Ruotsin linja ihmetyttää maailmalla

Anonyymi

"– Tämä on hullu kokeilu 10 miljoonalla ihmisellä. Kertokaa edes, miksi teemme tämän. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että meitä johdetaan kuin lammaslaumaa kohti katastrofia, Carlsson sanoo Guardianin noteeraamalla YouTube-videollaan."

"Ruotsin valtavirrasta poikkeava reagointi koronavirukseen on noussut viime päivinä puheenaiheeksi medioissa eri puolilla maailmaa.

Länsinaapuri on virallisesti kiistänyt pyrkivänsä laumaimmuniteetin ripeään rakentamiseen, mutta toimet viittaavat vastaavan kaltaiseen taktiikkaan: maan kouluja tai ravintoloita ei ole suljettu, ja julkisiin kokoontumisiinkin saa kerääntyä edelleen korkeintaan 50 ihmistä. Myöskään alueellisiin eristämisiin ei ole Ruotsissa ryhdytty."

"Kenties pisimmälle kritiikissään menee ranskalaislehti Le Monde, joka kuvailee juttunsa otsikossa Ruotsin toimia ”mitättömiksi” tai ”surkeiksi” [dérisoire] muihin maihin verrattuna. Artikkeli on viime viikolta, mutta Ruotsin linja on pysynyt sen julkaisunkin jälkeen pitkälti muuttumattomana.

– Eikö Ruotsi ota koronakriisiä vakavasti? kysyi puolestaan tanskalainen Politiken niin ikään viime viikolla.

– Meillä Pohjoismaissa on pitkältä ajalta paljon tietoa eristys- ja karanteenitoimien käytöstä tartuntatauteja vastaan. On todella outoa, että ruotsalaiset toimivat tämän tiedon vastaisesti, kummastelee norjalainen infektiolääkäri Bjørg Marit Andersen norjalaisen Aftenpostenin siteeraamassa Aftonbladetin jutussa."

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6670e80f-a946-4558-8bab-6e0a0784842c

586

13704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin ongelma alkaa olla Suomenkin ongelma kun leväperäisistä rajoitustoimista johtuen Ruotsin koronatartunnan saaneiden määrät lisääntyvät ja rajan yli tapahtuvan työliikeneen mukana sairastuneet tartuttavat Suomen Lapissa ihmisiä enenevästi.

      Toisekseen ylikuormittuva Ruotsin terveydenhuolto tarvitsee Suomesta apua ja tarpeita, sekä mahdollisesti siirtää sairastuneita myös Suomen puolelle tehohoitoon, joka lisää tartunta- ja sairastumisriskiä Suomessa.

      Suomen toimilla Ruotsissa tilanne ei nyt olisi niin paha, kuin se on.

      • Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Eihän tämä hallitus osanut reagoida edes täällä alkaneeseen korona virus epidemiaan. Avutonta porukkaa ja ollaan niin ylimielisiä ja loukkaantuneita,kun jotkut tahot hyväntahtoisesti antavat neuvoja.

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

      • Anonyymi

        Älä höpötä!!! Vi klarar intensiv platser (tehohoito) med bravur.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelmaan ruotsalaisilla on koeteltu ratkaisu: Koronapotilaille Torniojunaliput käteen. Torniossa on vastassa SA-INT piccolot käsi lipassa.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Pohjois-Ruotsi tarvitsee suomalaisia sairaanhoitajia. Ei pyöri terveydenhoito Ruotsissa ilman suomalaisia.

        Juuri näin. Meidän tulee eristää itsemme nyt heistä ja varautua siihen, että kun kriisi on ohi, naapurimme ei enää taloudellisesti ja poliittisesti ole sama valtio kuin nyt. Jos kuolleisuus nousee kovin korkeaksi ja jos siitä huolimatta käy kuten Italiassa ja Espanjassa, että maa joudutaan kuitenkin sulkemaan, voi poliittinen jälkipyykki ravistella yhteiskunnan perusrakenteita todella rajusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Hae turvapaikkaa niin pääset onnelaasi. Mutta älä tule takaisin kun tarvitset tehohoitoa.

        Sitten pitää olla majoitus siellä seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Haavisto välittömästi neuvottelemaan asiasta, ja jo sitä ennen meikä viranomaisilta ilmoitus, että raja suljetaan ja jos siihen mennessä ei ole asuntoa toisella puolella, niin sitten se töissäkäynti siellä loppuu.

        Hieno asia tämä työvoiman liikkuvuus, tässäkin taas...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tämä hallitus osanut reagoida edes täällä alkaneeseen korona virus epidemiaan. Avutonta porukkaa ja ollaan niin ylimielisiä ja loukkaantuneita,kun jotkut tahot hyväntahtoisesti antavat neuvoja.

        Lapissa oli yksi wuhanista tullut jolla oli kruunu ja heti siinä hallitus alkoi reakoimaan ja tuli tiedotetta livenä telkusta. Kun korona alko oleen 200 sairastunutta niin tiedotus tuli Pekoselta että se on pandemian alku ja enää ei testata( siihen tuli muutos) ja koulut suljettiin ja kaikki ne ikäihmisten yli 70.v ja perussairaille suositukset. Koko ajan monen päivän aikana hallitus tiedotti asiaa selko suomenkielellä ja harvakseltaan suomenruotsinkielellä. Mutta meitä on moneksi ja moni ei voi käsittää vaikka Kiurukin moneen kertaan asiaa selvitti kruunu-korona epidemiasta. Meillä hallitus on nuorten naisten valta. Ovat erittäin päteviä ja jättävät ylimääräiset akateemisten Aalto yliopiston sillanrakentamisesitykset vanhoille patuille joiden aika on jo mennyt.

        Ruotsissa on kohta työvoimapula, joten voisit ottaa vähän ennakkoa ja lähteä sinne kyselemään, josko huolisivat jo.

        Ei mutta tästä tulikin mieleeni, suomalaiset taas tämän jälkeen sankoin joukoin pelastamaan Ruotsin työvoimapulaa, Suomessakin työttömyysluvut kääntyvät laskuun. Aina katastrofi on myös jonkun hyöty.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Pohjois-Suomen vanheneva, muuttohaluton, kalliiksi tuleva väestö on ongelma ja he kansoittavat alueen jolla on luonnonvaroja. Kun hoitokapasiteetti ei riitä ja hoidettavat on priorisoitava niin ongelma on solved!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten pitää olla majoitus siellä seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Haavisto välittömästi neuvottelemaan asiasta, ja jo sitä ennen meikä viranomaisilta ilmoitus, että raja suljetaan ja jos siihen mennessä ei ole asuntoa toisella puolella, niin sitten se töissäkäynti siellä loppuu.

        Hieno asia tämä työvoiman liikkuvuus, tässäkin taas...

        Ja sitten yksityiskonilla, mie en reittilennol lähe.

        jeri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapissa oli yksi wuhanista tullut jolla oli kruunu ja heti siinä hallitus alkoi reakoimaan ja tuli tiedotetta livenä telkusta. Kun korona alko oleen 200 sairastunutta niin tiedotus tuli Pekoselta että se on pandemian alku ja enää ei testata( siihen tuli muutos) ja koulut suljettiin ja kaikki ne ikäihmisten yli 70.v ja perussairaille suositukset. Koko ajan monen päivän aikana hallitus tiedotti asiaa selko suomenkielellä ja harvakseltaan suomenruotsinkielellä. Mutta meitä on moneksi ja moni ei voi käsittää vaikka Kiurukin moneen kertaan asiaa selvitti kruunu-korona epidemiasta. Meillä hallitus on nuorten naisten valta. Ovat erittäin päteviä ja jättävät ylimääräiset akateemisten Aalto yliopiston sillanrakentamisesitykset vanhoille patuille joiden aika on jo mennyt.

        Taitaa olla niin, että naisministerimme katsovat parhaaksi, että virkailijat tekevät työn ja nämä ministerit sitten astuvat mikin eteen ja esittelevät asian. Sehän on hyvä, että saadaan asiat kuntoon kohtuudella. Nuoret naiset sisäluvun omaavina kohtuullisesti pääsevät pälkähästä.

        Jos ministerit olisivat vanhoja partoja, silloin voisi tulla enemmän mutkia matkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Suomen vanheneva, muuttohaluton, kalliiksi tuleva väestö on ongelma ja he kansoittavat alueen jolla on luonnonvaroja. Kun hoitokapasiteetti ei riitä ja hoidettavat on priorisoitava niin ongelma on solved!

        Ongelma on solved, kun korona pistää kehä kolmosen sisällä ns. haisemaan. Alkaa sielläkin järki voittaa ja ihmetellään miksi on kaikki työnnytty tänne samalle paska-luodolle. Elonjääneet alkavat geeniperimässään jakamaan taas oikeaa ideologiaa levittäytyä tasaisemmin koko maahan.

        Et varmaan tiedä mitään uusista systeemeistä, jotka tulivat korkeakouluihin v. 1995?

        Tutkintojen läpäiseminen tehtiin helpommaksi kuin ennen v, 1995. En jaksa tästä kertoa enempää, olisipa pitänyt laittaa talteen selitykseni siitä, mitä silloin tapahtui ja mitä siitä seurasi.

        Sanon vaan, attä paljon huonompaa ainesta päätyy jopa väitöskirja tekoon asti kuin ennen.

        Eipä kannata ihailla noita nuoria hallituksen akkoja. Sieltä ei mitään ruudinkeksijöitä löydy, lisäksi ovat täysin elämää kokemattomia ja ns. keltanokkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Jälleen kerran Ruotsi voittaa matsin. Corona-matsin. Laumaimmuniteetti säästää kopulta enemmän ihmishenkiä kuin karanteenit ja pakkokeinot. Viimemainitut vain pitävät huolen siitä, että koronan kanssa tapellaan vielä tulevinakin vuosina. Eero Kero

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae turvapaikkaa niin pääset onnelaasi. Mutta älä tule takaisin kun tarvitset tehohoitoa.

        Taitaa olla hysteerikon kommentti. Ei täältä taida kukaan vankilasta päästä minnekään, muuri vaan puuttuu ja miinakentät. Moni lähtisi oitis Ruotsiin jos saisi siellä asuinpaikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla niin, että naisministerimme katsovat parhaaksi, että virkailijat tekevät työn ja nämä ministerit sitten astuvat mikin eteen ja esittelevät asian. Sehän on hyvä, että saadaan asiat kuntoon kohtuudella. Nuoret naiset sisäluvun omaavina kohtuullisesti pääsevät pälkähästä.

        Jos ministerit olisivat vanhoja partoja, silloin voisi tulla enemmän mutkia matkaan.

        Suomen hallituksen tyttöministerit osaavat hyvin sisäluvun taidon, kun heidän puheensa ovat kirjoittaneet ko. alan ammattilaiset.

        Voi sitten Sanna Marin kehuskella omaa hallitustaan!

      • saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Svedut saa nopiempaa yhteiskunnan jaloilleen... jos 10 miljoonasta 8 miljoonaa saa taudin, ja näistä 8 miljoonasta 80 prosenttia sairastaa lievän nuhakuumeen kaltaisen taudin, ja tästä 20% 8 miljoonasta saa voimakkaamman autoimmuuni reaktion ja siitä osasta 0.5% kuolee ja siitäkin suuri osa eläkeiän ylittäneitä perussairaita...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et varmaan tiedä mitään uusista systeemeistä, jotka tulivat korkeakouluihin v. 1995?

        Tutkintojen läpäiseminen tehtiin helpommaksi kuin ennen v, 1995. En jaksa tästä kertoa enempää, olisipa pitänyt laittaa talteen selitykseni siitä, mitä silloin tapahtui ja mitä siitä seurasi.

        Sanon vaan, attä paljon huonompaa ainesta päätyy jopa väitöskirja tekoon asti kuin ennen.

        Eipä kannata ihailla noita nuoria hallituksen akkoja. Sieltä ei mitään ruudinkeksijöitä löydy, lisäksi ovat täysin elämää kokemattomia ja ns. keltanokkia.

        Outoa on, että hallituksen nuoria tyttöjä ihannoidaan nuoruuden vuoksi. Keltanokkia ovat kaikki ja ajavat innolla oman puolueensa politiikkaa. Ohisalo lipsautti vielä koronaepidemiaan liittyen pakolaisia otettavan rajan yli - täytyyhän huumemyönteisen ministerin päästä puhumaan lempiaiheestaan pakolaisten hyysäämisestä, vaikka omaa kansaa uhkaa näkymätön ja tappava koronavirus.

        Leegio avustajia hoitelee käytännössä näiden ministerien työt siellä taustalla ja ministerit lukevat sujuvasti heidän kirjoittamansa tekstin papereistaan Suomen kansalle.
        Sanna Marin kehuskelee liian aikaisein hallituksensa "saannoksia" julkisuudessa. Todelliset näytöt ovat vielä edessä ja ei pidä unohtaa, että se todellinen johtaja siellä taustalla on kyllä ollut Sauli Niinistö, joka sai tyttöihin vauhtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Ainahan voit mennä sinne jos siltä tuntuu? Italia, Iran, Espanja, USA ja Kiina ovat päätyneet perustellusti toiseen linjaan Ruotsin kanssa, kuten tilastot kertovat.

        SarsCov2 kanssa ei ole leikkimistä edes Ruotsissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Suomen vanheneva, muuttohaluton, kalliiksi tuleva väestö on ongelma ja he kansoittavat alueen jolla on luonnonvaroja. Kun hoitokapasiteetti ei riitä ja hoidettavat on priorisoitava niin ongelma on solved!

        Asenteesi on varsin sosialistinen. Käytäntö jota toteutti Euroopan vaikutusvaltaisin kasvissyöjä (A Hitler) ja Venäjä sekä Kiina. Sosialisteilla ei ole omasta tunnosta jäljellä mitään, kun sekin on puolueen omaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerran Ruotsi voittaa matsin. Corona-matsin. Laumaimmuniteetti säästää kopulta enemmän ihmishenkiä kuin karanteenit ja pakkokeinot. Viimemainitut vain pitävät huolen siitä, että koronan kanssa tapellaan vielä tulevinakin vuosina. Eero Kero

        Höpöhöpö sun laumasi kanssa, ateistiuskonnon valhetta. Ihmisiä kuolee sars2 jatkuvasti ja immuniteetti ei siinä auta. Lue uutiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen hallituksen tyttöministerit osaavat hyvin sisäluvun taidon, kun heidän puheensa ovat kirjoittaneet ko. alan ammattilaiset.

        Voi sitten Sanna Marin kehuskella omaa hallitustaan!

        Tuiks meni koko vapaussota, mutta nyt hallitukselle työrauha ja täysi luottamus tytöttelyn sijaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et varmaan tiedä mitään uusista systeemeistä, jotka tulivat korkeakouluihin v. 1995?

        Tutkintojen läpäiseminen tehtiin helpommaksi kuin ennen v, 1995. En jaksa tästä kertoa enempää, olisipa pitänyt laittaa talteen selitykseni siitä, mitä silloin tapahtui ja mitä siitä seurasi.

        Sanon vaan, attä paljon huonompaa ainesta päätyy jopa väitöskirja tekoon asti kuin ennen.

        Eipä kannata ihailla noita nuoria hallituksen akkoja. Sieltä ei mitään ruudinkeksijöitä löydy, lisäksi ovat täysin elämää kokemattomia ja ns. keltanokkia.

        Yliopistot saavat rahaa jokaisesta valmistuneesta ja siksi vaatimustasoja lasketiin ja läpi pääsee vaikkei ymmärtäisi mitään - koska ilman rahaa yliopisto ei voi toimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tämä hallitus osanut reagoida edes täällä alkaneeseen korona virus epidemiaan. Avutonta porukkaa ja ollaan niin ylimielisiä ja loukkaantuneita,kun jotkut tahot hyväntahtoisesti antavat neuvoja.

        Älä nyt viitsi kirjoitella pikkulapsen tasolla olevia juttuja. Sinä varmaan osaisit johtaa tätä maata paremmin. Veikkaan, että yliopisto opinnot on jäänyt väliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Meidän tulee eristää itsemme nyt heistä ja varautua siihen, että kun kriisi on ohi, naapurimme ei enää taloudellisesti ja poliittisesti ole sama valtio kuin nyt. Jos kuolleisuus nousee kovin korkeaksi ja jos siitä huolimatta käy kuten Italiassa ja Espanjassa, että maa joudutaan kuitenkin sulkemaan, voi poliittinen jälkipyykki ravistella yhteiskunnan perusrakenteita todella rajusti.

        Ruotsissa puolet kuolleista ja sairastuneista on vähemmistöjä. Luku ja kirjoitustaidotonta vieraskielistä kansaa.
        Pieleen mennyt kototus. Pieleen menee edelleen ..... vai meneekö?

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Svedut saa nopiempaa yhteiskunnan jaloilleen... jos 10 miljoonasta 8 miljoonaa saa taudin, ja näistä 8 miljoonasta 80 prosenttia sairastaa lievän nuhakuumeen kaltaisen taudin, ja tästä 20% 8 miljoonasta saa voimakkaamman autoimmuuni reaktion ja siitä osasta 0.5% kuolee ja siitäkin suuri osa eläkeiän ylittäneitä perussairaita...

        Niin, siellä on menossa ihmiskoe. Nehän on muualla kiellettyjä. Ruotsisa kaikki on sallittua. Koronaviruskin on kunniavieras kuten muutkin "vieraat".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on solved, kun korona pistää kehä kolmosen sisällä ns. haisemaan. Alkaa sielläkin järki voittaa ja ihmetellään miksi on kaikki työnnytty tänne samalle paska-luodolle. Elonjääneet alkavat geeniperimässään jakamaan taas oikeaa ideologiaa levittäytyä tasaisemmin koko maahan.

        Viimeisin tutkimus koronasta (31.3.) Seitsemän uutisissa: Koronaan kuolee paljon harvempi kun on aiemmin mainittu, 0,66%. Yli 80 vuotiailla prosenttiluku 7,8.

      • Anonyymi

        On niitä hulluja monenlaisisa! Ei tarvitse Ruotsi apua Suomesta. Mistä tartunta on tullut: ei tiedä kukaan??? Oletetaan...uskotaan sanoo Broas. Mutta Suomeen tuli alunperin tartunta Kiinan turistilta. Ja turisteja on ollut Suomen Lapissa riittämiin!! Ei tarvitse siirtää potilaita Suomeen tehohoitoon. Olen itse sairaalassa töissä! Joten kokemusta ja Tietoa on tartunnasta ja potilaista. Amen ja piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Ruotsi tarvitsee suomalaisia sairaanhoitajia. Ei pyöri terveydenhoito Ruotsissa ilman suomalaisia.

        Sanokoot itsensä irti henkensä ja omaistensa kaupalla. Menkööt pullasaki itse hoitamaan vanhuksensa. On se kummallista että on niin pölvästiä sakia että tuo koronan suomeen ja omiin vanhuksiinsa. ei helvete

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Meidän tulee eristää itsemme nyt heistä ja varautua siihen, että kun kriisi on ohi, naapurimme ei enää taloudellisesti ja poliittisesti ole sama valtio kuin nyt. Jos kuolleisuus nousee kovin korkeaksi ja jos siitä huolimatta käy kuten Italiassa ja Espanjassa, että maa joudutaan kuitenkin sulkemaan, voi poliittinen jälkipyykki ravistella yhteiskunnan perusrakenteita todella rajusti.

        Olen samaa mieltä. Ruotsin poliittinen järjestelmä ei kestä sitä.
        Minkähänlaisen hallituksen naapurimaamme saa sitten ja kuinka prosessi toimisi, kun tämänkin hallinnon saaminen oli niin vaikeaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae turvapaikkaa niin pääset onnelaasi. Mutta älä tule takaisin kun tarvitset tehohoitoa.

        - Olen todella onnellinen, että en ole ruotsalainen nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapissa oli yksi wuhanista tullut jolla oli kruunu ja heti siinä hallitus alkoi reakoimaan ja tuli tiedotetta livenä telkusta. Kun korona alko oleen 200 sairastunutta niin tiedotus tuli Pekoselta että se on pandemian alku ja enää ei testata( siihen tuli muutos) ja koulut suljettiin ja kaikki ne ikäihmisten yli 70.v ja perussairaille suositukset. Koko ajan monen päivän aikana hallitus tiedotti asiaa selko suomenkielellä ja harvakseltaan suomenruotsinkielellä. Mutta meitä on moneksi ja moni ei voi käsittää vaikka Kiurukin moneen kertaan asiaa selvitti kruunu-korona epidemiasta. Meillä hallitus on nuorten naisten valta. Ovat erittäin päteviä ja jättävät ylimääräiset akateemisten Aalto yliopiston sillanrakentamisesitykset vanhoille patuille joiden aika on jo mennyt.

        - No nyt vasta alkaa näkyä ne kaikki asiat, jotka olisi tullut tehdä toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Olisin luullut, että kansalaisoikeuksiin ei puututtaisi briteissä, jenkeissä yms, mutta täytenä yllätyksenä Ruotsi on se joka on pitänyt yllä kansalaisoikeuksia.Jos Ruotsin tilanne pahenee kausiflunssasta, niin sitten saattaa tulla joitain muutoksia, rajoituksia, kuulemma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerran Ruotsi voittaa matsin. Corona-matsin. Laumaimmuniteetti säästää kopulta enemmän ihmishenkiä kuin karanteenit ja pakkokeinot. Viimemainitut vain pitävät huolen siitä, että koronan kanssa tapellaan vielä tulevinakin vuosina. Eero Kero

        Ruotsin tie voi olla oikea, kun Koronan kuolleisuus ei olekaan niin korkea, kuin ajateltiin. Tosin Ruotsalaisista talouksista noin 50% on sinkkutalouksia ja ihmiset on kuuliaisempia ohjeille, niin siellä ei tarvita kuin ohjeita. Suomessa ei ohjeet toimi, tehdään pakottavaa lainsäädäntöä mielummin... eri kulttuurit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa puolet kuolleista ja sairastuneista on vähemmistöjä. Luku ja kirjoitustaidotonta vieraskielistä kansaa.
        Pieleen mennyt kototus. Pieleen menee edelleen ..... vai meneekö?

        Noinko on? Aika ymmärrettävää kyllä koska ovat aina laumoissa ja hygieniataso on erilainen kuin perusbörjellä.
        Jos pitävät tapanaan sitä käsillään syömistä yhteisestä astiasta niin leviäähän siinä kaikki, ja laumasieluja ovat, kaikki kimpassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Suomen vanheneva, muuttohaluton, kalliiksi tuleva väestö on ongelma ja he kansoittavat alueen jolla on luonnonvaroja. Kun hoitokapasiteetti ei riitä ja hoidettavat on priorisoitava niin ongelma on solved!

        Siirretään tuo Lappalaisten lyhyt ja vääräsääri junttikansa kokonaan Ruotsiin.

      • Anonyymi

        Ruotsin leväperäinen suhtautuminen koronaan tulee vaarantamaan myös Suomen. Pahimmassa skenaariossa Ruotsista tuodaan potilaita Suomeen, jotka vievät kaikki tehohoitopaikat meiltä. Tämän jälkeen sairastuville Suomalaisille ei ole enää tehohoitopaikkoja tarjolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Olette varmaan katsoneet uutiset tänään. Alkaa olla kauhunsekaisia ilmeitä Ruotsissa kun kuolemat kaksinkertaistuivat 3 päivässä.

        Toimenpiteitä kiristetään, mutta kiristetäänkö tarpeeksi... Diskuteerava kultturi ei ehkä ole parasta kriisinhallintaa.

      • Anonyymi

        Ruatti antaa suamen hoitaa pohjoisen koronan, on ne ovelia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Tuhoaako "valovuodet" koronaviiruksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Meidän tulee eristää itsemme nyt heistä ja varautua siihen, että kun kriisi on ohi, naapurimme ei enää taloudellisesti ja poliittisesti ole sama valtio kuin nyt. Jos kuolleisuus nousee kovin korkeaksi ja jos siitä huolimatta käy kuten Italiassa ja Espanjassa, että maa joudutaan kuitenkin sulkemaan, voi poliittinen jälkipyykki ravistella yhteiskunnan perusrakenteita todella rajusti.

        Pelkään pahoin että se on ennemmin Suomi joka on tämän koronakuplan puhkeamisen jälkeen sekä henkisessä että taloudellisessa konkurssissa.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Voisimme tilata Venäjän federaation asevoimat varmistamaan länsirajamme. Edellisellä kerralla Orpo-Petteri sai sieltä 25 000 pakolaista Ruotsin valtionrautatein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae turvapaikkaa niin pääset onnelaasi. Mutta älä tule takaisin kun tarvitset tehohoitoa.

        Mitä ihmeen turvapaikan hakemista Ruotsista?? Mikä pilleri on jäänyt ottamatta? Tuntuu, että tehohoitoa tarvitaan jo nyt joillekin hysteerikoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa on kohta työvoimapula, joten voisit ottaa vähän ennakkoa ja lähteä sinne kyselemään, josko huolisivat jo.

        Suomen vankilasta ei taida päästä minnekään? Täällä ei sairaanhoitajille makseta kunnon palkkaa, mutta nyt on rahaa löytynyt. Tuskin kuitenkaan palkkoihin. Ruotsissa satsataan hoitoon, me hoitajat karkaamme Ruotsiin töihin heti kun tilaisuus tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan voit mennä sinne jos siltä tuntuu? Italia, Iran, Espanja, USA ja Kiina ovat päätyneet perustellusti toiseen linjaan Ruotsin kanssa, kuten tilastot kertovat.

        SarsCov2 kanssa ei ole leikkimistä edes Ruotsissa.

        Tilastot tehdään kuin raportit ms Estoniasta ikään.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Nythän siitä jo nuvotellaan. Ruotsi, Norja ja siellä työssä käyvät suomalaiset ovat vastaan. Eivät nämä mitään helppoja asioita ole. Talousvaikutukset ovat suuret. Katsomosta käsin on vain niin hyvä huudella, kun ei ole vastuuta mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siellä on menossa ihmiskoe. Nehän on muualla kiellettyjä. Ruotsisa kaikki on sallittua. Koronaviruskin on kunniavieras kuten muutkin "vieraat".

        Ruotsalaiset luottavat ihmisten älyyn, olla poissa paikoista, joissa laumat liikkuvat ja ovat pesseet aina kätensä ennen hysteriaakin, siis jota ruotsalaisissa ei niin viljalti ole kuin suomalaisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä hulluja monenlaisisa! Ei tarvitse Ruotsi apua Suomesta. Mistä tartunta on tullut: ei tiedä kukaan??? Oletetaan...uskotaan sanoo Broas. Mutta Suomeen tuli alunperin tartunta Kiinan turistilta. Ja turisteja on ollut Suomen Lapissa riittämiin!! Ei tarvitse siirtää potilaita Suomeen tehohoitoon. Olen itse sairaalassa töissä! Joten kokemusta ja Tietoa on tartunnasta ja potilaista. Amen ja piste.

        Hihih..oli tuo äskeinen kuin hepulikohtaus, ihan aisti sen silmiensä edessä. Ruotsi pärjää ja suomalaiset tekevät mitä tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Olen todella onnellinen, että en ole ruotsalainen nyt.

        HYSTERIAA! Meitä on moneksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla niin, että naisministerimme katsovat parhaaksi, että virkailijat tekevät työn ja nämä ministerit sitten astuvat mikin eteen ja esittelevät asian. Sehän on hyvä, että saadaan asiat kuntoon kohtuudella. Nuoret naiset sisäluvun omaavina kohtuullisesti pääsevät pälkähästä.

        Jos ministerit olisivat vanhoja partoja, silloin voisi tulla enemmän mutkia matkaan.

        Et selvästi ymmärrä mitään kriisiviestinnästä, televisioesiintymisestä tai julkishallinnon toiminnasta. Tottakai ministerit käyttävät apunaan asiantuntijoita ja esiintyessään muistiinpanoja, eivätkä onneksi vedä suoraan hatusta.
        Kun uutistenlukijat tai USA:n presidentit näyttävät puhuvan ilman muistiinpanoja, he käyttävät teleprompteria, eli laitetta joka heijastaa tekstin silmien eteen mutta ei näy
        telkkarin ruudussa. Uutistenlukijan prompteri on kameran edessä, joten näyttää kuin he puhuisivat suoraan kameralle. Presidentit käyttävät kahta, oikealla ja vasemmalla olevaa prompteria, jolloin he näyttävät puhuttelevan vuoroin katsomon oikealla, vuoroin vasemmalla puolella olevia kuulijoita.

        Miksi Marinin hallitus ei käytä promptereita? Ensinnäkin kiireen vuoksi, toiseksi se sopii huonommin jos on monta esiintyjää rinnakkain, ja lieneekö promptereita edes käytettävissä niissä tiloissa missä tiedotustilaisuudet pidetään. Lisäksi osaavat esiintyä sujuvasti muutenkin.
        Lue lisää
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Teleprompteri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Suomen vanheneva, muuttohaluton, kalliiksi tuleva väestö on ongelma ja he kansoittavat alueen jolla on luonnonvaroja. Kun hoitokapasiteetti ei riitä ja hoidettavat on priorisoitava niin ongelma on solved!

        Tämä on ilkeää, eikä edusta pääkaupunkiseudun enemmistön mielipidettä. Miksi täällä yritetään iskeä juopaa Suomen eri osien väliin? Trollaustako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisin luullut, että kansalaisoikeuksiin ei puututtaisi briteissä, jenkeissä yms, mutta täytenä yllätyksenä Ruotsi on se joka on pitänyt yllä kansalaisoikeuksia.Jos Ruotsin tilanne pahenee kausiflunssasta, niin sitten saattaa tulla joitain muutoksia, rajoituksia, kuulemma

        Kyllä näin on. Ihmisoikeuksia tulisi kunnioittaa. Ihmisillä on liikkumisvapaus ihan luonnollisesti. Sellainen, joka kokee hysteerisen tilan iskeneen, pysyköön kotona. Muilla on luonnonvapaus kulkea ja välttää järkevästi kaikkia joukkokokouksia, kuten massahurmosuskovaisten kokoontumiset, jalkapallo, jääkiekko, uimahallit. Me emme noissa ole koskaan käyneet eikä kiinnosta. Yskimistä jokainen järkevä kyllä osaa peittää ettei vasten muita jne. ......järkeä käyttäen Ruotsi vetää meitä perässään vielä. Me otamme konkurssit, itsemurhat, mielenterveyshäiriöt vastaan sitten tämän prosessin jälkeen.
        Taisi joku jo ajaa autonsa junan alle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et varmaan tiedä mitään uusista systeemeistä, jotka tulivat korkeakouluihin v. 1995?

        Tutkintojen läpäiseminen tehtiin helpommaksi kuin ennen v, 1995. En jaksa tästä kertoa enempää, olisipa pitänyt laittaa talteen selitykseni siitä, mitä silloin tapahtui ja mitä siitä seurasi.

        Sanon vaan, attä paljon huonompaa ainesta päätyy jopa väitöskirja tekoon asti kuin ennen.

        Eipä kannata ihailla noita nuoria hallituksen akkoja. Sieltä ei mitään ruudinkeksijöitä löydy, lisäksi ovat täysin elämää kokemattomia ja ns. keltanokkia.

        Hallitus on oikein hyvä, eivätkä ole enää nuoria eikä kokemattomia. Kirjoittaja on selvästi yli-ikäinen, kun pitää heitä nuorina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirretään tuo Lappalaisten lyhyt ja vääräsääri junttikansa kokonaan Ruotsiin.

        Onpa täällä ikävä kuulla jonkun haukkuvan ulkonäköön vedoten omia kansalaisiaan! Häpeä, minä en voi ymmärtää käytöstä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outoa on, että hallituksen nuoria tyttöjä ihannoidaan nuoruuden vuoksi. Keltanokkia ovat kaikki ja ajavat innolla oman puolueensa politiikkaa. Ohisalo lipsautti vielä koronaepidemiaan liittyen pakolaisia otettavan rajan yli - täytyyhän huumemyönteisen ministerin päästä puhumaan lempiaiheestaan pakolaisten hyysäämisestä, vaikka omaa kansaa uhkaa näkymätön ja tappava koronavirus.

        Leegio avustajia hoitelee käytännössä näiden ministerien työt siellä taustalla ja ministerit lukevat sujuvasti heidän kirjoittamansa tekstin papereistaan Suomen kansalle.
        Sanna Marin kehuskelee liian aikaisein hallituksensa "saannoksia" julkisuudessa. Todelliset näytöt ovat vielä edessä ja ei pidä unohtaa, että se todellinen johtaja siellä taustalla on kyllä ollut Sauli Niinistö, joka sai tyttöihin vauhtia.

        Höpö höpö. Taidat itse olla ikäloppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkään pahoin että se on ennemmin Suomi joka on tämän koronakuplan puhkeamisen jälkeen sekä henkisessä että taloudellisessa konkurssissa.

        Luonnollisesti on juuri näin. Suomen lepsut päättäjät pelkäävät, että heidät syyllistetään jos eivät toimi näin. Samalla he tuhoavat kun rakentavat. Henkiset häiriöt on jo havaittu ja konkursseja tulee. Menee Suomi konkurssiin, mutta! mutta! Onhan se suurin osin myytykin ulkolaisille sijoittajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asenteesi on varsin sosialistinen. Käytäntö jota toteutti Euroopan vaikutusvaltaisin kasvissyöjä (A Hitler) ja Venäjä sekä Kiina. Sosialisteilla ei ole omasta tunnosta jäljellä mitään, kun sekin on puolueen omaisuutta.

        Käytä oikeaa termiä: ei sosialistinen, vaan kansallissosialistinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuiks meni koko vapaussota, mutta nyt hallitukselle työrauha ja täysi luottamus tytöttelyn sijaan!

        Juuri näin! Hallitus tekee hartiavoimin työtä, meidän kaikkien parhaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - No nyt vasta alkaa näkyä ne kaikki asiat, jotka olisi tullut tehdä toisin.

        Jälkiviisaus ja sivusta huutelu ovat niin helppoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirretään tuo Lappalaisten lyhyt ja vääräsääri junttikansa kokonaan Ruotsiin.

        Tämä rasismi ei edusta Etelä-Suomen asukkaiden valtaosan mielipidettä. Joku yrittää sinnikkäästi trollata.

      • Anonyymi

        Koen myötähäpeää, että sellainen Pohjoismainen rikas valtio kuin Ruotsi tapattaa koronaviruksella vanhuksensa ja riskiryhmään kuuluvat. Tokihan talous lähtee nousukiitoon, kun kohta ei tarvitse maksaa eläkkeitä ym. toimeentulotukia.

        Ruotsi on alkanut määrätä Suomen toimenpiteistä kuten länsirajan sulusta. Ennen se oli Neuvostoliitto, jolta Suomen piti kysyä lupa toimilleen.

        Ruotsi on päättänyt pitää Suomen kouluttamat hoitajat heillä töissä vaikka Suomessakin on huutava pula hoitajista. Mielestäni hoitajien pitäisi nyt valita kumpaa maata palvelevat.

        Ruotsi valehteli Suomelle, että he voivat ottaa suomalaisia tehohoitopotilaita. Tosiasia on se, että Ruotsilla on tehohoitopaikat jo nyt loppuneet vaikka epidemian huippua ei vielä ole.

        Kuka ministereistä on vastuussa? Eikö Suomi olekaa itsenäinen valtio, vaan nyt Ruotsin tassun alla. Miksi Suomi antaa Ruotsin naruttaa itseään suomalaisten terveyden kustannuksella? Suomen kansalaisilleen asettamat rajoitukset mitätöityvät, jos kaikkien ei tarvitse noudattaa niitä. Vastuuhenkilöä kyselen? Ohisalo?

      • Anonyymi

        Koen myötähäpeää, että sellainen Pohjoismainen rikas valtio kuin Ruotsi tapattaa koronaviruksella vanhuksensa ja riskiryhmään kuuluvat. Tokihan talous lähtee nousukiitoon, kun kohta ei tarvitse maksaa eläkkeitä ym. toimeentulotukia.

        Ruotsi on alkanut määrätä Suomen toimenpiteistä kuten länsirajan sulusta. Ennen se oli Neuvostoliitto, jolta Suomen piti kysyä lupa toimilleen.

        Ruotsi on päättänyt pitää Suomen kouluttamat hoitajat heillä töissä vaikka Suomessakin on huutava pula hoitajista. Mielestäni hoitajien pitäisi nyt valita kumpaa maata palvelevat.

        Ruotsi valehteli Suomelle, että he voivat ottaa suomalaisia tehohoitopotilaita. Tosiasia on se, että Ruotsilla on tehohoitopaikat jo nyt loppuneet vaikka epidemian huippua ei vielä ole.

        Kuka ministereistä on vastuussa? Eikö Suomi olekaa itsenäinen valtio, vaan nyt Ruotsin tassun alla. Miksi Suomi antaa Ruotsin naruttaa itseään suomalaisten terveyden kustannuksella? Suomen kansalaisilleen asettamat rajoitukset mitätöityvät, jos kaikkien ei tarvitse noudattaa niitä. Vastuuhenkilöä kyselen? Ohisalo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelmaan ruotsalaisilla on koeteltu ratkaisu: Koronapotilaille Torniojunaliput käteen. Torniossa on vastassa SA-INT piccolot käsi lipassa.

        Suomen armeijan intendentuuri taitaa vastata armeijan omaisuudesta, oletko ruotsalaisille sitä luovuttamassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koen myötähäpeää, että sellainen Pohjoismainen rikas valtio kuin Ruotsi tapattaa koronaviruksella vanhuksensa ja riskiryhmään kuuluvat. Tokihan talous lähtee nousukiitoon, kun kohta ei tarvitse maksaa eläkkeitä ym. toimeentulotukia.

        Ruotsi on alkanut määrätä Suomen toimenpiteistä kuten länsirajan sulusta. Ennen se oli Neuvostoliitto, jolta Suomen piti kysyä lupa toimilleen.

        Ruotsi on päättänyt pitää Suomen kouluttamat hoitajat heillä töissä vaikka Suomessakin on huutava pula hoitajista. Mielestäni hoitajien pitäisi nyt valita kumpaa maata palvelevat.

        Ruotsi valehteli Suomelle, että he voivat ottaa suomalaisia tehohoitopotilaita. Tosiasia on se, että Ruotsilla on tehohoitopaikat jo nyt loppuneet vaikka epidemian huippua ei vielä ole.

        Kuka ministereistä on vastuussa? Eikö Suomi olekaa itsenäinen valtio, vaan nyt Ruotsin tassun alla. Miksi Suomi antaa Ruotsin naruttaa itseään suomalaisten terveyden kustannuksella? Suomen kansalaisilleen asettamat rajoitukset mitätöityvät, jos kaikkien ei tarvitse noudattaa niitä. Vastuuhenkilöä kyselen? Ohisalo?

        Ruotsi todellakin valehteli meille tarjoamalla suomalaisille hoitopaikkoja Pohjois-Ruotsin tehohoitoyksiköissä. Ei heillä riitä kapasiteetti omille kansalaisillekaan varsinkaan, kun eivät estä viruksen leviämistä tehokkaasti.

        Valtioiden välisissä suhteissa valheet ovat paha juttu. Yhteistyötä ei voi perustaa valheiden pohjalle ja Ruotsi on meille kyllä vuosikymmenten ajan valehdellut milloin mistäkin.

        Typeräkin sen tajuaa, että kautta vuosikymmenten ajan Suomessa on ollut paljon maanpettureita valtion hallinnossa. He ovat myyneet ja suorastaan lahjoittaneet Suomea pala palalta Ruotsille. Itku se meinasi tulla ruotsinmielisen maanpetturiministeri Sanna Marininkin silmään, kun muut ministerit pääosin kannattivat koulujen sulkemista, mutta Ruotsin Stefan Löfven aneli ettei Suomi sulkisi koulujaan, jottei Ruotsi olisi muun maailman silmissä ainoa omaa kansaansa teurastava maa. Oliko se niin, että toinen Ruotsin p€rseennuolija (on heitä toki hallituksessa ja eduskunnassa enemmänkin) eli A-M Henriksson oli juuri siihen kokoukseen estynyt saapumista? Ei tarvinnut Anna-Majan sortua maanpetturuuteen rakkainta maataan eli Ruotsia kohtaan, kun tilanteessa tuurasi Anders Adlercreutz.

        Mä voi pahoin Suomen maanpetturiministerien
        (myös Pekonen, Andersson, Haavisto yms.) vuoksi 🤢🤮 Etsikää itsellenne joku toinen työ!

        Länsiraja Ruotsiin täytyy sulkea työmatkaliikenteeltä!!! Siellä on myös hoitajia, jotka toivovat rajan sulkemista, koska silloin he saavat syyn jäädä pois Ruotsin korona-sirkuksesta. Ruotsinmieliset työmatkaramppaajat voivat jatkaa niitä huumeiden roudaamisia sitten pandemian jälkeen elleivät joudu sitä ennen kiinniotetuiksi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen vankilasta ei taida päästä minnekään? Täällä ei sairaanhoitajille makseta kunnon palkkaa, mutta nyt on rahaa löytynyt. Tuskin kuitenkaan palkkoihin. Ruotsissa satsataan hoitoon, me hoitajat karkaamme Ruotsiin töihin heti kun tilaisuus tulee.

        En tiedä, mikä on kunnon palkka, mutta käsittääkseni sairaanhoitajilla on ihan kelvollinen palkka. Se ilmeisesti huitelee siellä jossain keskiansioiden tuntumassa. Ei se mikään huippupalkka ole, mutta enemmän kuin moni suomalainen tienaa. Tuntuu, että tämä sairaanhoitajien palkka on iänikuinen myytti jota viljellään aina ajoittain. Täytyy sanoa, etten ole nähnyt kovinkaan montaa raskaan työn raatajaa sairaanhoitajissa. Onhan niitäkin varmasti, mutta taitavat olla vähemmistönä. Ilkeileviä ovat ainakin osa ja patalaiskoja, kahvitellaan arvostellaan ja äskytetään potilasta. Ei uskoisi, mutta ilmeisesti hoitajille maksetaan siitäkin, että jätetään avustamatta potilasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina harmitellut etten ole syntynyt Ruotsissa.
        Tässä virustapauksessakin he näyttävät olevan valovuosia edellä muuta maailmaa, kunnia heille.

        Todellakin ovat edellä. Jotenkin tulee mieleen Hitlerin Saksa, nyt vain kohderyhmä ovat vanhukset-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on solved, kun korona pistää kehä kolmosen sisällä ns. haisemaan. Alkaa sielläkin järki voittaa ja ihmetellään miksi on kaikki työnnytty tänne samalle paska-luodolle. Elonjääneet alkavat geeniperimässään jakamaan taas oikeaa ideologiaa levittäytyä tasaisemmin koko maahan.

        Ei ole oikeaa ideologiaa. On vain paskaa ideologiaa ja paskempaa ideologiaa.

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Svedut saa nopiempaa yhteiskunnan jaloilleen... jos 10 miljoonasta 8 miljoonaa saa taudin, ja näistä 8 miljoonasta 80 prosenttia sairastaa lievän nuhakuumeen kaltaisen taudin, ja tästä 20% 8 miljoonasta saa voimakkaamman autoimmuuni reaktion ja siitä osasta 0.5% kuolee ja siitäkin suuri osa eläkeiän ylittäneitä perussairaita...

        Minusta Ruotsin malli muistuttaa pahimman luokan diktaattorin toimia puhdistusoperaatiossaan. Vanhat ja sairaat veks kuormittamasta yhteiskuntaa.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Minusta Hallituksemme pitäisi reagoidaan ja lähettää viesti sinne, että tiivistämme entisestään Suomeen ja Ruotsin välistä rajaa, eikä kukaan tule Ruotsista puoleen vuoteen Suomeen. Maa sattaa pian olevan Italiaakin pahempi pätsi.

        -masson.

        Samaa mieltä

      • Anonyymi

        Suomalaiset voisivat antaa konsultointiapua vakuutusyhtiöiden lääkäreiden toimesta, jotka kykenevät määrittämään mahdollisen potilaan tilan näkemättä potilasta. Myös Suomen olisi otettava tämä voimavara heti käyttöön, niin säästettäisi hitaista testeistä ja kansa voitaisiin julistaa jo muutaman päivän kuluttua terveeksi sekä immuuniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koen myötähäpeää, että sellainen Pohjoismainen rikas valtio kuin Ruotsi tapattaa koronaviruksella vanhuksensa ja riskiryhmään kuuluvat. Tokihan talous lähtee nousukiitoon, kun kohta ei tarvitse maksaa eläkkeitä ym. toimeentulotukia.

        Ruotsi on alkanut määrätä Suomen toimenpiteistä kuten länsirajan sulusta. Ennen se oli Neuvostoliitto, jolta Suomen piti kysyä lupa toimilleen.

        Ruotsi on päättänyt pitää Suomen kouluttamat hoitajat heillä töissä vaikka Suomessakin on huutava pula hoitajista. Mielestäni hoitajien pitäisi nyt valita kumpaa maata palvelevat.

        Ruotsi valehteli Suomelle, että he voivat ottaa suomalaisia tehohoitopotilaita. Tosiasia on se, että Ruotsilla on tehohoitopaikat jo nyt loppuneet vaikka epidemian huippua ei vielä ole.

        Kuka ministereistä on vastuussa? Eikö Suomi olekaa itsenäinen valtio, vaan nyt Ruotsin tassun alla. Miksi Suomi antaa Ruotsin naruttaa itseään suomalaisten terveyden kustannuksella? Suomen kansalaisilleen asettamat rajoitukset mitätöityvät, jos kaikkien ei tarvitse noudattaa niitä. Vastuuhenkilöä kyselen? Ohisalo?

        Samaa mieltä. Ruotsi harjoittaa natsipolitiikkaa!

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Svedut saa nopiempaa yhteiskunnan jaloilleen... jos 10 miljoonasta 8 miljoonaa saa taudin, ja näistä 8 miljoonasta 80 prosenttia sairastaa lievän nuhakuumeen kaltaisen taudin, ja tästä 20% 8 miljoonasta saa voimakkaamman autoimmuuni reaktion ja siitä osasta 0.5% kuolee ja siitäkin suuri osa eläkeiän ylittäneitä perussairaita...

        juuri näin
        THL katsoo koronaa muusta yhteiskunnasta irrallisena ilmiönä. Maailma ei toimi näin. Jos lääke on karvaampi kuin tauti, on parempi kärsiä tauti, kuten Ruotsi tekee. Jos kustannus on muutama tuhat jo elämän ehtoopuolella oleva ihmishenki, on se pienempi paha kuin koko kansantalouden lamaannuttava myrkkypilleri, jonka seurauksena tulee tuhottuja perheitä ja unelmia, itsemurhia, masennusta ja muita psykiatrisia sairauksia.

        Miksei kukaan hallituksessa laita näille hintalappua?

        Nyt kaadetaan miljardeja yritystukiin, kun muutamalla sadalla miljoonalla oltaisiin voitu hankkia hengityskoneita ja muuta tarvittavaa välineistöä terveydenhuollon tarpeisiin.

        Tässä taitaa olla Suomen huonoin hallitus ikinä!

      • Anonyymi

        Ruotsissa on demari/vihreä hallitus. Suomessa lähes samanlainen. Ideologia syynä samansuuntaiseen toimintaan?

        Tässäkö ovat ne demareiden arvot, joista Eero Heinäluoma puhui alkaessaan muodostaa Suomeen hallitusta äänestyspäivän ehtoona 14.4.2019?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siellä on menossa ihmiskoe. Nehän on muualla kiellettyjä. Ruotsisa kaikki on sallittua. Koronaviruskin on kunniavieras kuten muutkin "vieraat".

        No laumasuoja suomessakin on tavoiteena, kuitenkin niin että koko kansa ei olisi yhtäaikaa koronassa.. hallittu laumasuojan muodostuminen on niin monen,maan tavoite...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin! Hallitus tekee hartiavoimin työtä, meidän kaikkien parhaaksi.

        Hallitus tuhoaa hartiavoimin Suomen talouden
        Hallitus luo hartiavoimin työttömyytä
        Hallitus ajaa hartiavoimin ihmiset ahdinkoon
        Hallitus tuhoaa hartiavoimin ihmisten tulevaisuuden
        Halllitus luo hartiavoimin mielenterveysongelmia
        Hallitus tapattaa hartiavoimin työikäisiä pelastaakseen muutaman ikäihmisen

        Hallitus tekee hartiavoimin työtä kansallista etua vastaan!

        Hallitus on huonoin hallitus ikinä!

      • Anonyymi

        Toivotaan, että naapurimaamme uskaltaa ja kehtaa laittaa voimaan epidemiaa hillitseviä rajoituksia.

        - Tuntuu siltä, että Ruotsissa uskotaan ja luotetaan liikaa väestön kykyyn oman ajattelun pohjalta toimia epidemiaa hillitsevällä tavalla. Suurin osa toimii järkevästi, mutta on paljon niitä, jotka tarvitsevat paimentamista.

        - Vielä joitakin päiviä sitten osa Tukholmalaisista eli siten kuin mitään vaaraa ei olisi.

        Valtiovallalla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä toimiin, jotka suojelevat kansalaisia. Täytyy uskaltaa ryhtyä toimiin, Hallitsematon tilanne on "villinlännen touhua".

        - Hiekka tiimalasissa alkaa olla loppu. Täyskäännös epidemianhoitopolititiikassa voidaan vielä tehdä.

        - Maissa, joissa ei ole ajoissa ole toimittu, on tilanne hyvin dramaattinen.

        - Kumpi on kansalaisen kannalta parempi - elää muutama viikko siten, ettei saa tartuntaa eikä tartuta tautia lähimmäiseen. - _Vai se, että yksilön oikeuksia ei edes hetkellisesti rajoiteta yleisen edun vuoksi.
        - Varmaankin se, että itse ja läheiset säilyvät terveinä. Rajoitukset poistuvat jonkin ajan kuluttua.

        - Pohjoismaisessa oikeusvaltiossa ei saisi tapahtua sitä, että epidemian torjunnan vuoksi annettuja suosituksia noudattava huolellinen henkilö voi joutua syyttään tartutetuksi ja jopa menettämään henkensä, - Vain siksi, koska suojaaviin toimenpiteisiin ei ole ajoisa ryhdytty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerran Ruotsi voittaa matsin. Corona-matsin. Laumaimmuniteetti säästää kopulta enemmän ihmishenkiä kuin karanteenit ja pakkokeinot. Viimemainitut vain pitävät huolen siitä, että koronan kanssa tapellaan vielä tulevinakin vuosina. Eero Kero

        No kyllä se Ruotsi hävisi matsin!

        Pääministeri Löven ilmoitti eilen, että valittu linja oli väärä ja homma meni ihan metsään. Valitteli vaan, että omat kansalaiset ovat niin vaikeita hallita, kun pitää käskeä jotakin epämielyttäviä asioita tai noudattaa joitakin yhteisen hyvän vuoksi määrättyjä sääntöjä.

        - Eli siis kuollaan mielummin kuin hetken kestetään jotakin, joka ei ole niin mukavaa, Löven tuntui aika pettyneeltä. Tosin sanoi, että vääriä päätöksiä olivat muutkin tekemässä kuin hänen johtamansa demarit. Ruotsin pääministeri kertoi aika vapaasti sen sanoman, jota jo aavisteltiin. Eli maa ei ole kärsinyt sotaa, joka olisi valmistanut maan kestämään vaikeita tilanteita ja kylmän sodan jälkeen tehtiin monia asioita väärin tai siis oikeastaan asioita jätettiin tekemättä; ei tehty enää niitä asioita, joita olisi pitänyt tehdä...

        Hyvä, että hän oli rehellinen, sillä vain tarvittava oman toiminnan kritiikki voi johtaa uudistuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Meidän tulee eristää itsemme nyt heistä ja varautua siihen, että kun kriisi on ohi, naapurimme ei enää taloudellisesti ja poliittisesti ole sama valtio kuin nyt. Jos kuolleisuus nousee kovin korkeaksi ja jos siitä huolimatta käy kuten Italiassa ja Espanjassa, että maa joudutaan kuitenkin sulkemaan, voi poliittinen jälkipyykki ravistella yhteiskunnan perusrakenteita todella rajusti.

        Ylilääkäri viittaa Suomen sisäministerin Maria Ohisalon (vihr) kesäkuisiin puheisiin, joiden mukaan Suomi on valmis auttamaan Ruotsia koronakriisissä ”kaikin tavoin”.

    • Anonyymi

      Ruotsi on tunnetusti humanismin ultraliberaali maa. Mikä on nyt muuttanut ruotsalaisten mielenlaadun? Ruotsi näyttää toteuttavan laumasuojastrategiaa, siis viidakon lakia, jossa vahvat ja onnekkaat selviävät ja heikot sekä epäonnekkaat karsiutuvat, kun heidät jätetään heitteille terveydenhuollon ylikuormittumisen takia, joka johtuu koronaviruksen etenemisen rajoitusten puutteista. Luulin että ihmisten yhteiskuntakehityksen tarkoitus oli nimenomaan päästä pois viidakon laista, niin että kaikille taataan samat selviämisen mahdollisuudet.
      Mikä on tehnyt ruotsalaisille tällaisen humansimin persliu'un takaisin viidakkoon?

      • Anonyymi

        Mistä lienee heidän ideologia, voiko olla tosiaan, että heikot (vähäosaiset, vanhukset ts. yhteiskunnan painolasti) sortuvat, vahvat jäävät eloon!? Onko maan asiat niin huonossa jamassa että tätä "korttia" on nyt aiheellista käyttää!? Näin annetaan ymmärtää. Kyllä tämä viikate niittää kyllä muitakin ja meilläkin oltava varuillaan näiden ratkaisujen takia

        Ruotsin politiikka on jo pitkään ollut kansan edun vastaista. Ahdasmielistä ääriajattelua jossa järjen ääni halutaan systemaattisesti vaientaa. Ruotsi on Suomea edellä totalitarismiin luisumisessa. Toisinajattelu on maassa kiellettyä (eli jos mielipiteesi on virallisen mielipiteen vastainen niin sinut erotetaan virastasi ja joudut yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa nyt ja Neuvostoliitossa aikoinaan. Ruotsi on ylivoimaisesti euroopan ahdasmielisin maa.

        Höpöhöpö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Oletko ADL:n trolli?

      • Anonyymi

        mutta ruotsin väestöstähän kohta kolmannes on kotoisin "viidakosta". samat lait heillä siellä lähtömaassa on, vain kantasvensson on pihalla.

      • Anonyymi

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

      • Anonyymi

        Kirjoittaja ihmettelee Ruotsin toimia korona viruksen suhteen, " viidakon lait " vallitsee ja hämmästellään Ruotsin kansan persliukua takaisin viidakkoon.

        Onko kyseinen kommentoija alkanut seurata naapurimme edesottamuksia vasta aivan viime aikoina ja siitä syystä on jäänyt ehkä huomaamatta, että kyseinen maa on omien päättäjien toimesta kansoitettu viimeisen 10 vuoden aikana näillä ns viidakon väellä.
        Ei tarvita kummoisiakaan kiikareita että näkee kuinka Ruotsin yhteiskuntakehityksen suunta ei ole päästä pois viidakon laista .... vaan nimenomaan pyrky on kova banaani valtioksi muiden kehitys maiden joukon jatkoksi.

        Tämä jos joku on käsittämätöntä, tämä korona kokeilu ei tunnu kovin ihmeelliseltä jos sitä vertaa Ruotsalaisten muihin touhuihin.

        Voisi kysyä, että olisiko parempi olla Suomessa vankilassa kuin koronakaranteenissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö

        Todella höpötystä. Ja kateutta. Olen itse sairaalassa töissä. Ruotsin puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö

        Vapaamielisin maa. Suomalaisten kamalaa KATEUTTA.!!!!Herregood. Vad barnsligt!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lienee heidän ideologia, voiko olla tosiaan, että heikot (vähäosaiset, vanhukset ts. yhteiskunnan painolasti) sortuvat, vahvat jäävät eloon!? Onko maan asiat niin huonossa jamassa että tätä "korttia" on nyt aiheellista käyttää!? Näin annetaan ymmärtää. Kyllä tämä viikate niittää kyllä muitakin ja meilläkin oltava varuillaan näiden ratkaisujen takia

        En voi muuta sanoa kun höpö höpö!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Yksi Suomen rasisteista puhuu paskaa!!! Ja heitä riittää. Tyypillistä egoismia!!?

        Sulkiko Mohammed sun lähibaarin, kun sä yhtäkkiä tulit tänne lähettämään hirveän määrän noita lyhyitä viestejäsi, joissa ei ole mitään sisältöä?

      • Anonyymi

        "Luulin että ihmisten yhteiskuntakehityksen tarkoitus oli nimenomaan päästä pois viidakon laista"

        Aika monet niitä viidakon lakeja tuntuvat ihannoivat ja huutavat niiden puolesta: neoliberaalit, uusnatsit...

        Mutta vain niin kauan, kunnes iskee omalle kohdalle. Silloin kyllä kelpaa sosialismi ihan kaikissa muodoissaan. Veronmaksajien rahat yritykselle ja ilmainen hoito teho-osastolla tai poliklinikalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

        "Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja"

        Juu, kyllä siellä on enemmän burkhia.

        Jo parin kuukauden sisällä näemme, minkä verran heitä naurattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta ruotsin väestöstähän kohta kolmannes on kotoisin "viidakosta". samat lait heillä siellä lähtömaassa on, vain kantasvensson on pihalla.

        Ja suomi tulee kovaa vauhtia perässä jo 80 luvulla mietin et miksi vitussa ruotsi ottaa ns pakolaisia no pikku veli suomi on kohta samassa tilassa et turhaa pullistelet viidakon kansasta asuin kotkassa 20 vuotta ja rusukseni sain seurata mm karhulan teboilin elämää tankatessani sielä pikku ooppelia n.10 vuotta sitten tilanne oli jo se että illalla sinne mennäkseni piti melkein passi olla mukana ja kotkansaaren pasaati ollut jo kauan mamujen "hallussa" onko yhtään kyläpahasta suomessakaan enää missä karvaranteen pizzeriaa ei olisi joten tunge rektuumisi viikakon lait taitaa suomikin olla yhtä pihalla kun tamboonin naru tänä päivänä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella höpötystä. Ja kateutta. Olen itse sairaalassa töissä. Ruotsin puolella.

        Terveisiä tukholmasta kaikki hyvin ei koronaa siis mulla asian mukainen suojaus päällä kun liikun himasta johonkin mutta mitä tekee suomi eristää kaiken talous vielä enemmän kuralla kun ennen rahan vaan pitää liikkua ei se ole ahneutta sen nimi on bisnes nyt kaikki suomeen elämään suomalaista unelmaa keittämään pontikkaa ja salakuljettamaan ihmisiä uudeltamaalta pois ja näin saatiin peräkammarin jussistakin miljönääri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi kysyä, että olisiko parempi olla Suomessa vankilassa kuin koronakaranteenissa?

        Pitäisi olla jokaisen oma asia onko karanteenissa vai ei,firmoja kaatuu . Tehdään kuin Mauno Koivist pitää pelastaa vaan pankit ja Elannon eläkekassaan säästäneiden rahat muulla ei mitään väliä.

      • Anonyymi

        Matut pääsevät jonon ohi terveydenhoitoon. Se on heidän etuoikeutensa.
        KantaRuotsalaisille voi käydä huonommin.
        Katoavaa kansanperinnettä muutenkin. Nyt vähän nopeutetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä oikein tarkoitat? Taitaa olla antisemistismi edelleen voimssa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matut pääsevät jonon ohi terveydenhoitoon. Se on heidän etuoikeutensa.
        KantaRuotsalaisille voi käydä huonommin.
        Katoavaa kansanperinnettä muutenkin. Nyt vähän nopeutetaan.

        No höpö höpö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamielisin maa. Suomalaisten kamalaa KATEUTTA.!!!!Herregood. Vad barnsligt!!

        Huomasin erään tilaston. Sen mukaan ruotsalaiset ovat eurooppalaisista eniten ei-kristittyjä. Etelä-Euroopassa on suhteellisesti eniten kristittyjä. Se johtuu tietysti katolis kirkon vaikutuksesta. Protestantithan menettävät otetta hengellisiin asioihin. Se tulee tietysti vaikuttamaan ja osaksi jo vaikuttanut koko yhteiskuntaan niin, että uskonnonvapaus kapenee, kuten sananvapauskin.

        Sen sijaan islam etenee ja muut pakanasuskonnot sekä kaikennäköiset sielunvaellushömpät kiinnostavat ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin politiikka on jo pitkään ollut kansan edun vastaista. Ahdasmielistä ääriajattelua jossa järjen ääni halutaan systemaattisesti vaientaa. Ruotsi on Suomea edellä totalitarismiin luisumisessa. Toisinajattelu on maassa kiellettyä (eli jos mielipiteesi on virallisen mielipiteen vastainen niin sinut erotetaan virastasi ja joudut yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa nyt ja Neuvostoliitossa aikoinaan. Ruotsi on ylivoimaisesti euroopan ahdasmielisin maa.

        Käläkälä....kateellinen kun näkee miten hyvin Ruotsi voi nyt ja tulevaisuudessa vielä paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

        Kyllä näin on, Ruotsi selvästi ymmärtää miten menetellä. Se ei ole sopulivaltioSuomi vaan itsenäinen ja fiksu, kuten aina olemme nähneet. HEJJA SVERIGE!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lienee heidän ideologia, voiko olla tosiaan, että heikot (vähäosaiset, vanhukset ts. yhteiskunnan painolasti) sortuvat, vahvat jäävät eloon!? Onko maan asiat niin huonossa jamassa että tätä "korttia" on nyt aiheellista käyttää!? Näin annetaan ymmärtää. Kyllä tämä viikate niittää kyllä muitakin ja meilläkin oltava varuillaan näiden ratkaisujen takia

        Tuhansia miehiä kuolee, siihen löytyy kyllä lohtua.

        Ohisalo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mistä sinä sen sionistisen repäisit samaan kontekstiin kun tuottaa islamistisia Lähi-idästä? Israelilaiset tuskin Ruotsiin tungeksivat, joten yhtälöksi jää vain muslimien maahanmuutto?

        Ruotsalaisten demokratia koskee vain vihervasemmistolaisten keskinäistä ”demokratiaa”, joten siinä ei ole mitään uutta.

        Tappaako hallitus vanhuksiaan SARSCov2 viruksella, vai suojeleeko heitä jää nähtäväksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Eipäs sionisoida siionismia! Siionismi on kuin islamismia tietyn uskonnon ja kansan yhteenliittymän poliittiseksi edistämiseksi. Toisena esimerkkinä siionismin kaltaisesta oman ryhmän edistämisestä on arjalaisuusaate josta esimerkkejä ei kansainvälisen sosialismin piiristä. Mitään todellista kristillistä tai juutalaista pohjaa näille aatteille ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulkiko Mohammed sun lähibaarin, kun sä yhtäkkiä tulit tänne lähettämään hirveän määrän noita lyhyitä viestejäsi, joissa ei ole mitään sisältöä?

        Virhevasukkien älyllisen toiminnan korvaavana toimintana on herjaus ja huuto. Nämä ihmistä muistuttavat oliot tunnistaa katukuvassakin niiden omituisesta pukeutumisesta ja psykoottisen vihamielisestä käytöksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin politiikka on jo pitkään ollut kansan edun vastaista. Ahdasmielistä ääriajattelua jossa järjen ääni halutaan systemaattisesti vaientaa. Ruotsi on Suomea edellä totalitarismiin luisumisessa. Toisinajattelu on maassa kiellettyä (eli jos mielipiteesi on virallisen mielipiteen vastainen niin sinut erotetaan virastasi ja joudut yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa nyt ja Neuvostoliitossa aikoinaan. Ruotsi on ylivoimaisesti euroopan ahdasmielisin maa.

        Kyllä tuli aivotonta kuonaa . . .kokeile faktoja ja totuuksia . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

        Tarkoitatko selällään elikkä haudassa. Haudassa ei naureta, paitsi ruotsissa. Siellä on kaikki mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

        niin 2 metriä multaa päällään!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveisiä tukholmasta kaikki hyvin ei koronaa siis mulla asian mukainen suojaus päällä kun liikun himasta johonkin mutta mitä tekee suomi eristää kaiken talous vielä enemmän kuralla kun ennen rahan vaan pitää liikkua ei se ole ahneutta sen nimi on bisnes nyt kaikki suomeen elämään suomalaista unelmaa keittämään pontikkaa ja salakuljettamaan ihmisiä uudeltamaalta pois ja näin saatiin peräkammarin jussistakin miljönääri

        Hei kuule, me täällä Suomessa pystytään tekemään töitä myös etänä kuten myös opiskelijat kykenevät etäopiskeluun. Jopa lapset! Suomen nettiyhteydetkin pelittävät hyvin runsaasta kuormituksesta huolimatta.

        Mites teillä siellä Ruotsissa? Eikö edes ne kolmen tunnin pituiset työpaikkojen jaarittelutuokiot (sitta på och fika) onnistu videopuheluiden kautta? Mites svenssoneiden digi-taidot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja ihmettelee Ruotsin toimia korona viruksen suhteen, " viidakon lait " vallitsee ja hämmästellään Ruotsin kansan persliukua takaisin viidakkoon.

        Onko kyseinen kommentoija alkanut seurata naapurimme edesottamuksia vasta aivan viime aikoina ja siitä syystä on jäänyt ehkä huomaamatta, että kyseinen maa on omien päättäjien toimesta kansoitettu viimeisen 10 vuoden aikana näillä ns viidakon väellä.
        Ei tarvita kummoisiakaan kiikareita että näkee kuinka Ruotsin yhteiskuntakehityksen suunta ei ole päästä pois viidakon laista .... vaan nimenomaan pyrky on kova banaani valtioksi muiden kehitys maiden joukon jatkoksi.

        Tämä jos joku on käsittämätöntä, tämä korona kokeilu ei tunnu kovin ihmeelliseltä jos sitä vertaa Ruotsalaisten muihin touhuihin.

        Haisee Persulta, näyttää Persulta, kirjoittaa kuin Persu. Ihmisyys jäänyt jonnekin matkan varrelle. Tällaisiako pitäisi olla sitten muiden sijaan päättämässä! Herra meitä näiltä pölvästeiltä varjelkoon.
        Ruotsin väestöongelmat ovat siinä, että liian paljon otettu maahan ihmisiä, eikä yhteiskunnan toiminta kulttuurisidonnaisesti ole ollut siten jämäkkää, että olisi muista kulttuureista karsittu huonot puolet kovalla kädellä pois, kuten esim. kunniamurhat. Hyviä puolia löytyy myös muualtakin ja niitä voidaan tietysti ottaa mukaan.
        Covid-19 on median mukaan lähtenyt villieläintorilta. Kiina pitäisi saada aisoihin ja noudattamaan samoja periaatteita kuin muutkin, jotka pitävät itseään sivistyneinä. Kommarivaltiohan Kiina ei ole enää aikoihin ollut, vaan rahan mahti jyllää sielläkin ja kommunismista on jäljellä enää muutama vanha jäärä pitämässä pölyttyneitä puheitaan, joihin ei kukaan usko.
        Vai onko tuo virus lähtenyt sittenkin jostain laboratoriosta tahallisesti levitettynä, että saadaan edes vähän maailman ylikansoittamista hillittyä ja vanhukset saadaan näin raivattua pois eläkkeitä kuluttamasta. Oudosti tämä pandemia näyttää osuvan juuri vanhuksiin. Siinäpä miettimistä.
        Politiikka on likaista touhua, mutta me saamme olla oikeasti ylpeitä nykyhallituksesta. Toisilla painaa opposition kannattaminen enemmän ja siksi ärsyttää, kun naiset hoitavat tyylillä todella vaikeita asioita ja tekevät päätöksiä pakostakin nopeassa vauhdissa. Verratkaa muihin maihin ja olkaa hiljaa heikosta johtamisesta.
        Niinistö voi toki mielipiteensä ilmaista, mutta on epäkunnioittavaa ja antaa signaaleja myös epäluottamuksesta hallituksen toimia kohtaan, kun hän tulee sorkkimaan valmiita suunnitelmia. Aiheesta Marin antoikin tyylillä palautetta. Loistava lähettiläs koko maailman silmissä tämä rautainen nainen. Sääli, että osa haukkuu siksi, kun on demari. Sillä ei pitäisi olla mitään jakoa kriisin edessä. Itsekään en ole demari, mutta tunnustusta on annettava, kun siihen on syytä.

        Mukava lukea asiantunteva kommentti täällä tyhmän suunsoiton välissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei ole täynnä tuulipukuja, joiden painostuksen vuoksi pitää koko Suomi sulkea. Siellä vastuu on alan asiantuntijoilla eikä sossuhallituksella niin kuin täällä. Vuoden päästä nauravat meille selällään.

        Varmaan sinua naurattaa jo nyt Ruotsin moninkertaiset kuolleisuusluvut muihin nähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haisee Persulta, näyttää Persulta, kirjoittaa kuin Persu. Ihmisyys jäänyt jonnekin matkan varrelle. Tällaisiako pitäisi olla sitten muiden sijaan päättämässä! Herra meitä näiltä pölvästeiltä varjelkoon.
        Ruotsin väestöongelmat ovat siinä, että liian paljon otettu maahan ihmisiä, eikä yhteiskunnan toiminta kulttuurisidonnaisesti ole ollut siten jämäkkää, että olisi muista kulttuureista karsittu huonot puolet kovalla kädellä pois, kuten esim. kunniamurhat. Hyviä puolia löytyy myös muualtakin ja niitä voidaan tietysti ottaa mukaan.
        Covid-19 on median mukaan lähtenyt villieläintorilta. Kiina pitäisi saada aisoihin ja noudattamaan samoja periaatteita kuin muutkin, jotka pitävät itseään sivistyneinä. Kommarivaltiohan Kiina ei ole enää aikoihin ollut, vaan rahan mahti jyllää sielläkin ja kommunismista on jäljellä enää muutama vanha jäärä pitämässä pölyttyneitä puheitaan, joihin ei kukaan usko.
        Vai onko tuo virus lähtenyt sittenkin jostain laboratoriosta tahallisesti levitettynä, että saadaan edes vähän maailman ylikansoittamista hillittyä ja vanhukset saadaan näin raivattua pois eläkkeitä kuluttamasta. Oudosti tämä pandemia näyttää osuvan juuri vanhuksiin. Siinäpä miettimistä.
        Politiikka on likaista touhua, mutta me saamme olla oikeasti ylpeitä nykyhallituksesta. Toisilla painaa opposition kannattaminen enemmän ja siksi ärsyttää, kun naiset hoitavat tyylillä todella vaikeita asioita ja tekevät päätöksiä pakostakin nopeassa vauhdissa. Verratkaa muihin maihin ja olkaa hiljaa heikosta johtamisesta.
        Niinistö voi toki mielipiteensä ilmaista, mutta on epäkunnioittavaa ja antaa signaaleja myös epäluottamuksesta hallituksen toimia kohtaan, kun hän tulee sorkkimaan valmiita suunnitelmia. Aiheesta Marin antoikin tyylillä palautetta. Loistava lähettiläs koko maailman silmissä tämä rautainen nainen. Sääli, että osa haukkuu siksi, kun on demari. Sillä ei pitäisi olla mitään jakoa kriisin edessä. Itsekään en ole demari, mutta tunnustusta on annettava, kun siihen on syytä.

        No se on jo todettu, että ihan luonnosta virus on peräisin,

        Olen sen sijaan aivan eri mieltä hallituksen valitsemasta tiestä

        Hallitus on yksipuolisesti kuunnellut THL:ää ja muita terveydenhuollon tahoja, mutta ei muita asiantuntijoita. Eristämisen ja talouden pysäyttämisen hinta on kova, myös inhimillinen. 1990-luvun laman seurauksena tuhottiin monta perhettä, itsemurhat lisääntyivät, samoin muut (mielen)terveydelliset ongelmat.

        Mielestäni Ruotsi on valinnut paremman tien ja hallitus toimii Suomen kokonaisedun vastaisesti ja on tehnyt, ja tekee yhä HUONOJA päätöksiä.

    • Anonyymi

      KORONA MURHASI PALMEN !!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        https://sv.wikipedia.org/wiki/Falu_rödfärg (löytyy muös suomeksi)
        Tämä ei aukene kun siinä on toi ö-kirjain. Sen voi kiertää. https://fi.wikipedia.org/wiki/Keittomaali
        Toisaalta ei se lätäkkö kyllä punamullalta näytä. Parempiakon lähiluvia on olemassa. Otin täjän tällaisen mistä kyllä näkee että jotain mätää tuossa lätäkössä on.

        https://www.dt.se/artikel/palmemordet-nyheten-gick-fran-mun-till-mun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kävin Tukholmassa, ja myös murhapaikalla, noin pari viikkoa tapahtuman jälkeen ja tekopaikassa oli mielestäni punaista maalia. Ja eiköhän oikea veri oilsi puhdistetu pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Enpä ole hassumpaa kuullut koskaan. Samaa legendaa kuin että Elvis elää. Hyvät ihmiset, jäitä hattuun jos alkaa liikaa myssy kuumottaa.

        Suomalainen uskoo vasta kun näkee. Elvis nähty elokuvassa elävänä mutta ei missään kuolleena. En siis usko hänen kuolleen.

      • Anonyymi

        Intialainen Ananda Margan joogi oli läheisessä yhteydessä Palmeen. Palme järjesti hänelle Ruotslaisen passin ja lisäksi myönsi maahanmuuttoluvan joogin Gurulle, joka oli vangittuna Intiassa. Intian valtio vaati kaikkia maita vastustamaan Ananda Marga järjestöä joka oli siihen aikaan levinnyt ympäri maailmaa. Intia oli todennäköisesti osallisena Palmen murhaan, mutta ei yksistään Ananda Margan takia vaan myös liittyen joihinkin asekauppoihin. En tiedä aivan varmasti onko tässä koko selitys.

        Korona viruksesta puheenollen, jos nuoret ihmiset sairastaa koronaviruksen, niin sitä nopeammin se menettää voimansa, ja syntyy vasta-aineita, joten Ruotsin tapa toimia voi olla jopa hyväkin. Lisää aiheesta ja huhista mahdollisesta netin sulkemisesta kolmeksi päiväksi, Salalittoteoria miten USAn velkaongelmat syynä koronavirukseen, netin sulkemishuhut lisääntyvät, ollaanko pian ei vain yksin vaan myös "pimeässä" ainakin kolme päivää. Lisäksi joogi todistaa miten mantran avulla saa viruksen hengiltä, https://proutscandinavia.blogspot.com/2020/03/the-corona-virus-game.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Sun juttusi ei ole uskottava

        (-Piste.)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun juttusi ei ole uskottava

        (-Piste.)

        Hopp höpö. Sairas kommenti!!!???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Intialainen Ananda Margan joogi oli läheisessä yhteydessä Palmeen. Palme järjesti hänelle Ruotslaisen passin ja lisäksi myönsi maahanmuuttoluvan joogin Gurulle, joka oli vangittuna Intiassa. Intian valtio vaati kaikkia maita vastustamaan Ananda Marga järjestöä joka oli siihen aikaan levinnyt ympäri maailmaa. Intia oli todennäköisesti osallisena Palmen murhaan, mutta ei yksistään Ananda Margan takia vaan myös liittyen joihinkin asekauppoihin. En tiedä aivan varmasti onko tässä koko selitys.

        Korona viruksesta puheenollen, jos nuoret ihmiset sairastaa koronaviruksen, niin sitä nopeammin se menettää voimansa, ja syntyy vasta-aineita, joten Ruotsin tapa toimia voi olla jopa hyväkin. Lisää aiheesta ja huhista mahdollisesta netin sulkemisesta kolmeksi päiväksi, Salalittoteoria miten USAn velkaongelmat syynä koronavirukseen, netin sulkemishuhut lisääntyvät, ollaanko pian ei vain yksin vaan myös "pimeässä" ainakin kolme päivää. Lisäksi joogi todistaa miten mantran avulla saa viruksen hengiltä, https://proutscandinavia.blogspot.com/2020/03/the-corona-virus-game.html

        Jätte bra , mummojen kalmot myllyyn ja siitä ruiskulla eniten maksaville.
        Sverige är bäst !

    • Eikö kaiken logiikan mukaan jos Suomen ja Ruotsin välistä rajaa ei saada suljettua, olisi Lapin maakunta eristettävä muusta Suomesta?

      Ei viruslinkona toimiminen mikään pääkaupunkiseudun monopoli ole.

      • Anonyymi

        Niimpä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä.

        Onneksi asun Uudellamaalla, eristettynä pohjoisen viruslingoista! :D

      • Anonyymi

        Vastuuttomana ravaavat Ruotsin puolella ja tuovat meitille koronaviirusta.

      • "Eikö kaiken logiikan mukaan jos Suomen ja Ruotsin välistä rajaa ei saada suljettua, olisi Lapin maakunta eristettävä muusta Suomesta?"

        Tämä on seuraava vaihtoehto, ellei Ruotsin ja Suomen välistä rajaa suljeta riittävän tiiviisti.

      • Anonyymi

        Ensin ammuttiin ilmasta nyt ruotsista eikö helvetti tätä hommaa saada hallintaan pykälät helvettiin ja toimintaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuuttomana ravaavat Ruotsin puolella ja tuovat meitille koronaviirusta.

        Ensimmäinen virus pohjoismaissa kylläkin oli Suomessa. Lapissa.
        Wuhanista lähetetty kiinalainen nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäinen virus pohjoismaissa kylläkin oli Suomessa. Lapissa.
        Wuhanista lähetetty kiinalainen nainen.

        Ei tosin ollut viruslinko, eikä minkään raportin mukaan tartuttanut muita, ainakaan Suomessa.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Onneksi asun Uudellamaalla, eristettynä pohjoisen viruslingoista! :D

        Minä karkasin sieltä noin 4 päivää ennen kuin tiet suljettiin.
        Olen kesämökillä, ei nyt kovin kaukana Uudenmaan rajasta.
        Muija joutuu menemään töihin, on sellainen ammatti. Eikä voi tehdä etätöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuuttomana ravaavat Ruotsin puolella ja tuovat meitille koronaviirusta.

        Piäsiskii Ruottiin, mut ko eivät piästä perkules!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piäsiskii Ruottiin, mut ko eivät piästä perkules!

        Eiks ne laivat vielä Turusta kulje, vai enkö vain tiedä, kun uutiset on nykyään pelkkää koronaa.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        "Eikö kaiken logiikan mukaan jos Suomen ja Ruotsin välistä rajaa ei saada suljettua, olisi Lapin maakunta eristettävä muusta Suomesta?"

        Tämä on seuraava vaihtoehto, ellei Ruotsin ja Suomen välistä rajaa suljeta riittävän tiiviisti.

        rajat auki, ravintolat auki ja talous pyörimään

    • Anonyymi

      Ruotsilta puuttuu kollektiivinen muisto sodasta niin kuin Suomelta ja Venäjältä. Ruotsissa ollaan naiveja.

      • Niin ovat, niin kuin olivat oman puolustuksensakin suhteen ja ajoivat maavoimansa alas.

      • Anonyymi
        saulmasson kirjoitti:

        Niin ovat, niin kuin olivat oman puolustuksensakin suhteen ja ajoivat maavoimansa alas.

        Ruotsin sukulaiseni totesi, että "Suomi puolustaa" heitä, kun puhuttiin Ruotsin armeijasta. Harmi kun en muistanut kysyä, miksei heillä ole varmuusvarastoja esim. sairaalatarvikkeista. Eilen oli Ruotsin mediassa, että siellä sairaaloissa käytetään jopa inkontinenssisuojia (aikuisten "pissavaippoja") hengityssuojaimina, koska kunnollisia suojavarusteita ei ole.

        Pari vuotta sitten sanoin, että eikö Ruotsin kannattaisi parantaa elintarvikkeiden omavaraisuusastetta. Ruotsin sukulaiseni olivat sitä ennen kauhistelleet ruoan kalliita hintoja Suomessa (mikä ei edes pidä paikkaansa Eurostatin vertailun perusteella). Sukulaiseni kysyi, mihin elintarvikeomavaraisuutta tarvitaan. No pandemian alussa Ruotsin kauppaketjut soittivat ensimmäisten joukossa Snelmannin lihatehtaalle Vaasaan, kun huomasivat lihojenaa käyvän vähiin. Suomen elintarvikeomavaraisuutta on hieman yli 80%, Ruotsissa noin 50%. Muutenkaan en ymmärrä, miksi korkeaa moraaliaan liputtavat ruotsalaiset haluavat väkisin halpaa ruokaa, vaikka pitäisi tietää, että tavallista halvemmat hinnat tarkoittavat usein, että tuotannossa.on käytetty alipalkattua työvoimaa (esim. Espanjan ja Italian hedelmien poimijat), heikkoja raaka-aineita tai jopa terveydelle vaarallisia raaka-aineita (esim. mafian ruokahuijaukset).

        Ruotsalaiset ovat vuosikymmenen ajan olleet siitäkin niin ylpeitä, kuinka he kierrättävät muovia toisin kuin junttisuomalaiset. Eivät tosin tunnu tietävän, mihin heidän keräysmuovinsa päätyvät. Niinpä niin, ne kuljetetaan vähemmän kehittyneisiin Aasian maihin. Sieltä niitä muoveja kulkeutuu koko ajan aasialaisia jokia pitkin valtameriin ☹️

        Ruotsi on todellinen huijarimaa!!!

        Snelmannin tehtaat eivät ole vaasassa vaan pietarsaaressa ota torvi valehtelia selvää asioista ennen kun suollat skeidaa.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset olivat siinäkin järkeviä, etteivät sotineet! He osaavat !
        Nytkin he säästävät ihmishenkiä, se tullaan osoittamaan, vaikka tilastomestarit ja viralliset raportit yritettäisiin vääntää omaan uskoon. Niinhän se kävi m/s Estonian upotuksenkin kanssa...viralliset tahot eivät vastanneet ihmisten kysymyksiin, kun haisi aika lailla tuo homma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Snelmannin tehtaat eivät ole vaasassa vaan pietarsaaressa ota torvi valehtelia selvää asioista ennen kun suollat skeidaa.

        Joo, anteeksi. Ei ollut muuta virhettä viestissäni, mutta Vaasa ja Pietarsaari menivät sekaisin. Kaksi paikkakuntaa, joissa on paljon ruotsinkielisiä rikollisia, joista moni kuuluu siihen uskonlahkoon, joiden jäsenillä on 9-12 lasta perheessään. Sehän on sukunimeltään Snellman se kolmekymppinen mies, joka ampui parikymppisenä naisen Pietarsaaren keskustassa viime syksynä. Olisi pitänyt viimeistään siitä muistaa Snellman & Pietarsaari, mutta vahingossa tosiaan sekoitin Vaasaan.

        Snellmanin konserniin kuuluva Kokkikartanon tehdas Keravalla on meikäläistä fyysisesti lähempänä. Ravitsen kylläkin itseäni pääosin ihan muilla sapuskoilla 😉

    • Anonyymi

      Minusta ruotsin kokeilu ei ole hullu ollenkaan, vaan päinvastoin oikein hieno kokeilu. Luulen että tulen nauttimaan tuon kokeilun tuloksista vielä huomattavasti. Sipsit ja kola on jo valmiina.

      • Anonyymi

        Ruotsi ei uskalla rajoittaa kunniakansalaisten kokoontumisia eikä yö elämää. Nousevat pian kapinaan.

      • Anonyymi

        Mulla on laadukasta rypsiöljyä, luomupopparijyviä sekä pan-suolaa. Oluet vielä puuttuu. Juon kyllä tosi maltilla, mutta aina välillä voi itseä palkita laadukkailla kotimaisilla pienpanimojuomilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ei uskalla rajoittaa kunniakansalaisten kokoontumisia eikä yö elämää. Nousevat pian kapinaan.

        Ei ole syytä rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia. Suomessa tämä touhu on laitonta mutta siitä on äkkiä tehty laillista ja tosi nopeastikin.
        Ruotsalaiset kunnioittavat lakeja ja ovat muutenkin kunnioituksemme kohde, toista ei voi sanoa näistä suomalaisista, jotka vuodesta toiseen valitsevat samat naamat eduskuntaan. Osa heistä on jopa urheilijoita, joilla ei ole mitään kokemusta maan hallinnosta.

    • Anonyymi

      Kyllä Ruotsin taktiikka toimii varmasti, mutta siitä ei ole mitään tietoa kuinka moni siinä touhussa menettää henkensä. Jospa niillä onkin tarkoitus pienentää väkilukua, kun se on viime vuosina kasvanut reippaasti.

      • Anonyymi

        Paitsi jos olisikin niin, että covid-19 sairastamisen tuoma immuniteetti kestää vain muutaman viikon. Se ei varmastikaan riittäisi laumaimmuniteetin syntymiseen, vaan tauti vain kiertäisi loputtomiin ja niittäisi väkeä joka kierroksella.

      • Anonyymi

        Hyvä teoria, mutta siihen tarkoitukseen kuolleisuus on tässä taudissa ihan liian pieni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä teoria, mutta siihen tarkoitukseen kuolleisuus on tässä taudissa ihan liian pieni.

        Oheiskuolleisuus voi olla korkeakin. Italiassa moninkertainen määrä ihmisiä kuollut tavalliseen verrattuna ja paljon enemmän kuin tilastoidaan koronan uhreiksi.

      • Anonyymi

        Tuskin monikaan on kiinnostunut kenenkään tuntemattoman hengenmenosta.
        Kyse on siitä, että pelkää itse kuolevansa tai puolisonsa ja jäävän yksin tai jonkun muun läheisen kuolema pelottaa.
        Todella muitten henki ei useimpia kiinnosta tippaakaan. Ainahan kysytään, ettei vaan ollut joku tuttusi tai oliko suomalainen?

      • Anonyymi

        Ruotsissa kuolee vuosittain 90000 ihmistä. Jos koronaan menee parituhatta vanhusta, joista osa olisi kuollut johonkin muuhun, ei tämä näy tilastoissa mitenkään.
        Kansakunnan kannalta on parempi uhrata muutama vanhus kuin tuhota koko talous. Kylmää, mutta näin se menee.

    • Anonyymi

      Hyvä meidän Suomen hallitus! Kiitos siitä, että olette nuori, mutta ennenkaikkea järkeviä päätöksiä tekevä hallitus. Ennen teitä hallitus virkamiehineen aina sanoi, että odotetaan Ruotsin liikkeitä ja tehdään sitten päätöksiä heidän oppiensa mukaan. Samoin sanottiin, että Ruotsin päätökset ovat niin hyviä ja niitä pitää apinoida.

      Nyt se nähdään, että Suomen energinen ja oikeesti ihmistä ajatteleva hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä ja matkinut Swedu-pöppänöitä.

      • Anonyymi

        Korjataan: "Nyt se nähdään, että Suomen energinen ja oikeesti ihmistä ajatteleva hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä ja matkinut Swedu-pöppänöitä."

        Pitää olla ..... ei ole matkinut Swedu-pöppänöitä.

      • Anonyymi

        Luojan kiitos, että tässä asiassa ovat suomalaiset päättäjät heittäneet ruotsi-ihannointinsa nurkkaan ja käyttäneet järkeänsä, samaa koskee omaa puolustustammekin jonka siivelle ruotsi kärkkyy surkean puolustusliiton varjolla. Vain RKP kilari Henrikksoineen yrittää käyttää tilannetta oman intressi ryhmänsä politiikan ajamiseen, joka on jo surkeuden huippu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjataan: "Nyt se nähdään, että Suomen energinen ja oikeesti ihmistä ajatteleva hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä ja matkinut Swedu-pöppänöitä."

        Pitää olla ..... ei ole matkinut Swedu-pöppänöitä.

        Hallituksen oli pakko toimia, muuten olisivat joutuneet eroamaan pikaisesti. Kyllä paineet tulee tekoihin muualta, kuin itse hallituksen väeltä. Ajattelepa millaista porukkaa hallituksessa on rajoittamaan vapaaehtoisesti liikkumista ja muita vastaavia toimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjataan: "Nyt se nähdään, että Suomen energinen ja oikeesti ihmistä ajatteleva hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä ja matkinut Swedu-pöppänöitä."

        Pitää olla ..... ei ole matkinut Swedu-pöppänöitä.

        Suomen hallitus on tehnyt mitä velkojapankkiirisetä käskee fakepandemian varjolla, kohti EU kommunismiä, ihmisten velkaorjuuttamista ja Suomen tuhoa.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/2020/03/suomen-valtio-lahella-konkurssia.html

        Jaa, sama juttu ihan muuten vaan Venäjällä, Intiassa, Perussa, Australiassa ja Usassa? Jenkit ajaa kommunismia Eurooppaan? Nauran katketakseni!

        Ruotsi ainoa vastarannan kiiski, joka ei aja kommusmia. LOL

      • Anonyymi

        Tämä hallitus ei ajattele mitään oikein, jos presidentti ei olisi puuttunut asioihin niin olisimme enemmän kuin hätää kärsimässä.Hallitus toimii vain oman selustansa pelastamisen toivossa ei ihmisten auttamista hätätilanteessa.

        Juu suomessa on vain kolme viisasta neroa Presidentti Niinistö Jussi Halla-aho ja Päivi Räsänen, toiset tulevat sitten kaukana tästä triosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjataan: "Nyt se nähdään, että Suomen energinen ja oikeesti ihmistä ajatteleva hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä ja matkinut Swedu-pöppänöitä."

        Pitää olla ..... ei ole matkinut Swedu-pöppänöitä.

        Vielä liian aikaista kehua Suomen ratkaisua. Siis siinä mielessä, että lauantaina tartunnan sai 55 ihmistä, sunnuntaina 95. Se antaa sen kuvan, että tartuntamäärät ovat selvässä nousussa. Rajoituksista huolimatta. Jos tartunnat nousevat rajusti voi sanoa, että pakotteista ei ollut pienintäkään hyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ainoa vastarannan kiiski, joka ei aja kommusmia. LOL

        Ruotsi ei halua,että talous menee kuralle koronan takia.Muut maat ovat jo ongelmissa,koska talous kehitys pysähtyy,valtion kassa varat hupenevat tautin takia. Ruotsi haluaa ,että pyörät pyörii,maksoi mitä maksoi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vielä liian aikaista kehua Suomen ratkaisua. Siis siinä mielessä, että lauantaina tartunnan sai 55 ihmistä, sunnuntaina 95. Se antaa sen kuvan, että tartuntamäärät ovat selvässä nousussa. Rajoituksista huolimatta. Jos tartunnat nousevat rajusti voi sanoa, että pakotteista ei ollut pienintäkään hyötyä.

        Älä katso tartuntoja - vaan kuolemia. Ruotsi testaa vähän - siksi ei tule kovin paljon havaittuja tartuntoja. Tämä kuitenkin lisää taudin leviämistä ja viranomaisilla ei ole kunnon tilannekuvaa.

        Ruotsissa koronakuolemat kaksinkertaistuvat kolmessa päivässä. Norjassa, joka sulki koulut ja päiväkodit, koronakuolemien kaksinkertaistumiseen menee viisi päivää. Kuukauden päästä Norjassa olevat koronakuolemat ovat siis 64-kertaistuneet, jos meno jatkuu samana. Norjan koulut suljettiin kuitenkin vasta pariviikkoa sitten, joten tämän vaikutus ei vielä juuri näy.

        Entäs Ruotsi? Jos meno jatkuu samana, niin koronakuolemat ovat 1000-kertaistuneet kuukaudessa. Käytännössä tämä ei ole realistista sillä tauti ei leviä samoille ihmisille enää uudestaan, joten tautihuippu saavutetaan jo aiemmin ja kehitys taittuu luonnostaan. Jos kuolemat 1000 kertaistuisivat, niin päästäisiin 150,000 kuolleeseen Ruotsalaiseen, mutta taudin kuolleisuudeksi on arvioitu 0.2-0.5% eli noin 15-40,000 Ruotsin kokoisessa valtiossa, jos 75% sairastaa taudin. Toki kuolleisuus luku on rumemmasta päästä, jos sairaalakapasiteetti loppuu kesken.

        Herää kysymys aikooko Ruotsi tosiaankin sairastaa koronaviruksen pois alta kuin "myrskynä" ja olla ensimmäinen maa, joka kukistaa koronaviruksen? Varsin kylmäpäinen strategia. Edes Venäjällä ei ole pokkaa tälläiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi ainoa vastarannan kiiski, joka ei aja kommusmia. LOL

        Onko Ruotsi sitten Atschii Sweden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä liian aikaista kehua Suomen ratkaisua. Siis siinä mielessä, että lauantaina tartunnan sai 55 ihmistä, sunnuntaina 95. Se antaa sen kuvan, että tartuntamäärät ovat selvässä nousussa. Rajoituksista huolimatta. Jos tartunnat nousevat rajusti voi sanoa, että pakotteista ei ollut pienintäkään hyötyä.

        Rajoitusten vaikutuksista ei ennen tämän viikon loppua voida sanoa yhtään mitään. Ehkä tämä lisäys on niitä Espanjasta ja Italiasta tuotuja ulkosuomalaisia?

      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        Älä katso tartuntoja - vaan kuolemia. Ruotsi testaa vähän - siksi ei tule kovin paljon havaittuja tartuntoja. Tämä kuitenkin lisää taudin leviämistä ja viranomaisilla ei ole kunnon tilannekuvaa.

        Ruotsissa koronakuolemat kaksinkertaistuvat kolmessa päivässä. Norjassa, joka sulki koulut ja päiväkodit, koronakuolemien kaksinkertaistumiseen menee viisi päivää. Kuukauden päästä Norjassa olevat koronakuolemat ovat siis 64-kertaistuneet, jos meno jatkuu samana. Norjan koulut suljettiin kuitenkin vasta pariviikkoa sitten, joten tämän vaikutus ei vielä juuri näy.

        Entäs Ruotsi? Jos meno jatkuu samana, niin koronakuolemat ovat 1000-kertaistuneet kuukaudessa. Käytännössä tämä ei ole realistista sillä tauti ei leviä samoille ihmisille enää uudestaan, joten tautihuippu saavutetaan jo aiemmin ja kehitys taittuu luonnostaan. Jos kuolemat 1000 kertaistuisivat, niin päästäisiin 150,000 kuolleeseen Ruotsalaiseen, mutta taudin kuolleisuudeksi on arvioitu 0.2-0.5% eli noin 15-40,000 Ruotsin kokoisessa valtiossa, jos 75% sairastaa taudin. Toki kuolleisuus luku on rumemmasta päästä, jos sairaalakapasiteetti loppuu kesken.

        Herää kysymys aikooko Ruotsi tosiaankin sairastaa koronaviruksen pois alta kuin "myrskynä" ja olla ensimmäinen maa, joka kukistaa koronaviruksen? Varsin kylmäpäinen strategia. Edes Venäjällä ei ole pokkaa tälläiseen.

        Sairastamalla saadaan immuniteetti.
        Talous ei kärsi yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairastamalla saadaan immuniteetti.
        Talous ei kärsi yhtään.

        Immuniteettia ei tästä uudesta taudista välttämättä edes saa. Jotkut ovat sarastuneet uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus ei ajattele mitään oikein, jos presidentti ei olisi puuttunut asioihin niin olisimme enemmän kuin hätää kärsimässä.Hallitus toimii vain oman selustansa pelastamisen toivossa ei ihmisten auttamista hätätilanteessa.

        Juu, kun presidentti yrittää puuttua , niin vasemmistolainen media repii pelihousunsa.
        Tässä se nähdään, covid -19 ei ole yhteinen vihollinen, mikähän olisi?

    • Anonyymi

      Ruotsissa pitää nopeuttaa kantaväestön kuolemia että saadaan väestönvaihto suoritettua nopeammin ja maa romahtamaan kehitysmaaksi

      • Anonyymi

        Ainakin alkuvaiheessa kuoli somaleita suhteessa enemmän.

      • Anonyymi

        Holcaust 2. itse itseään vastaan.

      • Anonyymi

        Tämä toimi on looginen jatko Ruotsin pitkäaikaiselle poliittiselle linjalle. Ruotsin kansa halutaan tuhota ideologisista syistä. Kansallislaulun laulamisestakin on jo kouluissa luovuttu. Ei siis saa olla olemassa Ruotsia ja ruotsalaisia. Samalla tavalla Pohjois Korean hirmuhallinto tuhoaa pohjois korean kansaa säälimättä. Molemmissa maissa "viralliselle ideologialle uskolliset" byrokraatit pitävät valtaa... :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Holcaust 2. itse itseään vastaan.

        Hyvin sanottu. En ole tätä ajatellut, mutta hitto näinhän se menee.

        Tavoitteena taisi kuitenkin olla Nordiska Rikspartietin ja samoin ajattelevien 100% kontrolli Pohjoismaista ja Pohjolan liittovaltion perustaminen. Heidän mielestään tosin Tukholman olisi pitänyt olla pääkaupunki ja Kalle Kustaan kuningas (tai Victorian kuningatar). Norjan öljyt & kaasut ja kaikki muut luonnonrikkaudet ynnä maa-alueet olisivat tietenkin kuuluneet yhteisomistukseen.

        Ai mut hitto, sehän olisikin ollut Suurvalta-Ruotsi vol.2....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä toimi on looginen jatko Ruotsin pitkäaikaiselle poliittiselle linjalle. Ruotsin kansa halutaan tuhota ideologisista syistä. Kansallislaulun laulamisestakin on jo kouluissa luovuttu. Ei siis saa olla olemassa Ruotsia ja ruotsalaisia. Samalla tavalla Pohjois Korean hirmuhallinto tuhoaa pohjois korean kansaa säälimättä. Molemmissa maissa "viralliselle ideologialle uskolliset" byrokraatit pitävät valtaa... :(

        Jos P-Korea tuhoaa väestöään, niin mitä se tuo tilalle? Ruotsi tuo n1ekere1 ja @r@b1L01. Nuohan sitten astuvat paikalliset valkoiset naiset. Se tuskin haittaa ruotsalaisia naisia.

    • Anonyymi

      Ruotsi tappaa tuottamattomat vanhukset koronalla?

      • Anonyymi

        Joo, mut on mennyt jo mm. 26-vuotias nainen ja 30-vuotias mies.

        Entäs jos kuolee lisää nuoria ja työikäisiä tai jopa vauvoja? 🤔

      • Anonyymi

        Oho, onko Suomessa parempi hoito muka vanhemmilla ihmisillä? Rahaa ei ainakaan hallitukselta heru vanhempien ihmisten hoitoon. Israelista tuotuihin aseisiin riitti kyllä miljardeja ja mikä huvittavinta - täysin turhaan. Aseilla ei nyt tuhota viruksia, vaikka kuka tietää näitä hörhelöitä....voivat vaikka Uudenmaan rajalla ruveta ampumaan karkulaisia, jos ei nyt sitä ennen pamputeta kunnolla ja piestä saunan takana..metsässä varmaan jo miinakentät??

        Ruotsalainen "hoivayritysten" ketju Attendo kieltämättä aiheuttaa paljon ongelmia Suomen vanhusten hoidossa.

        Suomen kunnat maksavat hoitopaikoista 100% hinnan, mutta saavat vastineeksi vain 50% sopimukseen kirjatuista palveluista - jos niitäkään.

        Että kiitos taas kerran Ruotsi!

        Taattua laatua Ruotsista: Attendo, Ikea, H&M... 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, onko Suomessa parempi hoito muka vanhemmilla ihmisillä? Rahaa ei ainakaan hallitukselta heru vanhempien ihmisten hoitoon. Israelista tuotuihin aseisiin riitti kyllä miljardeja ja mikä huvittavinta - täysin turhaan. Aseilla ei nyt tuhota viruksia, vaikka kuka tietää näitä hörhelöitä....voivat vaikka Uudenmaan rajalla ruveta ampumaan karkulaisia, jos ei nyt sitä ennen pamputeta kunnolla ja piestä saunan takana..metsässä varmaan jo miinakentät??

        Hoito Suomessa varmaan kaikille hyvä, ainakin vielä, kun hoitoon mahtuu. Mutta vitsi on siinä, että Suomessa pyritään estämään vanhempien ihmisten virustartunta, jota Ruotsissa ei kovin aktiivisesti yritetä. Ja jos joku tutkii tilastoja, siellä on tosi vähän tartuntoja yli 70 vuotiailla, mutta ehkä he sitten kaikki joutuvatkin tehohoitoon, paljon mahdollista tietysti, mutta Ruotsissa he ovat ilman muuta kanttuvei.

    • Anonyymi

      Rasismia pelkäävä lammalaumahan siellä on vallassa ollut Palmen ajoista.
      Seurauksena raiskattu kansa, autojenpolttokulttuuri, paskajengit huumeineen jne. jne.

    • Anonyymi

      Ruotsin hallituksen luja linja on,että jos kansalainen on Astrid Lindgreninsä lukenut ja muistanut äänestää sosialidemokraatteja,niin yksi koronavirus kyllä kestetään ihan kansakunnan henkisellä voimalla...

    • Anonyymi

      IKEA ei ole mikään Nokia.
      Ruotsalaiset ovat usein historiassa olleet onnekkaita suhteessa verrattuna muihin kuten vaikkapa Suomeen muussakin kun sodassa taikka jääkiekossa, ehkä
      jopa taloudessa sillä onhan Ruotsi yhä suht. rikas kuningaskunta joka omistaa jopa osin omat luonnonvaransa sekä rahansa verrattuna
      moneen muuhun maahan kuten vaikkapa Suomeen..jokavaikutta joltain osin löy--köyhältä tasa vallalta..
      Saa nähä miten sodassa koronaa vastaan lopulta loppujenlopuksi itse kellekkin käy?
      Koska kukaan ei ehkä sitä oikeestaan oikeesti taida tietääkään?
      Mutta ruotsin kuningaskaan ei ole paljon julkisuuudessa sanonut juuri sanaakaan tai puhunut koronastakaan juuri mitään kansalle tai medialle..liekkö linnassa turvassa viruksilta?

      • Anonyymi

        Et ilmeisesti ole Ruotsin mediaa seurannut, vaikka niin kovin tietävänsä täällä esiinnyt? Kalle Kustaa -kunkku nimenomaan piti viime viikolla lyhyen puheen kansakunnalle televisiossa yhdessä pääministeri Stefan Löfvenin kanssa. Vastaavat kuninkaan puheet ovat Ruotsissa todella harvinaisia. Viikonloppuna uudestaan (!) kunkku antoi Ruotsin medialle haastattelun karanteerilinnastaan maaseudulta. Välttelee selvästikin julkisia paikkoja nyt. Victoria ja Daniel liikkuvat enemmän runsasväkisissä paikoissa töidensä vuoksi.

        Ruotsi aivan aiheellisesti pelkää jengisodan ryöstäytyvän käsistä ja muunkin rikollisuuden lisääntyvän, jos ihmisten arkielämää aletaan rajoittamaan. Tämä on tuotu esiin myös ruotsalaisessa mediassa, joskin niissä jutuissa on tuotu esiin aika vaatimattomia esimerkkejä tyyliin "ryöstöt ja ilkivalta voisivat lisääntyä". Ruotsin poliisi on julkisesti vastustanut koulujen sulkemista, koska he pelkäävät toimettomien nuorten laittavan ihan hyrskynmyrskyn.

        Siis Onko Ruotsi tämä kansainkoti on jengiensä panttivanki. Tätä kansankotia ei taideta enää pahemmin käyttää sillä se on heikkous ja häpeä.

        Tavalliset kansalaiset ovat olleet Ruotsin eliitin (=rikollisia) panttivankeja jo pitkään.

        Nyt kuitenkin näyttää, että eliitti on menettämässä tai jo menettänyt kontrollinsa ja on alkanut toden teolla pelätä jengirikollisia sekä nuorisoa, jota jengit värjäävät avukseen. Merkkejä tilanteen kuumenemisesta on, joten en ihmettele, jos siellä jo jännittää.

        Normaalitilassa moni Ruotsin eliittiin kuuluva pinkaisisi ulkomaille seuraamaan tilanteen kehittymistä kauempaa, mutta nyt on matkakohteita vähissä. Moni maa on sulkenut rajansa ja/tai on lirissä viruksen vuoksi.

    • Anonyymi

      Jos Suomessakin annettaisiin taudin levitä vapaasti sairastuttaisi se koko kansan parissa kuukaudessa (maalis-huhti) toukokuu menisi sairastellessa ja koulujen päättäjäisiin mennessä tauti olisi vain paha muisto.

      • Anonyymi

        Ei se noin nopeasti leviä.

      • Anonyymi

        Ja kuolleita olisi kymmeniä tuhansia. Pääosin tuhot tapahtuisivat siinä ikäpolvessa joka pelasti suurin uhrauksin Suomen Neuvostoliiton käsistä. Näin emme voi Suomen pelastajia kiittää. Käsittämätöntä kiittämättömyyttä! Vai olisitko halunnut varttua Neuvostoliitossa ja nyt asua Putinin vallan alla?

      • Anonyymi

        Ja kuolleita olisi arviosi mukaan, montako? Mutta en sano, ettei toimisi, koska vielä omillaan elävät seniorit piilottelisivat kotonaan ja kouluissa sairastuisivat vain astmalapset, diabeteslapset ym. vakavasti, ehkä.

    • Anonyymi

      Viimeksi meillä käytettiin tätä Mengelen menetelmää 1990-luvun laman hoidossa. Puitten oksilla roikkui itsensä hirttäneitä yrittäjiä. Pääfinanssimengelet olivat Mauno Koivisto ja Rolf Kullberg.

      • Anonyymi

        Unohtamatta Ahoa ja Viinasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtamatta Ahoa ja Viinasta.

        Totta puhutte. Niihin muuten palataan vielä! SS-Koivisto ehti valitettavasti jo livahtaa man(aaj)an maille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhutte. Niihin muuten palataan vielä! SS-Koivisto ehti valitettavasti jo livahtaa man(aaj)an maille.

        Toivottavasti konkurssi nykyisessä Suomessa ei ole enää niin suuri häpeä, että narun jatkoksi tarvitsisi mennä. Ja kenenkähän käsissä muuten Suomessa pienravintolatoiminta nykyään on? Mutta tässä menee sitten kampaamot ja kauneushoitolat ja lähes kaikki palvelutoiminta ruokakauppoja ja apteekkeja lukuunottamatta. Mutta sekään ei ole halpaa, jos työttömiä konkurssien seurauksena on pilvin pimein, joten tee siinä sitten päätöksiä, ei ole helppoa.

        SS-tyyppien yrityksiä tosiaan menee nyt nurin. Eihän ne kampaajat, hierojat, kebab- ja pizza-ravintolat yms. ennenkään ole tehneet rahaa rehellisellä työllä, mutta nyt kun on rahat kiinni ja myytävät lopussa, ei ole edes rahaa pestäväksi haamuasiakkaiden avulla. Poliisin pärckeleet vielä ratsasivat Silkkitien, Flugsvampin, Wall Street Marketin, Sihteeriopiston jne. Lisäksi useita satseja jäänyt kiinni salakuljetuksen aikana. Widdu kun tässä menee rehellisiltä rikollisilta nyt yritykset nurin, akka uhkaa lähteä, talo voi mennä alta jne.

    • Anonyymi

      Suomen ja Ruotsin välinen raja kiini ja kunnolla.. Aikaa on enään vähän

      • Anonyymi

        Ja Lappi eristettävä muusta Suomesta?

      • Anonyymi

        Todellakin kiinni se raja. Työmatkaa rajan yli kulkevat päättäköön, kummalla puolella rajaa aikovat pandemian aikana olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin kiinni se raja. Työmatkaa rajan yli kulkevat päättäköön, kummalla puolella rajaa aikovat pandemian aikana olla.

        niin minustakin pitää toimia. Minusta Ruotsi on heikkomaa, kun se ei kykene sisäistä ja ulkoistakaan turvallisuutta takaamaan kansalleen ja se heikkenee entisestään oli sen BKT mitä tahansa.

      • Anonyymi

        Ammutaanko sitten kovilla Ruotsin rajalla ylittäjiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammutaanko sitten kovilla Ruotsin rajalla ylittäjiä?

        Jos ovat Ruotsista tulossa Suomeen päin, selvitetään kuka on ja miksi & mihin menossa.

        Jos ei riittävää syytä Suomeen tulemiseksi löydy, niin sitten käännytetään takaisin. Vastahan esimerkiksi Ahvenanmaalta käännytettiin joku svensson, joka yritti mennä ahvenanmaalaiselle mökilleen "hakemaan jotain". Ei muuta kuin svensson uutisista seuraamaan, milloin saa taas mökilleen matkustaa.

    • Anonyymi

      Ruotsi roiskii ongelmansa vielä koko planeetan päälle.
      Ja toi kakkala on Suomen rajanaapuri.

      Laittaisin jo rajoja kiinni Ruotsiin päin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Eiköhän se oma kakkala nyt mennyt pöksyihin. Ruotsi onkin Jellona lampaitten joukossa ja näyttää mistä kana....sillaill !
        He tietävät missä mennään ja miten menetellään. Heillä ei ole hysteriatauti iskenyt ja elämä jatkuu auringonpaisteessa.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen kokeilu, vaikka olen tyytyväinen että en ole yksi koekaniineista, vaan Marinin hallituksen komenneltavana Suomessa.

      Tulokset ovat kyllä sikäli hämmentävät, että vaikka Ruotsin tilanne on paljon pidemmällä kuin Suomessa, niin Ruotsia paljon tiukempaa linjaa vetävään Tanskaan ei eroa juuri ole. Tanskassa koronaan on kuollut 12 per miljoona asukasta ja ruotsissa 11. Eli käytännössä saman verran. Molemmissa maissa ollaan tietenkin vasta alkumetreillä kuolemissa, mutta mielenkiintoista nähdä syntyykö merkittävää eroa.

      • Anonyymi

        Ruotsissa on kuollut koronaan joka päivä ihmisiä jo yli viikon ajan (en muista tarkkaa alkamispäivää). Erityisesti viime työviikon lopulla kuolinluvut nousivat ollen noin 30/päivä. Ihmeteltiin, kun lauantaina ei Ruotsin antamien lukujen mukaan kuollut ketään koronaan. Sunnuntaina kuoli alle kymmenen, olikohan 8 hlöä. Kiinnitettiin huomiota, että lauantain aikana keskustelupalstoilta potkittiin ja bannattiin ulos sellaisia nimimerkkejä, jotka olivat Ruotsin tilannetta tarkkaan seuranneet ja Ruotsin valintoja kritisoineet. Myös minut bannattiin eräältä palstalta 30 päivän ajaksi. Siitä ymmärrettävästi syntyi "salalliittoepäilyjä", että Ruotsin viranomaiset salaavat korona-virukseen liittyvää tietoa ja antavat valheellisia lausuntoja. Tiedä häntä.

        Sunnuntai iltana myöhään pääsi vihdoin julkisuuteen, että Tukholman seudulla kuoli perjantaina 26-vuotias nainen, jolla ei ollut mitään riskiä nostavaa aiempaa sairautta. Siitä oli jo juoruttu netissä viikonlopun aikana. Joidenkin juorujen mukaan lauantain aikana Ruotsissa kuoli korona-potilaita, vaikka Ruotsin virallinen kanta on, ettei ketään kuollut koronaan lauantaina.

        Expressen kertoi sunnuntaina, että Tukholman alueen tehohoitopaikat ovat jo täynnä. Toisessa mediassa Anders Tegnell valoi kansaan uskoa kertomalla, että tehohoitoon on kirjattu "färre och färre" (vähemmän ja vähemmän) uusia potilaita. Verkossa alettiin miettiä, johtuuko se siitä, ettei vapaita tehohoitopaikkoja ole. Myös tartuntoja kuulemma on entistä vähemmän. Tutuntuttu tekee Ruotsissa korona-diagnooseja ja sieltä on tullut selvä viesti: Analyysivälineistä on kauhea pula eikä niitä saada ulkomaiselta toimittajalta riittävästi. Lisäksi nämäkin näytteet, joita on otettu, jumittavat noin 2 päivän viiveen ajan testiruuhkasta johtuen. Testitulos olisi mahdollisuus saada valmiiksi nopeamminkin, mutta näyteruuhkaa ei ehditä purkamaan nopeammin. Lisäksi testien tekemistä rajoitetaan analyysivälineiden pulan vuoksi.

        Ruotsi on totalitaarinen ja ahdasmielinen maa. Kaikki uutisointi joka voisi olla "viralliselle ideologiselle linjalle haitallista" kielletään systemaattisesti. Maassa vallitsee nykyään pelon ilmapiiri. Jos sanot jotain virallista linjaa vastaan niin joudut erotetuksi virastasi ja yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa.

      • Anonyymi

        Taitaa olla jo eroa syntynyt Tanskan ja Ruotsin välille?

        Kannattaa vertailla myös tehohoidossa olevien lukumääriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on totalitaarinen ja ahdasmielinen maa. Kaikki uutisointi joka voisi olla "viralliselle ideologiselle linjalle haitallista" kielletään systemaattisesti. Maassa vallitsee nykyään pelon ilmapiiri. Jos sanot jotain virallista linjaa vastaan niin joudut erotetuksi virastasi ja yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa.

        Paras vale/ vitsi?!! Ahdasmielinen maa ei pidä paikkansa. Ero virasta! Hullutusta!! Mistä tällaisia perättymia valheita keksitään!!! Asun itse Ruotsissa ja olen sairaalassa töissä. Valitettavasti suomalaisten kateutta!!! Hävetkää!!! Jos osaatte!

        Tämä oli Suomenkin todellisuutta pakolaikriisin aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras vale/ vitsi?!! Ahdasmielinen maa ei pidä paikkansa. Ero virasta! Hullutusta!! Mistä tällaisia perättymia valheita keksitään!!! Asun itse Ruotsissa ja olen sairaalassa töissä. Valitettavasti suomalaisten kateutta!!! Hävetkää!!! Jos osaatte!

        Suomalaisista Uudenmaan vangeista riittää kademielisiä, kun Ruotsi porskuttaa hyvin eteenpäin. Heillä ei tule olemaan mitään talousongelmia. He kieltäytyivät jo viisaina Euroopan Unionistakin...eli osoittivat olevansa "bättre folk" !
        Vieläkö haluttaa haukkua Ruotsia? Heillä kaikki toimii, vain todella jo sairaista löytyy jalansijaa viruksille, muukin tauti olisi tehnyt monelle ihan saman tuloksen.
        Lopetetaan Ruotsin haukkuminen, koska se on todella vain kateellisten ja ajattelmattomien tai aivottomien epätoivoinen huuto. He eivät Suomessa muutenkaan välitä kuoleeko Ruotsissa joku, mistä tämä mölinä sitten on kotoisin. Pelkäävät vain omaa kuolemaansa tai sukulaisten, ei muista yleensä todella huolta kanneta.
        Ruotsi sentään kantaa vastuuta maksamalla kunnon palkkoja sairaanhoitajille, täällä Suomessa ei ole muka rahaa. Asevarusteluun kyllä löytyi miljardeja viimekin vuonna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on totalitaarinen ja ahdasmielinen maa. Kaikki uutisointi joka voisi olla "viralliselle ideologiselle linjalle haitallista" kielletään systemaattisesti. Maassa vallitsee nykyään pelon ilmapiiri. Jos sanot jotain virallista linjaa vastaan niin joudut erotetuksi virastasi ja yhteiskunnan hylkiöksi, aivan kuten Pohjois Koreassa.

        Kuulostaa ihan Suomelta. Pahemmin pakotteita arvostelevia ei ole ollut, paitsi muutama toimittaja joka on kysynyt, että miksei ole tehty kuin Ruotsissa? Voisi kysyä miksi 1384 tartunnan vuoksi on kiinni kuntosalit, työvöenopistot, koulut, kirjastot, teatterit, eläkeläisten paikat, kohta kapakat ja stadionluokan musiikkitapahtumat. Tähän mennessä korona on ollut vasta pienen pienen pieni räkätauti.

    • Anonyymi

      Ruotsi nyt vaan tajusi että tuli mokutettua liikaa, tämä maksaa ihan saatanasti. Mikä nyt neuvoksi? no sitten tuli sopivasti korona niin se tappaa sopivasti osan tunkeutujista ja omat vanhukset. Stefan Löfven on että tämähän tuli kuin tilauksesta, saa paikattua omia mokiaan uusilla mokilla.

      • Anonyymi

        Ruotsin valtiontalous on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen. Ruotsilla on ollut useita ylijäämäisiä budjetteja viimeisen 10 vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin valtiontalous on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen. Ruotsilla on ollut useita ylijäämäisiä budjetteja viimeisen 10 vuoden aikana.

        Ihan totta! Siksi Ruotsin onkin nyt hyvä ottaa velkaa, kun taloutensa ryytisee oikein kunnolla. Velkarahalla talous ja maa kuntoon!

        Jo syksyllä 2019 yli sata Ruotsin kunnista luokiteltiin talousvaikeuksiensa perusteella kriisikunniksi. Talousvaikeudet johtuvat pääasiassa vuonna 2015 ja sen jälkeen saapuneiden maahanmuuttajien runsaasta määrästä sekä sosiaalitukien tarpeesta. Erityisesti Filipstad on ollut moneen kertaan julkisuudessa tämän asian vuoksi, mutta samassa tilanteessa olevia kuntia on paljon . On Ruotsin kunnista jotkut harrastaneet myös holtitonta taloudenpitoa.

        Onneksi Ruotsilla on aiempien hyvien vuoksi puskuria ja velkataso matalalla. Ne ovat pelastuslauttoja tässä tilanteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin valtiontalous on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen. Ruotsilla on ollut useita ylijäämäisiä budjetteja viimeisen 10 vuoden aikana.

        On pitänyt ainakin viime vuosiin saakka paikkansa. Saa nähdä, kuinka käy tulevaisuudessa. Ruotsissa on Suomea huomattavasti enemmän pääomaa. Siksi ovat saaneet pidettyä hyvinvointivaltiota pystyssä ilman öljytuloja. Nyt alkaa hiljalleen vierasmaalaisten osuus olla jo kovin suuri ja koulutustaso matala, joten tuottavuus taitaa alkaa kääntyä alaspäin. Aika näyttää, kuinka kauan Ruotsin vanhoilla pääomilla elätetään hyvinvointivaltiota.

        Taitaa olla Ruotsilla muutakin ongelmaa kuin pelkästään kouluttamattomat maahanmuuttajat.

        Joku vertasi Ruotsin korona-strategiaa venäläiseen rulettiin. Samanlaisia riskejä nuo ovat ottaneet mm. bisneselämässä. Pankit pesevät järjettömät määrät likaista rahaa, huumeita virtaa, yritykset käyttää surutta hyväkseen vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä jne.

        Taitaa Ruotsin upea BKT perustua turhan paljon laittomiin bisneksiin? Entä jos ne romahtaa?

    • Anonyymi

      Ruotsi matkustaa jälleen naapureidensa siivellä. Kaikki naapurit ovat sulkeneet rajat ja käyttävät voimavaroja rajavalvontaan, niin Ruotsin ei tarvitse tehdä sen suhteen mitään. Saa ilmaiseksi rajasulun.

      Ruotsin talous ja elintaso singahtaa hurjaan nousuun koronan jälkeen. Korona on jo nyt tappanut enemmän maahanmuuttajia, eläkeläisiä ja muita ihmisiä, jotka eivät tuota valtiolle, vaan heistä aiheutuu lähinnä vain menoja.

      Ruotsi on linjansa valinnut tieten sen johtavan nuorien ja terveiden kantaruotsalaisten ja valtion kukoistukseen. Elinkelvottomien ja kuluja aiheuttavien ihmisten poistosta voi syyttää virusta ja luontoa. Mielestäni epäinhimillistä ja julmaa.

      Ihmettelen kovasti, miksi Suomi sallii Lapissa rajan ylitykset. Eihän virolaisetkaan työmiehet saa pendlata Suomen ja Viron välillä. Epätasa-arvoista. Miksi Suomi syrjii virolaisia ja kumartaa ruotsalaisille? Miksi merirajaa ei valvota? Tehdäänkö koronalla sittenkin ruotsinkielisiä etuoikeuttavaa politiikkaa?

    • Anonyymi

      kaikki pelkäävät isoa hevosta , kukaan ei mieti mitä sen sisältä saapuu , maailmassa on 8 miljardia ihmistä , syntyy jopa suomessa tämän corona jorinan aikana kk 1-3 useita tuhansia , nyt samalla ajanjaksolla 12 vanhusta on jättänyt elämänsä liki normaalissa päätepisteessä.

      samaan aikaan maailmasta on poistunut miljardeja , miljardeja pääomia jotka eivät ehtineet kasvaa rahaksi , jäivät unen asteelle , virtuaaliseksi , onneksi ne olivat vain nollia nollien perässä monitorin näytöllä , tosin ne nollat muuttuivat numeroiksi velkapaperissa.
      näin tämä talous pyörii.

    • Anonyymi

      Veikkaan että Ruotsalaiset on ihan fiksuja. Pelaavat lähes aina poliittiset pelit oikein.

      Ovat varmaan funtsineet tarkkaan mitä tekevät ja valinneet tämän ratkaisun.

      • Anonyymi

        No sen näyttää aika, kuten kirjoitat. Hauskaa vaan että kansainvälisten medioiden kysymyksille annetaan niin suuri arvo. Ruotsi on valintansa tehnyt, niinkuin Suomikin, joten ei hötkyillä, katsotan miten käy. Ei Suomen linjastakaan faktaa löydy, pöpöt leviää, nopeammin tai hitaammin, se nähdään.

        Niimpä :)

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, ruotsalaiset ovat puntaroineet karanteenin/suljetun yhteiskunnan hyötyjä ja haittoja. Todennäköisesti totesivat, että yhteiskunnan pysäyttäminen aiheuttaa niin syvän laman, että sen myötä kuolee paljon enemmän ihmisiä kuin koronaan kuolisi missään skenaariossa.

        Suomelle tämä yhteiskunnan sulkeminen tulee aiheuttamaan pahemman työttömyyden kuin 90- luvulla. Samaan aikaan kun maksajat vähenee, ottaa punikkihallitus valtavasti velkaa yrittäen pitää hyvinvointiyhteiskuntaa väkisin pystyssä. Työikäinen porukka jää pitkäaikaistyöttömiksi ja masentuu pysyvästi työkyvyttömäksi, osa päättää elämänsä oman kädenkautta. Lisäksi elätettävien eläkeläisten määrä kasvaa, sitä myöden terveydenhoitokulut paisuu.

        Yhtälö on mahdoton, joten Suomen lainojen korko nousee merkittävästi ja lopulta kukaan ei suostu lainaamaan. Edessä on Kreikan kohtalo ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajo.

        Toivottavasti oot niin onnellisessa asemassa, että asut jo Ruotsissa tai voit muuttaa sinne pian.

        Mä just viime viikonloppuna viimeksi olin auttamassa yhtä perhettä muuttamaan POIS Ruotsista. Muuttivat tänne Suomeen, missä ei sun mielestä ole tulevaisuutta. Olivat jopa helpottuneita, kun ensin pääsivät rajan yli ja myöhemmin karanteenipaikkaansa.

        Me ihmiset ollaan niin erilaisia ja halutaan eri asioita. Ruotsissa saa roppakaupalla jännitystä, kun autot palaa, pommit räjähtelee ja ihmisiä ammutaan kaduille. Siellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet tienata vaikkapa talousrikoksista tai huumekaupalla, koska poliisi ei ehdi rikoksia tutkia eikä oikeus niitä juttuja käsitellä. Heja Sverige!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, ruotsalaiset ovat puntaroineet karanteenin/suljetun yhteiskunnan hyötyjä ja haittoja. Todennäköisesti totesivat, että yhteiskunnan pysäyttäminen aiheuttaa niin syvän laman, että sen myötä kuolee paljon enemmän ihmisiä kuin koronaan kuolisi missään skenaariossa.

        Suomelle tämä yhteiskunnan sulkeminen tulee aiheuttamaan pahemman työttömyyden kuin 90- luvulla. Samaan aikaan kun maksajat vähenee, ottaa punikkihallitus valtavasti velkaa yrittäen pitää hyvinvointiyhteiskuntaa väkisin pystyssä. Työikäinen porukka jää pitkäaikaistyöttömiksi ja masentuu pysyvästi työkyvyttömäksi, osa päättää elämänsä oman kädenkautta. Lisäksi elätettävien eläkeläisten määrä kasvaa, sitä myöden terveydenhoitokulut paisuu.

        Yhtälö on mahdoton, joten Suomen lainojen korko nousee merkittävästi ja lopulta kukaan ei suostu lainaamaan. Edessä on Kreikan kohtalo ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajo.

        1. Ruotsi ei voi sulkea kouluja, koska teinit alkaisivat liikaa keppostelemaan, mikä voisi johtaa vakaviinkin yhteydenottoihin ja levottomuuksiin (joita Ruotsin poliisi ei saisi hallintaan).

        2. Ruotsi ei voi sulkea rajojaan, koska se kannattaa avoimia rajoja mm. huumekuljetusten onnistumiseksi.

        3. Ruotsi ei voi sulkea kouluja, koska Ruotsin epäpätevää opettajat eivät selviäisi etäipetuksesta.

        4. Ruotsi ei voi sulkea kouluja, koska lapsia ei opiskelu kiinnosta ja sitä myöten tilanne hankaloittaisi huomattavan paljon vanhempien elämää ja työssäköyntiä.

        5. Ruotsi ei voi sulkea baareja eikä kuntosaleja, koska niissä myydään huumeita ja dopingia, joiden myynti on tärkeää koko huumeorganisaatiolle.

    • Anonyymi

      Gubbe 71 juuri menossa töihin , suap nährä onko portilla corona valvontaa :)

    • Anonyymi

      Ruotsi harjoitti rotuhygieniaa paljon natseja kauemmin.

      Nyt annetaan koronan tappaa vanhat ja tyhmät jotka eivät varo.

      • Anonyymi

        Aamen!

        Kannattaa katsoa Wikipediasta Uppsalan rotubiologian tutkimuslaitoksesta kertova sivu. Ruotsiksi ja englanniksi tekstiä on enemmän

        Hakusana: Statens institut för rasbiologi

        Kannattaa muistaa myös Malmössä vaikuttanut narsistinen Malmön liike (ruots. Malmörörelsen), joka perustettiin Malmöön vuonna 1951. Malmön liikkeen piirissä oli myös Saksan natseja, koska rauhansopimus kielsi fasististen ja natsististen järjestöjen perustamisen Saksaan.

        Natsi-Saksan armeijan johtoportaaseen kuulunut Herman Göring oli asunut Ruotsissa useamman vuoden maailmansotien välillä. Hänellä oli läheiset suhteet Ruotsin kuningashuoneeseen ja hän avioitui ruotsalaisen aatelisnaisen kanssa.

        Ruotsissa ja Suomessakin vaikuttanut/vaikuttava Nordiska Rikspartiet on myös natsimielinen järjestö, joka kannattaa pan-skandinavistista "Pohjolan liittovaltiota". Katsokaapa YouTubesta videoita hakusanalla "pan-skandinaviaa" niin huomaatte, millaisia haaveita näillä natsiääliöillä on Suomen ja suomalaistenkin osalta!!!

        Ruotsin natsimenneisyydestä ja nykyisyydestä olisi paljon muutakin kerrottavaa, mutta ehkä jatkan myöhemmin.

        Niin mitä ääliöintiä todellisista natseistahan tämä koronatehtailu on lähtöisin, jotta Ruosikin saadaan pankkiirien orjaksi tuolla velalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen!

        Kannattaa katsoa Wikipediasta Uppsalan rotubiologian tutkimuslaitoksesta kertova sivu. Ruotsiksi ja englanniksi tekstiä on enemmän

        Hakusana: Statens institut för rasbiologi

        Kannattaa muistaa myös Malmössä vaikuttanut narsistinen Malmön liike (ruots. Malmörörelsen), joka perustettiin Malmöön vuonna 1951. Malmön liikkeen piirissä oli myös Saksan natseja, koska rauhansopimus kielsi fasististen ja natsististen järjestöjen perustamisen Saksaan.

        Natsi-Saksan armeijan johtoportaaseen kuulunut Herman Göring oli asunut Ruotsissa useamman vuoden maailmansotien välillä. Hänellä oli läheiset suhteet Ruotsin kuningashuoneeseen ja hän avioitui ruotsalaisen aatelisnaisen kanssa.

        Ruotsissa ja Suomessakin vaikuttanut/vaikuttava Nordiska Rikspartiet on myös natsimielinen järjestö, joka kannattaa pan-skandinavistista "Pohjolan liittovaltiota". Katsokaapa YouTubesta videoita hakusanalla "pan-skandinaviaa" niin huomaatte, millaisia haaveita näillä natsiääliöillä on Suomen ja suomalaistenkin osalta!!!

        Ruotsin natsimenneisyydestä ja nykyisyydestä olisi paljon muutakin kerrottavaa, mutta ehkä jatkan myöhemmin.

        Niin oli myös Suomessa ja varsinkin Unkarista. Unkarilaiset kutsuivat nuoria terveitä miehiä Unkariin siittämään suomails-ugrilaisia jälkeläisi . He saivat ilmaisen ylöspidon kolmeksi vuodeksi. Katsokaa mitä siellä nyt tapahtuu. Oikeistodiktatuuri toteutuu
        Orpanin johdolla.

        Suomessa lappalisenkin sai tappaa, kun sei ei ollut puhdasta arjalaista rotua.

    • Anonyymi

      Ruotsissa luotetaan siihen että ihmiset ovat järkeviä ja eivät ota fyysistä kontaktia toisiinsa. Taloudellisesti järkevä ratkaisu. Jos joku sitten välttämättä haluaa koronan hän voi sen hankkia ja kärsiä seuraukset.

      • Anonyymi

        Mikäs idea siinä on taustalla, kun Ruotsin hoitoalan työntekijät ovat myös saaneet tartuntoja? Heidän suoja-asujen käyttöä on uusilla määräyksillä rajoitettu. Joissain paikoissa suoja-asut ja -välineet (esim. hengitysmaskit) ovat loppuneet. Onko tälläkin toiminnalla jokin syvempi tarkoitus, mitä mä en ole hoksannut?

    • Anonyymi

      Ruotsin valtionvelka on pienempi kuin Suomen valtionvelka. Ruotsin velka on viimeksi ollut yhtä alhaisella tasolla 1977. Samoin Tanskan velka on kohtuullinen. Norja on plussalla.

      Terveisiä Suomen veronmaksajille.

      • Anonyymi

        Helppoahan Ruotsilla on kun siellä on tarpeeksi ahkeria maahanmuuttajia. Täällä persuillaan ja köyhäillään. Maahanmuuttajat pitävät valtion talouden kunnossa.

      • Anonyymi

        Olet ihan oikeassa!

        Nyt kannattaakin ruotsalaisten ottaa oikein rutkasti velkaa taloutensa kuntoon saattamiseksi. Länsinaapurissa on nimittäin koronan vuoksi jostain syystä syntynyt huiman paljon rajumpia talousongelmia kuin Suomessa, vaikka eivät ole sulkeneet kouluja, edistäneet pahasti koronan kourissa vellovaa Tukholman aluetta muusta maasta, eivätkä sulkeneet ravintoloita yms. Korot ovat tosi matalat ja voihan Ruotsi vielä myös devalvoida kruunuaan useampaankin kertaan.

        Ruotsissa on myös hirveästi kriisikuntiensa, joiden talous on tosi pahassa jamassa. Filipstad, Härnösand, Hofors, Malå, Orust, Sandviken... ...ja yli sata muuta syvissä talousvaikeuksissa liikkuvaa kuntaa odottaa Ruotsin valtiolta taloustulra. Nyt vaan valtio ottamaan kipinkapin velkaa ulkomailta, niin lähtee Ruotsin talous nousuun... ...taikka valuu löysät housuun... 😩💩

        HÄH! Ruotsalaiset tulevat porskuttamaan hyvin eteenpäin kuin ainaa ja antavat lainaa!
        Heillä menee hyvin ja aina he ovat edellä muita ja kunnioittavat kansalaisiaan ja säädettyjä lakeja!

    • Anonyymi

      Ruotsi toimii todella viisaasti.

      Suomen keltaiseesalehdistossa on pelottelukampanja meneillaan.

      • Anonyymi

        Viisasta tapattaa kansaansa? Eilen lähti 40 ja pahenemaan päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisasta tapattaa kansaansa? Eilen lähti 40 ja pahenemaan päin.

        Ruotsissa kuoli varmaan samaan aikaan esim. 400 syöpiin, eikä silti mitään pandemiaa olisi maailmalta painostettu , jollei nyt olisi isokenkäiset käskeneet, että RUOTsinkin vauraus meille ja kuuluu velkaantua meille.

      • Anonyymi

        Suoranainen hysteria sanoisimme! Iso karski tuttukin pelkää kuolemaa ja pysyy pesässään ja ruoka kannetaan kotiin, hyvä ettei ihan syötetä sentään. Ulos ei uskalla muita tapaamaan!

        Tarkoitatko Kalle Kustaa kunkkua?

        Hän ei tosin ole kovinkaan karski, vaan melkoinen köpöukko... 🤔

        Muuttikohan kuvankaunis Birgitta-sisko Kalle Kustaan karanteenikämpille, kun ei enää uskaltanut Epsanjaan jäädä?

    • Anonyymi

      Ruotsin toimet eivat todennäkoisesti edes lisää kuolleita, sama tulee Suomessa hitaammin, mutta aiheuttaa enemmän harmeja todella jokaiselle.

      Saksassa on hyvä tilanne, paljon sairastuneita, mutta vahan kuolleita.

      Saksa kuvaa kuvaa Ruotsin toimia "Rennoiksi". Ei niin paha tai voimakas arvostelu.

      • Rentoja ovat myös tehohoitosänkyyn kuolleet potilaatkin.

      • Anonyymi

        Miksi se Hessenin osavaltion talousministeri Thomas Schäfer hyppäsi viikonloppuna junan alle? Saksassahan kaiken pitäisi olla super hienosti.

    • Anonyymi

      No ei kyllä mulle kuulu mitenkään ruotsalaistan ongelmat tän koronan kanssa. Pelottaa vaan tuon vaimon puolesta kun on sillä sydänvikakin.

    • Anonyymi

      Valehtelet, ja Elvis elää yhä

      • Anonyymi

        Elvis on juu elossa, mutta sai coronatartunnan viime viikolla ja on lepotilassa.

    • Anonyymi

      Ruotsissa alkaa rahat loppumaan, tolkuttoman maahamuuttopolitiikan vuoksi. Ruotsalaiset tietävät, että korona leviää helpoiten tiiviissä yhteisössä. Mamut asuvat ja oleilevat tyvin tiivviissä kontaktissa.
      On oletettavaa, että suuri joukko mamuja sairastuu ja kuolee luonnollisesti. Mamut ovat pääoson yhteiskunnan taakkana oleet aina ja tulevat jatkossakin olemaan.
      Vaikka koronavirus koettelee koko yhteiskuntaa, antaa kuolleisuus huomattavaa helpotusta sosiaalimenoihin. Sosiaalinen tuki voidaan täten kohdistaa paremmin kantaväestöön. Ilman pelkoa rasismisyytöksistä.
      Ruotsin vetovoima turvapaikkamaana vähenee, kuolleisuuden vuoksi.
      Ruotsi voi kohdentaa verovarojaan alkuperäis kansalaisiinsa.

      • Ruotsin valtiontalous on erinomaisessa kunnossa. Paljon paremmassa kuin Suomen. Siksi sen mahdollisuus tukea koronalamasta nousemista on myös paljon paremmat.

        Ruotsin valtionvelka oli 2018 alle 39% BKT:sta, kun suomen oli 59%. Vuoteen 1999 Ruotsi oli velkaantuneempi kuin Suomi, mutta sen jälkeen tilanne on sekä suhteessa Suomeen että absoluuttisesti parantunut.

        Ilmaisena vinkkinä: Ruotsi on viimeinen maa jota rasistien kannattaa käyttää esimerkkinä maahanmuuton vaikutuksista valtion talouteen, koska Ruotsin valtion talous on erinomaisessa kunnossa ja tilanne on koko ajan vain parantunut.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Ruotsin valtiontalous on erinomaisessa kunnossa. Paljon paremmassa kuin Suomen. Siksi sen mahdollisuus tukea koronalamasta nousemista on myös paljon paremmat.

        Selittävä muuttuja on euro. Ei pakolaiset. Kaikki euroopan ei euro maat on olleet kovassa nousussa vuosien ajan. Aika hölmöä hakea selitystä asiasta joka on menoerä koko maassa.

      • Anonyymi

        Ihan hyvä teoria. Myös nämä asiat kannattaa muistaa:

        * Polttaminen on riskitekijä koronaan sairastuneille: Ruotsin mamut polttaa paljon tupakkaa, kannabista, sähkötupakkaa & vesipiippua. Kantaväestöhän Ruotsissa nuuskaa enemmän.

        * Somalimammat ovat yleensä sairaalloisen ylipainoisia kuten monet Lähi-Idän mamunaisistakin. Ylipainokin on riskitekijä.

        * Mamuilla lienee myös diagnosoimattomia sairauksia, huonossa hoitotasapainossa olevia perussairauksia ja monilla käsihygienia pettää

        Aivan varmasti sairastuneissa ja menehtyneissä maahanmuuttajat ovat yliedustettuina. Silti kantaväestökään ei ole suojassa, kun roikkuvat edelleen baareissa yms.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Ruotsin valtiontalous on erinomaisessa kunnossa. Paljon paremmassa kuin Suomen. Siksi sen mahdollisuus tukea koronalamasta nousemista on myös paljon paremmat.

        Ruotsin valtionvelka oli 2018 alle 39% BKT:sta, kun suomen oli 59%. Vuoteen 1999 Ruotsi oli velkaantuneempi kuin Suomi, mutta sen jälkeen tilanne on sekä suhteessa Suomeen että absoluuttisesti parantunut.

        Ilmaisena vinkkinä: Ruotsi on viimeinen maa jota rasistien kannattaa käyttää esimerkkinä maahanmuuton vaikutuksista valtion talouteen, koska Ruotsin valtion talous on erinomaisessa kunnossa ja tilanne on koko ajan vain parantunut.

        Miksi he sitten ovat niin pärkkeleen vahvasti k*sitten sukassa? Jos heillä on talousasiat niin viimeisen päälle kunnoss, niin miksi he perustelevat rajoitusten tekemättä jättämisiä kaikkein eniten taloudellisilla periaatteilla?

        Kerrotko vielä, miksi yli sata ruotsalaista kuntaa on taloutensa osalta konkurssin partaalla ja miksi talousvaikeuksien syyksi on monen monta kertaa nimetty holtiton maahanmuutto? Googlaa vaikka Filipstad niin löydät tietoa suomeksi.

        Tässä on sulle linkkejä, jotka käsittelevät Ruotsin kuntien talousvaikeuksia. Heikosti koulutettujen turvapaikanhakijoiden runsasta maahanmuuttoa pidetään kuntien talousvaikeuksien keskeisenä syynä, koska mm. lukutaidottomien on hyvin vaikeaa työllistyä Ruotsiin, minkä vuoksi heitä jakaa jopa pysyvä sosiaalitukien varassa eläminen, mikä puolestaan käy kalliiksi ruotsalaiselle yhteiskunnalle.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006250410.html

        https://www.kansalainen.fi/ruotsin-kunnat-ovat-ajautuneet-kriisiin-rajun-maahanmuuton-vuoksi-ratkaisu-on-pakolaisten-kotiuttaminen/

        https://www.svt.se/nyheter/granskning/ug/desperata-laget-i-filipstad-efter-flyktingkrisen-inrikesfodda-lamnar-kommunen

        https://www.expressen.se/ledare/anna-dahlberg/nej-filipstad-fejkar-inte-sitt-krislage/

        https://www.svd.se/hog-skatt-och-manga-aldre--de-ar-kriskommuner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi he sitten ovat niin pärkkeleen vahvasti k*sitten sukassa? Jos heillä on talousasiat niin viimeisen päälle kunnoss, niin miksi he perustelevat rajoitusten tekemättä jättämisiä kaikkein eniten taloudellisilla periaatteilla?

        Kerrotko vielä, miksi yli sata ruotsalaista kuntaa on taloutensa osalta konkurssin partaalla ja miksi talousvaikeuksien syyksi on monen monta kertaa nimetty holtiton maahanmuutto? Googlaa vaikka Filipstad niin löydät tietoa suomeksi.

        Koronahan on todella suuri taloudellinen kriisi ihan kaikille maille. Etkä ole sitä vielä ymmärtnyt? Tätä maksetaan vielä pitkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Selittävä muuttuja on euro. Ei pakolaiset. Kaikki euroopan ei euro maat on olleet kovassa nousussa vuosien ajan. Aika hölmöä hakea selitystä asiasta joka on menoerä koko maassa.

        Ja se, että oman valuutan pitänyt Britannia on velkaantunut Euro-aikaan (velka per BKT on kaksinkertistunut) johtuu taas... maahanmuuttajista? Vai EU:sta? On varmaan helppoa kun hyväksyttävät syyt on selvillä, niin ei tarvitse faktoista välittää.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Koronahan on todella suuri taloudellinen kriisi ihan kaikille maille. Etkä ole sitä vielä ymmärtnyt? Tätä maksetaan vielä pitkään.

        Miksi et kommentoinut millään tavalla Ruotsin kuntien laajoja & syviä talousongelmia, joiden väitetään johtuvan mm. maahanmuutosta? Väitit Ruotsin taloustilanteen olevan hyvä ja parantuneen "koko ajan". Miten Ruotsin kuntien lohduttomat avunpyynnöt ja konkurssipelot puisia tulkita? Miksei varakas Ruotsin valtio pidä kunnistaan huolta ja hoida kuntien talousvajeet kuntoon?

        Sen tajuan, että korona on kaikille maille taloudellinen haaste. Eikö Ruotsin kuitenkin pitäisi olla tässä vaiheessa muita maita huojentuneempi, koska Ruotsissa talous pyörii edelleen vahvemmin kuin monissa muissa maissa?

      • Anonyymi

        Tämä on hyvin pohdittu. Mietin vaan, että jos käy niin, että läheistensä kuolemista raivostuneet mamu-nuoret aloittavat kunnon kostotoimet Ruotsissa, niin miten se vaikuttaa Ruotsin talouteen?

        Vaikutus Ruotsin talouteen on positiivinen!!!

        Jos autoja poltetaan, hinausfirma saa töitä hinatessaan autonromuja pois. Autotkaupat saa asiakkaita myös.

        Jos pommeja räjäytellään, moni saa töitä: remontti firmat, ikkunanasennusfirmat, rakennustarvike kauppiaat jne.

        Jne.

    • Anonyymi

      Entä jos pohjoismaat ovat eri koronapoliitikallaan aikuisten aidon oikeasti ihmiskokeita.

      Laumakäyttäytymisen seurantamaita tjn.

      • Anonyymi

        No sitähän ne ovat kohti EU:ta ja kruunu pois Ruotsalaisilta orjuuttajapankkiiirien pakottamana.

      • On ne tarkoitettu ihmiskokeiksi tai ei, niin de facto ne sitä ovat. Etenkin jos Ruotsi pysyy linjassaan.

        Makaaberisti sanottuna tulos selviää kun savu on hälvennyt ja ruumiit laskettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitähän ne ovat kohti EU:ta ja kruunu pois Ruotsalaisilta orjuuttajapankkiiirien pakottamana.

        Tuotapa ei muut ole maininneet. Tuo paha EU on pakottanut jäsenmaansa tähän.
        Ruotsi ei ole ollut talutusnuorassa, he osaavat päättää itse järkevästi ja niin ovat tehneetkin.
        Kateelliset vain Ruotsia soimaa, kun he elävät normaalia elämää.
        Sairauksia ja kuolemaa on aina ollut ja tulee olemaan. Sen, että sitä osaa käsitellä järkevästi, löytyy harvoja...ja tästä näemme kuka se järkevä on ollut.

      Ei Ruotsi pysty valvomaan lähiöitään, sillä ei ole tarpeeksi poliiseja eikä armeijaa.
      Tämä lepsu linja johtuu maan epäonnistuneesta politiikasta, Ruotsista loppuu kantaväestön miehet, jotka sanois, että nyt perkules riittää.
      Ruotsidemarit on vuosia toitottanut asiasta ja nyt vihdoin se on miesten ja etelä-ruotsalaisten suosituin puolue.

      • Anonyymi

        Moniko huomasi että Ruotsi kaikessa hiljaisuudessa sääti lain, vuonna 2020 verokirjoista poistuneiden lukumäärää ei saa julkistaa 70-vuoteen? Kansaa kaatuu ja sossuja ja vihreitä kiinnostaa vain seuraavat vaalit.

        Pitääkö tämä paikkaansa? Kerro lähdetieto tai anna hakusana, jolla tietoa löytyy. Ruotsinkieliset lähteet on ok.

        Varmaa on, että Ruotsi manipuloi julkisuuteen annettavia tietoja. Huijasivat luuserit tuoreimpien PISA-tutkimusten osaltakin. Aivan liian suuri porukka 9.-luokkalaisia oli jätetty PISA-tutkimuksesta pois sillä perusteella, että olivat mukamas "vasta Ruotsiin muuttaneita maahanmuuttajia". Tilastotiedot maahanmuuttajien määristä ja ikäryhmistä osoittavat, että Ruotsin väite on valhe.

    • Anonyymi

      pelkään pahoin, että sekin on vain Cia:n luoma valeoppositio kuten persut meillä.

    • Anonyymi

      Kohtahan päätetään seurata ruotsin linjaa, kuten kaikessa muussakin. Sen jälkeen onkin pelkkää arkunkantoa tiedossa.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo arkunkanto on aika pöljä tokaisu. Jos kymmeniätuhansia Suomessa kuolisi kuukaudessa niin sitten voisit mennä kantamaan, mutta nyt on melkein kuin lottovoitto ikään saada tartunta jos vaan pitää itsestään huolta eikä mene noihin massiivisiin ostoskeskuksiin maleksimaan ja pitää hajurakoa toisiin hiukan ja jättää postisuudelmat, joita italialaiset ja espanjalaiset harrastavat enemmän. Kättelynkin voi jättää varmuuden vuoksi.
        Käsidesin myynti siinä missä wc-paperinkin hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, hysteerikkoja on joukossa.

    • Anonyymi

      Onko totta? Anna lähdetieto tai hakusana, jolla löytyy googlesta. Ruotsinkieliset lähteet on ok.

    • Anonyymi

      Kun otimme valkaa, saavat poliisit ja lääkärit, ja hoitajat töitä ja rahaa!

      Oikein SDP-paratiisi.

      • Anonyymi

        Pitäähän heidän saada palkka työstään. Mm. heidän veroeuroilla kustannetaan näillä sivuilla leukaa louskuttavien toimeentulotuet, vuokrat ja mitä niitä onkaan.

    • Anonyymi

      Ruotsissa raha ratkaisee, ei ihmishenget, corona karsii joo ennestään sairaat kuormittamasta terveydenhuoltoa, ja näin rahaa säästyy entisestään. Ruotsalaiset eivät ala köyhiksi, vanhukset ja sairaat uhrataan talouden alttarille armotta.Se on aina ollu näin Ruotsissa. Ruotsin vallan aikana, Suomalaiset talonpojat lähetettiin armotta teuraaksi, Ruotsin käymiin sotiin.

      • Anonyymi

        Ho hoijjaa . . .koulut käymättä ja sivistys saamatta . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ho hoijjaa . . .koulut käymättä ja sivistys saamatta . . .

        Sen sijaan sinä olet niin paljon opiskellut, ettei sinun tarvitse edes faktoja kertoa eikä varsinkaan perustella. Riittää kun käyt täällä muiden viesteille haukottelemassa. Vakuuttavaa 😁!!!!

      • Anonyymi

        Kyllä raha ratkaisee, kuten kolmen tornin tuhossa New Yorkissakin.
        Tässäkin suuri raha tekee mielikuvitukselliset voitot. Turha tässä on sitä tarkemmin penkoa, se sensuroitaisiin varmaan oitis, sillä rahalla on valta ja vallanhimoisia on pilvin pimein.
        Tämän kriisin ja hysterian jälkeen Suomikin on superveloissa ja joku tulee pitämään huolta, että jos velkoja ei makseta, tulee pakotteita. Suomi tietty on paljolti nyt jo ulkolaisten hallussa, mutta ahneella ei ole tapana lopettaa lypsyä ennenkuin lehmä on kuollut.

    • Anonyymi

      !957 tuli aasialaine , mitään rajoituksia ei ollut, 1/3 sairastu kaupungeista n puolet .Meni ohi melko nopesti ja kaikki firmat pysy pystyssä. Koulun tultii kun oli parannuttu.

    • Anonyymi

      Ite ihmettelin jo joku aika sit jonku haastatellun asiantuntijan lausuntoa(siis ruotsalaisen): meillä kuolee muutenkin 90 000 ihmistä vuodessa. Jos joku suomalain virkamies sanois noin,ni eiköhän joku meil älähtäis...

      • Anonyymi

        Tosiasiahan tuo on.

        Italiassa kuolee joka vuosi 600 000, eikä kukaan ihmettele mitään. 10 000 on vähän yli prosentin 600 000:sta.

      • Anonyymi

        Espanjantauti tappoi Suomessa n. 30 000, ja maan asukasluku oli paljon pienempi silloin.

        Koronan tappavuudeksi on tieteellisesti laskettu 0,5%, kaikista suomalaista vain n. 27 500, ja nämä enimmäkseen vanhuksia, jotka kuitenkin kuolisi muutaman vuoden sisällä.

        Koronan tappavuutta eri maissa ei tiedä kukaan. Eri kulttuuri, eri tavat, geenit, kansansairaudet, tapa elää... miljoona muuttujaa eikä kukaan edes tiedä todellisia lukuja, kenellä sairaus on. Esim. lapset ovat lähes oireettomia.

    • Anonyymi

      Jos kiinnostaa niin käykää katsomassa aiheeseen liittyvää ruotsalaisten keskinäistä keskustelua sitä varten perustetulta omalta palstaltaan https://www.flashback.org/f534

      Ihmettelyä näkee sielläkin.

      • Anonyymi

        Ei kiinnosta!

      • Anonyymi

        Ruotsi on maahanmuuton takia muutenkin romahtamispisteessä ja tilaa tehdään kun vanhat ruotsalaiset kuolee pois. Perussuomalaiset ovatkin tarkoittaneet juuri tätä,että maan rahat ja resurssit eivät kertakaikkiaan riitä, varsinkaan kriisitilanteissa. Ruotsi ja sen sekasorto on nyt myös uhka, josta ei puhuta julkisesti. Onko seuraavaksi se tilanne ,että ruotsista alkaa tulemaan pakolaisia suomeen. Vihreät ottaisivat heidät ilomielin vastaan ja tämä hallitus on vaarallinen,sillä rajojen täytyy pitää ,vaikka aseitten voimalla.

      • Anonyymi

        On kiinnostavaa keskustelua. Siellä on mm. puhuttu, ettei Ruotsissa ole lainkaan keskusteltu iranilaisista, jotka palasivat pandemia-Iranista kotiin Ruotsiin. Heistä kai jotkut toivat taudin tuliaisina. Miksi siitä ei puhuta? Jos kukaan iranilainen EI olisi virusta Ruotsiin tuonut, siitä varmaan kerrottaisiin mediassa.

    • Anonyymi

      Pitäähän sitä ihmiskokeita tehdä,että saamme tietoa Koronasta.
      Suomen pitää vaan pistää rajat pysyvästi kiinni Ruotsiin,sillä ruotsalaisista tulee kuolemaan jopa 30-50%.

      • Anonyymi

        Ihmeellistä höpötystä noista prosenttiluvuista mutta tätä samaa hömppäää tuntuu suollettavan muillekin palstoille. Koskaan ei tietenkään perustella väitteitä linkeillä kun niitä perusteluita ei ole olemassa.

        Linkki tai valehtelet.

      • Anonyymi

        Ohittaakohan Suomi Ruotsin väkiluvussa?

      • Anonyymi

        Korjaan. Ruotsalaisista tulee kuolemaan 100 %. Linkkiä ei tarvita tähän, koska on yleisesti tunnettu asia että kaikki kuolemme aikanaan.

      • Anonyymi

        Ainakin Viron laivoille tarkastukset, niin saadaan mökkimurtajien elämä vähän hankalammaksi. Sulkupoliisi arveli, että mökkimurtoja on vähemmän, kun ihmiset ovat kotonaan. Mökkimurtoja on vähemmän, kun rajoilla kysellään papereita ja aikeita, miksi on tulossa Suomeen. Tätä lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan. Ruotsalaisista tulee kuolemaan 100 %. Linkkiä ei tarvita tähän, koska on yleisesti tunnettu asia että kaikki kuolemme aikanaan.

        Jos menee 110 prosenttiin niin on jo huolenaihetta sinullakin. Matikan lisäopintoihin vaan pian!

      • Anonyymi

        Aika nolo kommentti vaikka oletkin anonyymi . . .syvä myötähäpeä . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos menee 110 prosenttiin niin on jo huolenaihetta sinullakin. Matikan lisäopintoihin vaan pian!

        Kyllä joskus oli tuollainen prosenttiluku tuoteselostetta kun luki ja laski yhteen.
        Myyjä kuitenkin vakuutti, että tuote on niin erinomainen, eli siitä tuo ylitys johtuu.
        Tyytyväisiä oltiin vaikka huuli oli pyöreänä. :-))

    • Ruotsi on fiksu maa toisin kuin huulipuna suomen hallitus naurettava sellanen :)

    • Juurikin näin , meillä haukutaan ensin britit,nyt hurrit , katsotaan nyt ketkä ovat fiksumpia loppupeleissä ! Ollaan useasti jääty kotimaassa noille kakkoseksi .

      • Anonyymi

        Ne on jo hävinnyt meille kuolonuhrien perusteella. Siellä vielä itketään ja laitetaan kaikki kiinni kuten muuallakin.

      • Anonyymi

        Halleluujaaaaaa ! Erittäin lapsellisia kommentera ' keskustelu. suomi 24.fi. Odotetaan loppupeliä. Nähdään KUKA nuolee näppejään. Täällä on nyt väännelty/ käänelty asiat. Ja viimeiseksi haukuttu Ruotsi. Tehdäänpä rauha Suomalaiset. Rider: kakkonen ehkä...? taitaa olla totta.. Suomi

        Älä nyt ihmeessä ainakaan kenenkään tuntemattoman näppejä nuole tällaisina aikoina, siitä on varoitettu. Jos ei nyt sitten vaikka ensin käsidesiä, sen jälkeen mikäettei!

    • Anonyymi

      Ruottalaiset syövät mieluisasti pullaa.

    • Anonyymi

      Telkkarissa sanottiin että työttömistä lentoemoista pikakoulutetaan Ruotsissa jonkinlaisia hoitajattaria! Lentoemot töihin, vaikka lentokoneet pysyy maassa!

      • Anonyymi

        Ilkeä ihminen!!!! Sairas kommenti!!!

    • Anonyymi

      Ruotsi testaa laumaimmuniteettia ja rapatessa roiskuu.

    • Anonyymi

      Ruotsi on paska maa

    • Anonyymi

      Ruotsin toiminta koronahysterian yhteydessä on terveempää ja oikeampaa kuin Suomen älytön Uudenmaan eristäminen. Italialaiset kokeilivat samaa kikkaa, vaan meni päin persuksia.
      Anna koronan levitä ja hanki näin kansalle kollektiivinen vastustuskyky virusta vastaan. Muuten se piru tulee uudestaan taas syksyllä.
      Riskiryhmiä pitää tietenkin teho-suojella epidemian aikana.
      Suomen pääministeri on lapsellinen ja kokematon. Kekkosta tarvittais nyt...

      • Anonyymi

        Ei se nyt aivan noin mennyt Italiassa.

        Sitäpaitsi Italiassa on moni muukin asia eri lailla.

      • Anonyymi

        Tilaiston mukaan on jo nyt näin että Norjassa ja Ruotsissa on likimain sama määrä koronatapauksia, mutta Ruotsissa koronakuolleita moninkertainen määrä.

      • Anonyymi

        Ruotsi selviää nopeasti, mutta nämä aluesulkijamaat voivat jatkaa tätä menoa kaksikin vuotta. Puolitoistavuotta meni espanjantaudissa. Mitä sitten paiserutto vei en muista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilaiston mukaan on jo nyt näin että Norjassa ja Ruotsissa on likimain sama määrä koronatapauksia, mutta Ruotsissa koronakuolleita moninkertainen määrä.

        Ruotsissa ei riitä testauskapasiteetti. Siellähän mennään töihin jos olo on ok, koronasta viis. Varmasti kuolleita on paljon enemmän, mutta eivät tule lasketuksi koronaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilaiston mukaan on jo nyt näin että Norjassa ja Ruotsissa on likimain sama määrä koronatapauksia, mutta Ruotsissa koronakuolleita moninkertainen määrä.

        Ruotsi toimii tieteellisten ohjeiden mukaan, ja siksi kuolemilta ei voida välttyä. Toinen vaihtoehto olisi yrittää pelastaa kansalaiset, mutta tämä tulisi liian kalliiksi, ja laumasuojauskosta luopuminen taas olisi se vihon viimeinen niitti tieteelle.

      • Anonyymi