Hän on huolissaan suuryritysten, pankkien ja superrikkaiden eduista. Hän pelkää, että tämä Korona-epidemia katkaisee näiden 40 vuotta jatkuneen rahan saalistuksen. Siinä on todellakin se vaara, että globalisaatio ei enää palaakaan uomiinsa, vaan rajat pidetään kiinni ja aletaan säännöstellä mm. pankkien ja hedgerahastojen toimintaa. Tehdään todellinen rakennemuutos - ei sellaista, mistä Wahlroos puhuu.
Siitä seuraisi myös, että Suomen kotimarkkinateollisuus elpyisi ja pienetkin yritykset alkaisivat taas toimia täällä halpamaiden sijaan. Tämä olisi isku suurteollisuudelle, kun ne eivät hallitsisi enää markkinoita. Kansainvälisestä kaupasta 60% käydään suurteollisuuden kesken. Siinä vapautuisi markkinoita pienyrityksillekin.
Tällaiset pandemiat luovat mahdollisuuden muuttaa taloussysteemiä. Mahdollisuus pitää hyödyntää. Voi olla, että nykyiset poliitikot ovat niin kiinni vanhassa, että he eivät muutokseen kykene. Uusien voimien on astuttava esiin.
Wahlroosin ulostulossa näkyy hänen arvomaailmansa. Hän on valmis tapattamaan ihmisiä omien ja kaltaistensa etujen ajamiseksi.
0
<50
Björn Wahlroos kehottaa avaamaan rajat ja menemään töihin
86
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Nallella on kotikunta Ruotsissa joten hänellä ei pitäisi olla pääsyä Suomeen. Tavattaessa palautettava välittömästi takaisin Ruotsiin.
- Anonyymi
Björn on bunkkerissaan ja odottaa siellä kunnes maailman väestä 80% on käynyt koronavirusinfektin läpi ja maissa on laumasuoja Björnin suojana. Tätä Björn haluaa nopeuttaa avaamalla "talouden" siis ravintolat, koulut jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Björn on bunkkerissaan ja odottaa siellä kunnes maailman väestä 80% on käynyt koronavirusinfektin läpi ja maissa on laumasuoja Björnin suojana. Tätä Björn haluaa nopeuttaa avaamalla "talouden" siis ravintolat, koulut jne.
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
Hei, muut kuin pääomilla makaajat tietää että harva käy töissä sunnuntaina.
- Anonyymi
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Se on 1 000 euroa kuussa verottoman perustulon paikka 18v Suomessa asuville kirjoilla oleville Suomen kansalaisille! - Anonyymi
Jos jenkkimassat noudattavat sokeasti Trumpin kehotusta, niin koko kansakunnan geeniperimää paranee : )
https://kaksplus.fi/threads/jos-jenkkimassat-noudattavat-sokeasti-trumpin-kehotusta-niin-koko-kansakunnan-geeniperimaeae-paranee.2530131/
Björn toivoo Suomessa varmaan samaa.
Halunneeko Trumpin tapaan erityisesti KAIKKI kristityt pääsiäisenä massoina pääsiäiskirkkoon? Onko mammonanpalvojilla jotain erityistä kristittyjä vastaan? Korona on potkaissut vauhtiin setelirahoituksen ja tulee johtamaan rahan arvon alenemiseen kunnolla.Wahlroosin pitäisi nyt vaan keskittyä uusien alojen valtaamiseen ja otettava kunnolla lainaa sanotaaan nyt vaikka pa miljardi euroa alkuun jokan sitten oikeisiin yrityksiin ympäri maailmaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
Taskoitit tällä varmasti Nallea!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Björn on bunkkerissaan ja odottaa siellä kunnes maailman väestä 80% on käynyt koronavirusinfektin läpi ja maissa on laumasuoja Björnin suojana. Tätä Björn haluaa nopeuttaa avaamalla "talouden" siis ravintolat, koulut jne.
valeuutinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Se on 1 000 euroa kuussa verottoman perustulon paikka 18v Suomessa asuville kirjoilla oleville Suomen kansalaisille!valeuutinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Nyt perustulo eli kansalaispalkka tukemaan työläisiä ja yrittäjiä korona-hätätilassa!
Se on 1 000 euroa kuussa verottoman perustulon paikka 18v Suomessa asuville kirjoilla oleville Suomen kansalaisille!Perustulo oli alunperin Björn Wahlroosin idea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Björn on bunkkerissaan ja odottaa siellä kunnes maailman väestä 80% on käynyt koronavirusinfektin läpi ja maissa on laumasuoja Björnin suojana. Tätä Björn haluaa nopeuttaa avaamalla "talouden" siis ravintolat, koulut jne.
pieniä soraääniä on kuulunut: coronavirusta vastaan ei synny pysyvää immuunivastetta
ökyrikkaat joutuvat kökkimään kultaisissa häkeissään ... kui kaua lie
- Anonyymi
Trump sanoi että ei häntä haittaa vaikka ihmisiä kuolee talouden vuoksi.
Äärioikeistoa molemmat.- Anonyymi
Marin sanoi että hän haluaa tappaa kaikki suomalaiset.
- Anonyymi
Ja tuota Trummpettia Huhtasaari peesaa, sairasta menoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuota Trummpettia Huhtasaari peesaa, sairasta menoa!
Trumppi on ameriikan haittapersu,lisäksi vitun tyhmä kuten kotimaan haittapersutkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin sanoi että hän haluaa tappaa kaikki suomalaiset.
Valehtelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuota Trummpettia Huhtasaari peesaa, sairasta menoa!
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Myös Evan johtaja sanoi että talouden takia ihmiset pitää pian vaarantaa. Pelkäävät että finanssikapitalismi ottaa liikaa takkiinsa. Sehän on fakta että 1-2 vuoden poikkeustilakaan tiukkoine rajoituksineen ei tuhoaisi yhteiskuntia, mutta finanssimaailman pelurien bisneksille se olisi pahinta myrkkyä. Kriisejä on ollut ennenkin ja niiden jälkeen kansakunnat nousee taas. Nyt ihminen talouden edelle!
Anonyymi kirjoitti:
Trumppi on ameriikan haittapersu,lisäksi vitun tyhmä kuten kotimaan haittapersutkin
Taasko se persupeikko vaivaa,ota lääkkeet?
- Anonyymi
valeuutinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
valeuutinen
- Anonyymi
Voi ei. Minua säälittää tuo Nallen tilanne. Koko ikänsä on ahkeroinut itseään säästämättä ja nyt elämän työ uhkaa mennä viemäriin. Siis ihan kamalaa.
- Anonyymi
Eihän se ole itse tehnyt omaisuutensa eteen yhtään mitään, laman aikana varsinkaan.
- Anonyymi
Luulisi olevan sillä varallisuudella jotain säästössä, ettei nälkään kuole. Ei säälitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se ole itse tehnyt omaisuutensa eteen yhtään mitään, laman aikana varsinkaan.
Tekihän se hyviä sopimuksia ja antoi potkuja työntekijöille. Sitähän pomokaverit kehuivat hyväksi potkujen jakelijaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekihän se hyviä sopimuksia ja antoi potkuja työntekijöille. Sitähän pomokaverit kehuivat hyväksi potkujen jakelijaksi.
Valtio käytännössä antoi kansan varat Wlahroosille.
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se ole itse tehnyt omaisuutensa eteen yhtään mitään, laman aikana varsinkaan.
Johan tuo pelkilllä maataloustuilla rikastuu. Ei voi mitään, kun raha tulee rahan luo kysymättä ja pyytämättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio käytännössä antoi kansan varat Wlahroosille.
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulisi olevan sillä varallisuudella jotain säästössä, ettei nälkään kuole. Ei säälitä.
Kyllä mummollatarinaa riittää kun kuolla täytyis!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekihän se hyviä sopimuksia ja antoi potkuja työntekijöille. Sitähän pomokaverit kehuivat hyväksi potkujen jakelijaksi.
valeuutinen
- Anonyymi
Nalle vois saada mitä tilaa...
- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Hirveää, Nalle-parka! Miten rahojen käy, jos köyhät työläiset eivät enää jaksa raataa uupumatta pääoman eteen, vaan sairastuvat ja jopa kuolevat!
Mutta älä huoli, Nalle. Raha on ikuista, se jää jälkeesi vaikka kuolisitkin siellä Ruotsissa tehohoitopaikkaa jonottaessasi. Perikunta on vain innoissaan!- Anonyymi
eikös se ruotsi palauttanut kyseisen henkilön pikapikaa suomeen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikös se ruotsi palauttanut kyseisen henkilön pikapikaa suomeen ?
valeuutinen
- Anonyymi
Pelle Miljoona Suomen seuraavaks presidentiks.
- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
Oon elämäni velkaa sulle.
- Anonyymi
Huomenna pitäis eläkeläisen iltapäivätuuriin , saas nährä päästävätkö portista sissään näin coronaaikaan :(
- Anonyymi
Olisihan se kiva itse pysytellä piilossa ja tsekkailla tilien saldoja kun muut henkensä kaupalla jatkaisivat töissä.
- Anonyymi
however kirjoitti:
Ja voisihan ajan käyttää vaikka rahanpesun ohjailuun.
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Koronan jälkeen uhkaa iskeä toinen katastrofi - Porvarien leikkauspolitiikka
https://kaksplus.fi/threads/koronan-jaelkeen-iskee-toinen-katastrofi-porvarien-leikkauspolitiikka.2529860/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
valeuutinen
- Anonyymi
Presidentin linja on oikea. Estetään niin monen suomalaisen kuolema olemalla eristyksissä huhtikuu ja tarvittaessa toukokuu. Sen jälkeen alkaa jälleenrakentaminen. Wahlroos pysykööt Ruotsissa.
- Anonyymi
Monet puhuvat jo järjen äänellä, niin täällä kuin maailmalla: Bill Gates, WHO:n asiantuntijat, Sauli Niinistö, HUS:n epidemiologit, lääkärikansanedustaja Päivi Räsänen, Sari Essayah, Riikka Purra, jopa ilmeisesti Halla-aho samoilla linjoilla...
Nyt on oikea aika kuunnella niitäkin ihmisiä, joiden kanssa normaaleina aikoina on hyviä syitä olla eri mieltä. Juuri nyt nämä ihmiset ovat täysin oikeassa.
Katsokaa Espanjaa. Valtava määrä kuolleita, eikä vielä tietoakaan laumasuojan kehittymisestä. Nyt heidän on siis kuitenkin pakko sulkea koko taloutensa. Laumasuojan hakeminen COVID 19:n kanssa on silkkaa hulluutta, joka tulee todella kalliiksi.
Tauti on rajoitettava niin, että se pysähtyy ja alkaa kadota. Sen jälkeen tiukalla kontrollilla pidettävä se korkeintaan pesäkkeisenä kurissa kunnes rokote saadaan. Siihen voi mennä aikaa, mutta jos päästään takaisin tilanteeseen, jossa tartunnat voidaan jäljittää, voidaan osa yhteiskunnasta taas käynnistää, tarkan kontrollin alla ja tiukasti testaten.
Typerykset tulevat vielä näkemään niin Italian kuin Espanjankin kohdalla mitä tauti todella vaikuttaa talouteen. Nallenkin on viisainta syventyvä vain niihin esi-isiensä hevonsenjalostusoppaisiin, niihinkin mielellään asiantuntevan avun kanssa. Tulemme näkemään ehkä vielä Ruotsissakin, kuinka hautaus- ja hoitokustannukset ja valtava inhimillinen järkytys raunioittavat maan.
- Anonyymi
Nalle kehui Ykkösaamussa olevansa enimmän aikaa Ranskassa, että näinä päivinä rohkea ukko.
- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkee töööööhin.
valeuutinen
- Anonyymi
Surullista ihmisiä kuolee, varsinkin vanhoja.
Mutta muuten korona ei tuota mitään muuta kuin hyvää. Kestäisi vain mahdollisimman pitkään. Harvojen rikkaiden ylivalta murenee, kun yhteiskunnan perustukset murenevat.
Tilalle saadaan toivottavasti inhimillinen ja oikeasti onnea ja tyytyväisyyttä tuottava yhteiskunta, jossa oikeasti ymmärretään, että on muitakin tavoittelemisen arvoisia pyrkimyksiä kuin raha ja rikastuminen.
Jokainen ihminen voisi tuntea, että on tärkeä omalla paikallaan. Ja että on rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokaisen, siviilistä, säädystä ja sukupuolesta riippumatta, on aina hyvä olla.- Anonyymi
Raha käy nyt terveyden edellä. Demokratian raha on peitonnut jo ajat sitten.
- Anonyymi
Börre menettää omaisuutensa ennen kuin
kotona vie.- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
Mitä se nallelle kuuluu mitä Suomessa tehdään. Toivottavasti pysyy kotipaikassaan, Ruotsissa. Kunpa vielä saisivat rajalle sellaisen tiedon, ettei tänne ole tulemista.
- Anonyymi
Rajanylityspaikoille on saatava nallen kuvat "älkää päästäkö tämän näköistä epäilyttävää tyyppiä läpi"
- Anonyymi
Trump on todella oikeassa. Paitsi etta han vittuili (Euroopalle), ja Etta Vittuili Terveydenhuollolle, Demokraateille.
Silti Trump on oikeassa.
Ja silti Demokraatit voittavat, haalivat kaiken itselleen, ja tuhoavat.
Tullakseen lopulta itse tuhotuiksi.
Mutta uneksija se ei tapahdu pian.
Vuosien paasta.
Surffaa Elama, surffaa talla aalolla, Surffaa ui tassa myrskyssa.
ELAMA.
Aurinko.- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
valeuutinen
Ei ole kaukaa haettu ajatus, että rahamaailma ja superrikkaat ovat tämän koko sirkuksen takana.
Iltiksen toimittelijat olivat sijoittaneet VIIHDEuutisiin espanjan iäkkään prinsessan menehtymisen koronaan, irvokasta ja sairasta, kuten nämä hiekanjyviä pelkäävät wahlroositkin.
Mutta kaiketi tarkoitus pyhittää keinot ja jos ei ensimmäinewn aalto riittävästi niin toinen tulee perässsä.
https://www.is.fi/viihde/art-2000006456537.html
Alkaa muuten tuolla walhroosillakin olla ikää jo sen verran, että on nuorempiensa jaloissa.- Anonyymi
Valitettavasti pienet yritykset kaatuvat ensin tässä, eikä noilla multinationaalisilla suuryrityksillä ole mitään hätää. Kun tilanne taas normalisoituu, meillä ei ole jäljellä enää mitään muuta kuin noita isoja yrityksiä. Toivottavasti tunnet paljon tavan ihmisiä, joilla on pääomaa aloittaa yritys nollista.
Tämähän oli jo aikanaan Jesse Venturan salaliittoteoriossa.
Rahamaailma ja superrikkaat hallitsevat globaalisti ja biologinen sodankäyntihän on yksi vähiten saastuttava keino päästä eroon väestöstä, joka tuota maailmaa rasittaa ja sen rajatonta ahneutta jarruttaa.
Kuinka monta kertaa on saatu kuulla ihan suorasanaisesti siitä, kuinka köyhät ovat riesanamme, mutta tämä täsmäisku ei vain mennyt vielä ihan nappiin, se ei katso ikää eikä varallisuutta.
Ehkä seuraava, mutta iän puolesta tällaiset Walhroosit alkavat itsekin olla jo tulilinjalla.
Parasta tässä on näitä Walhrooseja ajatellen se, että mitä enemmäm "sodassa kaatuneiden määrä" nousee, sen paremmin pörssit laskee". Tasapaino säilyy.- Anonyymi
Pian ilmestyvä laumasuojaaja on itse antikristus, joka pettää monia antaen näiden sielut alttiiksi perkeleelle.
- Anonyymi
Uskonnot koittavat lisätä valtaansa luomalla turhaan ylimääräistä pelkoa kriiseissä.
- Anonyymi
Mitään laumasuojaa ei koskaan tule me kaikki kuollaaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnot koittavat lisätä valtaansa luomalla turhaan ylimääräistä pelkoa kriiseissä.
valeuutinen
- Anonyymi
Jos pandemia olisi tullut Sipilän hallituksen aikana, niin asioiden tärkeysjärjestys olisi Wahlroosmainen:
1. Osakekurssit
2. Yrittäjien tukeminen
3. Työvoimakustannusten alentaminen
4. Bruttokansantuote
5. Verohelpotukset yrittäjille
6. Maataloustuottajien lisätuet
7. Aluepoliittiset tuet maakunnille
...
37. Koronakuolemien minimointi.- Anonyymi
Miten nyt voi noille firmoile maksaa latiakaan, antaisi lainaa eikä ilmaista rahaa kouraan.
Ei nuo firmatkaan duunarille näytä kuin ovea, eikä tämän maan pitäisi olla ihmisiä varten eikä firmoja varten.
Jos menee puljut nurin niin uusia tulee tilalle kun ajat paranevat. - Anonyymi
Aivan ensimmäiseksi EKP päättikin painaa miljardin poikineen lisää eliittisijoittajien pelastamiseksi. Muille on tarjottu vain potkuja ja rajoituksia koronan uhalla, jos penteleellinen byrokratia unohdetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten nyt voi noille firmoile maksaa latiakaan, antaisi lainaa eikä ilmaista rahaa kouraan.
Ei nuo firmatkaan duunarille näytä kuin ovea, eikä tämän maan pitäisi olla ihmisiä varten eikä firmoja varten.
Jos menee puljut nurin niin uusia tulee tilalle kun ajat paranevat.kohta 8: silmitön lisäkikyttäminen
- Anonyymi
Menkee töööööhin.
- Anonyymi
valeuutinen
- Anonyymi
Minä ehdotan Björn Wahlroosin kallon avaamista kirveellä.
- Anonyymi
Kuulostaa että palaamme kohta kivikauteen. Onneksi Suomessa on metsät, josta polttopuuta lämmitykseen, peltoja viljaan ja pottuihin. Sikaloita, kanaloita ja lehmiä navetoissa ihan tarpeeksi. Puhtaat vedet, joissa runsaasti kalaa.
Paljon autioituneita tiloja uudisraivaukseen.
Aurinko paistaa ehkä taas kesällä ja vielä kosket tuottaa sähköä. Mitä täältä nyt muka puutuu? Antaa nyt rikkaiden pörssi- ym. keinottelijoiden välillä kärsiä. - Anonyymi
Björneltä voidaan ostaa halvalla teollisuus laitteita ,kun konkka tulee ,ja sitten lähdetään
käynnistämään yrityksiä terveellä pohjalta,jossa
työntekijöille maksetaan reilusti. - Anonyymi
Börne huutaa kuin veropakolainen verottajan
kynsissä.- Anonyymi
valeuutinen
- Anonyymi
Börne lähtee nahkurin orsille,ja ottaa sammon
osakkeet mukaan.- Anonyymi
Hänen on saatava kupongit mukaansa myös toispuoleiseen elämään
- Anonyymi
valeuutinen
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä953321Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 951530
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4081491Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4191386Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381147Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275965