Yhteiskunnallisia PORINOITA 5

edson

Sallittua on kunnon poliittiset kannanotot

200

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edson

      Kiitos edson, että aloitit. Varmaankin aattelit, että sinun on helpompi skrolata ...

      Näin juuri aattelin. Toisen kupin jälkeen paneudun Matti Vanhasen hyvään huomioon, että pidä näppis erossa Niinistö sisäpolitiikasta

    • edson

      Iltalehti :

      "Kakkonen, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, sanoo olevansa samaa mieltä kuin pääministeri: hallitus ei tarvitse nyt asiantuntijoista koostuvaa johtoryhmää kertomaan sille, mitä sen pitäisi tehdä."

      Tän nyt luulisi olevan selvää unilukkarillekin, mutta ei. Hän siis ei luota hallituksen valiokuntien työskentelyyn, missä kuullaan monia asiantuntijoita. Haluaako tolkun (?) mies samanlaista peliä, mitä Unkarin diktaattori harrastaa?

    • Anonyymi

      Sitä minäkin hiukan ihmettelin, että miksi olisi pitänyt vielä perustaa erillinen organisaatio korona-asiaa pohtimaan, kansanedustajilla ja ministereillähän on varsinainen leegio virkamiehiä tilanteen arviointiin. Ja THL:n neuvoja joka tapauksessa seuraavat.

      Cee

      • Anonyymi

        Jostain luin myös, että Hetemäkeä ainakin kuunnellaan. Ja varmaan kuunnellaan monia talousimmeisiä Ja hallitus kuuntelee myös presidenttiä. Kaikki ovat kuulolla nyt ja lopultakin ihan taattua on se, että kauan kestää virkoaminen ... siis taloudellisesti

        edson


    • Juuri luin, että Hetemäen jatkoakin jo suunnitellaan, ilman uutta hakua, vedoten juuri koronaan. Minusta ihan hyvä asia, hoitanut asiat hyvin tähänkin asti.

    • https://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/martti-hetemäki-on-sixten-korkmanin-löytö-–-uusi-sarja-läpivalaisee-vallankäyttäjiä

      Kiinnosti tämä Hetemäki niin paljon, että etsin lisää tietoa hänestä. Virkaansa on pidennetty 9.4. 20 asti, mutta oli jo valittu aiemmin sinne haluamaansa virkaan. Saa nähdä, jatkaako koronan loppumiseen asti? Huomasin jo aiemmin kaikkea muutakin alaisistaan, jotka ovat näitä meidän vallassa olevia viranhaltijoita, kuten Päivi Nerg. Nerg anoi ainakin sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi, mutta hävisi Maria Ohisalon suosikille.

    • Eipä onnistunut tuon linkin lähetys, pystyin sen itse kuitenkin lukemaan. Linkitys ei siis enää onnistunut. No Hetemäen aika loppuu 9.4., mikäli ei halua jatkaa siitä huolimatta, että jatkoaan on ehdotettu. korona-ajan loppuun. Vai onko valtiovarainministeriön uusi kansliapäällikkö jo valittu? Kerro Edon, jos tiedät.

    • Huomasin jo, että Hetemäki jatkaa kesäkuun loppuun asti näillä näkymin. Kuudesta hakijasta kukaan ei sopinut hallituspuolueille. Itse en haluasi jostain syystä sinne Juhana Vartiaista. En myöskään Nergiä jostain syystä.

      • edson

        Minulla ei ole muuta fiilistä kuin, että Hetemäkeä on kehuttu laajalti talouden eksperttinä. Luulisi kuunneltavan hänen suosituksiaankin.

        Vartiainen on pelle, joka viime kyselytunnilla sen osoitti sanomalla, että nyt on maalta tulevien pysyttävä pois pääkaupunkiseudulta. Osoittaa tasonsa jo tuolla lausumallaan ja siis eduskunnassa suureen ääneen.


    • kasvosuojuksista ja nenämaskeistakin voi tulla pulaa. Suuressa maailmassa kierrätys on valttia. Käytetyt ja maahan poisheitetyt maskit kelpaavat keräilijöille. Samaan tyyyliin kuin ennen muinoin tyhjätaskut keräsivät tupakannatsoja kadulta. Niistä sai puruja makoisiin sätkiin. Tai lestin heittäminen puiston kätköissä janoisille. Käytettyjen maskien kierrätys ja jobbaaminen on tietenkin alhaista hommaa. Vähän kopistelee,oikoo ja imuroi niin taas ovat iskemättömiä. Asiakkaita ja höynäytettäviä riittää. Itse suhtaudun julkisiin pöydillä notkuviin irrallisiin käsidesipulloihin varauksella. Kuin luotu taudin leviämiseen. Kaaban musta kivi jota suudellaan. Jokainen vuorollansa. Puosu

    • Anonyymi

      Tuli hyvää infoa eilen illalla a studiossa testeistä ja miten vaikeaa on viruksen kanssa toiminta. Missä tartuttaja ja mihin tartuttanut? Onneksi nyt ei ollut ainuttakaan poliitikkoa huutamassa väliin.

      Puosu, tuo käsidesihän on sairaaloiden ja terkkareiden vastaanotollakin seinässä odottamassa jokaista käyttäjää, joten ehkä ei se pahin tartuntapiste.

      Selväksi on tullut taudin kuva aika lailla, mutta sen vaikutukset yhteiskunnan nousukauteen on kyllä enemmän kuin pilvien takana.

      edson

    • edson

      Tekis mieli ehdottaa valvoville poliiseille tarrapaketteja mukaan ja selvissä rajanylityksissä värikäs tarra tuulilasiin. Näin voitaisi ehkä ruuhkia helpottaa, hieman varmaan valvojia vähentää, mutta ennen kaikkea jatkaa rajan kiinni pitämistä touko kesäkuulle. Taudin huipun pitää olla selvästi ylitetty, ennen kuin mökkiläisiä päästettäisiin mökeille.

      En tiedä, miksi on niin vaikeaa edes suositella, että muiden suurempien kaupunkien mökkiläisiä kehotettaisiin pysyttelemään kaupungissa? Viikonloppuisin meinaan on kyllä normaalina aikana valtavat massat ajamassa pariksi päiväksi mökeilleen joka kaupungista.

      • Elokuvaotoksessa pelkistyy tilanne.Eikös vaan Edson. Pölyn likaama kulkumies on tullut Kuhmoisten baariin kostuttamaan käheää kurkkuansa viskyllä. Kuinkas ollakaan kylän parimetrinen tinanappi astuu myös saluunaan. Tilaa baarimikolta tuopin olutta. Tässä kaupungissa ei suvaita kulkumiehiä. Tinanappi tekee asian selväksi lujin ottein. Hampuusi saa jatkaa matkaansa. Lee van Cleef: "Am I breaking the law? Am I I doing something wrong? " Eli "rikonko lakia. Teenkö jotain väärin". Terveyskeskuksen seinällä olevat automaattiset käsidesit eivät levitä koronaa. Sen sijaan pöydillä pyörivät epämääräiset käsidesiputelit voivat sen tehdäkin.Siellä edsonin kylälaupassakin. "Sinappituubi" jota jokainen tahtoo rutistella. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=IE9kPKZ5eOQ


      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        Elokuvaotoksessa pelkistyy tilanne.Eikös vaan Edson. Pölyn likaama kulkumies on tullut Kuhmoisten baariin kostuttamaan käheää kurkkuansa viskyllä. Kuinkas ollakaan kylän parimetrinen tinanappi astuu myös saluunaan. Tilaa baarimikolta tuopin olutta. Tässä kaupungissa ei suvaita kulkumiehiä. Tinanappi tekee asian selväksi lujin ottein. Hampuusi saa jatkaa matkaansa. Lee van Cleef: "Am I breaking the law? Am I I doing something wrong? " Eli "rikonko lakia. Teenkö jotain väärin". Terveyskeskuksen seinällä olevat automaattiset käsidesit eivät levitä koronaa. Sen sijaan pöydillä pyörivät epämääräiset käsidesiputelit voivat sen tehdäkin.Siellä edsonin kylälaupassakin. "Sinappituubi" jota jokainen tahtoo rutistella. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=IE9kPKZ5eOQ

        "Pölyn likaama kulkumies on tullut Kuhmoisten baariin kostuttamaan käheää kurkkuansa viskyllä."

        Kyl sil pitää olla omat eväät mukana ja istua suljettujen baarien rappusille.

        Tinanapin näkee vain harvoin. Silloin mitataan 40 km/h nopeuden noudattamista koulumme kohdalla ja eritoten silloin, kun koulu on kiinni

        Kun painaa apteekin telineessä olevaa käsidesipainiketta, niin virus ei tykkää. Samoin käy kaupan telineellä olleen painikkeessa kököttävän viruksen. Kyllä se kaupassa oleva virus luuraa ja hyökkää enemmänkin juuri kaikkialta muualta kuin käsidesin painikkeesta.

        edson


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pölyn likaama kulkumies on tullut Kuhmoisten baariin kostuttamaan käheää kurkkuansa viskyllä."

        Kyl sil pitää olla omat eväät mukana ja istua suljettujen baarien rappusille.

        Tinanapin näkee vain harvoin. Silloin mitataan 40 km/h nopeuden noudattamista koulumme kohdalla ja eritoten silloin, kun koulu on kiinni

        Kun painaa apteekin telineessä olevaa käsidesipainiketta, niin virus ei tykkää. Samoin käy kaupan telineellä olleen painikkeessa kököttävän viruksen. Kyllä se kaupassa oleva virus luuraa ja hyökkää enemmänkin juuri kaikkialta muualta kuin käsidesin painikkeesta.

        edson

        Meillä on ollut monta vuotta jo vessassa ns Dettol-käsienpesulaite. Siinä laite antaa sopivan pienen annoksen käsienpesuainetta, kun laitat kätesi sen alle. Toimii kahdella AA-paristolla. Täyttöpulloja on saanut vain Prismoista, joista se oli loppunut jo kuukausi sitten. Sitten netistä löysin, että myös Tokmanni myy niitä ja niin U kävi siellä ostamassa 8 täyttöpulloa, että joksikin aikaa riittävät. Muuten meillä on käytössä myös esim Palmolivet, joissa kädellä pitää pumppua painaa, palasaippuaan ei meillä ole vuosikausiin käytetty. Yksi tuttuni vielä palasaippuaa vessassaan käyttää, vieressä kuitenkin pumppusaippua. Palasaippuaa siis itsekään eivät käytä, vaan se palasaippua siinä mustuneena ja kuivana halkeilee. Järkky näky. On kuin muisto jostain vuosien takaa, josta ei haluta luopua. Odottavat kai, että se siitä itsekseen häipyy. Liekö muistoja sodan jälkeiseltä ajalta, kun mitään ei saa heittää hukkaan. Pitäisiköhän se saippuapala muistona säilyttää ja rasiaan sulkea, arkistojen uumeniin kätkeä ja joskus tutkia, miltä näyttää entisajan saippuapala runsaalla bakteerikirjolla höystettynä.

        Cee


    • jännä video ruisvuokaleivän kotipaistosta. Ei sovi kovin hättäiselle ADHD immeiselle.
      Monenlaista pyörätysvaihetta. Vaivataan, pannaan taikinapaakku 48 tunniksi jääkaappiin ja taas muokataan ja nostatetaan. Varmaan on maistuvaista ja ravitsevaa. Paistovuoka ja ruisjauhojakin on komerossa jemmassa. Puosu

      • Kaiva pannut ja jauhot esiin. Lopputulos on suuri nautinto. Sen takaan!


      • Anonyymi

        Tuo leipä on kuin sitä jotain hyvin tummaa ja paksua saaristolaisleipää, jota olen joskus syönyt, juuri tuollaisen kokoisessa vuossa paistettua ja on tuhtia kuin mikäkin. Hötöstä ei tietoakaan. Teko kestää näköjään vuorokausi kaupalla, eli erittäin suuritekoista, mokomakin möhkäle. Hyvää se on, mutta ei sitä paljoa pysty syömäänkään. Samanlaista sitkoa on mm madeiralainen hedelmämaustekakku, joka kestää kuukausia. Saimme sitä kerran pikkupalan Madeiralla Santa Maria -laivalla seilatessamme, kyytipoikana oli pikarillinen madeiraa. Laivan kapteeni yritti istuttaa papukaijansa käsivarrelleni kuvan oton ajaksi, mutta kieltäydyin. Kotiin kyllä ostimme putelin madeiraa ja yhden tällaisen pikkukakun paikallisesta kaupasta.

        12 vuoteen emme ole etelässä käyneet. Pl Viro ja Ruotsi taikka Venäjän Karjala.

        Cee


    • Anonyymi

      Nyt on mainio aika katsella uusintana tulevaa Tankki täyteen, missä toimeen tullaan, vaikka ei ole asiakkaitakaan

      edson

    • Anonyymi

      Hesarissa oli kirjoitus, että mm. Pihlajalinnalla on yyteet käynnistymässä. Jotenkin ihmeellistä vai ei ole potilaita, heh heh. Yksityinenhän on vain varakkaiden hoitopaikka ja nyt viimein kantsii sairaanhoitajien ja lähihoitajien suunnata yleiseen terveydenhoitoon, sillä 4000 hoitajan tarvehan on. Myös lääkäreiden ... ei sentään, sillä ansiothan tippuisivat radikaalisti. Milläs sitä sitten tekisi osan työstään pääomatuloina?

      Lainaan tähän ensimmäisen kommentoijan kirjoituksen

      "Ja hallitus kulkee edelleen laput silmillä, aivan kuin taloudellisia ongelmia ei olisi olemassakaan. On täysin uskomatonta, että se toimillaan rampautta talouden ja lieventääkseen vaikutuksia perustetaan tyhjänpäiväisiä toimiryhmiä. Todella lyhytnäköistä toimintaa."

      Siis näitä perussuomalaisia riittää yhä ... Alman gallup kertoo yksiselitteisesti, että hallituksen toimet ovat oikeansuuntaisia ja lisäksi hyviä. Ja aina vaan paranevat.

    • Anonyymi

      Kyselytunti versus aiemmin juuri kuulemani THL:n ja Huoltovarmuuskeskuksen johdon kertomukset

      ja ai ai kun oppositio jaksoi ja jaksoi, että miten riittää suojavarusteet. "Ettei nyt vaan kävisi kuin lentoasemalla heh heh joopati joo. Olisivat kuunnelleet selvityksiä alan tietäjiltä. Mutta ei mene oikeistolle mikään perille.

      Ja varsin hyvin selvitti myös tukien jakoa ministeri, ettei se ole mikään kassa, mistä joka räkälän pitäjä hakee nyt vaan rahaa ja tukea. Jotain holttia sentään kerjätessäkin

      edson

      • edson

        Ettei nyt vaan kävisi kuin Vantaan lentsika-asemalla.

        Siis heti kriisin jälkeen finavian henkilöstöön ja johtoon sellaisia, joilla on luetun ja kuullun ymmärtäminen hanskassa. Samoin merenkulun eli turistilaivojen henkilöstökoulutus on heti paikallaan ja sataman eri toimialojen ylin johto ehkä osaa astua maan pinnalle ja kertoa kaikille satamassa ja tullissa työskenteleville, että ... tietoa on joka tuutista tullut niin paljon ja kauan, että olettaisi toiminnan olevan selkäytimissäkin ja omatoimisen harkinnan ajat sitten käynnistyneen ilman, että joka alan ministerit kertoisivat rautalangan vääntämisen avulla paikan päällä, mitä tulee tehdä.

        Kaikesta tästä rautalangan säästämisestä huolimatta hallitus on toiminut upeasti ja tilanne Suomessa on hyvä. Koreaan ja Aasiaan voivat mennä ne, jotka sinne haluavat. Tai Singaporeen.


    • edson

      Vakavan asian äärellä ei saa nauraa.

      Pelasta pörriäinen on kuitenkin, ainakin hiukka huvittava hanke aikana, jolloin kansan viihdykettä on kokkisodat ja uuttakin tarjolla eli purjehditaan Tallinaan, käydään hakemassa kipinkapin einekset ja sitten takaisin laivalle kilpailemaan, kuka tekee minkälaista ruokaa, maistuuko vai kaadetaanko suoraan biojätteeseen, sillä kierrätys on tässäkin asiassa kait avainasemassa. Ja käsidesi kans. Huikeeta.

      Odotettavissa huomenna sää kiinnostaa enemmän kuin odotettavissa ruokahuollon katkeaminen jossain kohdin. Telakkatuen voimin kohta hitsataan yhä suurempia laivoja, koska karitsan kysyntä kristikunnalle on yhtä tärkeää kuin jouluna tanskalainen possu. Paastosta ei merkkiäkään, koska bruttokansantuote on viittanamme, aamen

      • edson

        Pörriäinen ei ole tyhmä

        Se on aikansa katsellut ihmisten lentoa mesi kielellä ja päättänyt, että nyt riitti. Ei viitsi enää imeä myrkytettyjen kukkien mettä ei, ei viitsi lennellä yleensäkään pitkiä matkoja kukasta kukkaan, siivet väsyy etsimisessä. Siis niitä kukkia. Metsätkin ovat raiskioina, etsimällä etsiä pitää mustikka-apajia, mihin lennellä. Ja jumal'auta vain hunajako kelpaa? Pörriäinen ymmärtää kyllä karhun halun penkoa hunajalöytöjä, koska se karhu välittää myös metsien marjoista ja ei ole moksiskaan, siis se pörriäinen, jonkun hunaja-apajan kadottua karhun kitaan.


    • edson

      No ni, huomenta poliittinen rintama

      Loistava uutinen on se, että pienet yksinyrittäjät saavat "ansiosidonnaista". Siihen se loistokkuus loppuu.

      Nyt huutavat juottolat ja syöttölät ja turistiväki APUVA. Meidät on suljettu, siis rahaa pöytään ja heti. Samoin festivaaliväki ja osa kyldyyriä ... paitti katusoittajat ... huutavat rahaa rahaa ja rahaa.

      Miten nyt pystyn enää koskaan tekemään kiharoita hintaan 100 ekuu? APUVA Entä, minä, joka olen panostanut koko elämäni JOOGAAN tai TANSSIIN tai KAUNEUDEN HOITOON tai ...

      Vallan hyvin näen kylänraitilla kirvesmiehen, putkimiehen, autonasentajan ja sähkömiehen kulkevan työmaalta toiselle. Taksisuharitkin kurvaavat pihaan, jos soittaa heille. Yks kirvesmies tulee tekemään tarjouksen kohtpuoliin ulkoverhouksen uusimisesta ja nuohooja soitti, että kannattaisiko nuohota nyt jo keväällä.

      Jotain tolkkua haluaisin nähdä yhteiskunnissa, kun virus kuolee tai muuntautuu ja taas iskee. Palvelusektorin ja matkailusektorin soisin kaventuvan selvästi ja ihmisten aatosten keskittyvän vähitellen turhuuden vähentämiseen.

      Ilmasto on nähtävästi kiittänyt koronaa, mutta ihmisillä näyttää olevan kuitenkin suuri kiire kuluttamaan, kuten valtiovaltakin toivoo.

      edson

    • edson

      Jooga yrittäjien lisäksi HS nostaa uusia tuettavia sivuilleen

      "TÄSTÄ piti tulla hyvä kevät mainostoimisto Dynamo & Sonille. Takana oli tappiollisia vuosia, mutta puolentoista viime vuoden aikana liiketoiminta oli saatu jo terveemmälle pohjalle. Nyt edessä oli yrityksen 30-vuotisjuhlavuosi, ja kaikki näytti lupaavalta."

      Tietysti tässäkin tapauksessa on aivan oikeutettu ryhmä huutamassa massia, sillä hallitushan kielsi pikavippimainokset. Mitäs kielsi, nyt menee persiilleen mainoa-alakin. Yhtä perusteltu tapaus kuin räkälän omistajien huuto, että rahaa pöytään, koska kielsitte yrittämästä.

      • edson

        Pikavippilaitokset porskuttavat jo sellaisellakin mainoksella, että vertaa lainoittajia. Vaikka korko on tiputettukin 10 prossaan, niin eiköhän noita lainanhoitokuluja synny kuin sieniä. Kyl mainostoimistot osaavat. Ihan sama kuin alkoholeja voitaisiin kekseliäästi mainostaa : vertaa makuja.


    • edson

      Pieniä sosiaalipsykologian hoitolaitoksia nousee kohta samaa tahtia kuin 1990 laman aikana kaljakuppiloita ja partureita.

      https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006463248.html

      Ero on tietysti se, että nyt pureutuu yritys ihmisen sisäiseen tilaan, kun 90- luvulla pantiin tukka kuntoon ja kalja virtasi

    • edson

      Tässä herrasmies, joka ei kehu sillä, että paikallinen työläinen on onnellinen, kun voi lähettää ylimääräisen riisipussin kotiin. FIFAn johto toki tietää, että siellä odottaa delux hotellihuoneistot palvelijoineen ja muuta mannaa kattojärjestölle. Eli on siis Herrasmiehiä ja herrasmiehiä. Riski on Herrasmies.

      https://yle.fi/urheilu/3-10585836

      Ja kaikkihan tietää sen suuren avun, mitä esimerkiksi H&M jakaa bangladeshilaisille lapsille, jotka kipinöiden keskellä painavat 20 tuntisia päiviä, jotta joku saa halvan tpaidan ylleen

      Kaikki, paitsi herrasmies tietää, että olympiastadionimme korjaajat ovat onnellisia, kun saavat edes jotain, kun vaan ovat hiljaa. MOT

      • Tuo on vanha uutinen. Urheilua ja politiikkaa ei pitäisi sotkea keskenään. Vastustan kyllä lapsityövoiman käyttöä, mutta katsoin kerran dokumentin, jossa jopa ne lapset vetosivat ostajiin, että ostakaa, muuten perheemme ei saa tätäkään vähää toimentuloa. On erittäin kinkkinen asia. Suomalaiset firmat takaisin halpatyömaista, mutta ei taida onnistua ainakaan nyt koronan aikana. Sohaisin muurahaispesää, mutta nyt on niin urheilukisat kuin kaikki tapahtumat lakkautettu ja työttömyys lisääntyy sitä tahtia, että kukaan ei osta enää mitään, kaikki pikkufirmat ja ravintolat konkassa, kelaan tarvitaan lisää työntekijöitä työttömyys- ym avustuksia tarvitsevien korvauksia käsittelemään.


    • edson

      HS hehkuttaa mökkiläisten olevan maailman pelastus

      Kuhmoisten kunnanjohtaja :

      ”Kaikki eivät ehkä ymmärrä meidän kapasiteetin pienuutta. Väestöä on 2 200, ja mökkejä yli 3 000. Jos epidemia lähtisi liikkeelle, sen tajuaa peruskoulumatikallakin, että siitä ei hyvä seuraa”, Heusala sanoo.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtajiahan HS:ssa oli haastateltu, ei maailman johtajia.

        Kolikon toinen puoli:
        "Suomessa on 17 mökkiläistensä rahoista elävää kuntaa, ja nyt ne pelkäävät tulevaisuutensa puolesta."
        am


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtajiahan HS:ssa oli haastateltu, ei maailman johtajia.

        Kolikon toinen puoli:
        "Suomessa on 17 mökkiläistensä rahoista elävää kuntaa, ja nyt ne pelkäävät tulevaisuutensa puolesta."
        am

        Niin siis HS:n mielestä ja niin siis pienenkin kunnan koko maailma kyseessä

        Aina löytyy ja löytää haastatteijoita ja haastateltavia, kun on ensin päättänyt, minkä tuloksen halutaan saavuttaa.

        Heusala kertoo oikean tilan lainaamassani kappaleessa.

        edson


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        ”Kaikki eivät ehkä ymmärrä meidän kapasiteetin pienuutta. Väestöä on 2 200, ja mökkejä yli 3 000. Jos epidemia lähtisi liikkeelle, sen tajuaa peruskoulumatikallakin, että siitä ei hyvä seuraa”, Heusala sanoo.

        edson


      • edson
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtajiahan HS:ssa oli haastateltu, ei maailman johtajia.

        Kolikon toinen puoli:
        "Suomessa on 17 mökkiläistensä rahoista elävää kuntaa, ja nyt ne pelkäävät tulevaisuutensa puolesta."
        am

        Vuonna 2020 Suomessa on 310 kuntaa.

        Eli 310 - 17 = 293. Noiden 17 kannattaisi pyrkiä vapaa-ehtoisiin kuntaliitoksiin


    • Puhdasta politikointiakin jakssa aina paremmin kun soittaa väiinkunnon venäläistöä tangoa
      https://www.youtube.com/watch?v=zG1KeXfZVik
      Piti laittaa koiravahdin loppupään musat ja kohta pääsee jopa vetämään horkkaa
      Myös leipomine auttaa, mutta sitä ensi kerralla.

    • Anonyymi

      Niin kuin leivontaekspertti on itsekin sanonut, ettei kannata vastata, jos ei ole mitään asiaa, mihin vastata

    • edson

      Pikaisesti HS luettuna ja poimin kaksi kirjoitusta, missä jälleen kautta rantain suorastaan etsitään oppositiolle lyömäaseita.

      Nyt kuulemma THL voisi olla se taho, joka päättää virustilanteen olevan siinä vaiheessa, että rajat auki. Suunnilleen näin. Totta helevetissä, sillä uutisissakin eilen purjehtija muijan suunnitelmat voivat kaatua, jos ei pääse Turun saaristoon, pärkkele sentään. Mies sentään telakalla putsasi rauhassa venettään ja totesi, että tilanteen mukaan mennään.

      Presidenttiä hallituksen pitäisi kuunnella, niin kuin tekeekin, mutta että pitäisi toimia juuri vastoin vallan kolmijako-oppia. Koska pahvi saulilla on niin hyvä kansan suosio, huh huh, mikä peruste. Johan persut olisivat antaneet pahville diktaattorin oikeudetkin. Tämä kannattaa muistaa, mitä Tavio sanoi.

      Eli jos sauli sanoo mitä vain ja ei kuitenkaan ole vastuussa, kuten hallitus on, niin huh huh sentään, millaisia HS:n ohjeita

      Lisäksi vedotaan 90 luvun laman aikoihin, jolloin Aho sai vahvan markan puolustajalta Koivistolta ohjeen, että sinutellaanpa. Isällinenkäsi istui Ahon harteille, somaa. Ja näin siis koitetaan kautta rantain kertoa, että kohta1. 90 luvun lama hoidettiin hienosti mikä on vale ja kohta 2. pressa ohjasi nuorta Ahoa. Kaivakoot nyt vihdoin kekkosen haudastaan ohjaamaan kriisiä eli mitä sanoisi kekkonen tai mannerheim. Molemmat tarpeeksi vanhoja ainakin.

    • edson

      On kuin yön ja päivän ero, kun lukee vaikkapa Professori Arto O. Salosen yle uutisten etusivun jutun tai kuuntelee lukemattomien tahojen huutoa, että nyt on äkkiä päästävä entiseen malliin, jotta ... niin, mitä jotta ??? Jotta raha liikkuu, karnevaalit jatkuvat

      Karnevalistit siis realisteja, Salosen tapaiset hihhuleita. Nimittäin mitään merkitystähän ei ole sillä näille karnevalisteille, että suuria näkyviäkin merkkejä on hiilidioksidin ja typen oksidien vähenemisestä.

      Onneksi on yksi tuntematon muuttuja ja se on ns. realisteille se peikko, että kukaan ei täysin tiedä, kuinka kuluttajat tulevat muuttamaan kulutustapojaan. Suuri pahvisauli sanoi taannoin, että nyt vihdoin ei pidä kuluttajan olla aina oikeassa. Pahvi varmaan varoitti niitä, jotka pienentävät kulutustaan, ovat siis kehityksen este ja toisaalta pahvi saattoi kannustaa taas niitä, jotka valittavat tuotteista, että pitäisivät nyt pienempää meteliä, jotta saadaan kulutuskäyrät nousuun.

    • edson

      Salonen : "Tulevaisuudessa on kolme isoa uutta ongelmaa. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja luonnonvarojen hupeneminen. Niiden ratkaiseminen edellyttää kohtaamista – ei kiertelyä, Salonen sanoo."

      Tavio ja Halla : "Nyt vihdoin pitää unohtaa ilmastonmuutoshössötys ja lopettaa kehitysyhteistyö määrärahojen jako"

      Ja kokoomus erikseen : kaikille yrittäjille avustuksia, sillä millä hitolla pärjäävät ruokaketjumme välttämätön ykkösketju eli kuuden lajin lounaita tarjoavat. Helevetin kumma juttu, sillä mielestäni ykkösketju eli elintarvikekaupat pärjäävät ilman avustusten huutoa.

      Salosen mukaan aikaan ennen koronaa ei ole enää paluuta, eikä sitä tulisi enää edes tavoitella.

      Talousoppineiden mukaan nyt pitää kuluttaa ja opposition mukaan nyt pitää rajat avata ja erikseen persut huutavat, että bensan hinta alas. No trumpin mukaan hih hih ja hih.

    • Tuosta Burmasta ei useinkaan ole keittokirjamme sivuilla ollut juttua. Aika vähän sen monipuolisesta poliittisesta toteutuneestakaan.
      Kannattaa huomata tässä Burman keittiön kuvauksessa että se leipä mikä on meidänkin suurin poliittinen mielenkiintomme osa on intialaistyppistä lettu eli flat bread tyylistä mitä valmistateen useimmiten kirnun tapaisessa tai ali baban tapaisissa tynnyriä muistuttavissa sisälämmitteisissä uuneissa linkomalla lätty kuumalle ruukun seinälle ja poimimalla se kypsyttyään sieltä pois. Tätä tynnyrileipää käyttävät yllättävän monen suuretkin kansat. Persianlahdellakin niitä uuneja oli kyllä joka korttelissa ja ihmiset kävivät niistä hakemassa joko ihan välipalakseen tai muun ruokailun täytteeksi niitä kiekkoja pinollisen. Ne valmistuvat nopeasti ja vetelästä taikinasta ja itseasiassa maistuvatkin hyvin, Versioitakin löytyy monenlaisin täyttein joista kananmuna on yksi yleisimpiä
      https://migrationology.com/burmese-cuisine-food-bite-of-burma/
      Harmi ettei ollut aiheeseen sopivaa musiikkia heti tarjolla, mutta eiköhän sellaiseenkin törmää maailmalla liikuessaan. Siis netissä nykyisin.

    • No oli tämä buddhalainen/burmalainen kansanmusiikksi sen verran erilaisempaa, että kannatti kyllä hakea. Aika tuttuja buddhalaisten temppelien soittimia siihen kuluu. Niitähän osin ilman ääntäpyöritellään buddhalaisten temppelien seinille sijoitettuna ja ohikulkijat niitä sitten pyörittelevät la lähettävät buddhalle toivomuksiaan. Itsekin niitä pyöriviä rukouskelloja Nepalissa pyörittyelin ja toivoin pojanpojallemi tavallisempaa elämää. No en kuitenkaan ihan niin tavallista vaan suhteelllisesti tavallisempaa.
      https://www.youtube.com/watch?v=OnmgHxZrq8M

    • Anonyymi

      Tuosta aina ajankohtaisesta elintarvikepoliittisesta aiheesta kuten leipomisesta, jauhojen laadusta ja nostattajasta kuten hapanjuurest BBC on klaatinut hiwenon selvityksen miksi San Fransiscolainen hapanjuuritaikina on juuri sitä maailman parasta hapanjuuritaikinaa,
      Nyt vaan kaikki nostamaan kantaa puolesta ja vastaan tällä perinteiden huippunostajalla

      • edson

        Niinpä eli miksi vehnäsen tai muun hiilihydraatin syöjillä, kuten juuri san franciscolaisilla menee kuten näillä http://bot.fi/38rd poliittisesti leivotuilla, joita ei enää muu nosta kohta kuin nosturi


    • edson

      Jälleen HS "kunnostautuu" ja kuulemma Suomi näyttäytyy kuulemma komiteamaana, poikkeuksellisena muista maista. Heh heh

      Vaikeata on HS:n hyväksyä hallituksemme, koska virushommeliakin hoidetaan monen ministeriön näkökulmista ja asiantuntijat avustavat.

      • Mainio tuo edsonin linkittämä kuva ja nuo henkilöt eivät ole vielä niitä lihavimpia höttöruuan syöjiä. Niitä järkkyjä tapauksia on joka viikko TLC:llä katsottavissa, paino noin 270 kg. Eivät enää kävele itse juurikaan. Itse kyllä syön joka päivä kaksi-kolme palaa leipää. Etupäässä ruispuikulaa ja vanikkaa ja kauratäysjyväleipää. Pelkkää vaaleata leipää ja pullaa en syö kuin silloin tällöin.


    • edson

      Persu huutaa kahdenlaista viestiä

      Missä on hengityssuojaimia hallitus?

      Mitä tehdä noille potentiaalisille terroristeille, jotka liikkuvat kaupungilla kaulahuivi peittäen osan kasvoista?

    • edson

      The New York Times: Suomi parhaiten pandemiaan varautunut Pohjoismaa

      Kiitos tiedosta. Tuo tieto pitäisi välittää Sari Sarkomaallekin (kok) sillä hän on aina turpa väärällä huutamassa ... on pulaa hengityssuojaimista, on vanhoja ja käyttökelvottomia kasvosuojaimia ... yksi tosi dorka terveydenhuollon maisteri tämä räksyttäjä, ei varmaan osaisi vaihtaa kauhtuneita kuminauhoja muuten hyvin toimiviin vanhoihin hengityssuojaimiin.

      • harva maa on varastoinut suuria määriä tavaroita,elintarvikkeita, polttoaineita suurkriisejä varten. Sellaisia megaresurseja ei ole kennelläkään olemassa. Käytännön mahdottomuus. Osa tarvikkeista happanee huoltovarmuusvarastoissa. Aika tekee tehtävänsä. On hyvä että Suomessa on nykyisetkin varastot. Etenkin kun on 10 vuotta leikattu määrärahoissa. Maskien kuminauhat voi suht helposti korjata. Haperot kuminauhat tuskin ovat nykyisen hallituksenkaan syy. Se mikä enempikin ihmetyttää on jopa ammattilaisten ymmärtämättömyys hoitokodeissa. Nyt on osassa hoikodeista osa ikäihmisistä ja huonokuntoisista sairastunut. On hölmöilty. Oltu toopeja. Etenkin ihmistasolla.
        Tapahtuu ruokakaupoissakin. Ihmiset matkivat toisiansa. Useallakin on kyllä hanskat molemmissa käsissä. Sehän ei tietenkään itsessänsä muuta tilannetta paremmaksi. Tauti leviää kätevästi käsineiden kautta. Itselläni on suojakäsine vain toisessa kädessä. Se on se "saastainen" käsi jolla työnnän kärryjä ja availen ovia ja luukkuja-. Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja. Puhtaalla kädellä en koskaan koske kärriin enkä mihinkään saastuttavaan. Intiassa ja muissakin kehitysmaissa on saastainen käsi jolla pyyhitään oma peese ja toisella puhtaalla syödään. Suomessakin voisi ottaa siitä oppia. Aamutunti ruokakaupassa on paras hetki ostoksille. Kaupan ilmassa on vähemmän pöpöjä. Voisi yleistää että ilapäivällä ruuhkakaupan ilma on täynnänsä ihmisten tuottamaa pöpömikrobia. Sitä sitten vedetään omiin keuhkoihin. Pakoon ei näkymätöntä pääse. 2 metrin etäisyys ei paljoa auta jos vaeltaa pöpökaasussa. Älkää matkiko toisianne vaan käyttääkää omaa järkeä. Puosu


      • Puosu kirjoitti:

        harva maa on varastoinut suuria määriä tavaroita,elintarvikkeita, polttoaineita suurkriisejä varten. Sellaisia megaresurseja ei ole kennelläkään olemassa. Käytännön mahdottomuus. Osa tarvikkeista happanee huoltovarmuusvarastoissa. Aika tekee tehtävänsä. On hyvä että Suomessa on nykyisetkin varastot. Etenkin kun on 10 vuotta leikattu määrärahoissa. Maskien kuminauhat voi suht helposti korjata. Haperot kuminauhat tuskin ovat nykyisen hallituksenkaan syy. Se mikä enempikin ihmetyttää on jopa ammattilaisten ymmärtämättömyys hoitokodeissa. Nyt on osassa hoikodeista osa ikäihmisistä ja huonokuntoisista sairastunut. On hölmöilty. Oltu toopeja. Etenkin ihmistasolla.
        Tapahtuu ruokakaupoissakin. Ihmiset matkivat toisiansa. Useallakin on kyllä hanskat molemmissa käsissä. Sehän ei tietenkään itsessänsä muuta tilannetta paremmaksi. Tauti leviää kätevästi käsineiden kautta. Itselläni on suojakäsine vain toisessa kädessä. Se on se "saastainen" käsi jolla työnnän kärryjä ja availen ovia ja luukkuja-. Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja. Puhtaalla kädellä en koskaan koske kärriin enkä mihinkään saastuttavaan. Intiassa ja muissakin kehitysmaissa on saastainen käsi jolla pyyhitään oma peese ja toisella puhtaalla syödään. Suomessakin voisi ottaa siitä oppia. Aamutunti ruokakaupassa on paras hetki ostoksille. Kaupan ilmassa on vähemmän pöpöjä. Voisi yleistää että ilapäivällä ruuhkakaupan ilma on täynnänsä ihmisten tuottamaa pöpömikrobia. Sitä sitten vedetään omiin keuhkoihin. Pakoon ei näkymätöntä pääse. 2 metrin etäisyys ei paljoa auta jos vaeltaa pöpökaasussa. Älkää matkiko toisianne vaan käyttääkää omaa järkeä. Puosu

        Teräviä ja objektiivisia havaintoja Puosulta.
        Tuolla arabikulttuurienkin tai laajennetaan sitä nyt koskemaan myös aasialaisia syöntikulttuureja joissa paljolti syödään kasin ilman ruokailuvälineitä paitsi joidenkin kulttuurine ruokailupuikkoja homma toimii niin, että oikea käsi on se puhdas millä ruokaa sekoitetaan ja nostetaan suuhun ja vasen käsi on se likainen millä paikallisessa seisontahuussissa paikallisella "bide" huuhtelulla eli kannulla tai letkulla huuhdellaan se peräosasto. Näin vältetään se kahden eri hygieniatason suuri sekaantuminen ja sen seuraukset. Tämä puhtaan ja likaisen jako tulee siellä esimerkiksi islamissa uskonnon määräyksinä. Siksi heillä on kaikessa tarkka jako halaliin ja haramiin.
        Joskus aikoinaan sen ajan viisaat ja syyn ja seurauksen tunnistajat ovat valjastaneet uskonnon toteuttamaan peruskoulutuksen tarpeita, kun todettiin jo silloin ettei ihminen muuten opi kuin pakottamalla uskonnollisella määräyksellä. No sittemminhän olemme todenneet että jos opetus on kaikille tarjolla ja objektiivistä niin kyllä suurin osa lopulta ainakin perusasiat oppivat, vaikka toden totta kaikki eivät silloinkaan.


      • Puosu kirjoitti:

        harva maa on varastoinut suuria määriä tavaroita,elintarvikkeita, polttoaineita suurkriisejä varten. Sellaisia megaresurseja ei ole kennelläkään olemassa. Käytännön mahdottomuus. Osa tarvikkeista happanee huoltovarmuusvarastoissa. Aika tekee tehtävänsä. On hyvä että Suomessa on nykyisetkin varastot. Etenkin kun on 10 vuotta leikattu määrärahoissa. Maskien kuminauhat voi suht helposti korjata. Haperot kuminauhat tuskin ovat nykyisen hallituksenkaan syy. Se mikä enempikin ihmetyttää on jopa ammattilaisten ymmärtämättömyys hoitokodeissa. Nyt on osassa hoikodeista osa ikäihmisistä ja huonokuntoisista sairastunut. On hölmöilty. Oltu toopeja. Etenkin ihmistasolla.
        Tapahtuu ruokakaupoissakin. Ihmiset matkivat toisiansa. Useallakin on kyllä hanskat molemmissa käsissä. Sehän ei tietenkään itsessänsä muuta tilannetta paremmaksi. Tauti leviää kätevästi käsineiden kautta. Itselläni on suojakäsine vain toisessa kädessä. Se on se "saastainen" käsi jolla työnnän kärryjä ja availen ovia ja luukkuja-. Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja. Puhtaalla kädellä en koskaan koske kärriin enkä mihinkään saastuttavaan. Intiassa ja muissakin kehitysmaissa on saastainen käsi jolla pyyhitään oma peese ja toisella puhtaalla syödään. Suomessakin voisi ottaa siitä oppia. Aamutunti ruokakaupassa on paras hetki ostoksille. Kaupan ilmassa on vähemmän pöpöjä. Voisi yleistää että ilapäivällä ruuhkakaupan ilma on täynnänsä ihmisten tuottamaa pöpömikrobia. Sitä sitten vedetään omiin keuhkoihin. Pakoon ei näkymätöntä pääse. 2 metrin etäisyys ei paljoa auta jos vaeltaa pöpökaasussa. Älkää matkiko toisianne vaan käyttääkää omaa järkeä. Puosu

        Tänään oli kaksi hyvää kirjoitusta HS:n mielipidesivulla, vanhoja, siis yli 70 v, kehotetaan käymään kaupassa aamulla 7-8 aikaan, silloin ei ole mitään uusia tuotteita tiskeillä, leivätkin vähintään eilisiä pl kestoleivät. Silläkö kauppiaat kompensoivat hävikkiään, että vanhukset auttavat eilisen ja vanhempien tuotteiden hävikin vähentämisessä? Nyt kun kellot ovat taas kesäajassa, on jo viideltä herättävä että ehtii kauppaan ennen nuorempia ostajia.


      • edson
        Puosu kirjoitti:

        harva maa on varastoinut suuria määriä tavaroita,elintarvikkeita, polttoaineita suurkriisejä varten. Sellaisia megaresurseja ei ole kennelläkään olemassa. Käytännön mahdottomuus. Osa tarvikkeista happanee huoltovarmuusvarastoissa. Aika tekee tehtävänsä. On hyvä että Suomessa on nykyisetkin varastot. Etenkin kun on 10 vuotta leikattu määrärahoissa. Maskien kuminauhat voi suht helposti korjata. Haperot kuminauhat tuskin ovat nykyisen hallituksenkaan syy. Se mikä enempikin ihmetyttää on jopa ammattilaisten ymmärtämättömyys hoitokodeissa. Nyt on osassa hoikodeista osa ikäihmisistä ja huonokuntoisista sairastunut. On hölmöilty. Oltu toopeja. Etenkin ihmistasolla.
        Tapahtuu ruokakaupoissakin. Ihmiset matkivat toisiansa. Useallakin on kyllä hanskat molemmissa käsissä. Sehän ei tietenkään itsessänsä muuta tilannetta paremmaksi. Tauti leviää kätevästi käsineiden kautta. Itselläni on suojakäsine vain toisessa kädessä. Se on se "saastainen" käsi jolla työnnän kärryjä ja availen ovia ja luukkuja-. Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja. Puhtaalla kädellä en koskaan koske kärriin enkä mihinkään saastuttavaan. Intiassa ja muissakin kehitysmaissa on saastainen käsi jolla pyyhitään oma peese ja toisella puhtaalla syödään. Suomessakin voisi ottaa siitä oppia. Aamutunti ruokakaupassa on paras hetki ostoksille. Kaupan ilmassa on vähemmän pöpöjä. Voisi yleistää että ilapäivällä ruuhkakaupan ilma on täynnänsä ihmisten tuottamaa pöpömikrobia. Sitä sitten vedetään omiin keuhkoihin. Pakoon ei näkymätöntä pääse. 2 metrin etäisyys ei paljoa auta jos vaeltaa pöpökaasussa. Älkää matkiko toisianne vaan käyttääkää omaa järkeä. Puosu

        Yle : "Suomalaistutkijat mallinsivat koronatartunnan mahdollisuutta kauppareissulla – kaupan hyllyjen välissä yskäisty virus voi leijua ilmassa minuutteja"

        Nyt ne jo yskii avoimesti, tutkijatkin. Yskisivät edes hihaan tai taskuun, niin ...

        "Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja."

        Mitens se on? Kun tartut puhtaalla kädellä appelsiinin päällä kyttääviin viruksiin, niin ne huutaa jippii, pääsimme kyytiin ja sitten ne hyppäävät kuin kirput kaikkiin muihinkin koskemiin tavaroihin. Paras kikka on laittaa kotona käsineet kynnysmatolle ja polkea kunnolla Nokialaisella sen päälle ja hiertää ja hiertää, niin että purskahtaa ... oho ja taas se vaan ... no pesee nyt ainakin kätensä


      • edson kirjoitti:

        Yle : "Suomalaistutkijat mallinsivat koronatartunnan mahdollisuutta kauppareissulla – kaupan hyllyjen välissä yskäisty virus voi leijua ilmassa minuutteja"

        Nyt ne jo yskii avoimesti, tutkijatkin. Yskisivät edes hihaan tai taskuun, niin ...

        "Toinen käsi on ilman hanskaa. Se on se puhdas käsi, jolla nostelen paketteja."

        Mitens se on? Kun tartut puhtaalla kädellä appelsiinin päällä kyttääviin viruksiin, niin ne huutaa jippii, pääsimme kyytiin ja sitten ne hyppäävät kuin kirput kaikkiin muihinkin koskemiin tavaroihin. Paras kikka on laittaa kotona käsineet kynnysmatolle ja polkea kunnolla Nokialaisella sen päälle ja hiertää ja hiertää, niin että purskahtaa ... oho ja taas se vaan ... no pesee nyt ainakin kätensä

        aina sitä pöpölaskeutumaakin on. Myös niitten appelsiinien päällä karisee. Ja sipulien. Mitä useampaa tuotetta hiplailee, vertailee ja puristelee sitä todennäköisemmin jotain ylläriä itsellensä saa. Jokainen toimii uskomustensa mukaisesti. Aika vähän tulee noita appelsiineja syötyä. Kotona pullotettuja viinimarjamehuja on riittäävästi. Jep. Se käsien pesu on tärkeimmällä asteikolla. Pystyykö monikaan kauppareisunsa tekemään kaivamatta nenäänsä. Heti kun kynnyksen yli sisään kotiinsa astuu niin kourapesulle. Kuumalla kraanavedellä ja saippualla. Noo. Ihmisiä me kaikki oomma. Ei se naamavärkkiä katso jos pöpön sisäänsä saa. Rumakin voi sairastua. Kaupunkilaisella on aina ihmiskontakteja kun ulos ovesta lähtee täydennyksiä hakemaan.Puosu


      • edson
        Puosu kirjoitti:

        aina sitä pöpölaskeutumaakin on. Myös niitten appelsiinien päällä karisee. Ja sipulien. Mitä useampaa tuotetta hiplailee, vertailee ja puristelee sitä todennäköisemmin jotain ylläriä itsellensä saa. Jokainen toimii uskomustensa mukaisesti. Aika vähän tulee noita appelsiineja syötyä. Kotona pullotettuja viinimarjamehuja on riittäävästi. Jep. Se käsien pesu on tärkeimmällä asteikolla. Pystyykö monikaan kauppareisunsa tekemään kaivamatta nenäänsä. Heti kun kynnyksen yli sisään kotiinsa astuu niin kourapesulle. Kuumalla kraanavedellä ja saippualla. Noo. Ihmisiä me kaikki oomma. Ei se naamavärkkiä katso jos pöpön sisäänsä saa. Rumakin voi sairastua. Kaupunkilaisella on aina ihmiskontakteja kun ulos ovesta lähtee täydennyksiä hakemaan.Puosu

        Piti viime kesänä mehulingolla lingota muovipulloihin lisäsokerittomia mustaherukka ja punaherukkamehuja ja pakastaa, mutta ... jäi tekemäti ja niin sitä juotu niitä perinteisiä marjamehuja.

        Kumppani on kova kantamaan kotiin omenia talvella, vaikka ei niitä tarttis syyä. No eilennnä sitten sain johdateltua omenapiiraan tekoon ja jo vain söin siis omeniakin.


      • edson
        Calvados kirjoitti:

        Tänään oli kaksi hyvää kirjoitusta HS:n mielipidesivulla, vanhoja, siis yli 70 v, kehotetaan käymään kaupassa aamulla 7-8 aikaan, silloin ei ole mitään uusia tuotteita tiskeillä, leivätkin vähintään eilisiä pl kestoleivät. Silläkö kauppiaat kompensoivat hävikkiään, että vanhukset auttavat eilisen ja vanhempien tuotteiden hävikin vähentämisessä? Nyt kun kellot ovat taas kesäajassa, on jo viideltä herättävä että ehtii kauppaan ennen nuorempia ostajia.

        Tuore leipä pierrettää

        Meillä kantsis käydä kaupassa sunnuntaisin, silloin kaupat aukeavat myöhemmin. Mutta tänäänkin, kun vien jarruhuoltoon pikkupirssiä, niin poikean kaulaliina suun edessä kaupassa. Otan riskin, jos minut ammutaan terroristina, niin ... elämä on


      • Puosu kirjoitti:

        aina sitä pöpölaskeutumaakin on. Myös niitten appelsiinien päällä karisee. Ja sipulien. Mitä useampaa tuotetta hiplailee, vertailee ja puristelee sitä todennäköisemmin jotain ylläriä itsellensä saa. Jokainen toimii uskomustensa mukaisesti. Aika vähän tulee noita appelsiineja syötyä. Kotona pullotettuja viinimarjamehuja on riittäävästi. Jep. Se käsien pesu on tärkeimmällä asteikolla. Pystyykö monikaan kauppareisunsa tekemään kaivamatta nenäänsä. Heti kun kynnyksen yli sisään kotiinsa astuu niin kourapesulle. Kuumalla kraanavedellä ja saippualla. Noo. Ihmisiä me kaikki oomma. Ei se naamavärkkiä katso jos pöpön sisäänsä saa. Rumakin voi sairastua. Kaupunkilaisella on aina ihmiskontakteja kun ulos ovesta lähtee täydennyksiä hakemaan.Puosu

        Kokeilepa Puosu tuorenektaria (omakeksimäni "tuotenimi"), jota meillä on pöydällä kannussa koko päivän, joka päivä. Olen pakastanut marjoja 2-3dl:n pakkauksissa. Nistä teeen tuota hyvää juomaa: pussillinen sulatetaan, survaistaan soseeksi sauvasekoittimella, vähän sokeria jos on tarvis. Sosetta laitan reilun desin 1,5l kannuun ja loput vettä. Lusikka kannuun ja aina kun ryhtyy juomaan, niin pari pyöräytystä lusikalla sitä ennen, että myös marjaliha tulee mukaan. Ei tarvitse keitellä ja paistella erikseen mehuja. Ja on hyvää ja terveellistä, kuidutkin mukana. Maistuis varmaan sullekin.


      • edson
        amummu kirjoitti:

        Kokeilepa Puosu tuorenektaria (omakeksimäni "tuotenimi"), jota meillä on pöydällä kannussa koko päivän, joka päivä. Olen pakastanut marjoja 2-3dl:n pakkauksissa. Nistä teeen tuota hyvää juomaa: pussillinen sulatetaan, survaistaan soseeksi sauvasekoittimella, vähän sokeria jos on tarvis. Sosetta laitan reilun desin 1,5l kannuun ja loput vettä. Lusikka kannuun ja aina kun ryhtyy juomaan, niin pari pyöräytystä lusikalla sitä ennen, että myös marjaliha tulee mukaan. Ei tarvitse keitellä ja paistella erikseen mehuja. Ja on hyvää ja terveellistä, kuidutkin mukana. Maistuis varmaan sullekin.

        Tuo amummun "tuorenektari" löytyy monenlaisista smoothieista, aamun aukaisijoista, joissa kaikki, mitä aamupalaksi tarvitset- periaatteella, jopa vihanneksia, kananmuna,marja ... kokeilumahdollisuuksia lukemattomia.

        Sauvasekoitin on mainio vehje, koivunoksista tehty vispilä sopii 5 michelinitähden ravintoloille ja vain rekvisiitaksi siis 12 lajin lounaille, usein ainakin ennen, kosteille lounaille.


      • edson kirjoitti:

        Tuo amummun "tuorenektari" löytyy monenlaisista smoothieista, aamun aukaisijoista, joissa kaikki, mitä aamupalaksi tarvitset- periaatteella, jopa vihanneksia, kananmuna,marja ... kokeilumahdollisuuksia lukemattomia.

        Sauvasekoitin on mainio vehje, koivunoksista tehty vispilä sopii 5 michelinitähden ravintoloille ja vain rekvisiitaksi siis 12 lajin lounaille, usein ainakin ennen, kosteille lounaille.

        Omat makuhermoni eivät tykkää, että kaikkea mahdollista sekoitetaan keskenään. Marjat ja hedelmät sekaisin on ok, mutta erikseen omiin smoothieihini silloin harvoin, kun niitä teen laitan kyllä varsinaiset ruoka-aineet, kuten esim. just munaa, vihanneksia, jne. Makuasia tietysti.

        Tuorenektari on myös siitä hyvä, että tulee samalla parannettua edes jossain määrin päivittäin tarvittavaa nesteen saantiani, kuitujen ja ravinteiden saannin ohella. Minulla ei juuri koskaan ole jano, eikä veden kittaaminen ilman sitä onnistu. Kannullinen nektaria päivässä menee meiltä kahdelta, eikä siitäkään vielä tule pekkaa kohden tarpeeksi, mutta kahvia ja teetä lisäksi.

        Marjojen laji vaihtelee, tietysti sen mukaan, mitä pakkaseen olen piilottanut. Viime päivinä meillä on ollut puolukkajuomaa. Yllätyksiäkin tulee, kun uuden pussin hakee; aina en pussin päältä erota, mikä marja kyseessä - en harrasta nimilappuja. Viime viikolla löytyi pari pussia kirsikoitakin. Ja hyvää oli.


    • Elintarvikepolitiikasta aina kannattaa jakaa vihjeitä sillä elintarvikkeistahan elämme ja näytämme tasoamme vyötärönmitalla.
      Tätä potaattia mistä aika usein olemmekin elintarvikepolitiikan osan kirjoittaneet löytyy hyviä metodeja jokaiselle joilla on jonkinkinlainen piha jolla tuota teollisuutta voi koti ja jopa pikkuiseen toritarpeeseen harjoittaa
      Tässä 8 tehotuotantotapaa pikkumaisemiin ja jos sattui se liian savinen pelto alle niin sen tuotannon parantamiseen. Muutenhan pottu kuten lähes kaikki juureksetkin kasvavat suomalaisessa maaperässä varsin laadukkaiksi.
      https://www.youtube.com/watch?v=CLrsp4c_6VE&t=63s

      Sitälaatua taas ei leivänteon perusviljasta eli vehnästä suomalisilla pelloilla ja kesälämmöillä saa vaan vehnä jää sitkottomaksi eli gluteenittomaksi mikä ei oikein laatuleivän rakennetta tuota ilman gluteenisen vehnän lisäystä. Tässä sarja vinkkejä miten myös rehu vehnästä eli suomalaisesta vähägluteenisesta vehnästä saa paremmin leipää paistettua. Nämä mallit tiwetysti Amweriikan vehnämailta jotka myös jakaantuvat hyviin ja huonoihin, mutta pääosin korkealuokkaiseen gluteeniseen vehnään. Samaa tasoa kuin Saksassa, Puolassa, Italiassa ja >Turkissa joitakin suurtuottajia esiin poimiakseni, syntyy. Esimerkiksi Lidlin jauhot ovat hyvin korkealuokkaisia leivontaominaisuuksiltaan juuri sen perusvehnäosuuden gluteiinin vuoksi. Myös ruisjauhohan vaatii vehnää joukkoon juuri sen tarvittavan sitkon vuoksi mitä saadaan sillä vehnäjauhon osuudella ja laadulla.
      http://www.thefreshloaf.com/node/49223/tips-making-bread-lower-gluten-flour
      Joillekinhan taas vähägluteeninen jauho on keliakian tms johdosta taas välttämätöntä, mutta se on vähän kuin elintarvikepolitiikan yksi puolue.

      • Keliaakikolle pitää olla gluteenitonta, mikä tarkoittaa gluteenin määrää max 20mg/kg. Gluteenittomuushan on nyt muotiakin, ja etenkin monet (muodikkaat!!) naiset pelleilevät sillä. Keliakia on vakava sairaus, josta hoitamattomana voi olla vaikka kuinka pahoja seurauksia, esim. naisilla hedelmättömyys. Lääkehoitoa ei ole, joten ainut hoito on gluteeniton ruoka.


      • amummu kirjoitti:

        Keliaakikolle pitää olla gluteenitonta, mikä tarkoittaa gluteenin määrää max 20mg/kg. Gluteenittomuushan on nyt muotiakin, ja etenkin monet (muodikkaat!!) naiset pelleilevät sillä. Keliakia on vakava sairaus, josta hoitamattomana voi olla vaikka kuinka pahoja seurauksia, esim. naisilla hedelmättömyys. Lääkehoitoa ei ole, joten ainut hoito on gluteeniton ruoka.

        Se taitaa olla aika harvinainen tauti kuitenkin se keliakia. Tosin ilmeisen muodissa tuo vähägluteenisuus on. Omasta sukupiiristäni en tiedä kuin yhden ainioan keliakia tapauksen eli serkkuni tyttären lapsen lapsi, poika, joka jäljitetysti peri sen isänsä puolelta.
        Melkoista kurinalaisuutta kyllä vaadittiin pikku pojaltakin, mutta hyvin joka kerta tavatessani noudatti ohjeitaan.
        En kyllä oikeasti toivoisi noita ruokavaliotauteja kenellekään sillä ihmisillä ei luonnostaan ole sen vaatimaa kurinalaisuutta vaan siihen on jokaisen kasvettava. Sama tietysti diabeetikoilla ja esimerkiksi verenohennuslääkkeiden INR kontrolleissa käymään joutuvat.
        Onneksi ei itselle sentään sitä marevan kontrollia ole tarvittu, eikä kovin ankaraa diabeteskontrolliakaan vaikka se kakkonen joskus ainakin epävirallisesti diagnosoitiin mutta kuitenkin hyvin lievästi koronneilla pitkän sokerin arvoilla. Sellaisilla mitä mpnessa maassa ei vielä diabetes 2 tyypiksi edes luokiteltaisi vaan indikaatioksi sen riskistä.
        Kateeksi ei kuitenkaan käy ketään mistään syystä jatkuvaan tai määräaikaiseen kontrolliin joutuneita.
        Vaikka sitä ei aina tule näillä ketjuilla mainittua niin kyllä ne joilla on noita ongelmia hoidettavana niistä kaiken sympatian minulta saavat.
        Poliittiset ja luonneasiat taas eivät minultakaan aina suurta sympatiaa saa kun ihan perusreraktiona olen yleisen kohtuuden kannattaja kaikessa suhtautumisessa ja sitä kohtuutta sitten joskus ryhdyn puolustamaankin. Milloin mitenkin.
        Yleensä verbaaliakrobatialla tai sitten yksinkertaisesti esimerkiksi poliittisesta maalittamisesta kokonaan vetäytymällä ja korvaamaan sen "leipomisella"


      • Ali-Baba kirjoitti:

        Se taitaa olla aika harvinainen tauti kuitenkin se keliakia. Tosin ilmeisen muodissa tuo vähägluteenisuus on. Omasta sukupiiristäni en tiedä kuin yhden ainioan keliakia tapauksen eli serkkuni tyttären lapsen lapsi, poika, joka jäljitetysti peri sen isänsä puolelta.
        Melkoista kurinalaisuutta kyllä vaadittiin pikku pojaltakin, mutta hyvin joka kerta tavatessani noudatti ohjeitaan.
        En kyllä oikeasti toivoisi noita ruokavaliotauteja kenellekään sillä ihmisillä ei luonnostaan ole sen vaatimaa kurinalaisuutta vaan siihen on jokaisen kasvettava. Sama tietysti diabeetikoilla ja esimerkiksi verenohennuslääkkeiden INR kontrolleissa käymään joutuvat.
        Onneksi ei itselle sentään sitä marevan kontrollia ole tarvittu, eikä kovin ankaraa diabeteskontrolliakaan vaikka se kakkonen joskus ainakin epävirallisesti diagnosoitiin mutta kuitenkin hyvin lievästi koronneilla pitkän sokerin arvoilla. Sellaisilla mitä mpnessa maassa ei vielä diabetes 2 tyypiksi edes luokiteltaisi vaan indikaatioksi sen riskistä.
        Kateeksi ei kuitenkaan käy ketään mistään syystä jatkuvaan tai määräaikaiseen kontrolliin joutuneita.
        Vaikka sitä ei aina tule näillä ketjuilla mainittua niin kyllä ne joilla on noita ongelmia hoidettavana niistä kaiken sympatian minulta saavat.
        Poliittiset ja luonneasiat taas eivät minultakaan aina suurta sympatiaa saa kun ihan perusreraktiona olen yleisen kohtuuden kannattaja kaikessa suhtautumisessa ja sitä kohtuutta sitten joskus ryhdyn puolustamaankin. Milloin mitenkin.
        Yleensä verbaaliakrobatialla tai sitten yksinkertaisesti esimerkiksi poliittisesta maalittamisesta kokonaan vetäytymällä ja korvaamaan sen "leipomisella"

        Pari vuotta sitten keliakiadiagnoosin saaneita oli Suomessa n. 30/100 000 as, eli aika harva sitä onneksi sairastaa. Pojantyttäreni sai diagnoosin jo viisivuotiaana.

        Yleinen suhtautuminen keliakiaan ei ihan ole sillä tasolla, mitä vakava sairaus vaatisi. Sitä ei aina huomioida esim. koulujen ja päiväkotien ruokatarjonnassa. Tai huomioidaan, mutta ei oikeudenmukaisella tavalla. Esim. koulussa silloin, kun "terveillä" oppilailla on jotain lähes kaikkien lasten lempiruokaa esim. lihamakronilootaa, lihapullia, riisipuuroa (jossa vehnänleseitä seassa!!!) tai kalapuikkoja, saa keliaakikkotyttömme kasvissyöjien annoksen. Hän ei ole kasvissyöjä. Keliaakikon ruoka pitää tehdä omilla välineillään, työpöydillä jne. Kasvisruoan teossa ei sellaisia rajoituksia ole. Voiko luottaa, että valmistuksen puhtaustaso noudattaa keliakiaakikkojen kriteereitä.

        Kasvissyöntiä, jota monet harjoittavat vain aatteen ja muodin vuoksi, ei jonkun sairauden pakottamana, kyllä tukee täällä kuntakin, mutta ei tue sairauden hoitoa. Tyttömme suuren harmistuksen ymmärtää, kun muut saavat lihamakaronilaatikkoa, niin keliaakikko saa soijavelliä!!


    • Näistä pula ajan ja kriisien elintarvikepolitiikasta voi yleisölle ja varautumispoliitikoille esittää tämän US armeijan vuonna 1906 pakkaamaan hätä annos päiväpakkauksen purkamisen ja kunnon testaamisen yli 100 vuoden säilyttämisen jälkeen.
      Pakkauksessa tunnettuja pelastusvweneannosten materiaalejakin kuten laivakorppua, suklaata ja pemmikaania. Kaikki erinomaisen tunnettuja säilyvyydestään ja ravintopitoisuudestaan.
      Tulos on siis kuitenkin se tieto että ei ole huolellisesti pakattuna ja alkukäsiteltynä mikään ongelma säilyttää täysin toimivaa hätäravintoa yli sadaksi vuodeksi. Pemmikaani, sokeriset tiivisteet ja kuivat korput tunnetusti hyvin säilyviä ja tarvittaessa monikäyttöisiä. Siihen aikaan ei vielä kovin hyvin ymmärretty eräiden vitamiinuien ja hivenaineiden tarvetta mutta nyt sellaiset osataan tuottaa monivitamiinipillereinä säilymään vaikka kuinka pitkään ja yhdellä pikku pillerillä selviämään kaikesta vitamiini ja hivenainetarpeesta
      Ainahan on tiedetty esimerkiksi hunajan säilyvän tiiviissä astiassa tuhansiakin vuosia. Joten perusruoan huoltovarmuus kyetään minimaalisellakin varautumisella hoitamaan koko kansakunnalle vuosia kestävään tuotannon romahdukseen ihan yksinkertaisena kuivamuonana ja nykyisillä pakkausmenetelmillä myös muussakin kuin täyskuivatussa muodossa missä kansat jo kauan sitten osasivat varautua pula aikoihin viljan tms osalta. Kalan kuivaus eli kapakala luonnollisesti hyvin tunnettua ja pitkäsäilönnässä aina käytettyä siinä missä juurikin kuivaliha mitä kunnon pemmikaanikin osuudeltaan sisätää. Vanhoissa purjelaivoissa oli luonnollisesti sitä suolalihaa tynnyreittäin ja sen avulla selvittiin pitkistäkin ja arvaamattomista merimatkoista. Tosin niinä aikoina sattui tulla juurikin keripukkia ja beriberiä kun ei ihan täysin ymmärretty c ja b vitamiinien osuutta ravinnossa
      Meillä esimerkiksi on täysin tarpeetonta pelotella elintarvikepuutteella kun kaikkia perustarvikkeita mitä kotimaan hyvinä kasvuvuosina voidaan laittaa kuivasäilöön tai muuhun säilöön vaikka muutaman kesän menetystä varten, jos vain halutaan. Kaipa meillä onkin koko ajan ainakin sen normaaliruokamäärän vuoden tarve minkä kriisissä ihan helposti saa venytettyä ihan terveyttäkin parantavalla ruoan vähentämisellä kahden vuoden tuottamattomaan aikaan.
      Tosin hyvin huonot yhteensattumat pitää nykyaikana olla jos mistään maailman ylituotannosta ei lohkeaisi jonkin verran huonoja kesiä kohdanneen varastojen täydennykseen.
      https://www.youtube.com/watch?v=562nQKR3_3M

    • edson

      Näin on marjat, kuten Puosu kirjoitti

      "Se mikä enempikin ihmetyttää on jopa ammattilaisten ymmärtämättömyys hoitokodeissa. Nyt on osassa hoikodeista osa ikäihmisistä ja huonokuntoisista sairastunut. On hölmöilty. Oltu toopeja. Etenkin ihmistasolla."

      Veikkaan, että yhä useammat sairaanhoitajat tulevat ottamaan tulevaisuudessa myös kausirokotteen. No rokotteissahan piilee vaaransa, mutta ... rokottamatta olollakin on vaaransa, mistä ei kait kyllä tilastoja löydy. Tekis mieli kysyä, että miksi ei löydy, mutta en kysy.

      Mutta sen kyllä kysyn, että miksi haetaan 10 % palkankorotuksia? Vaikka ei virusta olisi tullut, niin sitä kyllä kysyisin kuitenkin.

    • edson

      No ni, nyt on ääni avattu, suolistoa rassattu, päiväkirjamerkinnät tehty ... traktori lämmityksessä, motorisaha löydetty, samoin viila ja aurinko paistaa

      Etuoikeutettuna ja vielä eläkeläisenä pääsen hiljaisten askareiden pariin. Kokeilemaan "talven" horroksen vaikutuksia.

      Laskeskelin huvikseni : 30€ x 5 500 000 henkilöä kertarysäyksenä ... olisin valmis ja jatkossa ainakin puoli vuotta - vuosi 30€ x 1 600 000 henkilöä ja kun on tauti hellittänyt, niin vain ammattiliikenteelle polttoaine samalla tasolla, mutta tavan talliaiselle + 10% - +20% Sama sähkölle verojen kautta, ei helpotuksia energiasyöpöille aloille ja tiettyjen alvien nostoa, ei ruoan ja kaikelle ns. tuonti kulutustavara välttämättömyydelle tietty prossa valtiolle ja kunnon korotukset sekä laivojen että lentokoneiden matkustajaveroihin.

      Ja mihinkä menisi? Koulutukseen koulutukseen ja koulutukseen ja sen kautta työn rakennemuutoksiin ja voimakkaasti nuorille etupäässä

      No vajavainenhan tämä lista, mutta lisää ekstraa saataisiin valtion tukien karsimisista, ei perustelluista maataloustuista. Siis perustelluista eli vaatisi maatalousministerin olevan joku muu kuin keskustalainen

    • edson

      Tästäpä tuleekin mielenkiintoista. Ihme, jollei Tomi Lounema saa isoa kenkää. Tässä, jos nyt enteilen pieleen, niin koskaan en enää kenkiä jakele etukäteen, mutta miksi tämän näen aivan pässin lihana.

      Tämä nyt ei liity pässiin, mutta kyllö ihmettelen sitäkin, että pääsiäinen on karitsan lihan mässäilyn aikaa.

      Ei yllätä poliittiset virkanimitykset, ei pätkääkään. SDP ei ole se pulmunen, vaan sanoisin mieluummin, että ollut ainakin suurin tehdas ja tässä lienee yksi suurimmista syistä, miksi valtion ja kuntien virastot eivät synkkaa, vaan on jatkuvaa tiedonkulun puutetta ja hälläväliä toimintaa. Kun ei tehdä virheitä, niin ...

      Uskoisin kuitenkin, että Marin on toista maata. Onko myös Kulmuni? Ja muut nuorehkot naisministerit? Nyt olisi paikka, tuhannen taalan paikka perkaamiseen.

      Ite perkasin just lohen

    • edson

      Aikoinaan liityin twitteriin, mutta enpä ole jaksanut ... nyt lienee pakko, sillä persuthan ovat tunnetusti netin agitaattoreita.

      Siellä kuuleman mukaan ihan puheenjohtajakin ihmettelee, että Suomessa käännetään väärille kielille koronauutisia

      • edson

        Tämä jos mikä on peliä

        Halla twiittaa : "Luulisi, että Suomen sisäministerin tehtävä on puolustaa Suomen sisäistä turvallisuutta eikä uhrata sitä toisen maan edulle."

        Hallan kritisoinnin lähde löytyy Iltalehden https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0128f4b0-80da-452b-9db6-0bae7176448b kirjoituksesta, missä kyllä siinäkin pelataan nimenomaa poliittista peliä ja kirjoitus loppuu sanoihin : "Toisin sanoen Ruotsi voitti Suomen koronamaaottelussa - ainakin tällä erää." Eli iltalehden mukaan kyse onkin pelistä, ei auttamisesta. Huikeeta

        Jos jo pitkään on Suomen ja Ruotsin rajalla toimittu auttavasti toinen toisiaan, niin nyt siitä tehdään vääntämällä vääntäen Ohisalon (vihr.) syy. Miksi ei suljeta rajaa huuto lähtee persuista ja kun lukee Hallan twiitin kommentit ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kun, että ... kusipäitä riittää

        Auta armias, etteivät persut ole tällä hetkellä päättämässä yhtikäs mitään ja toivottavasti eivät siihen tilanteeseen pääse koskaan. Tekevät salamyhkäistä työtään somessa ja koettavat esiintyä kyselytunnilla muka yhteistyökykyisinä. Suurin kusetus menossa ja se on samaa Euroopassakin.


    • edson

      Jospa katsoisi tänään taivaalle ja ihmettelisi vaikka sitä, miten koki vuoden alussa, tammikuussa, päiviänsä. No ei ainakaan niin, miten tänä päivänä. Mutta niinkin on, jos istahdan nyt kannon päälle, niin tuntuu normaalilta. Etuoikeutettu olen, sillä kuka tuntee tänä päivänä olonsa normaaliksi.

      Tammikuussa mietti ehkä, tulisi jo maaliskuu. Maaliskuun puolessa välissä auringon säteet jo lämmittävät täällä. Nyt vielä enemmän. Jotain on kuitenkin poissa

      Syksyllä olisi matka ... ei innosta, vaikka jälkikasvuakin mahdollisesti tai toivon mukaan. Siitä olen iloinen, että saksalainen terveydenhuolto toimii, mutta onhan siitä myös maksettavakin. Samoin toimii palkanmaksu, vaikka äitiyslomalle pistetään jo 4 kk ennen laskettua aikaa. No poikkeusaika tietty sielläkin

      En pätkääkään odota mitään urheilukisoja, kuten ehkä joskus olen tehnyt.

      Mutta mutta, onko se sitten minulle paluuta arkeen, että myös minä voin iloita siitä, että Uudenmaan rajat aukeavat ja pääsee tapaamaan lähimmäisiään. Ja heinäkuussa vanhoja nuoruutensa leikkitovereitaan.

    • edson

      Jospa sitten lukisi kolmessa ketjussa "tiedemiehen" antia ja ihmettelisi, mikä saa ihmisen kannattamaan sitä sekasortoon pyrkimistä, mitä kansallismieliset populistit harjoittavat ja ovat kauan harjoittaneet pitkin Eurooppaa.

      Kannattaa vain kaivella kanavia tai nostaa Šeikki AB:n arvostama orjatyö sille kuuluvaan arvoonsa tai halveerata kaikkia niitä, jotka eivät usko ilmastonmuutoksen hillintään kapitalismin keinoin, pilkata Gretoja ja vihreitä ja vasemmistolaisia ... Suomessa persut tekevät myyräntyötä vain muutamin "kansaan" vetoavin keinoin. Säälittävää.

      On aivan päivänselvää, että vain kiellot ja rajoitukset ovat suurimman uhan eli ilmastonmuutoksen hillinnän ainut keino. Toivon hartaasti, että korona on avannut yhä useampien silmät ja kulutuksen vähentäminen alkaa toden teolla. Silloin pitkitetään kieltojen voimaan tuloa.

    • edson

      Jahas, taas Halla vauhissa

      "Halla-aho twiittasi maski­skandaalista – ”Jossakin muussa maassa poliittiset päät jo putoilisivat”

      Ja keskustelua aiheesta

      "Kun puhutaan miljoonien, jopa kymmenien miljoonien kaupoista, niin lopullinen vastuu on yksiselitteisesti ministerillä. Kaikki muu on selittelyä."

      Johon vastaus

      "Väärin. Sekä valtion että kuntien hallinnossa on määritelty hankintavaltuudet kullekin organisaatoportaalle tiettyyn euromäärään asti. Niin kuan kuin toimitaan valtuuksien puitteissa, niin vastuu on valtuuksien käyttäjällä."

      Mihinkään muuhun päätelmään ei voi tulla kuin valtavaan haluun hallituksen kaatamisesta. Surkeeta

    • edson

      Ja mitä tekee Uusi Suomi, jakaa "vain tilaajille"

      "Suomi saa elintärkeitä koronasuojia – ja Sauli Niinistöllä näyttää olleen osansa siinäkin"

      Kokoomus pelaa aivan kuten persutkin. Ja jos joku nyt väittää, ettei Sauli ole kokoomuslainen, niin voihan nenä

      Mikähän syynä sille, että Saulin ylistyslaulu on "vain tilaajille"

      Mitenhän on? IS + HS ja aina löytyy paikka arvostelulle. Osaavat hommansa ja kansa lukee ja saa IS:n ... huh huh sentään

    • Jaakko-Hakala

      Onneksi suuri johtajamme valaisevalla polulla on sentään avannut täyspoliittisen keskustelun ketjun missä oikeaa poliittista kantaa arvostetaab ja kysytään.
      Pitää alkajaisiksi tehdä pieni siirto kun on näemmä erehtynyt uuten kirjoittajana ja vasta polun löytäneenä pieni persujen etsimis runo erehtynyt väärään ketjuun

      Luulin tuon runoketjun olleen suuren ajattelijamme Edsonin runoja.
      Olivat sen verran laadukkaita. Ilmeisesti ei ollutkaan ja joku sai persutaisteluun kannustaban kannustusrunon väärään paikkaan
      Tännehän se kuuluu johtajan itse luomalleen poliittisen surajattelun ketjulle
      Runoketjuun uusmoderni Taistojen tie runo:

      Hangot tanaan nostaen näin käymme marssiin persuja päin.
      Kyllä kohta helpottaa kun neljänneksen kansastamme lahtaamme ja pois maasta jahtaamme.
      Ei heille täällä paikkaa voi olla, sanoohan sen jokaisen punaisena hehkuva polla.
      Liittykää siis joukkoon tuummaan
      Ryhtykäämme toimeen kummaan
      Maamme persuista vapauttakaamme
      Se meille uuden alun luo ja konekiväärit taistelulaulun sävelen suo.
      Niin ihana on kuularuiskun ääni tuo kun päät punaisina lahtaamme persut nuo
      Rotumme puhtaaksi jää mutta punaisena aina hehkuu pää-

      Taiston Toisto

      Nyt kun löysin tämän poliittisen innoituksen polun, sendero luminense, niinkuin meidän taistot oppineiden piirissä sanotaan niin palaan varmaankin antamaan korteni vallankumouksen oikeaan ajatukseen eli toisinajattelevien hiljentämiseen

      Se viesti täällä tiedän olevan kotiin palannut, vihdoinkin

    • Jaakko-Hakala

      Heti keksinkin hyvän sloganin taistojen jatkamiseksi:
      Paljasta päivän persu ja saat munkkikahvit palkkioksi

    • Anonyymi

      Jaakko-Hakala näyttää olevan Alin sivupersoona, sen huomaa jo kirjoitustavasta.

    • Jaakko-Hakala

      Edsonin lailla me valistuneet olemme samaa mieltä, että persut on löydettävä sekä sitten muut porvarit ja yrittäjät ja valistuneen työväestön otettava hallinto osaaviin käsiinsä.
      Jos maahan jää yksikin vapaasti liikkuva persu tai porvari niin koko lasti on pilaantunut. Siksi on tärkeää, että kaikki ymmärtävät miksi persut on saatava kiini ja toisinajattelevat telkien taakse.
      Pelastuksemme kun on persuton ja porvariton maa. Siellä vasta oikea kansa onnen saa.
      Tässä innostuksemme maan jaloa tahdonnostatusmusiikkia suuren johtajan kunniaksi. Hänen joka on kaikki persut ja toisinajattelijat onnistunut poistamaan ihan kokonaan.
      https://www.youtube.com/watch?v=W32WUM-JLpI

      Näin toivoo Edsonin ideologinen toweri Hakala, joka Edsonin lailla hakee oikeuttaa innosta palaville kansalaisille ja toivottaa kaikki köyhien maiden pakolaiset tänne suojiimme ja vihdoinkin nauttimaan ihmisoikeuksistaan.

      Eihän tämän jalon ja oikeudenmukaisen tavoitteen kanssa kukaan saa olla eri mieltä tai edes ajatella salaa toisin.

      Menkää hyvät ihmkiset ulos etsimään naapuristostanne persuja ja porvareita ja heti epäillessänne kertokaa heille mihin he kuuluvat eli Algeriaan.

    • Anonyymi

      HS

      "Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo vakuutti keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että Suomen ilmastotavoitteestakaan ei tingitä: Suomi tavoittelee edelleen hiilineutraalia yhteiskuntaa vuoteen 2035 mennessä."

      Kun siis lähdetään kriisistä sinne kohti tulevaisuutta, niin Ohisalo on asialla. Jo päätetyt ja toteutetut uudistukset jäänevät voimaan, mutta suunnitellut lienevät suurennuslasin alla.

      Hoitajamitoituskin etenee lakitekstistä käytäntöön ja vahva panostus julkiseen terveydenhoitoon toivottavasti etenee

      Yritystuet toivottavasti perataan kunnolla.

      Ja niin kuin HS toteaa : "Tulevaisuuteen vaikuttaa enemmän se, mitä nyt liikuteltavilla miljardeilla tehdään."

      Jo käynnissä oleva, tulevaisuuteen ja tulevaisuuden aloille tähtäävä yritystuki vs. nykyinen alihankinta yritysrakenne ja energiasyöppöjen isojen yritysten tuki tulee vaakakuppiin. Isoja juttuja, joita kyllä ei hetkessä käännetä, mutta koulutuskin on ajettava aina vaan enemmän tulevaisuutta palvelevaksi.

      edson

    • Anonyymi

      HS

      "Käänne tapahtui maaliskuun puolivälin tienoilla, kun kotimaan politiikka siirtyi hallituksen ja opposition keskinäisestä sanailusta kansallisen yksituumaisuuden korostamiseen."

      Ja sitten esimerkki siitä, kuinka Israelissa homma toimii.

      "Tuloksena oli Gantzin yllättävä myönnytys. Hän suostuukin mukaan Netanjahun muodostamaan hallitukseen."

      HS etsii tukea mm. siitä, että persut peruivat välikysymyksen. HS suorastaan kiittää oppositiota yksituumaisuudesta hallituksen kanssa. HIH HIH isolla hörähdyksellä

      Oppositio : ettei vaan tulisi taas lentokentän epäonnistumista ... Hallituksen erottava hankintasotkun johdosta ... Pahvisaulin nyrkki tunki sisäpolitiikkaan

      eli siis Marinin olisi pitänyt olla sekä lentoasemalla ottamassa vastaan matkustajia että Kiinassa tarkistamassa suojaimet

      edson

    • edson

      Heti, kun viitsin, niin jatkan jahdin järjellisyyttä. Enkä ole ainoa, minkä olen jo vuosia todennut.

      Jos näiden salakavalien annetaan hääriä rauhassa somessa ja muokata ajatuksia, kävellä marsseilla fasistien varjoissa ja esiintyä hallitun harjoituksen ja näytelmänsä esittämistä kyselytunnilla, niin olisin tyhmä. Kannatttaisin silloin yhteiskunnan taaksepäin menoa

      Yks lysti, mitä jaakko huutelee, huutelee tyhjille katsomoille

    • edson

      HS : "Risteily-yhtiöiden ajautuminen maksukyvyttömiksi tulisi kalliiksi myös Suomen valtion erikoisrahoitusyhtiö Finnveralle. Finnvera on taannut risteily-yhtiöiden lainoja, joilla ne ovat ostaneet Suomesta uusia aluksia."

      Ei ihme, että Suomi köyhä on ja köyhäks jää. No tämän kirjoitti tunteella edson.

      Eli eivät ainakaan risteilyasiakkaat ole pandemian jälkeisen ajan älypäitä, varaavat jo lippuja turhuuksiin, sillä kait sitäkin voisi miettiä, että kuinka paljon terästuotanto tuleekaan saastuttamaan lisää ja heti, kun rattaat pässien päissä taas pyörähtävät käyntiin

      Tällaista turhuutta ei voi millään järjellisellä syyllä puolustaa edes sen alihankinnan virkistymisen kautta. Eli massamatkailuko kohta taas totta kaikilla muillakin sektoreilla?

    • edson

      Jahas, taas on tiedotettu

      On otettu kantaa pykälän 118 mukaan, on kuunneltu terveysviranomaisia, huoltovarmuutta ja vas. Kontula haluaisi laajemminkin kuulemisia sekä talouden että sosiaalisektorin puolelta.

      Hämmästelen, sillä minulle on riittänyt tieto, että Venetsian vedet ovat puhdistuneet ja monessa paikassa myös ilma. Ei vissiin ainuttakaan itseaiheutettua pujottelutapaturmaa. Myös ravintolaörvellykset vähentyneet ja liikennekin sopivasti hiljentynyt.

      Tekis mieli uskoa, että suomalainen on sittenkin varsin kuulijainen. Vappu näyttää ja toivotaan hellepäiviä silloin. Testimielessä vaan. Normaali aurinkoinen päiväkin kertoo silloin jotain

    • edson

      Ei helkutti, tärkein unohtui

      Olivat kuulemma käsitelleet (eduskunnassa muistakseni) Unkariin liitettäviä mahdollisia sanktioita EU tasolla siis. Persut olivat ainoita, jotka eivät tätä kannattaneet. Huikeita paskapäitä

    • Suomeen on huhujen so. THL, STM -mukaan tullut 2-3 lentokonelastillista koronaviruiissuojainmaskeja yms. materiaalia. Mitähän tuo tarkoittaa selvällä suomen kielellä. Montako kpl eli yksikköä vaikkapa niitä kirurginmaskeja. Monenko päivän kulutukseen riittää ja kenelle jaetaan käyttöön. Maskit täyttävät kiinalaiset tiukat standardit. Toivottavasti ovat myös steriilejä. Näitä perustietoja on niin vaikea saada mistään selville. Luulisi STM ja THL organisaatioiden nyt kotisivuillansa kertovan numeraaliset faktat. Ei sen nyt pitäisi olla niin kovin vaikeatakaan. Sen sijaan seuraavat tilannetta ja kinastelevat suojainmaskien tarpeellisuudesta julkisilla paikoilla. Mitäs sellainen seuraaminen ketään viisaaksi tekee. Mieluummin sitä toimintaa. WHO:kin seurasi tllanteen kehittymistä. Moneen otteeseen toitottivat, että vielä ei ole kyse pandemiasta. Tottahan se on onkin pandemiasta kannattaakin kertoa vasta kun se on tosiasia. Ja niinhän WHO toimikin. Trump on WHO asiassa pikkaisen jopa oikeassakin, vaikken muuten hänen juttujansa kannata enkä arvosta. Puosu.

    • edson

      Onkohan niin, että poikkeustilassa ei kerrota sitä rintamakohtaa (tai taktiikkkaa), mistä vihollinen tai virus pääsisi iskemään eli minulle riittää se, jos sanotaan maskien ja suojainten riittävän ja että niitä tulee jatkuvasti lisää. Oli tullut epämääräinen määrä rautateitsekin.

      Hallitus teki ainakin yhden ison mokan. Pisti ravintolat kiinni. Olisi riittänyt se, että yli viiden hengen kokoontumisia ei sallita. Nyt on piikki auki kokkareilla huutaa, että koska on kielletty jokin ammatti, niin rahaa tiskiin. Syyttely tulee jatkumaan hallitusta kohtaan.

    • edson

      Tavio aiemmin halusi pahviSaulin johtamaan ja hänen sanansa olisi ollut ainoa, jota toteltava viruskriisin hoidossa.

      Samainen Tavio ja muut persut huutavat, että rajat kiinni Uudenmaan suhteen. Eli perustuslaki ei näille veijareille merkitse mitään. Onnettomia paukapäitä, pelkkiä rikollisia ehdotuksia tehtailevia vesipäitä

    • edson

      Tavio : "Hallitus siis ryhtyi ylimmäksi perustuslain tulkitsijaksi"

      Noin kiero voi olla vain persujuristi, sillä

      "Hallituksen päätöksenteon perusteina olivat muun muassa Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijamuistiot, joissa todettiin, että liikkumisen rajoittaminen ei ole enää 19.4. jälkeen välttämätöntä. Samaa mieltä oli myös oikeuskansleri. Perustuslakia siis tulkitsivat perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri, ja maan hallitus toimi näiden tulkintojen pohjalta asiantuntijalausuntoihin nojaten."

    • edson

      Lisää "perseiden" valistusta. Jos joku nyt vielä ei käsitä, miksi jahtaan aina persuja, niin on tyhmä.

      http://bot.fi/39db ja kukaan perujen kansanedustajista ei vastusta tällaista, vaan etsitään ja etsitään, mikä menisi tyhmimpään osaan kansasta. Ja tyhmiähän riittää elättämään näitäkin persukusipäitä.

      "Tämä alkaa olla lähellä kansanryhmää vastaan kiihottamista. Somalit asuvat keskimäärin muuta väestöä ahtaammin ja työskentelevät lähinnä hoiva- ja palvelualoilla, joissa tartunnan riski on suurin. Tällainen ennakkoluulojen lietsominen on pahimman lajin populisimia, jolla ongelma ulkoistetaan muiden syyksi."

    • edson

      Ja eilen a studiossa Kai Mykkänen ... huh huh sentään, etsimällä etsii tämä kokkareiden uusi kieroilija vikaa vikaa ja vikaa.

      Olisi kuulemma pitänyt jakaa Marinin enemmän ohjeita? Ei riitä se, että Marin sanoi : älkää nyt lähtekä mökeille. Välttäkää ruuhkia ja pitäkää suojaetäisyydet jne.

      Kasvonaamareilla seuraavaksi siis hallituksen kaatoon. Ei ohjeita muka kuulu. Jollei ole terveysviranomaisia kuunnellut, niin mitä sitä sitten voi Mykkäsen tapainen kieroilija muuta tehdä, kun syyttää Marinia.

      Ja toinen kikka on huutaa sitä, että kun nyt kielsitte ravintolat, niin teidän pitää myös maksaa heille täysmääräiset korvaukset.

    • Onkohan jopa niin että hallitus on suomettunut ja rähmällänsä demokratialle, perustuslaille ja asiantuntijoillekin. Olisihan Uudenmaan eristyksen voinut ylläpitää ennalta ilmoitettuun päivämäärään eli 19 huhtikuuta asti. Se olisi ollut ryhdikäämpää. Hallitus teki oudon kevätjuhlaliikkeen demokratian nimissä. Nyt päästetään helsingin mökkiläiset viikonloppureisulle hetimiten. Parainen ja Kuhmoinen kutsuu. Kenties se Kuusamokin. Marinin lausahdus "Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille" on absurdi ankka. Pääsiäismuna ilman sormusta, Pääsiäismuna lasten feikkisormuksella. Käsite "riittävästikin" on uskomusasia. Ministeri P***nen taannoin kyselytunnilla vakuutti moneen kertaan että huoltovarmuuskeskuksessa on "riittävästi" sairaalatason suojaimia. Olisi kysynyt huoltovarmuuskeskuksen tirehtööriltä montako kappaletta on varastossa. Riittävästi voi olla 1000 kpl yhdelle sairaanhoitajalle mutta ei koko Suomelle. Oikeastansa ministerin olisi kannattanut kysyä asiaa suoraan rva/neiti Jylhältä. Olisi saanut heti faktat pöytään. Leviämäänhän koronavirus on tarkoitettukin. Kohta se on siellä kuhmoisissakin. Lähti kuin kuppa töölöstä. Lentokoneilla tuotiin suojamaskeja helsinki-vantaalle. Puolet lastista pakkausten kuplamuovia. Puosu https://www.youtube.com/watch?v=of4XCDLRQ7k

      • Anonyymi

        "Marinin lausahdus "Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille" on absurdi ankka. "

        Tuolla perusteella on myös paljon absuria kuultu. Pitäkää suojaetäisyydet esim. peskää kätenne, yskikää taskuunne. Pistetään nämäkin absurdiudet Marinin piikkiin. Mutta tärkeämpää on nyt syyttää Marinia siitä, kun ei ole ollut jakamassa tiedotteita lentoasemalla ja samalla olisi voinut jakaa suojaimia.

        Riittävyys on myös absurdia näinä aikoina. Elämme absurdia aikaa, missä itsekkyys on ainoa nouseva trendi.

        "Onkohan jopa niin että hallitus on suomettunut ja rähmällänsä demokratialle, perustuslaille ja asiantuntijoillekin."

        Mielenkiintoinen virke.

        Yhtä olen ihmetellyt. Toistetaan toistamisen jälkeen. Vanhuksia on lisääntyvässä määrin ... Eikö tilastoja katsellessa olisi jo kauan sitten huomannut, jo 1970 luvulla, että oli ns. suuri ikäluokka, joka vanhenee. Vasta noin vuosikymmen on ollut ihmettelyn aikaa, että onpa vanhuksia paljon. Heh heh


      • Anonyymi

        Se on varma, ettei muovi lopu

        Hyvä tube, kuinka se kuppa just Töölössä ja mitä auttaa pieni hörppy luomaan todellisuutta.

        Minuu vaivaista vaan harmittaa se, että tehohoidossa pistetään makaamaan vatsalleen. Onneksi kuulemma siitä ei ite tiedä mitään. Leikki leikkinä, mutta niin kauan kuin rokotetta kehitetään, niin kauan ... ja sen jälkeenkin pesen käteni päivittäin. Ensin vähin askelin aamulla hampaiden pesun aikohin ja siitä sitten

        Kehun itseäni. Ennen kuin alettiin neuvoa, että yskästään poispäin toisesta ihmisestä ja pannaan käsi suun eteenn, niin sepä oli jo käytäntöä minulla muutenkin.

        edson


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Marinin lausahdus "Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille" on absurdi ankka. "

        Tuolla perusteella on myös paljon absuria kuultu. Pitäkää suojaetäisyydet esim. peskää kätenne, yskikää taskuunne. Pistetään nämäkin absurdiudet Marinin piikkiin. Mutta tärkeämpää on nyt syyttää Marinia siitä, kun ei ole ollut jakamassa tiedotteita lentoasemalla ja samalla olisi voinut jakaa suojaimia.

        Riittävyys on myös absurdia näinä aikoina. Elämme absurdia aikaa, missä itsekkyys on ainoa nouseva trendi.

        "Onkohan jopa niin että hallitus on suomettunut ja rähmällänsä demokratialle, perustuslaille ja asiantuntijoillekin."

        Mielenkiintoinen virke.

        Yhtä olen ihmetellyt. Toistetaan toistamisen jälkeen. Vanhuksia on lisääntyvässä määrin ... Eikö tilastoja katsellessa olisi jo kauan sitten huomannut, jo 1970 luvulla, että oli ns. suuri ikäluokka, joka vanhenee. Vasta noin vuosikymmen on ollut ihmettelyn aikaa, että onpa vanhuksia paljon. Heh heh

        ei niistä vanhoista syytellä pidäkään. Niistä pitäisi vain ottaa opiksi pikamarssia. Nailjailut jäävät silloin vähemmälle tai laskevat nolla-tasolle. Nyt on tiedotusta parannettu kappalemäräin osalta. Huoltovarmuuskeskus kunnostautuu. Tarkistin heidän kotisivuiltansa 16.4.2020 klo 13.49. Tämä on sitä oikeata tiedottamista. Sitaatti " Suomeen on saatu toimitettua tilattuja suojavarusteita. Tänään on saapunut 5 miljoonaa kappaletta suojakäsineitä ja 170 000 kappaletta hengityssuojaimia. Eilen saapui HUS Logistiikan ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteistilauksena 2,4 miljoonaa kappaletta kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia." Tosin päivämäärän aikaleima puuttuu. Toivottavasti osaavat jatkossa myös laittaa sen päivämääränkin. Nooh. Eiköhän se siitä. Katsos tuon "piirityksen" lopettamisen aikaistaminen juuri ennen viikonloppua on eriskummallista. Siinä se suomettuminen demokratialle nähdään. Sitten sen päälle höpästään" Nyt ei ole oikea aika lähteä Kuhmoisten mökeille.Demokratiafobiaa sellainen. Nuo tiedotustialsuudetkin voisi typistää 5 minuutin tietoiskuihin. Jää silloin arvon ministereille aikaa kiireisille kenttätöille. Nyt aika hukkaantuu venytettyihin tiedotustilaisuuksiin . Aika on rahaa. Mökki palaa. Puosu


    • Anonyymi

      Tänään kuuntelin mielellään talouspuolen selontekoa ja siellä ei tarvittu edes ministeri Suopunkia. Kyllä minäkin hieman ihmettelin tuota rajojen avaamista heti eikä ensi sunnuntaina.

      Nyt uutisoidaan edelleen savolaisesta vanhusten hoitokodista. Kuolema niittää. Miksi?

      Voiko johtua heikosta kunnan tai kuntayhtymän suojavarustetilauksista? Tai no Marinista tietty, kun ei itse henk.kohtaisesti ole Kiuruvedelle lähettänyt suojaimia.

      edson

    • Piti ihan kirjautua, koska en saanut kahteen kertaan kirjoittamaani viestiä tänne näkyviin allekekirjoittamalla viestini. Luin lehdestä, että helsinkiläisessä Myllypuron hoivakodissa on 8 vanhusta kuollut koronaan, mutta robo nielaisi ne molemmat. Ikään kuin se olisi jotenkin salaisuus. Muualla maassa koronaan kuolleet vanhainkodin asukkaat saa julkaista, mutta ei kun on kyse helsinkiläisestä hoivakodista, taitaa olla kaupungin ylläpitämä.

    • Tarkistin jo, että Myllypuron hoivakoti on Diakonissalaitoksen ylläpitämä, ei siis Helsingin kaupungin.

    • edson

      Nuo hoivakodit ... tiedä niistä. Kunnassamme on kunnallinen Päijänne koti, missä kolme osastoa, jotka rajattu vähän enempi tööt ja vähän vähempi tööt ja kotihoidon toimisto. Aivan vieressä myö rivitalo Kiurukujalla, missä kotihoidon ne ihmiset, jotka tarvitsevat useamman käynnin päivässä, mutta muuten pärjäävät ja apu on lähellä (100 m) jos tarvitsevat

      Sanalla tööt en halua missään nimessä meidän ihmisten kohtaloita pilkata, näin se vaan useimmilla menee ja tulee menemään.

      Kunnassamme on asiat melko hyvin järjestetty, mutta liikkuva kotihoito on joskus liemessä, aika vaan ei tahdo riittää

      Ja tärkein. Kansanedustaja Veikko Vallin edustaa puoluettaan kuin "mies" Voi äitee näitä onnettomia

    • edson

      Ai niin

      K-kauppias on suonut meille 7-9 ajan käydä kaupassamme. Nyt liikkeelle

      • hieno homma että kauppias pitää omistansa huolta. Vaan miten se homma toimii vauhkoontuneiden ja hyppyyllään olevien mökkiläisten kanssa. Anyway. Turkulainen dekkaristi Reijo Mäen yhdessä kirjassa tapahtui seuraavasti. Opuksen nimeä en nyt muista. Niitä kun tulee joka vuosi liukuhihnalta samalla konseptilla. Paikkakuntalaiset ukot istuksivat kylän baarissa. Hörpivät olutta ja kahvia ja känisivät keskenänsä, Ovesta astui sisälle vieraspaikkakuntalainen. Sorina lakkasi ja kyläkuppilan isäntä tiukasti tivaamaan tulijalta: "Milläs asialla sitä vieras liikkuu?" Puosu


      • edson
        Puosu kirjoitti:

        hieno homma että kauppias pitää omistansa huolta. Vaan miten se homma toimii vauhkoontuneiden ja hyppyyllään olevien mökkiläisten kanssa. Anyway. Turkulainen dekkaristi Reijo Mäen yhdessä kirjassa tapahtui seuraavasti. Opuksen nimeä en nyt muista. Niitä kun tulee joka vuosi liukuhihnalta samalla konseptilla. Paikkakuntalaiset ukot istuksivat kylän baarissa. Hörpivät olutta ja kahvia ja känisivät keskenänsä, Ovesta astui sisälle vieraspaikkakuntalainen. Sorina lakkasi ja kyläkuppilan isäntä tiukasti tivaamaan tulijalta: "Milläs asialla sitä vieras liikkuu?" Puosu

        Mä pidän peukkuja, että mökkiläiset ovat fiksuja. Ja jos tulevat, olisivat ainakin pari viikkoa karanteenissa. Tuon luulisi onnistuvan eläkeläismökkeilijöille

        Tuo Milläs asialla sitä vieras liikkuu? voipi olla mainio avaus keskustelulle tai sen ainakin luulisi olevan, en tiedä. Ite saattaisin kokeilla vastata velmuillen ja katsoa, hymyileekö kuulija.


    • edson
      • edson

        Oikeastaan ei pitäisi kiinnittää huomiota näin hakkaraisiin turtiaisiin halmeisiin, vaan näihin astetta kierompiin eli Purraan ja Hallaan. Ne osaa ... mutta kaikkinensa, he eivät ole kansanedustajia, vaan "kansan"edustajia.


    • edson

      Yle :" Minun toimittamani tavara on mennyt käyttöön. Eli he (Huoltovarmuuskeskus) ovat hyväksyneet tilauksen. Jos tuote ei olisi vastannut laatukriteerejä, se olisi tullut palauttaa minulle. Siinä vaiheessa minä olisin palauttanut ne tehtaalle ja vaatinut sieltä hyvitystä. Ja olisin toimittanut sitten käyvän tuotteen heidän uusien speksien mukaan, mitkä he olisivat siinä vaiheessa minulle toimittaneet, Sarmaste sanoo."

      Tuote ei ole vastannut niitä laatukriteerejä, joita Sarmasteelle on annettu eli sairaalakäyttöön tarkoitettuja. Se, että ne on otettu käyttöön, on varmaan joshtunut siitä, että niitä tarvittiin sitten huutavasti myös muualla, mihin ne on todettu soveltuvan.

      Tehtaalle uudelleen palautus olisi kestänyt ja taas niiden oikeiden tuonti olisi kestänyt jne. Sarmaste kiertelee kuin aito kusettaja, näin veikkaan, mutten tuomitse, koska ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.

      • Varmaan totta. Luikur bisnesmies. Toisaalta voi perustellusti ihmetellä millaista väkeä huoltovarmuuskeskukseen palkataan hankintahommiin. Tyhmyys ei saisi olla enää tässä ajassa ensisijaisena valintakriteerinä. Voisin kertoa miksi tyhmiä työrukkasia valitaan keskeisiin avainvirkoihin. Etenkin julkisella puolella.. Kaupungingeodeeteistä lähtien. Jos on valittavana tyhmä tai viisas niin valitse aina se tyhmä ja kuuliainen. Puosu


      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        Varmaan totta. Luikur bisnesmies. Toisaalta voi perustellusti ihmetellä millaista väkeä huoltovarmuuskeskukseen palkataan hankintahommiin. Tyhmyys ei saisi olla enää tässä ajassa ensisijaisena valintakriteerinä. Voisin kertoa miksi tyhmiä työrukkasia valitaan keskeisiin avainvirkoihin. Etenkin julkisella puolella.. Kaupungingeodeeteistä lähtien. Jos on valittavana tyhmä tai viisas niin valitse aina se tyhmä ja kuuliainen. Puosu

        Tyhmät ovat sitten kuuliaita kaupungin johdon päättömille ratkaisuille? Viisas ei siis ota edes virkaa vastaan.

        Cee


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät ovat sitten kuuliaita kaupungin johdon päättömille ratkaisuille? Viisas ei siis ota edes virkaa vastaan.

        Cee

        ei niinkään johdon tyhmät päätökset vaan suoranainen kähmintä. Rahaa ja omaisuutta omaan taskuun. Kaikki se missä raha,tavara, kaavoitus, kiinteistöt ja maat myydään/ostetaan. Siellä tarvitaan joku hölmö avainhenkilö tekemään se työ. On ollut iso ongelma aikoinansa julkisella puolella kaikenlainen koijjaaminen ja epämääräinen konsultointi. Ei perustu uskomuksiin vaan varsin omakohtaiseen tietoon. Olen nähnyt asiakirjoja,kauppakirjoja, dokumentteja, nimiä, leimoja ja allekirjoituksia. Maapalakin saattaa vaihtaa omistajaansa moneen kertaan lyhyen ajan sisällä. Kierrätys jossa joka välissä rahastetaan. Puosu.


      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        ei niinkään johdon tyhmät päätökset vaan suoranainen kähmintä. Rahaa ja omaisuutta omaan taskuun. Kaikki se missä raha,tavara, kaavoitus, kiinteistöt ja maat myydään/ostetaan. Siellä tarvitaan joku hölmö avainhenkilö tekemään se työ. On ollut iso ongelma aikoinansa julkisella puolella kaikenlainen koijjaaminen ja epämääräinen konsultointi. Ei perustu uskomuksiin vaan varsin omakohtaiseen tietoon. Olen nähnyt asiakirjoja,kauppakirjoja, dokumentteja, nimiä, leimoja ja allekirjoituksia. Maapalakin saattaa vaihtaa omistajaansa moneen kertaan lyhyen ajan sisällä. Kierrätys jossa joka välissä rahastetaan. Puosu.

        Niin se maan hinta nousi Nuorisosäätiön tonttikaupoissa aikoinaan ja kuinka ollakaan keskustan poliitikot ... Ja maan tapahan se tässä korruptio Suomessa. Marinin hallituksen tuhannen taalan paikka muuttaa tapoja

        Tämän kokeilin kirjoittaa mobiililla ilman rekisteröitymistä
        Kirjoitti edson


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät ovat sitten kuuliaita kaupungin johdon päättömille ratkaisuille? Viisas ei siis ota edes virkaa vastaan.

        Cee

        Idealisti uskoo, että homma muuttuu ja usko poliittisiin päättäjiin vahvistuu. Meinaan että se on ainoa mahdollinen tie, muuten menee...

        edson


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät ovat sitten kuuliaita kaupungin johdon päättömille ratkaisuille? Viisas ei siis ota edes virkaa vastaan.

        Cee

        Idealisti uskoo, että homma muuttuu ja usko poliittisiin päättäjiin vahvistuu. Meinaan että se on ainoa mahdollinen tie, muuten menee...

        edson


      • Anonyymi
        Puosu kirjoitti:

        ei niinkään johdon tyhmät päätökset vaan suoranainen kähmintä. Rahaa ja omaisuutta omaan taskuun. Kaikki se missä raha,tavara, kaavoitus, kiinteistöt ja maat myydään/ostetaan. Siellä tarvitaan joku hölmö avainhenkilö tekemään se työ. On ollut iso ongelma aikoinansa julkisella puolella kaikenlainen koijjaaminen ja epämääräinen konsultointi. Ei perustu uskomuksiin vaan varsin omakohtaiseen tietoon. Olen nähnyt asiakirjoja,kauppakirjoja, dokumentteja, nimiä, leimoja ja allekirjoituksia. Maapalakin saattaa vaihtaa omistajaansa moneen kertaan lyhyen ajan sisällä. Kierrätys jossa joka välissä rahastetaan. Puosu.

        Ai ai tulee mieleen metron rakentamisen alkuajat
        edson


    • Anonyymi

      No tietysti yksi poliitinen postaus päivässä on kuin panisi rahaa pankkiin. OHO

      Kovasti ovat nyt Haataisen kimpussa. Toistaiseksi ainakin minulle riittää se selvitys, että Varmuusvarasto/virasto on oma toimielimensä, missä hallitus ja toimeenpanosektori. Kun ministeriöstä lähetetään toimintakäsky, niin ... mitä helekuttia tässä on epäselvää.

      Kyllä Vapaavuorenkin pitäisi keskittyä nyt Helsingin niiden sektoreiden toimintaan, joille suojaimien määrän tarkastus kuuluu.

      edson

      • Anonyymi

        No Pekonenhan se taisi olla Vapaavuoren hampaissa, mutta joitainhan se Haatainenkin on kait hermostuttanut.

        Jäi äskeisestä kehumati, että Tuppurainen se vasta tuntuu jämäkältä naiselta. Naiset kaikkiaan ovat näyttäneet, että homma sujuu ja uskon, että yhteispeli jatkuu hallituksessa, vaikka kovasti koittaa oppositio, no kokkarit ainakin, kampeavan keskustan ja sdp:n välejä. Ihan hallituksen alusta asti on näkynyt tämä sama ilmiö.

        edson


    • Anonyymi

      Ja sitten https://yle.fi/uutiset/3-11309674 missä valotetaan yhden kusipään pitkään jo harjoittamaa ... en löydä edes sanoja tämän kieroilijan toimille. Joku sanoo että on älykkö. Onhan Hallaakin sanottu älyköksi. Mitä mitä mitä ??? kysyn minä.

    • edson

      Itselleni mainio "uutinen" :

      "Tiedoksi että Scuola Normale Superiore Firenzessä on tekemässä tutkimusta siitä miten ja miksi Euroopan kansalaisliikkeet nousevat populismin vastavoimaksi. Italian Sardines ja meidän Silakkaliike ovat tutkimuksen kohteena pääsiassa. "

    • edson

      Ja kunnon uutiset ne vain jatkuvat

      Greta T. :

      "En malta odottaa illan One World #TogetherAtHome-special klo 6 alkaen GMT osoitteessa youtube.com/WHO.
      Kiitos tohtori Tedros Adhanom Ghebreyesus, WHO, Lady Gaga ja Global Citizen tästä globaalin solidaarisuuden osoituksesta #terveellisille ja ihmisille, joita #COVID19 Lisää tietoa
      glblctzn.me/3eji6IB

    • edson

      Jos meil ois pelkkiä hypoteesiin perustuvia maailman pelastajia, oltais kusessa. Tai siis käytettäis joka puolen ja koko ajan kasvomaskeja ja taskussa oisi joditabletteja

      Mutta onneks meillä on verotuksen alentamiseen, kulutukseen ja ihmisen kaikkivaltiaaseen oikeuteen tehä mitä vaan toimintaa. Se takaa niin kauan kuin henki pihisee, siis ihmisellä, myös näitä kaikenmaailman hypoteesi värkkääjiä jotka etsivät elämää ja tykkäävät, että itsesäätely riittää

    • edson

      Tästä tämä aamuni alkoi, kun luin myös kommentit

      "Mitä korona­viruksen myötä vähentyneet päästöt tarkoittavat ilmaston­muutoksen kannalta? Ympäristö­fysiikan professori vastaa"

      Ei hätiä mitiä joidenkin mielestä, sillä hiilenkierto voi hyvin ja vain tulivuoren purkaus voi hetkauttaa tasapainoja. Katselin metaanikaavaakin, mistä ilmeni, että nähtävästi veden lisäksi sitä poltettaessa pikkasen tuprahtaa taivaille co2 mutta sehän vaan kasvattaa massaa ja vihermassa taas ruokkii jne. ja ite metaani hajoo äkkiä ja kaikki hyvin.

    • arvaapas havukka-aho ja Edson miten sutjakkaasti valtion löysää rahaa on jaossa ongelmissa oleville yrityksille. Muodossa ja toisessa. Onneksi Suomessa ei ole lainkaan hyvä-veli toimintaa. Ei ainakaan laajakantaista. Raha ja apu kanavoituu isänmaan nimissä juurikin sille oikealle avun tarvitsijalle ja hädässä olevalle. Toisin sanoen. Sille jolla jo on annetaan lisää. Jännää. Puosu

      • edson

        Havukka-aholla on eilen jo vastattu, mutta hävinnyt oli ...eli

        1. en haluaisi ekaksi aatella hyvävelijärjetöjä, vaikka mieleen sekin tulee
        2. ihme, että nyt vasta aletaan miettiä sitä, että hakemusperusteissa oli vikoja eli painotus innovoinnille, vaikka on kriisiaika.
        3. kuinkahan helekutin paljon onkaan hädässäolevia yrittäjiä?

        Toiseen asiaan.

        Kahta ammattijärjestöä vaatimuksineen ja ulostuloineen tänä aikana ihmettelen. OAJ ja Super / Tehy

        OAJ ensi töikseen pitää nyt huolta siitä, että opettajien kesälomat turvataan. Moni alkaa pitää lomia heti toukokuussa, osat lomista saatetaan väkisinkin jaksottaa jne. mutta OAJ perskele sentään. Ja super/tehy haluaa koronalisät + muut korotukset ... no kaikkia vaatimuksia ei kait ole julkistetukaan. Osa perustuu tai ainakin perustui myös tasa-arvovaatimuksille eli naisen eurolle.


    • edson
      • Röhömaha

        Jaha, täälläkin näemmä yksi patologinen persun maalari pakollisissa töissään.
        Paljonko saat palkkaa vihreiltä ja Suomen Työväenpuolueelta, Kommunistien perijöiltä.
        Vihreäthän ovat taistolaisten perillisia siitä Aatu linjasta


      • Pierulieksasta

      • Anonyymi
        Pierulieksasta kirjoitti:

        Laitetaan ihan esimerkiksi muita mielellään mielessään lahtaaville ja persujahtaajille ihan ikioma vappulaulu eli armonpyyntö suurelta lahtarilta.
        https://www.youtube.com/watch?v=58Gb6OeLiYE

        Ali, skarppaa vähän jos haluat pysyä mukana "keskustelussa". Sulla on liian hidas sytytys. Taitaa olla kankkusen syytä, että muutenkin vaivainen lukutaitosi palautuu vasta iltapäivällä.

        Naurettava alias tuo Pierulieksasta. Itse olet karjalaisempi kuin minä, ihan syntyperäinen: eikös mutsis ollut niitä Ruokolahden akkoja? Faija tuntematon, huonojen geenien periyttäjä.


    • Anonyymi

      Alilla ei ole enää kaikki kotona. Lopeta jo tuo nimmarien keksiminen ja palaa tähän päivään. Missä hiivatin atmosfääreissä nykyään elät? Onko unilääkkeet tehneet sinusta zombin? Todellisuus on kadonnut kokonaan.

      C

      • Anonyymi

        Totta puhut, Cee. Ali teki suuren virheen, kun päätti tuon herrasmiesketjunsa törkeään haukkumissaarnaan, vaikka olemme antaneet hänen kehuskella itseään ihan rauhassa. Ei taida liian tasainen elämä sittenkään maistua. Ehkä yksinäisyyskin painaa, mutta siihen ei aiheeton riidan kylvö sovi lääkkeeksi.

        Mitä tuohon älyttömään nimmaritehtailuun tulee, niin kenet tai minkä hän luulee tuolla 'pierulieksasta' nolaavansa? Aivan oikein. Pelkästään itsensä. Siis pierun Lieksasta.

        m


    • edson

      Armon elämäläiset

      Toivoin, että täällä joko rusennetaan persuja tai vihreitä tai kommareita, mutta ... no anteeksi saatte, sillä Ali ei keksinyt kuin huonon nimmarin, mikä "sytytti" langan ja ketjun pääaihe jäi jalkoihin. Pyrin palauttamaan ketjun uomilleen heti, kun löydän uutta ja "ihanaa" persuista

      • edson

        Ja heti löytyi

        "Toiseksi suosituin puolue on pitkään gallupeissa paalupaikkaa pitänyt perussuomalaiset, jonka suosio laski 20,1 prosentista 18,8 prosenttiin."

        Toiseksi "suosituin" hih hih heh


      • edson

        Voi aatu voi aatu. Suorastaan pettynyt liittolaiseensa.


    • edson

      Jahdista siirryttävä lahtiin. Strategia : etsi, piikitä ja hautaa

      Oppositio on vaatinut tartuntalukuja. Minä taas vaadin ehdotonta nollatoleranssia eli 0%

    • edson

      Halla kyhää epäluottamusäänestystä hallitusta vastaan.

      Hallitus toiminut vastoin lakeja, kun on sulkenut sisärajojaan. Sallinut vain suomalaisten pääsyn kotomaahansa, vaikka kaikki eu kansalaiset ovat tänne tervetulleita.

      Syväkurkkuni haastatteli Hallaa ja kun häneltä kysyttiin, miten on laita niiden pakolaisten, joilla on EU status ja jonkin EU maan kansalaisuuskin, niin ... Halla änkytti kuulemma niin voimakkaasti, ettei yhdestäkään sanasta saanut selvää. Kädet viuhtoivat ja naama oli tulipunainen.

    • Anonyymi
    • Punamaa

      Tätä ketjua kannattaa nostaa vähän tapetille, sillä senhän on selvästikin luonut ja ylläpitänyt henkilö jolla on paljon muita kansalaisia vastaan hampaankolossaan ja joka voi samanlajisilleen jakaa valistusta ja keinoja siitä miten jahdata ja maalata ihmisiä jotka eivät ajattele ihan yhtä punaisesti.
      Voi vaikka muistella Supon vaikenemista japanin punaterroristien aikana
      http://bot.fi/3awa

    • Anonyymi

      Tässä mahdollisesti mukava lehtiartikkeli persu ja ihmisjahtaajille ihan yliopistokaupungin lehdestä mikä on usein aivan asialla kuvatakseen epäonnistuneita ihmistyyppejä kuten erilaisia jahtaajia.
      Täskin oppii tai sitten ei. Kokemus kertoo että jos on pilaantunut niin ei siitä mitenkään uutta saa
      https://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Kun-mittasuhteet-katoavat/599035

    • Punamaa

      Voi kun maailmassa olisi paljon lisää niin ihania ,ja kauniitakin, ihmisiä kuin Kike Sainio.
      Meillä kaikilla olisi parempi olla ja kansalaisten asioita hoidettaisiin hellällä kädellä ja hyvällä ymmärryksellä.
      No isän sukunimi , Sainio, onkin takuu järkevästä ja suhteellisesta ajattelusta.
      Jos voisin niin äänestäisin Kikeä kaikissa vaaleissa. Presidentinvaaleissakin jos asettuisi ehdokkaaksi
      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006158460.html

    • Punamaa

      Annos aina ylistettävän punaisen kolmion henkilöhistoriaa ja mieltä innoittavaa aatetta
      http://www.tyovaenliike.fi/tyovaenliikkeen-vaiheita/alasivu-6/aatteen-puolesta-hertta-kuusinen/
      Herytta ja Isänsä, stalinistienkin isä, olisi hoitanut meidät kotiin neuvostoliiton rahalliseen ja huolehtivaan syliin. Pois tästä riistokapitalistien ja persujen tulevaisuudesta. Voi jos olisi tiennyt, niin olisi kaksinverroin enemmän neuvotellut Josefin kanssa saapumisesta haluavan Suomen kansan kimeimmän äänen tueksi.
      Vaan Josef ei osannut toimia oikein vaan lähetti ainoastaan miljoonan ukranalaijoukot lapuan lahtareilta ja huonolta kehitykseltä turvaamaan.
      Jättivät hertta ja kolleegansa meidät muutamat siittämänsä lapset yksin taistelemaan persuja ja lahtareita vastaan

    • Punamaa

      Tässä vähän musiikkia sellaisten ihmisten tuottamana, jotka ovat olleet aina jahdattuina joko adolfien tai veljensä stalineiden toimesta
      https://www.youtube.com/watch?v=O2TQ2ehSsKs
      Luojan kiitos ovat elämäntahdollaan ja älyllään aina selvinneet noista jahtaajalajeista ja nyt ovat oman valtionsa hallitsijoita demokratiassa

    • Punamaa

      Kunnon poliittisena kannanottona vielä toivoisin että meilläkin ensi vaaleissa kaikki punaiset ja vihreät ihmisvihaajat ja tyrannit jäisivät pelkään piipittävään vähemmistöön ja loppu kansa tajuaisi miten paha uhka he ovat olleet perusihmisyydelle ja perusdemokratialle

    • Waggy

      Täälähän ketjulla idiotismi on täysin jakamatonta jokainen eli lähse tulkoon ainoa osallistuja on vainoharhainen ja peruuttamaton idiootti. Varsinkin1oo vuotiaisiinn jalkapalloilijoiden nimeen valvovat vallankumouksellisetm ja mudennihmiste "hoitekijat"

    • Punamaa
    • Punamaa

      Tämän ketjun hyvä henki tarvitsee hyvät hyökkäysvoimat.
      Tästä pikkusen mallia rantakaupunkien ottamiseksi isälliseen ja aitodemokraattiseen ja tulivihreään hallintaan yhdessa Kreettasen kanssa
      https://www.youtube.com/watch?v=2l56HzxawXE

    • Punamaa

      Tänne perusstalinistien eli persujen ja stalinistien yhteisketjulle voi liittää tällaisenkin asian minkä vain atteen jalostamat saattavat ymmärtää
      https://www.youtube.com/watch?v=WDZ0UsU-2ns
      Joukkomme on enää harva mutta sitä katajaisempi

    • edson
    • Punamaa
    • Anonyymi

      Kannattaa järkevien kansalaisten palta typerästä normipolitiikasa takaisin kunnon vallankumoukselliseen toimintaa.
      Ensimmäiseksi yhteinen vene nurin ja persut jokeen uimalla pelastumaan. Jos osaa uida niin on ainakin jotain oppinut ja saattaa selvitä metsässä marjoilla ja sielnillä pois kunnon vallankumouksellisten ihmisten ihanasta maailmasta missä kaikki minkä suuri stalina hyväksyy on lähes sallittua

    • Punamaa

      Onneksi tämä aatteen palon, sen ainoan oikean aatteen palon pääkannatus ja propagointiketju on meidän uskollisten towerien johdosta pysynyt ykköspaikoilla joissa kaikki taantumulselliset kansalaiset näkevät mikä on oikea tie
      https://www.youtube.com/watch?v=rKPv8zApee0

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikäpä sopisi aatteen ja oikean tavoitteen fundamentalismin ketjulle paremmin kuin nämä ihanat ei persujen taistelulaulut
      https://www.youtube.com/watch?v=BDJda4PoFZ4
      Näitä kuunnellessa jaksaa taas mennä esson baariin persujahtiin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olisikohan tästä Zhukovista ollu apuja perseidien niistämisessä
      https://www.youtube.com/watch?v=iekSj3XfPUQ
      No ainakin jos olisi tällaiset sävelmät soimassa jäähyväisiksi perandereille
      https://www.youtube.com/watch?v=O2TQ2ehSsKs
      No onneksi meillä on kotimassa ehdottoman sinnikkäät persunniistäjät jotka eivät toivu ennenkuin viimeinen mahdollinen on niistetty, Sivussa tietysti voi sivuvahinkona mennä ihan tavallisia omilla aivoilla ajattelevia, mutta menköön. Kukas käski ajatella eri lailla.! Hä.

    • Anonyymi

      Tänään näin alhva teevee kanaalilla Kike Elomaan leikkaamassa juureksia pataan.
      Kyllä oli ihastuttava ja viisas nainen se Kike. Muisti vielä kunnon isukkansa, Keke Sainiota lämmöllä.
      Voi kun maailmassa olisi enemmäm Kikejä ja Kekejä. Kaikki olis paremmin ja maalaisillakin rauha kun saisivat porkkanansa kaupaksi

    • Punamaa
    • edson

      Uusi Suomi : "Jussi Halla-aholta uusi ulostulo PS-Nuorista: ”Perussuomalaisten tavoitteisiin ei kuulu ihmisten geeniperimän tarkkailu – Nämä ihmiset ovat väärässä puolueessa”

      Vai että väärässä seurassa?

      http://bot.fi/3bgu

    • Punamaa
    • Pierulieksasta
    • edson

      "Oikeastaan Yle voisi noudattaa julkisen palvelun velvoitettaan kutsumalla vaikkapa Ano Turtiaisen, Mauri Peltokankaan ja Jani Mäkelän studioon puhumaan sitä samaa, mitä he puhuvat jatkuvasti Twitterissä ja Facebookissa. Näin osallisiksi pääsisivät myös ne, jotka eivät seuraa sosiaalista mediaa.

      Aika moni saattaisi kysyä, että tuollaisesta öykkäröinnistäkö niille maksetaan.

      AVAINSANAT: Ano Turtiainen, George Floyd, Jani Mäkelä, Jussi Halla-aho, käytöstavat, Mauri Peltokangas, perustuslaki, rasismi, Ville Tavio"

      Minä en kysy sitä, mistä noille turvennuijille maksetaan. Kysyn sensijaan sitä, että kuka tuhka-aivo yleensä noita vesipäitä äänestää

    • edson

      Jukka Lindström :

      "Hei nainen! Haluaisitko lähteä kuntavaaleihin perussuomalaisten ehdokkaaksi? Meillä persuilla sukupuoli- ja tasa-arvo -asiat ovat selkällä pohjalla!

      Esimerkiksi jo lokakuussa 2014 puoluesihteerimme totesi Hesarissa, että:

      "Suomessa naiset ovat niin tasa-arvoisia, että he näyttävätkin miehiltä".

      Sitten elokuussa 2016 kun meiltä kyseltiin, että miksi naiset eivät äänestä meitä, me vastattiin näin:

      "Naisilla on se tunne vahva, jonka mukana mennään mieluummin tai helpommin. Me keskitymme asioihin."

      Ja nyt 2020 meidän perussuomalainen ajatuspajamme on kirkastanut viestin tähän muotoon:

      "Ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia."
      .
      .
      .
      No niin, lopetetaanpa kikkailu ja jätetään vitsailu sikseen!

      Vaikka pilke silmäkulmassa tätä kirjoitankin, tuo lainaus naisten tyranniasta on siis ihan totta.

      Juuri noin lukee perussuomalaisten isolla rummutuksella maanantaina julkaisemassa kirjassa. Kirjan julkaisusta vastaa Suomen Perusta eli perussuomalaisten think tank, eli ajatuspaja. Julkaisun perusteella tosin parempi nimitys olisi ajatusvaja tai AIVOPIERUKOTELO
      No, mistä siinä siis on kyse?

      Perussuomalaisten kustantamassa Totuus kiihottaa -kirjassa eritellään pitkälti median roolia politiikassa, mutta yksi luku on omistettu kokonaan pohtimaan naisten valta-asemaa yhteiskunnassa. Siinä luvussa mennään hyvin nopeasti ns. syvään päähän.

    • edson

      Ja tässä lisää persujen eli aivopierujen ajatuskuplista. Ja aatella, näitä kannatti vielä joku aika sitten yli 20 prossaa ns. "kansasta" Kuvaa, millainen meillä on "kansa" https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/06/12/virhearvio-ja-sensuuri/?fbclid=IwAR0T4lfRdR9m6c-pkr_lRK5UmQ_Mvx__AoJZ08txNOa5OY6QNgXiSeLTZtE

      Kun on jäänyt se kymppiluokkakin kesken ja vanhemmat ovat mitä ovat, niin jälkikasvusta tulee hyytävää ... hyytelöä. Tämä pitäisi estää, sillä vanhemmat aivopierut kuolevat kuitenkin sukupuuttoon

    • edson

      "Kun perussuomalaisten näyttävästi julkaisema Jukka Hankamäen kirja osoittautui täydelliseksi katastrofiksi, niin puolueen pasmat näyttävät menneen pahemman kerran sekaisin. A-studiossa Jussi Halla-aho kieltäytyi taas kerran irtisanoutumasta omista vanhoista teksteistään, koska se olisi hänen nöyryyttämistään. Riikka Purra sanoi jotenkin niin, että puolue ei pyrikään miellyttämään tiettyjä segmenttejä."

      No ei ihme, että kirja on katastrofi, kun koko sakki on suuri katastrofi

    • edson
    • Punamaa
    • edson

      Nuorissa on tulevaisuus hiihhihhih
      "Perussuomalaiset päätti talvella lopettaa yhteistyön Perussuomalaiset Nuoret ry:n kanssa, ja perusti uuden Perussuomalainen Nuoriso ry:n. Tällä puolue halusi osoittaa, että se ei tue nuorten fasistisia ja rasistisia kannanottoja.
      https://yle.fi/uutiset/3-11359376

      Uuteen nuorisojärjestöön siirtyi kuitenkin koko joukko fasismia ihannoivia äärioikeistolaisia. Perussuomalainen Nuoriso ry:n varapuheenjohtajana toimii Asseri Kinnunen, joka on edelleen konkurssiin hakeutuneen PS-nuorten puheenjohtaja. Kinnunen mm. ihailee avoimesti Orbanin politiikkaa ja on hiljattain ehdottanut patsasta Elias Simojoelle, joka oli fasistisen Sinimustat nuorisojärjestön puheenjohtaja sekä IKL:n kansanedustaja."

    • edson
    • Hyvä että annoit Kadotuksen äänen kuulua. Pirukin kiittää.

    • edson
    • edson

      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/06/21/odotettavissa-syva-hiljaisuus/?fbclid=IwAR1-3PA5JYyKBRcdOuj8w4UcnjxuEJvhs_f1l9i5RSb8xzPg4c4fPFSEdB4

      Ja taas pelkkää asiaa. Odotan seuraavan Uuninpankolla syntyvän jutun kiinnittävän huomiota änkyttäjän kallonmuotoon ja eihän silloin voi tulla muuta mieleen, kun että on vieraslaji. Entäs sitten nämä ylensyöneet Naurusaarilta kotoisin olevat Lunden, Mäenpää, Antikainen ja lisäksi joulupukki Koponen, joka kait joutuu joka vuosi todistamaan olevansa Suomesta.

    • edson

      Suomen Sisun puheenjohtaja: Yliopistot ja koulujärjestelmät puhdistettava, media laitettava palvelemaan kansallisia tarkoitusperiä

      Aikooko Suomi hävitä kamppailun rasismia vastaan?

      Käynnissä on kotimainen infosota jossa julkinen rasismi pyritään normalisoimaan. Kovimmillaan retoriikka viittaa sadan vuoden takaiseen sisällisotaan.

    • edson

      Jukolan Junttien metaanihöyryissä sitä vaan syntyy :

      "Facebook-päivityksessä oli kuvia terrorististen iskujen tekijöistä. Tynkkysen kirjoittamassa kuvatekstissä sanottiin muun muassa: "heitä yhdistää yksi asia: he kaikki palvelevat Allahia".

      Soikeakallo, piikille kiikutettava vieraslaji vastaa :

      "– Ehdottomasti tämä pakko on katsoa ja kääntää jokainen kivi, jotta sananvapaus voisi toteutua. Tulee sitten extramaksuja tai ei, niin tämä on pakko koeponnistaa, päättää Tynkkynen."

    • edson
    • Punamaa

      Ei olekaan aikihin muistutetu tätä edsoni sen todelliseta taipumuksesta elimkim jon unin ihailusta suomestakin missä ilman sek kummempia mietteitä taoettaisiin, jos hän saisi määrätä, kaikki joita kukaan millään perusteella epäilisi persuksi.
      Varokaa siis herättämästä tämän miehen kullessa persuajatusia eli eritavalla ajattelemista kuinnhän. >Se riittää persuksi ja samantien joutuu jyräyslistakke, >Huomastkaa kaunis ilmaus jyräys.
      Nyt esitämme tälle jrääjälle mielmusiikkiaan eli pohjoiskorealaista tappomarssia
      https://www.youtube.com/watch?v=LnR0pN8o63g

      • Punamaa

        Tämän edsonin paras kaveri ja hengenheimolainen katkeruudessa ja bvihassa onkin erät tunnetusta skin head kauounguista kotoisin oleva Eva Braun!


    • edson

      "Sv. Tässä videossa oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka nauraa kuolleille lapsille.

      Tilanne sai alkunsa, kun Sebastian Tynkkynen (ps) ilmoitti, ettei julkaise tämän rasistisista täysistuntopuheista rikosilmoituksen tehneen henkilön nimeä. Tämä on käytännössä tapa ulkoistaa oma likainen työ pyytämällä kannattajia kaivamaan nimi esiin.

      Eikä aikaakaan, kun oululainen valtuutettu Lokka kaivoi nimen esille ja julkaisi sen. Lokka ei tyytynyt tähän, vaan tämän lisäksi vielä nauroi henkilön kuolleille lapsille live-lähetyksessä.

      Näin toimii äärioikeisto. Tynkkynen ja perussuomalaiset, joiden puheenjohtaja ja europarlamentaarikko molemmat "arvostavat" Lokkaa, ovat yhtä lailla tapahtuneesta vastuussa kuin Lokka, joka nimen julkaisi tarkoituksenaan aiheuttaa ko. henkilölle haittaa.

      Lopultahan viesti kuului: näin käy, jos kritisoit persuja."

      • edson

        Lisätään pari asiaa vielä. Tuon lainauksen kirjoitti Taneli Juha Hämäläinen. Etsivät löytävät

        Lisää luettavaa Avussa, missä kirjoittaa mainio kirjoittaja Uuninpankopoika Timonen jostain ihmehiipari Jouni Kotiahosta, Keskisuomalaisen lemmikkiplogaajasta ja myös IS Hesarin tukilehtenä osaavat nuoleskella. En ihmettele ollenkaan


    • edson

      Jos saisi määrätä : "Ei olekaan aikihin muistutetu tätä edsoni sen todelliseta taipumuksesta elimkim jon unin ihailusta suomestakin missä ilman sek kummempia mietteitä taoettaisiin"

      Niin vaihtaisin väkisin kirjoittajan henk.kohtaista lääkäriä

    • edson
      • edson

        Ja lisää näistä ötököistä

        "Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jatkaa vieraslaji-puheitaan somessa. Hänen facebook-päivitystään kommentoi myös Suomen Sisun puheenjohtaja ja Perussuomalainen aktiivi Henri Hautamäki.

        Selitykset siitä että Mäenpää olisi ensimmäisen kauden edustajana kokemattomuuttaan käyttänyt istuntosalissa kyseenalaista termiä, voi nyt unohtaa. Tämä on Perussuomalaisten politiikan ydintä."


    • edson

      Ei muuta kuin mukaan, Kaiken tiedon ja kulttuurin jakaja :

      Äärioikeisto järjestää elokuussa ilmeisen natsihenkisen tilaisuuden. Tapahtumassa on puhumassa Terhi Kiemunki, joka toimi aiemmin Perussuomalaisten aktiivina Tampereella, sekä Perussuomalaisiin vahavasti kytkeytyneen Suomen Sisun aktiivi Tuukka Kuru.
      https://yle.fi/uutiset/3-9480750
      https://www.uusisuomi.fi/…/7b172647-df68-31fd-b955-099b1c78…

      Lisäksi tapahtumassa esiintyy Junes Lokka, joka on tullut tutuksi toistuvasta vihapuheestaan ja niistä seuranneista tuomioista. Lokan toimia ovat kehuneet Perussomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja MEP Laura Huhtasaari.
      https://yle.fi/uutiset/3-11179416

      Mukana on myös Ari Järviö. Hän osallistui viime talvena kohua herättäneeseen Toni Jalosen ja muiden äärioikeistolaisten järjestämään viikonloppuun, jossa tarkoituksena oli kiertää Pohjanmaata muistelemassa suomalaisen fasismin vaiheita.

    • edson

      Eipä yllätä: "Yhden kesäsunnuntain aikana persut tuotti Twitteriin 70 tviittiä joista 61 oli asiattomia, ja koko muu eduskunta tuotti yhteensä 84 tviittiä, joista yksi oli asiaton. Persut yksin siis tuottivat lähes niin paljon törkyä kuin kaikki muut tuottivat yhdessä sisältöä."

      Ota soodaa Ali, jos närästää !!!

    • edson
    • edson

      "Kun Saksaan tuli paljon pakolaisia 2015, Saksan äärioikeisto ja uusnatsit valmistautuivat elininoimaan pakolaismyönteiset poliitikot ja ottamaan vallan. Saksan poliisin äärioikeistosolu johti operaatiota.

      Suomessa äärioikeisto iski vastaanottokeskuksiin, kesäleirillä ammuttiin poliitikkojen kasvokuviin ja poliiseilla oli rasistinen facebook-ryhmä. Toimittaja Outi Popp tutkii äärioikeistolaista ekstremismiä Saksassa ja Suomessa."

      Suomessa äärioikeistoon kuuluvat kaikki persut ja suuri osa kokoomuslaisista

    • edson
    • edson
    • edson

      Huikeeta

      Risto Helin, parituksesta tuomittu ja julkisesti TÄYSIN avoimesti Vaasan uusnatsikerhon kanssa veljeilevä (muistanette, lahjoitti kerholle mm Hitler-kellon), on edelleen persuissa. Jopa niin että PS koki että hei pistetäänpä Riston kuva kuntavaaliehdokkaita kosiskelevaan mainokseen.

    • edson

      Kansanedustaja Veikko Vallin (ps) jakoi eilen sosiaalisessa mediassa kuvaa alaikäisten päiväkotilasten ryhmästä, jonka opettajista yksi oli pukeutunut muslimiasuun. Lapset ovat kuvasta tunnistettavissa.

      Vallin : "Kyllä tuo musta kaapu on pelottavan näköinen"

      Kölin alta vedetty ja hapettomassa tilassa liian kauan ollut lienee saanut Vallinin kuvan ja ehkä kehystää sen seinälleen

    • edson

      Kiitos Edson, että jatkat, sillä mietitääns nyt oikke todella joulupukki Koposenkin (perse) ehdotusta
      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/09/02/koyhien-asialla-3/?fbclid=IwAR0-qTQHvUPCns3b95rv4EKul7oTWtA1EPCyBjECa0a3eWbAvZQUWnnopYY

      Ja ai ai ai, mitä liukurointia oppositiolla eilenkin astudiossa. Ja sitten sdp:n pehmosetä pehmeästi lausuu ... voi äitee, eiks ole kanttia sanoa, mitä ajavat kokkarit kahdella kelkalla ja perseet pelkkää homesakkia. Sori home, kuulut sentään luomakuntaan.

      Kun Marin "puuttui" pääministerinä mainiten mm. UPM:n osakeannit, niin het unohdettiin, kuinka kokoomuksen toinen kelkka oli siihen myös kiinnittänyt huomiota eli osakkeenomistajille jakamisiin. Ja huom! eikös juuri pääministerille kuulu meidän sisäpolitiikkamme??? Onkohan kukaan tai mikään iso yritys kehottanut pressaa pitämään näppinsä erossa yritysten antien suhteen. Tai onko mikään ns. lehdistö tähän puuttunut? Ei ole, mutta Marin on joutunut kylläkin ns. lehdistön eli median hampaisiin.

    • edson
      • Anonyymi

        uuninpankkopoika itse tuotekehitteli blogiansa varten tarvittavat myytit. Sitten hän todistaa omat keksimänsä myytit median luomiksi harhoiksi. Aika epeli.


    • edson

      Jälleen hyvä kirjoitus

      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/09/22/whataboutismia-ja-harjausta/?fbclid=IwAR2gRGy2CIfuLKLjhkVLSX5_nohyHaCGRD953y5BLzpI65adopyAMI6l4Vo

      Kyllä menee suomalaiseen perussuomalainen whataboutismi. Ps on Purran ja muutaman muun, muunmuassa Hallan organisoima trollitehdas. Käärmeiden pesä. Surkeaa minulta se, että vertaan näitä sittisontiaisia yleensäkään mihinkään elolliseen.

      Ei tarvitse kuin katsoa eduskunnan kyselytunnilla niitä perussuomalaisten naamoja. Pelkää virnistelyä ja muka asioiden hoitoa. Hyvin organisoitua paskan puhumista, suoranaista teatteria, joka kyllä uppoaa osaan kansaa. Ei tarvitse kuin viitata siihen, että tietystä suunnasta tulee pelkkiä elintasopakolaisia, niin johan tietty osa kansasta aplodeeraa. Ei tarvitse kuinsanoa, että EU elvytys menee pelkästään italialaisille mafiosoille, ja taas nostetaan maljaa korpikuusen alla. Ja näitähän juntteja meillä riittää.

    • edson
    • edson

      Kokoomus veljeilee ja persut suorastaan valehtelevat. Siinäpä olisikin suomalaisille hyvät hallituskumppanit No kirjoittaja kyllä unohtaa Pulmunin kannattajat ja myös Saarikon selvän vastauksen, kun häneltä kysyttiin, tekisikö hallitusyhteistyötä persujen kanssa. Vastaus oli KYLLÄ. Eli on näitä muitakin perseennuolijoita, mutta että persujen perseitäkö ... huhhuh sentään, ollaan kyllä jossain alas vajottu
      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/10/08/paita-ja-peppu/?fbclid=IwAR3RysLGward0FPY2nKdp7Qd1OGSTbudc9ElOm7Szd0ZEMWEZ0DQ1MI0yo8

    • Anonyymi

      Nyt ällistelen Trumpin toimintaa, tekee kaikkensa, että Bidenin aloitus presidenttinä on mahdollisimman vaikeaa. Kukaan presidentti ei ole aiemmin ollut noin hullu ja mielenvikainen. Trumpissa ei ole herrasmiestä taalankaan vertaa. Hänellä niitä taaloja riittää, vaikka velkaakin on rutosti.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pelastusalan pimeä puoli: machokulttuuria ja seksuaalista häirintää

      Ohhoh. Kiinnostava ja todella hämmentävä artikkeli pelastuslaitosten ja ensihoidon meiningistä. Hyvä että näistä asioista puhutaan, muuten ei mikään i
      Maailman menoa
      276
      3331
    2. Sofia pääsi rakkaansa luo

      Matkustaa business luokassa. Mahtaa Sofian mollaajat olla kateellisia😄
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1720
    3. Stefu mahtavalla lomalla.

      Hyvää ruokaa ja lämmintä. Kyllä nyt kelpaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1407
    4. Miksei Suomesta viedä juuri mitään elintarvikkeita?

      Ihmettelee Madventures Rantala Hesarin kolumnissaan. On tehnyt sellaisen havainnon, että maailmalla törmää jatkuvasti pohjoismaisiin ruokiin, muttei s
      Maailman menoa
      279
      1401
    5. Kaisa Mäkäräinen antoi erikoistehtävän Jarkko-rakkaalle: "Ethän sä voi sitä asetta jättää..."

      Kaisa Mäkäräinen kutsuu Maria Veitolan Joensuun kaupungilta saadulle tontille rakennettuun upeaan hirsitaloon Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Muk
      Kotimaiset julkkisjuorut
      5
      1025
    6. Mistä se korona oikein tuli?

      Näin entisenä lappajärveläisenä ihmettelen mistä se korona noin rajusti levisi. Oliko jokin tapahtuma vai mikä?
      Lappajärvi
      94
      930
    7. PS edustaja luetteli rikollisten nimiä, Ahmed, Ali, Mohammed

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008359206.html Suvakit taas suuttui kun joku kertoi faktan ja totuuden. Häpeällistä että jotkut haluavat pe
      Maailman menoa
      236
      909
    8. Se on niin

      Että sä et anna kenenkään rakastaa sua. Tai ehkä annat, hitostako mä tiedän. Tai ehkä tiedän, koska tuntuu että tunnen sut hyvin. En välttämättä, mutt
      Ikävä
      64
      875
    9. Valtamedia valehtelee!

      Lokakuu 2021 Työskentelen sairaanhoitajana isossa sairaalassa. Koronaa on viimeisen 1.5 vuoden aikana esiintynyt osastollamme ja muilla osastoilla. T
      Maailman menoa
      207
      694
    10. Kumpi uskaltaa kertoa

      Ensin että rakastaa. Kun olet seurustellut jonkin aikaa vaikka 3 kuukautta niin kumpi sanoo ensin että rakastan sinua?
      Sinkut
      155
      687
    Aihe