Marinin johdolla tapahtui erittäin vakava ja valitettava johtamisvirhe, kun lentoasemalta pääsi lähtemään eteenpäin pahoilta epidemia-alueilta palaavia suomalaisia. He eivät saaneet mitään tietoa eristämisestään ja he saattoivat suoraan kävellä lähimpään kauppaan tai joukkokuljetusvälineeseen.
Tätä ennen jo kriisin alkuvaiheessa Marinin johdolla ei lopetettu lentoja ajoissa Suomen ja Italian välillä, jolloin jo silloin vahvalta korona-alueelta pääsi tautia kulkeutumaan paljon Suomeen.
Marinin kriisijohtamisen strategia on tämä:
Valtioneuvosto päättää linjauksista, joiden toteuttaminen ja toimeenpano on asiasta vastaavien ministeriöiden, virastojen ja virkamiesten vastuulla.
Marin on myös selväsanaisesti kieltäytynyt ottamasta oppia virheistään eli ei halua muuttaa johtamistapaansa.
"Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteet. Kriisissä tehdään päätöksiä ja toimitaan sen tiedon pohjalta, joka on käytettävissä. Hallinnon tehtävä on toimeenpanna linjaukset”
Marin on sittemmin sanonut täydentävänsä nykyistä toimintamalliaan. Liekö se salaisuus miten, koska tässä kohdin ei avoimuus ainakaan ole toteutunut.
P.S. Presidentin valtaoikeuksien kaventaminen ei välttämättä ole ollut onnistunut valinta. Nyt juuri tässä tilanteessa esimerkiksi ei päästä hyödyntämään sitä kokemusta ja osaamista, mikä tasavallan presidentillä tiedetään olevan. Ja tämä jos mikä olisi kyllä nyt Suomen etu.
Ja jos ajatellaan vaikkapa surkuhupaisaa vuosien sotekompurointia, olisi siinäkin prosessissa tasavallan presidentin kokoava voima mahdollisesti johtanut parempaan tulokseen kuin mitä on nähty.
Ja onhan se myös niin, että pääministeri voi keikahtaa vallasta yllättävänkin nopeasti, kun taas presidentti edustaa varmempaa ja pitempää pysyvyyttä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Liian ylimielinen asenne osuu yleensä omaan nilkkaan niin kuin kävi tämän koronakriisinkin alussa kun Marin en kuunnellut ketään vaan luuli että kaikki viisaus on hänen omassa päässä ja hallituksessa.
Marinhan sanoi että jätetään nämä spektaakkelimaiset toimet muille! No ei mennyt kuin pari päivää niin johan alkoi spektaakkelit täälläkin.
Nyt Niinistö esittää asiantuntijaryhmän perustamista, mitä tekee Marin - TAAS ylimielinen suhtautuminen MUIDEN esittämiin ajatuksiin! Kaiken lisäksi hallitushan korostaa asiantuntijoiden näkemystä (THL), no ehdotus taisi tulla "väärältä" taholta.
Ei hyvältä näytä jos asenne on "minä itse" tyylinen, varsinkaan kun kyseessä on henkilö jolla nyt ei sitä kokemusta/näkemystä/tietoa jne. ole vielä kertynyt kovinkaan paljon!