Nyt on havahduttu että Korona eristyksestä koituu harmia

Ei liene yllätys että eristys johtaa, etenkin kodeissa joissa on alkoholiongelmaa, parisuhdeongelmaa tai mielentervesysongelmaa, vakaviin haasteisiin ja äärimmäisiinkin väkivallantekoihin.

Myös perheet joissa on ihan vaan talousongelmia tai oppimisvaikeuksia ja siihen päälle nyt generoitava uusi työttömyys ja konkurssin tehneet yrittäjät, tulevat generoimaan surullisia kohtaloita ja väkivallan tekoja.

Juuri uutisoitiin että toissapäivänä ensimmäinen alaikäinen kuoli Koronaan ranskassa ja koko maailmassa. Kuulin itse toissapäivänä että ensimmäinen minun lähipiiriini kuuluva alaikäinen on tehnyt itsemurhan, Suomessa, eristyksen vuoksi.

Hinta näistä Koronan hidastamis toimista tulee olemaan kova niin inhimillisenä kärsimyksenä kuin suoraan menetettyinä ihmishenkinä.

Toivottavasti päättäjillä on asialliset kustannus-hyöty analyysit tehtynä jotta Koronan hidastamistoimien tuoma kärsimys ei kovin paljoa ylitä itse Koronan tuomaa kärsimystä.

Tällä hetkellä näyttää omasta, ei tilastollisesti merkitsevästä, aineistostani että menee pahasti väärin päin. Esim. alaikäisiä on kuollut jo minun lähipiirissäni Suomessa eristyksen tuomiien itsemurhiin yhtä monta kuin Korona on tappanut alaikäisiä koko maailmassa...

https://yle.fi/uutiset/3-11281394
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei liene yllätys että eristys johtaa, etenkin kodeissa joissa on alkoholiongelmaa, parisuhdeongelmaa tai mielentervesysongelmaa, vakaviin haasteisiin ja äärimmäisiinkin väkivallantekoihin.

Myös perheet joissa on ihan vaan talousongelmia tai oppimisvaikeuksia ja siihen päälle nyt generoitava uusi työttömyys ja konkurssin tehneet yrittäjät, tulevat generoimaan surullisia kohtaloita ja väkivallan tekoja.

Juuri uutisoitiin että toissapäivänä ensimmäinen alaikäinen kuoli Koronaan ranskassa ja koko maailmassa. Kuulin itse toissapäivänä että ensimmäinen minun lähipiiriini kuuluva alaikäinen on tehnyt itsemurhan, Suomessa, eristyksen vuoksi.

Hinta näistä Koronan hidastamis toimista tulee olemaan kova niin inhimillisenä kärsimyksenä kuin suoraan menetettyinä ihmishenkinä.

Toivottavasti päättäjillä on asialliset kustannus-hyöty analyysit tehtynä jotta Koronan hidastamistoimien tuoma kärsimys ei kovin paljoa ylitä itse Koronan tuomaa kärsimystä.

Tällä hetkellä näyttää omasta, ei tilastollisesti merkitsevästä, aineistostani että menee pahasti väärin päin. Esim. alaikäisiä on kuollut jo minun lähipiirissäni Suomessa eristyksen tuomiien itsemurhiin yhtä monta kuin Korona on tappanut alaikäisiä koko maailmassa...

https://yle.fi/uutiset/3-11281394

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu