Ministerit Leppä ja Haatainen vetoaa suomalaisiin

: Menkää töihin maatiloille ja puutarhoihin – ”Nyt on töitä kaikille”
Lomautettavien suomalaisten on syytä hakeutua töihin Suomen maatiloille ja puutarhoille, kehottaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk).

Niin Leppä kuin työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoivat vakavasta huolesta, joka liittyy tilojen ja puutarhojen kausityövoimaan Suomessa, kun tavallisesti ulkomailta Suomeen tullut työvoima ei nyt pääse tavalliseen tapaan Suomeen rajasulkujen takia. Haatainen ja Leppä ovat ”erittäin tietoisia” maatilojen hädästä.

Haatainen kertoo lukemattomista huolestuneista kyselyistä, jotka liittyvät ulkomaisen työvoiman saantiin. Haataisen mukaan erityisesti kausityöntekijöiden saanti marjatiloille ja maatalouteen huolestuttaa. Ratkaisuja työvoiman maahantuloon haetaan ratkaisuja työryhmässä, joka kokoontuu tällä hetkellä päivittäin. Tavoitteena on varmistaa välttämättömän työmatkaliikenteen maahantulo poikkeustilanteessa.

Maahan tulevien kausityöntekijöiden määrä tulee Haataisen mukaan olemaan Suomessa nyt merkittävästi pienempi kuin tavallisesti. Haataisen mukaan näihin töihin ohjataan nyt mahdollisimman paljon kotimaista työvoimaa. Lisäksi valmistellaan poikkeuspykäliä, joiden avulla maassa jo oleva ulkomainen työvoima pääsee näihin töihin ja joustavasti myös vaihtamaan työpaikkaa satokauden edetessä.
Töitä kaikille, jotka ”kynnelle kykenevät”

Leppä sanoi suoraan, ettei kausityötä riitä kaikille tiloille. Hän vetosi kaikkiin työntekijöihin, jotka nyt ovat lomautettuna tai töitä vailla.

”Maatiloilla ja puutarhoilla on nyt töitä tarjolla”, Leppä sanoi.

”Ruokaa tuottavilla tiloilla on nyt töitä kaikille, jotka kynnelle kykenevät.”

Huoltovarmuuden kannalta kriittiset työntekijät pyritään saamaan Suomeen. Lepän mukaan ilman ulkopuolista työvoimaa on vaarana, että satokauden työt jäävät tekemättä ja sato tuottamatta ja nostamatta.

”Tätä me emme halua”, Leppä sanoi ja kertoi, että ratkaisuja tilanteeseen etsitään jatkuvasti.

”On kuitenkin rehellisesti sanottava, että kaikkien tilojen kausityövoiman tarpeeseen ei todennäköisesti pystytä vastaamaan.”


Suomen maatiloilla ja puutarhoilla on hätä kausityövoiman saatavuudesta. Tavallisesti kausityövoimaa on tullut ulkomailta, mutta nyt tiloille tarvitaan suomalaista työvoimaa. Ministeri vetoaa nyt kaikkiin lomautettuihin ja työtä vailla oleviin suomalaisiin, jotta sato saadaan tuotettua ja nostettua. Kyse on myös Suomen huoltovarmuudesta.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Miten Suomi pärjäisikään ilman keskustaa..ei mitenkään !

Äänestä
  • Mahdotonta, ruoka loppuisi.

    Äänestä

Asia on hyvin helppo ratkaista. Työttömyysturvan ammattisuoja pois eikä karenssia kompensoida toimeentulotuella.
Haataisella riittää kyllä kantti viedä ikävät asiat läpi.

Äänestä
  • asia on helppo,
    tukipummit alkaa maksamaan palkkaa työstä,
    niin tekiöitä riittää,

    tai tekee itse,
    niin se markkinatalous toimii,

    nyt ei tule halpoja kuleja ulukomailta...

    Äänestä

Ei onnistu! Suomi on itse tuhonnut omaa tuotantoaan, kun on samaan aikaan vähän koulutusta vaativan työn palkkoja poljettu, haalittu maahan köyhiä siirtolaisia halpatyövoimaksi ja hiljalleen nostettu sosiaaliturvan taso korkeaksi suhteessa pienimpiin palkkoihin.

Äänestä
  • Kriisit opettaa tähänkin, tulee mallit että työ kelpaa. Ei siinä ole muuta mallia, maaherroja ei tarvita makoilemassa sosiaalituilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kriisit opettaa tähänkin, tulee mallit että työ kelpaa. Ei siinä ole muuta mallia, maaherroja ei tarvita makoilemassa sosiaalituilla.

    Kiinnostava kommentti. Itse asiassa vanhan läänilaitoksen ja maaherrojen poistaminen on kenties suurin yksittäinen este sille, ettei sote-uudistusta saa tehtyä. Joku historiaa tuntematon ääliö päätti lakkauttaa satoja vuosia vanhan läänilaitoksen, joka olisi voinut ottaa sote-palvelut hoitaakseen. Nyt kuntien yläpuolella on oikeastaan vain valtio, jolle ne voisi siirtää, muttei eduskunta ikinä halua sotkeutua ihmisten terveyspalvelujen toteuttamiseen. Sittenhän eduskunnassa joutuisivat oikeasti miettimään, paljonko sote-palvelut maksavat. Nyt ne maksut on kätevästi ulkoistettu kunnille ja eduskunnassa voivat säätää kunnille uusia velvoitteita ja kansanedustajat sitten kehuvat uutisissa itseään kuinka ovat niin hienoja ihmisiä kun säätävät lisää sosiaalietuuslakeja (jotka sitten kunnat joutuu maksamaan).

    Äänestä

oliko muuten nallellakin tila jossain

työvoimaa tarjolla

tosin naiset ja tytöt pitää viijä pois työn ajaksi

Äänestä

Eikös persut voisi nyt laittaa ratkaisemaan tämän työvoimapulan. Hehän on jatkuvasti vaatineet rajojen kiinni panemista ulkomaalaisilta. Nyt heidän unelmansa on toteutunut. Pyytäkää nyt ihmeessä persuilta ratkaisukeinoa tähän. Pitäähän heillä sellainen olla, koska ei rajojen kiinni panemisen seuraukset voi heillekään yllätyksenä tulla.

Äänestä
  • Ratkaisu on hyvin helppo. Jakomäen betonieriöissä makaavat sosiaalipummit ja viherpiipertäjät vaan peltotöihin/kasvihuoneisiin niin saadaan nekin tekemään jotakin vastinetta sillä valtavalle tuelle mitä yhteiskunta heille syytää joka kuukausi.
    Meillä ei ole oikeasti työvoimapulaa vaan työhaluttomuutta.

    Äänestä

Biohazardi-leppä painukoot helvettiin.

Äänestä

Lasinsirpaleita kepulaisten viljalaareihin.

Äänestä

Haataisen kannattaa huolehtia omista vastuista sekä tehtävistä, Haataisen johtama ministeriö ja sen alaisuuteen kuuluva huoltovarmuuskeskus toimitti huonolaatuisia suojaimia Kiinasta , hämäräkauppiaiden kanssa solmitulla 5 miljoonan tappi rahalla, eivät ole kelvollisia suoja pulaa poteviin sairaaloihin, vanhuksille täyttää laatu vaatimukset hoitokoteihin, missä muutenkin on kuolemia ollut paljon.

Äänestä
  • Mitä eroa on ministereillä Leppä ja Haatainen?

    Se, että Leppää ajaa äänestäjiensä etua, Haatainen taas kusee niitä silmään!

    Äänestä

Thl johto olisi syytä vaihtaa työpaikkaa ,koska soveltuvuus marjan poimintaa hyvä.

Äänestä

Huoltovarmuuskeskuksen johtajana toimii Harakan hyvä kaveri Tomi Lounemaa, ehdotti ja ajoi myös itse kyseistä henkilöä tehtävään, jota ei selvästikään pysty hoitamaan.

Äänestä

EI+MISSÄÄN+NIMESSÄ+PIDÄ+MAATILOILLE+ORJATÖIHIN+KENENKÄÄN+PIDÄ+LÄHTEÄ+9+E+PÄIVÄ+++RUOKA.+LÄHETÄÄN+TÄSTÄ++:++30+E+TUNTI,+PASKASENTYÖN+LISÄ+30+%,+8+TUNTIA+PÄIVÄ+40+TUNTIA+VIIKKO,+LA,+SU+TYÖT+300+%,+MAATILAN+PITÄÄ+OLLA+KONEELLISTETTU+100+%.+MÄTTÄKÖÖN+LEPPÄ+JA+HAATAINEN+PASKAA.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

: Menkää töihin maatiloille ja puutarhoihin – ”Nyt on töitä kaikille”
Lomautettavien suomalaisten on syytä hakeutua töihin Suomen maatiloille ja puutarhoille, kehottaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk).

Niin Leppä kuin työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoivat vakavasta huolesta, joka liittyy tilojen ja puutarhojen kausityövoimaan Suomessa, kun tavallisesti ulkomailta Suomeen tullut työvoima ei nyt pääse tavalliseen tapaan Suomeen rajasulkujen takia. Haatainen ja Leppä ovat ”erittäin tietoisia” maatilojen hädästä.

Haatainen kertoo lukemattomista huolestuneista kyselyistä, jotka liittyvät ulkomaisen työvoiman saantiin. Haataisen mukaan erityisesti kausityöntekijöiden saanti marjatiloille ja maatalouteen huolestuttaa. Ratkaisuja työvoiman maahantuloon haetaan ratkaisuja työryhmässä, joka kokoontuu tällä hetkellä päivittäin. Tavoitteena on varmistaa välttämättömän työmatkaliikenteen maahantulo poikkeustilanteessa.

Maahan tulevien kausityöntekijöiden määrä tulee Haataisen mukaan olemaan Suomessa nyt merkittävästi pienempi kuin tavallisesti. Haataisen mukaan näihin töihin ohjataan nyt mahdollisimman paljon kotimaista työvoimaa. Lisäksi valmistellaan poikkeuspykäliä, joiden avulla maassa jo oleva ulkomainen työvoima pääsee näihin töihin ja joustavasti myös vaihtamaan työpaikkaa satokauden edetessä.
Töitä kaikille, jotka ”kynnelle kykenevät”

Leppä sanoi suoraan, ettei kausityötä riitä kaikille tiloille. Hän vetosi kaikkiin työntekijöihin, jotka nyt ovat lomautettuna tai töitä vailla.

”Maatiloilla ja puutarhoilla on nyt töitä tarjolla”, Leppä sanoi.

”Ruokaa tuottavilla tiloilla on nyt töitä kaikille, jotka kynnelle kykenevät.”

Huoltovarmuuden kannalta kriittiset työntekijät pyritään saamaan Suomeen. Lepän mukaan ilman ulkopuolista työvoimaa on vaarana, että satokauden työt jäävät tekemättä ja sato tuottamatta ja nostamatta.

”Tätä me emme halua”, Leppä sanoi ja kertoi, että ratkaisuja tilanteeseen etsitään jatkuvasti.

”On kuitenkin rehellisesti sanottava, että kaikkien tilojen kausityövoiman tarpeeseen ei todennäköisesti pystytä vastaamaan.”


Suomen maatiloilla ja puutarhoilla on hätä kausityövoiman saatavuudesta. Tavallisesti kausityövoimaa on tullut ulkomailta, mutta nyt tiloille tarvitaan suomalaista työvoimaa. Ministeri vetoaa nyt kaikkiin lomautettuihin ja työtä vailla oleviin suomalaisiin, jotta sato saadaan tuotettua ja nostettua. Kyse on myös Suomen huoltovarmuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu