USA on jo nyt hävinnyt koronataistelun Kiinalle 6-2

Ja lisää kiekkoja sataa USA:n verkkoon.

Kiinalaisia kuoli koronavirukseen vain 2 ihmistä miljoonaa kohden mutta amerikkalaisia on jo kuollut 6 ja epidemia on vasta alullaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiina oli uskomattoman tehokas kääntämään 10 päivässä valtavaksi kehittymässä olleen katastrofin voitoksi. Aktiiviset tapaukset saatiin jyrkkään alamäkeen helmikuun 15.päivän jälkeen. Italiassa ne kasvavat yhä.

Äänestä

USA:ssa pitäisi lyödä täysi eristys päälle mutta kun se ei ole mahdollista. Tulisi liian kalliiksi ja maksaisi Trumpille hänen uudelleenvalintansa.

Joten Trump antaa epidemian kasvaa sietämättömälle tasolle niin että tehohoitopaikat loppuvat kesken. Köyhät kuolevat, rikkaat eristäytyvät odottamaan rokotetta. Rahaa säästyy ja ihmishenkiä menetetään. Tyhmät jenkit äänestävät Trumpin uudelle kaudelle.

Sama rahaa säästyy ihmishenkiä menetetään tyyppinen ratkaisu ongelmaan on käynnissä Ruotsissa. Valitettavasti Ruotsi on meidän rajanaapurimme joten siellä tehdyt virheet aiheuttavat meillä ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja lisää kiekkoja sataa USA:n verkkoon.

Kiinalaisia kuoli koronavirukseen vain 2 ihmistä miljoonaa kohden mutta amerikkalaisia on jo kuollut 6 ja epidemia on vasta alullaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu