Tämä kevät on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa

Viimeksi koin tällaisen tunteen nuorempana. Tämä ihastumisen tunne on ollut kuin huumetta minulle. Olen laihtunut, nukkunut liian vähän, tuntuu kuin olisin nuorentunut. Silmäni sädehtivät rakkautta, huomaan, että muutkin huomaavat sen minusta.
Kävelen kuin pilvissä olisin. Olen pitkän masennusjakson jälkeen alkanut rakastaa ja välittää enemmän myös itsestäni. Huomaan, että olen hyvä ihminen. Sinulla on ollut hyvä vaikutus minuun. Kiitos siitä.
Uskon jumalaan ja uskon, että mikään ei tapahdu sattumalta tässä maailmassa, vaan kaikella on tarkoitus. Me emme tavanneet sattumalta. Kaikki mitä sinusta tiedän on vähän, sinä tiedät jo nyt minusta enemmän, mitä minä tiedän sinusta. Kaipaan sinua, haluaisin niin kovasti nähdä sinua, halata sinua, silittää hellästi hiuksiasi ja jos vain suinkin sallisit, suudella sinua.
M>N
50<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Jaa!

Miks vaan tää kevät???


Olet ollut täällä vinkumassa jo 10 vuotta!

Äänestä

Hienoa:) Tämähän on pyrkimys. Kiitos.

Äänestä

Ihanasti kirjoitettu, kenelle onkaan, osaisipa sitä itsekin ilmaista tunteitaan tuolla tavalla ja noin kauniisti :( piristi päivää joka tapauksessa, onnea matkaan sulle ja toivottavasti pystyt sanomaan tämän hänelle kenelle tarkoitit myös oikeassa elämässä

Äänestä
  • Kiitos kauniista sanoistasi.
    Onnea myös sinun matkallesi!

    Äänestä

Missä te tapasitte tai missä te näette?

Äänestä
  • En voi kertoa tarkkaa paikkaa, henkilö itse tunnistaa kyllä minut, jos lukee tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En voi kertoa tarkkaa paikkaa, henkilö itse tunnistaa kyllä minut, jos lukee tämän.

    Sanon tästä sivusta, että tuo luottamuksesi siihen, että hän tunnistaa, ei ole realistista. Ellei hän ole ajatustenlukija. Kirjoitat lähinnä tunteistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanon tästä sivusta, että tuo luottamuksesi siihen, että hän tunnistaa, ei ole realistista. Ellei hän ole ajatustenlukija. Kirjoitat lähinnä tunteistasi.

    Kyllä hän tunnistaa, usko pois, meillä on vahva yhteys toisiimme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanon tästä sivusta, että tuo luottamuksesi siihen, että hän tunnistaa, ei ole realistista. Ellei hän ole ajatustenlukija. Kirjoitat lähinnä tunteistasi.

    Entäs nyt? Tapio 43v, Kangasala.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs nyt? Tapio 43v, Kangasala.

    Miten olisi etu ja sukunimi ja puh.numero? Riitäisikö se :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs nyt? Tapio 43v, Kangasala.

    Älkää vain luulko että tämä henkilö olisi kirjoittanut aloituksen. Ei todellakaan ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs nyt? Tapio 43v, Kangasala.

    tuosta voisi jo ihastuksensa joku tunnistaa, kyllä :D

    Äänestä

Onko viime näkemästä aikaa?

Äänestä
  • On, liian kauan, viime vuoden loppupuolella.

    Äänestä

Kelle tämä??

Äänestä
  • Aika vittumaista viestintää yli 10 vuoden koettelemusten jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika vittumaista viestintää yli 10 vuoden koettelemusten jälkeen?

    Et ole oikea henkilö, tämä aloitus ei ole sinulle.

    Äänestä

Tälläinen viesti olisi ihanaa saada häneltä. Että ikävä olisikin molemminpuoleista. Olisi melkoista löytää toisemme tälläisenä aikana.

Äänestä

Itse en jumalaan usko, olen vähän sellainen "uskon että jossain on jotain" tyyppi. Uskon kuitenkin että kaikella on jokin tarkoitus, ja niin myös sillä että tavattiin. Joskus pitää vaan luottaa että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, ja mä luotan, että nähdään vielä.

Äänestä
  • Kiitos kauniista ajatuksestasi.

    Äänestä

Vähän Sama tunne eräästä ihmisestä mutta mikä sua pidättelee? Mulla on hyvät syyt siihen miksi mikään ei etene
Toivon sinulle ja hänelle pelkkää hyvää toivottavasti saatte toisenne oli kaunis kirjoitus

Äänestä
  • Kiitos paljon, toivotaan näin.

    Äänestä

Asutte ilmeisesti eri paikkakunnilla, vai miksi ette ole nähneet?

Äänestä
  • Asumme samassa kaupungissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asumme samassa kaupungissa.

    Missä päin Suomea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asumme samassa kaupungissa.

    Jos asutte samassa kaupungissa, mikä on estänyt näkemisen näin pitkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä päin Suomea?

    Etelä-suomessa.

    Äänestä

Nuorempana? Minkä ikäinen olet nyt, jos saan kysyä?

Äänestä
  • En mikään ikäloppu vieläkään.

    Äänestä

Olet jättänyt vastaamatta aika moneen hyvään kysymykseen. Pelottaako kuitenkin, mitä kävisi, jos hän oikeasti tunnistaisikin sinut?

Äänestä
  • Tässä on niin paljon asioita, joita en voi tänne suoraan kirjoittaa. En pelkää mitään ”paljastumista” mutta en myöskään voi kertoa kaikkea. Tämä on meidän välinen asia.

    Äänestä

Sanoiain, että noin tunteiden alussa kuin ap voi olla ihan kivaa.

Äänestä
  • Voi sanoa, että jos lähettäisin tuon alun viestin hänelle jota kaipaan, tulisi hän hulluksi. Enkä ole varma, haluaisinko sitä hänelle.

    Äänestä

Oletteko yhteyksissä vielä, vai ettekö ole olleet missään tekemisissä viime näkemän jälkeen?

Äänestä
  • Olemme yhteyksissä, mutta emme ole nähneet viime vuoden jälkeen.

    Äänestä

Tuollaisten tunteiden kokeminen, mitä aloittajalla on ollut tekee elämästä elämisen arvoisen.

Äänestä

Miksi tämä kevät oli sitä rakkauden aikaa, jos näitte viimeksi viime vuoden puolella?

Äänestä
  • Siksi, koska hän ilmaantui elämääni uudestaan tänä keväänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi, koska hän ilmaantui elämääni uudestaan tänä keväänä.

    Miten olette läsnä toistenne elämissä, jos ette näe kuin harvoin? Kuitenkin asutte samassa kaupungissa?

    Äänestä

Niin huomaa minustakin.. kaikki aikanaan.. eikp vain?

Äänestä
  • Toivotaan niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan niin.

    Haluan ottaa etäisyyttä todella rumien kirjoitusten takia. En halua sellaista lähelleni.
    Ajoittainen, mutta päivittäinen sekavuusolotila viittaa pahaan aineidenkäyttöön. Olet kai jo niin tottunut siihen. Et myöskään halua eroon sellaisesta. Ymmärtänet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluan ottaa etäisyyttä todella rumien kirjoitusten takia. En halua sellaista lähelleni.
    Ajoittainen, mutta päivittäinen sekavuusolotila viittaa pahaan aineidenkäyttöön. Olet kai jo niin tottunut siihen. Et myöskään halua eroon sellaisesta. Ymmärtänet.

    Et ole oikea henkilö.

    Äänestä

Mukava teksti. Miksi ette ole yhteyksissä enemmän?

Äänestä
  • Kiitos.Haluaisin olla, mutta joudun pitämään välimatkaa, ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

Ehkä välillämme ei olekaan mitään, sekin on ihan mahdollista.

Äänestä
  • Ottakaa selvää suoraan ihmiseltä tai niin kovat tunnisteet, että saatte selvyyden. Surullista miettiä noin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottakaa selvää suoraan ihmiseltä tai niin kovat tunnisteet, että saatte selvyyden. Surullista miettiä noin.

    Ei se ole aina niin yksinkertaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole aina niin yksinkertaista.

    Jos välität hänestä puoliksikaan niin paljon kuin miltä aloitus kuulostaa, ja kaiken lisäksi asutte samassa kaupungissa ja olette vielä yhteyksissä, en näe mitään syytä mikset vain kertoisi tunteistasi. Ei tuollaisen pitäminen sisällään ole tervettä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole aina niin yksinkertaista.

    Se on erittäin yksinkertaista, mistä tiiät mitä siitä vois tulla. Ei se ota jos ei annakkaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viimeksi koin tällaisen tunteen nuorempana. Tämä ihastumisen tunne on ollut kuin huumetta minulle. Olen laihtunut, nukkunut liian vähän, tuntuu kuin olisin nuorentunut. Silmäni sädehtivät rakkautta, huomaan, että muutkin huomaavat sen minusta.
Kävelen kuin pilvissä olisin. Olen pitkän masennusjakson jälkeen alkanut rakastaa ja välittää enemmän myös itsestäni. Huomaan, että olen hyvä ihminen. Sinulla on ollut hyvä vaikutus minuun. Kiitos siitä.
Uskon jumalaan ja uskon, että mikään ei tapahdu sattumalta tässä maailmassa, vaan kaikella on tarkoitus. Me emme tavanneet sattumalta. Kaikki mitä sinusta tiedän on vähän, sinä tiedät jo nyt minusta enemmän, mitä minä tiedän sinusta. Kaipaan sinua, haluaisin niin kovasti nähdä sinua, halata sinua, silittää hellästi hiuksiasi ja jos vain suinkin sallisit, suudella sinua.
M>N

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu