Jälkipolville: Koronaepidemia Nurmijärvellä vuonna 2020 - 2030

Anonyymi

Vuoden 2020 maaliskuussa Jumalan ruoska osui Nurmijärveenkin: Hengenvaarallinen vitsaus nimeltään koronavirus saapui Nurmijärvelle. Sen tuloa osattiin odotettaa kauhulla ja sen tiedettiin olevan väistämätöntä.

Hätä oli suuri ja kaupoissa hyllyt tyhjenivät. Kaiken sekasorron keskellä seurakunnan pappi piti laumalleen lohduttavan puheen ja sanoi "Älkää pelätkö." Tästä huolimatta vitsaus niitti kansaa kuin viikate heinää. Monet menettivät läheisiään; joku menetti äitinsä, toinen jäi ilman isää ja joissakin perheessä surtiin menetettyjä lapsia.

Tiedotusvälineet lauloivat tuhoa ja tuskaa maailmalta: Esimerkiksi Italiassa kuskattiin pelkästään yhdestä kaupungista ruumiita kuorma-autokaupalla - autojono oli niin pitkä, että sen loppua ei näkynyt.

Suomi syöksyi hetkessä poikkeustilaan. Armeija jalkautui kaduille ja teitä suljettiin. Uudenmaan maakunta eristettiin muusta maasta. Rautaa vietiin rajoille ja rajat suljettiin. Päiväkodit, koulut, ravintolat, baarit, kuntosalit, liikunta- ja ulkoilupaikat määrättiin suljettavaksi. Sadat tuhannet suomalaiset menettivät työnsä ja maahan koitti ankaraakin ankarampi talouslama. Niin kuin ihmisiä myös yrityksiä kaatui valtavia määriä.

Tilapäissairaaloita pystytettiin, kaikki kynnelle kykenevät terveydenhoitoalan ihmiset valjastettiin taistelemaan ihmiskuntamme elämästä ja kuolemasta. Moni sai maksaa tästä taistelusta hengellään.

Joka päivä miljoonat toisistaan eristyksissä elävät suomalaiset kokoontuivat järkyttyneinä seuraamaan hallituksen tiedotustilaisuutta, jossa ministerit itkuisin silmin tekivät kaikkensa Isänmaamme säilyttämiseksi, vaikka tilanne ei selvästikään enää ollut pelastettavissa. Presidentikin sairastuivat yksi toisensa perään.

Kadut, tiet ja moottoritiet hiljenivät autioiksi asvalttikentiksi. Täydellinen hiljaisuus laskeutui, koska esimerkiksi Finnair lopetti lentotoimintansa lähes kokonaan. Kaikkialla oli kuoleman hiljaista. Suomalaisten hätä maailmalla kärjistyi, koska paluumahdollisuudet ruumiskasojen seasta kotimaahan loppuivat.

Viikkojen vieriessä raskaasti vitsaus levisi ja kuolleiden määrä nousi kiihtyvällä tahdilla. Krematorioiden kapasiteetti ei riittänyt ja lopulta ruumiita kipattiin valtaviin joukkohautoihin, joita vielä tänä päivänäkin koristavat muistomerkit.

Onnekkaimmat välttyivät taudilta ja selvisivät. Koronavitsaus oli lopulta ihmiskunnan kaikkien aikojen kriisi ja se toi maailmaan täysin uuden järjestyksen ja muutti elämämme lopullisesti. Sen hintaa emme koskaan saa maksetuksi. Oli aika ennen koronaepidemiaa ja sen jälkeen.

0

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        295
        4804
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3085
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        53
        2995
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1551
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1252
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1209
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        11
        1036
      8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        1011
      9. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        989
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        981
      Aihe