Alkoiko Jumalan valtakunta hallita vuonna 1914?

Vartiotorni-lehdissä oli vuonna 2014 kaksiosainen kirjoitus, jonka nimi oli "Milloin Jumalan valtakunta alkoi hallita?" Kirjoituksen ensimmäinen osa julkaistiin lokakuussa 2014 ja toinen osa marraskuussa 2014.

Kirjoitus oli laadittu niin, että Kari-niminen Jehovan todistaja käy keskustelemassa Juhani-nimisen kiinnostuneen miehen luona. He keskustelevat vuodesta 1914 ja kaikesta siihen liittyvästä.

Tämän sivun juttu käsittää 12 osaa, joista kaksi ensimmäistä on otettu suoraan Vartiotorni-lehdistä. Koska Juhani ei saanut kaikkiin kysymyksiinsä vastauksia, seuraavissa osissa esitetään lisää keskusteluja. Nämä keskustelut eivät ole Vartiotorni-lehdistä vaan ne on kirjoitettu ikään kuin jatkona avoimeksi jääneiden kysymysten takia.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1190_1914.html

4

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttua asiaa, luin pikaisesti läpi. Erinomaista työtä on artikkelien kirjoittaja tehnyt! Noinhan se menisi jos todistajat uskaltaisi oikeasti tutkia asioita.

      Entinen Jt-vanhin Eric Wilson on myös tehnyt kolmiosaisen videon 1914-aiheesta, videoissa on myös valittavissa tekstit suomeksi. Ensimmäisessä osassa tutkitaan lyhyesti ajanlaskua ja toisessa empiirisiä todisteita mutta kaikkein kiinnostavin on kolmas osa, jossa tutkitaan opin raamatullisia todisteita - vai onko niitä ylipäätään.

      Tässä linkki ensimmäiseen osaan:

      https://www.youtube.com/watch?v=BYaWgwakaVA

    • Anonyymi

      Kiintoisaa. Kiitos.

    • Hyvin kiintoisaa todellakin. Ja juuri on ilmestynyt kolmas kirjoitus aiheesta. Siinä esitetään ylitsetursuavat todisteet. Nimittäin silloin 1914 Pariisin yliopiston tutkia Jean Pierren totesi huomattavaa suolikaasun päästelyn lisääntymistä Pariisin eläintarhan paviaaneilla. Tämä käy hämmästyttävän hyvin yhteen taze russelin, ruthervoordtin ja paavalin ennustusten kanssa. He nimittäin ennustivat, että todellakin juuri ennen maailmanloppua kyseisten karvaisten luontokappaleiden suhnaaminen kiihtyy kiihtymistään.

    • Anonyymi

      Jumalan valtakunta Danielin kirjan mukaan alkaa hallita aina kun yksi kuningas heittää kolme muuta kuningasta syrjään, alkaa suojella Korkeimman pyhiä ja otta lain ja ajat (lauantai-sunnuntai sapatti) käsiinsä. Tämä on tapahtunut useita kertoja maailmanhistoriassa ja tapahtuu syklisesti uudelleen todennäköisesti.

      Yksi tuollainen kolme kuningasta syrjäyttänyt oli Apostoli Paavali noin 74 jKr. Danielin kirjan mukaan Jumalan valtakunta tulee kun 1715 vuotta on kulunut syrjäyttämisestä. eli se TULI 1789 Ranskan vallankumouksena.
      Myös Konstantinus Suuri oli Kuningas joka syrjäytti kolme muuta kuningasta 313 jKr ja hänestäkin lasketaan 1715 vutta ja alkaa Jumalan valtakunta jälleen. Eli vuonna 2028 jKr.
      On muitakin vuosia esim. Konstanzin kirkolliskouksessa vai oliko se joku muu kirkolliskokous 1417 jKr tienoilla. Silloin syrjäytettiin KOLME PAAVIA. Eli kun kuluu tuosta 1715 vuotta alkaa jälleen Jumalan valtakunta. jne.

      1914 on ilmeinen väärä laskelma, mutta se ajaa tarkoituksensa ja joka tapauksessa se on sopivasti välillä 1789 ja 2028 joten ehkä Jehovan todistajat tahtoivat vain saada palkkansa ja tehdä työtä Jumalan valtakunnan hyväksi oman kykynsä mukaan. Tuo 1914 on melko tarkoin PUOLESSAVÄLISSÄ kahden eri Jumalan valtakunnan syntymisen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1359
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe