Yritysten päätökset ei ole presidentin asia

Nyt kyllä Niinistön osakkeet romahtivat meikäläisen silmissä.
Miksi hänen pitää ottaa kantaa siihen, maksavatko yritykset osinkoa?
Aika on vaikea kaikille, mutta presidentin pitäisi miettiä mitä hänen puheensa voivat saada aikaan.
Osinko maksetaan edellisen vuoden tuloksesta, jos jokin yritys katsoo että osinko voidaan maksaa, on se sitten ko. yrityksen oma asia.
Presidentin palkalla ja tulevalla eläkkeellä ei tarvitse huolehtia toimeentulosta, mutta kerron tässä miten asia voi koskettaa tavallisia kansalaisia.
Oma tarinani menee näin. Olin aikoinani arvostettu hyväpalkkainen ammattimies. Sitten kun eläkeikä lähestyi, ikään kuin olisi ollut työnantajan ja tulevan eläkkeenmaksajan yhteinen sopimus, sain potkut työpaikastani. Työttömyysvuosia muutama, sitten eläkkeelle, joka romahti työttömyyden ansiosta. Usein kuulee väitettävän että työttömyys ei vaikuta asiaan, mutta sillä oli dramaattisen suuri vaikutus työuran loppuaikoina.
Nyt sitten ollaan mitättömällä eläkkeellä, joka on reilusti alle suomalaisten keskieläkkeen.
Miten voi käydä näin ennen niin hyväpalkkaiselle ammattimiehelle?
Silloin kun jäin työttömäksi, entinen kateellinen esimieheni ehti jo riemuita, että nyt tuo kaveri romahtaa. Oli nimittäin tullut hankituksi omakotitalo ynnä vähän muuta. Vaan toisin kävi.
Miten tämä liittyy osinkoihin? Siten että myös koko elämämme ajan olemme vaimoni kanssa säästäneet. Sitten hankimme osakkeita, jotka valittu lähinnä siten, että niitä pidetään kauan ja saadaan osinkoja jotka auttavat talouttamme huonojen eläkkeiden lisäksi. Vaimollani on sama tarina työuran suhteen kuin minulla.
Toisin sanoen osingot ovat tärkeä tulonlähde meille, maksamme niistä reilusti veroa kuten kaikesta muustakin ja tästä omakotitalosta. Emme pystyisi pitämään taloamme ja asemaamme yhteiskunnassa, jos emme olisi säästäneet, ja nyt sitten saamme niitä osinkotuloja.
Eikö säästäminen ja oman talouden kunnossa pitäminen ole aivan oikein?
Minun mielipiteeni on se että presidentti on tehnyt väärin tässä asiassa. En tule enää arvostamaan häntä.
16114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä.

Äänestä

Ei tod

Äänestä

Pasi osingoille.

Äänestä
  • Pienistä I vaikutus.

    Äänestä

Onhan se tulon isä

Äänestä

Kuusi krtaa on puhe pidettävä.

Äänestä

Huoli on kannettava.

Äänestä
  • Kiitollisuudella tuesta.

    Äänestä

Kevyttä ylapilvee.

Äänestä

Autereinen tulevaisuus.

Äänestä

Hauki on turva.

Äänestä

Kulje kiireessä

Äänestä

Tule illalla teelle.

Äänestä

Sale on aa a puolella.

Äänestä

On toi kokoomus aika kyvytön puolue, kun sieltä ei ole tullut ainoatakaan valtiomiestä tai talousasioita tuntevaa Juho Kusti Paasikiven jälkeen.

Äänestä

Kuka on niin sanonut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kyllä Niinistön osakkeet romahtivat meikäläisen silmissä.
Miksi hänen pitää ottaa kantaa siihen, maksavatko yritykset osinkoa?
Aika on vaikea kaikille, mutta presidentin pitäisi miettiä mitä hänen puheensa voivat saada aikaan.
Osinko maksetaan edellisen vuoden tuloksesta, jos jokin yritys katsoo että osinko voidaan maksaa, on se sitten ko. yrityksen oma asia.
Presidentin palkalla ja tulevalla eläkkeellä ei tarvitse huolehtia toimeentulosta, mutta kerron tässä miten asia voi koskettaa tavallisia kansalaisia.
Oma tarinani menee näin. Olin aikoinani arvostettu hyväpalkkainen ammattimies. Sitten kun eläkeikä lähestyi, ikään kuin olisi ollut työnantajan ja tulevan eläkkeenmaksajan yhteinen sopimus, sain potkut työpaikastani. Työttömyysvuosia muutama, sitten eläkkeelle, joka romahti työttömyyden ansiosta. Usein kuulee väitettävän että työttömyys ei vaikuta asiaan, mutta sillä oli dramaattisen suuri vaikutus työuran loppuaikoina.
Nyt sitten ollaan mitättömällä eläkkeellä, joka on reilusti alle suomalaisten keskieläkkeen.
Miten voi käydä näin ennen niin hyväpalkkaiselle ammattimiehelle?
Silloin kun jäin työttömäksi, entinen kateellinen esimieheni ehti jo riemuita, että nyt tuo kaveri romahtaa. Oli nimittäin tullut hankituksi omakotitalo ynnä vähän muuta. Vaan toisin kävi.
Miten tämä liittyy osinkoihin? Siten että myös koko elämämme ajan olemme vaimoni kanssa säästäneet. Sitten hankimme osakkeita, jotka valittu lähinnä siten, että niitä pidetään kauan ja saadaan osinkoja jotka auttavat talouttamme huonojen eläkkeiden lisäksi. Vaimollani on sama tarina työuran suhteen kuin minulla.
Toisin sanoen osingot ovat tärkeä tulonlähde meille, maksamme niistä reilusti veroa kuten kaikesta muustakin ja tästä omakotitalosta. Emme pystyisi pitämään taloamme ja asemaamme yhteiskunnassa, jos emme olisi säästäneet, ja nyt sitten saamme niitä osinkotuloja.
Eikö säästäminen ja oman talouden kunnossa pitäminen ole aivan oikein?
Minun mielipiteeni on se että presidentti on tehnyt väärin tässä asiassa. En tule enää arvostamaan häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu