Moni ahdistettu sielu kysyy tämän johdosta: »Kuinka minä voin palata takaisin linnaan eli alkaa uskoa Kristukseen, kun vielä olen synnin täyttämä, kova, kevytmielinen, jumalaton?» Olet silloin kokonaan kääntänyt katseesi itseesi päin.
Jos sinulle sanotaan: »sinä et usko Jumalan sanaan, sinä teet Jumalan valehtelijaksi», niin silloin sanot: »Kyllä minä uskon evankeliumin Kristuksesta, kyllä uskon hänen sovituksensa riittävän ja hänen rakkautensa olevan suuren. Syy on minussa. Syynä on sydämeni kovuus, suruttomuuteni ja ulkokultaisuuteni, kauhistuttava rakkauteni syntiin.»
Mutta katso, sinähän olet kokonaan kääntynyt pois linnasta, turvapaikasta omaan itseesi, etkä usko Jumalan todistusta Pojastaan, että hän pelastaa meidät kokonaan kadotettuina.
Sinä tahdot pelastua vasta sitten, kun olet itseäsi parannellut. Sinä et usko ja luota siihen, että sinut on ensin uskon kautta istutettava häneen. Sinut on vanhurskautettava ja armoitettava. Sinun on ensin saatava uskon rauhaa ja iloa, ennen kuin edes voit alkaa hedelmää kantaa.
Niin palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo. Sinun onnettomuutesi on, ettet heti käänny linnaan, vaan käännyt tuhannelle suunnalle ja ajattelet, koetat, odotat ja toivot jotain erikoista. Olet siis vangittuna odotuksessa ja toivossa.
Sinä odotat, että omassa sydämessäsi ensin tapahtuisi jotain erikoista, sinä toivot ensin vapautuvasi jostain erityisestä synnistä, pahoista ajatuksista, kovuudesta, kevytmielisyydestä, voimattomuudesta.
Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut lunastus jää taustalle. Siinä on syy. Lukemattomat ovat ne ehdot, joita silloin mietit ja ne pitävät sinut vangittuna. Mutta sinä suhtaudut pintapuolisesti siihen, että Jumalan Poika on kuollut edestämme ja että kaikki riippuu siitä ja että kaikkiin syntisiin nähden armon ylenpalttisuus voittaa syntien suuruuden.
Oi, herää jo, ja muista, että kaikki maailman synnit ovat jo pois otetut, että Jumala on sovitettu ja lepytetty. Hän palaa rakkaudesta sinua kohtaan, tahtoen antaa sinulle armon armosta. Kaikki ne sanat, joissa Jumala ilmi tuo huolensa meihin nähden - tarkoitan lain sanoja - ovat suruttomia ihmisiä varten, jotka Jumalan hylkäävät, eivätkä taivasta kysy.
Sekä myös ulkokullatuita ja itsevanhurskaita fariseuksia varten, jotka luulevat omalla vanhurskaudellaan ansaitsevansa taivaan, mutta ei köyhiä, vaivaisia syntisiä varten, jotka itse syyttävät itseänsä ja tuomitsevat itsensä, tahtovat tehdä parannuksen, elävät uskossa rukoillen, mutta eivät koskaan näe itseänsä semmoisina kuin soisivat.
Oi, heille on sula armo, rakkaus ja anteeksiantamus julistettu! Herra sanoo: »Palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo.» »Jo tänäkin päivänä ilmoitan minä, että minä tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» »Tänäkin päivänä» julistaa hän sinulle samaa armoa. Tänäkin päivänä hän saarnaa vangituille lunastusta.
Kun meidän aikanamme niin paljon julistetaan Kristuksen kärsimistä, kun saamme seurata häntä Golgatan tiellä, kun näemme hänen yrttitarhassa hikoilevan verta ja kun kuulemme hänen ristillä riippuessaan sanovan Raamatussa ennustetusta sovitustyöstä »se on täytetty», kun vielä kuulemme hänen tämän lunastustyön hedelmänä ryövärille vakuuttavan: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa», niin emmekö jo heittäisi ratkaisun siirtämistä ja juoksisi hänen syliinsä.
Hän ojentaa kätensä meitä kaikkia kohti ja sanoo: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä». »Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» Ja vielä kerran: »Te vangit, joilla on toivo», miksi viivytte palaamasta takaisin linnaan? Onko teidän itsenne tultava enemmän ansioitetuiksi, tahi pitääkö Jumalan tulla vielä armollisemmaksi?
Ei, vaan tänäkin päivänä palatkaa takaisin linnaan, ottakaa se tärkeä askel, pyytäkää täyttä armahdusta, pyytäkää ansaitsemattomasta armosta, hänen verensä tähden tulla otetuiksi Jumalan liittoon. Tee ratkaiseva päätös! Ja tiedä, ettei ainoakaan vaivainen syntinen ole sitä askelta katunut.
Älä muovaile pitkää rukousta, ei se ryövärilläkään pitkä ollut. ja siitä huolimatta sai hän heti lohdullisen vastauksen: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa.»
Mutta varo, ettet hae vastausta omasta sydämestäsi, tunteistasi. Sitä on sinun varottava kuin kuolemaa. Etsi vastaus Jumalan omasta sanasta.
Tässä on vastauksena Jumalan oma vakuutus: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä (lunastuksen) ja tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» Tämä on »armoa armosta». Ylistys Jumalalle!
( Carl Olof Roseniuksen Elämän Leipää kirjasta )
Jos sinulle sanotaan: »sinä et usko Jumalan sanaan, sinä teet Jumalan valehtelijaksi», niin silloin sanot: »Kyllä minä uskon evankeliumin Kristuksesta, kyllä uskon hänen sovituksensa riittävän ja hänen rakkautensa olevan suuren. Syy on minussa. Syynä on sydämeni kovuus, suruttomuuteni ja ulkokultaisuuteni, kauhistuttava rakkauteni syntiin.»
Mutta katso, sinähän olet kokonaan kääntynyt pois linnasta, turvapaikasta omaan itseesi, etkä usko Jumalan todistusta Pojastaan, että hän pelastaa meidät kokonaan kadotettuina.
Sinä tahdot pelastua vasta sitten, kun olet itseäsi parannellut. Sinä et usko ja luota siihen, että sinut on ensin uskon kautta istutettava häneen. Sinut on vanhurskautettava ja armoitettava. Sinun on ensin saatava uskon rauhaa ja iloa, ennen kuin edes voit alkaa hedelmää kantaa.
Niin palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo. Sinun onnettomuutesi on, ettet heti käänny linnaan, vaan käännyt tuhannelle suunnalle ja ajattelet, koetat, odotat ja toivot jotain erikoista. Olet siis vangittuna odotuksessa ja toivossa.
Sinä odotat, että omassa sydämessäsi ensin tapahtuisi jotain erikoista, sinä toivot ensin vapautuvasi jostain erityisestä synnistä, pahoista ajatuksista, kovuudesta, kevytmielisyydestä, voimattomuudesta.
Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut lunastus jää taustalle. Siinä on syy. Lukemattomat ovat ne ehdot, joita silloin mietit ja ne pitävät sinut vangittuna. Mutta sinä suhtaudut pintapuolisesti siihen, että Jumalan Poika on kuollut edestämme ja että kaikki riippuu siitä ja että kaikkiin syntisiin nähden armon ylenpalttisuus voittaa syntien suuruuden.
Oi, herää jo, ja muista, että kaikki maailman synnit ovat jo pois otetut, että Jumala on sovitettu ja lepytetty. Hän palaa rakkaudesta sinua kohtaan, tahtoen antaa sinulle armon armosta. Kaikki ne sanat, joissa Jumala ilmi tuo huolensa meihin nähden - tarkoitan lain sanoja - ovat suruttomia ihmisiä varten, jotka Jumalan hylkäävät, eivätkä taivasta kysy.
Sekä myös ulkokullatuita ja itsevanhurskaita fariseuksia varten, jotka luulevat omalla vanhurskaudellaan ansaitsevansa taivaan, mutta ei köyhiä, vaivaisia syntisiä varten, jotka itse syyttävät itseänsä ja tuomitsevat itsensä, tahtovat tehdä parannuksen, elävät uskossa rukoillen, mutta eivät koskaan näe itseänsä semmoisina kuin soisivat.
Oi, heille on sula armo, rakkaus ja anteeksiantamus julistettu! Herra sanoo: »Palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo.» »Jo tänäkin päivänä ilmoitan minä, että minä tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» »Tänäkin päivänä» julistaa hän sinulle samaa armoa. Tänäkin päivänä hän saarnaa vangituille lunastusta.
Kun meidän aikanamme niin paljon julistetaan Kristuksen kärsimistä, kun saamme seurata häntä Golgatan tiellä, kun näemme hänen yrttitarhassa hikoilevan verta ja kun kuulemme hänen ristillä riippuessaan sanovan Raamatussa ennustetusta sovitustyöstä »se on täytetty», kun vielä kuulemme hänen tämän lunastustyön hedelmänä ryövärille vakuuttavan: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa», niin emmekö jo heittäisi ratkaisun siirtämistä ja juoksisi hänen syliinsä.
Hän ojentaa kätensä meitä kaikkia kohti ja sanoo: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä». »Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» Ja vielä kerran: »Te vangit, joilla on toivo», miksi viivytte palaamasta takaisin linnaan? Onko teidän itsenne tultava enemmän ansioitetuiksi, tahi pitääkö Jumalan tulla vielä armollisemmaksi?
Ei, vaan tänäkin päivänä palatkaa takaisin linnaan, ottakaa se tärkeä askel, pyytäkää täyttä armahdusta, pyytäkää ansaitsemattomasta armosta, hänen verensä tähden tulla otetuiksi Jumalan liittoon. Tee ratkaiseva päätös! Ja tiedä, ettei ainoakaan vaivainen syntinen ole sitä askelta katunut.
Älä muovaile pitkää rukousta, ei se ryövärilläkään pitkä ollut. ja siitä huolimatta sai hän heti lohdullisen vastauksen: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa.»
Mutta varo, ettet hae vastausta omasta sydämestäsi, tunteistasi. Sitä on sinun varottava kuin kuolemaa. Etsi vastaus Jumalan omasta sanasta.
Tässä on vastauksena Jumalan oma vakuutus: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä (lunastuksen) ja tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» Tämä on »armoa armosta». Ylistys Jumalalle!
( Carl Olof Roseniuksen Elämän Leipää kirjasta )
Vastaukset 15
Vanhimmat
No nyt tullee mieleen, että voisiko tuostakin tulla liikaa paineita, nöyryydestä?
Alkaa suorittamaan nöyryyttä?
Mitäpä oot Saviseutulainen mieltä?
-
Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mukanamme mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Ken rakentaa velvollisuuksien, armonkokemuksien ja muun sellaisen varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi, niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, täytyy sinun joka päivä luopua (niitä tappiona ja roskana pitäen, Fil. 3: 7, 8) etuoikeuksistasi, kuuliaisuudestasi, kasteestasi, pyhityksestäsi, täytetyistä velvollisuuksistasi, armolahjoistasi, kyyneleistäsi, liikutuksistasi, nöyryydestäsi, ja on sinun korotettava vain Kristus.
Sinun työsi ja itsekylläisyytesi on joka päivä kuoletettava. Sinun täytyy ottaa kaikki Jumalan kädestä. Kristus on Jumalan lahja, Joh. 4: 10 ja 3: 16. Usko on Jumalan lahja, Ef. 2: 8. Syntien anteeksiantamus on armolahja, Room. 5: 16.
Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa, ettei se voi ansaita mitään omilla teoillaan, kyyneleillään eikä velvollisuuksiensa täyttämisellä, että kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.
-
( Thomas Wilcox KALLIS HUNAJANPISARA )
s-seutulainen
Ei onnistu multa, sori.
Ennemminkin HiKIPISARA kuin HUNAJAPISARA . On se sellaista tämä vaellus välillä, että huh huh paahdetta. Jeesus hikoili verta. Hänen haavoissaan olemme parannetut. Toisinaan taas saa lökötellään keitaalla armo n auringosta nauttien.
Hyviä kommentteja.
Niistä ilmenee juurikin, ettei meillä itsellämme voi olla mitään tarjota Jeesukselle Kristukselle - paitsi syntimme.
s-seutulainen
Kiihottuuko se kun sille kertoo parhaita syntejään, niin kuin saarnamiehet?
Itse olen yrittänyt pyhittymistä jo useamman vuoden, alussa pääsin hieman eteenpäin, mutta nyt olen ollut samassa tilassa pitkään, en ole mennyt eteenpäin enkä taaksepäin. Iltaisin rukoilen anteeksiantoa Jumalalta epäonnistumisestani ja pyydän että Hän auttaisi minua pyhittymään. Koska se apu tulee, tämä on jokseenkin raskasta..
Mää oon varmasti raato, sitten kun olen pyhittynyt. Tuskan alta rukoilen, että Herra pidä kiinni, vaikka mikä tulisi ja vaikka mitä sanoisin.
Olen huomannut, että olen kauhea jääräpää niin että tiedän jo sen, että kun huudan Jumalaa pitämään kiinni, kerään vaikeuksia ja ojennusta itselleni.
Joskus ihan jo pelottaa rukoilla Jumalaa pitämään kiinni, kun heti tulee turpaan niin että tukka pölisee. Tuo on aina sama.
Lainaan tähän Olavi Peltolaa.
Ote hänen pyhitystä koskevasta luennostaan. sen lopusta:
( vuodelta - 72 )
"Tällöin todella keskeisimmäksi ongelmaksemme tulee tarttuminen ehkä vain yhteen ainoaan Jeesuksen lupaukseen: ”Ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh 6 :37). Riittääkö noin yksinkertainen Vapahtajan lupaus? Olenhan kerta toisensa jälkeen rikkonut hänen sanansa, pohjimmaltani osoittautunut häntä vihaavaksi, karttavaksi, valheelliseksi olennoksi. Voinko kuitenkin tulla jälleen hänen luokseen? Voinko tulla, vaikka viittä minuuttia myöhemmin saatan jo ajatuselämässäni murheellisella tavalla rikkoa hänen puhtauttaan vastaan. Enkö häpäise häntä, kun en tule paremmaksi, puhtaammaksi, jalommaksi, uskollisemmaksi. En voi esittää hänelle jotakin itsestäni, jossa voisin sanoa muuttuneeni hänen kaltaisekseen. Hän on liian ylevä, liian suurenmoinen minun mittoihini. Saanko siis tulla hänen tykönsä ja pyytää vain ylitä asiaa: anna jälleen anteeksi, älä vielä hylkää?
Kun sitten usein pitkänkin kamppailun jälkeen uskallan luottaa siihen, ettei hän minua hylkää, jaksan jälleen vaeltaa arjessani työtä tehden. Jaksan jälleen rukoilla toistenkin puolesta ja jälleen palvella niissä vähimmissä. Ehkäpä joskus saan kokea suurta, koko olemukseni täyttävää kiitollisuutta Vapahtajaani kohtaan. Yritän jotenkin häntä palvoa. Hän kyllä sen ansaitsisi tuhatkertaisesti puoleltani. Ehkäpä myös vähän paremmin jaksan kestää vaikeita lähimmäisiäni, rohkeammin kantaa taakkoja ja hiukan avautua kuorestani ja kertoa jollekin Vapahtajani hyvyydestä."
s-seutulainen
Mahtavaa!
No, Jeesus oli minulle niin armollinen, että sain näyn.
Siksi varmasti sen sainkin, että pysyn hänessä.
Aina, kun mietin, etten jaksa uskoa tai alan horjumaan, palaan tuohon näkyyni, jossa olin tyhjässä haudassa. Seinät olivat valkoiset ja seinän vieressä kivinen vuoden.
Näky alkoi niin, että kävelin kotini käytävällä ja näin makuuhuoneen ovelta makuuhuoneen nurkassa kirkkaan välähdyksen.
Ajattelin, että onkohan se ihana enkeli, mutta silloin kirkkaasta valosta astui esiin hahmo hohtavan valkoisessa puvussaan kädet ojennettuna.
Minut täytti valtava ilo ja otin kiireesti muutaman askeleen ja huudahdin "Jeesus".
Kasvojaan en nähnyt. Ne olivat kuin sumun peitossa.
Tartuin ojennettuihin käsiin kiinni ja hetkessä tunsin kuinka suuri, ääretön rakkaus virtasi minuun. Tuo tunne oli sellaista jota voi verrata siihen " mitä korva ei ole kuullut, eikä silmä nähnyt".
Kysyin, mitä hän haluaa minun tekevän, olin valmis tekemään ihan mitä tahansa, kunhan vain saan olla ja pysyä siinä.
Jeesus vastasi: Pyydä synnit anteeksi.
Aina, kun alan luovuttamaan niin lopulta palaan siihen tunteeseen, suureen rakkauteen tai se oli enemmän kuin rakkaus, se oli kaiken täydellisyys, niin palaan tuohon.
Minulla on tunne, että haluan hinnalla millä hyvänsä palata Jeesuksen luo.
Ja haluan kääntyä jokaisen ihmisen luo ja pyytää mukaani.
Haluan kertoa kaikille, että Jeesus odottaa juuri sinua ja rakastaa juuri sinua,
Näen ihmiset ikäänkuin samalla tasolla kaikkien ihmisten kanssa ja Jeesukselle yhtä rakkaina.
Jeesus rakastaa sinua, kuulee usein sanottavan ja se saattaa kuulostaa joistakin, etenkin uskosta osattomista kliseiseltä lausahdukselta.
Ei tämä silti helppoa ole.
Eipä ahdista sielua mikään. On uskomattoman hyvä olla.
Minua ahdistaa nähdä, kuinka moni eksyy kuin myös se, että moni ei ota vastaan uskoa. Ahdistaa myös se, että Jeesuksen sovitustyö tullaan syrjäyttämään.
Eläpä turhaan muista ahdistu. Yritä nyt ensin selvitellä oma pääsi uskonharhoista tolokun kuntoon. Tervetuloa ihmiseksi jälleen.
Eihän epäuskoisuus estä olemasta ihminen ihmiselle? Kait sinäkin ahdistus joskus.