sen myönnän, ettei näitä kukaan kaikkea tiedä. Joka tapauksessa jokainen Jeesukseen uskova ja parannuksen tehnyt menee paratiisin puolelle. Ketä muita siellä on, se on Jumalan asia. Varmaan kaikki oikeamieliset pakanat, jotka eivät ole saaneet valita eläessään. Heitähän on miljardeja. Kai heille saarnataan?

        ". Miksi muuten kaikki nousisivat ylös ja miksi Jeesus saarnasi kuolleille?"

        Ketkä kaikki nousi kuolleista?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Ylösnousemus tapahtuu maan päällä eikä missään taivaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seitsemästä taivaasta minäkin muistelen jostain kuulleeni. Mutta jos ajattelevat ihmiset taivasta joka heidä yllänsä on. Kuullakin on taivaansa yhteinen maapallon kanssa ja niin monella muullakin planeetalla. Musta aukko jonne taivaat katoavat kokonaisina aurinkokuntina. Lähin sellainen mainittiin joskus ennen 30000 valovuden päässä. Nykyään puhutaa 25000 valovuodesta, kaipa ne ajanoloon kaikki tarkentuuvat. Aurinkokuntamme kiertää tätä mustaa aukkoa kerran 240miljoonassa vuodessa, monen muun lukemattoman aurinkokunnan kanssa,miljoonien, mikä kauempana, mikä lähempänä ja lähimmät nielee sisuksiinsa. Aikaa kauimmilla menee pitempään ja lähempänä olevilla vähempi, kiertonopeusesta riippuen. Voisi luula myös kierto ajankin olevan saman, kaikki on mahdollista, jolloin kauimmaiset aurikokinnat kiitäisivä suuremmalla nopeudella. Omassa galaksissamme.
        Galaksejahan on miljardeja tiedossa, Saman taivaan alla, en tiedä sitten mitä on muiden taivaiden alla.

        "Seitsemästä taivaasta minäkin muistelen jostain kuulleeni."

        Ei ainakaan ole Raamatussa.

        Seitsemän taivasta viittaa useiden uskontojen käsitykseen siitä, että taivaassa on useita tasoja. Erityisesti islamissa ja kabbalassa seitsemäs taivas on ylin taivas, jossa Jumala ja ylimmät enkelit oleskelevat.[1] Miʿrāj-legendan mukaan Muhammed ja Jibrīl nousivat ensimmäiseen taivaaseen ja etenivät eri taivastasojen läpi aina ylimpään saakka, jossa he saapuivat Jumalan valtaistuimen luo.[2]

        Seitsemäs taivas tarkoittaa myös äärimmäistä onnellisuuden tilaa, autuutta tai hurmiota.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Monet nousivat. Kai se riittää tiedoksemme. Se ilmoittaa sen, että kun Jeesus tulee takaisin, monet nousevat taas. Elia meni kuolematta taivaaseen. Apostoli Johannes ei kuollut. Kaikki ihmiset nousevat n. tuhannen vuoden päästä viimeiselle tuomiolle.

        Ylösnousemusta on monessa vaiheessa.

        Silloin noustaan kaikki kuolleista, kun Jeesus palaa takaisin.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

        Ei vaan uusi Jerusalem on paratiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkossahan on myös papittaria.

        Valitettavasti Ev. Lut. kirkossa on naispappeus.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ruumis jää maahan haudattavaksi, mutta sielu ja henki menevät sitten taivaaseen tai helvettiin. Että taivaassa emme voi lisääntyä.

        Kuulostaako tutulta:
        Minä uskon ......
        ruumiin ylösnousemisen
        ja iankaikkisen elämän." ?

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Onko maa tällä hetkellä joku paratiisi? Ei ainakaan kaikille. Mormonien johtajille ehkä on , kun ei ole rahasta puutetta.

        Viimeinen tuomio tulee heti, kun Jeesus palaa maan päälle. Ei ole mitään tuhatvuotista valtakuntaa sitä ennen, että voisi tehdä parannuksen sinä aikana.

        "Onko maa tällä hetkellä joku paratiisi?"

        Ei ole. Maailmassa käydään sotia ja miljoonat näkevät nälkää. Mikä paratiisi tämä mukamas on????

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Monet nousivat. Kai se riittää tiedoksemme. Se ilmoittaa sen, että kun Jeesus tulee takaisin, monet nousevat taas. Elia meni kuolematta taivaaseen. Apostoli Johannes ei kuollut. Kaikki ihmiset nousevat n. tuhannen vuoden päästä viimeiselle tuomiolle.

        Ylösnousemusta on monessa vaiheessa.

        " Apostoli Johannes ei kuollut"

        Kyllä kuoli, mutta ei marttyyri kuolemaa. Hänen hautansa on Efesossa.

        Mistä tiedät ,että tuhannen vuoden päästä???

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

        "Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi."

        Ei ole. Nyt on tuhatvuotinen valtakunta alkoi Jeesuksen voitosta ristillä. Ei saatanaa henkiolentoa voida millään kahleilla sitoa. Vaan on sidottu Evankeliumilla.

        Onko nyt joku paratiisi?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

        Missä kohtaa Raamattua on tuhatvuotinen valtakunta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sinulla paskamainen Jumala, kun heittelee tuliseen järveen.

        Sinä olet yksi heistä joka heitetään tuliseen järveen!!!!

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tuo on oikein hyvä ajatus myös. Kolmas taivas on se missä Jumala on ja sinne korotetut.

        Maapallo ja henkimaailma täällä ovat kuitenkin vasta välivaiheita. Paratiisin puoli henkimaailmassa on jo taivasta. Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti.

        "Viimeisellä tuomiollahan vasta asiat ratkeavat lopullisesti."

        Viimeinen tuomio on maanpäällä.

        MATT. 25: 31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ei teillä ole vihamiehiä, vaan heitä jotka yrittävät korjata teidän oppia. Pidättekö te noita vihamiehinä jotka arvostelevat teidän kirkkoa?

        LUUK. 6: 28. siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ihan sama täällä. Mutta väärän todistuksen antaminen meistä on vihamielinen teko meitä kohtaan. Sinun kanssa on vain opillinen ero.

        Ei ole väärää todistusta teistä, vaan te ette kerro totuutta.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Monet nousivat. Kai se riittää tiedoksemme. Se ilmoittaa sen, että kun Jeesus tulee takaisin, monet nousevat taas. Elia meni kuolematta taivaaseen. Apostoli Johannes ei kuollut. Kaikki ihmiset nousevat n. tuhannen vuoden päästä viimeiselle tuomiolle.

        Ylösnousemusta on monessa vaiheessa.

        Tuo Matteuksen Evankeliumissa on että moni kuollut nousi haudasta. MATT. 27: 52. ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
        53. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.

        Mutta he kyllä kuolivat myöhemmin uudestaan.

        2KUN. 2: 11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.

        Elia meni taivaaseen ei mihinkään kolmanteen taivaaseen.

        Johannes kyllä kuoli, mutta ei marttyyri kuolemalla. Hänelle kyllä juotettiin myrkkyä, mutta ei kuollut tämä tapahtui ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista.

        Väärä käsitys ettei Johannes kuollut on tästä JOH. 21: 20. Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka on sinun kavaltajasi?"
        21. Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: "Herra, kuinka sitten tämän käy?"
        22. Jeesus sanoi hänelle: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua."
        23. Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?"

        Johannes Sebedeuksen poika (tunnetaan myös erityisesti ortodoksisessa kirkossa nimellä Johannes Teologi, n. 6 – n. 100; lat. Iōannēs, kreik. Ιωάννης, Ioánnis) oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista apostolista ja Jaakob vanhemman veli.[1] Yhdessä heitä kutsuttiin Sebedeuksen pojiksi, ja Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi heille nimen Boanerges, "ukkosenjylinän pojat".[2] Synoptisten evankeliumien mukaan veljekset olivat kalastajia ennen kuin heistä tuli Jeesuksen opetuslapsia[3], ja he olivat Pietarin lisäksi ainoat silminnäkijät Kirkastusvuorella[4] Johanneksen evankeliumissa heidät mainitaan vain kerran, silloinkin ilman etunimiä, muodossa Sebedeuksen pojat.[5] Johanneksen nimiin lasketaan yhteensä viisi Uuden Testamentin tekstiä.

        Perinteisen käsityksen mukaan hän kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100.[38] Perinteessä Johanneksen hautana pidetään paikkaa, johon myöhemmin rakennettiin Efesoksen Pyhän Johanneksen basilika

        Toinen Johannes. Johannes kastajan mestautti Herodes.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

        Ei ole tuhatvuotista valtakuntaa. Ei ole edes Raamatussa. Vaan tuhanneksi vuodeksi. Tämä tuhat tarkoittaa täydelliseksi saattamista ja tämä on Jeesuksen ristinkuoleman sovitustyö.

        Kun Jeesus tulee on heti viimeinen tuomio.

        MATT. 25: 31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.

        Myös 1TESS. 4: 13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
        14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
        15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
        18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

        Mitään tuhatvuotista valtakuntaa ei näihin sovi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sinulla paskamainen Jumala, kun heittelee tuliseen järveen.

        Eikö olekkin??? Kun sinut myös viskataan sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Ev. Lut. kirkossa on naispappeus.

        Näille tasa arvon ja naispappeuden voohottajille pitäisi eräät asiat muuttaa sukupuolineutraaliksi

        Miehikkälä on henkilökkälä

        ukkosta ja akkasta ei saa olla vaan on henkilökkä.

        Ukkosenjohdatinta ei saa sanoa vaan ihmisen johdin. Tai vanhemman henkilöisenjohdattimet.

        Tasa- Arvo/ Tasa- Airi.

        Me naiset lehti (tai te naiset) on me henkilöt

        Lehtimiehet on lehtihevoset.

        Naarausvälineet on henkilön hakulaite.

        j.n.e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Matteuksen Evankeliumissa on että moni kuollut nousi haudasta. MATT. 27: 52. ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
        53. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.

        Mutta he kyllä kuolivat myöhemmin uudestaan.

        2KUN. 2: 11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.

        Elia meni taivaaseen ei mihinkään kolmanteen taivaaseen.

        Johannes kyllä kuoli, mutta ei marttyyri kuolemalla. Hänelle kyllä juotettiin myrkkyä, mutta ei kuollut tämä tapahtui ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista.

        Väärä käsitys ettei Johannes kuollut on tästä JOH. 21: 20. Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka on sinun kavaltajasi?"
        21. Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: "Herra, kuinka sitten tämän käy?"
        22. Jeesus sanoi hänelle: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua."
        23. Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?"

        Johannes Sebedeuksen poika (tunnetaan myös erityisesti ortodoksisessa kirkossa nimellä Johannes Teologi, n. 6 – n. 100; lat. Iōannēs, kreik. Ιωάννης, Ioánnis) oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista apostolista ja Jaakob vanhemman veli.[1] Yhdessä heitä kutsuttiin Sebedeuksen pojiksi, ja Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi heille nimen Boanerges, "ukkosenjylinän pojat".[2] Synoptisten evankeliumien mukaan veljekset olivat kalastajia ennen kuin heistä tuli Jeesuksen opetuslapsia[3], ja he olivat Pietarin lisäksi ainoat silminnäkijät Kirkastusvuorella[4] Johanneksen evankeliumissa heidät mainitaan vain kerran, silloinkin ilman etunimiä, muodossa Sebedeuksen pojat.[5] Johanneksen nimiin lasketaan yhteensä viisi Uuden Testamentin tekstiä.

        Perinteisen käsityksen mukaan hän kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100.[38] Perinteessä Johanneksen hautana pidetään paikkaa, johon myöhemmin rakennettiin Efesoksen Pyhän Johanneksen basilika

        Toinen Johannes. Johannes kastajan mestautti Herodes.

        "Elia meni taivaaseen ei mihinkään kolmanteen taivaaseen."

        Paremmin kohti taivasta ei mihinkään kolmanteen taivaaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olekkin??? Kun sinut myös viskataan sinne.

        Sinut ensimmäisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja tuolla korotuksessa oppinne mukaan moninaidaan. Muissa kirkkauskissa ihmisillä ei ole edes sukupuolielimiä.

        E imissään. Siellä on vain sielu ja henki ei henkiolento voi naida. Sanoo Olli sitten mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oppinne mukaanhan paratiisi ei ole taivas vaan väliaikainen sijoituspaikka siin missä tuonelakin. Nyt oli kysymys loppusijoituspaikoista.

        Mikä on väliaikainen? Onko tuhansia tai kymmeniätuhansia vuosia oleva paikka vain väliaikainen???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä hyvin voisit kertoa satua seitsemästä kääpiöstä. Jospa heille kullekin onkin oma taivas ja tuo lukumäärä tulee siitä?

        Ei sinulla ole taivaaseen mitään asiaa.

        Jos sinulla on aikaa mene katsomaan mitä laissa sanotaan uskonrauhan rikkomisesta???

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Naisia on varmaan enempi sen takia, että he ovat uskollisempia ja kaikin puolin parempia ja kunnollisempia ja heitä menee vähemmän helvettiin. Ehkä on suuri helpotus ja etuoikeus syntyä naiseksi ❤

        Mistä tiedät??? Etkö tunne tuhmia tyttöjä????

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mutta missä mainitaan nuo kolme taivasta, mitä on mormoneilla? Tietysti muualla kuin mormonien kirjassa.

        "Mutta missä mainitaan nuo kolme taivasta, mitä on mormoneilla? Tietysti muualla kuin mormonien kirjassa."

        Paavali puhui kolmannessa taivaassa ei kolmessa taivaassa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja ylösnousemuksessa taivas. Sitä ennen henkimaailman paratiisi. Ainakin kolme.

        Ylösnousemuksessa jäämme maan päälle. Odottamaan uutta Jerusalemia mikä lasketaan taivaasta. Tänne ei ole ateisteille paikkaa.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jotkut naiset ovat nöyriä miehelle, mutta nykyään monet naiset komentavat miehiään.

        "mutta nykyään monet naiset komentavat miehiään."

        Korjaus. Huutavat miehelle.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Vain välivaihe??? Tämä vaihe saattaa kestää tuhansia vuosia, ettei voi sanoa mistään väliaikaisesta paikasta.

        Tai kymmeniä tuhansia vuosia. Ei ole vain väliaikainen.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Monet nousivat. Kai se riittää tiedoksemme. Se ilmoittaa sen, että kun Jeesus tulee takaisin, monet nousevat taas. Elia meni kuolematta taivaaseen. Apostoli Johannes ei kuollut. Kaikki ihmiset nousevat n. tuhannen vuoden päästä viimeiselle tuomiolle.

        Ylösnousemusta on monessa vaiheessa.

        "Ylösnousemusta on monessa vaiheessa."

        Vain yksi ylösnousemus tulee olemaan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa. Eli tämä muuttuu kirkastetuksi planeetaksi Tuhatvuotisen Valtakunnan jälkeen. Tuhatvuotinen valtakunta on paratiisi.

        "Täällä on myös uusi taivas ja uusi maa."

        Uusi Jerusalem lasketaan taivaasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sinulla paskamainen Jumala, kun heittelee tuliseen järveen.

        JOO ja sinä olet yksi joka heitetään sinne

    • Anonyymi

      Jooseppi Sepän puppua koko mormonismi. Onneksi uskonnot ovat nykyään vapaaehtoisia. Suurin osa ihmisistä valitsee elämän uskontojen ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Naisille vielä sellainen asia että ette pääse mormonitaivaasen ilman miestä. Miehet ovat sielläkin tietenkin valtiaita mutta jos käyttäydytte hyvin voitte päästä palvelijoiksi ja vaikka kolmanneksi vaimoksi jumalamiehen hoviin.

      • Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Taivaassa ollaan onnellisia, mutta helvetissä ei.

        Jeesus sanoo kyllä Matteuksessa vaimoista taivaassa, jos olet koskaan lukenut?
        Mutta todellinen kysymys kuuluu, uskooko mormoonit Raamattua vai sitä omaa novelliaan?

        29 Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
        30 Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
        31 Mutta ylösnousemuksesta puheen ollen -- ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut:
        32 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien."

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        Alempiin kirkkauksiin meneviltä sukupuolielimet kuitenkin katoavat.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

        Mikä niistä taivaista on se missä ollaan onnellisia?

        "Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.
        "

        Kuinka kuollut voi mennä naimisiin? Minä menisin sitten naimisiin miss maailman kanssa. Ei taivaassa enään olla naimisissa. Ei siellä tehdä syntiä että ollaan sukupuoliyhteydessä.

        Jumala siunaa täällä maan päällä avioliiton. MATT. 19: 6. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

        Että ero on syntiä ja eron jälkeen naimisiin meno on syntiä

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mikä niistä taivaista on se missä ollaan onnellisia?

        Se kolmas, jossa moninaiskennellaan haaremia ja tehtaillaan henkilapsia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alempiin kirkkauksiin meneviltä sukupuolielimet kuitenkin katoavat.

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mikä niistä taivaista on se missä ollaan onnellisia?

        Kaikki tietysti.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        "Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.
        "

        Kuinka kuollut voi mennä naimisiin? Minä menisin sitten naimisiin miss maailman kanssa. Ei taivaassa enään olla naimisissa. Ei siellä tehdä syntiä että ollaan sukupuoliyhteydessä.

        Jumala siunaa täällä maan päällä avioliiton. MATT. 19: 6. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

        Että ero on syntiä ja eron jälkeen naimisiin meno on syntiä

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        No sitähän minä juuri kirjoitin, että siellä kolmannessa taivaassanne naiskentelette haaremeitanne kuin siat vatukossa, mutta kiellätte sen alemmissa kirkkauksissa olevilta, vaikka sinä vähän aitat sitä kirkkosi johdon hanuripuheiksi.

        Niin, teille syntiä ei ole edes pikkutyttöjen moninainti.

        Joo, minä epäilen synkästi, oikeastaan valoisasti, että siellä alemmissakin taivaissa monilla on rakkauselämää. Ei kaikilla.

        Sehän on varma kohta opissa, että korkeimmassa taivaassa, jumalilla ja Jumalalla on ikuisesti lisää jälkeläisiä, eivätkä ne synny ilman rakkauselämää sängyssä. Tai metsässä tai tallissa tai heinäladossa. Mistä kriitikot ja luopiot aina Joseph Smithiä moittivat. Se on hänen yksityisasiansa, kunhan se tapahtuu laillisessa avioliitossa. Jos hän jossain väärin teki, kuollessaan oli anteeksiannon piirissä.

        Siinä ei ole mitään pahaa, vaan jokaisella on oma rakastettunsa taivaassa. Ihan oikea ja molemminpuolinen rakkaus. Eihän se muuten taivas olisi. Sitä ei pysty maailman valtaapitävät järjestämään, mutta Jumala pystyy.

        On sellainen syntiä. Joka sellaista on tehnyt, varmasti saa rangaistuksensa kirkon opin mukaan.

        Oppi ei salli sellaista. Oppi on ikuisen avioliiton oppi ja alussa se oli moniavioisuutta monella Jumalan käskystä. Nyt ei ole moniavioisuutta.

        Taivaassa taas kaikki naiset ovat ihan yhtä autuaan onnellisia kuin miehetkin, eikä siitä paljon muuta tarvitse tietääkään. Siellä ilmeisesti saa olla moniavioinen, muttei ole pakko, muutakuin meidän kriitikoiden mielestä meidän oppimme on sellainen. He tietävät oppimme paremmin kuin me itse, niinkuin juoruille naapureista on tyypillistä.

        Lain rikkominen ei ole yksityisasia. Eikä monen naiskentelu ole yksityisasia vaan monituisasia, Josephin syrjähyppelyt olivat myös Emman asia, jota hän ei hyväksynyt.

        > Siinä ei ole mitään pahaa, vaan jokaisella on oma rakastettunsa taivaassa.

        Miksi ihmeessä kirjoitat yksikössä? Miehillähän on omaT rakastettunsa (tai panopuunsa) taivaassanne. Joo, maailman valtaapitäjät eivät voi järjestää joka ukole haaremia ja puhtaan matemaattisista syistä.

        Jos vastoin mormonien opetuksia myös alemmissa taivaissa naiskennellaan, voiko siellä naisilla olla useampia seksikumppaneita, koska niissähän on pakko olla miesenemmistö, koska korkeimmassa on joka tapauksessa naisenemmistö, koska sellä miehillä on haaremit ja kukaan miehistä ei ole ilman vaimoja?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        On sellainen syntiä. Joka sellaista on tehnyt, varmasti saa rangaistuksensa kirkon opin mukaan.

        Oppi ei salli sellaista. Oppi on ikuisen avioliiton oppi ja alussa se oli moniavioisuutta monella Jumalan käskystä. Nyt ei ole moniavioisuutta.

        Taivaassa taas kaikki naiset ovat ihan yhtä autuaan onnellisia kuin miehetkin, eikä siitä paljon muuta tarvitse tietääkään. Siellä ilmeisesti saa olla moniavioinen, muttei ole pakko, muutakuin meidän kriitikoiden mielestä meidän oppimme on sellainen. He tietävät oppimme paremmin kuin me itse, niinkuin juoruille naapureista on tyypillistä.

        Niin, saihan Joseph rangasituksen, mutta se ei tapahtunut kirkon taholta. Kirkon oppi on nimenomaan moniavioisuus IKUISENA PERIAATTEENA, vaikka sinä jatkuvasti yrität sensuroida sen ikuisen avioliiton opiksi.
        Kyllä profeettanne ovat opettaneet, että vain monaineet pääsevät korotukseen. Vai väitätkö tosian profeettojenne opetuksia pelkisi juoruiksi? Jos moninainti ei onnistu tässä maailmassa, tuhatvuotisessa asiat "saatetaan kohdalleen".

      • Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

        Ei ylösnousemuksessa mennä enään miehelle eikä naiselle ei myöskään taivaassa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        Ei ole enään seksualisuutta ylösnousemuksen jälkeen eikä taivaassa ja helvetissä on liian kuumaa tehdä sitä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kaikki tietysti.

        Mitä eroa on sitten niillä taivailla? Ja kuinka niihin päästään tai joudutaan? Sen perusteella, että on ollut hyvä mormoni tai Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman ansiosta?

      • Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        Kyllä vaan on PS.51: 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt
        JOH.3: 6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

        Jeesus ei syntynyt synnistä, kun syntyi neitseestä ja sikisi Pyhästä Hengestä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        Sitten saisi taivaassa valita oikein miss maailman tasoisen naisen.

      • Olli.S kirjoitti:

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        Ihmisellä ei ole ruumista taivaassa on vain sielu. joten naimisiin meno ei oikein onnistu eikä yhdynnässä oleminen.

      • Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        Joo mutta olemme taivaassa ainoastaan sielu ja henki ei ole ruumista ettei sukupuoliyhdyntä oikein onnistu siellä

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ihmisellä ei ole ruumista taivaassa on vain sielu. joten naimisiin meno ei oikein onnistu eikä yhdynnässä oleminen.

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Niin, alemmissa kirkkauksissa voi vain pitää kädestä, koska sukupuolielimiä ei ole. Mutta parhaassa paikassanne naitte haaremianne kuin siat vatukkoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, alemmissa kirkkauksissa voi vain pitää kädestä, koska sukupuolielimiä ei ole. Mutta parhaassa paikassanne naitte haaremianne kuin siat vatukkoa.

        Mitä sinä meitä haukut, hauku kaikkia uskovia kun kerran olet jo ateisti? Jumala rakastaa sinua, tee parannus. Usko Jeesukseen, niin Taivaallinen Isäsi käskee sinua tekemään. Häntä joutuu jokainen ennenpitkää tottelemaan. Ja vaikket itse haluaisi pelastua, niin lakkaa kirkkoa panettelemasta.

        Enhän minä hauku. Totean vain oppinne mukaisia asioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enhän minä hauku. Totean vain oppinne mukaisia asioita.

        Ja olet kovin aktiivinen kirkkoa vastustamaan. Sinulla varmaan on jokin ylevä motiivi siihen?

      • Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

        Jumalalla ei ole vaimoa ei Isällä eikä Pojalla eikä Pyhällä Hengellä. Eikä mitään taivaan äitiä ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja olet kovin aktiivinen kirkkoa vastustamaan. Sinulla varmaan on jokin ylevä motiivi siihen?

        Miksi menet henkilöön? Minä vastustan kaikkea phaa, niin ihmisten kuin eläintenkin huonosti kohtelemista. Mormonismin vastustaminen kuuluu siihen kategoriaan. Tottelisitte edes viisausden sanaa ja lakkaisitte syömästä lihaa. Muuta ei. Lihan himo (siinäkin asiassa) on tärkeämpi kuin eläinten hyvinvointi.

      • Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        Ei ainakaan taivaassa voi olla sukupuoliyhteydessä, koska ruumis jää maan päälle ja sielu ja henki menevät taivaaseen. Ei hengellä ole ruumista millä voisi olla sukupuoliyhteydessä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Viimeisenä päivänä nousemme kuolleista. MATT.22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Viimeisenä päivänä nousemme kuolleista. MATT.22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        Ollaan vain naimisissa täällä maan päällä ei taivaassa olla naimisissa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        On se. Ennen syntiinlankeemusta ei olisi ollut, mutta jälkeen on.

        JOB 14: 4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään

        PS. 51 : 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Taivaassa ei harjoiteta sexiä.

        MATT. 22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
        31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
        32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."

        Ei kuoleman jälkeen olla enään naimisissa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        " Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan."

        Tämä on oikein. Ei taivaassa enään mennä miehelle ja naiselle.

        Onko Ollin ainoa ilo naiminen?

        Enkelit eivät mene siellä naimisiin eikä kukaan muukaan. Temppelissä ja maallisesti taas mennään, vai eikö mennä?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        Ennen syntiinlankeemusta oli ihminen alasti eikä hävennyt. Jälkeen peitti viikunapuun lehtiin. Myös naiminen o nsen jälkeen syntiä.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ihmisellä ei ole ruumista taivaassa on vain sielu. joten naimisiin meno ei oikein onnistu eikä yhdynnässä oleminen.

        Oikein. Sielu ei voi naida.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ennen syntiinlankeemusta oli ihminen alasti eikä hävennyt. Jälkeen peitti viikunapuun lehtiin. Myös naiminen o nsen jälkeen syntiä.

        Ei ole syntiä avioliitossa, eikä aina rakkaudestakaan, paitsi sitoutuneille kristityille se on vain avioliitossa, rakastelu toisen kanssa. Naimisiin voi mennä vain toisen sukupolven edustajan kanssa, ellei ole hermafrodiitti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        " Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan."

        Tämä on oikein. Ei taivaassa enään mennä miehelle ja naiselle.

        MATT. 22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
        31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
        32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."

        Onko Ollin ainoa ilo naiminen?

        N'ai I en on laillista avioliitossa ja jatkuu taivaassa taivaan lakien mukaan, joita ei tunneta.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Olli sotkee asiat. Kuoltuaan ihmisen sielu menee taivaaseen. Ja sielu ei voi naida.

        Ylösnousemus tapahtuu täällä maan päällä. Sielu ja henki palaa kuolleeseen ruumiiseen ja tulee ylösnousemus ruumis. Ei ylösnousemisen jälkeen mennä enään miehelle eikä naiselle.

        Näin sanoo Jeesus MATT. 22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
        31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
        32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."

        MARK. 12: 24. Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?
        25. Sillä kun kuolleista noustaan, ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaissa.
        26. Mutta mitä siihen tulee, että kuolleet nousevat ylös, ettekö ole lukeneet Mooseksen kirjasta, kertomuksessa orjantappurapensaasta, kuinka Jumala puhui hänelle sanoen: 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'?

        LUUK. 20: 34. Niin Jeesus sanoi heille: "Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle.
        35. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle.
        36. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.
        37. Mutta että kuolleet nousevat ylös, sen Mooseskin on osoittanut kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän sanoo Herraa Aabrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi.
        38. Mutta hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien; sillä kaikki hänelle elävät."

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

        Etkö usko tuohon Jeesuksen sanaan?

        Mormonien juttu että heidän temppelissä vihkiminen olisi iankaikkinen. Ei ole. Kuoltuaan ja ylösnoustuaan ei mennä enään miehelle ja naiselle. Ylösnousemus ruumissa ei enään naida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se. Ennen syntiinlankeemusta ei olisi ollut, mutta jälkeen on.

        JOB 14: 4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään

        PS. 51 : 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt

        Eikä ennen syntiinlankeemusta ihminen hävennyt alastomuuttaan, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen peitti itsensä viikunan lehtiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alempiin kirkkauksiin meneviltä sukupuolielimet kuitenkin katoavat.

        Aivan kuin ennen syntiinlankeemusta. Ihminen ei hävennyt alastomuutta.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        "Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan."

        Ei olekkaan taivaassa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        "Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa"

        Ei mennä. Tulee ensin viimeinen tuomio ja sitten tulee uudet taivaat ja uudet maat.

        ILM. 21: Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

        Teetkö sinä Jeesuksesta valehtelian????

        Kun Jumala on noin sanonut se on silloin totta eikä sitä oppia ei saa kukaan muuttaa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit eivät mene siellä naimisiin eikä kukaan muukaan. Temppelissä ja maallisesti taas mennään, vai eikö mennä?

        Maan päällä mennään naimisiin. Ei taivaassa eikä maan päällä ylösnousemuksessa. Ylösnousemus tapahtuu maan päällä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit eivät mene siellä naimisiin eikä kukaan muukaan. Temppelissä ja maallisesti taas mennään, vai eikö mennä?

        Eikö sinun mielestäsi ole oikea avioliitto jos mennään vaikka maistraatissa? Tai muun seurakunnan kuin teidän kirkon.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        "Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä,"

        Eikö muualla voi mennä naimisiin???

        Taivaassa emme ole enään naimisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alempiin kirkkauksiin meneviltä sukupuolielimet kuitenkin katoavat.

        Sielulla ei ole sukupuolielimiä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole.

        "Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole."

        Ennen syntiinlankeemusta ei ollut, mutta jäkeen on .

        PS. 51 : 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        On sellainen syntiä. Joka sellaista on tehnyt, varmasti saa rangaistuksensa kirkon opin mukaan.

        Oppi ei salli sellaista. Oppi on ikuisen avioliiton oppi ja alussa se oli moniavioisuutta monella Jumalan käskystä. Nyt ei ole moniavioisuutta.

        Taivaassa taas kaikki naiset ovat ihan yhtä autuaan onnellisia kuin miehetkin, eikä siitä paljon muuta tarvitse tietääkään. Siellä ilmeisesti saa olla moniavioinen, muttei ole pakko, muutakuin meidän kriitikoiden mielestä meidän oppimme on sellainen. He tietävät oppimme paremmin kuin me itse, niinkuin juoruille naapureista on tyypillistä.

        "Joka sellaista on tehnyt, varmasti saa rangaistuksensa kirkon opin mukaan."

        Ainakin Jumala rankaisee, jos ei mormonien kirkko.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        "Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä."

        Ylösnousemus tapahtuu maanpäällä ei taivaassa. Ylösnousemuksessa ei enään mennä miehelle ja naiselle. Tai teetkö Jeesuksesta valehtelian?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

        Joo mutta ylösnousemuksessa olemme maan päällä kuin enkelit taivaassa.

        MATT.22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

        Teetkö Jeesuksesta valehtelijan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit eivät mene siellä naimisiin eikä kukaan muukaan. Temppelissä ja maallisesti taas mennään, vai eikö mennä?

        Eikö muualla kuin temppelissä?

        Sanna Marin meni naimisiin Kesärannassa. Ja on yhtä pätevä avioliitto.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei ole syntiä avioliitossa, eikä aina rakkaudestakaan, paitsi sitoutuneille kristityille se on vain avioliitossa, rakastelu toisen kanssa. Naimisiin voi mennä vain toisen sukupolven edustajan kanssa, ellei ole hermafrodiitti.

        Teetkö tuon Psalmin valeeksi???

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Joo mutta olemme taivaassa ainoastaan sielu ja henki ei ole ruumista ettei sukupuoliyhdyntä oikein onnistu siellä

        Puhut vastoin kristinuskon ydinoppia, uskontunnustuksessa sanotaan uskon ruumiin ylösnousemisen.

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ihmisellä ei ole ruumista taivaassa on vain sielu. joten naimisiin meno ei oikein onnistu eikä yhdynnässä oleminen.

        Tässä on kristitty pappi ja kristillinen sanoma ruumiin ylösnousemuksesta:
        https://youtu.be/vmmlvcKfQTo

      • Anonyymi
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Viimeisenä päivänä nousemme kuolleista. MATT.22: 30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

        Tohtori Martti Luhterin opetusta:
        "Mitä Raamattu opettaa ruumiin ylösnousemisesta?
        Raamattu opettaa, että viimeisenä päivänä Jumala herättää minut ja kaikki kuolleet. Hän tekee silloin tämän saman ruumiin, jossa olemme eläneet ja kuolleet, jälleen eläväksi."

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

        "Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan?"

        Ei Jumalalla ole vaimoa. Jumala on sukupuoleton, vaikka puhutaan Isä Jumalasta. Sitten Sana ei sukupuolta Pyhä Henki ei sukupuolta.

        Jumala antoi seksualisuuden, jotta lisääntyisimme. Kuinka kävi Oonan kun veti ulos ja laski maahan? Hän kuoli.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        "Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki."

        Ei jatku. Avioliitto on vain maanpäällä voimassa.

        Jos toista väität teet Jeesuksesta valehtelijan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        " Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan."

        Ei ole kuoleman jälkeen ollenkaan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        "Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista."

        Ei mennä vaan ennen sitä. Ylösnousemuksen jälkeen on täällä maan päällä viimeinen tuomio ja sitten tulee uusi Jerusalem. Emme nouse ylösnousemuksen jälkeen mihinkään taivaaseen ei yhteen tai kolmeen.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Mutta ylösnousemuksen jälkeen ei enään mennä miehelle eikä naiselle. Jos väität muuta teet Jeesuksesta valehtelijan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

        Ei ole, koska ylösnousemuksen jälkeen jäämme tänne maanpäälle ja uusi Jerusalem tulee.

        ILM. 21: Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

        Huomaa laskeutui taivaasta!!!!

        Että meidän pitää olla täällä alhaalla.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei ole syntiä avioliitossa, eikä aina rakkaudestakaan, paitsi sitoutuneille kristityille se on vain avioliitossa, rakastelu toisen kanssa. Naimisiin voi mennä vain toisen sukupolven edustajan kanssa, ellei ole hermafrodiitti.

        Seksuaalisuus on suvunjatkamista varten.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        N'ai I en on laillista avioliitossa ja jatkuu taivaassa taivaan lakien mukaan, joita ei tunneta.

        Eikä jatku. On vaan jotain satua mormoonien kirjoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan?"

        Ei Jumalalla ole vaimoa. Jumala on sukupuoleton, vaikka puhutaan Isä Jumalasta. Sitten Sana ei sukupuolta Pyhä Henki ei sukupuolta.

        Jumala antoi seksualisuuden, jotta lisääntyisimme. Kuinka kävi Oonan kun veti ulos ja laski maahan? Hän kuoli.

        Jeesus oli mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin, sukupuolielämä on mielestäsi syntiä. Ei se ole."

        Ennen syntiinlankeemusta ei ollut, mutta jäkeen on .

        PS. 51 : 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt

        Mormonien kirjassa on Adam lankesi, jotta ihmiset lisääntyisi.

        Oppi ja liitto: ensimmäisestä lankeemuksesta Jumalan käskyjen rikkomisesta ja sen perkeleen johdosta alaiseksi tulemisesta sielulliseksi perkeleelliseksi langenneiksi ihmisiksi.

        Ristiriitaistako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on kristitty pappi ja kristillinen sanoma ruumiin ylösnousemuksesta:
        https://youtu.be/vmmlvcKfQTo

        "Tässä on kristitty pappi ja kristillinen sanoma ruumiin ylösnousemuksesta:
        https://youtu.be/vmmlvcKfQTo"

        Hieno julistus. Kannattaisi Ollinkin kuunnella.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kaikkihan ovat taivaassa onnellisia. Eihän se muuten taivas olisi. Ihan sama millaiset pykälät siellä on. Ne ovat sellaiset, että naiset ovat täydellisen onnelliset ja yhtä onnellset kuin miehet.

        Tästä on lähdettävä ja sitten vasta yksityiskohdat. Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan? Onko monta? Kuka väittää tietävänsä, muistakoon ensin tarkkaan tutkia Raamattua ja muita, ja jos Raamatussa ei sanota miten se on, niin ei siitä muuta seuraa kuin ettei kerrota Raamatussa.

        "Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan?"

        Olisi mukava nähdä Jumalan vaimo.

        Ei Jumalalla voi olla vaimoa koska Jumala on sukupuoleton.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, naimisiinmenot tehdään ja sinetöidään maan päällä temppelissä, myös kuolleille. Avioliitot jatkuvat taivaassa vain jos ne sinetöi lupauksen Pyhä Henki.

        Eikä taivaassa naimattomat enkelit tarvitse avioliittoa rakkauselämään niinkuin uskovat maan päällä. Kaikki enkelit eivät ole ilman rakkauselämää. Tämä ei ole ortodoksinen mormonikanta, mutta vetoan siihen, ettei ylösnousemuksessa hiuskarvakaan katoa. Siis kaikki elimet ja niiden funktiot säilyvät.

        Se on ortodoksista, että taivaassa jumalilla on puolisot ja rakkauselämää. Voi olla useampiakin puolisoja, ainakin miehillä. Naisista ilmoitus viittaa siihen suuntaan, että olisi vain yksi puoliso. Muttemme tiedä mitä se taivaassa tarkoittaa. Taivaassa kaikki on erilaista, korkeampaa, kirkasta, värikästä, kaunista ja autuaan onnellista. Siellä myös kaikki noudattavat niitä harvoja yhteiselämän sääntöjä, joita vielä sielläkin tarvitaan.

        "Avioliitot jatkuvat taivaassa "

        Ei jatku. Ei henkiolennot voi olla naimisissa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Se tuntuu olevan joidenkin kirkon auktoriteettien käsitys. Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan.

        Koko homma taitaa olla viktoriaanista seksin pelkoa. Seksuaalielämän ajattelemista likaiseksi ja synnilliseksi. Jos taivas on taivas, niin miksi sieltä rakkauselämä puuttuisi ja oma rakas jokaiselta?

        Kummallisia käsityksiä. Taivas on taivas ja siellä on kaikki onnet ja ilot. Naimisiin ei mennä siellä, vaan maan päällä temppelissä, muuten avioliitot loppuvat kuolemaan ja tulee uusjako. Jokainen saa ihan oikean oman rakkaansa ja viis välittää jos tällä on muitakin rakkaita. Jotain semmoista, emme tiedä, muutakuin että jokainen on täysin onnellinen. Ylimmässä taivaassa kaikista onnellisin. Mutta jo alimmassa taivaassa on kaikki niin hienoa, ettemme voi sitä ymmärtääkään.

        Ja taivaaseen mennään vasta ylösnousemuksessa. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa kokonaan ilman aineellista ruumista.

        "Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan"

        Henki olennoilla sukupuolielämä. Älä naurata.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        "Ylösnousemuksessa on ruumis. "

        Ylösnousemus tapahtuu maan päällä ei taivaassa. Taivaassa voidaan olla vielä vaikka kymmeniätuhansia vuosia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Luterilaiset tuntuvat ajattelevan niin viktoriaanisesti ettei sukupuolielämää ole lainkaan"

        Henki olennoilla sukupuolielämä. Älä naurata.

        Ylösnousemuksessa on ruumis, niin ettei hiuskarvaakaan katoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Avioliitot jatkuvat taivaassa "

        Ei jatku. Ei henkiolennot voi olla naimisissa.

        Puhut henkimaailman Paratiisista. Siitä ilmeisesti Jeesuskin puhui. Siitä johtuu varmaan tämä koko väärinkäsitys Jeesuksen sanoista. Hyvä oivallus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Onko Jumalalla vaimo vai rakastettu? Onko ollenkaan?"

        Olisi mukava nähdä Jumalan vaimo.

        Ei Jumalalla voi olla vaimoa koska Jumala on sukupuoleton.

        Jumalalla on puoliso, rakastettu, millaista se taivaassa sitten onkin. Ehkä montakin puolisoa, rakastettua. Täysin laillisia ja onnellisia kaikki. Me olemme heidän henkilapsiaan.

        Jeesus on Jumalan Ainosyntyinen. Mitä se sitten mahtaa tarkoittaa.

        Jumala ja hänen puolisonsa yhdessä vasta oikeasti ovat se oikea ylin Jumala.

        Ehkä Jumalia onkin neljä. Isä ja Äiti ja Poika ja Pyhä Henki.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ylösnousemuksessa on ruumis. Paratiisissa henkimaailmassa on henkiruumis. Ties mitä se pystyy tekemään. Ainakin pitämään kädestä.

        Henki ei ainakaan pysty naimaan, vaikka Olli toisin väittää.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Mitä sinä meitä haukut, hauku kaikkia uskovia kun kerran olet jo ateisti? Jumala rakastaa sinua, tee parannus. Usko Jeesukseen, niin Taivaallinen Isäsi käskee sinua tekemään. Häntä joutuu jokainen ennenpitkää tottelemaan. Ja vaikket itse haluaisi pelastua, niin lakkaa kirkkoa panettelemasta.

        "niin lakkaa kirkkoa panettelemasta."

        Kaikkia Kristittyjä

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ja olet kovin aktiivinen kirkkoa vastustamaan. Sinulla varmaan on jokin ylevä motiivi siihen?

        "Ja olet kovin aktiivinen kirkkoa vastustamaan. Sinulla varmaan on jokin ylevä motiivi siihen?"

        Hän on ateisti, mutta jostain syystä viihtyy uskovien keskusteluissa. Hänellä on varmasti jokin yhteys korkeimman olemassaoloon, vaikka sen kieltää.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa. Elleivät ota vastaan ikuiseen avioliittoon vihkimistään temppelissä maan päällä sijaiskasteena kuolleiden puolesta. Taivaassa ei solmita ikuisia avioliittoja eikä mitään toimituksia. Ne tehdään maan päällä ja temppeleissä sijaistoimituksina kuolleille.

        Taivaassa ei naida eikä naiteta. Ne tehdään maan päällä tai temppeleissä sijaistoimituksina. Enkelit eivät tarvitse avioliittoa yhdyselämäänsä tai heillä ei ole sitä. Jompi kumpi tai molemmat. Meidän auktoriteetit ovat saaneet ilmoituksen tai sitten ovat olleet niin viktoriaanista tai luterilaisia, että ajattelevat, ettei enkeleillä ole rakkauselämää.

        "Ne, joista oli puhe, olivat menossa enkeleiksi taivaaseen ylösnousemuksessa."

        EI vaan kaikki jäämme maahan. Viimeinen tuomio ja sitten uudet taivaat ja uudet maat ja uusi Jerusalem lasketaan taivaasta. Ylösnousemuksessa sielu tulee taivaasta takaisin maalliseen ruumiiseen emme sen jälkeen nouse takaisin taivaaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaan vain naimisissa täällä maan päällä ei taivaassa olla naimisissa.

        Oikein!

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit eivät mene siellä naimisiin eikä kukaan muukaan. Temppelissä ja maallisesti taas mennään, vai eikö mennä?

        Ei missään mennä enään naimisiin. Semmoista temppeliä ei ole olemassa missä ylösnousemuksen jälkeen mentäisi naimisiin.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei ole syntiä avioliitossa, eikä aina rakkaudestakaan, paitsi sitoutuneille kristityille se on vain avioliitossa, rakastelu toisen kanssa. Naimisiin voi mennä vain toisen sukupolven edustajan kanssa, ellei ole hermafrodiitti.

        Kuinka sitten äitini on minut synnistä siinnyt????

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        N'ai I en on laillista avioliitossa ja jatkuu taivaassa taivaan lakien mukaan, joita ei tunneta.

        Ei jatku.

        Oletko koskaan ajatellut Olli kuinka heillä, kun puoliso kuolee monta kymmentä vuotta aiemmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun mielestäsi ole oikea avioliitto jos mennään vaikka maistraatissa? Tai muun seurakunnan kuin teidän kirkon.

        Laillisessa suhteessa pitää olla, mutta ei missään homoliitossa eikä avoliitossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli mies.

        Maan päällä oli mies. Olisiko voinut olla nainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mormonien kirjassa on Adam lankesi, jotta ihmiset lisääntyisi.

        Oppi ja liitto: ensimmäisestä lankeemuksesta Jumalan käskyjen rikkomisesta ja sen perkeleen johdosta alaiseksi tulemisesta sielulliseksi perkeleelliseksi langenneiksi ihmisiksi.

        Ristiriitaistako?

        "Mormonien kirjassa on Adam lankesi, jotta ihmiset lisääntyisi."

        Ei ole. Lue Raamattu uudestaan jo ennen syntiinlankeemusta Jumala sanoi lisääntykää ja täyttäkää maa. Tällöin olisi ollut ilman syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja olet kovin aktiivinen kirkkoa vastustamaan. Sinulla varmaan on jokin ylevä motiivi siihen?"

        Hän on ateisti, mutta jostain syystä viihtyy uskovien keskusteluissa. Hänellä on varmasti jokin yhteys korkeimman olemassaoloon, vaikka sen kieltää.

        "Hän on ateisti, mutta jostain syystä viihtyy uskovien keskusteluissa. Hänellä on varmasti jokin yhteys korkeimman olemassaoloon, vaikka sen kieltää."

        Monesta uskovia herjaavasta ateistista tulee ennen pitkään Kristitty. Että Jumala kyllä toimii.

    • Anonyymi

      Taivalsi sanotaan sitä,mikä näkyy ylöspäin katsellen. Ei ole mitään muuta, eikä mitään henkiolentoja, saati jumalia eikä enkeleitä. Kaikki se on samaa valheellista puppua,jolla ihmistä on kusetettu iät ja ajat. Ja homma eikun jatkuu ja raha virtaa trokareiden taskuun.

      • Anonyymi

        Pilkkaat Jumalaa, kun sanot ettei Jumalaa ole.

        Mistä näet ettei henkiolentoja ole, kun ne ovat näkymättömiä????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkaat Jumalaa, kun sanot ettei Jumalaa ole.

        Mistä näet ettei henkiolentoja ole, kun ne ovat näkymättömiä????

        Mistä tiedät että on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät että on?

        Koska ne toimii

    • Anonyymi

      Taivaaksi...piti sanoman.

    • Anonyymi

      Mormoneilla on tarkempi käsitys ja sanojen valinta kuin mitä kristityillä. Mormonit ovat puhdistettua kultaa (juutalaisuus) ja kristityt ovat pronssia.
      Mormonien taivaskäsitys on yhteensopiva veeda tiedon kanssa paremmin kuin kristittyjen sekä vielä se sisältää tulevaisuutta tietäviä TIEDON SANOJA.

      Oikein mallikelpoinen on heidän käsityksensä taivaasta. Kristityt eivät tunne kunnolla omaa käsitystään eli Danten Jumalaista näytelmää.

      Itseni temmattin hengessä moniin paikkoihin ja aikoihin 2012 Kristuksen ilmestyttyä Slovakiassa. Kävin kolmannessa taivaassa, toisessa taivaassa sekä noin vuodessa 3000 jKr. MIelenkiintoisin paikka oli kuitenkin ns. Daavidin sortunut maja. Joka oli lähes kuin maan päällä oleva tuonela. Luulisin sen kuvannen jonkin verran ensimmäistä taivasta. Luulisin, että on lähinnä kolme taivasta relevanttia sekä niiden lisäksi aikamatkailu neljäntenä.

      • Anonyymi

        Oliko siellä kolmannessa taivaassa mormoniukkoja haaremeineen? Tehtailtiinko siellä henkilapsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko siellä kolmannessa taivaassa mormoniukkoja haaremeineen? Tehtailtiinko siellä henkilapsi?

        Siellä oli jo henkilapsia. Aabraham sai silmieni edessä kiinni kaksi Juudan heimon jäsentä, jotka kykenivät vaihtamaan sukupuolta lennossa miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi. He rakastelivat keskenään ja Aabraham paheksui sitä, että oli käytetty taikuutta eli mies oli muuntunut naiseksi aktin takia. Hän lähetti nuo kaksi miestä Kuubaan rangaistuksena.

        Myös tapasin siellä Venäläisen leskivaimon yms. Aabraham sanoi, että on hyvä olla olemassa kebabravintoloita ja pizzerioita niitä varten, jotka kokevat ruumiin ylösnousemuksen tai ylöstempauksen. Hän kielsi minua syömästä niissä sinä päivänä jona ylösnousemus on tapahtunut sillä ne on tarkoitettu ylösnousseille.

        Vielä Aabraham sanoi, että Suomen kaupunkien ympäristöihin pitäisi rakentaa paljon kesäasuntoja kaupunkilaisia varten.

        Pahaksi asia meni kun eräs Kiinalainen nuorukainen pääsi tunkeutumaan väkisin kolmanteen taivaaseen ja raiskasi siellä jonkun naisen. Myös eräs kymmenen vuotta aiemmin tapaamani sosialistinen opiskelutoverini yritti väkisin murtautua kolmanteen taivaaseen.

        Kolmas taivas, jossa olin koostui kolmesta kerroksesta niin, että yksi oli alhaalla Daavidin sortuunessa majassa tms. toinen oli tavallinen maan pinta kaupungissa ja kolmas oli kaupungin yläpuolelle rakennettu varjokaupunki, jossa oli aina melko hiljaista.

      • Anonyymi

        "Mormonit ovat puhdistettua kultaa (juutalaisuus) ja kristityt ovat pronssia"

        Mormonit ei ole Kristuttyjä??? Noinko kirjoitit?

    • Anonyymi

      Puhu oikein,että ymmärtää.Aina nämä helkutin fraasit raamatusta..
      Ne on epäselviä hölmö!
      Puhu mitä tunnet,älä kiertele..
      Vakjasen naaman kohta kloridilla,kun viisastelet..
      Olet olevinaan joku vara Jeesus..puhu,mutta ihmiset ei ymmärrä..
      Haloo pahvi!
      Kiesus en ymmärrä tälläisiä saarnojaen ja jaeitten kirjoittajia..Olet perseestä,ymmärrätkö edes itse..
      Ne on niin valtaisia,että ihmisen mielikuva käyttää hyväkseen..Osaatko puhua normaalisti?

    • Anonyymi

      Mormonit on aivopestyjä..hieman höpelöitä..LAHKO!

    • Anonyymi

      mORMONI...YÖK..iHMISEN KEKSIMÄ HULLUUS..
      EIKÖS OLE TOISENLAISIA MORKKUJA..katoin missä paetaan sairasta yhteisö' ja he ukot ajavat takaa akkoja jotka pakeneen sairasta yhteisöä..Mormoonit on sairasta paskaa,ihmisen ja vielä jonkun amerikkalaisen keksimää houretta.
      Kultti,missä kytätää toisia,kuten Suomessakin on ja ihmiset lankeaa tähän roskaan!
      Jehovat on käyny ovella,mutta lähtivät hameet villkuen.
      Koira määrää vauhdin ja he suunnan!
      Jos mormoni tulisi ovelle,en kehtää sanoa,mutta ei kannata..Lähette kävellen vielä..
      Amerikkalaiset paska suuntaukset ahdistelevat ihmisä,muka oikalla JUmalalla?
      Hyi helvetti mitä roskaa !! se ja ne lahkot on!

    • Ylösnousemuksessa tulee kaikki ruumiin jäsenet. Vai puuttuuko jokin ruumiinosa?

      Semmoinen taivas on, että siellä jokainen saa olla ihan oikean ihan oman rakkaansa kanssa ikuisesti Jumalan ja muiden yhteydessä kauniissa luonnossa ja kultakaupungeissa ja kaikkialla universumissa ja sen henkimaailmoissa. Me emme valitse ketä sinne pääsee, autamme vaan kaikkia sinne ja toivomme itsekin pääsevämme. Asia päätetään vasta viimeisellä tuomiolla. Sitä ennen ollaan henkimaailmassa tai jo ylösnousseina.

      Eihän se muuten taivas olisi. Kumma käsitys taivaasta kaikilla muilla näköjään kuin minulla. Kolme taivasta on ja ainakin ylimmässä on näin.

      • Anonyymi

        Mutta rupusakki eli vähemmän hyvät ihmiset kuin te, joutuvat alempiin kirkkauksiin, joissa oppinne mukaan ei ole sukupuolielimiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta rupusakki eli vähemmän hyvät ihmiset kuin te, joutuvat alempiin kirkkauksiin, joissa oppinne mukaan ei ole sukupuolielimiä.

        Nämä eivät ole ilmoituksia, van apostolien yksityisajattelua. Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?

      • Anonyymi

        Mutta ylösnousemuksen jälkeen ei enään naida. Näin sanoo Jeesus. Uskotko Smithiä enemmän kuin Jeesusta?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Nämä eivät ole ilmoituksia, van apostolien yksityisajattelua. Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?

        Teillä menevät opit, ilmoitukset ja yksityisajattelu iloisesti sekaisin. Ei siis kannata luottaa yhdenkään kirkkonne johtajan puheisiin (vaikka muka saavat ilmoitusta suoraan Jumalalta, kun ei koskaabn voi tietää, että tullaanko jutut joskus kanonisoimaan ja mahdollisesti senkin jälkeen saadaan "uutta ilmoitusta", joka kumoaa kanisoidunkin opin.

      • Anonyymi

        Naiminenko siitä tekee taivaan?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Nämä eivät ole ilmoituksia, van apostolien yksityisajattelua. Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?

        " Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?"

        Eivät mene. Jeesushan vertasi meidän ylösnousemus ruumista enkeleihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        " Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?"

        Eivät mene. Jeesushan vertasi meidän ylösnousemus ruumista enkeleihin.

        Enkelit ovat yksi taivas, ei kaikki taivaat.
        Taivaassa ei mennä naimisiin. Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon. Myös kuolleet sijaissuorituksena.

        Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ihmiset täällä ovat syntisiä ja puolivalmiita ja tekevät virheitä.

        Raamattu ei opeta, että miehillä olisi taivaassa haaremit ja että siellä tehtailtaisiin henkilapsia ja että olsii alempia taivaita, joissa ihmiset olisivat sukupuolielimettömiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei opeta, että miehillä olisi taivaassa haaremit ja että siellä tehtailtaisiin henkilapsia ja että olsii alempia taivaita, joissa ihmiset olisivat sukupuolielimettömiä.

        Emme mekään. Me uskomme Raamattuun ja MK kirja täydentää sitä ja korjaa kirkkojen virheet sen tulkinnassa.

      • Anonyymi

        Ylösnousemusruumis ei ole sama kuin mikä on nyt kun elämme.

        1KOR. 15: 42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa

        52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
        54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".

        35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
        36. Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
        37. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
        38. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Nämä eivät ole ilmoituksia, van apostolien yksityisajattelua. Kuka meistä tietää, miten enkelit, jotka eivät taivaassa mene naimisiin, elävät taivaassa?

        "van apostolien yksityisajattelua"

        Mormonien "apostolien" ?????

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit ovat yksi taivas, ei kaikki taivaat.
        Taivaassa ei mennä naimisiin. Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon. Myös kuolleet sijaissuorituksena.

        Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ihmiset täällä ovat syntisiä ja puolivalmiita ja tekevät virheitä.

        "Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko."

        Ei ole. Teidän Jeesus ei ole sama kuin on Raamatun Jeesus, joka kuoli ristillä ja ylösnousi kuolleista ruumiillisesti.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Emme mekään. Me uskomme Raamattuun ja MK kirja täydentää sitä ja korjaa kirkkojen virheet sen tulkinnassa.

        Miksi kiellät kirkkosi opit?

      • Anonyymi

        Ei ole sama ruumis mikä on täällä maan päällä nyt. Mikä on ylösnousemusruumis? Sitä emme tiedä.

        1KOR. 15: 35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
        36. Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
        37. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
        38. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
        39. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
        40. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
        41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
        42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
        43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
        44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
        45. Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
        46. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
        47. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
        48. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
        49. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit ovat yksi taivas, ei kaikki taivaat.
        Taivaassa ei mennä naimisiin. Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon. Myös kuolleet sijaissuorituksena.

        Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ihmiset täällä ovat syntisiä ja puolivalmiita ja tekevät virheitä.

        "Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon."

        Vain maan päällä elämisen ajaksi.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Emme mekään. Me uskomme Raamattuun ja MK kirja täydentää sitä ja korjaa kirkkojen virheet sen tulkinnassa.

        Kirkoilla ja seurakunnilla ei ole virheellisiä käsityksiä tästä vaan mormoneilla on kun menevät Jumalan sanaa muuttamaan. Kenenkä luvalla? Ei ainakaan Jumalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kiellät kirkkosi opit?

        En kiellä.

      • Anonyymi

        Ylösnousemusruumis ei ole sama mikä meillä nyt on.

        1KOR. 15: 17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
        18. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
        19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
        20. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
        21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

        35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
        36. Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
        37. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
        38. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
        39. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
        40. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
        41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
        42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
        43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
        44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
        45. Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
        46. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
        47. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
        48. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
        49. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.

        Kannattaa lukea koko 1KOR 15 luku

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä menevät opit, ilmoitukset ja yksityisajattelu iloisesti sekaisin. Ei siis kannata luottaa yhdenkään kirkkonne johtajan puheisiin (vaikka muka saavat ilmoitusta suoraan Jumalalta, kun ei koskaabn voi tietää, että tullaanko jutut joskus kanonisoimaan ja mahdollisesti senkin jälkeen saadaan "uutta ilmoitusta", joka kumoaa kanisoidunkin opin.

        "Teillä menevät opit, ilmoitukset ja yksityisajattelu iloisesti sekaisin. Ei siis kannata luottaa yhdenkään kirkkonne johtajan puheisiin (vaikka muka saavat ilmoitusta suoraan Jumalalta, kun ei koskaabn voi tietää, että tullaanko jutut joskus kanonisoimaan ja mahdollisesti senkin jälkeen saadaan "uutta ilmoitusta", joka kumoaa kanisoidunkin opin."

        Ja ristiriitaisia. Mormonien kirjassa oleva oppi on jo muutettu oppi ja liitto kirjassa.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit ovat yksi taivas, ei kaikki taivaat.
        Taivaassa ei mennä naimisiin. Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon. Myös kuolleet sijaissuorituksena.

        Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ihmiset täällä ovat syntisiä ja puolivalmiita ja tekevät virheitä.

        " Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon"

        Ikuista kuoleman jälkeistä avioliittoa ei ole olemassa. Usko jo Olli. Vaikka mormonit kertoisi mitä "jatkuvina ilmoituksina"

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Enkelit ovat yksi taivas, ei kaikki taivaat.
        Taivaassa ei mennä naimisiin. Maan päällä mennään. Ja temppeleissä ikuiseen avioliittoon. Myös kuolleet sijaissuorituksena.

        Meidän kirkossa on kaikki oikein, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ihmiset täällä ovat syntisiä ja puolivalmiita ja tekevät virheitä.

        MATT. 22: 23. Sinä päivänä tuli hänen luoksensa saddukeuksia, jotka sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ja he kysyivät häneltä
        24. sanoen: "Opettaja, Mooses on sanonut: 'Jos joku kuolee lapsetonna, niin hänen veljensä naikoon hänen vaimonsa ja herättäköön siemenen veljelleen'.
        25. Keskuudessamme oli seitsemän veljestä. Ensimmäinen otti vaimon ja kuoli; ja koska hänellä ei ollut jälkeläistä, jätti hän vaimonsa veljelleen.
        26. Niin myös toinen ja kolmas, ja samoin kaikki seitsemän.
        27. Viimeiseksi kaikista kuoli vaimo.
        28. Kenen vaimo noista seitsemästä hän siis ylösnousemuksessa on oleva? Sillä kaikkien vaimona hän on ollut."
        29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
        30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
        31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
        32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."

        Usko jo Olli.

        Kuinka usko sana tulee muuttaa, kun tulee tasarvo kaikkiin sanoihin?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Emme mekään. Me uskomme Raamattuun ja MK kirja täydentää sitä ja korjaa kirkkojen virheet sen tulkinnassa.

        Raamattuun et usko. Ei siellä noin opeteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Teillä menevät opit, ilmoitukset ja yksityisajattelu iloisesti sekaisin. Ei siis kannata luottaa yhdenkään kirkkonne johtajan puheisiin (vaikka muka saavat ilmoitusta suoraan Jumalalta, kun ei koskaabn voi tietää, että tullaanko jutut joskus kanonisoimaan ja mahdollisesti senkin jälkeen saadaan "uutta ilmoitusta", joka kumoaa kanisoidunkin opin."

        Ja ristiriitaisia. Mormonien kirjassa oleva oppi on jo muutettu oppi ja liitto kirjassa.

        "Ja ristiriitaisia. Mormonien kirjassa oleva oppi on jo muutettu oppi ja liitto kirjassa."

        Mormonien kirjaa kirjoittaessa Smith uskoi kolmiyhteiseen Jumalaan, mutta myöhemmin muutti ja teki mormoneista monen jumalan palvojia.

    • Anonyymi

      Ei yhtään taivasta. Eikä helvettiä.

      • Anonyymi

        Yksi taivas ja yksi helvetti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi taivas ja yksi helvetti.

        Kuoleman jälkeen on rangaistus tai palkinto. Viimeisellä tuomiolla on rangaistus tai palkinto. Molempia on toisaalta vain yksi, toisaalta joka paikassa on monenlaisia paikkoja.

        Pahantekijä ei jää palkkaansa vaille, eikä hyväntekijä. Ja syntinsä anteeksi saaneet ovat armon alla, Jeesuksen sovitustyö on pyyhkinyt heidän syntinsä kokonaan pois. Vasta viimeisellä tuomiolla tulee lopullinen tuomio, mihin joutuu tai pääsee. Siihen asti on toivoa jokaisella ihmiseksi syntyneellä oli missä oli siihen asti. Jotkut jo pelastuneina heti kuollessaan.

        Ja sinun mukaasihan Smith on saanut irstailunsa pikkutyttöjen kanssa anteeksi, samoin Snow hirmutekonsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinun mukaasihan Smith on saanut irstailunsa pikkutyttöjen kanssa anteeksi, samoin Snow hirmutekonsa.

        Ne eivät ole tapahtuneet niinkuin luopiot ja kriitikot väittävät. Ne eivät todista kirkkoa vääräksi, jos ihmiset ovat väärin tehneetkin.

        Kerrotko sitten miten piispa Snow - nuoren miehen kastraatio tapahtui.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ne eivät ole tapahtuneet niinkuin luopiot ja kriitikot väittävät. Ne eivät todista kirkkoa vääräksi, jos ihmiset ovat väärin tehneetkin.

        Kyllähän nuo tapahtuneet tosiasiat todistavat kirkon vääräksi. Ei Jumala perustaisi omaa kirkkoaan tuollaisten irstailijoiden varaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän nuo tapahtuneet tosiasiat todistavat kirkon vääräksi. Ei Jumala perustaisi omaa kirkkoaan tuollaisten irstailijoiden varaan.

        Luopioiden ja vihollisten mielestä on noin. Kirkko on ihan hyvä. Jumalan kirkko.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Luopioiden ja vihollisten mielestä on noin. Kirkko on ihan hyvä. Jumalan kirkko.

        Ei sellainen ole hyvä kirkko, joka ei edes tuomitse kamalaa historiaansa. Luterilaiset sentään sanoutuvat irti Lutherin hirveistä mielipiteistä juutalaisista ja kehitysvammaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sellainen ole hyvä kirkko, joka ei edes tuomitse kamalaa historiaansa. Luterilaiset sentään sanoutuvat irti Lutherin hirveistä mielipiteistä juutalaisista ja kehitysvammaisista.

        Koska ovat irtisanoutuneet? Jotkut vanhemmat papit ovat aika....no, jätetään sanomatta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ovat irtisanoutuneet? Jotkut vanhemmat papit ovat aika....no, jätetään sanomatta

        Kaikki minun tuntemani, joilta olen kysynyt ja monet julkisuudessa. Toki voi olla vanhoja jääriä, jotka eivät ole.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Onneksi on taivas ja kiitos Jumalalle. Valitettavasti on myös helvetti, mistä saamme kiittää perkelettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinun mukaasihan Smith on saanut irstailunsa pikkutyttöjen kanssa anteeksi, samoin Snow hirmutekonsa.

        Eivätkö he jo ole siitä syystä helvetistä, joten meidän ei enään tarvitse heitä syyttää.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kirkko on sanoutunut irti kaikesta entisestä ja nykyisestä rasismista ja myöntää että sitä on ollut.

        Missä? Mainitisivatko Smithin ja Youngin nimeltä, kuten luterilaiset?
        Oliko yhtä julkinen kuin Luterilaisen maailmanneuvoston? Mitä keskustelua irtisanoutuminen herätti? Pyydettiinkö anteeksi?

        Siis tietenkään luterilaiset eivät maininneet nimeltä Smithiä ja Youngia vaan Lutherin, kun irtisanoutuivat tämän antisemitismistä.
        Ympäripyöreät ei saa puhua pahaa toisista eivät ole mitään irtisanoutumista.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kirkko on sanoutunut irti kaikesta entisestä ja nykyisestä rasismista ja myöntää että sitä on ollut.

        Höpsis. Jumalanne syyksihän rasismin laitatte. Mormonithan muka rukoilivat pitkään Jumalaa ja saivat vuonna 1978 Jumalalta ilmoituksen, että rasismin voi nyt lopettaa. Kirkko siis ei ole sanoutunut irti aiemmasta rasismista, vaan väittää sen olleen Jumalan tahto. Myöskään moninaintiopista kirkko ei ole sanoutunut irti, vaan pitää sitä IKUISEN PERIAATTEENA.

        IKUISENA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on taivas ja kiitos Jumalalle. Valitettavasti on myös helvetti, mistä saamme kiittää perkelettä.

        Kiitätkö sinä perkelettä? Eikö jumala ole kaiken luoja, siis myös helvetin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpsis. Jumalanne syyksihän rasismin laitatte. Mormonithan muka rukoilivat pitkään Jumalaa ja saivat vuonna 1978 Jumalalta ilmoituksen, että rasismin voi nyt lopettaa. Kirkko siis ei ole sanoutunut irti aiemmasta rasismista, vaan väittää sen olleen Jumalan tahto. Myöskään moninaintiopista kirkko ei ole sanoutunut irti, vaan pitää sitä IKUISEN PERIAATTEENA.

        Ikuinen periaate on ikuinen avioliitto, jossa moniavioisuus on sallittua. Ihanne on yksiavioisuus, muttei moniavioisuus ole mikään paha asia, vaan hyvä asia, jos se tehdään sitä koskevien sääntöjen mukaan ja maan lakeja kunnioittaen. Taivaassa ollaan niinkuin taivaassa ollaan, sitä ei edes ymmärrä etukäteen.

        Laillisessa avioliitossa vaan seksiä, yhdyntää. Turha syyttää juuri mormoneja seksuaalirikkeistä, haureus ja huoruus on käskyjen rikkomista uskoon tulleilta. Meidän kirkossa on tapana vapaaehtoisesti, sydämen uskon takia, noudattaa käskyjä. Monet eronneet eivät ole sitä tajunneet, vaan ovat luulleet oppia lakihenkiseksi. Ja erota saa, on oikein erota, jos ei kirkkoa hyväksy. Vapaa maa, meillä on uskonvapaus. Kirkkomme on tarkka siitä.

        Toki jokainen juoksee vain niin lujaa kuin pystyy. Me tuomme Jeesukselle syntimme ja Jeesus antaa meille pyhyytemme, sanoi seppä Paavo Ruotsalaiselle. Ja Paavo tajusi uskonvanhurskauden suuren salaisuuden.

        Niin meidän kirkkommekin. Se pyhyys mitä kussakin ehkä on, on Jeesuksen pyhyyttä, lahja jokaiselle uskovalle.

        Jätit kertomatta siitä kirkon rasismista irtautumisesta. Koska se tapahtui ja kenen profeetan toimesta? Toki se oli julkinen jotta jäsenille ja ei-jäsenille asia tuli selväksi. Smithin ja Youngin nimet mainittiin ja heidän rasistiset opit kumottiin?
        Luulen että huijaat. Mitään julkista irtiottoa ja anteeksipyyntöä ei ole koska muuten linkittäisit sen.
        Joko video on katsottu?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ikuinen periaate on ikuinen avioliitto, jossa moniavioisuus on sallittua. Ihanne on yksiavioisuus, muttei moniavioisuus ole mikään paha asia, vaan hyvä asia, jos se tehdään sitä koskevien sääntöjen mukaan ja maan lakeja kunnioittaen. Taivaassa ollaan niinkuin taivaassa ollaan, sitä ei edes ymmärrä etukäteen.

        Laillisessa avioliitossa vaan seksiä, yhdyntää. Turha syyttää juuri mormoneja seksuaalirikkeistä, haureus ja huoruus on käskyjen rikkomista uskoon tulleilta. Meidän kirkossa on tapana vapaaehtoisesti, sydämen uskon takia, noudattaa käskyjä. Monet eronneet eivät ole sitä tajunneet, vaan ovat luulleet oppia lakihenkiseksi. Ja erota saa, on oikein erota, jos ei kirkkoa hyväksy. Vapaa maa, meillä on uskonvapaus. Kirkkomme on tarkka siitä.

        Toki jokainen juoksee vain niin lujaa kuin pystyy. Me tuomme Jeesukselle syntimme ja Jeesus antaa meille pyhyytemme, sanoi seppä Paavo Ruotsalaiselle. Ja Paavo tajusi uskonvanhurskauden suuren salaisuuden.

        Niin meidän kirkkommekin. Se pyhyys mitä kussakin ehkä on, on Jeesuksen pyhyyttä, lahja jokaiselle uskovalle.

        MONIavioisuus on ikuinen periaate oppienne mukaan. Milloin se muka on kumottu? Olli yrittää keksiä uutta teologiaa, koska oikea on häelle liian kiusallinen. Onko kirkko kiistänyt Brihgam Youngin opetukset, että vain moniavioisuutta harjoittavat pääsevät korotuseen? Palstan entisen nestorin mukaan se vaatimus voidaan saattaa kohdalleen tuhatvuotisen valtakunnan aikana, mikäli maan päällä ei voida.

        Moninainti oli laitonta kirkkosi alkuaikoinakin. Muu oli huoruutta. Smithän naiskenteli lisäksi kavereidensakin vaimoja.

        Tuollaisessa touhussa ei ollut mitään pyhää!

        Yrittää vaan jatkaa turhaa vänkäystäsi. Sanoin jo oleellisen.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Yrittää vaan jatkaa turhaa vänkäystäsi. Sanoin jo oleellisen.

        "Joseph Smithin aikaan yksiavioisuus oli Yhdysvalloissa ainoa laillinen avioliittomuoto."
        Suora lainaus kirkkosi virallisesta nettijulkaisusta.

        Kirkkonne toisesta virallisesta artikkelista löytyy seuraava lainaus:
        "Manifestissa ilmoitettiin presidentti Woodruffin aikomus alistua Yhdysvaltain lakeihin. Siinä ei sanottu mitään muiden maiden laeista. Siitä lähtien kun Meksikoon ja Kanadaan oli perustettu siirtokuntia, kirkon johtajat olivat suorittaneet niissä maissa pluraaliavioliittoon vihkimisiä. Lokakuun 1890 jälkeen pluraaliavioliittoja solmittiin siellä edelleen kaikessa hiljaisuudessa." Tässä kohdin kirkkonne julkaisu sopivasti "unohtaa" mainita että moniavioisuus oli laitonta 1890 ja sen jälkeen myös Meksikossa ja Kanadassa.
        Tietysti tuo sopii mormonien ajatusmaailmaan sillä eiväthän muiden maiden kuin USA:n lait nyt niin kumoisia ole. USA:han se pyhä maa on.

        ps- katsoitko jo videon?

        Ei tuossa mikään niin ihmeellistä ole. Moniavioisuus oli monessa vaiheessa maanalaista ja kirkossa hyväksyttyä, vaikka maallisessa lainkäytössä ei. Taivaassa myös hyväksyttyä. Patriarkoilla oli hyväksyttyä.

        Yksiavioisuus on silti ihanne.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei tuossa mikään niin ihmeellistä ole. Moniavioisuus oli monessa vaiheessa maanalaista ja kirkossa hyväksyttyä, vaikka maallisessa lainkäytössä ei. Taivaassa myös hyväksyttyä. Patriarkoilla oli hyväksyttyä.

        Yksiavioisuus on silti ihanne.

        Moniavioisuus on ollut laitonta kaikissa niissä maissa missä sitä mormonit harjoittivat ja nimenomaan silloin kun kirkko on sitä harjoittanut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Moniavioisuus on ollut laitonta kaikissa niissä maissa missä sitä mormonit harjoittivat ja nimenomaan silloin kun kirkko on sitä harjoittanut.

        Vastasin jo edellä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Vastasin jo edellä.

        Eli laittomia puuhia harrastettiin kirkossasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli laittomia puuhia harrastettiin kirkossasi.

        Vastasin jo edellä, ja tuo on siitä olkiukko.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Vastasin jo edellä.

        Vastasit: "Ei tuossa mikään niin ihmeellistä ole."
        Mielestäsi siis valtion lakien rikkominen "ei niin ihmeellistä ole".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vastasit: "Ei tuossa mikään niin ihmeellistä ole."
        Mielestäsi siis valtion lakien rikkominen "ei niin ihmeellistä ole".

        Jos kirkolla on paremmat lait niin sehän on hyvä vaan noudattaa niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinun mukaasihan Smith on saanut irstailunsa pikkutyttöjen kanssa anteeksi, samoin Snow hirmutekonsa.

        Kaikki muut synnit voi saada anteeksi paitsi Pyhän Hengen pilkan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tietenkään luterilaiset eivät maininneet nimeltä Smithiä ja Youngia vaan Lutherin, kun irtisanoutuivat tämän antisemitismistä.
        Ympäripyöreät ei saa puhua pahaa toisista eivät ole mitään irtisanoutumista.

        Ei Luther ollut suinkaan rasisti vaikka arvosteli Juutalaisia kovin sanoin, mutta katui tuota myöhemmin. Luther suuttui, kun Juutalaiset eivät ottaneet Jeesusta vastaan uskonpuhdistuksen jälkeen. Ja sai suutuakkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsis. Jumalanne syyksihän rasismin laitatte. Mormonithan muka rukoilivat pitkään Jumalaa ja saivat vuonna 1978 Jumalalta ilmoituksen, että rasismin voi nyt lopettaa. Kirkko siis ei ole sanoutunut irti aiemmasta rasismista, vaan väittää sen olleen Jumalan tahto. Myöskään moninaintiopista kirkko ei ole sanoutunut irti, vaan pitää sitä IKUISEN PERIAATTEENA.

        Ja rasismi oli pakko lopettaa, kun muuten mormonit olisi kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitätkö sinä perkelettä? Eikö jumala ole kaiken luoja, siis myös helvetin?

        Mutta perkeleen vuoksi on helvetti. ja siitä saamme "kiittää" perkelettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joseph Smithin aikaan yksiavioisuus oli Yhdysvalloissa ainoa laillinen avioliittomuoto."
        Suora lainaus kirkkosi virallisesta nettijulkaisusta.

        Kirkkonne toisesta virallisesta artikkelista löytyy seuraava lainaus:
        "Manifestissa ilmoitettiin presidentti Woodruffin aikomus alistua Yhdysvaltain lakeihin. Siinä ei sanottu mitään muiden maiden laeista. Siitä lähtien kun Meksikoon ja Kanadaan oli perustettu siirtokuntia, kirkon johtajat olivat suorittaneet niissä maissa pluraaliavioliittoon vihkimisiä. Lokakuun 1890 jälkeen pluraaliavioliittoja solmittiin siellä edelleen kaikessa hiljaisuudessa." Tässä kohdin kirkkonne julkaisu sopivasti "unohtaa" mainita että moniavioisuus oli laitonta 1890 ja sen jälkeen myös Meksikossa ja Kanadassa.
        Tietysti tuo sopii mormonien ajatusmaailmaan sillä eiväthän muiden maiden kuin USA:n lait nyt niin kumoisia ole. USA:han se pyhä maa on.

        ps- katsoitko jo videon?

        Vain pakon edessä mormonit luopui muodollisesti moniaviosta. Se jatkui pitkään piilossa. Ja on kai vieläkin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe