Korona tuhoaa Suomen kilpailukyvyn

Ruotsi on ainut joka ymmärtää ettei valtiota saa sulkea yhden pöpön vuoksi. Vain riskiryhmät tulee sulkea ja eristää muista, se riittää. Suomi tulee taantumaan tämän hysterian takia nyt niin pohjalle suohon, ettei maa tule toipumaan siitä enää, ja Ruotsi jatkaa upeaa talouskasvuaan.

Hallitus on emämokannut kaikessa. Korona ei ole normaalille ihmiselle hengenvaarallinen kuin aniharvoissa tapauksissa, mutta niin on kausi-influenssakin. Ja tämä on fakta!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Virheen voisi vielä osin korjata öopettamalla tämän naurettavan poikkeustilan, muttei sitä tulla lopettamaan koska ei sen syy ole korona. Unkarissa presidentille annettiin jo pysyv' yksinvalta poikkeustilan varjolla, eli hallitus sivuutettiin kokonaan. Suomessa on yhä jukkehallitus, mutta poikkeustilalle ei ole järkiperusteita.

Äänestä
  • Unkari+onkin+ollut+jo+pitkään+tukevasti+tiellä+kohti+itsevaltaista+fasismia.+Onneksi+ei+meillä+aleneva+22%+riitä+moiseen.

    1Äänestä

sähän voit ITSE MENNÄ KANSAN PARIIN TEKEMÄÄN SITÄ SUN RAHASTUSTYÖTÄ.

mitä sä itket? MITÄ SÄ MYYT?

Äänestä

Jos olisi nuorempi pressa niin olisi lievempi karanteeni

Äänestä
  • Trumppia ei näytä haittaavan, ei saa edes New Yorkia karanteeniin.

    Äänestä

En ole normaali koska harrastan fistaamista ja pukeudun naiseksi. Onko korona tappava minulle?

Äänestä

Ruotsissa on teholla jo lääkäreitäkin, mitähän mahtavat tehdä kun heidän uhkapelinsä johtaa siihen että ei ole lääkäreitä? Tullaanko sitten pyytämään apuja Suomesta?

Äänestä

Ruotsissa on yli kymmenkertainen määrä kuolleita Suomeen verrattuna, vaikka epidemiat alkoivat suunnilleen samaan aikaan.
Ei hyvätä näytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ruotsi on ainut joka ymmärtää ettei valtiota saa sulkea yhden pöpön vuoksi. Vain riskiryhmät tulee sulkea ja eristää muista, se riittää. Suomi tulee taantumaan tämän hysterian takia nyt niin pohjalle suohon, ettei maa tule toipumaan siitä enää, ja Ruotsi jatkaa upeaa talouskasvuaan.

Hallitus on emämokannut kaikessa. Korona ei ole normaalille ihmiselle hengenvaarallinen kuin aniharvoissa tapauksissa, mutta niin on kausi-influenssakin. Ja tämä on fakta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu