Jokohan ne Korona-kirjeet koteihin pian saapuu?

Muistelisin että jo pari viikkoa sitten puhuttiin että valtiovalta lähettää kaikkiin kotitalouksiin jonkin Korona-tietopaketin, tai ainakin jonkunlaisen kirjeen. Ei ole näkynyt vielä mitään, hoidetaanko tämäkin asia lopulta etänä, että lukekaa THL:n sivuilta?

Etenkin odottelin sitä hengityssuojainta, että sellainen olisi mukana kirjeessä.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ne korona-kirjeet on kyllä tulossa. Kovin paljon uutta kerrottavaa ei juuri nyt ole. Mutta pääministeri Sanna Marin ja THL:n Mika Salminen molemmat vakuuttavat, että tästäkin kyllä selvitään.

Siksi kirjeessä on kotien pöydälle asetettavaksi rauhoittavat, hyvälaatuiset A5-kokoa olevat valokuvat Sannasta ja Mikasta.

Äänestä
  • kriisin jälkeen tulee yhteenveto jos toiminta etenee samaan malliin , itsekin olen odotellut koska melkeinpä ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa mainittiin . Vanhukset ollut sisätiloissa ja kohta ruvetaan soittelemaan ja kyselemään kuis menee ja onko ruokaa .

    Äänestä

Ei kai sellaista ole luvattukaan lähettää.

Äänestä

Mitä sä sillä hengityssuojalla tekisit, koska et kuitenkaan osaa käyttää sitä oikein?

Äänestä
  • Tarkoitus olikin, että koko perhe käyttää sitä kirjeestä saatava hengityssuojaa. Ainakin nuoremmat varmaan osaavat käyttää sitä oikein, vaikka me vanhemmat ehkä ei niin osatakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitus olikin, että koko perhe käyttää sitä kirjeestä saatava hengityssuojaa. Ainakin nuoremmat varmaan osaavat käyttää sitä oikein, vaikka me vanhemmat ehkä ei niin osatakaan.

    Ainakaan meillä päin yksi mummeli ei osaa. Ei osaa, vaikka sille kuinka neuvoo. Uskoisin, ettei nuoremmatkaan, vaikka niille antaa käyttöohjeet osaa käyttää hengityssuojainta oikein. Ei ainakaan viruksen torjuntaan tarkoitettuja.

    Äänestä

Kirjeessä lukee edessä: TÄMÄ ON KOEKORONA (ANTHRAX) avaa kirjekuori omalla vastuulla.

Äänestä
  • Pernarutto pöllähtää naamalle. Uusi Maailmanhallitus perustetaan.

    Äänestä

Tietoa on kyllä saatu netin, radion ja töllön kautta niin paljon että en mistään koronakirjeestä enää kiinnostu. Täytyy olla perunakellarityyppi jos ei ole päässyt mukaan koronavalistukseen aiemminkin.

Äänestä

Ainakin britit meinaavat vielä lähettää jonkin korona-tietopaketin koteihin.
https://urly.fi/1xC0

Onhan noillakin BBC olemassa, mutta silti kirjeitse vielä kerrotaan jotakin.

Äänestä

1.4.2020+Iltapäivälehdissä+kerrotaan+eläkkeitten+leikkauksesta!Yli+2000+euroa+ylimenevältä+osalta+maksetaan+1.6.+alkaen+vain+50%.+Tämä+eläkkeitten+leikkaus+on+tarpeen+nyt+kriisiaikana+taloudellisen+tilanteen+vuoksi.Takaisinmaksu+kriisitilanteen+ratkettua+arviolta+vuoden+päästä+osasuorituksina+kolmen+vuoden+ajanjaksolla.

Äänestä

Nyt tuli täyttä paskaa postiluukusta. Kirje, mikä ei avannut yhtään sen enempää mihinkään suuntaan. Tuhlattu mahdollisuus ja täysin tuhlattu eurot, jotta joku mulkvisti pystyy käärimään summan taskuunsa korona aikana printtauksilla.

Ei mitään tietoa, mitkä suojaimet toimii, pystyykö alkoholi tappamaan, onko missä virallista tietoa leviämisestä. Helvetti paperilla ei voi edes persettään pyyhkiä kun oikein hienolla kiiltoprintillä tehty versio.

Kehtaisko joku laittaa pienen tutkimuksen käyttöön jostain sisäpiirikaupoista tai muuta vastaavaa koska samaiset ohjeet on perus flunssassa kanssa aikalailla.

Copypastella revitty postiluukun kulutin... Teen valituksen kun postilaatikon saranat kului turhaan taas kerran. Hienoa kuitenkin että oikein asiantuntijat luoneet muutaman virallisen paperinpalasen, jotta saadaan statistiikassa näkymään:" kyllä me autettiin kanssa..."

Pyhä vitun Jysäys

Äänestä

Suomen Posti hoitaa asiaa. Mukana iloinen joulutervehdys.

Äänestä

Turhaan menee nekin miljoonat jotka tuohon käytetään eiköhän kaikki jo tiedä koronasta jopa Thl

Äänestä

> Ei mitään tietoa, mitkä suojaimet toimii, pystyykö alkoholi
> tappamaan, onko missä virallista tietoa leviämisestä.

Kirje tuli tännekin mainosjakelun mukana, sunnuntaina 5.4. päivämäärällä.
https://imgur.com/a/RTM1vmI

Ei ollut kerrottavana mitään tietoa hengityssuojaimien käytöstä tai arviota siitä, milloin näitä ylipäätään saataisiin kauppoihin Suomessa.

Kyse on paperipohjaisista keveistä, yksinkertaisista suodattimista. Niitähän olisi jo voinut tilata ja joltakin Euran Paperilta tai muulta pienvalmistajalta. Koneet hakkaisivat uusia suojaimia 30.000 kpl päivävauhtia.

Äänestä

Unohda hengityssuojaimet. Ei niitä osaa käyttää kuin korkeintaan tehohoito-osastojen ammattilaiset.

Äänestä
  • Ja lisäksi 1.3 miljardia kiinalaista. Koreasta vielä 70 miljoonaa lisää.

    Molemmat maat vakuuttavat, että yksinkertaisella pisararoiskesuojauksen -periaatetella toimivasta paperimaskista on koronan taltuttamisessa oikeasti apua.

    Äänestä

No tätä kirjettä ei kannattanut ainakaan henkeä pidätellen odotella. Eihän tässä ole osattu kertoa juuri mitään käyttökelpoista tietoa.

Arabiat, pakkoruotsi, somalit ja svahilin-kielet oli kaikki huomioitu. Heilelkö tästä on jotakin hyötyä?

Siia suomenkieltä osaamattomille rannikon hurreille ja arabeille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistelisin että jo pari viikkoa sitten puhuttiin että valtiovalta lähettää kaikkiin kotitalouksiin jonkin Korona-tietopaketin, tai ainakin jonkunlaisen kirjeen. Ei ole näkynyt vielä mitään, hoidetaanko tämäkin asia lopulta etänä, että lukekaa THL:n sivuilta?

Etenkin odottelin sitä hengityssuojainta, että sellainen olisi mukana kirjeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu