Espanjassa kuoli 913 koronaan maanantaina

Mutta onko todellinen kuolinlukema Italian tavoin jopa nelinkertainen eli nyt noin 3000-4000 henkeä päivässä?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viime viikolla kauhisteltiin kun Italiassa kuoli päivässä 700 ihmistä. Nyt väkiluvultaan pienemmän Espanjan yli 900 kuollutta ei nouse enää otsikkoihin.

Äänestä

Sen siitä saa, kun kähmitään ja lääpitään, jokaista vastaantulijaa.

Äänestä
  • Amerikan mantereella tehdään vielä uudet ennätykset odottakaa.

    Äänestä

USA:ssa eilen 573 ja Ranskassa 418. Ranskassa voidaan huolimatta tiukoista rajoitteista mennä myös lähes 1000 päivävauhtiin huipussaan ja Usassa paljon suurempiin. Miten paljon kuolee tilastoinnin ulkopuolella on arvoitus joka selviää myöhemmin vasta kuolintilastojen vertaailuissa paikkakunnittain maalis-toukokuussa.

Äänestä

Se on totta, että todelliset luvut selvinnevät vasta vuosienkin viiveellä. Tässä hämmingissä jäävät ilmoitetut luvut helposti todellista pienemmiksi. Tuhat kuollutta päivässä lienee sellainen kipuraja, jota ei haluta missään ylittää. mieluummin ryhdytään kirjaamaan akuutteja sydämenpysähtymisiä ja hengityksenloppumisia, joilla ei näennäisesti ole koronan kanssa mitään tekemistä vaikka samaan aikaan koronaepidemian kanssa tapahtuvatkin. Voi käydä niin että loppupelissä esim Espanjassa koronaan kuolleiden kokonaismääräksi arvioidaan 2022 noin 400-600 tuhatta. Mutta samaan aikaan määrittelemättömään elämänpäättymiseen menehtyi noin 20 miljoonaa.

Äänestä

Ranskassa kuoli eilen 1341 koronaan mutta Ylen toimittaja käyttämällä ranskalaislähteitä kertoi että myös Ranskassa todellinen koronaan kuolleiden määrä on paljon virallisia lukemia korkeampi. Suuri osa, jopa suurin osa koronakuolemista jää selvittämättä. Ja suunta samoissa paikoissa kuin muissakin maissa: hoitokodit ja koteihinsa kuolleet. Kuolleisuuden nousu ollut suurempaa kuin koronakuolemien määrän perusteella pitäisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta onko todellinen kuolinlukema Italian tavoin jopa nelinkertainen eli nyt noin 3000-4000 henkeä päivässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu