Maapallo on harvinaisuus maailmankaikkeudessa. Maapalloa ja sen ihmisiä, luontoa, elinympäristöjä ja lajeja tulee suojella.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Tästä ei varmaan kukaan ole eri mieltä. Siitä, miltä luontoa pitää suojella ja miten, voidaan keskustella.
Suurin ongelma on ihminen ja erityisesti kaupungit, joiden alta ihminen on tuhonnut luonnon totaalisesti. Maaseudulla luonto on paljon paremmin säilynyt. Siellä ihmiset elävät luonnossa ja kunnioittavat ympäristöään.- Anonyymi
Ihmisen maailmanlaajuisesti aiheuttama tuho ei suinkaan koske vain kaupunkien alueita! Kaupunkien pinta-ala maapallon alasta on vielä häviävän pieni, mutta kun tälle sapiensille mikään ei tunnu riittävän! Kaupunkien ympäriltä luonto tuhotaan ihan yhtä lailla!!
Amazonian sademetsät poltetaan ja raivataan kultakaivosten ja karjalaidunten nimissä loppuun. Brasilian idioottipresidentti kärkijoukoissa kehottaa valtaamaan alkuperäisten heimojen asuinalueita valtion kansantuotteen kasvattamiseksi!!!
Tuollaisten idioottien vuoksi ihmiskunta on tekemässä Paasilinnan kuvailemaa hurmaavaa Joukkoitsemurhaa. Mutta ollaan iloisia, meistä kuitenkin on hyötyä joillekin: rotat, hyeenat ja skorpionit ym. alemman tason ajattelijat saavat meistä vuosikausiksi hyvää purtavaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen maailmanlaajuisesti aiheuttama tuho ei suinkaan koske vain kaupunkien alueita! Kaupunkien pinta-ala maapallon alasta on vielä häviävän pieni, mutta kun tälle sapiensille mikään ei tunnu riittävän! Kaupunkien ympäriltä luonto tuhotaan ihan yhtä lailla!!
Amazonian sademetsät poltetaan ja raivataan kultakaivosten ja karjalaidunten nimissä loppuun. Brasilian idioottipresidentti kärkijoukoissa kehottaa valtaamaan alkuperäisten heimojen asuinalueita valtion kansantuotteen kasvattamiseksi!!!
Tuollaisten idioottien vuoksi ihmiskunta on tekemässä Paasilinnan kuvailemaa hurmaavaa Joukkoitsemurhaa. Mutta ollaan iloisia, meistä kuitenkin on hyötyä joillekin: rotat, hyeenat ja skorpionit ym. alemman tason ajattelijat saavat meistä vuosikausiksi hyvää purtavaa!Brasiliassa metsien polttamisessa oli kyse ymmärtääkseni kaskeamisesta, jota siellä on harrastettu iät ja ajat... Kaskiviljelyllä on suomalaisetkin aikanaan ruokittu. Ongelma on suurin siellä, missä väestön tiheys on suurinta. Suomen oloissa tilanne on selkeästi pahin kaupungeissa, joissa ihminen on tuhonnut melkein kaiken alkuperäisen ympäriltään.
Maaseutu tuhoutuu sekin kaupunkilaisten ruokkimiseksi ja kaupunkilaisten energian tarpeen tyydyttämiseksi. Valitettavasti näin, vaikka tiedän, että kaupunkilaiset suurella määrällään tulevat tätä ajatusta kritisoimaan.
Itsekin olen kaupunkilainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brasiliassa metsien polttamisessa oli kyse ymmärtääkseni kaskeamisesta, jota siellä on harrastettu iät ja ajat... Kaskiviljelyllä on suomalaisetkin aikanaan ruokittu. Ongelma on suurin siellä, missä väestön tiheys on suurinta. Suomen oloissa tilanne on selkeästi pahin kaupungeissa, joissa ihminen on tuhonnut melkein kaiken alkuperäisen ympäriltään.
Maaseutu tuhoutuu sekin kaupunkilaisten ruokkimiseksi ja kaupunkilaisten energian tarpeen tyydyttämiseksi. Valitettavasti näin, vaikka tiedän, että kaupunkilaiset suurella määrällään tulevat tätä ajatusta kritisoimaan.
Itsekin olen kaupunkilainenEi tämä Brasilian metsien poltto nyt ihan kaskiviljelyä ole. Taidetaan tehdä tilaa vähän suurempien yritysten tuottojen lisäämiseksi. Bambuöljystä saa viljelijät rahaa ja Yritykset juuri sitä voittoa, jota tarvitaan elintason parantamiseksi.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä Brasilian metsien poltto nyt ihan kaskiviljelyä ole. Taidetaan tehdä tilaa vähän suurempien yritysten tuottojen lisäämiseksi. Bambuöljystä saa viljelijät rahaa ja Yritykset juuri sitä voittoa, jota tarvitaan elintason parantamiseksi.
Suuryritykset ovat kaapanneet vallan
Talouskasvu ei saa olla enää korkein arvo- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä Brasilian metsien poltto nyt ihan kaskiviljelyä ole. Taidetaan tehdä tilaa vähän suurempien yritysten tuottojen lisäämiseksi. Bambuöljystä saa viljelijät rahaa ja Yritykset juuri sitä voittoa, jota tarvitaan elintason parantamiseksi.
Neste sitten tekee biodieseliä palmuöljystä suomalaisten ilmastohörhöjen iloksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neste sitten tekee biodieseliä palmuöljystä suomalaisten ilmastohörhöjen iloksi
Mitä tarkoitat "ilmastohörhöllä"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052019
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481166Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1731065- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77727Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.337667- 26651
