Marin kiitti Niinistöä arvojohtajuudesta
Myös presidentti Sauli Niinistö on kehottanut hallitusta vahvistamaan päätöksiä edeltävää ennakkotyötä. Niinistö totesi viime viikon torstaina keskeisille ministereille lähettämässään viestissä, että jo päätöksiä tehtäessä pitäisi tietää, mihin käytännön toimiin koneisto ryhtyy.
STT kysyi tiedotustilaisuudessa, mikä rooli Niinistön kehotuksella oli siinä, että koronakriisin johtamiseen tehtiin muutoksia. Marinin mukaan keskusteluyhteys niin presidenttiin kuin eduskuntaan on ollut hyvä. Presidentti on ollut hänen mukaansa ”erittäin hyvä yhteistyökumppani”.
– Tasavallan presidentti on arvokkaalla tavalla vedonnut suomalaisiin ja osoittanut arvojohtajuutta siinä, että kaikki näitä kehotuksia ja suosituksia noudattaisivat. Tämä ei ole asia, jonka hallitus voi yksin hoitaa. Tämä virus ei ole asia, jonka hallitus voi yksin hoitaa, Marin sanoi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.