Olen itse ollut erossa kaikesta jo toista kuukautta (peruin työt ja olen isäni omaishoitajana).
Pakastin on suuri ja jääkaappi on täysi.
Myös ulkona on jääkaappitavaraa styrox-laatikoissa, sillä sää on vielä riittävän kylmä.
Kaivoin leipäkoneen pitkäaikaisvarastosta, mutten ole vielä ottanut sitä käyttöön.
Parin viikon kuluttua pitää käydä apteekissa ja samalla kaupassa (hengityssuojia on varastossa).
Kuuluuko palstan harvalukuiselle joukolle mitään tällä rintamalla?
Eristäytymisgallup
4
<50
Vastaukset
Kiva että olet täällä ystäväni.
Olemme erittäytyneet isolla perheenä. lapset haluisi leikkiä mutta kuitenkin on kiellettyä monet pihalla olevat siellä leikkivät keskenää.
Minusta tuo meidän eritäytyminen on ikävää jos kukaan muu ei noudata sääntöjä.- Anonyymi
Todellista eristäytymistä, todellakin.
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/moog/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=7603
Etätöitä voin tehdä päivät pitkät. Yksin kotona.
Satuin tällekin palstalle vain kurkistamaan. En silleen ole "palstalainen".
Kai sinulla vilkas some-elämä on kuitenkin? Muutaman viikon kävin jänkhällä hiihtelemässä ja nyt sitten etätöitä kotoa käsin, kunnes kelit vähän vielä lämpenee. Sitten siirrän kotiofficen järven rantaan mökkilaiturille. Se on tällaiselle epäsosiaaliselle erakolle juhla-aikaa, kun anoppikaan ei ravaa alvariinsa ovella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten2963339Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?2032918Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en712514Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.2261973Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"151408Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?421371Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41327Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on241308Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu511267Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi1641256