Kahdeksan maturaiskaajan tuomiot ovat vahvistettu.

Tuossa juuri erään herran linkki asiasta poistettiin vaikka se oli valtamedian uutisointia.
Syynä kai ylläpidon mielestä oli se että aihetta oli käsitelty aiemmin!

Kyse oli näiden kahdeksan miehen toistuvista raiskauksista tekohetkellä 12- 13 vuotiaaseen lapseen.
Tekijät saivat pieniä vankeustuomiota.

Oulussa pieni tyttö teki itsemurhan toistuvien raiskauksien uhrina. Uskon että kyseessä oli sama lapsi. Hän ei voinut elää koska koko yhteisö tiesi juuri HÄNEN olleen uhrina.

Tämä hiljentää ja asettaa tekijöiden "tuomiot" uuteen valoon.
Katson että kyseessä on murha.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Murha ei vanhene koskaan ja murhaajia pitää rangaista MAHDOLLISIMMANANKARASTI !!!!!!!!!!!

Ja kaikkia siihen osallistuneita, myös niitä, jotka ovat murhaa vähätelleet ja siten syyllistyneet murhan peittelyyn ja sen vähättelyyn, esim. media ja kaikki somesössöt !!!!!!!!!

Laki On Oikeus !!!!!!!!!!!!

1Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä ei ole oikeutta ei voi olla laki.

    Nyt on vain niin että oikeusjärjestelmämme; poliisit, syyttäjät sekä tuomarit ovat läpimätiä kommunisteja jotka olisi saatava pois viroistaan ja korvattava Isänmaallisilla ihmisillä.

    Onko joku palstalaisista eri mieltä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    nazi kirjoitti:

    Mikä ei ole oikeutta ei voi olla laki.

    Nyt on vain niin että oikeusjärjestelmämme; poliisit, syyttäjät sekä tuomarit ovat läpimätiä kommunisteja jotka olisi saatava pois viroistaan ja korvattava Isänmaallisilla ihmisillä.

    Onko joku palstalaisista eri mieltä?

    Iloinen asia oli että eräs syyllinen (ei siis enää syytetty) sai IPhonensa takaisin kun siitä oli ensin poistettu lasta esittävä sukupuolisiveellisyytävä loukkaava kuva.
    Jotain rotia meillä on oikeuslaitoksissammekin!
    https://www.kansalainen.fi/rovaniemen-hovioikeus-antoi-kolme-viimeista-tuomiota-oulun-seksuaalirikosvyyhdissa-vankeustuomiot-ja-korvaukset-sailyivat/

    Äänestä

intiashan ne pistivät niit nopeita tuomioita jot niin mailmalla, kun on tulinen luones kansas

Äänestä

Kun juhannus koittaa niin koko porukka on vapaalla.

Äänestä
  • saatavat seikaila jo pääsiäisennäkin uusssia täkyjä katsellen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    saatavat seikaila jo pääsiäisennäkin uusssia täkyjä katsellen

    Näitä raiskareita ei saa kutsua ihmisroskiksi tai voi syyllistyä kiihotukseen kansanryhmiä vastaan.

    Kuitenkin Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa eräs kommunistiämmä kutsui erästä kaupungilla pyörivää onnetonta suomalaista rappioalkoholistia tällä nimityksellä.

    Kumpia katsotte ihmisroskiksi?

    Äänestä

Tulevia vihreiden ehdokkaita, joten nimet muistiin ja äänestämään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suurin ryhmä missä on raiskareita ja yleensäkin rikollisia on SDP.

    Se on kunnostautunut erityisesti ottamalla listoilleen kaikki värilliset jotka ovat sinne halunneet. Suurin osa noista ei valkoisista ovat sittemmin paljastuneet rikollisiksi.

    Äänestä

Voisko valtio tehdä venäjän kanssa sopimuksen siperiaan lähettämisestä?

verorahoja saa palaa

Äänestä
  • USA:ssa on jo järjestö, joka suunnittelee maan valkoisten ihmisten rippeiden asuttamista Venäjälle.

    Eli voi hyvin tulevaisuudessa olla niin päin, että viimeiset suomalaiset pakenevat Venäjälle välttääkseen poishäviämisen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nazi kirjoitti:

Tuossa juuri erään herran linkki asiasta poistettiin vaikka se oli valtamedian uutisointia.
Syynä kai ylläpidon mielestä oli se että aihetta oli käsitelty aiemmin!

Kyse oli näiden kahdeksan miehen toistuvista raiskauksista tekohetkellä 12- 13 vuotiaaseen lapseen.
Tekijät saivat pieniä vankeustuomiota.

Oulussa pieni tyttö teki itsemurhan toistuvien raiskauksien uhrina. Uskon että kyseessä oli sama lapsi. Hän ei voinut elää koska koko yhteisö tiesi juuri HÄNEN olleen uhrina.

Tämä hiljentää ja asettaa tekijöiden "tuomiot" uuteen valoon.
Katson että kyseessä on murha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu