Olen parin viikon ajan koonnut World mapin tilastoista kuolleitten määriä muutamissa valtioissa. Tein niistä taulukon, jossa näkyi kuolleitten määrä suhteutettuna maan väkilukuun.
Sain seuraavanlaisia tämän päiväisiä tuloksia kuolleita/miljoona asukasta kohti:
- Italia 178
- Espanja 141
- Ranska 39
- Englanti 19
- Saksa 6
- USA 7,2
- Ruotsi 10,8
- Tanska 12,4
- Norja 4,9
- SUOMI 2,2
- Viro 2,3
Italiassa kuolleisuus tautiin alkoi muita maita hieman aikaisemmin. Muissa maissa alku oli lähes saman aikaista.
Suomi on pärjännyt erinomaisesti koronan torjunnassa kuten myös Viro. Kummassakin tehtiin järeitä toimenpiteitä heti pandemian alussa. Ruotsin ja Englannin menestys on huonoa tunnetuista syistä. Tanskan ongelmista minulla ei ole käsitystä.
Punahuulille kiitokset nykyisestä menestyksestä. Myös jatkossa joutuu tekemään oikeita päätöksiä katastrofin välttämiseksi.
Koronan torjunta Suomessa erinomaista
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Seuraava oikea päätös on määrätä ulkonaliikkumiskielto, koska nykyiset toimenpiteet vuotavat joka suuntaan. Valmistelut siihen suuntaan on aloitettava välittömästi.
EVAn ja muiden business first-osapuolien näkemykset on jätettävä omaan arvoonsa, jos meinataan elää vielä ensikin vuonna - Anonyymi
Seuraava päätös eli ulkonaliikkumiskielto tulee asettaa mahdollisimman nopeasti, jotta saisimme viettää kesälomaa edes ulkotiloissa. Kokoontumiset lienevät edelleen kiellettyjä kesäkuukausina.
Väestönrakenne on myös yksi mahdollinen vaikutustekijä kuolleisuuteen.
- Anonyymi
Sairastuminen Suomessa näyttää samanlaiselta kuin Saksassa. Tämä johtunee siitä, että toimenpiteet koronan torjumiseksi ovat kummassakin maassa samankaltaisia.
Joe em.pitää paikkansa, on koronaan kuolleitten lukumäärä Suomessa ensi sunnuntaina 5.4 yhteensä 45 henkilöä - Anonyymi
Seuraavassa tämän päiväisiä tuloksia kuolleita/miljoona asukasta:
- Italia 263
- Espanja 266
- Ranska 112
- Englanti 75
- Saksa 18
- USA 28
- Ruotsi 39
- Tanska 31
- Norja 13
- SUOMI 5,1
- Viro 11
Suomi pärjää siis muihin maihin nähden entistä paremmin.
Alkuperäinen aloittaja- Anonyymi
Seuraavassa kuolleiden lukumäärät tänään /miljoona asukasta:
- Italia 329
- Espanja 363
- Ranska 205
- Englanti 161
- Saksa 35
- USA 65
- Ruotsi 88
- Tanska 47
- Norja 24
- SUOMI 10
- Viro 19
Alkuperäinen aloittaja
- Anonyymi
Seuraavassa listassa on esitetty koronaan kuolleiden lukumäärä 12.4 ja sen jälkeen suluissa kuolleiden lukumäärä, jos koronan torjunta olisi ollut yhtä tehokasta kuin Suomessa
- Italia 19899 (610)
- Espanja 16972 (472)
- Ranska 13832 (680)
- Englanti 10612 (667)
- Saksa 2908 (837)
- USA 21472 (3333)
- Ruotsi 899 (103)
- Tanska 273 (59)
- Norja 126 (54)
- SUOMI 56 (56)
- Viro 25 (13)
Joissakin maissa (mm. Italia, Espanja, Ranska) pandemia alkoi muita aiemmin, joten niiden kohdalla lukemat eivät ole vertailukelpoisia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1712133Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3121811- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972