Työrukkanen suomenkieltä vastaan - von Kothen

Surullisenkuulu Casimir von Kothen oli eliittimme ruotsikiihkoisen enemmistön työrukkanen suomen kielen jarruttamiseksi.
K. aikaansai häikäilemättömyydellä vuoden 1872 uuden koululain, joka palautti pakollisuuden venäjän opiskeluun.

Ruotsikiihkoiset olivat siten saavuttaneet tavoitteen, jonka hyväksi he olivat muissa asioissa hännystelleet venäläisiä.
Venäjän pakollisuutta he tavoittelivat siksi, että sen seurauksena suomenkieli vähitellen häviäisi. He eivät uskoneet että maa voisi toimia kolmikielisenä, eivätkä sitä, että venäjää olisi sivussa.
Tavoitteen tultua saavutetuksi Senaatti erotti K:n. Tämän toimet olivat nostaneet valtiopäivillä ja koko maassa vastustusta ja levottomuutta.

Kuten tunnettua Keisari Aleksanteri II mm. oli määrännyt vuonna 1863 valinnaisuuden kieliopintoihin ja siten poistanut venäjäpakon.
Keisarimme omin sanoin " Antakaa oppilaiden itse valita, tahtovatko he lukea venäjää, ranskaa, saksaa vai suomea. Tällöin saadaan tuloksia aikaan. Sanokaa Senaatille, että järjestävät asian."
Kenraalikuvernööri Berg oli sekavin tuntein vienyt käskyn Senaatille.

Miten siis K. toimi etenkin Suomessa:
K. oli epäilemättä toimelias sotilas. Tälle henkinen venäläisyys oli mm. mielivaltaisuutta, jossa Suomen laeilla ei ollut merkitystä.

Viipurin läänin kuvernöörinä K. mm. lakkautti 1847 Kanavan, ensimmäisen suomenkielisen kantaaottavan sanomalehden ja Saiman, jonka kirjoituksessa J.V.Snellman oli kritisoinut K:a.
K:n vaatimuksesta Senaatti oli alistanut sensorit kuvernöörien käskyjen toteuttajiksi.

Toimittuaan mm. kenraalikuvernöörin apulaisena sota-asioissa
ja luotuaan mielivaltaisuudellaan yleistä tyytymättämyyttä, K. sai eron (=erotettiin) tehtävistään 1859.
Sotilasansioistaan Venäjällä K. korotettiin kenraaliluutnantiksi ja kutsuttiin Venäjän Hallitsevan Senaatin jäseneksi.

K. palasi Suomeen ja nimitettiin 1869 vanhoillisen kenraalikuvernööri Adlerbergin järjestämänä yliopiston v.t. sijaiskansleriksi ja perustetun koulutoimen ylihallituksen puheenjohtajaksi. K. teki toki tarpeellisiakin uudistuksia.

Viha suomenkieltä kohtaan ilmeni eri tavoilla. K. mm. siirrätti suomenkielisten koulujen lippulaivan Suomalaisen Normaalilyseon Hämeenlinnaan - pois eliitin silmistä.
Samoin K. jarrutti suomenkielisten (etenkin yliopistoon johtavien) koulujen perustamista ja rahoittamista (ruotsinkielisiä kyllä rahoitettiin).

Adlerberg ja Kothenkin olivat seuraus olojen tiukentumisesta
Venäjällä johtuen toistuneista murhayrityksistä keisaria vastaan. Milloin Aleksanteri II joutui Talvipalatsia kiertäessään juoksemaan mutkia laukausten tieltä, milloin räjäytettiin osa Talvipalatsista ja suomenmaalaiset henkivartiosotilaat sen mukana.

Vain Suomi oli rauhallinen ja kiitollinen keisarilleen. Vain jotkut elämöivät julkisesti Venäjää vastaan, ja karkoitettiin Ruotsiin (kuten A.E. Nordenskiöld).
Kothenista päästiin vihdoin eroon vuonna 1874 .
Työrukkanen siirtyi Mecklenburgiin suojaan kansamme inholta.

Ikävä tosiasia on, että Eduskuntamme ei ole saanut tämän päivän von Kotheneita sivuun rajoittamasta suomalaisten kieliopintoja ja henkisiä yhteyksiä Eurooppaan ja muuhun maailmaan.
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Von Kothen oli aikansa ilmiö.

Paksua valetta: "Ikävä tosiasia on, että Eduskuntamme ei ole saanut tämän päivän von Kotheneita sivuun rajoittamasta suomalaisten kieliopintoja ja henkisiä yhteyksiä Eurooppaan ja muuhun maailmaan."

Tuon suurempaa pötyä on jo vaikea kehittää.

Suomen koululaitoksessa on täysi mahdollisuus valita useista kielistä molempien kotimaisten lisäksi.

Yliopistoissa lienee tarjolla jopa kymmeniä kieliä.Lisäksi on mahdollisuus opiskella kansanopistoissa ja tietenkin matkustaa ulkomaille.

"Henkisiä yhteyksiä" muuhun maailmaan ei rajoita mikään,

Äänestä
  • Tietysti+on+mahdollisuus+valita+lisäkieliä+ruotsin,+ja+lähes+kaikkien+helpohkona+hyötykielenä+valitseman+englannin+lisäksi.+Useimmat+eivät+kuitenkaan+näin+tee,+koska+koulussa+opitaan+muutakin+kuin+kieliä,+ja+kielet+vaativat+runsaasti+aikaa+ja+voimia.+Monilla+ei+ole+erityistä+kielilahjakkuutta.+Vastaavasti+monet+kielilahjakkaat+vaivoin+selviytyvät+esimerkiksi+matematiikasta.Siksi+ei+tulisi+loukata+nuoren+oikeutta+opiskella+valikoimasta+niitä+kieliä+mitä+tämä+katsoo+tarvitsevansa.+Tutkitusti+noin+45%+haluaa+lukea+ruotsia,+mutta+noin++55%+sen+sijaan+jotain+muuta+vierasta+kieltä+-+mutta+eivät+saa+näin+tehdä.+Ei+pitäisi+olla+vaikeaa+tunnustaa,+että+tämä+on+rajoite.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti+on+mahdollisuus+valita+lisäkieliä+ruotsin,+ja+lähes+kaikkien+helpohkona+hyötykielenä+valitseman+englannin+lisäksi.+Useimmat+eivät+kuitenkaan+näin+tee,+koska+koulussa+opitaan+muutakin+kuin+kieliä,+ja+kielet+vaativat+runsaasti+aikaa+ja+voimia.+Monilla+ei+ole+erityistä+kielilahjakkuutta.+Vastaavasti+monet+kielilahjakkaat+vaivoin+selviytyvät+esimerkiksi+matematiikasta.Siksi+ei+tulisi+loukata+nuoren+oikeutta+opiskella+valikoimasta+niitä+kieliä+mitä+tämä+katsoo+tarvitsevansa.+Tutkitusti+noin+45%+haluaa+lukea+ruotsia,+mutta+noin++55%+sen+sijaan+jotain+muuta+vierasta+kieltä+-+mutta+eivät+saa+näin+tehdä.+Ei+pitäisi+olla+vaikeaa+tunnustaa,+että+tämä+on+rajoite.

    Koululait on asiantuntijoiden laatimat ja eduskunnassa hyväksytyt.

    Ruotsi on toinen kotimainen kieli. Sen lisäksi on oppikoulussa mahdollista lukea kahta muuta kieltä.

    Mikään ei estä opiskelemasta kieliä niin paljonkuin haluaa. Tuskin ne minkään maan koulussa ovat sen suuremmin valittavina kuin meilläkään.

    Svekotrolli taas yrittää viisastella.
    Vuorokaudessa on 24 tuntia ! Se kyllä rajoittaa kielten opiskelua, kun muitakin kouluaineita on ja monissa niistä harjoitustehtäviä, kuten matematiikassa ja muissa kielissä.

    Stallarin tavanomaista viisastelua.
    Ei kukaan opiskele 24 tuntia/vrk. Monet eivät tee koulutuntien ulkopuolella yhtikäs mitään opiskelun eteen.

    Jos halua on,riittää kyllä aikaa vaikka kolmannen vieraan kielen opiskeluun.

    Äänestä

  • Ruotsi+ei+ole+'toinen+kotimainen'+kieli+89%+suomalaisista.+Koko+käsite+on+Folktingetin+keksintö.

    1Äänestä

Suomen+pitäisi+ottaa+mallia+Virosta,+siellä+ei+entisen+miehittäjän+kieltä+virallistettu.Ruotsinkielisiä+on+manner-Suomen+asukkaista+alee+5%.Kaksikielisyys+on+Suomessa+tarpeeton,+ei+Virossakaan+ole,+vaikka+Venäläisten+osuus+on+paljon+suurempi,+kuin+Suomessa+ruotsalaisten+osuus.

1Äänestä
  • Ensimmäinen täysin kaksikielinen koulu on jo toiminnassa Virossa. Tallinnassa vuosi sitten toimintansa aloittaneessa Avatud koolissa (suom. Avoin koulu) opetus tapahtuu puoliksi viroksi, puoliksi venäjäksi.

    Avatud kool on yksityiskoulu, jossa lukuvuosi maksaa 1 500 euroa. Se on Viron palkkatasoon nähden melko korkea hinta.

    Kaksikielisten koulujen puolustajat haluavatkin, että mahdollisuus kaksikieliseen opetukseen tarjotaan tulevaisuudessa kaikille lapsille myös julkisissa kouluissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäinen täysin kaksikielinen koulu on jo toiminnassa Virossa. Tallinnassa vuosi sitten toimintansa aloittaneessa Avatud koolissa (suom. Avoin koulu) opetus tapahtuu puoliksi viroksi, puoliksi venäjäksi.

    Venäjä ei ole virallinen kieli Virossa, venäjän kielen opiskelu ei ole Virossa pakollista.
    Virossa virkamiesten ei tarvitse osata venäjää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäinen täysin kaksikielinen koulu on jo toiminnassa Virossa. Tallinnassa vuosi sitten toimintansa aloittaneessa Avatud koolissa (suom. Avoin koulu) opetus tapahtuu puoliksi viroksi, puoliksi venäjäksi.

    Avatud kool on yksityiskoulu, jossa lukuvuosi maksaa 1 500 euroa. Se on Viron palkkatasoon nähden melko korkea hinta.

    Kaksikielisten koulujen puolustajat haluavatkin, että mahdollisuus kaksikieliseen opetukseen tarjotaan tulevaisuudessa kaikille lapsille myös julkisissa kouluissa.

    Kyllähän esim. Joensuussakin on venäjänkielinen koulu. Eihän tästä ole kysymys. Varmasti eivät virolaiset halua venäjää toiseksi viralliseksi kieleksi.
    Milloin Ruotsissa on suomenkielinen koulu tai Ahvenanmaalla....?

    1Äänestä

Ja hölmön suvun jäsen Mikael von Kothen sai palkaksi hännystelystään venäläisiltä pistimestä.

Äänestä
  • Palkittiin myös kenraalimajuri ja Suomea kurittaneen Sapelisenaatin senaattori Alexander von Kothen vuonna 1920 venäläisbolsujen vankilassa.
    Pistimen sijaan näivetettiin hengiltä. Ei siis saanut edes kunnialla kuolla.
    Keisarikunnan kaaduttua ja tultuaan erotetuksi senaatista vuonna 1917 palasi tämä Venäjälle.
    Lähes mikään nykyRuotsin tai oman entisen eliittimme "ruotsalaissuku" ei ollut alkuaan ruotsalainen. Niinpä esimerkiksi von Kothenien juuret olivat virolaisesta maarahvaasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkittiin myös kenraalimajuri ja Suomea kurittaneen Sapelisenaatin senaattori Alexander von Kothen vuonna 1920 venäläisbolsujen vankilassa.
    Pistimen sijaan näivetettiin hengiltä. Ei siis saanut edes kunnialla kuolla.
    Keisarikunnan kaaduttua ja tultuaan erotetuksi senaatista vuonna 1917 palasi tämä Venäjälle.
    Lähes mikään nykyRuotsin tai oman entisen eliittimme "ruotsalaissuku" ei ollut alkuaan ruotsalainen. Niinpä esimerkiksi von Kothenien juuret olivat virolaisesta maarahvaasta.

    Venäläisillä oli rotuvihaa jopa suomalaisia kohtaan, vaikka meikäläisiä kohdeltiin yhteiskuntaluokan takia hellemmin. Germaanisen yläluokan romahdettua Venäjällä ensimmäisen maailmansodan aikana uskalsi venäläinenkin todeta tsaarin saksalaisesta vaimosta, että 'Hän on pysynyt tälle kansalle vieraana'. Varallisuus ja elintaso eivät ole ainoita syitä miksi Venäjälle ei mene pysyvästi ulkomaalaisista kuin laittomat siirtolaiset ja Pekka Viljakaisen tapaiset suomalaiset hölmöt. Eniten minua huvittaa venäläisissä se Assadin serkkupojan Rami Makhloufin vainoaminen. Putin ei edes kysynyt Assadilta sitä miten Assadin suku aikoo kuitata sotavelkansa. Venäjällä vielä nykypäovänäkin jännällä tavalla tsaarin suosikeista voi tulla raatoja.

    Äänestä

  • Germaanit ja slaavit ovat ovat kaikki indoeurooppalaisia, toisin kuin me suomalaiset, virolaiset ja mongoolit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Surullisenkuulu Casimir von Kothen oli eliittimme ruotsikiihkoisen enemmistön työrukkanen suomen kielen jarruttamiseksi.
K. aikaansai häikäilemättömyydellä vuoden 1872 uuden koululain, joka palautti pakollisuuden venäjän opiskeluun.

Ruotsikiihkoiset olivat siten saavuttaneet tavoitteen, jonka hyväksi he olivat muissa asioissa hännystelleet venäläisiä.
Venäjän pakollisuutta he tavoittelivat siksi, että sen seurauksena suomenkieli vähitellen häviäisi. He eivät uskoneet että maa voisi toimia kolmikielisenä, eivätkä sitä, että venäjää olisi sivussa.
Tavoitteen tultua saavutetuksi Senaatti erotti K:n. Tämän toimet olivat nostaneet valtiopäivillä ja koko maassa vastustusta ja levottomuutta.

Kuten tunnettua Keisari Aleksanteri II mm. oli määrännyt vuonna 1863 valinnaisuuden kieliopintoihin ja siten poistanut venäjäpakon.
Keisarimme omin sanoin " Antakaa oppilaiden itse valita, tahtovatko he lukea venäjää, ranskaa, saksaa vai suomea. Tällöin saadaan tuloksia aikaan. Sanokaa Senaatille, että järjestävät asian."
Kenraalikuvernööri Berg oli sekavin tuntein vienyt käskyn Senaatille.

Miten siis K. toimi etenkin Suomessa:
K. oli epäilemättä toimelias sotilas. Tälle henkinen venäläisyys oli mm. mielivaltaisuutta, jossa Suomen laeilla ei ollut merkitystä.

Viipurin läänin kuvernöörinä K. mm. lakkautti 1847 Kanavan, ensimmäisen suomenkielisen kantaaottavan sanomalehden ja Saiman, jonka kirjoituksessa J.V.Snellman oli kritisoinut K:a.
K:n vaatimuksesta Senaatti oli alistanut sensorit kuvernöörien käskyjen toteuttajiksi.

Toimittuaan mm. kenraalikuvernöörin apulaisena sota-asioissa
ja luotuaan mielivaltaisuudellaan yleistä tyytymättämyyttä, K. sai eron (=erotettiin) tehtävistään 1859.
Sotilasansioistaan Venäjällä K. korotettiin kenraaliluutnantiksi ja kutsuttiin Venäjän Hallitsevan Senaatin jäseneksi.

K. palasi Suomeen ja nimitettiin 1869 vanhoillisen kenraalikuvernööri Adlerbergin järjestämänä yliopiston v.t. sijaiskansleriksi ja perustetun koulutoimen ylihallituksen puheenjohtajaksi. K. teki toki tarpeellisiakin uudistuksia.

Viha suomenkieltä kohtaan ilmeni eri tavoilla. K. mm. siirrätti suomenkielisten koulujen lippulaivan Suomalaisen Normaalilyseon Hämeenlinnaan - pois eliitin silmistä.
Samoin K. jarrutti suomenkielisten (etenkin yliopistoon johtavien) koulujen perustamista ja rahoittamista (ruotsinkielisiä kyllä rahoitettiin).

Adlerberg ja Kothenkin olivat seuraus olojen tiukentumisesta
Venäjällä johtuen toistuneista murhayrityksistä keisaria vastaan. Milloin Aleksanteri II joutui Talvipalatsia kiertäessään juoksemaan mutkia laukausten tieltä, milloin räjäytettiin osa Talvipalatsista ja suomenmaalaiset henkivartiosotilaat sen mukana.

Vain Suomi oli rauhallinen ja kiitollinen keisarilleen. Vain jotkut elämöivät julkisesti Venäjää vastaan, ja karkoitettiin Ruotsiin (kuten A.E. Nordenskiöld).
Kothenista päästiin vihdoin eroon vuonna 1874 .
Työrukkanen siirtyi Mecklenburgiin suojaan kansamme inholta.

Ikävä tosiasia on, että Eduskuntamme ei ole saanut tämän päivän von Kotheneita sivuun rajoittamasta suomalaisten kieliopintoja ja henkisiä yhteyksiä Eurooppaan ja muuhun maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu