Josefin tilille tuli 22 miljoonaa tapettua, Adolfin tilille tuli 10 miljoonaa tapettua. Ovat tähänastisia ennätyksiä. Josefin kausi oli paljon pidempi kuin Adolfin. Jo 1920-luvulla Josef ligvidoi. 30-luvun alkupuolella Stalinin kanavaa kaivettaessa kuoli 1 henkilö/m. Siis 270000 kuolemaa. Väki ei päästänyt Josefia vihkimistilaisuuteen. Kanava yhdistää Äänisjärven Vienanmereen. Vainoharhaisen johtajan teko.
Jumalan on tuomivalta. Älkää lausuko kadotustuomiota. Sitä en tee. Näin karenssiaikana, ja jo aikaisemmin ole miettinyt , olisivatko diktaattorit voineet tulla uskoon viime hetkillä. Aivan täyttä varmuutta ei ole kuoliko Adolf 30.4.1945. Vai Argentiinassa v. 1962. Niinkin ole todistettu. Kysyin vapaassa tilaisuudessa asiaa papilta kerran. Mitään vastausta en saanut.
Olisiko ennen kuolemaa, muutamia päiviä, tunteja, pikakatumus auttanut heitä? Eli teot elämässä ja viime hetken ajatuksen olisivat olleet räikeässä ristiriidassa. En tiedä. Olen kuullut, että useat Nu¨ rnbergin käräjillä tuomitut natsit olisivat tulleet uskoon ennen kuolemaansa. Toivottavasti. Mielipiteitä karenssiaikana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äläpä aliarvioi Josifin aikaansaannoksia. Ei venäläiset sitä turhaan sentään palvo.